Täydessä kukassa ollutta perhoangervoa (Gillenia trifoliata) kuvattuna torstaina 13.6.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Nyt on aika tämän vuoden kasvivalokuvasarjassa ensimmäiselle perennaesittelylle; kyseessä on sekä Suomessa että muutenkin länsimaisessa puutarhaviljelyssä vielä melko harvinainen perhoangervo (Gillenia trifoliata), joka kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Amerikassa Ontariosta Georgiaan. Perennana laji on talvenkestävä lumipeitteen alla suurimmassa osassa Suomea, joten sitä voidaan ottaa yleisempään käyttöön rohkeasti. Lajia on saatavilla taimimyymälöissä paikoin varsin hyvin.
Perhoangervolla on kaksi erityisen upeaa koriste-elementtiä; ensimmäinen niistä on alkukesän kukinta, joka sattuu Etelä-Suomen normaalioloissa Juhannuksen tietämille ja siitä vähän heinäkuunkin puolelle noin 2 - 3 viikon ajan. Tänä vuonna kukinta alkoi kuitenkin olla täydessä vaiheessa jo edellisviikolla 23 kasvukauden etukaikaisuuden takia.
Kukat ovat pilvimäisesti varsien yllä ja teriöiltään erikoisesti epäsäännöllisiä ja hentoja muistuttaen kuin hyönteisen / perhosen siipiä, josta johtuukin lajin suomalainen nimi. Teriö on väriltään valkoinen - hennosti vaaleanpunainen etenkin alkuun ja kukat kiinnittyvät melko kirkkaan punaisiin kantoihin, mikä on erikoisen hieno kontrasti kukkien teriöiden kanssa. Kukista kehittyy hedelmiksi pieniä kotia, jotka ovat hentona ruskeana pilvenä varsien yllä myös hauskana estetiikkana.
Lajin toinen erityisen hieno koriste-elementti on syksyllä lehtiensä erittäin kirkas ja punavoittoinen ruska. Se ilmenee suunnilleen samaan aikaan, kuin Suomen luonnonvaraisen lehtipuuston ruskakin eli huipentuma siinä on noin lokakuun alkupuolella Etelä-Suomen olosuhteissa. Ruska alkaa syyskuun alussa purppuran - tummanpunaisen häilyvänä ja kirkastuu punaisiin ja oransseihin sävyihin kuukauden mittaan. Lopuksi ruskan sekaan tulee keltaistakin ennen varsien ja lehtien kuihtumista ruskeiksi. Lajin lehdet ovat sen verran pakkasarkoja, että hallanarimmilla kasvupaikoilla paras ruska voi jäädä tulematta lehtien paleltumiseen varhaisissa yöpakkasissa. Niinpä kasvupaikan valinnassa tämä on otettava huomioon.
Perhoangervon lehdet ovat toki koko kasvukauden ajan muutoinkin upeat, koska ne ovat sirosti kolmiliuskaisia ja lapojensa laidat ovat hienosti sahalaitaisia. Lisäksi lehtilapojen suonitus on korostuneen voimakasta edesauttaen pitsimäisen herkkää olemusta kasvustoon. Varret nousevat maasta lehtineen toukokuun alusta alkaen melko nopeasti ja ne voivat olla osittain punertavia ennen täyttä vihreyttään.
Laji kasvaa korkeudeltaan maksimissaan noin metrin paikkeille ja on kasvutavaltaan melko tiivis ja vähänlaisesti leviävä. Varsiston rakenne on kuitenkin ilmavahkon siro, joten perhoangervo on perennaryhmissä ns. keventävä elementti. Omillaan perhoangervoa voidaan kasvattaa yksittäisperennana hyvin pienissäkin tiloissa, mutta suuren massavaikutuksen saamiseksi sitä on istutettava useita kappaleita ryhmään, koska se ei siis leviä kovin paljoa. Toisaalta suhteellisen kompaktin kasvutapansa ansiosta tämä perenna sopii hienosti myös vaikkapa aidanne- ja rajaamiskasviksi rivi-istutuksina.
Estetiikan katsannossa lajin kukinta kilpailee monien samaan aikaan kukkivien perennojen kanssa, mutta niitä voidaan toki käyttää sen kanssa hienoina kontrastisina pareina ja kolmenkin lajin ryhminä; esim. alkuun idänunikko (Papaver pseudo-orientale) ja vuorikaunokki (Centaurea montana) luovat rajuväristä kontrastia perhoangervon kukkien kanssa ja myöhemmin monet pionit (Paeonia sp.) ovat sille kasvutapojensakin puolesta jännän pikantteja pareja. Koko kukinta-aikanaan lähiväriharmoniana upeita vaikutuksia sen kanssa luo vaikkapa sitä isompi ja karkeampi töyhtöangervo (Aruncus dioica).
Myöhemmin kukintansa loppuvaiheessa rajuvärisen kontrastin saa sen kanssa aikaan palavarakkauden (Lychnis chalcedonica) parina ja sen kanssa samanaikaisesti kukkiva ja samanlaista siroa kasvustoa tekevä sinikukkainen tähtituikki (Amsonia tabernaemontana) on sille puolestaan hyvin sopiva vertaispari. Myöhemmin kukkivien perennalajien joukossa perhoangervo on sopiva näyttävän kukinnan aloittaja.
Syksyllä puolestaan perhoangervon kirkas ruska erottuu edukseen mistä tahansa perennarymästä sekä tietenkin omillaan, jolloin se onkin jopa näyttävämpi maisema- ja katseenvangitsijaelementti kuin sen kukkimisen aikaan. Siksikin perhoangervon istutuspaikan edustavuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Tummien rakennusten seinustoilla lajin mainitut parhaat koriste-elementit pääsevät hyvin esille.
Kasvupaikkaolosuhteissa on tähdennetty hiekka- ja humuspitoisuutta sekä kosteusolosuhteiltaan tuoreutta sekä keskiravinteista maata. Normaali puutarhamaa / -multa on kuitenkin aivan riittävää, kunhan alusta ei ole liian jäykkää savea tai altis kuivuudelle. Lajia on nimittäin suositeltu myös kosteille - märille kasvualustoille eli ilmeisesti se sietää ainakin hetkellisesti voimakkaita märkyystilanteita.
Suomen olosuhteissa perhoangervo sopii täten kaikenlaisille rakennetuille viheralueille urbaanien alueiden puistoista, pihoista ja puutarhoista maaseudun pihoille; suosittelen lajin yleistä käyttöä mahdollisimman monissa perennaistutuksissa.
PS.: Tästä lähtien linkitän jokaisen kasviesittelyn loppuun vertailuksi viime vuoden kunkin saman viikon kasviesittelykirjoituksen. Lisään pian tämän vuoden kaikkien muidenkin jo julkaistujen osien loppuihin vastaavat linkitykset viime vuoden esittelyosiin.
Vuoden 2012 viikon 24 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 24 kasvivalokuva: Revontuliatsalea (Rhododendron "Rosy Lights").
