Viikon 28 kasvivalokuva: Kesädamaskonruusu (Rosa Damascena -ryhmä "Celsiana")

Täydessä kukassa ollutta kesädamaskonruusua (Rosa Damascena -ryhmä "Celsiana") kuvattuna lauantaina 12.7.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.


Palaan ruusujen pariin näissä kasviesittelyissäni, koska olen tänä kesänä ihastunut aikaisempaa enemmän juuri ruusuihin - Tässä kuvassa keimailee yksi isokukkaisimmista pensasruusuista eli kesädamaskonruusu (Rosa Damascena -ryhmä "Celsiana"). 

Kesädamaskonruusut ovat hyvin vanha lajikeryhmä, jonka alkuperää ei siksi ole edes luotettavasti / tarkkaan saatu selvitettyä; erään version mukaan näiden ruusujen historia ulottuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua ja maantieteellisesti Persian / nykyisen Lähi-idän alueelle, missä näitä ruusuja viljeltiin jo silloin muinoin ns. ruusuveden ja -öljyn saamiseksi osana kosmetiikkateollisuutta. Tieteellisen nimen "Damascena" viittaakin juuri nykyisen Syyrian Damaskos-kaupunkiin. Tämä kyseinen lajike "Celsiana" on peräisin kuitenkin Hollannista vähän ennen 1700-luvun puoltaväliä ranskalaisen ruusujalostajan Cels'n mukaan nimettynä.

Tämä Damascena-ryhmä on siis hyvin vanha viljelyssä - Niinpä nämä ruusut ovat muodostuneet ympäri maailmaa hyvin suosituiksi ja perinteisiksi koristekasveiksi. Näin erityisesti Ranskassa, missä tämän ryhmän lajikkeita on jalostettu eniten. Tällä lajikeryhmällä on lisäksi myös teollista ja hyötykasvitarkoitusta: Tuon kosmetiikkateollisuushyödyn lisäksi sanotaan, että näiden ruusujen kukkaterälehdet ovat syötäviä ja niitä voidaan siksi käyttää mm. ruokien maustamiseen tai yrttiteeksi.

Täällä Suomessa tämän lajikeryhmän pensaat ovat melko talvenarkoja, mutta ainakin Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I - III näitä voidaan viljellä; tälle kyseiselle lajikkeelle on tosin joissakin esittelyissä määritelty menestymistä vain I - II vyöhykkeille. Suositeltavia koristekasveja nämä siis ovat, vaikka ankarimpina talvina lumihangen yläpuolisia versotuhoja voi tulla. Näillä pensailla juurivesojen muodostuminen on kuitenkin erinomaista ja siksi uudistuminenkin tapahtuu helposti.

Damaskonruusut jaetaan kahteen erilliseen ryhmään kukinta-aikojen mukaan, vaikka muutoin eroavaisuuksia ei sen merkittävämmin ole - Kesädamaskonruusuiksi kutsutaan niitä ryhmän lajikkeita, joilla on lyhyt kukinta-aika kerran kesässä ja yleensä heinäkuussa. Syysdamaskonruusuiksi puolestaan nimitetään niitä lajikeryhmän edustajia, joilla kukinta on uusiutuvaa syksyyn saakka keskikesästä lähtien. 

Tämä kyseinen "Celsiana" -lajike on siis kesädamaskonruusu ja Etelä-Suomen normaalioloissa se kukkii heinäkuussa pari - kolme viikkoa, jolloin pensas on hyvin täynnä nuokkuvia, puolikerrottuja ja läpimitaltaan jopa reilut 10 cm olevia kukkia. Kukkien väritys on erityisen hieno; nupuista juuri puhjetessaan niiden hennosti vaaleanpunainen / lohenpunertava väri on vahvimmillaan, mutta kukinnan edetessä väri haalenee sameasti valkoiseen suuntaan. Erityisen hienon tästä haalenemisprosessista tekee se, kun kukkien hieman eriaikainen avautuminen mahdollistaa haaleusvaiheissa eri kukkien välillä kirjavasti haaleuseroja; tuossa kuvassakin se nähdään hienosti. Kukat ovat myös voimakastuoksuisia.

Kasvutavaltaan ja lehdiltään tämä kesädamaskonruusu on roteva ja rehevä - Versot ovat melko paksuja ja lehdet ovat moniin muihin pensasruusuihin verrattuna hyvin isoja. Lehtimuoto on hienosti sahalaitainen ja ruusuille tyypillisen parilehdykkäinen, mutta lehdyköitä on tällä lajikkeella hyvin säännöllisesti viisi kappaletta per lehti. Lehdet ovat tällä lajikkeella kesävihreydeltään melko vaaleita. Vihreissä versoissa on paljon piikkejä, mutta ne ovat hyvin pieniä; kuin vain "karheutta" oksissa.

Kooltaan pensas tulee rotevuudestaan huolimatta kuitenkin vain n. 1,5 m korkeaksi, mutta on toisaalta leveäkasvuinen. Niinpä kasvupaikkaa valittaessa on huomioitava leveyssuuntainen kasvutila. Kasvutapaa voidaan sanoa myös hieman epäsäännölliseksi ja lajike tekee siis myös paljon juurivesoja, joiden avulla vanhojen versojen tilalle uudistuu jatkuvasti hyvin kukkivia oksia; heikosti kukkivia vanhoja versoja voidaan poistaa.

Eteläisen alkuperänsä takia tämän lajikeryhmän pensailla lehteen puhkeaminen keväällä on aavistuksen myöhemmin ja hitaammin kuin monilla muilla pensasruusuilla; kuitenkin jo toukokuun alussa tälläkin lajikkeella oksat ovat vaaleanvihreästi hiirenkorvalla. Syksyllä puolestaan eteläisen alkuperänsä takia kesäasu säilyy tällä lajikkeella myöhään; leutoina syksyinä jopa loka-marraskuulle ainakin osittain - Ruska on lähinnä kellertävää - keltaista ja varhaiset / ankarat yöpakkaset saattavat palelluttaa lehdet kesken ruskaantumisen. Tällä lajikkeella on huomionarvoista myös se, että kiulukoiden muodostuminen on olematonta.

Estetiikkakatsannossa tämä lajike on tietenkin kukinta-aikanaan samaan tapaan erityinen huomio- ja korostuskasvi kuin moni muukin viime viikkoina tässä sarjassa esittelemäni kasvi. Edellinen ruusuesittelyni lajike (Viikon 26 kasvivalokuva: Tarhaharisoninruusu (Rosa Harisonii -ryhmä "Aurora") ) on kuitenkin ehtinyt jo lopettaa kukintansa tämän ruusulajikkeen täyden kukinnan aikaan, joten tuolle tarhaharisoninruusulle tämä pensas ei ole niinkään kukintapari, vaan kukintajatke. 

