Sunday, November 03, 2019

Populaarimusiikin katsaus viikolla 44/2019: Suomen Virallisen Listan mielenkiintoisinta antia Maustetyttöjen ja BEHM:in parissa

Otanpa Suomen viralliset hittilistat tältä viikolta 44 nyt esittelyyn parissa pikantissa katsannossa, koska havaitsin uunituoreiden tietojen mukaan kaksi valtavirrasta virkistävällä ja ehkä jopa vallankumouksellisellakin tavalla poikkeavaa artistia, ja jotka molemmat ovat lisäksi nyt päässeet jopa listaykkösiksi saakka aika ihmeellisesti ja ansaitustikin.

Eli he ovat: Albumipuolella Maustetytöt debyyttialbumillaan "Kaikki tiet vievät Peltolaan" ja singlepuolella Behm-nimisen artistin debyyttisinkku "Hei Rakas".
Molemmissa on musiikillisesti kunnianhimoista ja valtavirtapopin muovisuuteen ja teennäisyyteen nähden yllättävää rehellisyyttä ja aitoutta.
Etenkin tuo Maustetytöt on kulttuurillisestikin hyvin mielenkiintoinen ilmiö monessakin katsannossa juuri nyt: He ovat ottaneet suomalaisen popmusiikin historiasta parhaita aineksia (etenkin Juice Leskinen ja Leevi & The Leavings) ja sekoittaneet niitä vaikutteita omansalaiseksi 70-luvun lopun ja 80-luvun alun new wave poppia muistuttavaksi keitokseksi, ja jossa tyylillisesti helmeilee myös ilmiselvää Aki Kaurismäen leffojen estetiikkaa mm. musiikkivideoissaan.
Sanoitukset kertovat myös varsin osuvasti nyky-Suomen rappion ja alennustilan ilmiöistä ja ihmissuhdeongelmista: tavallaan he ovat siis ajan hengen kiteyttävää masennus- ja angstipoppia - Tuo albuminsa "Peltola" viittaakin Oulun seudun mielisairaalaan.
Merkille pantavaa tässä yllättävässä suosiossaan onkin se, miten pop- ja mediaeliitti näyttää olevan heitä vastaan: katsokaapa vaikkapa tuolta listoista radiosoiton top 100 -listaa. Siellä ei ole ainuttakaan Maustetyttöjen biisiä!
Niinpä ko. duon suosio on rakentunut paljolti moisesti dissaavan valtamedian ohi mm. niin, että he ovat koko tämän vuoden ajan keikkailleet ahkerasti kaikenlaisissa mestoissa, kuppiloissa ja festareilla.
Moinen kielii juuri siitä, että Maustetyttöjen musiikissa kiteytyy nyt myös "eliitti vs. rahvas" -asetelma, joka on juuri tätä aikaa ja maamme kriisin ydinsyytä esille tuovaa.
Sitä korostaa myös albumilistalla nyt nähtävä tilanne, jossa tuo Maustetyttöjen albumi on pystynyt päihittämään jopa molemmat "Vain Elämää" -tv-sarjan jo hyvin puuduttavaksi käyneet uusimmat liukuhihnatuotokset, jotka lisäksi on valtamediassa esillä koko ajan tuutin täydeltä.
He siis tavallaan edustavatkin rahvaan nousevaa kapinamieltä juuri nyt, kun se pulppuaa näin esille voimakkaan listasuosion myötä - Mutta onko tämä sittenkin vain sijaiskohteellista vihan, pettymyksen ja depression kanavointia?...
Maustetytöissä on kuitenkin siis nykytilanteeseen osuvaa punkhenkeäkin ja suomalaiskansallisen identiteetin nostatusta jopa osin vastaavaankin tapaan kuin oli aikoinaan Britanniassa vuonna 1977 Sex Pistols -yhtyeen kohdalla sikäläisittäin:
Silloinhan esim. heidän "God Save The Queen" -biisinsä nousi totaalisesta bannista ja median paheksunnasta huolimatta listakärkeen, ja huhujen mukaan BBC / silloinen listan kokoaja manipuloi myyntilukuja niin, että ko. biisin listaykköseksi pääsy evättiin eliitin mieliksi ja se jäikin virallisesti "vain" kakkoseksi Britannian singlelistalla. Arvatkaapa, kuka oli silloin sitten listaykkönen --- aivan, Rod Steward. 😂
Siinäpä sitä, ja kommentteihin laitan videolinkit pariin Maustetyttöjen biisiin ja Behmin "Hei Rakas" -kappaleeseen. Lisäksi laitan tuon kyseisen Sex Pistolsin biisinkin mukaan, niin pääsette muistelemaan ja vertailemaan >>


Suomen virallinen lista:




Youtube-videot artisteilta ja kappaleistaan:






Linkki ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 4.11.2022).

No comments: