Viihde- ja musiikkiteollisuuden uudenlainen aivopesutaktiikka eskaloitunut kuluvana vuonna 2024 -- Tapaus Sabrina Carpenter: eksoteerisesti tarjoiltu "uuskonservatismi" ujuttaa sisällään ääripahuutta massoille esoteerisena petoksena

Otetaanpa välillä ns. "kevyempi aihe" käsittelyyn, koska oikeastaan koko tänä vuonna olen itse esiintynyt niin masentavana ja pessimistisenä, ja koska on hyvä ylipäätään välillä poimia esille edes jotenkin positiivista ja / tai edistyksellistä asiaa tässä Länsi- ja Suomi-rappion keskellä.

Valitettavasti tässäkin aiheessa on silti erittäinkin pimeä puolensa, jonka joudun ottamaan käsittelyyn samalla kertaa -- itse asiassa tämä dualistinen tilanne aiheen käsittelyssä vaatii ns. sekä eksoteerisen että esoteerisen tarkastelutavan.

Tuo positiivisempi / edistyksellisempi puoli tulee esille eksoteerisessa tarkastelutavassa sisältäen länsimaisten massojen parissa tapahtunutta valveutumista, ja tuo pimeä pahuus ilmenee puolestaan esoteerisessa katsannossa sisältäen globalistieliitin vanhat tutut aikeet sairaine maailmankatsomuksineen ja ihmiskäsityksineen...

Aiheeksi täten tässä poimin viihdeteollisuuden ja siitä erityisesti populaarimusiikin uudet käänteet tänä kuluvana vuonna, missä erityisen huomiota herättävänä piirteenä on ollut kuluneen kesän aikana aikaisempaan tämän vuosisadan poptyyliin nähden "uudenlaisen" poptähteyden esilletulo ja sellaisen hurjaan suosioon rynnistäminen -- juuri tässä ilmenee em. mukaisesti sekä eksoteerisia että esoteerisia puolia!...

Ennen sen käsittelyä tässä huomioksi ja esitiedoksi: Teistä monet jo tietävät vanhastaan ja toisaalta osalle uusista lukijoistani ehkä on ollut tähän mennessä tuntematonta, miten (pop)musiikki on ollut minulle myös tärkeä aihe ja asia pitkin elämääni, missä olen täällä blogissakin viimeisten reilun 15 vuoden aikana ottanut musiikkia ja popkulttuuria esille osana yhteiskunta- ja politiikka-analyysejäni.

Eräs versio siitä oli vuosia sitten tekemäni julkaisusarja esiotsikolla "Brittiläisen imperiumin ikeessä syntynyttä popmusiikkia", jossa kävin läpi useita eri pop- ja rockkappaleita eri artisteilta ja bändeiltä, missä tarkastelukulmanani olivat länsimaisen rappion erilaiset piirteet ja eri artisteilta sellaisten huomioimiset eri tavoilla.

Kyseessä siis oli siinä sarjassa se, miten populaarimusiikin historiassa on ollut myös enemmän tai vähemmän valistuneita musiikintekijöitä ja siten heiltä on tullut myös hyvällä tavalla yhteiskuntakriittistä ja sosiaalisesti-poliittisesti tietoista pop- ja rocklyriikkaa menneinä vuosikymmeninä -- ehkä saatan vielä elvyttää tätä julkaisusarjaa uudestaan joskus, koska jäljelle on jäänyt tietenkin vielä paljon lisää vastaavia biisejä esille ottoon...

Tuon "Brittiläinen imperiumi" -termin halusin ottaa esille tuossa julkaisusarjassa "Länsimaat"-termin sijaan siksi, koska tuolloin ko. julkaisusarjan vuosina 2008-2018 halusin korostaa nyttemmin kahtia hajonneelta LaRouche-liikkeeltä omaksumaani geopoliittista ja historiallista ymmärrystä, missä ko. länsirappion ja länsieliitin nykymuotoon on keskeisesti vaikuttanut tuon historiallisen imperiumin ajattelutavat, perinteet ja monet muutkin sisällöt mm. juuri geopolitiikasta, rahasta ja ihmiskäsityksistään, ja tuo LaRouche-liike jatkuvasti korosti tätä aspektivyyhtiä poliittisissa, ekonomian ja yhteiskunnan analyyseissään ko. imperiumia ja sen nykyperinnettäkin vastaan. 

Minulla on siis jo kokemusta käsitellä myös musiikkia ja populaarikulttuuria osana laajempaa yhteiskunta-analyysiä, ja tässä nyt jatkan sitä, kun esille on tosiaan tullut varsin merkittävä muutos popmusiikkiin tämän vuoden aikana.

Mikä siis on se muutos ja "uudenlainen" poptähteys tässä hetkessämme?

Luonnehdin vastausta tähän alla siis noista kahdesta eri tarkastelun näkökulmasta (eksoteerinen ja esoteerinen): 

Tällainen "uudenlainen" poptähteys näyttää nyt hakevan inspiraatiota jopa viime vuosisadan puolelta historiasta tämän kuluvan vuosisadan aikaisempaan "woke"- tai "hipsteri"-tyyliseen poptähteyteen verrattuna, ja se tapahtuu jossakin määrin konservatiivisemmista nais- ja tähteysihanteista käsin, missä esim. Marilyn Monroe ja Abban Agnetha Fältskog ovat esikuvia ja tyylin inspiraatioita -- tämä on siis eksoteerisesti pinnalta nähtävä tilanne.

Sellainen on tämän kuluneen kesän aikana henkilöitynyt hyvin vahvasti yhdysvaltalaiseen artistiin nimeltä Sabrina Carpenter, jolla on tyylin ja esiintymisen suhteen paljonkin juuri mm. Marilyn Monroen ja Abban Agnetha Fältskogin maneereita ja visuaalisia ominaisuuksia.

Häntä markkinoidaan siis tavallaan klassisena ja suhteellisen "kilttinä hunajapupuna", joka on kuitenkin "älykäs" ja "nokkela" ja hänen seksuaalisuus ei ole niin provosoivaa ja päälle käyvää kuin oli aikaisemmin kahden viime vuosikymmenen aikana juuri monilla noilla ns. "woke"- tai "hipsteri"-tyylisillä naispoptähdillä, kuten Lady Gaga, Katy Perry ja Rihanna.

Ja nyt tämä Sabrina Carpenterin edustama näennäiskonservatiivinen tyyli on noussut ennen näkemättömään suosioon länsimaissa, ja etenkin Britanniassa hänestä on hullaannuttu viime kuukausina aivan täysin!

Hänellä on ollut sen merkkinä viime keväästä lähtien lyhyessä ajassa jopa kolme listaykköstä Britannian singlelistalla ja Yhdysvaltain hittilistoilla toinen on lähellä toteutumistaan lähiviikkoina, ja hän onkin ollut suosiossa täysin ylivoimainen muihin tähtiin nähden ylipäätään monissa maissa viimeisten muutaman kuukauden aikana.

Hän on ollut jopa uusia hittilistaennätyksiä tekevä tässä suosiohuipussaan aiheuttaen jopa ihan fanihysteriaa; esim. olen nähnyt konserttitallenteita hänen keikoiltaan, missä hänen faninsa ihan itkevät ihastuksissaan kuin aikoinaan Beatles-manian aikana konsanaan...

Britannian singlelistalla hänelle on tullut uutena listaennätyksenä parin viime viikon aikana sekin, että kaikki nämä hänen kolme listaykköskappalettaan "Espresso", "Please Please Please" ja "Taste" ovat pitäneet kaikkia kolmea listan kärkisijaa hallussaan, ja mm. tämä on siis ensimmäinen kerta, kun naisartisti on suosiossaan saavuttanut sellaista.

Lisäksi hänellä oli äskettäin myös ääriharvinainen suosiotilanne naisartistille yhden viikon ajan Britanniassa, kun noiden kolmen singlelistan kärkipaikan lisäksi hänen tuore uusi albuminsa "Short n' Sweet" oli samaan aikaan listaykkösenä albumilistalla, ja ko. albumi on ollut nyt ympäri maailmaa listaykkösenä, kuten täällä Suomessakin.

Edes Madonna tai Whitney Houston eivät saavuttaneet aikoinaan viime vuosisadan lopulla samanlaista ennätystehtailua suosiossa ja varsinkaan niin lyhyessä ajassa kuin Carpenter nyt on saavuttanut, tai nykypoptähdistä edes Taylor Swift (ns. "industry plant" hänkin)...

Itse asiassa tässä kohtaa tänä kesänä-syksynä erityisen mielenkiintoisena pointtina on tullut esille juurikin menneisiin poptähtiin nähden sekin, miten noista em. "woke"-tähdistä Katy Perry on yrittänyt tehdä äskettäin paluuta popmarkkinoille uudella tuotannollaan, mutta hän on epäonnistunut siinä oikeastaan vastaavasti yhtä pahasti kuin Sabrina Carpenter on onnistunut menestymisessään.

Esim. Katy Perryn tulossa olevalta (julkaisu 20.9.2024) uudelta albumiltaan lohkaistut kaksi maistiaissingleä ovat flopanneet lähes täydellisesti eikä niille ole tullut listamenestystä lähimainkaan ennalta hypetettyyn tapaan -- Lisäksi myös em. Lady Gaga on julkaissut uutta musiikkia aivan äskettäin Bruno Marsin kanssa duettona eikä sekään ole menestynyt aivan odotetusti...

Tässä on myös tyylillinen vertailuaspekti pikanttia, koska Carpenteriin nähden tavallaan osaksi vastakkaisesti Perryn tämä uusi tuotanto sisältää mm. hyvin provokatiivista "woke"- ja "boss bitch" -estetiikkaa ja sanomaa, johon siis massoista sen verran suuret osat ovat sittenkin ilmeisesti niin pahasti jo kyllästyneet ja inhoontuneet, että Perryn uusi musiikki nähdään tämän em. verran luotaantyöntävänä ja siten hylättävänä.

Niinpä sekä Sabrina Carpenterin ennätyssuosio että Katy Perryn megafloppaus kertovat samasta yhteiskuntatilanteesta omilta kontoiltaan -- katsotaanpa tätä nyt tarkemmin sekä eksoteerisesta että esoteerisesta tarkastelukulmasta:

Eksoteerisesti siis näyttää siltä, että massojen parissa nähtävää valveutumista ilmentää eräältä osaltaan konservatiivisten arvojen nousu, ja se on ollut nähtävissä erityisen selvästi somen vaihtoehto- ja muissa "anti-globalistisissa" medioissa, joissa näitä arvoja ja sen mukaista uutta "anti-globalistista" maailmankuvaa ovat promotoineet mm. sellaiset hahmot ja toimijat kuin Jordan Peterson, Joe Rogan, Alex Jones, Russel Brand, Candace Owens, Tucker Carlson, Elon Musk jne. ...

Näyttää siis täten siltä, että massojen musiikkimaussakin on tapahtunut tämän maailmankuvan muutoksen mukaisesti sen verran uudenlaista muotoutumista osaksi konservatiiviseen ja viime vuosisadan lopun ihanteiden suuntaan, että musiikkiteollisuus on nyt vastannut omalla tavallaan tähän muutokseen, ja siitä yksi keskeisimmistä ilmiöistä näyttää osaltaan olevan nyt tämä Sabrina Carpenterin raju suosio viime kuukausina.

Mutta tässä piilee samalla juuri tuo esoteerinen pimeys ja suorastaan pahuus katalana huijauksena! -- tarkastellaanpa tätä seuraavaksi ja poimitaan sen takia esittelyyn Vigilant Citizen -niminen vaihtoehtomedian kirjoittaja, joka on tarkastellut juurikin viihde- ja musiikkiteollisuuden näitä esoteerisia pimeitä puolia jo monta monta vuotta.

Hänen tuotannostaan käykin ilmi mm. juuri Sabrina Carpenteriin liittyen paljonkin noita pimeitä ja katalia esoteerisia aspekteja! -- tässä on listauksena alla kolme Carpenteriin liittyvää juttua häneltä, ja viimeisin niistä koskee juurikin Carpenterin tämän vuoden viimeisintä megahittiään nimeltään "Taste":

--- Sabrina Carpenter’s “In My Bed”: A Video about the Mind Control of a Young Girl … Made by Disney,

--- Sabrina Carpenter Desecrates an Actual Church in Her Highly Toxic Video “Feather”,

--- Something’s Terribly Wrong With Sabrina Carpenter and her Video “Taste”. 

Tässä lainauksessa tuosta viimeisestä kirjoituksesta kiteytyykin tuo esoteerinen pimeys ja pahuus hyvin selvästi:

"In Conclusion 

Like many other industry pawns, Sabrina Carpenter was “raised” in Disney’s system. Then, an inorganic force pushed her toward stardom. But that came at a price: She had to take part in toxic, violent videos where death and mind control are celebrated. Because, in mass media, when a celebrity has the attention of impressionable minds, they have to be used to push agendas. It’s either that, or the spotlight goes to someone else.  

In Taste, Carpenter plays the role of a psychopath alongside Jenna Ortega, another child star raised by the industry. In this gratuitously gory video, both engage in “hilarious” situations that subtly refer to the trauma and dissociation of MK slaves. Then, they kill a man, and they live happily ever after.  

In short, Taste is a “taste” of what the elite wants us to become: Angry, sadistic, emotionless, mind-controlled, man-haters. And if we could all suddenly turn gay, that would be great, too.".

Lisäksi Vigilant Citizen tuo esille sellaisenkin aspektin, että nykyään hittilistojen sisältöä saatettaisiin helpostikin manipuloida striimauksen ja tekoälyn piirissä, jolloin artisteille voitaisiin sekä luoda keinotekoista suosiota että toisia artisteja voitaisiin keinotekoisesti estää saavuttamasta suosiota -- kyllä tämä voi olla nykyään aivan mahdollinen huijauksen muoto minustakin, mutta toisaalta tämä Sabrina Carpenterin suosio on myös todellistakin, vaikka sitä olisi hittilistoilla manipuloitu todellista suuremmaksi.

Eli lopulta joka tapauksessa Sabrina Carpenterin "uuskonservatiivinen" tai "kiltti hunajapupu" -tyyli ulkoisena olemuksenaan onkin siis vain huijauksessa hyväksi käytettävää näennäiskuorta, ja hänen kauttaan promotoitu varsinainen "sisältö" onkin sitä vanhaa eliitin sairasta maailmankatsomusta paketoituna tässä "uudessa poptähteydessä" vain edeltäneeseen nähden toisenlaiseen ulkoiseen ilmiasuun.

Musiikkiteollisuuden näitä varsinaisia esoteerisia ja psykopaattisen narsisminsa tuotoksia varten on siis tässä vaiheessa kehitetty tavallaan "pehmeämpi" ja siten salakavalampi tapa ujuttaa niitä pahuuksia massoille aikaisempien suorasukaisempien "woke"- ja "hipsteri"-tyylien ja -tapojen ohelle, ja se on tämä "uuskonservatiivinen" muoto, jota varten on kehitetty tämä "Sabrina Carpenter" -hahmo.

Enää ei siis mene läpi tarpeeksi hyvin "eliitin" näkökulmasta katsoen aikaisempaan tapaan nähty paljon suorasukaisempi rappiopopmusiikki "Lady Gaga" -tyylinä, vaan nyt ilmeisesti tarvitaan massojen aivopesuun ulkoisesti aikaisempaa sovinnaisemalta ja historiallisesti klassisemmalta näyttävää "Sabrina Carpenter" -tyyliä populaarikulttuurin aivopesuaseeksi.

Massoista isot määrät ovatkin täten nielleet tämän Carpenter-huijauksen erittäin voimakkaasti kuluneen kesän aikana, mutta eipä heitä siitä voi kokonaan syyttää, koska ymmärrettävästi ja ihan oikeinkin on globalistieliitin varsinaisia aikeita vastaan noussut mm. juuri uuskonservatiivista vastarintaliikettä, ja massojen piirissä kaipuu nykykriisien ja nykypahuuksien ikeessä normaalimpaan ja parempaan manifestoituu osaltaan tällä tavalla.

Sellaisissa uuskonservatiivisissa arvoissa ja siinä osaltaan tapahtuvassa vastarintaliikkeessä ei siksi sinänsä ole vikaa tai ainakaan kokonaan, koska sellaisissa sisällöissä oleellisesti sijaitsee myös aivan oikeita länsimaisen sivistyksen perusperiaatteita ja sosiaalisesti kunnollisia tapoja tuottaa yhteishyvää -- lukekaapa sitä ymmärtääksenne mm. niitä Seppo Oikkosen analyysejä, joita olen usein tuonut esille...

Sabrina Carpenterin ennätyssuosio siis yhtäältä heijastaa massojen kaipuuta normaalimpaan ja totunnaisempaan yhteiskuntatilanteeseen, ja toisaalta se kertoo siitä miten eliitin psykopatia ja pahuus muovautuu näiden massojen intressien ja toiveiden mukaisesti käyttämään manipulaatioihinsa aina tilanteeseen soveltuvia pahuuden ja tuhonnan aseita myös popmusiikin kautta -- nyt siis uuskonservatismiakin käytetään myös katalasti väestönkontrolliin ko. tavoilla.

Miten sitten on musiikillisesti Sabrina Carpenterin tyylin ja sisällön laita sekä eksoteerisessa että esoteerisessa tarkastelussa? 

Kuulostaa siltä, että kyseessä on edelleenkin hyvin teollisesti tuotettu "kertakäyttöpop" koko populaarikulttuuristamme tuttuun tapaan, mutta aikaisempaan tämän vuosisadan alun tilanteeseen ja noihin "woke"-poppareihin nähden tässäkin on silti hyvin selvää muutosta kohti tuota huijausaseena käytettävää "konservatismia", ja samalla tavallaan "vahingossa" ja paradoksaalisesti popmusiikki on parantunut jonkin verran nykytilanteessa:

Musiikillista inspiraatiota on sen mukaisesti lähdetty Sabrinan tapauksessa hakemaan myös hyvin selkeistä ja konservatiivisista "menneisyyden musiikkigenreistä" eli siten miellyttävän samaistuttavista ja totunnaisista tyyleistä, kuten country, rock, disco ja R&B -- näistä on Sabrinalle keitetty sellainen poptyyli tätä uusinta albumiaan varten, joka on korvalle hyvin miellyttävä ja klassinen kokemus. 

Huomion arvoista näyttää ainakin noiden kolmen listahittinsä perusteella (vain ne olen tässä vaiheessa kuullut) olevan myös se, että "hip hop / rap" -vaikutteet on hylätty kokonaankin, mitä puolestaan tuo "woke"- ja "hipsteri"-pop on hyödyntänyt aikaisemmin enemmän -- itse asiassa hittilistoilla on ollut myös sellainen viimeaikainen trendi, että myös itse "hip hop / rap" -kappaleiden suosio muutenkin on laskenut paljon...

Myös musiikilliseen laatuun on kiinnitetty aikaisempiin viime vuosikymmenten poptrendeihin nähden enemmän huomiota, ja se kuuluu myös tässä Sabrinan uudessa tuotannossa, missä mm. sointukuluissa on enemmän mielikuvitusta ja kappalerakenteet muutenkin hakevat oppia populaarikulttuurin menneisyyden huipputuotantojen parista; siis jonkinlaista uusklassista poppia on tässä lähdetty tekemään ihan tietoisesti myös musiikkiteoreettisessa raamissa.

Tällaisen musiikillisen laadun nousun on huomannut mm. somen tunnetuin musiikkieksprertti ja musiikkiteorian opettaja Rick Beato tässä viimeisimpiä listahittejä ruotivassa tuoreessa Youtube-postauksessaan, missä on mukana käsittelyssä mm. juuri noita Sabrina Carpenterin kappaleita useitakin.

Itse asiassa tämänlainen musiikillinen laadun nousu ihan listapopisskin on ollut jo muutaman viime vuoden aikana esille tullut uusi trendi massojen uuden valveutumisen ja uuskonservatiivisten trendien myötä osaltaan, joka alkoi oikeastaan aika yhtäkkisestikin listapopissa Olivia Rodrigo -nimisen naisartistin myötä vuonna 2021.

Hänelläkin on ollut suosiota listaykkösiksi saakka tässä tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla, vaikka hän ei ole ehkä ihan yhtä konservatiivisesti profiloitunut poptähti (itse asiassa hän on ikään kuin pehmytversio em. "woke"-tähdistä) kuin nyt Sabrina Carpenter. 

Joka tapauksessa Olivian suosiokin kertoo siitä, että ilmeisesti menneisyyden klassisesta laatupopista inspiraatiota hakevalla ja aikaisempaa paremmin tehdyllä nykypopilla on ollut selvä ja kasvava markkinarako viime aikoina massojen parissa, ja nyt tämä markkinarako on täyttymässä hurjasti sekä hyvässä että jopa ääripahassa.

Täällä Suomessa vastaavasta poptrendien muuttumisesta voidaan poimia samana aikana ja samasta syystä esimerkeiksi mm. Maustetytöt ja Behm...

Mutta tuollaiset musiikilliset laadun nousutkaan ja sen mukainen massoihin vetoaminen eivät yksistään voi selittää nyt sitä, miten juuri Sabrina Carpenterin tyylinen "uudenlainen" poptähti ja "uuskonservatiivinen" popmusiikkinsa ovat nyt hullaannuttaneet monet massat niin totaalisesti jopa ennen näkemättömänä suosiona.

Siksi tässä täytyy lähteä hakemaan syitä myös yhä syvemmältä psyykkisestä ja sosiologisesta tiedosta:

Vahvasti nimittäin näyttää massojen sosio-psyykkisen tilanteen katsannossa siltä, että Sabrinan edustama sekä ulkomusiikillinen että musiikillinen tyylinsä vetoaa massoihin siinä olevan näennäislohduttavan ja "toivoa" paremmasta antavan aspektinsa takia, kun maailmassa muutoin eletään nyt vakavaa kriisin, tuhon ja sotaeskalaatioiden aikaa -- tuo "uuskonservatiivinen" visuaalinen ilmiasunsa ja musiikkinsa "vanhaan hyvään laatuun" palaamisensa toimivat sellaisen triggereinä.

Siksi ei olekaan ihme, miten tämänlainen "uusi poptähteys" klassisen, suhteellisen kiltin, miellyttävän sekä puhtoisen kauniin olemuksensa takia vetoavat moniin ihmisiin ennätyksellisellä intensiteetillä eksoteerisesti juuri nyt, vaikka siinä siis on esoteerisena huijauksena ääripahuutta mukana.

Yhtäältä ihmiset kaipaavat nykykriisin keskellä siis jotain sellaista, joka oli hyvin lähimenneisyydessä viime vuosisadan lopulla (1960-1980 -luvuilla), ja nyt he osaltaan Sabrina Carpenterissa sellaista tunnistaessaan hullaantuvat siitä kuin lapset mehevästä tikkarista.

Nykyinen Z-sukupolvi (osin myös Y-sukupolvi-milleniaalit) on saattanut kuulla vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan siitä "vanhasta hyvästä ajasta", ja nyt Carpenter vastaa siihen unelmaan ja "muistoon" tuomalla sen keskelle kriisiämme tällaisena ulkokultaisena "toivona" ja "lohdutuksena"...

Samalla on huomioitava silti yhä sekin, miten sekä Z- että Y-sukupolvet sisältävät edelleen myös hyvin paljon sitä "woke"- ja "hipsteri"-sisältöä ryhmissään ja mieltymyksissään, ja heillä Sabrina Carpenterin sijaan popsuosikkeja ovat nykyäänkin pikemminkin mm. Billie Eilish ja uusimpana Chappell Roan, joiden tämän vuoden aikaiset menestymiset hittilistoilla ovat siitä merkkeinä.