Tämänkin kesädamaskonruusun kukintaa voidaan sommitella silti erittäin hienoina pareina tai kolmikkoinakin muiden samaan aikaan kukkivien ruusujen kanssa sekä esim. myöhään kukkivien jasmikkeiden (Philadelphus sp.) pareiksi. Koska tämä lajike on sekä lehdiltään että kukiltaan huomattavan vaalea, niin voimakasta kontrastia luomaan sopivat sille siksi pariksi monet hyvin tummat pensaat / pikkupuut. Tummia rakennuksia / rakenteita vasten pätee sama. Syksyllä lajikkeen myöhään säilyvä kesäasu on hyvä pari varhain kirkasta ruskaa tekeville pensaille.

Tätäkin pensasruusua voidaan käyttää monella tavalla - Yksittäispensaana, usean yksilön ryhmänä omillaan tai muiden lajien seurassa sekä leikkaamattomana pensasaidanteena. Hyvin näyttävän kukintansa takia on kuitenkin aina hyvä huomioida pensaan hyvin sijoitettu näkyvyys tai sommittelu ympäristöönsä nähden. Paras kukinta tapahtuu aurinkoisella kasvupaikalla. Tavallinen puutarhamaa on ok kasvualustaksi, mutta talvenarkuutensa takia liikaa savisuutta ja seisovaa märkyyttä on vältettävä.

Ruusuharrastajille ja toki yleensäkin kaikille viheraluetyypeille urbaaneilla alueilla ja maaseudun pihapiireille tämä ruusulajikeryhmä on erityinen, koska sen historiallinen olemus on vanhuuttaan jopa antiikkinen ja rehevyydessään - kukkanäyttävyydessään se on koristearvoltaan kesän keskellä upeimpia mahdollisia - Vähän käytettynä haluankin rohkaista näiden näyttävyyksien pariin paljon enemmän! 

Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013

Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.

Viikon 26 kasvivalokuva: Tarhaharisoninruusu (Rosa Harisonii -ryhmä "Aurora")

Kukinnaltaan jo hieman hiipunutta tarhaharisoninruusua (Rosa Harisonii -ryhmä "Aurora") kuvattuna lauantaina 28.6.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.


Tämän kertainen kasviesittelyni siirtyy pitkästä aikaa ruusuihin ja siinä risteymäsyntyisten puutarhalajikkeiden pariin, joita tunnetaan vain viljelystä - Tässä on esittelyvuorossa persianruusujen (Rosa foetida) ja tarhapimpinellaruusujen (Rosa pimpinellifolia -ryhmä) välisestä risteyttämisestä syntyneen tarhaharisoninruusujen ryhmä (Rosa Harisonii -ryhmä), josta tässä kuvassa on poimittuna "Aurora" -lajike. 

Tarhaharisoninruusu näki päivänvalon ensimmäisen kerran vuonna 1824, kun Yhdysvalloissa New Yorkin kaupungissa George Folliott Harison -niminen lakimies ja ruusuristeyttämisen harrastelija sai aikaiseksi em. risteymän ja istutti sen esikaupunkihuvilansa pihalle. Hänen mukaansa tämä lajikeryhmä onkin sittemmin nimetty. 

Sittemmin ruusua alettiin markkinoida puisto- ja puutarhaviljelyyn ja lisää risteymiä noiden em. lajien / lajikkeiden välillä on tehty, mistä tämä kuvan Aurora-lajike on esimerkki Suomessa ilmeisesti Keskas-tutkimuksen yhteydessä löydetyistä sellaisista - Tämä tarhaharisoninruusujen ryhmä on kuitenkin taksonomisesti haasteellinen määrittää, kuten tässä mielenkiintoisessa ruusumäärittämiskirjoituksessa senkin osalta luonnehditaan. 

Tämä tarhaharisoninruusu on kuitenkin varsin paljon pimpinellaruusujen kaltainen, mihin tuttu juhannusruusukin (Rosa pimpinellifolia "Plena") kuuluu - Kasvutavaltaan tämä pensas on tiheä, runsaasti juurivesoja tekevä ja oksiltaan erittäin piikkinen. Korkeudeltaan se tulee n. 2 metriseksi isoimmillaan ja on tyypillisimmin vähän 1,5 metrin molemmin puolin; vanhoja versoja kuolee, mutta uutta vesoo joka kesä. 

Tämä lajikeryhmä on täällä Suomessa vielä melko tuntematon, joten sille ei ole vielä tiedossa täysin tarkkoja pohjoisimpia viljelyrajoja; monissa lähteissä sille mainitaan kuitenkin menestymisalueeksi vyöhykkeet I - III, mutta vähän pohjoisempanakin sitä voidaan kokeilla parhailla paikoilla.

Tarhaharisoninruusutkin ovat sellaisia pensaita, jotka puhkeavat keväällä varhain lehteen; hiirenkorvalla tämäkin lajike on jo toukokuun alussa Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa. Lehdet puhkeavat vaaleanvihreinä ja voivat olla vähän aikaa lievästi punertavia. Kesäkuun alkuun mennessä täysilehtisyys saavuttuu ja ennen kukintaa lehtien hyvin tumma vihreys muodostuu. Lehdet ovat muodoltaan parilehdykkäisiä, sahalaitaisia ja muistuttavat melko paljon juuri juhannusruusun lehtiä, mutta ovat hieman isompia. Lehdet saavat syys-lokakuussa kirjavasti keltaisia, oransseja ja punaisiakin sävyjä, mutta ruska ei ole kovin kirkas ja huipentuu vasta pitkällä lokakuun puolella. Lisäksi se saattaa leutoina syksyinä pitkittyä marraskuullekin.

Lajikkeen kukinta on hieman myöhemmin kuin juhannusruusun eli Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa se sijoittuu vähän kesä-heinäkuun vaihteen molemmin puolin ja kestää n. 3 viikkoa. Tänä vuonna kukinnan huipentuma on nyt ollut enemmän kesäkuun puolella kevään-alkukesän kasvukauden etuaikaisuuden takia, vaikka tämä kesäkuun loppu onkin ollut pitkään hyvin viileä.

Kukat ovat muodoltaan ns. puolikerrottuja muistuttaen paljon juhannusruusujen vastaavia ja väriltään erittäin huomiota herättävästi sitruunankeltaisia. Nuppuvaiheesta juuri avautuessaan kukkien keltaisuus on syvempää ja tummempaa, mutta kukinnan loppuvaiheissa niiden terälehdet haalistuvat ja voivat olla hieman laikukkaasti valkoisen suuntaankin muuttuneita. Kukkia on kukintahuipentumassa kerrallaan auki erittäin runsaasti, joten pensas peittyy kukkahuntuun ja on pikantisti erottuva. Toisaalta lajikkeen hyvin tummat lehdet kontrastoivat kukkiensa värin kanssa dynaamisen radikaalisti. Kukista kehittyy isohkoja kiulukoita, jotka loppukesällä - syksyllä kypsyvät mustiksi.

