Toukokuun 2024 ennätyksellisen lämmin loppupuolisko ja sen aiheuttamista luontoilmiöistä havaintoja ja esittelyjä ympäri Suomea

Erittäin runsaana kukkivaa pihasyreeniä (Syringa vulgaris) kuvattuna tiistaina 28.5.2024 Helsingin keskustassa "pikkuparlamentin" vieressä.

Poikkean taas aikomuksistani tekemällä vielä uuden postauksen tämän ennätyslämpimän toukokuun loppupuoliskon sään aiheuttamista ilmiöistä luonnossa -- näin ollen jätän vielä ainakin kesäkuulle (tai jopa pidemmällekin...) sen kuluneen kevään aikana Facebook-seinälleni kertyneiden sisältöjen siirron tänne blogiini.

Tämä jopa ennen näkemättömänkin hurja toukokuinen helleaalto on ollut sen verran mielenkiintoinen luontoilmiöiltään, että siksi päätin tässä jatko-osassa vielä esitellä havaintojani tältä hellejaksolta.

Yllä on siis kuva Helsingistä viime tiistailta 28.5.2024, jossa pihasyreenikukinta oli vielä parhaimmillaan, ja nyttemmin siis äärietuaikaisesti tänään perjantaina 31.5.2024 sen kukinta on koko Etelä-Suomessa jo hiipunut loppupuolelleen; eli aivan kuten tässä viime kertaisessa sää- ja luontoaiheisessa kirjoituksessani ennakoin touko-kesäkuun vaihteeseen.

Ja kuten oli odotettavissa, niin tällä hetkellä normaalisti vasta Juhannuksen tienoilla täydessä kukassa olevia kasvilajeja on jo puhjennut lähes täyteen kukkaan, josta voidaan päätellä kasvukauden etenemisen asteen hypänneen tämän toukohelteen ansiosta jopa 2 - 3 viikkoa etuaikaiseksi tämän ajankohdan normaaliin vaiheeseen verrattuna!

Tätä kirkkaasti osoittavat mm. lupiinien (Lupinus polyphyllus) ja juhannusruusujen (Rosa spinosissima "Plena") kukinnat; muuten tuon juhannusruusun tieteellinen nimi on nykyään muuttunut tuoksi em. nimeksi, kun viime kerralla käytin vielä vanhaa nimeä "Rosa pimpinellifolia "Plena" ".

Yllä olevasta syreenikuvasta havaitaan itse asiassa tämän kasvukauden toinen erikoinen poikkeama (joka ei kuitenkaan suoraan liity tähän nykyiseen helteeseen): 

Nimittäin pihasyreenien kukinnan runsaus on ollut ympäri Etelä-Suomea todella erityisen suurta ja oikeastaan en muista koko elämäni ajalta joidenkin pensaiden kohdalla mitään yhtä runsasta kukintatapahtumaa ko. lajilla!

Toinen ryhmä myös jopa ennätyksellisen runsaana näiden syreenien kanssa tällä viikolla kukkineita kasveja ovat olleet pihlajat -- tämä koskee sekä luonnonvaraisenakin esiintyvää kotipihlajaa (Sorbus aucuparia) että monia vihjeltyjä lajejakin; näille voi olla täten tulossa loppukesäksi ja syksyksi vastaavasti ennätysrunsas ja siten äärinäyttävä marjasato!...

Kolmas erityisen runsasta kukintaa osoittanut laji on ollut myös n. samaan aikaan näiden em. kanssa kukkinut metsämänty (Pinus sylvestris); siis tämä suomalaisen luonnon peruspuu -- sillä etenkin hedekukintoja on ollut nuorissa versoissaan monissa puissa niin erityispaljon, että niiden latvukset ovat näyttäneet ko. kukinta-aikana voimakkaan ruskeilta.

Tämä viimeisenä mainittu puulaji onkin ollut vastuussa viime viikolta (20. - 26.5.) alkaen siitä, miten tämän hellejakson aikana esiintyneiden ukkosten kanssa ilmenneissä tuulipuuskissa niiden siitepölyä on pöllynnyt ajoittain silminnähtävinä sakeina pilvinä maisemissa ja taivaalla -- tästä ilmiöstä tein myös huomion tässä Fb-julkaisun muodossa tekemässäni ukkosseurannassa viime lauantaina 25.5.2024.

Epäilen vahvasti näiden ennätysrunsaiden kukkimisten eräiksi keskeisiksi syiksi viime vuoden erikoista kasvukautta Etelä-Suomessa, missä ensin silloin keväällä alkanut kuivuus eskaloitui ääripahaksi kesäkuun helteillä, ja jota sitten seurasi runsassateinen loppukesä ja syksy.

Tämänlainen ikään kuin "kidutuksen ja helpotuksen" vuorottelu saattoi hyvinkin triggeröidä näitä em. lajeja tuottamaan viime kasvukauden lopulla "varoiksi" tälle nykyiselle kasvukaudelle ääripaljon kukkia.

Palataanpa sitten tämän vielä menossa olevan erityishelteen vaikutuksiin tässä touko-kesäkuun vaihteessa koko Suomenkin mitassa:

Vesistöissä on nimittäin saavutettu lähes kaikkia Suomen järviä ja meriä myöten oikeastaan myös ajankohdan ennätyksellisiä lämpimyyksiä tässä kuun vaihteessa -- tätä tilannetta voidaan tarkastella (tällä hetkellä näiden linkkien ollessa päivitettynä tälle ajankohdalle) sekä tästä järvien pintavesilämpötilojen kartasta (XX) - (huomio; linkki täytyy laittaa nyt esim. näin) että tästä Suomen merialueiden jääkartasta (XX) - (em. tapaan linkin laittamisen pakote on nyt näin, koska normaali suora laittotapa on täysin estetty).

Näistä nähdään pintavesien ko. huippulämpimyyksissä se, miten Keski-Suomea myöten melkein kaikissa järvissä pintavedet ovat jo reilusti yli +20 astetta, ja varmasti paikoin on saavutettu peräti +25 asteen tienoillakin olevia lukemia pienissä ja matalavetisissä järvissä.

Myös merialueilla on huippulämmintä pintavettä etenkin Suomenlahdella, missä koko lahti ulappaa myöten on jo lämmennyt yli +15 asteen ja rantaviivan lähellä ollaan +20 asteen tienoilla siten, että sisälahdissa on mitattu myös reilusti yli +20 asteen pintavesilämpötiloja: tämä on todella huikeaa meriveden lämpötilannetta tässä vaiheessa alkukesää!

Tuosta merijääkartasta huomataan kuitenkin yksi kylmä poikkeus hyvin kontrastisen erikoisesti; nimittäin edelleen Perämeren pohjoisosassa on jäänyt vellomaan suhteellisen pienelle alueelle sulamatta jäänyttä ajojäälauttaa.

Erikoiseksi tämän tekee sekin, miten kuitenkin myös tuolla päin Suomea mantereella on mitattu hellelukemia useina viime päivinä, ja miten tuon jäälautan heti ulkopuolella olevissa meren rantavesissä pintavesilämpötilat ovat siksi kohonneet Perämerelläkin jo reilusti yli +10 asteen.

Mistä tällainen hyvin erikoinen ko. jäälautan ja sen hyvin lähellä olevien merivesien ajankohtaan nähden kontrastisen hurjan lämpimyyden ilmentämä kahtiajakoisuus johtuu? -- mietitäänpä:

Yhtäältä tuo jäälautta on vielä muisto viime talven ankaruudesta, joka oli merialueilla nimenomaan vuosikausiin ankarin tuolla Perämerellä; eli yksi syy tälle jäälautan hitaalle sulamiselle on se, kun Perämerellä viime talven aikana muodostuneet hyvin paksut jääpeitteet ovat ottaneet aikaa sulaa tavanomaista pidempään.

Toisaalta tuolle jäälauttajäänteen hitaalle sulamiselle on syynä myös se, kun näissä viimeaikaisissa hellesäissä tuolla Perämerenkin alueella tuulet ovat olleet useina päivinä hyvin heikkoja ja ajoittain lähes tyyniä.

Tästä on seurannut kahdenlaista ko. jäälautan sulamista hidastavaa ilmiötä: ensinnäkin jäälautan lähellä paikallinen ilmamassa on pysynyt hanakasti ympäristöään viileämpänä, koska esim. lämpimältä mantereelta ei ole päässyt sille paikalle kunnolla lämpimiä ilmavirtauksia heikon tuulen takia.

Toisaalta heikkojen tuulten takia aallokko on ollut merellä vähäistä ja tuulen paine jäälauttaa kohtaan myös pintapyyhkäisynä vähäistä, jolloin jäälautan tuulihajoaminen ja -leviäminen on jäänyt myös heikoksi, ja moinen jäämöykky on pysynyt siksikin hyvin koossa.

Näin ollen kokonaisuutena tämä jäälautta on saanut helletilanteeseen nähden erikoista jatkoaikaa, mutta mantereen lähellä olevat rantojen pintavedet ovat samalla saaneet kunnon lämmitystä -- näyttäisi kuitenkin siltä, että eiköhän tuo lautta sula viimeistään kesäkuun ensimmäisen viikon myötä jo kokonaan pois, kun sääennusteissa on ensi viikolle näkyvissä myös tuulten voimistumista.

Lapissakin on erikoisia ilmiöitä tämän hellejakson aiheuttamana, josta tässä muutamia huomioitani:

Jo aikaisemmassa kirjoituksessani ennakoin, että pohjoisinta Lappia myöten tunturikoivikot puhkeavat lehteen ennen kesäkuun alkua, ja näin on käynytkin, jota voidaan tarkastella mm. Kelikameroista (XX) -- tämä vihertyminen on siis tuolla myös erittäin paljon etuaikaista maisemien "kesää".

Tällä kertaa tunturikoivikoiden lehteen puhkeamisessa on ollut kuitenkin myös se erikoisuus, missä käsivarren eli Enontekiön Lapin tunturikoivikot puhkesivat lehteen selvästi ennen Utsjoen seudun tunturikoivikoita.

Olen havainnut aikaisempina vuosina sen, että usein tuo lehteen puhkeamisen vaiheisuus Pohjois-Lapissa tapahtuu päin vastaisessa järjestyksessä, joka on siis normaalimpaa: tällä kertaa syynä tähän käänteiseen vihertymisjärjestykseen oli se, miten juuri tähän lehteenpuhkeamisen aikaan tuonne Utsjoen seudulle jäi vain ulottumaan Enontekiötä selvästi myöhäisempään viime päivinä kylmää ilmamassaa, joka on ollut peräisin Uralin seudulle jämähtäneestä erittäin kylmän ilman alueesta.

Katsotaan tässä vielä lopuksi sääennusteita, ja tietenkin siinä tämän helteen kohtaloa:

Nyt näyttää siltä, että helle vetelee viimeisiään tässä viikonloppuna ja yrittää vielä vähän sinnitellä ensi viikon alussa; syynä on se, miten yhtäältä ensin etelästä käsin tapahtuu tässä viikonloppuna epävakaistumista yhä runsaampine ja voimakkaampine ukkosineen.

Sitten lännestä käsin voimakkaampi matalapaine alkaa vaikuttaa Fennoskandian ja Suomen säähän ensi viikon aikana yhä enemmän, joka tuonee viileämpia etelän ja lännen välisiä virtauksia koko Suomeen -- näillä näkymin mistään hurjasta kylmän purkauksesta ei kuitenkaan näytä olevan kyse, koska Suomi jäisi matalapaineen lämpimälle sivulle sen verran kohtuullisesti; helteet siis päättyvät ensi viikolla joksikin ajaksi, mutta ajankohtaan nähden normikesäistä silti voi olla edelleen ajoittaisten sateiden kera...

Tässä helleaallossa ei ole siis tehty ainakaan toukokuun uutta mittaushistorian lämpöennätystä, eli ei olla ylitetty +31 astetta missään -- tällä kuluvalla viikolla on kuitenkin päästy useina päivinä +29 asteen vaiheille monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa; korkein lukema saavutettiin tänään 31.5. Hattulassa, missä mitattiin +29,9 astetta päivän maksimilämpötilaksi.

Hellepäivien lukumäärässä kuitenkin varmistui tänään 31.5. uudeksi mittaushistorian lukumääräennätykseksi 16 kpl. hellepäiviä toukokuussa: tätä voitte tarkastella tästä Ilmatieteen laitoksen tämän kesän 2024 helletilastosta (XX).

Kasvien hoidon ja estetiikan kritiikkiä - Rumuushaitat pajunkissaoksien poiminnasta ja vanhojen pensaiden väärinlannoittaminen

Onnistuin tekemään sen verran tilaa valokuvilleni Photobucket-palvelussa, että voin nyt ottaa nämä kaksi ns. ylimääräistä valokuvaa mukaan bloggaamiseeni. Kyseessä on tältä keväältä parhaillaan ajankohtaisesti kasvien hoitoon ja estetiikkaan liittyvien ongelmien esilletuonti etenkin julkisilla viheralueilla. 

Alemmassa kuvassa esittelen vanhojen pensaiden väärinlannoittamisen ja ylemmässä kuvassa Pääsiäisen perinteisiin kuuluvan pajunkissaoksien poiminnan aiheuttamat rumuushaitat. Siispä asiaan >>

Pajunkissojen poiminnasta aiheutunutta oksakatkonnan rumaa repimisjälkeä kuvattuna torstaina 10.4.2014 Espoon Tapiolassa. 


Pääsiäisen juhlahetkiin on Suomessa ollut tapana tuoda sisälle maljakkoon pajujen oksia, joissa kevään heräämisen merkkeinä ovat pikantisti olleet keskeisessä osassa niiden kukinnot eli ennen kukkimisvaihetta "kissoiksi" nimitetyt norkkojen esiasteet. 

Olen itse asiassa monta kertaa aikaisempinakin vuosina kiinnittänyt huomiota tällaisesta poiminnasta aiheutuvaan rumuushaittaan, joka ilmenee siis oksien repivän katkonnan aiheuttamina palkeenkielisinä oksantynkinä, kuten tuossa kuvassa. En ole toki vaatimassa tämän perinteen lakkauttamista, mutta tähdennän tämän rumuushaitan oleellista ja helppoa välttämistä, joka onnistuu seuraavasti.

>> Kehotan ihmisiä ottamaan varta vasten pajunkissapoimintaan mukaan jopa ihan puutarhasakset tai terävän veitsen, joiden avulla oksat voidaan katkaista siististi leikkauskohdan jäädessä hyvin huomaamattomaksi. Näin voimme yhdessä pitää tälläkin tavalla huolta yhteisten viheralueittemme esteettisestä moitteettomuudesta! 

Repimällä katkaistut oksat ovat joka tapauksessa niin yököttäviä varsinkin vilkkaiden kävelyreittien varrella nähtynä, vaikka pajuja pidetään joidenkin mielestä muka roskakasveina - Tämä estetiikkaongelma ja sen välttäminen on kuitenkin syytä painaa mieleensä, jos hamuaa pajunkissaoksia maljakkoonsa!

Tänä keväänä tässä pajunkissahaalimisessa on erikoinen poikkeus erittäin etuaikaisen kasvukauden ja osaltaan myös myöhäiseen ajankohtaan sattuvan Pääsiäisen takia >> Nimittäin osa pajunkissoista on jo nyt ehtinyt saavuttaa kukintavaiheen eli niissä hede- ja emikukat ovat alkaneet tulla esille norkkokarvojensa seasta. Näin ollen Pääsiäisen ajaksi pajunkissaoksien estetiikka on tällä kertaa hyvin epätavallista, kun lisäksi juuri Pääsiäiseksi on odotettavissa näitä kukintavaiheita nopeasti edistävää kesäistä lämpöaaltoa.

Vanhojen nuokkusyreenien (Syringa reflexa) väärinlannoittamista kuvattuna torstaina 3.4.2014 Espoon Tapiolassa. 


Havaitsin viime viikolla Espoon Pohjois-Tapiolassa erään puistotyöntekijän suorittavan alueen osittain alasleikattujen ja vanhojen nuokkusyreenien lannoittamista - Kiinnostuksesta menin katsomaan suorituksen jälkeen työn laatua ja ongelma kävi heti silmiini >> Nimittäin lannoiterakeet oltiin levitetty suoraan jokaisen pensaan tyvelle, mikä on väärä kohta lannoittaa näin vanhoja pensaita!  

Näin kookkaiden pensaiden ravinteita hyödyntävät juuristojen kärkiosat ovat vähintään n. metrin säteellä pensaiden tyvestä. Niinpä tämä "tyvilannoitus" menee hukkaan ja itse asiassa yksinomaan vain ravinteikkaasta maasta hyötyville rikkakasveille. Niinpä noiden pensaiden tyvellä jatkossa rehottaa ruohovartisia kasvilajeja. 

Ihmetystä tämä "tyvilannoitus" aiheuttaa siksi, koska kyseessä oli kuitenkin alan ammattitahon työtehtävä ja siksi amatöörimäisyydessään se oli karkea virhe. Oikea tapa olisi ollut levittää lannoitetta rinkinä n. metrin säteellä tyvistä pensaiden ympärille. Tämä huomioksi myös kotipuutarhureille!

Viikon 26 kasvivalokuva: Likusterisyreeni (Syringa reticulata)

Täydessä kukassa ollutta likusterisyreeniä (Syringa reticulata) kuvattuna perjantaina 28.6.2013 Helsingin Meilahden arboretumissa.


Tämän viikon kasviesittelyyn oli valittavana monestakin vaihtoehdosta, mutta päädyin sitten ajankohdan upeimpiin puukukkijoihin kuuluvan likusterisyreenin (Syringa reticulata) esittelyyn. Laji on kotoisin Aasian itäosista kasvaen luonnonvaraisena Mantšuriassa, Koreassa, Venäjän kaukoidässä ja Japanissa. Luonnonvaraiselta alueelta löytyy kahta alalajia; subsp. amurensis ja subsp. reticulata. Niiden ulkonäölliset erot ovat hyvin pieniä. Lajin nimi viittaa kukinnaltaan samannäköiseen kiiltolikusteriin (Ligustrum lucidum).

Syreenien suvussa tämä laji on poikkeuksellisen isokasvuinen; luonnonvaraisella alueellaan / istutettuna Suomea etelämmässä se voi kasvaa jopa n. 20 m korkeaksi puuksi. Täällä Suomessa se jää kuitenkin pääasiassa vajaaseen 10 metriin, mutta voi parhailla paikoilla ylittääkin sen mitan vanhana. Joka tapauksessa täälläkin lajia voidaan pitää selkeästi puuna; vähintään isokokoisen omenapuun kokoluokassa, jolla on yksi tai muutama selvä pääranka.

Likusterisyreeni on siis ollut päättyvällä viikolla 26 komeimmassa kukassaan. Tämän kasvukauden etuaikaisuuden takia kukinta on sattunut nyt kuitenkin jopa 2 - 3 viikkoa etuaikaisena eli normaalisti Etelä-Suomen olosuhteissa kukinta olisi noin heinäkuun puolivälin paikkeilla 1 - 2 viikon ajan. Kukinta on suvussaan myöhäisintä ja näyttävintä, koska kermanvalkoisia torvimaisia kukkia on ns. hankahuiskiloissa hyvin tiheään ja paljon. Lisäksi itse huiskiloiden koko voi olla jopa n. 30 cm pituudeltaan. Lisäksi huiskiloita voi olla lavuksessa lehdet suureksi osaksi peittävänä paljoutena, kuten tänä vuonna on tapahtunut. Kukat tuoksuvat lisäksi muidenkin syreenien tapaan pikantin imelästi. Niinpä tämä puu on yksi koko kasvukauden upeimmista maisemapuista kukinta-aikanaan!

Kukista kehittyy syreeneille tyypillisiä kotahedelmiä, jotka ovat 1,5 - 2,5 cm:n mittaisia, pitkulaisia ja aluksi vaaleanvihreitä. Ruska-aikana kodat muuttuvat kellertävän kautta ruskeiksi ja talven aikana ne avautuvat kahteen osaan paljastaen siivekkäät siemenet. Lehtien varistua kotahedelmät huiskiloineen ovatkin talven aikana myös hienona estetiikkana, joka kannattaa huomioida.

Puun lehdet ovat myös varsin isoja kasvaen vaihtelevasti pituudeltaan 5 sentistä jopa n. 15 cm:n paikkeille. Lehdet ovat ehyitä, leveän puikeita, päältä himmeän tummanvihreitä ja ne puhkeavat vaaleanvihreinä toukokuun alusta alkaen. Täysikokoon ne tulevat jo ennen kukintaa kesäkuun alkupuolelle mennessä ja tummuvatkin jo täysimääräisesti kukinnan alkuun mennessä. Siksi lajin kukinta erottuukin latvuksissaan myös hienosti tummia lehtiään vasten. Ennen kukintaa kukkahuiskilot erottuvat vaaleanvihreinä ja harsuina lehvästön seassa jo kesäkuun alusta alkaen. 

Syksyllä lajin ruska ilmenee suunnilleen meikäläisen ruskahuipentuman kanssa samaan aikaan eli Etelä-Suomen olosuhteissa syyskuun lopulta lokakuun puoliväliin; väreinä ovat silloin pääasiassa keltaiset sekä hieman seassa oransseja ja ruskehtavia sävyjä. Kaikki varsin kirkkaana, joten sekin on merkille pantava hieno koristeominaisuus.

Muiden puiden ja pensaiden seurassa lajin kukinta on helposti pääosassa näyttävyydessään ja sitä voidaan korostaa entisestään juuri tummalehtisten lajien parina; esim. tummat havukasvit tai esim. tumman punaisia lehtiä tekevät lajikkeet, kuten metsävaahteralla (Acer platanoides). Kukintansa ulkopuolella lajin kanssa voidaan tietenkin sommitella mitä tahansa muuta komeasti kukkivaa puuta / pensasta, missä vuorollaan likusterisyreeni sitten jatkaa kukintanäytöstä ja jossa kukkimaton likusterisyreeni tummine lehtineen on hyvä kontrasti muille voimakaskukintaisille tilanteille. Näitä ovat esim. juuri muut aikaisemmin kukkivat syreenit tai myöhäiset jasmikkeet (Philadelphus sp.). Syksyn keltavoittoinen ruskansa on puolestaan hyvä pari puhtaasti punaista ruskaa tekevien lajien kanssa tai hopea- / sinertäväneulasisten havupuulajien ja lajikkeiden kanssa, jolloin lähiharmoniana on ns. viileä vaikutelma.

Lajia istutettaessa kannattaa muistaa, että siitä tulee tosiaan puumainen ja paljon isompi kuin muista syreeneistä. Niinpä sille pitää varata kasvutilaa ja siksi se ei sovikaan aivan pikkuruisiin pihoihin, kuten esim. rivitalojen tapauksissa usein on. Sen sijaan kookkaamissa pihoissa ja julkisissa puistoissa lajista saa aikaa niin yksittäispuuna kuin useammankin yksilön ryhmänä aivan erinomaisen katseenvangitsija- / edustuselementin näkyvälle paikalle kukkimisensa ansiosta. Likusterisyreenin kukkaestetiikka onkin jopa samaa luokkaa näyttävyydessään kuin alkukesällä balkaninhevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) kukinta.

Kasvupaikkavaatimuksena on kerrottu, että puu viihtyy aurinkoisilla, tuoreilla, runsasravinteisilla, kalkkiperäisillä ja multavilla kasvualustoilla. Saveakin sen sanotaan sietävän jonkin verran, joten siinäkin mielessä se sopii Etelä-Suomeen. Kukinta on runsainta aurinkoisilla paikoilla, joten liian varjoon esim. ylispuuston alle tai rakennusten varjostamille paikoille lajia ei kannata laittaa. Paahdepaikoilla voi toisaalta olla haittana kuivuusongelmat; kitukasvuisuus.

Likusterisyreeni on suosittu koristepuu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta täällä Suomessa sen keskikesää näyttävästi korostavaa kukkakauneutta ei ole vielä riittävästi tajuttu verrattuna esim. juuri muihin syreenilajeihin alkukesän suhteen. Nimittäin lajille on olemassa suuren suuri täytettävä aukko viherkulttuurissamme siksikin, koska puun menestyminen on hyvää jopa Oulun seutuakin myöten, jos vain on hyvä alkuperä käytössä. Menestymisvyöhykkeeksi lajille määritellään jopa I - IV ja parhailla kasvupaikoilla V-vyöhykkeelle saakka. 

Joka tapauksessa Etelä- ja Keski-Suomeen lajia voikin suositella yleiseen koristeviljelyyn niin julkisilla kuin yksityisillä viheralueilla paljon runsaammin täydentämään ja rikastamaan keskikesän (heinäkuun) vajaata ja tylsää kukkapuuvalikoimaa.

Vuoden 2012 viikon 26 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 26 kasvivalokuva: Tulimarja (Pyracantha coccinea).

Viheralueiden kasvisuunnittelun ja -istuttamisen virheitä; liian ahtaat sijoituspaikat

Hämeenlinnan Rantapuistoon äskettäin istutettuja syyshortensioita (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kuvattuna 10.9.2010.
.

Hämeenlinnan Rantapuistoon äskettäin istutettuja pihasyreenejä (Syringa vulgaris) kuvattuna 10.9.2010.
.

Täysikasvuisia pihasyreenejä (Syringa vulgaris) aidanteena kuvattuna Hämeenlinnassa 25.9.2010.


Päättyneen syyskuun aikana maisemia ja ympäristöjä havainnoidessani tuli eteeni mm. tällaista puistosuunnitteluun ja -rakentamiseen liittyvää epäkohtaa. Kyse on kasvillisuuden käytössä ilmenneistä virheistä, joista tämä Hämeenlinnassa olevan ns. Rantapuiston tänä vuonna tehdyn restaurointityön kasvi-istutukset ovat selkeä esimerkki. Ko. virheet ilmenevät kasvien kasvutavan ja koon hahmottamisessa tapahtuvien väärinymmärrysten kautta eli ne hyvin usein aliarvioidaan ja siten niitä suunnitellaan ja istutetaan helposti väärin eli liian ahtaasti jopa ammattilaistasolla. Yllä olevat kuvat paljastavat tämän tilanteen.

Ylimmät kaksi kuvaa kertovat siitä, kuinka ko. lajit on istutettu aivan liian lähelle noita puistokäytäviä ja ko. puistonpenkkiä. Alimmassa kuvassa oleva aidanne toisaalla ilmentää ko. virhettä, kun havaitsemme ko. lajin ison koon. Voimme siis päätellä, että noiden Rantapuiston pihasyreenien kanssa tulee jo 5 - 10 vuoden sisällä paljon ahtausongelmia, joita ovat mm. tuon puistokäytävien risteyksen tukkeutuminen. Näin joudutaan siis oksien leikkuu- ja karsimiskierteeseen, missä nämä pensaat joutuvat kärsimään muotopuolena olosta. Rungollisiksi kasvattaminenkin voi olla turhan hankalaa. Lisäksi, jos tarkoituksena onkin sitten ollut pitää näitä pihasyreeneitä jatkossa säännöllisesti leikattavina ns. muoto- ja porttipensaina, niin sitten ongelmaksi tulee puolestaan ko. lajien parhaan ominaisuuden eli kukinnan mitätöinti lähes pois, mikä on virhe. Noilla syyshortensioilla tämä ahtausongelma ei ole aivan yhtä paha, mutta nekin kasvavat lopulta reilu 2 m korkeiksi ja leveiksi. Noiden pihasyreenien täyskasvuisuus voi olla helposti jopa 3 - 5 metrin välillä!

Lisäksi tässä kuvien havainnollistamassa virhetilanteessa on havaittava talven tuoma suuri ongelma, joka tulee haittaamaan noiden pensaiden kasvua huomattavasti heti tulevasta talvesta alkaen ja voi olla, että ne eivät edes kunnolla selviäisi kasvunsa alkuun sen takia. Eli kyse on lumen auraamisesta syntyvä mekaanisten vaurioiden suuri vaara etenkin suojalumen auraamisen murjoessa noin lähellä pääpuistokäytävää olevia pensaita varsin todennäköisesti aivan liikaa.

Mikä olisi ollut oikeampi ratkaisu? No, olisin itse tehnyt esim. niin, että nuo pihasyreenit ja syyshortensiat olisi sijoitettu sisemmäksi nurmikolle taustapensaiksi ja noille niiden nykyisille paikoille olisi sijoitettu paljon matalampia pensaita ryhmiksi maanpeitteenä; esim. jotain havupensasta, kuten tuiviota (Microbiota decussata) / laakakatajaa (Juniperus horizontalis) jollakin sen lajikkeella; esim. "Blue Chip". Tai sitten lehtipensaista vaikkapa lamoherukkaa eli pikkuherukkaa (Ribes glandulosa) tai lamohietakirsikkaa (Prunus pumila var. depressa). Nämä maanpeitepensaat tarjoaisivat kontrastiksi noille isoille pensaille mm. voimakasta punaista ruskaa ja ne kestäisivät erinomaisesti lumen auraamista.

Miksi sitten jopa ammattilaispiireissä havaitaan tällaista kasvisijoitteluvirhettä näinkin selvästi? Olen jo aikaisemminkin tästä maininnut; eli yksi syy on varmaankin se, että kasvioppaisiin on päässyt Suomessa pesiytymään etenkin pensaiden kuvauksissa alamitoitettuja kasvukorkeus- ja kasvuleveysmittoja. Jopa niinkin ammattimaisessa kirjassa kuin Suomen puu- ja pensaskasvio. Joidenkin matalien ja keskikokoisten pensaiden tapauksissa olen havainnut jopa sellaista, että ko. laji (Vaikkapa jokin pensasangervo tai aronia) voi oikeasti kasvaa jopa lähes tuplasti isommaksi ilmoitettuihin mittoihin verrattuna ja näin ammattilainenkin voi mennä halpaan ko. oppaasta ohjeita orjallisesti ja hyväuskoisesti katsoessaan. Totta on myös se, että kasvien lopullista täysikasvuisuuden kokoa on vaikea ajatella mielikuvina, koska isojen pensaiden ja puiden tapauksissa kasvun koko määrä alkaa valkenemaan vasta vuosikymmenten kuluttua istutuksesta. Pienet pensaat tulevat toki nopeammin täyteen kokoon ja monia niistä voidaan uudistaa ns. alasleikkuulla.

Viikon 23 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2

Kaksi eriväristä sepelkyyhkystä (Columba palumbus) puistokäytävällä kuvattuna sunnuntaina 13.6.2010 Hämeenlinnassa. Etelä-Suomen taajamissa nähdään näitä lintuja yleisesti, mutta päätin taas vaihteeksi ottaa näistäkin kuvan, kun sattui sopivasti kaksi kivan väristä yksilöä kohdalle.

Kovan tuulen varistamia unkarinsyreenin (Syringa vulgaris) kukkia nurmikolla kuvattuna lauantaina 12.6.2010 Hämeenlinnassa. Ko. päivänä vallinnut erittäin kova tuuli sai aikaan myös tämän syreenin ennenaikaista kukkavarisemista, vaikka kukinta oli vasta osittain saavuttanut huippunsa. Alla olevat kaksi kuvaa näyttävät esimerkkejä muista ko. tuulen aikaansaannoksista.

Kovan tuulen vesilätäkköön kiinni ajamia vuorijalavan (Ulmus glabra) siemeniä asfaltilla kuvattuna lauantaina 12.6.2010 Hämeenlinnassa. Ko. päivän erittäin kova tuuli lennätteli erittäin laajalti ja runsaasti tälle viikolle kypsyneitä ko. puulajin siemeniä. Ne tarttuivat siten säilyneisiin vesilätäköihin massoittain kuin liimapaperiin ja syntyi hauskoja siemenesiintymiä.

.

Kovan tuulen varistamia metsävaahteran (Acer platanoides) huonolaatuisia lohkohedelmiä kuvattuna lauantaina 12.6.2010 Hämeenlinnassa. Ko. raju tuuli varisti tavanomaista tehokkaammin myös näitä ajankohdalle tyypillisiä ko. puulajin "ylimääräisiä" hedelmiä, ennen kuin ne olivat kasvaneet täyteen kokoon.

Vesisateen aiheuttaman virran viemiä vuorijalavan (Ulmus glabra) siemeniä asfaltilla kuvattuna perjantaina 11.6.2010 Hämeenlinnassa. Ko. päivän sateet olivat sen verran runsaita, että niiden tekemät vesivirrat kuljettivat kaltevilla pinnoilla näitä kypsiksi ja variseviksi ehtineitä siemeniä kaikkialla Etelä-Suomen taajamissa; tuloksena oli taiteellisesti klimppiintyneitä siemenkasoja.

Runsasta vaahtoa vastasataneessa vedessä asfaltilla kuvattuna perjantaina 11.6.2010 Hämeenlinnassa. Usean päivän sateettoman jakson päättyttyä tämä vaahtoamisilmiö oli tyypillistä, kun koville pinnoille kertynyt havupuiden siitepöly ym. hiekka- ja asfalttipöly muodostivat heti veden tultua tilapäisen ilmakuplatilanteen; kuplat ovat mikroskooppisen pieniä, mutta niitä on vaahtomassaksi saakka ja autoliikenteen renkaat toimivat tehostavana vaahtovatkaimena.

Uusia haarapalpakon (Sparganium erectum) versoja koristelammessa kuvattuna torstaina 10.6.2010 Espoon Tapiolassa. Tämä vesikasvilaji on hitaimpia kasvuunlähtijöitä Etelä-Suomen valikoimassa ja vasta nyt ensimmäiset versot olivat tulleet veden pinnan yläpuolelle. Edellisvuoden kasvijätteistä oli jäänyt lillumaan yhä palleroita levien kasvualustaksi.