Mutta itse asiassa juurikin sekä Z- että Y-sukupolvet ovat aikaisempia sukupolvia kiinnostuneempia nyt myös politiikan uuskonservatiivisista sisällöistä, mistä ovat olleet merkkeinä mm. em. somen vaihtoehtomedioiden uuskonservatiiviset tahot ja viimeaikaiset vaalit Saksassa, missä etenkin juuri nuorison keskuudessa konservatiivisia arvoja edustava AfD-puolue oli ylivoimaisesti suosituin.

Kriittisissä Euroopan maissa, kuten Britanniassa ja Saksassa on tapahtunut paljon globalistieliitin ja "woke"-ideologian aiheuttamia kriisejä ja tuhoja, ja molemmissa maissa näiden eri aspektien kautta nähdään nyt konservatismin erityistä nousua nuorison parissa sellaista rappiota vastaan, kun sekä AfD Saksassa että Sabrina Carpenter Britanniassa hullaannuttavat erittäin voimakkaasti osaa massoista / nuorista...

Toisaalta juuri tuollainen hullaantuminen "näennäisvaihtoehtoon" voi sisältää myös vaaran paikan, koska mm. tällaiseen kuvattuun lohdutusilmiöön hakeutuminen näin voimakkaasti voi johtaa ojasta allikkoonkin myös poliittisissa aspekteissa eikä vain tässä Sabrina Carpenterin jo kuvatussa tapauksessa:

Nimittäin vaarana voi olla esim. se, miten poliittisella tasolla esim. vaihtoehtoajattelija David Icke on varoittanut tätä "uuden oikeiston" eli uuskonservatismin nousua valeoppositiona -- mm. tämän "uuden oikeiston" keulakuvaksi profiloitunutta Elon Muskia Icke on kuvannut hyvinkin vaarallisena salaliittotoimijana tässä katsannossa, ja koko em. uuskonservatiivien muodostama vaihtoehtomedioiden porukka omaa siksi Icken mukaan tuota "ojasta allikkoon" -vaaraa...

Tähän vaaraan voi ehkä kuulua myös sellainen uhka, jossa tällaisiin "lohduttaviin" ilmiöhin kriisin keskellä tukeutuminen ja uppoutuminen voi kaventaa ihmisiä pois aktiivisesta pahuuden ja ongelmien vastustamisesta, havaitsemisesta ja tarkkaan ymmärtämisestä -- tuudittaudutaan siis liikaa juuri mm. viihteen turruttavaan ja sokeuttavaan tapaan tuottaa mielihyvää, jota myös tällainen kuvattu lohdutusilmiö voi olla liiallisena annoksena...

Tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö on nyt toki humaanisti ymmärrettävää lohdutuksena, koska kriiseissä juuri lohdutustakin normaalina luonnollisena tarpeena kaivataan paljon, ja sellaisen tarpeen täyttämiselle on aikansa ja paikkansa toki.

Sellaiseen ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan liikaa, koska kriiseissä tarvitaan myös aktivoitumista, rohkeutta, voimaa, pontevuutta ja epävarmuuden sietoa tuottaa parantumista maailmaan sekä kekseliäisyyttä ja hyvää analyysikykyä vastustaa pahuutta.

Niinpä tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö voi olla sekä kirous että siunaus yhtäaikaa: yhtäältä "eliitti" siis käyttää hyväksi tähän ilmiöön kuuluvaa "lohdutustarvetta massoille" turruttamalla väestöjä mm. liialliseen anti-aktiivisuuden ansaan, hivuttamalla pahuutta Carpenterin musiikin miellyttävyyden ja musiikkivideoidensa "huumorin" varjolla yhteisöihin jne.

Toisaalta massojen jotenkin jo vakavasti kaipaama kulttuurillinen ja yhteisöllinen parantuminen löytää tästä poptrendistä myös merkkejä ja inspiraatiota paremman maailman tavallaan palauttamista varten, kun ihmiset tunnistavat sitä Sabrina Carpenterin tyylissä "uuskonservatiivisena" sisältönä, joten massat näkevät ko. oman tarpeensa Carpenterin ilmiasussa häilyvänä "toivona", joka kovasti houkuttaa juuri siksi. 

Mutta ei siis kannata seurata Sabrinaa itseään ja siinä katalasti ohella olevaa esoteerista pahuutta, vaan pitää ymmärtää, havaita ja toimia sen mukaisesti siitä käsin, että mistä syvällisestä massojen ja yhteisöjen humaaneista tarpeista ja periaatteista Sabrinan suosio kertoo epäsuorasti! -- sitten pitää itsereflektiivisesti ja itsenäisesti tunnistaa kollektiiviseen toimintaan saakka varsinainen oikea tapa olla mm. "uuskonservatiivinen"...

Loppujohtopäätöksenä voidaan siis todeta, että länsimaisten massojen keskuudessa on havahduttu globalistieliitin pahuuspeleihin vaihtelevilla tavoilla entistä enemmän, mutta ko. "eliitti" on vastaamassa sellaiseen eteensä tulleeseen haasteeseen manipuloimalla mm. sekä politiikkaa että viihdeteollisuutta ja popmusiikkia uuteen muotoon valekonservatismiksi, jossa eksoteeriset maneerit ja visuaaliset vihjeet vastaavat massojen maailmanparantamisen tarpeeseen näennäisenä petoksena, ja jossa viihdepinnan alta käsin käytetään edelleen varsinaisen sisällön ajamiseksi kaikkia alitajuntaan vaikuttavia symbolisia ja esoteerisia keinoja.

Ja varsinainen "eliitin" esoteerinen sisältö siis on tämä: tehdä kaikkia pahuuden muotoja (eläimellisiä impulsseja ilman pidäkkeitä ja ilman mitään sivistystä) normaalimmaksi yhteiskunnassa, jotta "eliitti" pääsisi sen myötä yhä vapaammin ja ilman vastuuta tekemään kaikkia mielihalujaan missä ja miten tahansa! -- he haluaisivat mitä ilmeisimmin, että kaikkein vakavimmatkin rikokset olisivat tulevaisuudessa vain jotain "hieman outoa" harrastuksen omaista ajanvietettä, mutta täysin sallittua siltikin; siinä jokaisessa päiväkodissa olisi ns. satusetinään omat "Jimmy Savile" -toimijansa ilman vastuita...

Esim. Sabrina Carpenterin "Taste"-videossa tämä kaikki em. ilmenee: mm. huumorin varjolla ujutetaan äärimmäistä miesvihaa ja murhaamisen "ilosanomaa" massojen tietoisuuteen -- se on ns. kätevää myös tänä aikana, jossa "eliitti" haluaa massojen osallistuvan heidän hurjasti eskaloimaansa Kolmanteen maailmansotaan; äärimmäinen väkivalta halutaan normalisoida ja yleistyttää siksikin, ja myös näin kuvatun manipulaation kautta.

Tällaistakin vastaan me terveinä vielä joten kuten pysyneet ihmiset taistelemme! -- ja uuskonservatiivisuuden monet tietyt sisällöt ovat toki hyviä vastarinta-aseita sellaisessa, ja se hieno asia tässä kaikessa tuona positiivisena ja edistyksellisenä asiana on tämän uuskonservatiivisuuden heijastama yleinen tietoisuuden ja pahuuden tunnistamisen nousu edes jotenkin Länsimaissa!...

Lopuksi laitan suorat linkit Sabrina Carpenterin noihin kolmeen tämän vuoden listahittiinsä musiikkivideoineen, niin pääsette niistä myös itse toteamaan millaista tämä aikamme "yllättävin" ja erikoisin popilmiö on luonteeltaan noissa kaikissa em. katsannoissa ja sisällöissä.

Näiden musiikkivideoidensa teemana näyttää usein olevan tarina selviytymisestä voittajana äärivaarallisista tilanteista ja toisaalta pyritään korostamaan elämästä täysin palkein nauttimista ja sitä kuorrutetaan siis myös mustalla ja kierolla huumorilla "cooliksi" ja "hienoksi" asiaksi, joten Carpenter esitetään videoillaan tavallaan sekä "neuvokkaana älykkönä" että "tunteella elävänä hupakkonaisena" eksoteerisessa katsannossa, joka on siis se näennäis-pinnallinen huijaus äärikatalasti ääripahuutta sisällään promotoiden >>

--- Sabrina Carpenter: "Espresso" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Please Please Please" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Taste" (video).

Kiistanalainen populaarimusiikin jouluilmiö ennätyshuipennukseen Britanniassa: LadBaby-sometähdelle 5. peräkkäinen jouluviikon ykköshitti! - yhteiskunnallista analyysiä aiheesta

Tällä päättyvällä jouluviikolla Iso-Britannian Official Charts -hittilistoilla on tehty uusi musiikillinen listaennätys, kun jo 5. jouluviikkona peräkkäin LadBaby-niminen sometähti Mark Hoyle vaimonsa Roxannen kanssa on saanut ko. maan singlelistalla taas ykköshitin.

Kyseessä on nytkin hyväntekeväisyyskappale "Food Aid" (virallinen musiikkivideo), jonka tuotto menee erityisesti Britannian vähävaraisten ihmisten ja perheiden varalle kampanjoituun ruoka-avustustoimintaan. 

LadBaby on siis tehnyt tätä samaa hyväntekeväisyyskampanjointia samaa tarkoitusta varten näiden kappaleiden avulla jo viidettä kertaa ja siis viidentenä Jouluna peräkkäin, ja tällä nykyisellä kerralla kyseessä on siis muokattu komediaversio vuoden 1984 Joulun kaikkien aikojen merkittävimmästä ja ensimmäisestä hyväntekeväisyyskappaleesta "Do They Know It's Christmas?" alkuperäisenä esittäjänään uraa uurtava Band Aid.

Näissä kaikissa LadBabyn versioimissa hyväntekeväisyyskappaleissa on ollut tyylinä aina komediallisuus ja hassuttelu, koska mm. hänen Youtube -kanavallaan on usein myös tyylinä hauskat sattumat, komedian ja kepposten tekeminen, mutta myös vakavammat aiheet mm. isänä, aviomiehenä ja perheenä olemisesta.

Ne aikaisemmat LadBaby-hyväntekeväisyyskappaleet vuosina 2018 - 2021 olivat muokattuja versioita kronologisessa järjestyksessä kappaleista: "We Built This City" alkuperäisenä esittäjänään Starship, "I Love Rock 'n' Roll" alkuperäisenä esittäjänään Joan Jett & The Blackhearts, "Don't Stop Believin' " alkuperäisenä esittäjänään Journey ja "Merry Christmas" alkuperäisenä esittäjänään saman vuoden kappaleellaan Ed Sheeran ja Elton John, jotka myös vierailivat tuossa LadBabyn tekemässä versiossa.

Tässä on ko. viikon virallinen singlelista kokonaisuudessaan, jossa ykkösenä siis "Food Aid" - PS.: jatkossa ko. viikon listan jäädessä historiaan pois etusivulta on linkistä avautuvalta listasivulta päivämäärävalinnalla itse hakien todennäköisesti etsittävä ko. viikon lista uudestaan esille.

Tässä on puolestaan Official Charts -sivuston juttu ko. jouluviikon hiteistä ja tästä ennätyksestä >> Christmas Number 1 2022: LadBaby make UK Official Chart history as Food Aid debuts at Number 1: “A massive apology to The Beatles! The charity wins!”.

Edellisen jouluykkösten ennätysmäärän haltija oli siis The Beatles, jolla oli 1960-luvulla Britannian singlelistalla neljänä eri jouluviikkona listaykkönen hallussaan: vuosina 1963, 1964, 1965 ja 1967.

Britanniassa tämä "Joulun listaykkönen" on itse asiassa kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävä ilmiö, joka maan lähes koko hittilistahistorian aikana on ollut aina suuren jännittämisen, spekuloinnin ja vedonlyönnin kohde ennen toteutumistaan. 

Sitten aina sen toteuduttua, siitä on kulloinkin keskusteltu ja kiistelty mittavasti julkisuudessa, ja nykyään viimeisten n. 15 vuoden aikana myös somessa se on ollut aina iso puheenaihe etenkin Britannian piirissä.

Jotkut piirit Britanniassa ovat usein pitäneet tätä joululistaykkösen saavuttamista jopa koko kulloisenkin meneillään olleen vuoden merkittävimpänä musiikillisena saavutuksena. 

