Sunday, January 31, 2010

Viikon 4 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2



Etelärannikon (pääkaupunkiseudun) poikkeuksellista lumimäärää kuvattuna sunnuntaina 31.1.2010 Espoon Tapiolassa illalla oranssisessa keinovalossa sinikuusamakasvustojen (Lonicera caerulea) kera. Tiheäoksaisissa pensaissa tuulisellakin paikalla säilyi tykkylunta isoina köntteinä, jolloin sataneen runsaan uuden lumen ansiosta ne kasvoivat hassun isoiksi palloiksi. Tämä kuva aloittaa ko. viikon tunnelmakuvat.




Etelärannikon (pääkaupunkiseudun) poikkeuksellista lumimäärää (Jo yli 50 senttiä) kuvattuna sunnuntaina 31.1.2010 Espoon Tapiolassa. Vielä auraamattomana pysynyttä kevyenliikenteen väylän lumivallien kuorruttumista pakkaslumella kaakkoistuulen muodostettua dyynimuodostusta. Lumivallien korkeus alkoi olla monin paikoin jo yli vyötärön aikuisella ihmisellä.




Tykkylumen ja runsaan uuden lumen yhdistelmää vuorimäntykasvuston (Pinus mugo) päällä kuvattuna sunnuntaina 31.1.2010 lievän iltaruskon kera Espoon Tapiolassa. Etelärannikon poikkeuksellinen lumimäärä (jo yli 50 senttiä) alkoi näkymään vallinneilta kaakkois - etelätuulilta suojaisilla paikoilla mahtavina lumitaakkoina etenkin matalien havupensaiden kohdalla; kuvan alaosassa olevat möykyt eivät olleet kasattua lunta, vaan jopa maata myöten taipuneita kokonaan lumen alle jäänteitä ko. pensaan oksien kohtia.




Tykkylumen ja uuden lumen yhdistelmää vanhan sateenvarjojalavan (Ulmus glabra "Camperdownii") rungoilla kuvattuna lauantaina 30.1.2010 keskustorin viereisessä kirkkopuistossa Hämeenlinnassa. Tuulisellakin säällä paksut rungot ja oksat säilyttävät lumipeitteensä viimeisenä. Ohuilla oksilla jo pelkkä pakkaslumitaakan kasvu sai kerrokset varisemaan helposti ilman tuultakin.




Vanhaa tykkylunta uuden lumen kera japaninmarjakuusiaidanteessa (Taxus cuspidata) Hämeenlinnan kirjaston pihassa kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Matalat havupensaat ovat olleet talven mittaan herkimpiä keräämään lumikuormia ja tässä siitä tyypillinen esimerkki vanhimman tykkylumen oltua peräisin joulukuulta.




Kurtturuusupensaaseen (Rosa rugosa) jäänyttä runsasta tykkylunta uuden lumen kera kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Matalissa lehtipensaissa vallinneilta kaakkoistuulilta suojassa pääsi kertymään poikkeuksellisia lumitaakkoja myös sisämaan etelärannikkoa vähemmän lumen alueilla. Lehtipuusto varistui kuitenkin tuulisilla paikoilla lähes kokonaan puhtaaksi niin kuurasta kuin lumestakin, kuten kuvan koivut (Betula sp.).




Vanhan tykkylumen ja uuden lumen yhdistelmää villissä omenapuussa (Malus sp.) kuvattuna iltapäiväauringossa lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Tyypillinen esimerkki tilanteesta, missä lehtipuumetsikön alaosien tuulensuojassa oleva puusto - oksisto oli säilyttänyt lumikuormaa varsin hyvin viikon aikana vallinneista voimakkaistakin kaakkoistuulista huolimatta.




Edellisyön - aamun tyynen sään pakkaslumisateesta kuorrutteen saanutta sinikuusamaa (Lonicera caerulea) keskipäivän auringossa kuvattuna maanantaina 25.1.2010 Espoon Tapiolassa. Kuorrute ei pysynyt seuraavaan päivään asti, kun heikko kaakkoistuulivire varisti sen pois; maaseudulla ja taajamien tuulensuojapaikoilla paikoin edelleen säilynyttä voimakasta kuuraa alkoi myös varisemaan ja ti tuuli varsisti ne lähes kokonaan tuulensuojaisimpia kohtia lukuun ottamatta; pohjoisrinteiden puuston alaosat, tiheiden metsien pohjoisreunat ja metsien sisäosia. Ko. kohdilla vakavia lumitaakkaongelmia.

Viikon 4 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 1



Lumipyryistä näkymää kuvattuna aamupäivällä sunnuntaina 31.1.2010 Hämeenlinnan keskustassa. Viikon aikana tällainen pyryn sumentama näkymä esiintyi etenkin to - pe ja tässä etelä-kaakosta tulleen uuden matalapaineen takia uudestaan ed. illasta aamuun; etelärannikolla taaskin runsaimpia lumikertymiä tuoden jo peräti yli 50 sentin hankia.




Kohtalaisesti etelä-kaakkoistuulista pilvipoutasäätä iltapäivällä kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta luoteeseen. Tuuliset säät varistivat viikon aikana laajasti puista lunta (Vrt. alempikin kuva), mutta tässä esim. lehtipuuston sisäosissa ja alaoksilla vanhaa tykkylunta uuden lumen kera oli edelleen säilynyt. Järvijäiden (30 sentin molemmin puolin) päällä lumipeitteen paksuneminen lähemmäs 50 senttiä oli jo pysäyttämässä pakkasista huolimatta jäätymisprosessin kokonaan.




Kohtalaisesti etelä-kaakkoistuulista pilvipoutasäätä iltapäivällä kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta pohjoiseen. Edelliseen viikkoon verrattuna kaukana olevan harjun metsäpuusto oli varistanut voimakkaissa kaakkoistuulissa tykkyluntaankin ja metsämaisemat näyttäytyivätkin vaihteeksi melko tummilta. Tuulensuojaisimmilla kohdilla erittäin runsas huurre-, tykkylumi ja uuden lumen taakka oli kuitenkin paikoin ennätyksellistä ja puustolle vaarallisen rasittavaa.




Kohtalaisesti etelä-kaakkoistuulista pilvipoutasäätä iltapäivällä kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta kaakkoon. Vaikka lumipeite oli tällä sisämaan alueella selvästi etelärannikkoa ohuempi (30 - 50 senttiä), niin ko. viikonkin lumipyryjen avulla ko. laiturirakenne oli hienosti peittynyt dyynimäisten muotojen alle; vallinneen kaakkoistuulen suunta näkyi hyvin dyynimuodoissa.




Kohtalaisesti etelä-kaakkoistuulista pilvipoutasäätä iltapäivällä kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta lounaaseen. Mm. vaihtelevaa kumpukerrospilvisyyttä verho- ja lumisadepilvien kera liikkui koko ajan lounaan matalapaineen alueen kierrättämänä ja pakkanen heikkeni myös sisämaassa vähitellen -10 asteen leudommalle puolelle. Viikon tuuliset lumipyryt olivat peittäneet tässäkin järvijään hangen vanhat jäljet.
.



Alkuiltapäivänäkymää lounaaseen tuoreen pakkaslumipeitteen nostettua hankien korkeuden jo 50 sentin tienoille kuvattuna perjantaina 29.1.2010 Espoon Tapiolassa. Taivas peittyi edelleen ajoittain läpikuultavaan verhopilveen, josta satoi heikosti lunta; tyypillinen kohtalaisen pakkasen (-10 asteen vaiheilla) tilanne. Kaakkoistuuli jatkui matalapaineen jäätyä Suomen lounais-eteläreunalle.
.



Tuoreen pakkaslumipeitteen kuorruttamaa näkymää puistoon tuulisen pyryn lakattua kuvattuna perjantaina 29.1.2010 Espoon Tapiolassa. Kaakkoistuulen kera to - pe tullut lumi peitti kaikki vanhat hangen jäljet kokonaan, mutta uusi kinttupolku oli ehtinyt jo syntymään; lunta kertyi n. 10 senttiä.
.



Vähitellen lumisateiseksi ja kaakkoistuuliseksi muuttunutta keskipäivämaisemaa kuvattuna torstaina 28.1.2010 Espoon Tapiolassa. Edellisenä päivänä lännessä pohjoisesta Suomen lounaisreunalle saapunut matalapaine toi lumisateita ja käänsi voimistuneen tuulen uudestaan kaakkoon. Vielä reilun -10 asteen pakkasessa tyypillisen ohut pilvipeite päästi kohtalaisesta lumisateesta huolimatta auringon kuultamaan läpi.
.



Tilapäisesti seljennyttä säätä vähitellen lounaaseen kääntyvässä heikossa tuulenvireessä viikon kovimmassa pakkasessa kuvattuna vähän puolenyön jälkeen keskiviikkona 27.1.2010 Espoon Tapiolassa. Korkeapaineen vaikutuksen alla ko. yönä oli vielä etelärannikollakin vähän reilu -20 astetta pakkasta. Alempaan kuvaan verrattuna savuvanan tulo oli siirtymässä kaakosta lounaaseen kääntyvän tuulen mukana kuvauspaikan ylle.
.



Lievästi iltaruskoista sumupilvinäkymää vähän virinneessä kaakkoistuulessa kuvattuna tiistaina 26.1.2010 Espoon Tapiolassa. Viikon alussa kovahko pakkanen (-15 ja -20 asteen välillä) jatkui edelleen lievästi lauhduttavista sumupilvistä huolimatta pienten pakkaslumisateiden kera korkeapaineen siirtyessä hitaasti itään Etelä-Suomen yltä.
.
.


Selkeän sään puistonäkymää kuvattuna keskipäivällä maanantaina 25.1.2010 Espoon Tapiolassa. Auringonvalon kirkkaus koristi lumista maisemaa jo kirkkaasti talvipäivänseisauksen jäätyä jo yli kuukauden päähän. Tyynellä säällä kertynyt pakkaslumikertymä näkyi hangella hienon mattamaisena tässäkin.

Talvikauden 2009 - 2010 jää- ja lumitilanteita - Osa 14



La - su välisenä yönä taas runsaana sataneeseen pakkaslumikerrokseen tehty lumienkeli kuvattuna sunnuntaina 31.1.2010 Espoon Tapiolassa. Lapset ovat saaneet tähän mennessä kertyneestä jopa yli 50 sentin lumihangista poikkeuksellista iloa ja tuntumaa talveen aikaisempiin hyvin vähälumisiin lauhoihin talviin verrattuna. Kyllästyminen hankileikkeihin ei ole vielä ollut näkyvissä ja aikaisempaa leudompi pakkanen (-5 asteen vaiheilla) edisti myös lumileikkiolosuhteita.




Ilmeisesti jonkin haukan syömä varis kuvattuna puistokäytävällä lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Sydäntalvellakin näkyy taajamissa ja kaupungeissa luonnon eläinelämää draamoineen kaikkineen paikoin tälläkin tavalla. Sen sijaan sinisorsat ovat olleet lähes kadoksissa Hämeenlinnassakin sulan veden puutteessa, kun kovat pakkaset ja runsas lumi ovat haitan aiheuttaneet.




To - pe aikana pakkaslumipyryn aikana ajautunutta tuoretta lumikerrosta Vanajaveden rantalaiturirakenteen vieressä kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Tällä alueella pakkaslumen kertyminen oli n. puolet vähäisempää kuin esim. pääkaupunkiseudulla, mutta tuloksena oli silti kaakkoistuulen ajamia näyttäviä dyynimuotoja.




Voimakkaassa kaakkoistuulessa ajautunutta pakkaslumipyryn kertymää sateen loputtua ja tuulen heikennyttyä kuvattuna perjantaina 29.1.2010 Espoon Tapiolassa. Kevyenliikenteen väylän vanhan auratun lumivallin peittymistä to - pe illlan - yön pakkaslumikertymän dyynimuotoja, osa 1. Sää oli lahtunut jo vähän -10 asteen leudommalle puolelle.




Voimakkaassa kaakkoistuulessa ajautunutta pakkaslumipyryn kertymää sateen loputtua ja tuulen heikennyttyä kuvattuna perjantaina 29.1.2010 Espoon Tapiolassa. Kevyenliikenteen väylän vanhan auratun lumivallin peittymistä to - pe illlan - yön pakkaslumikertymän dyynimuotoja, osa 2. Nämä tilannekuvat paljastavat myös sen, kuinka aurauskalusto viipyi kauankin sateen lakattua.
.


Voimakkaassa kaakkoistuulessa ajautunutta pakkaslumipyryn kertymää sateen loputtua ja tuulen heikennyttyä kuvattuna perjantaina 29.1.2010 Espoon Tapiolassa. Edellisillasta lähtien pakkaslumikertymää oli tullut n. 10 senttiä, minkä tämä sateen päätyttyä syntynyt kinttupolku keskellä nurmialuetta paljasti melko hyvin.
.



Voimakkaassa kaakkoistuulessa ajautunutta ko. päivän pakkaslumipyryn kertymää kuvattuna torstaina 28.1.2010 Espoon Tapiolassa. Tuulelta suojassa (Ison puuston alla) olevalla alueella oleva kohta, jossa tuo muoto syntyi alla olevan lämpimän lunta sulattava infrakaivon kannen takia; lumikerros vajoaa sulaessa kannen muodon mukaan altapäin sulaessa. Voimakas tuuli ei tässä pystynyt ajamaan vajoamaa umpeen.
.



Voimakkaassa kaakkoistuulessa ajautunutta ko. päivän pakkaslumipyryn kertymää kuvattuna torstaina 28.1.2010 Espoon Tapiolassa. Oranssisen keinovalon valaistuksessa erään kevyenliikenteen väylän auratun lumivallin peittymistä dyynimäisesti kertyneeseen pakkaslumeen, osa 1.
.



Voimakkaassa kaakkoistuulessa ajautunutta ko. päivän pakkaslumipyryn kertymää kuvattuna torstaina 28.1.2010 Espoon Tapiolassa. Oranssisen keinovalon valaistuksessa erään kevyenliikenteen väylän auratun lumivallin peittymistä dyynimäisesti kertyneeseen pakkaslumeen, osa 2. Pakkaslumikertymä oli tässä vaiheessa illan aikana 5 - 10 sentin luokkaa.
.



Voimakkaassa kaakkoistuulessa ajautunutta ko. päivän pakkaslumipyryn kertymää kuvattuna torstaina 28.1.2010 Espoon Tapiolassa. Alempiin kuviin verrattuna nämä ko. illan kuvat näyttävät tuulisen sään pakkaslumikertymän hienot kinostumapiirteet; tässä aikaisempi lumivalli oli peittynyt edestä päin muodostuneen lumidyynikertymän alle osittain valkovoittoisen keinovalon valaistuksessa.
.



Tuoretta pakkaslumipintaa lumihangella vastavalossa kuvattuna maanantaina 25.1.2010 Espoon Tapiolassa. Tyynen sään pakkaslumisateen kertyminen vaakapinnoille ilmenee juuri tällä tavalla tasaisena mattapintana, jota jo korkeammalla olevasta keskipäiväauringosta huolimatta korosti hienosti matalaviistoinen valo.
.