Rehevöityvää korpikaislaa (Scirpus sylvatica) edessä ojakanavassa ja takana nurmikolla kukkivaa niittyleinikkiä (Ranunculus acris) kuvattuna tiistaina 8.6.2010 Espoon Tapiolassa. Korpikaisla ei ollut vielä saavuttanut kukintoröyhyjensä esilletulovaihetta, mutta voikukkien jälkeinen toinen keltainen aalto oli leinikkien heiniä.

Viikon 10 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2

Unkarinsyreenipensaikossa (Syringa josikaea) pikkulinnuille laitettuja ruoka-apajia (Talipallot ja hangella siemenkasat) kuvattuna sunnuntaina 14.3.2010 Hämeenlinnassa erään kevyenliikenteen väylän vieressä. Maasta ja hangesta / hangen alta ravintonsa hakeville eläimille on koittaneet vaikeat ajat paksun lumihangen takia, kun se on suojasäiden takia muuttunut kovaksi ja tiiviiksi. Siksi tällaiset ihmisten auttamiset ovat esim. kuvan pikkulinnuille tervetulleita. Tämä kuva aloittaa viikon 10 tunnelmakuvat.




Metsävaahteroiden (Acer platanoides) läpi siivilöitynyttä iltapäivän auringonvaloa kuvattuna perjantaina 12.3.2010 Espoon Tapiolassa. Aurinkoiset säät tähän aikaan vuodesta näin paksun lumipeitteen aikana luovat erinomaisia tilanteita tarkkailla puusto- ym. varjoja monta tuntia keskipäivän molemmin puolin ja kunnon lämpöaaltojen puuttuessa mahdollisuudet voivat säilyä vielä pitkään hangen valkoisuuden säilyessä ko. luonnontaiteen taulupohjana...




Tilapäistä lumikuorrutetta sinikuusamapensaissa (Lonicera caerulea) kuvattuna aamulla perjantaina 12.3.2010 Espoon Tapiolassa. Nollakelissä ja heikossa tuulessa ko. aamuna satanut lumi kuorruttui erinomaisesti etenkin tuulensuojapaikoilla, mutta jo 2 - 4 tunnin kuluttua tämäkin pensas oli tyhjä lumesta sekä voimistuneen koillistuulen että auringonpaisteen sulattavuuden takia.




Huomiota herättävä sulamisyksityiskohta auratun lumikasan reunalla kuvattuna tiistaina 9.3.2010 Espoon Tapiolassa. Alempaan kuvaan verrattuna jopa näinkin hauskoja tilanteita syntyy, kun tummat lumikohdat sulavat pakkassäällä. Nuo jääpuikot kokkareen alaosassa sulamisvesien tippumisesta paljastivat tässä lievän pakkasen.




Likaisen lumivallin sulamistapaa kuvattuna tiistaina 9.3.2010 Espoon Tapiolassa. Alempaan kuvaan verrattuna yksityiskohtaisempaa kuvaa lumivallin sulamisesta lievällä pakkassäälläkin; tummat kohdat ikäänkuin syöpyvät ja tuloksena on pitsimäistä ja uurteista sulamiskuviota. Mitä enemmän pakkasta (Tiettyyn rajaan saakka, jolloin edes aurinko ei sulata), niin sitä uurteisempaa sulamista tapahtuu ja se on maaliskuun tutuimpia tunnusmerkkejä rakennetuilla alueilla, joilla likaista ja aurinkoa vasten olevaa lumipintaa on paljon.

Kevyenliikenteen väylän kelitilannetta ja lumivallia kuvattuna tiistaina 9.3.2010 Espoon Tapiolassa. Kevyenliikenteen väylät pysyivät vielä pääosin jäisinä ja lumisina jopa seuraavan kahden päivän aikaisissa suojasäissäkin (Jopa reilut +5 astetta päivällä) eikä merkittäviä sulamistulvia vielä tullut. Lumivallien sulaminen oli kuitenkin auringossa jo helppoa, kuten ylemmässä kuvassa tarkemmin nähdään.

Viikon 2 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 1

Likaiseksi muuttunutta lunta liikenneympäristössä vielä lievästi huurteisen unkarinsyreeniaidanteen (Syringa josikaea) kera kuvattuna kuvattuna sunnuntaina 17.1.2010 Hämeenlinnassa. Liikennealuelumien likaantuminen asfaltti-, hiekka- ja muuhun pölyyn eteni viikon mittaan voimakkaasti uusien lumisateiden jäätyä olemattomiksi jo edellisen viikon puolelta.




Suureksi osaksi huurteestaan varissutta järvimaisemaa kuvattuna sunnuntaina 17.1.2010 Vanajaveden rannassa Hämeenlinnassa. Kuurasta olivat varisseet jo kokonaan rantapuusto, mutta taustalla kaukana olevalla Hattelmalan harjulla kuuraista puustoa oli edelleen tuulensuojassa. Järvijäät olivat edelleen paksulti lumipeitteisiä ja liikkumisen jäljistä yhä enemmän kuvioituja.




Puistomaisemaa jo suureksi osaksi varisseessa huurteessa kuvattuna lauantaina 16.1.2010 Espoon Tapiolassa. Ko. päivänä etelä-kaakkoistuuli oli jo voimistunut varistamaan huurretta pois. Sumupilvikerros oli myös muuttumassa tilanteessa kumpukerrospilvien suuntaan. Edelliset pari päivää olivat viikon leudoimmat (Aste pari pakkasta), mutta tässä uusi kylmeneminen oli alkanut.




Hesperiankatujen välissä olevia balkaninhevoskastanjoita (Aesculus hippocastanum) huurteessa kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingissä. Paksuoksaisetkin puut saivat ja säilyttivät huurretta erinomaisesti. Jopa rungotkin huurtuivat selvästi.