Osaltaan siinä käsityksessä on ollut vaikuttamassa sekin, kun kilpailu ns. parhaimmuudesta / suosituimmuudesta hittilistoilla on ollut ko. maassa usein kiivainta ja runsainta juuri vähän joulua edeltävänä aikana ja jouluviikolla - tietenkin myös levymyynti ns. musiikkiteollisuudessa on ollut tyypillisesti runsainta Joulun alla kaiken muunkin tavaramyynnin ohella yleismaailmallisestikin. 

Kaikki Britannian singlelistan historian tätä nykyistä edeltäneet jouluviikon listaykköset on lueteltu tässä Official Charts -sivuston jutussa kronologisesti vuodesta 1952 lähtien: See every Christmas Number 1 single ever.

Tämä LadBabyn saavuttama ennätys on paljon muutakin kulttuurihistoriallisesti ja yhteiskunnallisesti, jota tässä pohdin seuraavaksi enemmänkin:

Kuten mm. noissa Official Charts -sivuston jutuissa LadBabyn sisältöihin liittyen havaitaan mm. kommenttiosioiden sisältöjen kautta, niin etenkin juuri somessa tämä koko LadBaby-ilmiö hyväntekeväisyyskappaleineen on kerännyt etenkin viimeisten 2 - 3 vuoden aikana myös paljon vihaajia.

Itse asiassa tämä ilmiö on jakanut kansaa Britanniassa melkeinpä ennen näkemättömästi vastakkain kulttuuri-ilmiönä, koska yksi osa kannustaa ja ihailee LadBabyn toimintaa ylisanoin ylistäen, mutta samalla toinen osa vihaa häntä ja vaimoaan tulikiven katkuisesti - tänä Jouluna / jouluviikkona tämä on kärjistynyt huippuunsa.

Miksi tällainen vastakkainasettelu, ja etenkin juuri tuollainen silmitön ja suorasukainen viha? - tämän taustoja on nyt hyvä pohtia tämän listaennätyksen tiimoilta ja takaa. 

Yhtenä aspektina huomataan heti tämän liittyminen osaltaan länsimaiden koko rappioprosessiin, jossa vaikuttaa monenlaiset eri seikat ja muodot.

Populaarimusiikkiin itseensä liittyen LadBaby-"hahmon" ja hyväntekeväisyyskappaleidensa vihaaminen on ikään kuin sijaiskohde popmusiikin huonon nykytilan vihaamisessa. LadBaby tavallaan siis kiertoteitse paljastaa sen, ettei popmusiikilla ole nykyään enää mitään suurta merkitystä, ja ainakin paljon vähemmän nyt kuin aikaisemmin verrattuna vaikkapa 1960 - 90-lukuihin.

Niinpä LadBabyn tämänlainen ennätyksellinen menestys tavallaan alleviivaa sitä, ettei edes heille ns. "tavallisille somettajille" löydy kunnon vastustusta normaalin tai valtavirran popmusiikin parista, kun he "niin helposti" aina poimivat joululistaykkösiä: niin huonoa nykyinen populaarimusiikki siis olisi tässä katsannossa, ja se harmittaa monia ja he poimivat nyt sen syntipukiksi LadBabyn.

Samalla tuossa ärsyttää varmasti monia sekin, kun tämä ainainen LadBabyn jouluykkösenä oleminen näennäisesti pilaisi aina vain muilta artisteilta mahdollisuuksia saavuttaa samaa, ja lisäksi siinä korostuu myös hittilistojen tylsyys, kun muutosta vuodesta toiseen ei tunnu ilmaantuvan juuri jouluviikolle.

Toki LadBabyn sisällöissä itsessään voi monia ärsyttää heidän huumorinsa lajit, koska kaikki eivät kuitenkaan sellaisesta pidä - sellainen voi lisäksi toimia musiikillisestikin niin, että LadBabyn katsotaan olevan musiikkia itseään rienaavaa ja halventavaa huumorinsa takia, ja ns. "tosimuusikoita" ja muita popfaneja sellainen ärsyttää myös vuodesta toiseen jatkuttuaan näissä listaykkösjunttauksissa.

Tuollaisten mieltymyskysymysten tiimoilta voidaan johtaa muutakin paljon vakavammin. Nimittäin tällaisessa vihailmiössä tällaisia sometähtiä kohtaan löytyy syitä myös laajempana yhteiskunnallisena ja sosiaalisena analyysinä!

Nythän on juurikin näinä kaikkina LadBabyn listaykkösvuosina koettu länsimaissa ja tietenkin myös Britanniassa ns. mielensä pahoittajien, loukkaantujien ja uhriutujien valtavan suurta ja pahenevaa invaasiota ilmapiireihin ja sosiaalisiin konstruktioihin - tämä on merkittävä osasyy myös loukkaannuttaessa LadBabyn "hahmon" takia.

Britanniassahan on viime vuosina pahentunut tämän sosiaalisen rappion yhtenä aspektina työväenluokan ihmisten rienaaminen, halventaminen ja aliarvostaminen nimenomaan kaupunkilaisten ja siinä etenkin sen ns. valevasemmiston taholta, joka "virallisena vasemmistona" (Labour Party) ei enää ole työväenluokkainen, vaan yliopistojen ja "oppineitten" piirien uuskulttia - sen tuloksia on nähty Britanniassa viimeaikojen parlamenttivaaleissakin...

Nämä "valevasemmistolaiset" piirit ovat siis todennäköisesti muka tunnistaneet suggestiivisesti / alitajuisesti LadBaby-"hahmon" yhdeksi rienattavaksi ja alaspäin katsottavaksi työväenluokan "white trash"-ilmiöksi osana "yhteiskunnan natsiutumista" ns. "äärioikeistosta" käsin, ja tämä ko. "hahmon" viides perättäinen listaykkösmenetys on siksi osasyynä ja punaisena vaatteena vihalleen, ja he reagoivat siinä LadBaby-"hahmoa" halveksien.

Tässä voidaan tunnistaa myös projektiivista ja osin kateuteen liittyvää vihan aspektia näiden "valevasemmistolaisten" kontolta, koska he alitajuisesti saattavat pitää sisällään negatiivisia tunteita synnyttävää kognitiivista dissonanssia "vasemmistolaisuutensa" muuttuneesta em. historiasta: 

Nythän paradoksaalisesti ja käytännössä LadBaby-"hahmo" edustaa juurikin parhaimmillaan sitä vanhaa työväenluokkaista vasemmistolaisuutta, josta nykyinen virallinen "valevasemmisto" on erkaantunut omaan ylimielisyyteensä sekä noihin uhriutumisaspektiensa synnyttämiin mielensä pahoittamisen ja loukkaantumisen pyörteisiin reaktiivisissa tunteissaan ja vinoutuneissa maailmankuvissaan.

Näin ollen LadBaby-"hahmon" kohtalona on olla tavallaan "valevasemmistolle" tabunomainen kipupiste, joka paljastaa nykyisen virallisen vasemmiston tekopyhyyden ja inversiollisen nurinkurin keikahtamisensa historiansa merkityksissä.

Nykyvasemmistohan on yleismaailmallisesti länsimaissa nykyään nimen omaan myös eliitin ja heidän fasististen ja globalististen intressien apuväkeä käytännössä ideologisista korulauseistaan ja peitetarinoistaan huolimatta - tätähän olemme me länsirappiosta perillä olevat tähdentäneet jo vuosikausia!...

Siksi nykyvasemmisto on "valevasemmistoa", ja he eivät voi ko. inversio- ja projektiomaailmankuvissaan tunnistaa tätä käytännön prosessia maailmassa eikä itsessään, joten siksi LadBaby sitä tavallaan paljastaen on heille helppo kognitiivisen dissonanssinsa väistökohde ja ko. tabunsa suojelemisen tekosyy.

Mutta tästä voidaankin lopuksi päästä positiivisen ja lohdullisen loppuanalyysin pariin kätevästi, koska juurikin tuo LadBabyn menestys ja toiminta kertoo jotain oleellisesti hienoa ja lupaavaa nykymaailman tilanteesta, oikeasti!

LadBaby on osoittanut näillä toimillaan selkeästi siis sen, minkälainen on ollut alkuperäisesti työväenluokan piiristä lähtevä sosiaalinen ja yhteiskunnallinen parantaminen: siis ihan se, mitä vasemmistolaisuus on ollut alun perin parhaimpien sisältöjensä kautta, joskus aikoinaan.

Lisäksi LadBaby somen piiristä ponnistaneena tähtenä ja toimintavoimana esittää tässä ennätysmenestyksessään sen, miten itse asiassa somella ja ns. vaihtoehtomedioilla yleensäkin on sittenkin nykyään yllättävänkin paljon vaikutusmahdollisuuksia ja hyvää sisältöä maailmanparantamista varten.

Siksi myös kaikenlainen muukin yhteiskunnallinen, poliittinen ja sosiaalinen toiminta somessa / vaihtoehtomedioissa voi saavuttaa jotain samaa tämän LadBabyn esimerkin innoittamana ja jatkojalostettavana! - tätä kannattaa siis miettiä juurikin näin positiivisen kautta tänä aikana, kun virallinen valta on tunnistettu ja koettu nyt niin korruptoituneeksi, vääristyneeksi ja jopa osin aivan seinähullun taikauskoiseksi ja kultilliseksi ns. tavallisia väestöjä kohtaan.

Toki LadBaby saattaa olla tässä menestyshuipennuksessaan alttiina jatkossa myös korruptiolle / sisällölliselle saastumiselle tullessaan tulevaisuudessa enemmän osaksi valtavirtaa ja virallisia piirejä - ehkä osa skeptisyydestä ja epäluulosta heitä kohtaan on ihan oikeutetustikin tämän tyyppistä huolta...

Minä itse olen kuitenkin ollut selvästi enemmän heidän ihailijansa kuin heitä epäilyttävänä pitävä, vaikka toisaalta en ole heitä (siis sekä Mark että Roxanne) muutoin kovin paljoa somekanaviltaan seurannut, ja en siksi tiedä jokaista yksityiskohtaa myöten heidän käsityksiään maailmasta, politiikasta yms.

Mutta joka tapauksessa tässä havaitaan se, miten yllättävästikin voi menestys ja hedelmällinen toiminta mahdollistua, kun siinä on taustalla tarpeeksi hyvä / innostava idea, ja jaksaa yrittää sen kera aina vain ja uudestaan - siinä siis on mallia mm. aktivisteille ja maailmanparantajille kauttaaltaan!...

Toisaalta on tosi surullista, että tämänlainen(kin) maailmanparantaminen joutuu nyt länsirappiossa tulemaan korostuneesti ns. tavallisen kansan ja somen "syvien rivien" parista "epävirallisesti", kun valtiot ja viralliset vallat eivät rappiossaan ja agendasokeudessaan itse pysty enää mm. ruokahuoltoakaan kunnolla turvaamaan massoille!

Populaarimusiikin katsaus viikolla 44/2019: Suomen Virallisen Listan mielenkiintoisinta antia Maustetyttöjen ja BEHM:in parissa

Otanpa Suomen viralliset hittilistat tältä viikolta 44 nyt esittelyyn parissa pikantissa katsannossa, koska havaitsin uunituoreiden tietojen mukaan kaksi valtavirrasta virkistävällä ja ehkä jopa vallankumouksellisellakin tavalla poikkeavaa artistia, ja jotka molemmat ovat lisäksi nyt päässeet jopa listaykkösiksi saakka aika ihmeellisesti ja ansaitustikin.

Eli he ovat: Albumipuolella Maustetytöt debyyttialbumillaan "Kaikki tiet vievät Peltolaan" ja singlepuolella Behm-nimisen artistin debyyttisinkku "Hei Rakas".

Molemmissa on musiikillisesti kunnianhimoista ja valtavirtapopin muovisuuteen ja teennäisyyteen nähden yllättävää rehellisyyttä ja aitoutta.

