Täydessä kukassa ollutta likusterisyreeniä (Syringa reticulata) kuvattuna perjantaina 28.6.2013 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Tämän viikon kasviesittelyyn oli valittavana monestakin vaihtoehdosta, mutta päädyin sitten ajankohdan upeimpiin puukukkijoihin kuuluvan likusterisyreenin (Syringa reticulata) esittelyyn. Laji on kotoisin Aasian itäosista kasvaen luonnonvaraisena Mantšuriassa, Koreassa, Venäjän kaukoidässä ja Japanissa. Luonnonvaraiselta alueelta löytyy kahta alalajia; subsp. amurensis ja subsp. reticulata. Niiden ulkonäölliset erot ovat hyvin pieniä. Lajin nimi viittaa kukinnaltaan samannäköiseen kiiltolikusteriin (Ligustrum lucidum).
Syreenien suvussa tämä laji on poikkeuksellisen isokasvuinen; luonnonvaraisella alueellaan / istutettuna Suomea etelämmässä se voi kasvaa jopa n. 20 m korkeaksi puuksi. Täällä Suomessa se jää kuitenkin pääasiassa vajaaseen 10 metriin, mutta voi parhailla paikoilla ylittääkin sen mitan vanhana. Joka tapauksessa täälläkin lajia voidaan pitää selkeästi puuna; vähintään isokokoisen omenapuun kokoluokassa, jolla on yksi tai muutama selvä pääranka.
Likusterisyreeni on siis ollut päättyvällä viikolla 26 komeimmassa kukassaan. Tämän kasvukauden etuaikaisuuden takia kukinta on sattunut nyt kuitenkin jopa 2 - 3 viikkoa etuaikaisena eli normaalisti Etelä-Suomen olosuhteissa kukinta olisi noin heinäkuun puolivälin paikkeilla 1 - 2 viikon ajan. Kukinta on suvussaan myöhäisintä ja näyttävintä, koska kermanvalkoisia torvimaisia kukkia on ns. hankahuiskiloissa hyvin tiheään ja paljon. Lisäksi itse huiskiloiden koko voi olla jopa n. 30 cm pituudeltaan. Lisäksi huiskiloita voi olla lavuksessa lehdet suureksi osaksi peittävänä paljoutena, kuten tänä vuonna on tapahtunut. Kukat tuoksuvat lisäksi muidenkin syreenien tapaan pikantin imelästi. Niinpä tämä puu on yksi koko kasvukauden upeimmista maisemapuista kukinta-aikanaan!
Kukista kehittyy syreeneille tyypillisiä kotahedelmiä, jotka ovat 1,5 - 2,5 cm:n mittaisia, pitkulaisia ja aluksi vaaleanvihreitä. Ruska-aikana kodat muuttuvat kellertävän kautta ruskeiksi ja talven aikana ne avautuvat kahteen osaan paljastaen siivekkäät siemenet. Lehtien varistua kotahedelmät huiskiloineen ovatkin talven aikana myös hienona estetiikkana, joka kannattaa huomioida.
Puun lehdet ovat myös varsin isoja kasvaen vaihtelevasti pituudeltaan 5 sentistä jopa n. 15 cm:n paikkeille. Lehdet ovat ehyitä, leveän puikeita, päältä himmeän tummanvihreitä ja ne puhkeavat vaaleanvihreinä toukokuun alusta alkaen. Täysikokoon ne tulevat jo ennen kukintaa kesäkuun alkupuolelle mennessä ja tummuvatkin jo täysimääräisesti kukinnan alkuun mennessä. Siksi lajin kukinta erottuukin latvuksissaan myös hienosti tummia lehtiään vasten. Ennen kukintaa kukkahuiskilot erottuvat vaaleanvihreinä ja harsuina lehvästön seassa jo kesäkuun alusta alkaen.