Tuoreen pakkaslumen peittämää lumihankea puustovarjojen kera kuvattuna maanantaina 25.1.2010 Espoon Tapiolassa. Viistovaloonkin kuvattuna tyynen sään pakkaslumisateen kertymässä nähdään isojen lumihiutaleiden tasainen kertymä. Hetken selkeänä pysynyt sää ilmensi jo pidentyneen valoisan ajan lisääntynyttä kirkkautta ja varjojen voimistunutta kontrastisuutta.
.



Katualueen lumivallia kuvattuna maanantaina 25.1.2010 Espoon Tapiolassa. Tässä vaiheessa jo parisen viikkoa lähes ennallaan olleen lumivallin vanha kokkareinen rakenne oli peittynyt edellisen yön ja aamun aikana tyynessä säässä sataneeseen sentin parin pakkaslumikerrokseen (Jopa reilu -15 astetta pakkasta); kertyminen oli tasaista kuorrutetta.

Saturday, January 30, 2010

Lyndon LaRouchen webcast-seminaari 30.1.2010 (Päivitetty webcast-yhteenvedolla)

Tänään aivan kohta klo. 20:00 alkaa Lyndon LaRouchen webcast-seminaari, joka on nimetty taas raflaavasti: The End Of The Obama Administration. Tuosta linkistä voitte katsoa sen joko suorana tai sitten, kun se on arkistoitu.

Tämä merkintäni päättää tämän viikon sarjatulitykitykseni NWO -asioista ja palaan pienen tauon jälkeen asiaan. Laitan kuitenkin vielä muutaman videon täydentäväksi taustatiedoksi LaRouchePAC -sivustolta tämän webcastin tueksi --->

OTC -raportteja: OTC: AM Report Saturday January 30, 2010, OTC: PM Report Friday January 29, 2010, OTC: AM Report Friday January 29, 2010, OTC: PM Report Thursday January 28, 2010, OTC: AM Report Thursday January 28, 2010, OTC: "LaRouche in 2008" · Don't Pass the Bailout, OTC: AM Report Wednesday January 27, 2010, OTC: PM Report Tuesday January 26, 2010, OTC: AM Report Tuesday January 26, 2010, OTC: PM Report Monday January 25, 2010 ja OTC: AM Report Monday January 25, 2010.

Muita videoita: London Screws Up: The Issue Is Sovereignty, Down with the Traitors: Campaign 2010-01.24.10, Down with the Traitors: Campaign 2010 - 01.17.10, A First Look: The AIG Cover-up & Health Care, Obama: Tantamount to Treason, Welcome to Londonistan ja Candidates Press Conference at the National Press Club.

Viikkoraportteja (John Hoefle ja Jeff Steinberg): Weekly Report 01.26.10, Weekly Report 01.21.10, Weekly Update 01.14.10, Weekly Update 01.05.10 ja Weekly Update 01.02.10.

Viimeisenä kruununa sivustolta löytyy poliittista satiiria paljastavimmillaan, mikä näyttää Yhdysvaltain valtiovarainministerin Timothy Geithnerin osallisuuden oligarkkieliitin juoksupoikana ja mm. Goldman Sachsin, Wells Fargon, A.I.G.:n jne. käytön NWO -työkaluina talousmanipuloinnissa: Geithner's Rug.

Aivan loppuun laitan myös linkit LaRouchen toiseen mediaan: Executive Intelligence Review. Siellä on myös arkisto "The LaRouche show" radioshown sisältöön.

Päivitys 31.1.2010 klo. 23:40: Webcast-seminaari on nyt katsottu läpi ja tässä muutama huomio; Keskeinen pointti heti alkuun oli se, kuinka Aasiassa etenkin Venäjä ja Kiina ovat jo irtisanoutuneet lännen politiikasta panostamalla talouksiensa ja yhteiskuntiensa kehittämiseen valtavilla ydinvoima- ja muun infrastruktuurin projekteilla ja kuinka samaan aikaan länsi (Etenkin Eurooppa ja Yhdysvallat) on ollut siirtymässä ns. ekoenergian käyttöön, jolloin yhteiskuntakehitys on rapautumassa; Lyndonin teesi "energy flux density", jossa viherenergia (Tuuli- ja aurinkovoima) on erittäin tehotonta verrattuna ydinvoimaan ja vaatii kohtuuttomasti pinta-alaa esim. aurinkovoiman kohdalla ja se on pois tärkeämmiltä asioilta, kuten maa- ja metsätaloudelta ja muulta kansalaisten elämiseen suoraan vaadittavilta infrasysteemeiltä. Tässä itä-länsi vastakkainasettelussa Lyndon esitti mielenkiintoisen maailmankartan, jossa tuo asia oli esitetty värein. Merkillisesti Suomi oli sijoitettu tuohon Aasian kehittyvien talouksien ydinvoimaleiriin, vaikka Suomi onkin osa EU:n rapauttavaa Brittiläisen imperiumin kahleissa olevaa piiriä. Syynä lienee se, että Suomessa kuitenkin rakennetaan parhaillaan uutta ydinvoimalaa (Missä on kuitenkin hyvin pelottavia ongelmia sen rakennusprosessissa; Hesarin juttu).

Sitten Lyndon tietenkin arvosteli ja tuomitsi Obaman hallinnon, Wall Streetin ja FEDin alimpaan maan rakoon Yhdysvaltain perustuslain vastaisina ja Brittiläisen imperiumin osajuonteina. Lyndon siis tähdensi edelleen, että Yhdysvallat on ollut vieraan vallan eli vihollisen valloittama ja tämä elementti pitää poistaa aloittamalla se Obaman hallinnosta ja ensimmäisenä pitää lähteä itse Obaman ja pahimmat neuvonantajansa; Rahm ja Ezekiel Emanuel, Peter Orszag, Larry Summers jne. Kongressissa lähtölistalle pitää laittaa mm. Barney Frank, Nancy Pelosi ja Harry Reid. Sitten on perustettava luotottava valtiollinen pankkisysteemi ja muodostettava allianssi Venäjän, Kiinan, Intian ja Yhdysvaltain kesken Brittiläistä imperiumia vastaan. Oligarkiapahuuden alku ja juuri on nimenomaan Brittiläinen imperiumi ja Lyndonin sanoin siis "Lontoo". Barack Obamasta Lyndon huomioi edelleen sen, että hän on keisari Neroa muistuttava narsistinen ja "ei niin älykäs" persoona, joka jo lähtökohtaisesti pilaa asioita pitämällä itseään mm. "liian hyvänä amerikkalaisille, jotka eivät ymmärrä hänen politiikkaansa". Heh, liian hyvä tekemään kansanvastaisia pahoja tekoja eliitin sätkynukkena.

Lyndon havaitsee myös paljon positiivista mm. tuon neljän suurvallan allianssin kehittymisen suhteen ja siinä nimenomaan nuo Aasian maat olisivat kuulemma valmiita lähtemään Lyndonin viitoittamaa tietä heti, kun merkki on päällä. Yhdysvallat pitää kuitenkin ensin saada pois Obaman hallinnon kirouksesta. Euroopan kohtalon Lyndon näkee toistaiseksi hyvin huonona; mm. Irlanti, Portugali, Espanja ja Kreikka ovat valtiollisissa kriiseissään menossa vararikkoon ja koko eurosysteemi on vaarassa romahtaa, minkä alkuperäissyynä on Brittiläisen imperiumin eli ko. oligarkkieliitin ohjaama talousmanipulaatio ja EU -mailla ei ole mahdollisuutta päästä pois ko. kirouksesta ilman oligarkkieliitin kukistumista.