Etenkin tuo Maustetytöt on kulttuurillisestikin hyvin mielenkiintoinen ilmiö monessakin katsannossa juuri nyt: He ovat ottaneet suomalaisen popmusiikin historiasta parhaita aineksia (etenkin Juice Leskinen ja Leevi & The Leavings) ja sekoittaneet niitä vaikutteita omansalaiseksi 70-luvun lopun ja 80-luvun alun new wave poppia muistuttavaksi keitokseksi, ja jossa tyylillisesti helmeilee myös ilmiselvää Aki Kaurismäen leffojen estetiikkaa mm. musiikkivideoissaan.

Sanoitukset kertovat myös varsin osuvasti nyky-Suomen rappion ja alennustilan ilmiöistä ja ihmissuhdeongelmista: tavallaan he ovat siis ajan hengen kiteyttävää masennus- ja angstipoppia - Tuo albuminsa "Peltola" viittaakin Oulun seudun mielisairaalaan.

Merkille pantavaa tässä yllättävässä suosiossaan onkin se, miten pop- ja mediaeliitti näyttää olevan heitä vastaan: katsokaapa vaikkapa tuolta listoista radiosoiton top 100 -listaa. Siellä ei ole ainuttakaan Maustetyttöjen biisiä!

Niinpä ko. duon suosio on rakentunut paljolti moisesti dissaavan valtamedian ohi mm. niin, että he ovat koko tämän vuoden ajan keikkailleet ahkerasti kaikenlaisissa mestoissa, kuppiloissa ja festareilla.

Moinen kielii juuri siitä, että Maustetyttöjen musiikissa kiteytyy nyt myös "eliitti vs. rahvas" -asetelma, joka on juuri tätä aikaa ja maamme kriisin ydinsyytä esille tuovaa.

Sitä korostaa myös albumilistalla nyt nähtävä tilanne, jossa tuo Maustetyttöjen albumi on pystynyt päihittämään jopa molemmat "Vain Elämää" -tv-sarjan jo hyvin puuduttavaksi käyneet uusimmat liukuhihnatuotokset, jotka lisäksi on valtamediassa esillä koko ajan tuutin täydeltä.

He siis tavallaan edustavatkin rahvaan nousevaa kapinamieltä juuri nyt, kun se pulppuaa näin esille voimakkaan listasuosion myötä - Mutta onko tämä sittenkin vain sijaiskohteellista vihan, pettymyksen ja depression kanavointia?...

Maustetytöissä on kuitenkin siis nykytilanteeseen osuvaa punkhenkeäkin ja suomalaiskansallisen identiteetin nostatusta jopa osin vastaavaankin tapaan kuin oli aikoinaan Britanniassa vuonna 1977 Sex Pistols -yhtyeen kohdalla sikäläisittäin:

Silloinhan esim. heidän "God Save The Queen" -biisinsä nousi totaalisesta bannista ja median paheksunnasta huolimatta listakärkeen, ja huhujen mukaan BBC / silloinen listan kokoaja manipuloi myyntilukuja niin, että ko. biisin listaykköseksi pääsy evättiin eliitin mieliksi ja se jäikin virallisesti "vain" kakkoseksi Britannian singlelistalla. Arvatkaapa, kuka oli silloin sitten listaykkönen --- aivan, Rod Steward.

Siinäpä sitä, ja kommentteihin laitan videolinkit pariin Maustetyttöjen biisiin ja Behmin "Hei Rakas" -kappaleeseen. Lisäksi laitan tuon kyseisen Sex Pistolsin biisinkin mukaan, niin pääsette muistelemaan ja vertailemaan >>

Suomen virallinen lista:

--- Albumit viikolla 44/2019.

--- Singlet viikolla 44/2019.

Youtube-videot artisteilta ja kappaleistaan:

--- BEHM - Hei rakas (Lyriikkavideo)

--- Maustetytöt - Tein kai lottorivini väärin

--- Maustetytöt - Viidestoista päivä

--- Sex Pistols - God Save The Queen.

Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 4.11.2022).

Ed Sheeranin ennätyssuosio hittilistoilla keväällä 2017 albuminsa "Divide" myötä - Striimauskomponentti hittilistojen koostamisessa jälleen kiistanalaisena kohuna (Päivitetty loppuun!)

Tänään on populaarimusiikin historian yksi merkittävimmistä päivistä, ja se taitaa olla jopa se kaikkein merkittävin ainakin popmusiikin hittilistahistorian suhteen, joten otan tilanteen tässä tuoreeltaan käsittelyyn.

>> Kyse on Ed Sheeranin uuden albumin "Divide" ja sen kappaleiden tämän viikon Britannian hittilistoilla kokemasta ennen näkemättömästä suosion invaasiosta ja ennätyshuumasta, joka ilmeisesti kertautuu myös muualla länsimaissa tämän ja ensi viikon aikana... Ja se voi jatkua kevään mittaan pitkäänkin...

Se on niin eriskummallinen ja aivan uudenlainen ilmiö monine samalla kertaa rysähtäneine hittilistaennätyksineen, että siitä taitaa koitua jatkossa musiikkiteollisuudelle historiansa yksi suurimmasta käännekohdista, ja samalla se on hittilistatilastoinnille aihe yhä suurempaan uskottavuuskriisiin - Ilmiöön liittyy siis sekä kyseenalaisia että ennen kokemattomia piirteitä, joten katsotaanpa tilannetta tarkemmin >>

Tässä välissä listaan aihetta koskevia juttuja ja ko. Britannian uusimmat hittilistat linkkeinä:

--- Official Singles Chart Top 100; 10 March 2017 - 16 March 2017.

--- Official Albums Chart Top 100; 10 March 2017 - 16 March 2017.

--- Ed Sheeran smashes Official Chart records as ÷ is the fastest-selling album by a male artist ever.

--- Ed Sheeran rules the charts: Where can he go next?

Ed Sheeranin uuden musiikin ennen näkemätön suosioinvaasio hittilistojen kärkeen Britanniassa on siis nyt tosiasia tänään perjantaina julkaistujen single- ja albumilistojen katsannossa - siellä nähdään mm. seuraavaa >>

Singlelistan top 20 joukossa on vain 4 (neljä!) muuta artistia ja kaikki loput 16 listasijoitusta ovat Ed Sheeranin kappaleita! - Moista ei ole tapahtunut koskaan ennen, eivätkä edes Elvis ja The Beatles koskaan päässeet huippuaikoinaankaan missään päin maailmaa lähellekään samaan: Yhdysvalloissa The Beatles sai parhaimmillaan vuoden 1964 huhtikuussa Hot 100 -singlelistan kaikki viisi ensimmäistä sijaa itselleen - Lähde: The Beatles' American Chart Invasion: 12 Record-Breaking Hot 100 & Billboard 200 Feats.

Ed Sheeranin tämän hetken ennätykset Britannian sekä single- että albumilistalla ovat myös seuraavanlaisia tuon jo em. lisäksi >>

-- Eniten top 10 ja top 20 kappaleita yhdeltä samalta albumilta; eli heti "Divide"-albumin julkaisusta kerralla kaikki nekin ennätykset rikki.

-- Ensimmäinen artisti, jolla on kuusi (6!) ensimmäistä sijaa hallussaan samalla kertaa singlelistalla; vasta sijalta 7 löytyy muu artisti, eli The Chainsmokers & Coldplayn kappale "Something Just Like This".

-- Eniten uusia tulokkaita samalta artistilta samalla kertaa singlelistan top 20 joukossa, eli Ed Sheeranilla ylivoimaisesti enemmän kuin koskaan ennen kenelläkään 13 eri kappaleen voimin!

-- Albuminsa "Divide" on kaikkien aikojen nopeimmin myynyt miesartistin albumi; ensimmäisellä myyntiviikolla kopioita ostettiin n. 672 000 kpl.!

-- Tämä uusin albuminsa möi muihin listalla olijoihin verrattuna ko. viikolla huikean ylivoimaisesti; "Divide" meni kaupaksi enemmän kuin jopa 500 seuraavaksi myydyintä albumia yhteensä!

-- Lisäksi ko. uusin albuminsa sai heti tuplaplatinaan oikeuttavan myyntimääräansion.

-- Albumilistalla tuon uusimman lisäksi hänen kaksi aikaisempaa albumiansa ovat nousseet uuden vanavedessä myös top 5 joukkoon, eli Ed Sheeranilla on kolme albumia aivan kärjessä; uusin tietysti ylivoimaisesti ykkösenä ja muut sijoilla 4 ja 5.

Ja ehkä uusiakin Sheeran-ennätyksiä myös Britanniassa saattaa tulla kevään mittaan... Ja hittilistoja voidaankin alkaa nimittämään Ed Sheeran top 20 -listoiksi, hehheh.

Tämä Ed Sheeran -invaasio hittilistoille itse asiassa alkoi jo tammikuussa, kun maistiaisina ko. albumilta kaksi varsinaista singleä "Shape Of You" (video) ja "Castle On The Hill" (video) nousivat samaan aikaan hittilistojen kärkeen niin Britanniassa kuin lähes kaikkialla muuallakin rikkoen myös jo ennätyksiä tyyliin: "ensimmäinen artisti, jolta nousi kaksi kappaletta samalla kertaa suoraan kärkeen".

Ed Sheeran on siis toki todella historiallisen huippusuosittu oikeastikin monella mittarilla, mutta nyt singlelistoihin tilastoimiskomponentiksi ympätty striimaus (eli suoratoistopalvelut) tuo esille irvokkaimman puolensa suosion mittaamisessa, kun se korostaa tiettyjen artistien suosiota näinkin absurdisti, ja kun striimauksen takia on päädytty ottamaan myös albumiraitoja singlelistoille, vaikka ne eivät ole varsinaisia singlejulkaisuja; ennen vanhaanhan singlelistoille ei ollenkaan sallittu pelkkiä albumiraitoja.

Striimaus siis mahdollistaa aikaisempaa runsaammin kappaleita singlelistoille yhdeltä / samalta artistilta ja niiden suosio voi tapahtua samalla kertaakin, kuten nyt aivan ennen näkemättömästi Ed Sheeranin tapauksessa.

Ed Sheeranin uuden albumin kappaleisto ottaakin tästä striimauskomponentista nyt kaiken mahdollisen irti ja luo aivan uudenlaisen listasuosioilmiön, joka on jo heti tuoreeltaan aiheuttanut suurta kohua ja kritiikkiä popmusiikkifanien piirissä - Voi jopa olla, että tämä Sheeran-invaasio koituu itse päähenkilön uran tuhoksi jonkin asteisesti myöhemmin, koska suosionsa eskaloituu nyt niin naurettaviin mittoihin... Saas nähdä.

Tässä on tuosta em. Ed Sheeran smashes Official Chart records as ÷ is the fastest-selling album by a male artist ever -jutusta parisen mielenkiintoista lukijakommenttia lainauksina kuvaamaan em. kohua ja kritiikkiä:

"OCC, the situation with Sheeran's album tracks is quite laughable. How can you call it "Singles Chart" when 70% of songs in top 10 (and top 20) are random album tracks? :-/
It's really disgraceful for your organisation.
Also Ed Sheeran just said that rules should be changed, which is quite hypocritical, since he would forever stay the only artist with this achievement."

"OCC you should be ashamed of yourselves allowing this to happen, where's you news article allowing 16 songs by Ed in the top 20. You are killing the chart.", ja siihen vastaus >>

"Nonsense and rubbish. If that's what Britons are listening to, why should it not chart? Charts are a true meritocracy, and not all songs or acts are equal.
Realistically, it's a shame there was no way to equally measure albums like Sgt Pepper, where nearly every track got airplay and several are classics without ever being released as singles.".

Tuo viimeinen kommentti on toisaalta mielenkiintoisesti oleellinen ja poikkeava > Voidaan toki ajatella niinkin, että vasta nyt parin viime vuoden aikana hittilistat ovat alkaneet mittaamaan striimauksen ja internetin ansiosta kaikkien julkaistujen kappaleiden (myös siis albumiraidat mukaan lukien) suosiota kattavalla ja tasavertaisella tavalla....