Syksyllä lajin ruska ilmenee suunnilleen meikäläisen ruskahuipentuman kanssa samaan aikaan eli Etelä-Suomen olosuhteissa syyskuun lopulta lokakuun puoliväliin; väreinä ovat silloin pääasiassa keltaiset sekä hieman seassa oransseja ja ruskehtavia sävyjä. Kaikki varsin kirkkaana, joten sekin on merkille pantava hieno koristeominaisuus.
Muiden puiden ja pensaiden seurassa lajin kukinta on helposti pääosassa näyttävyydessään ja sitä voidaan korostaa entisestään juuri tummalehtisten lajien parina; esim. tummat havukasvit tai esim. tumman punaisia lehtiä tekevät lajikkeet, kuten metsävaahteralla (Acer platanoides). Kukintansa ulkopuolella lajin kanssa voidaan tietenkin sommitella mitä tahansa muuta komeasti kukkivaa puuta / pensasta, missä vuorollaan likusterisyreeni sitten jatkaa kukintanäytöstä ja jossa kukkimaton likusterisyreeni tummine lehtineen on hyvä kontrasti muille voimakaskukintaisille tilanteille. Näitä ovat esim. juuri muut aikaisemmin kukkivat syreenit tai myöhäiset jasmikkeet (Philadelphus sp.). Syksyn keltavoittoinen ruskansa on puolestaan hyvä pari puhtaasti punaista ruskaa tekevien lajien kanssa tai hopea- / sinertäväneulasisten havupuulajien ja lajikkeiden kanssa, jolloin lähiharmoniana on ns. viileä vaikutelma.
Lajia istutettaessa kannattaa muistaa, että siitä tulee tosiaan puumainen ja paljon isompi kuin muista syreeneistä. Niinpä sille pitää varata kasvutilaa ja siksi se ei sovikaan aivan pikkuruisiin pihoihin, kuten esim. rivitalojen tapauksissa usein on. Sen sijaan kookkaamissa pihoissa ja julkisissa puistoissa lajista saa aikaa niin yksittäispuuna kuin useammankin yksilön ryhmänä aivan erinomaisen katseenvangitsija- / edustuselementin näkyvälle paikalle kukkimisensa ansiosta. Likusterisyreenin kukkaestetiikka onkin jopa samaa luokkaa näyttävyydessään kuin alkukesällä balkaninhevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) kukinta.
Kasvupaikkavaatimuksena on kerrottu, että puu viihtyy aurinkoisilla, tuoreilla, runsasravinteisilla, kalkkiperäisillä ja multavilla kasvualustoilla. Saveakin sen sanotaan sietävän jonkin verran, joten siinäkin mielessä se sopii Etelä-Suomeen. Kukinta on runsainta aurinkoisilla paikoilla, joten liian varjoon esim. ylispuuston alle tai rakennusten varjostamille paikoille lajia ei kannata laittaa. Paahdepaikoilla voi toisaalta olla haittana kuivuusongelmat; kitukasvuisuus.
Likusterisyreeni on suosittu koristepuu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta täällä Suomessa sen keskikesää näyttävästi korostavaa kukkakauneutta ei ole vielä riittävästi tajuttu verrattuna esim. juuri muihin syreenilajeihin alkukesän suhteen. Nimittäin lajille on olemassa suuren suuri täytettävä aukko viherkulttuurissamme siksikin, koska puun menestyminen on hyvää jopa Oulun seutuakin myöten, jos vain on hyvä alkuperä käytössä. Menestymisvyöhykkeeksi lajille määritellään jopa I - IV ja parhailla kasvupaikoilla V-vyöhykkeelle saakka.
Joka tapauksessa Etelä- ja Keski-Suomeen lajia voikin suositella yleiseen koristeviljelyyn niin julkisilla kuin yksityisillä viheralueilla paljon runsaammin täydentämään ja rikastamaan keskikesän (heinäkuun) vajaata ja tylsää kukkapuuvalikoimaa.
Vuoden 2012 viikon 26 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 26 kasvivalokuva: Tulimarja (Pyracantha coccinea).
No comments:
Post a Comment