Sen sijaan eliitti uhkailee vastaanhangoittelevia euromaita "tuholla", jos eivät taivu jatkamaan ojennuksessa. Tätä uhkaa LaRouche -porukka on nyt tähdentänyt voimakkaasti, kun eliitin (EU ja sen monetaristinen unioni) äänitorvena pidetty Ambrose Evans-Pritchard kirjoitti Daily Telegraph -lehden nettisivulla artikkelin EU:n roolista sen piirissä olevien maiden itsenäisyyden tuhoajana juuri käytännössäkin. Joku pakotti ko. artikkelin poistamisen ko. lehden nettisivuita ja se joku on ko. oligarkkieliitti, mikä yhä pelkää liian tiedon paljastumista valtavirtamediassa. Tämä artikkelin poisto paljastaa puolestaan oligarkkieliitin olemassaolon ja sen aikeet. Tässä on aiheesta juttu: LaRouche: Suppressed Telegraph Article & Treason Against the United States.

Yhdysvalloissa Lyndonin positiivisuutta huokuvaa optimismia tuo pintaan kansannousumentaliteetti, joka alkoi ilmetä viime elokuussa kaupungintaloilla kongressin kesälomalla. Lyndon tähdensi, että kyse ei ole mistään hajanaisesta mielenosoittamisesta, vaan kokonaisvaltaisesta USA:n kansalaisten mielentilan muutoksesta. Siinä kansa kokee itsensä syvästi petetyksi ja vaatii yhdeksi kollektiiviseksi voimaksi muodostuvana rintamana pettureiden poistamista areenalta voimakkasti ja suoraviivaisesti. Lyndon tähdensi tämän merkittävyyttä sanomalla, että nyt on aika ottaa Amerikka takaisin amerikkalaisille ja tilanteen valaisevana pointtina kansa tuntee ja tietää nykyhallinnon olevan amerikanvastainen eli se on Brittiläisen imperiumin oligarkiavallassa vastoin perustuslakia sekä amerikkalaista henkeä ja traditiota.

Viimeisenä esille tuli elokuvaohjaaja Oliver Stonen väite siitä, kuinka länsipankkiirit ja -bisnesmiehet rahoittivat Hitlerin valtaan. Tämä liittyy siihen, että Stonella on tekeillä 10 -osainen dokumetti nimellä "Yhdysvaltain salattu historia 1900 -luvulla". Lyndon otti tämän tiimoilta asian esille ja muistutti Hitlerin valtaannousun tosiaan olleen lännen oligarkkieliitin tarkoitus ja suunnitelma jo 1800 -luvun lopulta alkaen (Kokonaisvaltainen strategia-suunnitelma). Hitler oli puhtaasti Brittiläisen imperiumin työkalu maailmanvalloitusagendassaan. Jännästi Lyndon käytti tässä yhteydessä tämänlaista nimitystä osasta lännen oligarkkieliittiä; "Saksan oligarkkiperheet, joilla oli ja on yhteydet brittimonarkiaan". Se tarkoittanee mm. Rothschild -dynastian Saksan haaraa. Lyndonin loppukaneettina olikin: Todellinen ja alkuperäinen fasismi on aina ollut Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitin edustama pahuus; väestönkontrolli, valtioiden manipulointi ja tuhoaminen jne. --> "Brittiläinen imperiumi on pahuuden ydin ja sitä edustava Saatana pukeutuu Union Jerk -asuun (Vitsikäs vertauskuva Britannian lippuun)".

Kansalaisaktivismia NWO:n paljastamisessa, tutkimisessa ja kritisoimisessa: World Deception -dokumentti

Tähän väliin laitankin toisenlaista NWO -tietoutta ja -kritiikkiä verrattuna paljon esilletuomiini LaRouche PAC- ja Alex Jones -medioihin. Kyseessä on World Deception -dokumentti, joka on Chemlin -nimisen Youtube -aktivistin aikaansaannos. Hieno sellainen se onkin ja se haastaa hyvin monipuolisesti havainnoimaan ja pohtimaan tätä NWO -agendan saastuttamaa maailman olemusta. Osa esilletuodusta materiaalista on jopa niin hätkähdyttävää ja dramaattisesti valaisevaa, että huh huh... Siksi tarjoankin tämän dokumentin nyt tässä teille tarkasteltavaksi. Kuten huomaatte, niin otsikoiden nimet jo puhuvat puolestaan. Tämän dokumentin sisältö on oivallista verrattavaa vaikkapa tämän illan Lyndon LaRouchen webcast-seminaarin kanssa. Jatkossa saatan palata viittaamaan näihin sisältöihin tulevien pohdintojeni ja kirjoitusteni kohdalla... Katsokaapa kaikki osat --->

Part 1 - Newsmedia's Fake lies world deception pt1

Part 2 - Fearspreading Hollywood Propaganda world deception pt2

Part 3 - Apocalyptic Fearspreading world deception pt3

Part 4 - Genetics and Censorship world deception pt4

Part 5 - Robotics and A.I. world deception pt5

Part 6 - Can you see? world deception pt6

Part 7 - Economy and more world deception pt7

Part 8 - Quick look at symbols world deception pt8

Part 9 - The "Black Pope" world deception pt9

Part 10 - AJ Part 1 world deception pt10

Part 11 - AJ Part 2 world deception pt11

Part 12 - AJ Part 3 world deception pt12

Part 13 - Inappropriate Toys and Candies world deception pt13

Part 14 - Who is Sasha Fierce? world deception pt14

Part 15 - Are you afraid? world deception pt15

Part 16 - TV and internet Commercials world deception pt16

Part 17 - Can we define reality? world deception pt17

Part 18 - Sleep Paralysis world deception pt18

Part 19 - Hypnotized world deception pt19

Part 20 - Did you say UFO? world deception pt20

Part 21 - Video Games Pt.1 - Fear and violence world deception pt21

Part 22 - Video Games Pt.2 - Demonic and satanic world deception pt22

Part 23 - Video Games Pt.3 - Hidden messages and symbolism world deception pt23

Part 24 - Video Games Pt.4 - Obsession and Possession world deception pt24

Part 25 - Subliminal Messages world deception pt25

Part 26 - Childhood Witchcraft world deception pt26

Part 27 - More worship in music Pt.1 world deception pt27

Part 28 - More worship in music Pt.2 Qlimax world deception pt28

Part 29 - More worship in music Pt.3 Qlimax world deception pt29

Part 30 - Mark of the devil? RFID world deception pt30

Part 31 - Consciouness explained world deception pt31

Part 32 - Stupidity world deception pt32

Part 33 - Mad World world deception pt33

Part 34 - Pills are good, right? world deception pt34

Part 35 - I'll tell you what world deception pt35

Part 36 - Final words world deception pt36.

USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 6

Pitkän tauon jälkeen nyt tuntuu sopivalta jatkaa NWO -tilanteen tiedottamista tämän otsikon alla, sillä Yhdysvalloissa on ollut meneillään sen verran näkyvästi kansannousumentaliteetin ilmentämiä asioita. Käyn tässä muutaman eri aihepiirin läpi ja pohdiskelen tilanteiden luonteita joiltakin kanteilta --->

Kaikkein selvin kansannousumentaliteetin ilmaus viime aikoina on ollut äskettäinen Massachusettsin osavaltion senaattorivaali, jossa edesmenneen Ted Kennedyn paikan täyttäjäksi kongressiin valittiin republikaani Scott Brown eli Obaman hallinnon puolue demokraatit menettivät enemmistöpaikkansa kongressissa. Tällä on ollut huomattava vaikutus koko Yhdysvaltain politiikkaan ja siitä on sanottu jopa niinkin, että se oli "kuin laukaus, joka kuultiin ympäri maailman".