Ongelma on kuitenkin nyt se, että historiaan jääneiden vanhojen hittilistojen ja näiden striimauskomponentin sisältävien nykyajan hittilistojen vertailu keskenään ei toimi enää ollenkaan - Kuinka suosittu myynti- ja hittilistojen perusteella esim. The Beatles oli verrattuna nyt Ed Sheeraniin?.... Siitä ei voida saada kunnolla selvää.

Näyttää myös siltä, että tämä striimaus mahdollistaa varsin voimakkaasti tai epäilyttävästi manipuloimisenkin tällaisiin aivan uudenlaisiin listaennätyksiin saakka... Ja tästähän jo toin ilmi viime kesältä saman asian, kun silloin viikkokausia listaykkösenä striimauksen ansiosta pysyi Drake-nimisen räppärin biisi "One Dance". Ja häntä aikaisemmin vuodenvaihteen 2015-16 tienoilla Justin Bieber rikkoi myös vastaavia listaennätyksiä ensimmäisenä striimauksen edesauttamana suosioilmiönä. 

>> Viime kesän se kirjoitukseni: Populaarimusiikin nykytila sosiaalisen manipulaation alustana länsieliitin maailmanhallinnon ja uusyhtenäiskulttuurin rakentamisessa - Havaintoaineistona Drake:n "One Dance" -kappaleen ennätyssuosio striimauskikkailuineen.

Tässä Ed Sheeranin suosioeskalaatiossa tulee oikeastaan täydellisesti ilmi ajan "henki", missä hänen uusi musiikkinsa oikeastaan puolitahattomasti kiteyttää ajan zeitgaistin seuraavasti >> Taloususkonnollinen ja globalistinen yhdenmukaistaminen ja tehostaminen muovautuu kristallinkirkkaaksi ja kaikenkattavaksi samuudeksi - Tavallaan puolileikillään sanottuna maailmassa on vain Ed Sheeranin musiikkia eikä enää mitään muuta.... Kuulostaa osaltaan tieteisfantasian painajaiselta, vai mitä.

Tästä koko Ed Sheeran -tilanteesta muistuu melko vastaavasti mieleeni 80-luvun loppupuoliskon huippusuosittu hittitehdas Stock-Aitken-Waterman, joka sävelsi ja tuotti eri artisteille liukuhihnatyyliin listahittejä ja olikin kahteen kertaan jopa niin suosittu, että puolet Britannian top 10 hiteistä oli heidän biisejään, ja listaykkösiä oli heillä kolmen - neljän vuoden aikana pitkälti yli 10 kpl. - Nykyaikaan verrattuna heillä oli mielestäni kuitenkin myös musiikillista kunnianhimoa ja laatuhalua, vaikka heitä aikoinaan(kin) kritisoitiin myös juuri äärikaupalliseksi ja pinnalliseksi > Tehdä täydellisiä popkappaleita. Toisaalta ehkä liiankin täydellisiä...

Muistan heidän jonkin silloisen haastattelun, jossa he mainitsivat yhdeksi tavoitteekseen saada kaikki top 10 hittilistasijoitukset itselleen - No, nyt Ed Sheeran saavutti melkein ne kaikki top 10 sijoitukset, kun 9 kappalettaan onnistui pääsemään Britanniassa kymppikärkeen!

Myönnettäköön lopuksi joka tapauksessa se, että onhan tuossa Ed Sheeranissa jotain sellaista hyvinkin vetoavaa, joka muilta tämän ajan suosituimmilta poptähdiltä puuttuu > Nimittäin tietty naapurinpoikamainen tavallisuus ja hyväsydämisyys. Se on kirkkaasti erottuva kontrasti teennäisiin nykytähtiin nähden, kuten Katy Perry, Rihanna ja Lady Gaga.

Siksi ei toisaalta ole ihme hänen megasuosionsa, joka ilman tuota striimauskomponenttiakin olisi varmasti ennätysmäistäkin - Tässä mielessä voin itsekin kyllä suoda tuollaiselle Sheeran-invaasiolle jatkoakin, koska sehän on tuossa "naapurinpoika"-katsannossa tervettä kapinaa ja uudistamista!...

Jotkut biisinsäkin ovat ihan tai tosi kivojakin, vaikkakin myös melko samasta muotista tuotettuja. Itselleni on eniten ollut mieleeni "Divide"-albumin kappaleista toistaiseksi tuo em. "Castle On The Hill".

Vielä on kiinnostavaa sekin, kuinka erittäin suuren kehun Edille antaa hänen levy-yhtiöpomonsa >>

"Ben Cook, President, Atlantic Records UK comments:

“Ed is truly one of a kind and ÷ is an incredible musical statement that only he could make; it’s passionate and contemporary, whilst being distinct and timeless. In the six years since we signed him nothing with Ed has been accidental – he’s constantly raised the bar, challenging us to match his drive and musical output at every step: ÷ is no different. It’s his best record to date and together we’ve innovated to create this historic, cultural moment. Ed has proven himself to be a rare modern day artist whose career continues to grow stratospherically and his music will resonate across generations for years to come. What a lad!” " - Lähde: Ed Sheeran smashes Official Chart records as ÷ is the fastest-selling album by a male artist ever.

Tähän loppuun tulen lähiviikkojen mittaan päivittämään vielä uusia mahdollisia Ed Sheeranin saavuttamia listaennätyksiä ja muita hittilistatapahtumiaan - Esim. ensi viikolla (13. - 19.3.2017) keskiviikkona julkaistaan Yhdysvalloissa se Billboardin Hot 100 -singlelista ja Billboard 200 -albumilista, joissa tulee näkymään tämä Ed Sheeranin "Divide"-albumin ja kappaleidensa "rapakon" takainen suosioinvaasio... Lisäksi nyt viikonloppuna odotellaan Suomen virallisten hittilistojen uusia tietoja...

Päivitys sunnuntaina 12.3.2017 klo. 23:00 >> Suomen virallisen listan tämän päättyvän viikon 10 / 2017 tiedot ovat päivittyneet tänään sunnuntaina, ja poimin niistä nyt tähän Ed Sheeraniin liittyviä listasijoituksia:

Albumilistalla Ed Sheeranin "Divide"-albumi rynnisti odotetusti ykköseksi, kuten on tapahtunut lähes kaikkialla muuallakin > Ko. albumin wikipedia-sivulta voidaan poimia ne kolme maata, joissa ko. albumi ei ole vielä toistaiseksi ensimmäisen viikon perusteella onnistunut nousemaan ykköseksi. Ne ovat: Belgia, Ranska ja Japani.

Suomen virallisen listan singlet on jaettu kolmeen osaan: Striimatuimmat lista, Latauslista ja varsinainen Singlelista, missä ovat em. komponenttien lisäksi muukin äänitemyynti - Niistä paras menestys Ed Sheeranilla on Striimatuimmat listalla, missä hänellä on 12 eri kappaletta top 50 joukossa; tosin suuri osa sijoituksista on listan häntäpäässä. Kaikilla singlelistojen osilla Sheeranin kappale "Shape Of You" jatkaa kuitenkin sijalla 2, ja ko. biisi on jo ehtinyt olla tammi-helmikuussa ykkösenäkin ja Radiosoittolistalla se jatkaa edelleen ykkösenä.

Tästä voidaan siis todeta se, ettei Ed Sheeran -huuma ole toistaiseksi Suomessa aivan samaa luokkaa kuin monessa muussa länsimaassa ja varsinkin Britanniassa, mutta tämän hetken suosituin artisti kokonaisuudessaan hän täälläkin kuitenkin on tällä hetkellä.

Päivitys lauantaina 25.3.2017 klo. 21:00 >> Aikaa edellisestä päivityksestä on nyt kulunut suunnilleen kaksi viikkoa, joten on aika katsoa Ed Sheeranin suosion tilannetta hittilistoilla vielä kerran - jätän tämän siis viimeiseksi päivitykseksi aiheesta.

Britannian singlelistalla edellisen päivityksen jälkeen on tullut kaksi uutta listaa > viime (11) ja tämän viikon (12): niiden mukaan Ed Sheeranin kappaleiden suosio on ollut hitaasti laskusuunnassa, joten tällä hetkellä hänellä on top 10 joukossa "enää" 4 kappaletta - Tosin kaikki kolme kärkisijaa ovat edelleenkin hänen nimissään ja top 40 joukossa on edelleen kokonaisuudessaan 12 kappaletta. Albumilistan puolella hänen "Divide"-albuminsa on yhä ykkösenä ja nyt siis kolmatta viikkoa.

Yhdysvaltojen listatilanteista en olekaan vielä kertonut, mutta viime päivityksen jälkeen on tullut jo kaksi uutta hittilistaviikkoa, jossa Ed Sheeranin suosiohuipennus on näkynyt; viime viikon 11/2017 listoilla se huipennus oli suurimmillaan, kun albuminsa meni odotetusti albumilistalla (Billboard 200) ykköseksi ollen siellä edelleen. Singlelistalla (Hot 100) suosituin kappaleensa "Shape of You" jatkoi 9. viikkoa ykkösenä (nyt jo 10. viikkoa), ja samalla top 100 joukossa ko. albuminsa muita lauluja oli jopa 12 kappaletta. Moni niistä oli tosin "vain" listan häntäpäässä ja tuolla viikolla parhaiten niistä menestynyt "Shape Of You":n jälkeen oli "Perfect" sijalla 37. - Tammikuussa tosin "Castle On The Hill" oli ehtinyt olla jo sijalla 6.

Tällä viikolla myös Billboardin Hot 100 listalla Ed Sheeranin suosio on alkanut hiipumaan, mutta tosiaankin edelleen sekä albumi- että singlepuolella hän jatkaa kuitenkin ykkösenä - Joka tapauksessa Edin listaennätys Yhdysvalloissa oli Hot 100 -singlelistalla tyyppiä "eniten kappaleita top 100 joukossa yhdellä kertaa". Listan kärkipään ennätykset pysyivät kuitenkin edelleen The Beatlesin hallussa.

Suomessa Ed Sheeranin "Divide"-albumi joutui viime viikolla antamaan periksi kakkossijalle, kun supersuositun Haloo Helsinki! -yhtyeen tuore albumi "Hulluuden Highway" kiilasi ykköseksi. Tällä viikolla jää nähtäväksi (uusi lista päivittyy huomenna sunnuntaina) pystyykö Sheeran palaamaan takaisin ykköseksi... Singlelistan puolella viime viikolla Ed Sheeranin suosio hieman nousi, kun "Shape Of You" palasi taas ykköseksi ja "Galway Girl" nousi sijalle 9.

Lopuksi totean vielä tämän viikon 12/2017 Britannian singlelistalta uuden huippumerkittävän käänteen, joka entisestään korostaa Ed Sheeranin aloittamaa uudenlaista suosioilmiötä ja hittilistojen rakenteellista muutosta kriisinäkin! 

>> Nimittäin tässä kirjoituksessani jo edellä mainitsemani kanadalaisräppäri Drake on julkaissut uutta musiikkia, ja sen rynnistys tällä viikolla 12/2017 ensimmäisenä Britannian hittilistoille on toistanut lähes samalla tavalla Ed Sheeranin suosioilmiön! - Eli Draken "albumin" kaikki kappaleet ovat striimauskomponentin avulla tulvineet singlelistalle nyt niin, että hänellä on top 40 joukossa peräti 12 eri kappaletta, ja parhaimmillaan kappale "Passionfruit" on sijalla 4. Ed Sheeranin top 3 miehityksen perässä!

Näin ollen Ed Sheeran ja Drake kattavat tällä hetkellä yhdessä Britannian top 40 sijoituksista jopa selvästi yli puolet! - Tämäkin on aivan totaalisen ennen kokematonta, ja sekin on saanut tuoreeltaan hyvin voimakasta kritiikkiä mm. siksi, koska tämänlainen totaalidominointi varastaa muilta artisteilta suosio- ja näkyvyystilaa hyvin merkittävästi. Ja jo edellä huomiotunakin kritiikkiä kohdistuu edelleen myös hittilistojen radikaaliin yksipuolistumiseen ja tylsistymiseen. 

