Jatkokukkivaa syyshohdekukkaa (Helenium Autumnale -ryhmä "Moerheim Beauty") kuvattuna lauantaina 20.9.2014 Hämeenlinnassa eräässä julkisessa perennaryhmässä.
Syyskuu on ollut tähän mennessä tavanomaista paljon lämpimämpi koko ajan Etelä-Suomen alueella, mikä on vaikuttanut kasvillisuuteen mm. erilaisten myöhään kukkivien perennojen ja muidenkin sellaisten luonnonvaraisten ruohovartisten lajien kukintaan normaalia enemmän pitkittävästi ja uudelleen kukintaa aiheuttavasti - Yksi näistä tällaista jatkokukintaa runsaasti tekevistä perennoista on ollut tämä kuvan syyshohdekukkalajike (Helenium Autumnale -ryhmä "Moerheim Beauty").
Syyshohdekukan luonnonvarainen muoto on kotoisin Pohjois-Amerikasta, missä se kasvaa keltakukkaisena laajalla alueella lähes koko Yhdysvalloissa sekä suuressa osassa Kanadaakin. Sen on muualla leudolla ilmastovyöhykkeellä suosittu koristekasvi ja siitä on jalostettu monia kukkaväreiltään ja korkeuksiltaan erilaisia lajikkeita, kuten tämä kuvan punaoranssikukkainen "Moerheim Beauty".
Muita syyshohdekukan lajikkeita ovat mm. "Kupfersprudel", "Rotgold", "Rubinkuppel", "September Gold", "The Bishop" ja "Wyndley".
Syyshohdekukkien lajikkeet ovat risteymäsyntyisiä ja yleensä koko hohdekukkien suvun nimeämiseen liittyy antiikin Kreikan tarusto, kun ko. kukkien sanotaan siinä syntyneen Troijan Helenan kyynelistä - Tästä juontuu tieteellisen nimen "Helenium" -etunimi.
Täällä Suomessa juuri tämä lajike on syyshohdekukista tunnetuin ja talvenkestävä suuressa osassa maata, mutta se ei ole perennojen joukossa muutoin kovin yleisesti nähty ainakaan julkisissa viljelyksissä. Siksi tähdennänkin sen runsaampaa viljelyä tässä muidenkin syyshohdekukkalajikkeiden ohella.
Tämä perenna on tyypillinen myöhäiskesän ja alkusyksyn kukkija eli se on kasvukauden alkuvaiheen ajan "vain" pensasmainen vihermassa kukinnan alkuun saakka. Sen kasvu alkaa toukokuun alussa, jolloin vaaleanvihreät versoalut työntyvä maasta tiiviinä kimppuina, mutta vasta kesäkuussa lajikkeen kasvusto alkaa saamaan nopeammin rehevää ja pensasmaista olemusta lehtiensä muuttuessa tummanvihreiksi. Lehdet ovat varsia kauttaaltaan ympäröiviä ja ne ovat muodoltaan pitkän ohuita / kiehäsmäisiä sekä reunoiltaan osaksi sahalaitaisia. Lehvästö on luonteeltaan tiheä.
Lajikkeella ei ole syksyllä varsinaista ruskaa, vaan kasvusto säilyy loppuun saakka enimmäkseen vihreänä ja lopulta versot lehtineen ja myöhäisimpine kukkineen paleltuvat ruskeaksi ensimmäisissä kunnon yöpakkasissa - Eri vuosina tämä tuhoajankohta tietenkin vaihtelee suuresti säiden mukaan; hyvin leutoina lokakuina lajike voi säilyä lähes moitteettomana ja jopa kukkivana marraskuullekin saakka ainakin etelärannikon olosuhteissa. Lajike ei ole kovin hyvä talventörröttäjäksi, joten heti pakkastuhon jälkeen se voidaan leikata alas.
Tämän lajikkeen enimmäiskorkeus saavuttuu osaksi jo kukintansa alkuun mennessä ja lopullisesti kukinnan kestäessä syyskuun mittaan ja silloin se on n. 70 - 90 cm korkea. Lajike on siis keskikokoiseksi perennaksi luokiteltava.
Kukkiensa rakenne on tyypillinen asterikasvien heimolle (Asteraceae) eli kukkamuodoltaan hohdekukatkin ovat ns. mykerökukkaisia ja siten niiden kukinta muistuttaa mm. päivänkakkaran (Leucanthemum vulgare) kukintaa - Mykerö on syyshohdekukilla hyvin säännöllisen pallomainen, missä varsinaiset kukat sijaitsevat säteittäisesti. Mykeröiden ympärillä on kirkkaan väriset terälehdet tiiviinä rinkinä, ja ne ovat muodoiltaan laskoksellisia / lievästi ryppyisiä sekä tällä ko. lajikkeella pituussuunnassa raidallisen värisiä, missä punaiset ja oranssit sävyt vaihtelevat keskenään. Myös itse mykerön värimaailma on lajikkeella melko samanlainen, joskin vähän ruskeampiin suuntiin taipunutta.