Tässä on ensin valtavirtamediasta jutut --> Hesarin juttu: Yhdysvaltain demokraatit menettivät elintärkeän 60:nnen paikan senaatissa. BBC:N juttu ja CNN:n juttu 1, juttu 2, juttu 3 ja juttu 4.

Sitten vaihtoehtomedian juttuja --> LaRouche PAC: "Mass" Strike Threatens Obama Deathcare; Panic Grips Obama Democrats, Mass. Strike Momentum Growing Toward Tuesday Senate Election, Mass(.) Strike Ending the Flight of the Obama "Albatross", Nero Obama to Punish American People with Brutal Austerity, LaRouche Warns, A Moment of Great Opportunity Has Arrived, The Mass. Election: Not Republican, Not Democrat, But "The People" ja Democrats On The Run, After Massachusetts Election Debacle.

Infowars: Obama Heckled by Pro-Life Activist at Coakley Rally in Boston, Brown Win in Massachusetts: Rise of the Independents and the Tea Party, The Massachusetts Senate Race: A Populist Protest Vote Against Wall Street Puppets, Scott Brown Election Win A Massive Rebellion Against Big Government, Brown’s Win Is Evidence of Tea Party Hijacking ja Dick Morris: Obama Will Never Get Another Major Piece Of Legislation Passed.

Katsotaanpa nyt mitä tuo kaikki tarkoittaa: Huomaamme mm. sen, että valtavirtamediakin on joutunut tuomaan esille kansalaisten valtavan pettymyksen ja joukkoliikementaliteetin aiheuttaman ilmiön; kansa äänesti Obaman hallinnon toimia vastaan juuri siten, että se eväsi demokraateilta pääsyn ko. pallille. Valtavirtamedia on yrittänyt kuitenkin vähätellä tapahtumaa mm. väittämällä näin: "People are so angry out here in the real world they can't see straight," political analyst Jennifer Donahue said. Toisaalta kyllä tuossa osaltaan on tottakin, koska monet eivät vieläkään ole lähimainkaan selvillä koko kuvion luonteesta, vaikka ovat suunnilleen havainneet mm. Wall Streetin rikollisen keinottelun ja yhteiskunnan vastaisuuden sekä terveydenhuoltouudistukseen piilotetut natsismit.

Lyndon LaRouche huomauttaa osaltaan, että vaikka ihmisten viha on oikeutettua, niin se pitää kohdistaa oikein hänen pelastussuunnitelmansa avulla. Lyndon muistuttaa, että hän on tämän kansannousuilmiön johtaja, joka osaa viedä politiikan oikeille raiteille haitallisella tavalla imperialistisista ja oligarkiaan perustuvista käytännöistä. On toki oikeutettua epäillä sitä, että vain yksi tällainen johtaja tietäisi oikeat menetelmät. Toisaalta nyt Lyndonin teesejä jo 1,5 vuotta seuranneena näen, että eipä kukaan muu ole yhtä selkeitä ja punnittuja vaihtoehtoja kyennyt tuomaan tämän oligarkkieliitin rikollisten ja vallanhaluhoureisten käytäntöjen ja juonien tilalle; Alex Jones ei sitä tee, David Icke ei sitä tee... On siis toistaiseksi joka tapauksessa tyytyminen siihen, mitä tarjotaan. Onhan kuitenkin selvää, että emme voi enää pitkään jatkaa länsieliitin haitallisessa johdatuksessa!

Mikä sitten olisi lopulta se keino, jolla länsieliitin pahasta johdatuksesta päästään paremmille juonteille? Huomaamme mm. viime aikoina näissä NWO -merkinnöissäni kommentoineen Markun pointeista sen, että länsieliitillä saattaa olla harhautustaktiikka käytössä, jossa ihmiset heräisivät vaihtoehtomedian salakavalan tyranniatoitotuksen avulla vastaanottamaan ns. valepelastuksen eli paljastetun tyrannian tilalle saadaankin toisenlainen tyrannia, joka aluksi näyttää päältäpäin varsinaisen maailmanhallituksen kukistumiselta, mutta osoittautuukin lopulta juuri itse varsinaiseksi maailmanhallitukseksi... Vaikea dilemma, jonka liika pohtiminen saattaa kuitenkin johtaa uuteen ongelmaan: Joudutaan ajatussolmuun, jossa ei enää nähdä selvästi sitä, mikä on tärkeää. Tärkeää on havaita moraalisesti ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeiset teesit ja menetelmät, joista hyötyvät sekä ihmiskunta että ympäristö. Siinä mielessä mielestäni esim. Lyndon LaRouche vaikuttaa edelleen aivan sopivalta eliitin kritisoijalta.

Tuossa senaattoriäänestyksessä oli huomionarvoista tuo, että kansalaiset osasivat ottaa ovelasti valtaa takaisin itselleen. Se tapahtui nimenomaan hylkäämällä ulkoa syötetty oikeisto- vs. vasemmistokarsina-ajettelu eli ei sitouduttukaan joko republikaanien tai demokraattien leiriin niiden edustamien teesien perusteella, vaan hylättiin molemmat ottamalla riippumattoman äänestäjän asenne. Se on ollut itse asiassa hyvin keskeinen piirre tässä Yhdysvaltain kansalaisten kansannousussa! Sen mukaan riippumattomat äänestäjät taktikoivat tilanteen mukaan äänestämällä sitä ehdokasta ja jättämällä samalla äänestämättä sitä ehdokasta, jolla näin parhaiten evättiin eliitin johdatuksessa olevan hallinnon tihutöiden tekoja. Siinä ei ole väliä kumpaa tai mitä puoluetta äänestetään, vaan käytetään rakennettua systeemiä luovasti ja ovelasti hyväksi siten, että valittu strategia tukee kansannousun toteutumista. Yhdysvaltain suurimmaksi uudeksi puolueeksi onkin siis noussut "riippumattomat".

Tämä on hyvä muistaa täällä Suomessakin ja tässä mielessä onkin hyvä yhtäältä havaita, että systeemissä ei sinänsä olekaan vikaa eli olen ollut tässä mielessä aikaisemmissa kirjoituksissani ehkä turhan ankara. Voidaan sanoa, että systeemin ovat vain vallanneet pahat voimat ja se toimisi puhdistuksen jälkeen taas paremmin ja niin kuin sen on tarkoitettu. Yhdysvalloissa tämä pätee kuitenkin selkeämmin kuin Euroopassa, koska sikäläisen perustuslain mukaan järjestetty poliittinen systeemi on nimenomaan perustunut jo lähtökohtaisesti imperialististen oligarkkikäytäntöjen eliminoimiseen ja kansanvallan järjestämiseen kansallisvaltioideaalin mukaisesti. Täällä Euroopassa tilanne on tässä suhteessa heikompi ja olemme etenkin nyt EU:ssa ollessamme paljon Yhdysvaltoja enemmän Brittiläisen imperiumin vallan alla.

Yhdysvalloissa voidaan siis tässä mielessä paremmin hyödyntää kansannousumentaliteettia rauhanomaisesti ja Lyndon LaRouche onkin juuri tähdentänyt sitä, että riittää kun poistetaan kongressista ja presidentin hallinnosta nämä oligarkkipiruja hyysäävät toimijat ja sitten systeemi alkaisi taas toimimaan tarkoituksen mukaisesti. Tosin USA:n Federal Reserve ei kuulu perustuslain piiriin ja siksi se on monenkin NWO-projektia kritisoivan mielestä asetettava vararikkoon ja poistettava pelikentältä. Tämä koskee kaikkia keskuspankkeja ympäri maailman.

Yhdysvaltain kansalaisia on suututtanut kansannousuasteelle monikin asia ja niistä oma aihealueensa tilanteessa on Yhdysvaltain perustuslakia kohtaan suunnatut eliitin iskut, joista merkittävät osa-alueet ovat ne, jotka antavat USA:n kansalaisille oikeuden sanoa mielipiteensä ja oikeuden puolustaa itseään - yhteisöään vaikka asein. Tästä aiheesta etenkin Alex Jones jaksaa meuhkata ja tässä on Infowars -sivustolta näitä kahta aihetta viime aikoina käsitelleitä juttuja: Obama Information Czar Outlined Plan For Government To Infiltrate Conspiracy Groups, Sunstein’s Paper Provides More Evidence COLINTELPRO Still Operational, Obama Information Czar Calls For Banning Free Speech, Sunstein Attacks Second Amendment, Obama’s Favorite For Supreme Court Justice Sunstein Wants To Ban Guns, Free Speech, Feds, Cops Attempt to Shut Down Legal Gun Sales in Austin, Texas, Texas Gun Shows Organizer Targeted by the ATF Makes His Case on the Alex Jones Show, Obama Administration Shuts Down Oldest Gun Show in Central Texas, Tennessee Follows Texas In Banning Private Gun Shows, Obama Justice Department Decapitates Gun Industry: FBI Arrest 21 Gun Industry Executives in Las Vegas to Attend Gun Show, APD Releases Official Explanation of Gun Shows Shut Down, APD Admits It Is Legal to Buy and Sell Firearms in Texas ja Gov. Perry Confronted on Texas Gun Shows Shut Down.

Kontrastina tässä on Hesarin juttu; Poliisi jahtaa ampujaa Yhdysvaltojen Virginiassa. Siitä osuvat tilannetta kuvaavat lukijakommentit --->

"Sama juttu. Joku ampuu pari tyyppiä ja sitten haetaan tiukennuksia lakiin ja poliisille lisää valtaa.Unohdetaan siinä sivussa miksi he haluavat ampua muita o.O?
Ei mene kauaa ennen kuin alkaa jonkinlainen sisällissota ja kapitalismi voidaan unohtaa.Kapitalismin seurausta tämä on jos lähtee pitkälle pohtimaan. Ei mene kauaa kunnes joku näistä ampujista kohdistaa aseensa poliiseihin ja poliitikkoihin. Sitten vasta loput kansasta ja eduskunta herää. Ei ihmiset enää kauaa jaksa tätä paskaa.
"


"Mikä onkaan nopeampi ja tehokkaampi tapa saada ampuma-aseet pois kansalaisilta, kuin järjestää tämänkaltaisia hirmutekoja. Alex Jones on jo paljastanut poliisien taktiikoita, miten saadaan poliiseille lisää valtuuksia ja oikeuksia "tarkempiin" tutkimuksiin laista piittaamatta. Samalla keinolla hurrit vakoilee suomalaisten sähkoposteja ja myy tiedot eteenpäin eniten tarjoavalle, vai kehtaako joku vielä väittää että ne eivat menisi kolmansien osapuolien haltuun syystä tai toisesta.Tässä ei ole mistään salaliittoteoriasta kysymys, nämä ovat vain tulleet "käsille" ja tilaisuus on näyttäytynyt, sitten vaan asemaa käytetään sen kummemmin kyselemättä hyväksi kunnes tulee sapiskaa."

"Niin ja kaikissa sosialistisissa järjestelmissähän kansalla on ollut aseita itsellään...vai...? Sorto perustuu aina hallitsevan järjestelmän järjestelmälliseen voimankäytön ja sen välineiden omimiseen. Siinä vaiheessa kun "kansalla" ei ole enää hampaita niin ollaan jo syvällä..."

Hyviä pointteja, joihin minulla ei tässä vaiheessa ole lisättävää!

Sitten merkittävä kokonaisuus USA:n kansalaisten suututtamisessa on ollut terrorismin uhalla pelottelu, mikä on osoittautunut tarkoitukselliseksi NWO-agendaa tukevaksi huijaukseksi --->

Vaihtoehtomedia --> LaRouche PAC: Top Pentagon Official: No Evidence that Iran is Building a Nuclear Bomb China, IAEA Say Keep Negotiations Going with Iran; British Push for Sanctions ja Is McChrystal Endorsing the British-Saudi Plan for Afghanistan?.

Infowars: Breaking The Will Of The People: The Real Purpose Of Body Scanners, Scanning the Abdulmutallab story for more lies, Body Scanners Increase Privacy, Says Corporate Media, Inverted Body Scanner Image Shows Naked Body In Full Living Color, Israeli Proposes Absurd Mind Reading Technology at Airports, Mind Reading Machines: The Next Step If We Accept Naked Body Scanners, Drudge: Big Sis Wants to See Under Your Clothes, Full-body scanners used on air passengers may damage human DNA, 85-Year-Old Woman Terrorized By Airport Security Thugs, Spanish Politician Threatens to Sue FBI Over Bin Laden Makeover, Infowars Poster: Attack of the Body Scanners, ‘Papers please’ for reporter at Texas capitol shooting investigation, Dead Osama Warns of Imminent Attack in Latest IntelCenter Fabrication, Potential False Flag Attack To Be Blamed On Muslims Foiled, Authorities Quietly Reverse Underwear Bomber Official Story ja Dead Osama Bin Laden, Climate Change Warrior.

Kontrastiksi Iltasanomien juttu; Detroitin pommimies: Iskuihin koulutettu useita ja Hesarin juttu; Blair puolusti Irakin-sotaa vailla katumusta.

Havaitsemme siis sen, että valtavirtamedia on vuosikausia ja yhä edelleen pyrkinyt levittämään tätä terrorismin uhan propagandaa, jossa eliitti ko. median avulla loi sen uhan ensin itse ja valitsemalla muslimit sen keksityksi aiheuttajaksi. Onkin tragikoomisen naurettavaa, kuinka esim. Osama Bin Ladeniakin yritetään edelleen käyttää tässä hyväksi ja kuinka Tony Blair osoittaa pahuutensa väriskaalaa katumatta ja näyttää mikä Brittiläisen imperiumin hahmo ja suurimpiin sotarikollisiin kuuluva mies hän on! Surullista tässä on juuri tyrannian kasvattaminen ja meidän rivikansalaisten taivuttaminen valvonta- ja kontrollisysteemiin yhä enemmän vain tämän sitä tarkoitusta varten keksityn juonen avulla. Moni suostunee vaikka ryömimään takaperin esim. lentokentillä, vai?! Meillehän jo suunnitellaan ns. alastonkuvauksiakin siellä!

Talouden hoito eliitin ohjauksessa on myös asia, joka on suututtanut yhdysvaltalaisia meidän muiden lisäksi ja siinä on viime aikoina ollut erittäin keskeisesti esillä USA:n valtiovarainministeri Timothy Geithnerin ja FEDin Ben Bernanken valheiden ja rikollisuuden purkautuminen esille jopa valtavirtamediassa saakka ja se seikka, että he todellakin ovat toimineet oligarkkieliitin juoksupoikina. Sama koskee edellistä valtiovarainministeriä Henry Paulsonia. Tässä kohtaa onkin hyvä muistella syksyä 2008, jolloin tämä talouspahuus laitettiin kunnolla käyntiin ---> Tässä kongressin Brad Sherman yksinäisenä valveutuneena osoitti jo silloin rankan filunkipelin olleen tekeillä: YouTube - Rep. Brad Sherman Martial Law ja Rep Brad Sherman The BAILOUT is for Foreigners! NWO. Itsekin olin silloin hajulla ja voitte käydä katsomassa syys-lokakuun 2008 arkistoista tulenpalavan vihaisia blogikirjoituksiani aiheesta.