Kasvupaikkaolosuhteissa tämäkin tarhaharisoninruusu pitää kuivahkosta maaperästä, joten liikamärkyydelle / seisovalle vedelle se on arka. Lisäksi lajike vaatii kalkkiperäistä maata, joten istuttamisen yhteydessä kalkitseminen on oleellista. Myös aurinkoisuus on tärkeää, jotta mm. kukinta on näyttävää joka kesä.

Esteettisessä katsannossa tämäkin pensas on kukinta-aikanaan erityisen komea huomio- ja katseenvangitsijaelementti, jonka sijoittaminen tärkeille paraati- ja edustuspaikoille on oleellista hyvän näkymisen ja onnistuneen korostamisen takia. Kukkien erikoisen keltainen sävy on kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla poikkeavaa värimaailmaa, mutta sen pastellisen luonteen ansiosta se sopii erinomaisesti pensasryhmissä pariksi mille tahansa samaan aikaan kukkivalle lajille, kuten monelle jasmikkeelle (Philadelphus sp.), muille ruusuille (Rosa cv.) sekä viime kerralla esittelemälleni kellokuusamalle (Viikon 25 kasvivalokuva: Kellokuusama (Kolkwitzia amabilis) ).

Kukintansa ulkopuolella myös tämä ruusulajike on paljon vaatimattomampi ilmestys ja itse asiassa melko tylsänkin oloinen pensas, jonka ominaisuutena onkin silloin olla lähinnä taustaelementti tai neutraali vihermassa - Lehtiensä tummuus on tosin erottuvaa vaaleampien lajien seurassa. Lajiketta kannattaa silti istuttaa osana muita pensaita ja / tai ruusuja, jotka kukkivat myös eri aikaan kuin se tekee. Nimittäin jos haluaa muutakin näyttävää kukintaa tarhaharisoninruusun kukinnan ulkopuolella samaan kohteeseen.

Keväällä on toisaalta etuna tälläkin ruusulajikkeella varhainen lehteentulo, jonka ansiosta maisemaan / ulkotilaan saadaan lehtevyyttä hyvissä ajoin. Syksyllä vaihtelevan tyylinen ruskansa on myös hieno, muttei ole aivan niin kirkas ja selkeä kuin monilla juuri ruskastaan tunnetuilla pensas- ja puulajeilla; kuitenkin sen pariksi ruskasommittelussa voidaan ottaa kontrastoimaan yhtäältä juuri niitä selkeän yksivärisiä kirkkaita ruskahuippuja tai sitten hyvin pitkään kesäasussa säilyviä lajeja.

Tarhaharisoninruusutkin ovat omimmillaan siis osana erilaisia ruusuryhmiä, mutta kukintansa näyttävyyden ansiosta tämä pensas sopii myös erillään kasvatettavaksi yksittäispensaana tai muutaman yksilön ryhmänä. Muiden pensaiden seurassa se on oivallinen monella tavalla niin urbaaneissa puistoissa ja puutarhoissa kuin maaseudullakin vähän luonnonmukaisemmissa pihapiireissä, mutta puuston alla sille voi olla liian varjoisat olosuhteet. Urbaaneilla alueilla on toki huomioitava ihmisten liikkumisen takia se, että pensas on erityisen piikkinen. Toisaalta juuri siksi se sopii rajaavaksi / estäväksi elementiksi myös hyvin; leikkaamattomana pensasaidanteenakin se on myös upea ainakin kukinta-aikanaan.

Tarhaharisoninruusut ja muutkin keltakukkaiset ruusut ovat vielä vähän nähtyjä suomalaisessa puisto- ja puutarhakulttuurissa, joten suosittelen niiden yleisempää ja runsaampaa viljelyä.

Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013

Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.

Viikon 29 kasvivalokuva: (Köynnös)ruusulajike (Rosa "Elmshorn")

Kukkivaa (köynnös)ruusulajiketta (Rosa "Elmshorn") kuvattuna keskiviikkona 17.7.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Tämän kasvukauden ruusuesittelyyn otan tämän harvinaisen lajikkeen (Rosa "Elmshorn"), jonka kasvutapa voi olla sekä pensastava että hieman köynnöstävä. Siksi laitoin sulkuihin tuon köynnösmääritteen. Ruusujen kasvitieteellisessä ryhmittelyssä lajike kuuluu ns. Polyantha- eli tertturuusuihin, missä kukat ovat monilukuisissa tiiviissä tertuissa, kuten yllä oleva kuva osoittaa. Kasvatustapojen puolesta tämä lajike luetaan pensaana myös ns. ryhmäruusuihin, joita leikataan yleensä enemmän keväällä ennen uutta kasvua kuin varsinaisia pensasruusuja. Suhteellisen monikäyttöinen ruusulajike siis on kyseessä.

Alkuperältään tämä lajike on kahden muun Polyantha-lajikkeen risteymä >> Rosa "Hamburg" X Rosa "Verdun". Ensin mainitulla lajikkeella on tummanpunaiset, isot ja teriöiltään vain vähän kerrannalliset kukat. Jälkimmäisen kukat ovat puolestaan runsaskukkaisissa tertuissa hyvin pienet, kirkkaan vaaleanpunaiset sekä teriöiltään tiiviisti ja runsaasti kerrannalliset. Täten tässä esiteltävän lajikkeen kukinnassa yhdistyvät molempien ominaisuudet ja tuloksena on jännällä tavalla pinkin ja vaaleanpunaisen kirjavat kukat kooltaan em. lajikkeiden puolivälistä.

Lajikkeen pääasiallinen kukinta-aika on tyypilliseen köynnös- ja ryhmäruusujen aikaan kesäkuun lopulta elokuulle ja runsain vaihe sattuu heinäkuun mittaan. Tällä kertaa kasvukaudessa ollut 2 - 3 viikon etumatka normaaliin aikatauluun verrattuna kapeni tällä ko. viikolla viileiden säiden takia, mutta näillä pitkään kukkivilla ruusuilla näitä kehitysetumatkoja ei silti huomata uusien kukkien avautuessa jatkuvasti pitkän aikaa. Lämpiminä syksyinä kukintaa voi jatkua vähäisenä yksittäisissä oksissa jopa pakkasiin saakka eli noin loka-marraskuulle.