> Hittilistojen kaikkien aikojen kriisi ja käännekohta näyttää nyt voimistuvan ja tämän vuoden aikana sellainen todennäköisesti jatkuu ja syvenee, ja voi alkaa ulottua Britanniasta selvemmin myös muihin maihin...

Tähän Drake-invaasioon liittyen tulee esille myös toinenkin tätä uutta suosioilmiötä alleviivaava seikka > Nimittäin tämä musiikin striimaus / suoratoisto netissä on alkanut kyseenalaistamaan myös albumikokonaisuuksia, ja nyt Drake onkin ensimmäinen valtavirta-artisti, joka ei enää julkaise musiikkiaan fyysisessä albumimuodossa lainkaan (siksi jo edellä laitoin hänen "albuminsa" lainausmerkkeihin), vaan vain netissä sellaisessa pakettimuodossa, jota kutsutaan nyt nimellä "Playlist", "Soittolista" - Tämä ns. soittolista kelpuutetaan näemmä albumilistoille siitä huolimatta, koska esim. Britannian albumilistalla tämä Draken soittolista nimeltään "More Life" on noussut sijalle 2 Ed Sheeranin "Divide"-albumin perään. 

Onko tämäkin käänne merkki itse asiassa jopa siitä, että singlet ja albumit lakkaavat olemasta valtavirrasta muutamassa vuodessa lähes kokonaankin, ja jäljelle jää vain digitaalisia kappaleita netissä?... Vuonna 2025 esim. CD-levyt olisivat siten vain keräilyharvinaisuuksia antiikkia ja retromusiikkia harrastavien keskuudessa... Hittilistat olisivat muuttuneet siinä vaiheessa seuraaviin muotoihin: "Suosituimmat laulut" olisivat korvanneet singlelistat ja "Soittolistatilastot" olisivat korvanneet albumilistat...

Viimeiseksi tässä on vielä Britannian, USA:n ja Suomen hittilistojen viralliset kotisivut, joista voitte itse etsiä sekä uusia että arkistoituja listoja >>

-- Official Charts (Britannia)

-- Billboard (USA)

-- Suomen virallinen lista.

Populaarimusiikin nykytila sosiaalisen manipulaation alustana länsieliitin maailmanhallinnon ja uusyhtenäiskulttuurin rakentamisessa - Havaintoaineistona Drake:n "One Dance" -kappaleen ennätyssuosio striimauskikkailuineen

Juhannuksen jälkeen yhteiskunnallispoliittisessa länsimaiden prosessissa on tapahtunut yhä kiihtyvää kaaostumista ja pahentunutta rappioluisua monella tavalla ja monessa tapahtumassa länsieliitin pakkomielteiden, väestöjen alistamisen ja yleisen ajattelun hajoamisen myötä - Olen kartoittanut ja koostanut talteen näitä tilanteita herkeämättä Facebookin puolella, mutta nyt alan koostamaan niiden pohjalta kirjoituksia ja pohdintoja tänne blogin puolelle!

Aloitan ensin ns. helpoimmasta tai näennäisesti "vaarattomasta" päästä, eli länsimaiden musiikkiteollisuuden ja populaarikulttuurin sisällön viime aikaisista ilmiöistä, jotka osaltaan kuvaavat länsimaiden nykytilaa hyvinkin pikantisti ja havainnollisellakin tavalla suoraan.

Tämän vuoden keväästä saakka länsimaiden populaarimusiikin piirissä kaikkein huikein ilmiö on nyt ollut se, kuinka kanadalaisen räppäri Draken biisi "One Dance" on ollut johtavien populaarimusiikkimaiden listaykkösenä ennätyksellisesti viikkokausia, ja nimen omaan ns. striimauksen ansiosta, ...tai takia.

Ko. kohuttu biisi >> One Dance - Drake Ft Kyla & Wizkid (Official Video).

Yhdysvalloissa "One Dance" -kappaleella 10 peräkkäistä listaykkösviikkoa on jo melkein tulossa, mutta huikein hittilistasuosio ko. kappaleella on ollut Britannian singlelistalla, missä se on ollut listaykkönen putkeen jo 14 viikkoa; se on siellä jo tasoissa kaikkien aikojen toiseksi pisimmän listaykkösen kanssa, joka oli vuonna 1994 Wet Wet Wet -yhtyeen kappaleella "Love Is All Around". 

Drake-ilmiön puitteissa kaikkien aikojen pisin listaykkösputki Britanniassa on sekin pian vaarassa, mikä on toistaiseksi vielä vuodelta 1991 Bryan Adamsin kappaleella "Everything I Do (I Do It For You)" 16 listaykkösviikollaan. 

Mainittakoon vielä, että 90-luvulla 10 viikkoa listaykkösenä Britanniassa saavutti Whitney Houston kappaleella "I Will Always Love You" vuodenvaihteessa 1992-93. Lisäksi vähän alle 10 viikon listaykkösputkia Britanniassa oli 90-luvulla seuraavilla kappaleilla > Celine Dion: "My Heart Will Go On" alkuvuonna 1998 ja Meatloaf: "I'd Do Anything For Love (But I Won't Do That)" vuonna 1993. 

Kaikilla näillä Wet Wet Wet:n biisiä lukuun ottamatta oli myös Yhdysvalloissa vastaavanlaiset listaykkösputket.

Lisäksi kaikille näille 90-luvun listaennätyskappaleille on hämmästyttävän tasaisesti yhteistä se, että ne ovat ns. voimaballadeja, joissa aiheena on täydellisesti antautuva ja ylimaallisen voimakas rakkauden ja kiintymyksen kokemus - Tämä on merkittävä huomio ja verranto nykyhetkeen tässä analyysissä, kuten alla tulee ilmi... 

Seuraavaksi alle listaan linkkeinä aiheeseen kuuluvia sisältöjä, ennen kuin alempana jatkan aiheen ruotimista:

Ensin tässä kirjoitukseni päälähteeksi ja -alustukseksi mielenkiintoinen ja ovelasti kriittinen The Guardianin juttu tästä viime aikojen uskomattomasta populaarimusiikin ilmiöstä eli Draken "One Dance" -kappaleen parhaillaan etenevästä listaennätystehtailusta >> The One Dance phenomenon: why Drake could be No 1 for eternity.

Sitten ajankohtaista hittilistatietoa Britanniasta:

>> Official Singles Chart Top 100 | Official Charts Company

>> One Dance logs 14th week at Number 1, edges closer to chart record

>> Official Albums Chart Top 100 | Official Charts Company.


Striimaus on otettu nykyään myös Britannian singlelistan koostamisen yhdeksi komponentiksi, vaikka aikaisemmin ko. lista on ollut pelkästään levymyynnin tietoihin perustuva. Yhdysvalloissa puolestaan sikäläinen Billboardin Hot 100 -lista on levymyynnin lisäksi pitänyt biisien suosion koostamiskomponenttina aina myös radiosoittotietoja, ja nykyään sielläkin siis myös striimausta - Ja nykyäänhän "levymyynti" on joka tapauksessa tarkoittanut yhä enemmän digitaalista kopiomyyntiä netissä.

On kuitenkin ollut parin viime vuoden aikana havaittavissa, että nimenomaan striimauksella eli suoratoistolla netissä on mahdollisuudet luoda biisien suosiota ylös buustaavia keinotekoisen manipuloinnin olosuhteita, koska striimaus mahdollistaa toistokerroilla kikkailua >> Lainaus tuosta em. The Guardianin jutusta: "How has the Canadian artist installed himself so firmly at the top? Sales of downloads count for more than streams, but the market is eroding – and buying a series of intangible files for your hard drive rather than subscribing to millions of intangible files online will soon be seen as a bonkers blip in the music industry. Instead, it’s instructive to look at Spotify’s chart for a glimpse at the future – it tends to be centred on a relatively small number of tracks that hang around for weeks on end. The inclusion of One Dance on 1.3m Spotify playlists, which listeners return to again and again, gives it an energy source that powers it up the charts and keeps it there.".

Britannian singlelistalla ko. Draken kappale on siis ollut nyt ykkösenä jo 14 viikkoa eikä loppua ehkä näy, vaikka sen "levymyynti" on ollut paljon vaatimattomampaa jo useita viikkoja (pelkkä kopiomyynti olisi oikeuttanut ko. biisin jo pitkään listaykköstä paljon alhaisempiin listasijoituksiin) - Tämä on alkanut aiheuttamaan paljon kritiikkiä hittilistakytköksellistä striimausta kohtaan etenkin juuri Britanniassa. 

Tämän tilanteen väitetään jo vakavasti vääristävän artistien ja biisien suosion jakautumista ja uhkaavan monien artistien näkyvyysmahdollisuuksia entistä pahemmin, sekä toisaalta valjastavan suurimman suosion vain muutamille artisteille erittäin yksipuolisesti. Ja juuri striimauksen avulla tämänlainen keinotekoinen buustaaminen hittilistoille voi olla joidenkin artistien taustalla jopa tietoisena manipulointina levy-yhtiöiden piiristä suoraankin tai vähintään kiertoteitse markkinointiin ja kulutukseen vaikuttavien kikkailujen kautta!....

Viime vuoden lopussahan ensimmäisenä merkittävänä oireena tällaisesta oli Justin Bieberin ennen näkemätön listaylivoima jopa kolmen biisin voimalla, jolloin mm. Britannian singlelistalla hänellä oli kaikki 3 kärkisijaa yhtäaikaa hallussa viikkojen ajan.

Itse olen havainnut lisäksi etenkin tämän vuoden aikana sen, kuinka esim. juuri aikaisemmin vauhdikkaana, monenkirjavana ja nopeasti kappaleiltaan vaihtuvana tunnetun Brittien singlelistan luonne on muuttunut mitä ilmeisimmin striimauksen takia nyt hyvin jähmeäksi, yksiulotteiseksi ja hitaaksi, eli siis hyvin tylsäksi ja kaavamaiseksi. 

Samalla musiikillinen sisältö hittilistoilla on muuttunut hyvin yksipuoliseksi, kun nimenomaan singlelistoilla lähes kaikki musiikki on nykyään vain genreissä EDM, R'n'B ja Hip Hop sekä niiden hyvin teollisen kaavamaisina ja keskinkertaisina pop-sekoituksina. Jopa Suomessakin tämä havaitaan selkeästi parhaillaan mm. JVG:n ja vastaavien artistien hittilistaylivoimana.

Samalla Draken biisin lisäksi monet muutkin kappaleet ovat alkaneet pysymään viikkokausia listoilla jopa suunnilleen samoilla sijoilla ja uusia biisejä tulee listoille ennätyksellisen vähän kerrallaan ja lähinnä hitaasti ylös kiipimällä - Aikaisemmin tämä jähmeys oli jossain määrin tyypillistä jo vuosikymmenten ajan Billboardin Hot 100 -listalla, mutta nykyään mitä ilmeisimmin striimauksen ja hittimusiikin yksipuolistuneen sisällön myötä aikaisempaa paljon pahemmin myös juuri Britannian singlelistalla. 

-- Britannian hittilistaa pidettiin aikaisemmin usein maailman mielenkiintoisimpana ja vaikutusvaltaisimpana musiikilliselta sisällöltään, mutta nyt nämä tässä ruoditut viat uhkaavat tuhota senkin maineen täydellisesti, ja tehdä siitäkin jopa tragikoomisen naurettavasti rappioilmiöiden tyyssijan - Varsinkin siis jos nähdään juuri "One Dance" -kappaleelle jatkossa vaikkapa 35 listaykkösviikkoa....

Onko siis syy tällaisessa popmusiikin ennen näkemättömässä jähmettymisessä ja kuutioitumisessa sittenkään vain uusissa hittilistojen koostamistavoissa uusien digitaalisten musiikinkuluttamistapojen tuottamana...?

Nimittäin tuossa em. The Guardianin linkatussa jutussa perustellaan tätä Drake-ilmiötä myös sillä, kuinka Drake on esimerkki musiikinkuluttamisessa tapahtuneen individualisoitumisen paradoksaalisesta lopputuloksesta > Kaikki haluavat olla samalla tavalla "individuaaleja"; eli siinä muutamat kappaleet saavat jakamattoman huomion ylivoimaisesti ylitse muiden, jota striimaus entisestään korostaa hyvin kaavamaisesti kollektiivisen suosion sekä generaattorina että indikaattorina. Samalla monien muidenkin kappaleiden suosion kehitys jämähtää hitaaseen liikkeeseen, koska striimaus edesauttaa ko. kollektiivisen käyttäytymisen kautta ohjattua konformismia ja totunnaista pysähtyneisyyttä.

Ben Beaumont-Thomas antaakin tuossa The Guardianin jutun analyysissään tämän takia Draken ja vastaavien ylihypetettyjen biisien tykkääjille uuden joukkotermin "mono-tribe".

Tämä onkin osuvaa kuvaamaan länsirappion nykyvaihetta, jossa Seppo Oikkosen kuvaama yli-individuaali sokeus yhtäältä poistaa ihmisten ymmärryksen ryhmäilmiöille, mutta ne ryhmäilmiöt silti vaikuttavat yksilöihin ja voivat tilanteessa ottaa valtaansa jopa aikaisempaa voimakkaammin ja vangitsevammin, kuten "miedoimmillaan" tykkäämään hyvin yksipuolisesti, kaavamaisesti ja pinnallisesti kaikesta sellaisesta populaarimusiikista, mistä "kaikki muutkin" tykkäävät > tiettyjen biisien suosion ylikorostuminen ja monen muun jämähtäminen pysyvään suosioon hittilistoilla.

Individuaalisuus onkin kääntynyt sosiaalisessa konstruktiossa päälaelleen, koska ihminen on pohjimmiltaan erittäin sosiaalinen ja yhteisöllinen olento, mutta yli ja kieroon kasvanut individuaalisuus on musiikkiteollisuuden kollektiivisten manipulaatioiden käyttötavaraa entistä voimakkaammin ja hallittavammin, kun ihmisen sosiaalisuudesta kumpuavat ryhmäilmiöt on tunnistettu länsieliitin taloususkonnollisten intressien käyttövoimaksi entistä tehokkaammin ja katalammin myös osana populaarikulttuurin tuottamista > "mono-tribe" -ilmiö. 

Aikaisemminhan oli puhuttu popmusiikin pirstoutumisesta moniin eri genreihin etenkin 1980-luvulta alkaen mm. juuri individualisoitumisen ansiosta, mutta itse asiassa tämä "Drake-ilmiö" individualisoitumisen yli- ja kieroon kasvamisessa alkaa nykyään tuottamaan valtavirtaan paradoksaalisesti uudenlaista yhdenmukaistavaa konformismia, jossa samalla tavalla hedonistinen ja musiikista nauttimisen yhdenmukaistavat muodot alkavat kattaa väestöjä samalla tavalla uusyhtenäiskulttuurina > Länsieliitin "globalisaatio" eli maailmanhallitustavoite on juuri uudenlaista ylikansallista pakottamista yhtenäiskulttuuriin > Eliitin keskushallintopakkomielteet pakottavat yhdenmukaistavaan diktatuuriin, joka on ko. maailmanvaltiashirmuille globaalin kontrollin edellytys.

Siksi tästä uuden vuosisadan neo-populaarimusiikista on tulossa lännen "uuden uljaan ja orwellilaisen" maailman tavallaan virallista ja ainoaa tunnustettavaa musiikkiviihdettä > uusyhtenäiskulttuurin hegemoniallinen nautintomuoto, jossa samoilla kaavoilla teollisesti ja näyttävästi tuotettu hahmoton, luonteeton, paikallistumaton, keskinkertainen, passivoiva ja hedonistisen harhauttava ja turruttava musiikki- ja artistituotanto valloittaa tietoisuutta yhä totaalisemmin ja suunnitelmallisemmin - Vain kokonaan valtavirran ulkopuolella piilossa ja suojassa tapahtuu enää musiikin kehittymistä...

Jotkut jo uumoilevatkin puolitosissaan, että tänä vuonna ei enää tule uusia listaykkösiä, vaan Drake on koko loppuvuoden NWO:n virallinen ja tunnustuksellinen listaykkönen virallisessa viihteessä... Tai sitten uudet listaykköset ovat vuoroillaan useita viikkoja ykkösenä kaavamaisen säännöllisesti, kuten ehkä Britanniassa esim. parhaillaan seuraavana tyrkyllä oleva The Chainsmokers feat. Daya:n "Don't let Me Down" -kappale (video).

Kuten tuonkin kappaleen musiikkivideosta havaitaan, niin siinäkin seuraisi "suurimpaan" suosioon toinen toistaan yhtä teollinen ja kaavamainen "uuden uljaan" ja orwellilaisen yhtenäiskulttuurin virallisen viihteen uusi keskinkertainen tuote ja vaarallinen mielenhallintatavara.

Populaarimusiikki on muodostumassa melkolailla samanlaiseksi irrationaaliseksi mielen- ja vallanhallintadystopiaksi kuin mitä rahatalouskikkailulla on rooli lännen taloususkonnossa > Netti ja IT-arkkitehtuuri osaltaan mahdollistavat reaalitodellisuudesta autonomisiksi totalitarismeiksi erkaantuvia sosiaalisen kontrollin mekanismeja niiden käsissä, jotka haluavat narsistisinta mahdollista maailmanvaltaa esim. juuri rahatalous ja populaarikulttuuri manipulointityökaluinaan.

Tuo samainen The Guardianin juttu paljastaakin myös sen, kuinka suunnitelmallista tämä neo-popmusiikin tuotteistaminen yhtäältä väestönhallintatavoitteissa ja toisaalta taloususkonnollisissa rahatalouspakkomielteissä voi olla >> Lainaus: "...it’s catchy, and sits at the heart of a listening-activity Venn diagram: it works for jogging, for driving, and at any point on a night out, from pre-drinking to straight-up smashed.".

Tämän neo-popmusiikin tekeminen on siis jopa jo elämän tilanteita kaikella tavalla ohjaava ja hyväksi käyttävä manipulointiprosessi > Niinpä esim. juuri "One Dance" -biisi on tarkkaan suunniteltu sopimaan väestön tarpeiden tavarallistettuihin muotoihin ja sosiaalisesti manipuloidun ajattelun yhteyteen virallisen viihteen tunnustuksellisena merkkinä.

Näin hurja kuvailu siksi, koska länsirappion eteneminen yleiseen totalitarismiin ilmenee juuri myös tällaisena "mono tribe"- ja formaattikaavamaisuutena > Yhteiskunnallispoliittinen prosessi yhtäältä painostavaan kaaostumiseen ja toisaalta sen korjausliikkeenä (ongelma>reaktio>ratkaisu) olevaan totalitarismiin kuvastuu myös musiikissa, kuten tämän "One Dance" -kappaleen ylivoimaisena suosion muotona > Linkatun The Guadianin jutun kuvaus sen paljastaa myös vertailuna 20 vuotta sitten vallinneeseen eli jo menneeseen reaalitodellisuuden yhteishyvään:

Lainaus: "The record-breaking power ballad No 1s of the 90s were their own kind of luxury; a boom-times indulgence of undistracted love. The world of One Dance – tense, interconnected, hedonistic – reflects a more fraught moment in time.".

Tässä havaitaan, kuinka nuo 90-luvun voimaballadit tavallaan olivat kyllä todellisuuspakoa ja hedonististakin nautintoa, mutta aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin mitä nykyaikamme on > Silloin tuollainen viihde todellisuuspakona saattoi vielä olla ns. turvallista terapiaa ja irtiottoa pahan maailman oireilta ja sisällöiltä huolimatta siitä, kuinka populaarimusiikissa on toki aina ollut vaikuttamismahdollisuus myös katalaankin manipulointiin.

Nykyään sen sijaan länsimaailman oirehtiminen ja ohjautuminen länsieliitin pakkomielteiden puristuksessa on jo niin katalan ja pahan puristavaa rappioluisun edettyä, että neo-populaarimusiikin yhtäältä vaarallisen manipuloitu tavarallistuminen ja toisaalta sen keskinkertainen turruttavuus ja sokaisevuus eivät enää ole niinkään turvallisen terapoivaa eskapismia, vaan korostuneesti haitallista mielenkontrollia ja katalan agendallista vaikuttamista.

Huomattavaa on myös se, kuinka popkappaleissa rakkaus ja kiintymys on aiheena jo "kulunut", ja tilalla on lähinnä vain hetkellistä nautintoa ja narsistisia tarpeita kuvaavia aiheita! > Enää ei voi näissä olosuhteissa tulla ollenkaan 90-luvun kaltaisia rakkaudesta kertovia voimaballadeja.

Sanailuni tätä aihetta auki pohtiessani voi tuntua teistä uskomattomalta, mutta tämä kaikki kuvaa joka tapauksessa populaarimusiikin ennen näkemättömiä muutoksia, jotka parhaillaan ovat voimistumassa huippuunsa osana länsimaiden dekadenssia vajoamista taloususkonnon, valtamediaunien ja sosiaalisen ohjelmoinnin määräämään totaaliseen yhtenäiskulttuuri-illuusioon ja viihteen suunnitelmalliseen harhautukseen muokatakseen ihmiset epäpoliittisiksi hedonisteiksi ja tavaroiksi eliitin maailmantotalitarismin ja keskushallinnon intressejä varten. 

Kaikki tosi-tv- ja kykykilpailuformaatit ja tv-formaatit yleensäkin (Idols-, X-Factor- ja The Voice-kisat jne.) ovat jo pohjustaneet tätä tavallaan viimeiset jopa n. 15 vuotta erittäin järjestelmällisenä "puhtaaksiviljelynä", jossa osanottajat monin osin ja puolin ovat olleet "vain" NWO-agendaa hyväuskoisina hölmöinä toteuttaneita pelinappuloita.

Mutta vielä on jotain kirjavuutta ja monimuotoisuutta jäljellä musiikin myyntilistoillakin > nimittäin enää vain albumilistoilla nähdään vielä kärkikahinoissakin välillä poikkeuksia em. sääntöön tai ns. irtiottoja ko. hegemoniasta, eli mm. sellaistakin entisaikojen vanhaa musiikkityyliä kuin rock, mistä Britannian tuoreimman albumilistan ykkösenä oleva Biffy Clyro -yhtyeen uusi albumi "Ellipsis" on esimerkki edes poikkeuksen verran. 

Tämä johtuu mm. siitä, kun albumilistat eivät ole "vielä" niin helposti ohjailtavissa ja manipuloitavissa mm. striimauskikoilla ja musiikkiteollisen markkinoinnin tuotteistamis-aivopesutaktiikoilla, kuten yhden biisin yksikköjä suosituimmuusjärjestykseen koostavilla singlelistoilla tapahtuu jo hyvin voimakkaasti - Luonnollisesti yhteen kappaleeseen voidaan kohdistaa totaalisemmin mielikuva- ja ajatteluhallintaa sekä markkinointikikkailua kuin monta kappaletta sisältävien albumien monimuotoisuuteen.

Internet kokonaisuudessaan on silti jatkossakin musiikin aarreaittana ennen näkemättömän suuri ja monimuotoinen, josta voi löytää tuon pintajulkisuuden ulkopuolista materiaalia äärettömästikin, missä ilmenee uusia ja mielenkiintoisia sekä em. valtavirtamanipuloinnin kahleista vapaita kehitys- ja taidepotentiaaleja varsin paljon > Esim. Janne Nummelan tekemä musiikki on tästä yksi hyvä esimerkki.  

Ja yhteiskunnan varjoissa elää monimuotoistuva aktivismi ja lisääntyvä valveutuminen, josta voi sukeutua onnistuessaan ennen näkemätöntä neorenessanssia tulevaisuuteen > Maapallon ihmiskunta on joka tapauksessa muutoksen kourissa, missä myös sosiaalinen ja yhteiskunnallinen rakenne etsii ja luo kaikenlaisten kriisien ja eliitin pahuuden puristuksissa uutta elämisen muotoa ja mahdollisuutta ihmisyyden parhaaseen mahdolliseen toteuttamiseen!...

Joudumme kulkemaan siinä kuitenkin todella raskaiden ja vaikeiden porttien läpi.