Viime aikoina juuri Timothy Geithneria on grillattu ja kuulusteltu paljon tämän rikollisuuden ja maanpetturuuden tiimoilta ja on ollut suorastaan surkuhupaisaa seurattavaa, kuinka hän on yrittänyt kiemurrella vastuusta ja valehdellut tosi silmiinpistävästi. LaRouche PAC -porukan lisäksi jo moni muukin on alkanut ymmärtää, että näiden pelaajien pelit alkavat olla todella lopussa ja Yhdysvaltain kansannousumentaliteetti vain lisää ns. bankergaten räjähtämistä kaikkien nähtäville ja tuloksena olisi Richard Nixonin kaltainen jupakkaprosessi Watergaten tapaan. Jos näin ei tapahdu, niin se kertoo osaltaan siitä, että rikollisille annetaan kaikki anteeksi ja eliitille valtakirja tehdä todellakin aivan mitä tahansa meidän rivikansalaisten kustannuksella ja suoraan meille. Jos näin tapahtuu, niin mitähän mahtaa kansannousumentaliteetille silloin tapahtua?!... Meidän on muistettava edelleen myös se, että nämä pelaajat ovat olleet vain juoksupoikia ja alkuperäinen toimija on edelleen piilossa eli oligarkkieliitti. Tuossa alla on lopuksi kokoelma tähän talousaiheeseen liittyviä juttuja:

Vaihtoehtomedia --> LaRouche PAC: California Lawsuit Exposes AIG as an Ongoing Now U.S. Government-controlled, Enron-like Criminal Enterprise, Geithner Endorses Crime by AIG, While Protesting His Innocence, General Reinsurance Admits Fraud in AIG Case, Geithner, Bernanke Locked in Death Spiral, New York Fed 'Ran the Show' in AIG Bailout, But Bernanke was in on all the Decisions, Showdown Week for Bernanke, LaRouche's Record on Bernanke: 'Bernanke Exits Now!: National Banking', JFK Had the Guts Obama Doesn't have to Take on Wall Street, Mass Strike Puts Bernanke Reappointment in Jeopardy, Criminals and Traitors Will Testify to Congress Wednesday, Who Protected Bernanke from the Hearing on AIG?, LaRouche Warned: "Don't Betray the Country with this Bail-Out!", Geithner's Lies Won't Save Him at Furious Hearing on AIG Bail-Out, Geithner's Lies, AIG, and the Glass-Steagall Principle, Geithner Lie on Recusal in AIG Case Exposed ja Issa Issues Call for New Subpoena in AIG Case.

Infowars: Time for Tim to go!, House panel wants Geithner to testify about New York Fed and AIG, Geithner’s Fed told AIG to hide “backdoor bailout”, Bankstergate and Business as Usual: Geithner’s Cover-up of the AIG Bailout, Ron Paul: Geithner Should Be Fired Over Bankergate, SEC Engages in Conspiracy with AIG to Hide Bailout Evidence, If Government Won’t Break Up the Giant Banks, Let’s Do It Ourselves, Send Geithner to Prison for Lying to the American People, Geithner Told To Quit After E Mails Reveal Involvement In AIG Cover-up, Videos: Geithner Grilled, Despite Role in AIG Bailout, Senate Votes to Reappoint Bernanke ja Bloomberg: Maybe A Secret Banking Cabal Does Run The World After All.

Tavanomaiseksi lauhtuvasta kahden runsaan lumipyryn pakkasesta mahdolliseen ennätyskylmän pakkasaallon muotoutumiseen (Päivitys; pakkasaalto poistuu)



Talvi on jatkanut erittäin rotevaa voittokulkuaan myös tällä viikolla ja jatkossa talven ote saattaa jopa entisestäänkin kiristyä, vaikka tilapäinen leudohko vaihe onkin nyt alkamassa. Runsaat lumipyryt nimittäin pitävät talventunnun rajuudesta huolen myös tämän leudohkon vaiheen aikana. Tällä viikolla kovatkin pakkaset pitivät Etelä-Suomea alkuun hallussaan, kun päällämme olleen korkeapaineen aikana lämpötilat olivat laajasti öisin -20 asteen kylmemmällä puolella ja päivälläkin jo vähän voimistuneesta auringonsäteilystä huolimatta -15 ja -20 asteen välillä. Länsirannikolla ja lounaissaaristossa oli lauhempaa ja vastaavasti aivan idässä mitattiin jopa -30 asteen yöpakkasia. Muutos lauhempaan suuntaan alkoi Jäämereltä Skandinaviaa pitkin etelään tulleen matalapaineen asetuttua Suomen lounaiskolkalle, jolloin lämpötilat ovat alkaneet nousta vähitellen kaakkoistuulessa -10 ja -15 asteen välille kylmimmilläkin alueilla. Samalla on tullut lumisateita, joista runsaimmat ovat sattuneet mm. pääkaupunkiseudulle, jossa ennestäänkin on jo hyvin runsaasti lunta (Nyt jo paikoin jopa reilu 50 cm!).

Tuo kuva on otettu eilen perjantaina 29.1.2010 Espoon Tapiolassa ja siinä on puistoalueen nurmikon päällä olevaa paksua lumihankea. Alueella satoi torstai-illan ja perjantaiaamun välisenä aikana yllättävän paljon uutta pakkaslunta; jopa n. 10 cm. Kaakkoistuuli oli samalla melko voimakasta, mikä ajoi kevyttä pakkaslunta helposti ja mm. peitti kuvan vanhassa hangessa olleet runsaat jäljet lähes kokonaan. Tuulen suuntaa pitkin näkyivät hyvin myös dyynimäiset tuulen tekemät muodot. Kuvan ottamispäivänä tuli muuten kuluneeksi tasan kuukausi edellisestä suojasääpäivästä, joten melkoisen pitkäksi tämä pakkasjakso on muodostumassa...

Suomen etelä-lounaispuolella jatkuu matalapainetoiminta, jossa eri osakeskukset vaikuttavat säähämme edelleen aina ti - ke asti. Tänään lauantaina tuo vanha matalapaine surkastuu pois, mutta uusi muodostuu tilalle lounaasta kiertyen ja nousee la - su aikana Etelä-Suomen länsireunalle runsaan lumipyryalueensa kera. Siinä yhteydessä etelä-kaakkoistuulet voimistuvat selvästi. Lännessä voi olla suunnaltaan vaihtelevaakin tuulta matalapaineen keskuksen tullessa päälle. Samalla pakkaset heikkenevät edelleen ja sunnuntaina etelärannikolla voidaan olla jo -5 asteen vaiheilla ja pohjoisempana sisämaassakin -10 astetta leudommat lukemat ovat mahdollisia niin idässä kuin lännessäkin. Uutta lunta voi kertyä jopa reilut 10 senttiä.

Maanantai näyttää olevan sitten tuon uuden matalapaineen Etelä-Suomen länsireunalla surkastumista, kun samalla etelä-kaakosta alkaa lähestyä uusi voimakas osakeskus. Ma on näin aluksi heikkenevien ja paikallisten lumisateiden päivä -5 ja -10 asteen pakkasten kera, mutta ti tienoilla tuo uusi matalapaine tulee suoraan Etelä-Suomen päälle ja aiheuttaa ehkä hyvinkin runsasta lumipyryä voimakkaiden ja matalapaineen reitin mukaan suunnaltaan vaihtelevien tuulten kera. Suorastaan siis kunnon lumimyrskystä olisi kyse ja uutta lunta voi kertyä ke mennessä ehkä jopa paljonkin yli 10 senttiä! Mm. juuri etelärannikolla ja pääkaupunkiseudulla olisi siis tiedossa jo entistenkin erittäin runsaiden lumimäärien lisäksi poikkeuksellinen lumikaaos ja haaste eri yhteiskunnan toiminnoille! Pakkanen pysyttelee ti - ke aikana -5 ja -10 asteen välillä ja ehkä hetken voi olla vähän -5 astetta leudompaakin, mutta suojasäätä ei saavutettane.