Parilehdykkäiset lehtensä ovat hyvin pitkään syksylle vihreinä säilyviä ja ruskaltaan lähinnä vain vähän kellertäviä, kuten monella muullakin köynnös- ja ryhmäruusulla. Varhaiset yöpakkaset voivat tosin palelluttaa lehdet jo syys-lokakuussa etenkin sisämaapaikoilla, mutta leutoina loppuvuosina vihreitä lehtiä voi säilyä runsaasti joulukuullekin. Ruskaa alkaa tulla vasta loka-marraskuussa, jos säät sallivat. Keväällä lehdet puhkeavat toukokuun mittaan hieman punertavina ja tulevat täysikokoon kesäkuussa. Varret kasvavat pääosiltaan heinä-elokuulle ja kukkatertut ilmaantuvat kasvavien oksien kärkiin eriaikaisina.

Elmshorn-lajikkeen talvenkestosta ei ole tarkkaa tietoa täällä Suomessa, koska se on niin tuiki harvinainen. Arvioin sen kuuluvan kuitenkin suunnilleen samankaltaiseen arkuusluokkaan, kuin monet köynnösruusut eli kestävä se olisi lähinnä vain I ja II vyöhykkeillä, mutta sitä voidaan kokeilla III vyöhykkeelläkin suojaisimmilla paikoilla.

Kasvatuspaikoiksi kannattaa valita silti aina etelärannikollakin aurinkoisen lämmin paikka esim. rakennusten eteläseinustoilta / -muureilta. Ja vaikka lajiketta voidaan kasvattaa myös pensaana, niin avoimille hallanaroille paikoille esim. nurmikoiden keskelle sitä ei kannata sijoittaa ainakaan sisämaassa.

Ankarien talvien perään oksisto voi olla osittain vaurioitunutta, mutta uudestaan vesominen on yleensä hyvää lumisuojan alta olleista osista käsin. Kasvusto voi jäädä aina selvästi alle 2 m korkeaksi, jos oksisto paleltuu säännöllisesti talvisin. Kukkia ilmestyy kuitenkin aina joka tapauksessa kuluvan kesän uusissa vesoissa; lajikkeen paleltuneita oksia leikataan vasta toukokuun lopulla, jotta nähdään jättää leikkaamatta kasvamaan alkaneet osat. Monista talvista vauriotta selviytyessään lajikkeen koko voi kasvaa yli 2 m korkeaksi rehevällä paikalla.

Muiden ruusujen tapaan tätä lajiketta voidaan viljellä yksinään omana katseenvangitsijana tai monien muiden ruusujen seurassa ryhmänä. Jälkimmäisessä tapauksessa pariksi tälle lajikkeelle sopivat tietenkin monet samaan aikaan runsainta kukintavaihettaan tuottavat köynnös- ja ryhmäruusut, jolloin eriväristen kukkien avulla voidaan sommitella vaihtelevia väriharmonioita ja -kontrasteja ryhmään. Toisaalta eriaikaisia kukkimistilanteita voidaan ujuttaa samaan ruusuryhmään ottamalla tämän lajikkeen pariksi kesäkuussa kukkivia pensasruusuja, kuten esim. juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia "Plena"). Muiden lajien kanssa kannattaa huomioida se, että voimakasta perennakukintaa vasten tämän lajikkeen miniatyyritapainen kukinta saattaa kutistua olemukseltaan liikaa. Toisaalta eri aikaan kukkivien lajien seurassa Elmshorn-ruusu pääsee aina oikeuksiinsa.

Seininä lajikkeen kukinnalle sopivat taustaksi esim. kuvan tapaan vaaleat / harmaat värit, joista pinkki - vaaleanpunainen iskee hyvin harmonisesti esille; lähiväriharmoniat mietoina ovatkin tavoiteltavia mieluummin kuin esim. kukkien värien kanssa kilpailevasti yhtä voimakkaat seinävärit, kuten keltainen ja punainen. Hyvin tummien seinien koristeena nämä kirkkaan pinkkikukkaiset ruusut ovat puolestaan voimakkaan kontrastisia upealla tavalla.

Elmshorn-lajikkeen hienostuneen pienet kukat runsaissa tertuissaan ovat upea lisä ruusuviljelmiin, joten suosittelen sen ottamista yleisempään käyttöön. Oksissaan piikkien vähyys on myös etu ja myöhään vihreänä säilyvä lehdistönsä on loppusyksyä ilostuttavaa vehreyttä. Saatavuus taitaa olla tällä erää kuitenkin hyvin huonoa taimimyymälöissä...

Tässä on vielä lopuksi hyvä listaus ja luokittelukooste puutarharuusuista: Garden Roses.

Vuoden 2012 viikon 29 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 29 kasvivalokuva: Ranskanruusu (Rosa Gallica -ryhmä "Auli").

PS.: Pahoittelen, kun joudun julkaisemaan tämän vasta näin perjantaina 26.7.2013, mutta laitan siitä huolimatta kirjoituksen viime sunnuntain kohdalle, kuten tässä esittelysarjassa säännöllisesti kuuluu. Myös muu bloggaamiseni on taas kärsinyt innostukseni puutteesta, mutta vielä tänään pe pyrin julkaisemaan myös viikon 29 säätä kartoittavan sääraporttini.

Viikon 29 kasvivalokuva: Ranskanruusu (Rosa Gallica -ryhmä "Auli")

Kukkivaa ranskanruusulajiketta (Rosa Gallica -ryhmä "Auli") kuvattuna perjantaina 20.7.2012 Helsingin Meilahden arboretumissa.


Esittelen tällä kertaa ns. pensasruusuihin luettavan ranskanruusun kotimaisen lajikkeen "Auli". Lajike on hyvin uusi ollen peräisin vasta vuodelta 2004. Muutoin tämä ranskanruusujen lajikeryhmä on hyvin vanha ja nimensä mukaisesti kotoisin alunperin Ranskasta. Lajikkeita ryhmässä on vähintään satoja ja niitä on arvioitu olleen maailmalla parhaimmillaan jopa n. 2000! Ranskanruusuille on olemassa jopa oma yhdistyksensä.

Kuva on siis otettu Meilahden arboretumissa, jossa on muutaman vuoden ajan ollut Suomen parhaimpiin kuuluva ruusutarha hyvin kattavan lajikevalikoimansa puolesta. Tässä on ko. tarhan lajikelistaus Helsingin kaupungin sivuilta: Meilahden arboretumin ruusulajikkeet 2011.

Tämä ranskanruusulajike on melko iso pensas saavuttaen hyvällä paikalla jopa n. 2m korkeuden. Oksat ovat vankahkoja ja tyypillisen piikkisiä, kuten ruusuilla kuuluukin. Lehdet ovat ruusuksi varsin isoja, tyypillisen parilehdykkäisiä ja raikkaanvihreitä, joita vasten ko. lajikkeen kerrannaiskukkainen, voimakkaan vaaleanpunainen ja isokukkainen kukinta onkin hyvin näyttävää. Kukat ovat avautuessaan tummemman punaisia ja haalistuvat loppuaan kohden. Kukkien tuoksu on niiden visuaalisesta näyttävyydestä huolimatta hyvin mitätöntä. Hedelmä on tyypillisesti kiulukka, joka kypsyy vasta syys - lokakuussa.