Töölönlahden rantaa ja lehmuskujannetta huurteessa Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vieressä kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingissä. Rantamuurin vieressä nähdään tyypillinen jään railoutumisesta aiheutunut veden tulo jään päälle. Merijäillä tätä tapahtuu järvijäitä helpommin, kun merivedenkorkeus vaihtelee talvella paljon edestakaisin.




Piha-alueen istutuksia ja iso rauduskoivu (Betula pendula) huurteessa kuvattuna maanantaina 11.1.2010 Espoon Tapiolassa. Etualan japanintattaren (Fallopia japonica) talventörröttäjiksi jätetyt varret ilmentävät hyvin huurrekuorrutuksessaan sen, että monilla perennoilla varsia ei kannata leikata talveksi pois. Ne ovat tärkeitä talviestetiikan rikastuttajia!

Puistomaisemaa huurteessa kuvattuna maanantaina 11.1.2010 Espoon Tapiolassa. Huurre oli muodostunut edellisenä päivänä ja kertyi aukeilla alueilla etenkin etelä-itäreunojen puustoon eli puiden pohjois- ja länsipuolille tällä alueella. Huurteen muodostumisen aikana pieni tuulenvire tuli siis lännen ja pohjoisen väliltä.

.

Puistomaisemaa huurteessa kuvattuna maanantaina 11.1.2010 Espoon Tapiolassa. Ma - pe vallinneessa heikkotuulisessa sumupilvisessä ja ajoittain sumuisessa vaiheessa ainoastaan tänä päivänä aurinko kuulsi hieman sumujen ja sumupilvien läpi Etelä-Suomessa; kajo kuvassa. Sää oli lauhtumassa -10 asteen leudommalle puolelle.

Viikon 25 tunnelmakuvat vuonna 2009

Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 17.6.2009 kuvattua lumipalloheittä (Viburnum opulus "Pohjan Neito"). Suomalainen kestävä lajike, jolla kukintopallot säilyvät pitkään; normaalivuosina jopa selvästi heinäkuulle. Kukinnan varhaisvaihe on myös näkyvä jo toukokuusta alkaen; vaalean keltavihreät kukintopallot. Ei tee hedelmää, koska kaikki kukat ovat neuvottomia. Ruska on punaoranssi ja osaksi keltainenkin syys-lokakuussa.

Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 17.6.2009 kuvattua pikkunietospensasta (Deutzia amurensis). Valkokukkaisista pensaista erittäin runsasta kukintaa tekevä laji (Huom. nimi). Nietospensaita on montaa lajia ja ne ovat vielä tuntemattomia. Niillä saa kuitenkin erinomaisesti jatkettua aikaisempaa valkoista pensaskukintaa ja valkoisella voi ryydittää hyvin muita samanaikaisia kukkapensasvärejä. Ruska on keltainen syyskuussa.

Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa torstaina 18.6.2009 kuvattua revontuliatsalalajiketta (Rhododendron "Golden Lights"). Alppiruusu- ja atsaleasesonki on jatkunut näyttävänä viileän sään takia. Tämä lajike on yksi uusista tuttavuuksista, joilla toivottavasti on tulevaisuudessa runsaasti jalansijaa ennakkoluulottomissa pensasistutuksissa puistoissa ja pihoissa.

Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa torstaina 18.6.2009 kuvattua revontuliatsalalajiketta (Rhododendron "Rosy Lights"). Tässä on aikaisemmin viikon 23 kuvien yhteydessä nuppuvaiheisena esittelemäni lajike edelleen täydessä kukassa viileän viikon mahdollistamana.

Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa torstaina 18.6.2009 kuvattua tarhakotakuusamalajiketta (Weigela cv.). Tuntematon lajike (Ei nimeä nimikyltissäkään). Kotakuusamat ovat pihasyreenin kukinnan kanssa ja vähän sen jälkeen kukkivia erittäin näyttäviä keskikokoisia kukkapensaita. Niillä saa hienosti loihdittua etenkin vaaleanpunaista kukkaunelmaa puistoihin ja pihoihin.

Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa torstaina 18.6.2009 kuvattua isabellansyreeniä (Syringa X preston "Royalty"). Pihasyreenien (S. vulgaris) jälkeinen syreenikukintasesonki kattaa valinnanvaraa monen lajin ja lajikkeen voimin. Tämä lajike on yksi niistä ja viileä sää on pitkittänyt ko. kukintaa edelleen.

Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa keskiviikkona 17.6.2009 kuvattua neilliaa (Neillia sinensis). Neillia on vielä tuntematon kiinalainen isohko pensas, jonka kukinta on siron herkkää; tässä juuri ennen nuppujen avautumista. Kiitollista näyttävyyttä lisäävät toukokuun lehtienpuhkeamisen punaruskea sävy ja syksyllä syys - lokakuussa keltainen ruska. Sopii mm. vapaasti kasvavaksi aidannepensaaksikin.

Hämeenlinnassa lauantaina Juhannuspäivänä 20.6.2009 kuvattua Vanajaveden rantaa. Tällä viikolla moni päivä oli tällainen kolean tihkuinen Etelä-Suomessa monin paikoin. Vaikka sää oli ajoittain jopa "syksyinen", niin kesäpäivänseisauksen tienoon tyypilliset kukkijat loistivat: Tässä kahdenvärisiä lupiineja (Lupinus polyphyllus). Tuolla lämpimällä törmällä ne olivat jopa jo vähän ylikukkineita.

Espoon Tapiolassa maanantaina 15.6.2009 kuvattua nurmikkoa ja puistokäytävää. Kuvassa nähdään hienosti luonnon ja ihmisen jättämien jälkien taiteellinen vuorovaikutus. Leikatun nurmikon ajojälkien kontrastina ovat edellisen lauantain ukkossateen aiheuttamat vedenvirtausjäljet puistokäytävällä.