Näiden lumimyrskyjen jälkeen näyttää alkavan kehittymään toisella tavalla mielenkiintoinen suursäätilallinen tapahtuma, joka koskee koko Eurooppaa. Kyse on Pohjois-Venäjältä eli Siperiasta kohti länttä muotoutuvasta erittäin vahvasta ja laajasta korkeapaineesta, joka toisi ehkä jopa kaikkien aikojen kylmimpiin kuuluvan pakkasaallon mukanaan laajalle alueelle eteläpuolellaan vallitsevien itä-koillistuulten mukana; aluksi Itä-Eurooppaan ja Suomeen, mutta lopulta aina Länsi-Eurooppaa myöten ja osin Välimerellekin... Itä- ja Keski-Euroopassa pakkastalvi on jo muutenkin jatkunut edelleen ollen kuitenkin nyt aluksi lähinnä 0 ja -5 asteen lukemissa, mutta Länsi-Eurooppaan on pyrkinyt ja pyrkii vielä ensi viikollakin ennen tuota mahdollista superkylmyyttä usean plusasteen tavanomaista talvileutoutta Atlantin matalapainetoiminnan ansiosta.

Tilanne etenee siten Suomen kannalta, että aluksi korkeapaine kierrättää idästä lähestyessään ke lähtien kylmää ilmaansa kaakkoistuulen kautta, jolloin ajoittaiset pakkaslumisateet voivat olla edelleen mahdollisia ja pakkanen kiristyy vähitellen -10 ja -20 asteen välille idästä lähtien. Sitten kylmyyden kovetessa selkeän sään osuus kasvaa, kun ilmamassa tulee yhä mantereisemmaksi; yö- ja päivälämpötilojen ero 5 - 10 astetta. Viikon lopussa korkeapaine näyttäisi venyvän itä-länsisuuntaiseksi ja keskusalue sijoittuisi Lapin yli länteen. Se tietäisi Etelä-Suomen kuulumista laajaan itä-koillistuulen alueeseen, joka pyyhkisi laajasti lähes koko Euroopan yli tässä vaiheessa ja tuottaisi pakkasaallon, joka huipentuisi viikonvaihteen tienoilla - seuraavan viikon puolella.

Tiedossa saattaisi olla todella huikeita pakkaslukemia lähes koko Euroopan mittakaavassa; Etelä-Suomessa -30 asteen ankarammallekin puolelle meneviä lukemia ja esim. Saksassakin -20 astetta kovempia pakkasia... Talven 2009 - 2010 kylmin yö näyttää siis olevan vielä tulossa. Pakkastilanne muistuttaisi näin vuoden 1987 tammikuuta, jolloin juuri esim. Helsingissäkin oli usean päivän ajan -30 ja -35 asteen välillä olleita ennätyspakkasia. Nyt kuitenkin lisäpiirteenä on erittäin suuri lumimäärä, jollaisen sattuminen kovan pakkastalven kanssa samaan aikaan on TODELLA ERIKOISTA!

Lumipeite siis kasvaa ke mennessä laajasti ainakin noin 10 sentillä ja monin paikoin jopa paljonkin sen yli etenkin, jos kummastakin ym. pyrytilanteesta tulee vähintään 10 senttiä ko. alueelle. Niinpä Etelä-Suomessa mittaillaan viimeistään ke-aamuna varsin yleisesti selvästi yli 50 sentin paksuisia hankia ulottuen paikoin ehkä jopa 75 sentin ylittäviin paksuuksiin... Tämä tietää voimakkaasti eristävää suojakerrosta tuon mahdollisen ennätyspakkasen kouriin ja niinpä sisävesistöjen jäät ja routa (Kummatkin nyt pääasiassa 25 - 40 cm) eivät etenekään kovin paljoa edes reilun -30 asteen pakkasessakaan. Sen sijaan auratuilla pinnoilla roudan eteneminen tulisi olemaan hurjaa; yli metrin paksuuksia voi tulla hyvinkin. Merijäiden muodostus tulee myös olemaan poikkeuksellista vielä sulilla ja vähälumipeitteisillä merijääalueilla ja näin esim. Itämeren umpeenjäätyminen tulisi etenemään hyvin nopeasti tuossa mahdollisessa ennätyspakkasessa...

Runsaan lumen ansiosta matalat arat kasvit ovat siis hyvässä suojassa, mutta hangen yläpuolelle ulottuvat arat lajit tulevat olemaan mahdollisesti hyvinkin suuressa vaarassa... Palaan tarkastelemaan pakkasaallon muotoutumista ensi viikolla ja samalla annan mahdollisesti arvioita kasviviljelijöille todennäköisistä pakkastuhoista eri kasvilajien suhteen. Siihen liittyen kannattaakin jo nyt huomioida erinomainen tilaisuus käyttää hyväkseen noiden su ja ti lumipyryjen tuomaa pakkaslunta ja kasata siitä arkojen lajien päälle yhä paksumpaa suojaa!

Päivitys 31.1.2010 klo. 13:15: Viimeisimmät ennustekartat eri sääsivustoilla (Muistutan tässä samalla, että saan materiaalia ennusteitani varten mm. www.weatheronline.co.uk ja www.wetterzentrale.de sivustoilta) ovat muuttaneet ensi viikon keskiviikon jälkeistä säänkuvaa niin paljon, että tässä siitä maininta. Nimittäin tuo mahdollinen raju pakkasaalto on peruuntumassa ja jäämässä lähinnä vain Venäjän asiaksi, kun siellä länteen pyrkivä korkeapaine jäisikin Suomen itäpuolelle viikon loppuajaksi. Samalla Atlantin matalapainetoiminta näyttäisi pitkästä aikaa aktivoituvan idemmäksi, mikä tietäisi Länsi- ja osin Keski-Eurooppaankin viimeaikoja selvästi leudompaa ja vesisateista säätä.

Suomessa vallitsisi tuon korkeapaineen ja lännen matalapainesysteemeiden välissä etelä-kaakkoisvirtaus, jossa pakkanen kiristyisi ajoittain korkeintaan vähän reiluun -10 pakkasasteeseen ke jälkeen. Nyt sää on lauhtunut itse asiassa jopa 0 ja -5 asteen välille, mutta suojasää on nipinnapin jäämässä väliin. Pikkupakkanen vallitsee ainakin ke asti. Kovan pakkasen väliinjäänti tietäisi myös sitä, että merijäiden lisääntyminen lähes pysähtyisi ja ennätysmäinen lumihanki joka tapauksessa estää sisävesijäiden ja roudan lisääntymisen jopa kokonaan.

Lunta tulikin siis ennustetun mukaisesti taas hyvin reippaasti viime yönä etenkin etelärannikolla ja tiistaiksi on edelleen odotettavissa ehkä jopa vieläkin reippaampi lumipyry! Sen jälkeenkin ajoittaisia lumisateita saattaisi tulla tuossa etelä-kaakkoisvirtauksessa. Niinpä lumipeitteen kasvu laajasti yli 50 sentin ja paikoin jopa lähemmäksi metrin uskomatonta haamurajaa on mahdollista lähipäivinä Etelä-Suomessa.