Pensasruusujen kukinta alkaa varhaisimpien lajien ja lajikkeiden osalta yleensä vähän ennen Juhannusta (Mm. tunnetuimman juhannusruusun myötä) ja kukintahuipentuma on yleensä heinäkuun alkupuolella. Ranskanruusut sijoittuvat vähän myöhäisempään aikatauluun ja esim. tämä "Auli" -lajike on kukintahuipussaan vasta enemmänkin heinäkuun loppupuolella ja jatkaa selvästi elokuunkin puolelle runsaskukkaisena; kuten kuvan monista kukkanupuista voidaan päätellä. Moni muu ko. arboretumin ruusulajike olikin jo lopettanut - lopettamassa kukintaansa. Tänä vuonna kasvukauden etenemisen aste on ollut tässäkin varsin normaali.

Pensasruusujen lehdet puhkeavat keväällä varsin varhain; monesti jo huhtikuun lopulta alkaen voidaan nähdä hiirenkorvavaihetta, mutta tämä "Auli" -lajike on tässäkin aavistuksen myöhemmässä. Syksyllä puolestaan pensasruusujen lehdet säilyvät erittäin myöhään pensaissa, vaikka niiden ruskaa alkaa ilmaantumaan vähitellen jo syyskuun puolella. Tämäkin lajike käyttäytyy tällä tavalla jopa korostetummin. Leutoina syksyinä pensasruusut saattavat pitää lehtiään varsin paljon vielä pitkälle marraskuuhunkin saakka, joka on esteettinen etu. Kylminä voimakkaiden yöpakkasten syksyinä ruska voi puolestaan jäädä kesken lehtien paleltuessa kuiviksi; näin varsinkin ranskanruusuilla. Pensasruusuilla ruskan sävyt ovat yleensä vaihtelevia keltaisten, oranssien ja ruskeiden sävyissä; tämän lajikkeen ruskakäyttäytymiseen en ole vielä tutustunut riittävästi sanoakseni siitä tarkemmin.

Tämä kotimainen lajike on lajikeryhmässään varsin talvenkestävä ja sitä voidaankin suositella kasvatettavaksi menestymisvyöhykkeelle IV saakka. Suosittelenkin "Auli"- lajiketta ruusuryhmiin sekä muidenkin pensaiden ja pensashavujen kanssa runsaasti viljeltäväksi niin yksityispihoissa kuin julkisissakin istutuksissa. Lajike on ryhmäistutuksien lisäksi näyttävä myös yksittäispensaana kokonsa ja isokukkaisen runsaan kukintansa ansiosta; hyvä pensas siis myös paraatipaikoille ns. katseenvangitsijaksi. Muiden ruusujen kanssa istutettuna lajikkeen kukinta jatkaa hienosti pensasruusujen kukintakautta loppukesälle saakka.

Viikon 14 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 4

Edellisvuoden lohkohedelmiä talven yli säilyneenä mongolianvaahterassa (Acer tataricum ssp. ginnala) kuvattuna keskiviikona 7.4.2010 Espoon Tapiolassa. Puistolehmuksen tapaan tämä tuttu iso pensas / pieni puu on jopa hanakampi säilyttämään hedelmiään kevääseen saakka ja ne ovatkin erinomaisia talvikoristeita, koska ne mm. sihisevät jännästi tuulisella säällä. Lehtien puhkeamissävy on vaaleanvihreä, kellertävä kukinta on täyslehdessä kesäkuussa ja ruska on tyypillisen näyttävä punaisen, oranssin ja keltaisen kirjavana syys-lokakuussa. Tämä kuva aloittaa viikon 14 tunnelmakuvat. Huom.! Tasan vuosi sitten aloitin tämän kuvasarjaohjelman (Viikon 14 tunnelmakuvat vuonna 2009).

Täyteen kukintaan venyneitä tervalepän (Alnus glutinosa) hedenorkkoja kuvattuna lauantaina 10.4.2010 Hämeenlinnassa. Tuttu rantojen iso puu on tullut täyteen kukintavaiheeseen etuajassa ja kukinta on tavanomaista runsaampaa. Kuvassa nähdään myös emikukinnot noiden etummaisten hedenorkkojen yläpuolella ja edelliskesän hedelmäjäänteetkin ovat näkyvillä. Myös harmaaleppä (Alnus incana) on tullut nopeasti kukinnan huippuun samalla kertaa.

Silmujaan avaamaan alkanutta sinikuusamaa (Lonicera caerulea) kuvattuna sunnuntaina 11.4.2010 Hämeenlinnassa. Varhaisimpiin vihertyjiin kuuluva yleinen keskikokoinen pensas, jolla pian lehtien vaaleanvihreästi puhjettua on keltainen tuoksuva kukinta toukokuun alkupuolella. Silmut olivat jo nyt selvästi aloittaneet kasvunsa etuajassa. Sinihärmeiset marjat kypsyvät jo heinäkuussa. Ruska on myöhäinen lokakuussa ja haalean keltainen. Voi pitkittyä marraskuulle.

Pahasti talven kourissa tuhoutunut setsuaninalppiruusu (Rhododendron sutchuenense var. giraldii) kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Viime toukokuussa esittelin tämän ison pensaan näyttävän valkoista kukintaa; alppiruusuista varhaisimpia kukkijoita. Nyt valitettavasti sekä kukkasilmut että lehdet ovat pahasti vaurioituneet; tervehtymiskyky selviää kesäkuun alussa. Tämä ja alla olevat pakkastuhot eivät ilmenneet 2008-2009 talvena (Kovin pakkanen tällä paikalla n. -16 astetta), mutta päättyneen talven -20 ja -25 pakkasasteen väliset lukemat monta kertaa olivat selvästi liikaa.

Pahasti talven kourissa tuhoutunut köynnösruusulajike (Rosa "Blaze") kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Lähes koko oksisto oli tälläkin lajikkeella paleltunut, mutta alemman kuvan lajikkeen tapaan nämä olivat suojassa kattolumien romahtelulta. Tällä lajikkeella on voimakkaan punaiset kukat ja uudet vesat tuottavat kesä-heinäkuusta lähtien niitä runsaasti joka tapauksessa. Alemman lajikkeen tapaan pahinta uusvesomisessa olisi silti koko jalo-osan paleltuminen ja uusi vesominen olisi vain villityyppiä.