Nuppuvaiheessa mykeröt ovat keltavihreitä ja kukinnan alkaessa sävy voimistuu haalean oranssin kautta täyteen kirkkauteen, kun kukat samalla suurenevat. Itse mykeröissä kukinta etenee siten, että nuppuvaiheen jälkeen se on aluksi tumman punaruskea ja kukintavaiheessa etenee rinkinä keltaisempi vyöhyke aukinaisine heteineen ja emiöineen ylöspäin ko. "pallon" huipulle. Lopuksi mykerö muuttuu rustiikimmin ruskeaksi.
Kukinta alkaa Etelä-Suomen normaalioloissa vasta elokuussa, mutta tänä vuonna on todennäköisesti ollut varhaisimmillaan kukintaa jo heinä-elokuun vaihteen tienoilta saakka etuaikaisen kasvukauden ansiosta. Tämän lajikkeen kukinta kestää joko pitkittyvänä tai uudelleenkukintana ainakin koko syyskuulle, mutta se voi siis venyä myös pitkälle lokakuuhun leutojen ja sopivan pakkasettomien säiden turvin.
Kukinnan loppuvaiheissa kasvustossa on samaan aikaan avonaisten ja uusien nuppuvaiheisten kukkien kanssa jo aikaisemman kukinnan jälkeisiä tummanruskeita hedelmäpalloja, kuten tuossa kuvassa. Ensimmäisiä kukkineita mykeröitä voidaan poistaa, jos halutaan turvata kukinnan runsautta myöhään syksyyn. Se ei ole kuitenkaan välttämätöntä. Yksittäiset kukat pysyvät auki 1 - 2 viikkoa säiden mukaan.
Syyshohdekukat ovat kukinnaltaan värikkäimpiä perennoja, joten ne sopivat kukinnan myöhäisyydeltään perennapenkkien ja muiden paraatipaikkojen näyttävimmiksi väripilkuiksi ja korostuskasveiksi kasvukauden loppuvaiheissa. Ne ovat parhaimmillaan sekä omillaan että osana muita perennoja monenlaisissa ryhmissä. Kirkkaiden ruskavärien joukossa niiden kukinta on tietenkin vähemmässä roolissa, mutta myöhään kesäasussa säilyvien kasvien parissa voimakkaasti erottuvia.
Esim. tästä lajikkeesta voidaan muodostaa sekä pieniä yksittäisperennapensaita että laajoja kasvustoja, missä muotoiluina voidaan soveltaa vaikkapa rajaavaa pensasaitatyyppiä tai eri muotoisia elementtiosia geometrisesti tai vapaamuotoisesti. Syyshohdekukkien mätäsmäinen ja tiiviin tiheä kasvutapa mahdollistaa sen, että näitä muotosommitteluja voidaan toteuttaa tarkasti ja helposti.
Esteettinen tarkastelu muutoin kertoo tämän lajikkeen osalta sitä, että sen punavoittoinen kukinta on tietenkin erinomainen mitä tahansa vihreää taustaa / kasviparia vasten, kun kyseessä on silloin vastavärikontrasti. Samaan aikaan kukkivista muista perennoista väripariksi sopii esim. valkoiset kukat sekä lähiväriharmonioina erilailla oranssit ja punaiset kukinnat. Toki keltaisetkin kukat ovat hienoja ja lämpimän sävyisiä kontrastipareja tälle lajikekukinnalle - Elokuussa näitä samaan aikaan kukkivia ehdokkaita perennapariksi on sille vielä paljon, mutta näin syyskuussa mahdollisuudet ovat jo selvästi väheneviä kukkimisten päättyessä. Ennen omaa kukintaansa tälläkin syyshohdekukkalajikkeella voidaan toteuttaa muille aikaisemmin näyttävästi kukkiville perennoille taustoittavaa / väljentävää vihermassaa.
Tälle syyshohdekukkalajikkeen kukinnalle hyvää taustaa ovat tietenkin myös hyvin tummat värit, kuten rakennuksissa / muissa rakenteissa sekä hyvin voimakastyyliset arkkitehtuurin ja kaupunkitilojen olosuhteet. Lajike sopiikin myös erittäin urbaanin ympäristön koristeeksi kuin myös maaseudulla melko luonnonmukaisellekin kukka-alueelle preerianiittytyyliin. Syyshohdekukat ovatkin Yhdysvalloissa tyypillisiä kosteiden preerioiden kukkia.
Lajikkeen kasvattamisesta mainittakoon vielä lopuksi, että se suosii runsasravinteista ja multavaa maata, joten liian karu tai liikasavinen maa ei ole parasta sille; lannoitus keväällä on suositeltavaa. Merkittävin seikka on kuitenkin se, että lajike on kuivuudelle arka, joten etenkin pitkillä kesähelteillä voidaan joutua turvautumaan kasteluun, mikäli toivotaan ko. myöhäisestä kukinnasta runsasta ja pitkää.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