Pahasti talven kourissa tuhoutunut köynnösruusulajike (Rosa "Coral Dawn") kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Ylempään ruusulajikkeeseen verrattuna tuhoutuneiden lehtien sävy on vaalea. Tässäkin kasvusto vaikutti paleltuneen lähes tyveen saakka ja kesäkuun alkuun mennessä vesomiskyky selviää; uudet vesat tekevät joka tapauksessa kukkia, joten tämänkin lajikkeen hurmaavan vaaleanpunainen kukinta ei ole menetetty, jos vesominen tapahtuu jalo-osasta.

Pahasti talven kourissa tuhoutunut kastanjaköynnös eli akebia (Akebia quinata) kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Tämä arkana pidetty puoliainavihanta köynnös on myös kohdannut tiensä pään ainakin suurelta osaltaan; vesomistervehtyminen ainakin tyvestä selviää kesäkuun alkuun mennessä. Touko-kesäkuussa olisi uusien lehtien perään erikoisia violetteja kukkia, mutta tällä kertaa se ei ehkä toteudu... Tässä köynnös oli lisäksi lumitaakan liiskaama; otettava kattolumet huomioon istutuspaikkaa valittaessa.

Pahasti talven kourissa tuhoutunut reunushappomarja (Berberis buxifolia) kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Valitettavan pahasti talven pakkasista kärsinyt ainavihanta pensas; kesäkuun alussa nähdään tervehtymiskyky vesomalla... Touko-kesäkuussa olisi keltainen näyttävä kukinta, mutta tällä kertaa se on tuhoutunut. Kovat pakkaset ehtivät tämän matalan pensaan kohtaloksi jo Joulukuussa ennen kuin päättyneen talven kuuluisa paksu lumihanki ehti kunnolla hätiin suojaamaan.

Paksun lumen alta paljastunutta orjanlaakeriristeymää (Ilex X meservae "Blue Prince") kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Tämä ainavihanta isohko pensas on osoittanut olevansa kuluneen talven kourista erinomaisesti selvinnyt; lehtivaurioita ei ole havaittavissa ja lumitaakkakaan ei ole tehnyt merkittäviä vaurioita. Valkoinen kukinta on touko-kesäkuun lisäkoriste tällä hedeyksilölajikkeella ja samalla uudet lehdet puhkeavat vaaleanvihreinä.

Koiranpensaan eli puksipuun (Buxus sempervirens) ainavihantaa lehdistöä talvesta ja kevätpaahteesta todella hyvin selvinneenä kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Maaliskuun paahdevaiheen suojaus tällä eteläseinustalla on auttanut ja nyt roudan sulettua suojaus on poistettu ja kasvusto on valmiina uuteen kasvuun; uusien lehtien sävy eroaa vähän vanhoista ja kukinta sekä hedelmät eivät ole näyttäviä. Hieno lehtiensä ansiosta ja pensas on sopiva myös puolivarjoon ylispuuston suojaan lämpimillä alueilla. Kestää lumitaakkoja. Tunnettu muotoonleikattava laji.

Talvehtinut hapsijukan (Yucca filamentosa) ainavihanta lehdistö kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Arkana perennana pidetty, mutta tämän talven tapaan hyvä lumipeite suojaa hienosti ja kuvan tapaan lähinnä vain lumen painosta on syntynyt lievää liiskaantumista. Aurinkoisilla eteläseinustoilla tekee varmimmin erittäin näyttävät kukkavanat, jotka jopa lähes 2m:n korkuisina sisältävät heinäkuussa isoja ja erittäin voimakastuoksuisia valkoisia kukkia.

Keisaripikarililjan (Fritillaria imperialis) tuoreita alkuja kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Etenkin lämpimillä eteläseinustoilla (Kuten tässä) tämä sipulikasvilaji on hämmästyttävän terhakkana ensimmäisten kasvajien joukossa. Tässäkin nuo alut olivat jo 5 - 10cm pitkiä! Kukintavaiheessa ne kasvavat jopa n. 1m korkeuteen asti ja ne kehittyvätkin siihen vaiheeseen jo toukokuun alkuun tultaessa. Kukintaa kestää parisen viikkoa sen jälkeen.

Kaukasianpionin (Paeonia mlokosewitschii) tuoreita alkuja kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Kevään ensimmäisiin näyttäviin perennakasvutapahtumiin kuuluvat monien pionilajien kasvualut, jotka ovat jo noin silmuvaiheessa todella huomiotaherättäviä. Tämä laji on kaikkein varhaisin työntämään punaiset alkunsa esille. Jalopionit / kiinanpionit (Paeonia lactiflora -ryhmä) tulevat viimeisenä esille vasta toukokuussa, mutta uudet alut ovat niilläkin vaihtelevasti punaisia-punaruskeita.

Tulppaanien (Tulipa sp.) ja särkyneensydämen (Dicentra spectabilis) tuoreita alkuja kuvattuna lauantaina 10.4.2010 Hämeenlinnassa. Montaa päivää ei tämä perennapenkki ollut lumesta vapaa (Ko. viikon alusta), kun nämä ensimmäiset kasvutapahtumat jo ilmenivät; Tässä on fiksusti hyödynnetty sipulikasveja ja perennoja samaan ryhmään. Tulppaanien kukkiessa töyhtöangervo tosin ottaa jo myös näyttävää osaa itselleen punertavanruskean nuoren lehdistönsä ansiosta toukokuun puolella.

Japaninjättililjan (Cardiocrinum cordatum var. glehnii) hedelmävarsia talventörröttäjinä kuvattuna torstaina 8.4.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa viimeisissä lumijäänteissä. Tämä itä-aasialainen sipulikasvi on näyttävä heinäkuun kukkija; isoja vihertävänvalkoisia kukkia rykelmänä pitkässä varressa ja ko. kukkavanat saavat syksyksi isot hedelmäkodat, jotka säilyvät jopa kevääseen saakka kuvan osoittamaan tapaan ja ovat siten parhaimpiin talventörröttäjiin kuuluvia. Lehdistö on pinaattimainen / kaalimainen iso ruusuke, joka ilmestyy toukokuun alussa. Kannattaa istuttaa monta ryhmään, niin noita varsia syntyy joukkona.

Viikon 4 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2

Etelärannikon (pääkaupunkiseudun) poikkeuksellista lumimäärää kuvattuna sunnuntaina 31.1.2010 Espoon Tapiolassa illalla oranssisessa keinovalossa sinikuusamakasvustojen (Lonicera caerulea) kera. Tiheäoksaisissa pensaissa tuulisellakin paikalla säilyi tykkylunta isoina köntteinä, jolloin sataneen runsaan uuden lumen ansiosta ne kasvoivat hassun isoiksi palloiksi. Tämä kuva aloittaa ko. viikon tunnelmakuvat.




Etelärannikon (pääkaupunkiseudun) poikkeuksellista lumimäärää (Jo yli 50 senttiä) kuvattuna sunnuntaina 31.1.2010 Espoon Tapiolassa. Vielä auraamattomana pysynyttä kevyenliikenteen väylän lumivallien kuorruttumista pakkaslumella kaakkoistuulen muodostettua dyynimuodostusta. Lumivallien korkeus alkoi olla monin paikoin jo yli vyötärön aikuisella ihmisellä.




Tykkylumen ja runsaan uuden lumen yhdistelmää vuorimäntykasvuston (Pinus mugo) päällä kuvattuna sunnuntaina 31.1.2010 lievän iltaruskon kera Espoon Tapiolassa. Etelärannikon poikkeuksellinen lumimäärä (jo yli 50 senttiä) alkoi näkymään vallinneilta kaakkois - etelätuulilta suojaisilla paikoilla mahtavina lumitaakkoina etenkin matalien havupensaiden kohdalla; kuvan alaosassa olevat möykyt eivät olleet kasattua lunta, vaan jopa maata myöten taipuneita kokonaan lumen alle jäänteitä ko. pensaan oksien kohtia.




Tykkylumen ja uuden lumen yhdistelmää vanhan sateenvarjojalavan (Ulmus glabra "Camperdownii") rungoilla kuvattuna lauantaina 30.1.2010 keskustorin viereisessä kirkkopuistossa Hämeenlinnassa. Tuulisellakin säällä paksut rungot ja oksat säilyttävät lumipeitteensä viimeisenä. Ohuilla oksilla jo pelkkä pakkaslumitaakan kasvu sai kerrokset varisemaan helposti ilman tuultakin.




Vanhaa tykkylunta uuden lumen kera japaninmarjakuusiaidanteessa (Taxus cuspidata) Hämeenlinnan kirjaston pihassa kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Matalat havupensaat ovat olleet talven mittaan herkimpiä keräämään lumikuormia ja tässä siitä tyypillinen esimerkki vanhimman tykkylumen oltua peräisin joulukuulta.




Kurtturuusupensaaseen (Rosa rugosa) jäänyttä runsasta tykkylunta uuden lumen kera kuvattuna lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Matalissa lehtipensaissa vallinneilta kaakkoistuulilta suojassa pääsi kertymään poikkeuksellisia lumitaakkoja myös sisämaan etelärannikkoa vähemmän lumen alueilla. Lehtipuusto varistui kuitenkin tuulisilla paikoilla lähes kokonaan puhtaaksi niin kuurasta kuin lumestakin, kuten kuvan koivut (Betula sp.).




Vanhan tykkylumen ja uuden lumen yhdistelmää villissä omenapuussa (Malus sp.) kuvattuna iltapäiväauringossa lauantaina 30.1.2010 Hämeenlinnassa. Tyypillinen esimerkki tilanteesta, missä lehtipuumetsikön alaosien tuulensuojassa oleva puusto - oksisto oli säilyttänyt lumikuormaa varsin hyvin viikon aikana vallinneista voimakkaistakin kaakkoistuulista huolimatta.

Edellisyön - aamun tyynen sään pakkaslumisateesta kuorrutteen saanutta sinikuusamaa (Lonicera caerulea) keskipäivän auringossa kuvattuna maanantaina 25.1.2010 Espoon Tapiolassa. Kuorrute ei pysynyt seuraavaan päivään asti, kun heikko kaakkoistuulivire varisti sen pois; maaseudulla ja taajamien tuulensuojapaikoilla paikoin edelleen säilynyttä voimakasta kuuraa alkoi myös varisemaan ja ti tuuli varsisti ne lähes kokonaan tuulensuojaisimpia kohtia lukuun ottamatta; pohjoisrinteiden puuston alaosat, tiheiden metsien pohjoisreunat ja metsien sisäosia. Ko. kohdilla vakavia lumitaakkaongelmia.

Viikon 3 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2

Puustohuurretta kuvattuna lauantaina 23.1.2010 Hämeenlinnassa. Nämä kaksi siperianpihtaa (Abies sibirica) kantoivat kolmea eri kuormaa; vähän vanhaa tykkylunta, parin päivän aikana syntynyttä uutta huurretta ja vähäistä pakkaslumisateen kertymää. Tämä päivä oli viikon ainoa, jolloin oli kokonaan selkeä aurinkoinen hetki. Tämä kuva aloittaa viikon tunnelmakuvien sarjan.




Puustohuurretta kuvattuna lauantaina 23.1.2010 Hämeenlinnassa. Tervalepät (Alnus glutinosa) näyttävät huurreasunsa koostumusta; Uuden huurteen seassa oli kokkareittain jäljellä edellisen viikon ennätyshuurretta. Viikon aikana vallinneessa idän ja etelän välisessä tuulessa tämä puuston luoteissivu oli siis huurteen kannalta tuulensuojapaikka.




Puustohuurretta kuvattuna lauantaina 23.1.2010 Hämeenlinnassa. Huurretilanteen uusiuduttua ja sään seljettyä tilapäisesti kokonaan oli valon ja varjojen leikki erinomaisen kaunista. Tässä siitä esimerkkiä osoittavat vasemmalta lukien kaksi rauduskoivua (Betula pendula) ja punasaarni (Fraxinus pennsylvanica).




Puustohuurretta kuvattuna lauantaina 23.1.2010 Hämeenlinnassa. Tykkylumiset serbiankuuset (Picea omorica) ja tervalepät (Alnus glutinosa) huurreasussaan etuvasemmalta tulleessa auringonvalossa ilmensivät ajankohdan lumi- ja huurretilannetta hyvin.
.

Puistomaisemaa kuvattuna lauantaina 23.1.2010 Hämeenlinnassa. Rauduskoivun (Betula pendula) lievästi huurteiset oksat ja muiden puiden varjoviirut loivat hauskaa viivaleikkiä keskenään vähän keskipäivän jälkeisessä auringonvalossa.

Pensashuurretta kuvattuna lauantaina 23.1.2010 Hämeenlinnassa. Ko. viikon viimeisinä päivinä uutta huurretta syntyi paikoin helposti ja kuvan ilman auringon kajossa nähtävä hyvin hienojakoinen lumikidesade edesauttoi huurtumista lisää silloin tällöin viikon mittaan. Huurrepensaana kurtturuusu (Rosa rugosa).




Pensashuurretta ja tykkylunta kuvattuna lauantaina 23.1.2010 Hämeenlinnassa. Kuvan sinikuusama (Lonicera caerulea) kerää tuulensuojapaikoissa oksiinsa hyvin lunta ja muodostaa jopa kuvan kaltaista tiheää tykkylumimassaa, joka säilyy hyvin seuraavaan merkittävään suojasäähän saakka.




Jyrsittyä lumijäätä kadulta ja tykkyluminen vuorimäntykasvusto (Pinus mugo) kuvattuna torstaina 21.1.2010 Espoon Tapiolassa. Hyvin ohut pakkaslumikerros oli satanut auratun lumijääkasan päälle. Tykkylumi oli edelleen muuttunut "styroxisempaan" suuntaan.

Viikon 2 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 3 (Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, päivä 2)

Huurteinen euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana) kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Tässäkin huurre oli jopa niin paksua, että oksissa olevat kevättä odottelevat hedenorkkojen aiheetkin piiloutuivat sen alle jopa kokonaan.




Huurteiset tervaleppä (Alnus glutinosa) vasemmalla ja japaninjalopähkinä (Juglans ailanthifolia) kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Kummankin hyvin omalaatuiset kasvutavat kontrastoivat keskenään voimakkaasti huurteisina.




Huurteiset puut kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; vasemmalta japaninpihlaja (Sorbus commixta), takana siperianomenapuu (Malus prunifolia) ja oikealla edessä kukkavuortenpihlaja (Sorbus pohuashanensis). Eri kasvutapojen huurreiloittelua.




Keskellä huurteinen hopeavaahtera (Acer saccharinum) kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Yksi alueen huurteisimmista puista, joka aukean alueen laidalla keräsi sumuista helposti kuuraa.




Huurteinen peikonpähkinä (Corylus avellana "Contorta") kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Poikkeukselliset kasvutavat korostuivat huurretilanteessa edukseen, kuten tämän lajikkeen erittäin mutkaiset oksat. Taustalla huurteisia poppeleita (Populus sp.).




Huurteinen helmipensas (Exochorda korolkowii) kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Tämäkin pensaslaji alemman kuvan lajin tapaan säilyttää hedelmiään läpi talven, mutta tässä ko. kotatertut olivat jopa kokonaan piilossa erittäin runsaan huurteen alla.




Huurteinen ptelea (Ptelea trifoliata) hedelmineen kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Esimerkki läpi talven edellisen kasvukauden hedelmäsatoaan kantavasta pensaasta, joka lisää talviestetiikkaan oman säväyksensä mm. huurretilanteissa.




Huurteinen köynnösruusulajike (Rosa "Blaze") kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Huurteen alta nähdään ruskeaksi pakkasessa vaurioituneet lehdet, jotka näin jäävät kuivina osittain jopa kevääseen saakka kiinni. Aikaisemmin talvella ollut reilun -20 asteen pakkanen on voinut vioittaa muutenkin köynnösruusulajikkeita...

Luminen ja huurteinen riippaonnenpensas (Forsythia suspensa) kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Vanha tykkylumi oli laskostunut oksille taiteellisesti maan vetovoiman ansiosta.

Viikon 53 tunnelmakuvat vuodenvaihteessa 2009 - 2010 - Osa 2

Kuolleina kiinni jääneitä lehtiä kyynelkoivussa (Betula pendula "Youngii") kuvattuna sunnuntaina 3.1.2010 Hämeenlinnassa. Myöhäisimpiin ruskaantujiin lukeutuva riippaoksainen pieni puulajike, jonka lehdet käyttäytyvät nyt kuin kuivuneessa saunavihdassa pakkasten tultua keskeyttävästi väliin ruskan etenemisessä loppuun; osa lehdistä säilyy jopa kevääseen saakka hitaasti harmaanruskeaksi haaleten.




Viikon lumisateista päällensä kuorrutteen saanutta sinikuusamaa (Lonicera caerulea) kuvattuna sunnuntaina 3.1.2010 Hämeenlinnassa. Tuulensuojassa ja heikoissa tuuliolosuhteissa muutenkin myös tämä yleinen pensaslaji kerää hyvin päällensä myös pakkaslunta. Ko. päivän puuskainen tuuli kuitenkin varisti tuoretta pakkaslunta paljon pois myöhemmin.




Viikon lumisateista päällensä kuorrutteen saanutta kurtturuusua (Rosa rugosa) kuvattuna sunnuntaina 3.1.2010 Hämeenlinnassa. Suojasään varistettua alkuviikolla lumia, oli kylmenemisen yhteydessä ja ko. päivänä tulleet lumisateet taas tuulensuojapaikkojen lumikuorrutekoristajia. Tässä seassa oli myös vanhaa tykkylumeksi muuttunutta kuorrutetta.
.



Marjasatoaan värikkäänä säilyttänyttä ja tykkylumikuorrutteista riippapihlajaa (Sorbus aucuparia "Pendula") kuvattuna lauantaina 2.1.2010 Jyväskylässä Halssilan kirkon pihalla. Erinomainen alkutalven koristepuu ja tämä marjasato säilyykin hyvin pitkään juuri pakkasten takia. Leutoina talvina marjat mätänevät nopeammin. Lajikkeen kukintakin on upeasti lähellä tuoksuteltavana oksien ollessa ihmisen korkeudella.




Tykkylumista vuorimäntyä (Pinus mugo) kuvattuna lauantaina 2.1.2010 Jyväskylässä Halssilan kirkon pihalla. Alempaan kuvaan verrattuna päinvastaisessa suunnassa laskeva iltapäiväaurinko värjäsi tykkylunta näin komeasti. Tällä alueella suojasäiden vähyyden takia (Esim. Espooseen verrattuna) tuulensuojapaikoilla tykkylumi on säilynyt hyvin havukasvien oksilla jo pitkään.




Laskevaa iltapäiväaurinkoa lumisten metsämäntyjen (Pinus sylvestris) läpi kuvattuna lauantaina 2.1.2010 Jyväskylässä Halssilan kirkon pihalta Jyväsjärvelle. Talven kylmintä yötä (Tähän mennessä) ilmentävä jo tyyntyneen selkeän sään tilanne oli kuin suomalaisesta "kulta-ajan" maalauksesta reilun 100 vuoden takaa. Pakkanen oli kiristynyt jo -20 asteen vaiheille ja kiristyi yöksi tällä alueella -30 asteen tienoille.

Lumikuorrutteista japaninmarjakuusta (Taxus cuspidata) kuvattuna torstaina 31.12.2009 Espoon Tapiolassa. Tuulensuojapaikoilla havupuiden oksille jäi alkuviikon suojasäistä huolimatta lunta ja ko. viikon uusista lumisateista päälle tullut kuorrute alkoi uhkaamaan oksien kestokykyä paikoitellen. Näin myös etelärannikolla on saanut alkunsa paikalliset tykkylumitilanteet; suojalumen ja pakkaslumen kovettuessa ja tiivistyessä.