Omaishoitajan ja ajattelevan kirjoittajan lomapohdintoja ja käytännön asioita kuluneelta viikolta 4 (19. - 25.1.2026): haasteet ja vaikeudet pontimina kasvuun ja positiiviseen kehitykseen (Päivitetty 4. kerran)

Viikon verran olen ollut nyt ns. omaishoitajan lomalla, ja päätin tämän viikon takaisen blogikirjoituksen jatkeeksi tehdä tämän julkaisun -- tässä siis kerron vähän lisää tästä viikon mittaisesta tilanteesta muistisairaan äitini omaishoitajan roolissani, ja lisäksi uutta ilmi tullutta asiaa someaktiviteetissani.

Päätin ensinnäkin pitää koko kuluneen viikon mahdollisimman rentoa lomaa, koska edeltäneet viikot ja etenkin tuo viime sunnuntai ennen tuossa edellisessä kirjoituksessani mainittua äitini kodin remonttiväistöä olivat niin hektisiä ja raskaita.

Lisäksi kulunut viikko oli sopeutumista uuteen sosiaaliseen kuvioon suhteessa äitiini, kun tämä ko. neljän viikon remonttiväistö on erikoinen poikkeama meille molemmille; jo tämän uudenkin vaiheen puitteissa on ilmennyt hankaluuksia äitini suhteen ainakin sen verran, että esim. tänä viikonloppuna äitini ns. 'viikonloppuloma' (siis arkipäivien remonttiväistöstään) kotonaan minun kanssani oli osaksi vaikeaa uudella tavalla, kun äitini ei oikein osannut orientoitua kotinsa osaksi remonttimyllättyyn olemukseen ja toisaalta taas tänäänkin hän ei olisi halunnut lähteä takaisin remonttiväistöön seuraavaksi arjen ajaksi hänen hoitopaikkaansa.

Toki itselläni on ollut arkipäivinä nyt helpompaa, joten siksi piti se hyödyntää tällä viikolla ma-pe aikana elpymiseen jopa niin, etten edes tehnyt sitä vuodenkierron valokuvausprojektiakaan; onneksi luonnossa ja säässä on menossa vähän visuaalisia muutoksia luova pitkäkestoinen stabiili vaihe, joten ei ole kiirettä tuottaa uutta valokuvamateriaalia ko. kuvasarjoihin -- viikonloput saattavat silti olla jatkossakin em. tapaan hankalia seuraavat 2 - 3 viikkoakin...

Someaktiviteetin suhteen päätinkin em. takia osaltaan pitää kunnolla taukoa myös kuluneen viikon, ja siihen vaikutti taas sekin, kun Facebookin käytännön toiminta omalla läppärilläni on ollut taas erittäin hankalaa. 

Itse asiassa viime keskiviikkona turhauduin Fb:n jumittamiseen taas niin totaalisesti, että siellä tuskallisen vääntämisen jälkeen sain julkaistua tämän postauksen, jossa päädyin jättämään julkaisutoiminnan pois Fb:n osalta ainakin toistaiseksi, ja jatkossa vain täällä blogissani teen kirjoituksia / julkaisuja.

Kirjoitusaiheita toki riittää paljonkin maailman ollessa ennen näkemättömästi myllerryksessä, mutta nähtäväksi jää millä tahdilla tai tavalla täällä blogissa kirjoittava lähitulevaisuus aktivoituu osaltani -- jotenkin silti edelleen jonkinlainen etäisempi tarkkailijan rooli olisi luontevinta vielä alkuun, ja tavallaan tuon Fb-jumin luoma somemuutos oikeastaan tähdensi minulle osaltaan sitä ja oli minulle Universumin manifestoima merkki sen kera siitäkin, ettei Facebook yleensäkään olisi minulle se paras paikka olla somessa... 

Minun olisi kai pitänyt uskoa jo ennestään ja vanhojen vastaavien ongelmien tiimoilta, ettei olisi kannattanut ryhtyä Fb:ssä aktiiviseksi tässä(kään) vaiheessa viime viikkoina, ja siksi tuo tekninen Fb-jumi oli käytännössä ulkoinen 'näpäytys' sellaisesta aktiviteettivirheestäni...

Tällä kuluneella viikolla olin kuitenkin itseanalyysin ja muutoinkin pohtimisen ja ns. henkisen työn tiimoilta sen verran aktiivinen ja juuri tuon lomamoodin vapauttamana, että tutustuin mm. YouTube-kanavilla juurikin henkisen ja sielullisen tiedon maailmaan sekä sopivasti sitä sekoitettuna yhteiskunnallis-poliittiseen sisältöön -- henkilöiden katsannossa tämä sisälsi maailmankuvallisten erojen havainnointia ko. aihepiirin osalta esim. Edgar Caycen, David Icken ja Terence McKennan keskinäisessä verrannossa sekä poliittisemmin esim. eri leireihin hajonneen vaihtoehtomedian dualismeihin em. sisällön liittämistä...

Mielenkiintoisia sisältöeroja ja toki myös yhtäläisyyksiä mm. heidän maailmakuvien seasta alkoikin nousta esille, ja erityisesti niiden sisältöjen liittäminen nykyiseen maailman yhteiskunnallis-poliittiseen myllerrykseen on ilmeisen tähdellistä ja valaisevaa -- niinpä voi hyvinkin olla, että tästä pohdintaparvesta osaltaan tiristyy täällä blogissani myös kirjoituksia lähitulevaisuudessa...

Itse kirjoittamisen suhteen läppärilläni ilmenee edelleen myös se jo viime vuoden lopulla mainitsemani tekninen ongelma, eli läppärin fyysinen näppäimistö on yhä hajalla, ja vain osa kirjain- ja numeronäppäimistä toimii siinä. 

Olen siis tehnyt viime marraskuusta saakka kaikkia näitä somekirjoituksia (ja muutenkin kaikki asiahoidot ja sähköpostit yms.!) normaalia selvästi vaivalloisemmin ja hitaammin koko ajan vain ns. näyttönäppäimistöä käyttämällä: eli käytännössä olen opetellut kirjoittamisen kokonaan uudella tavalla hiirtä klikkailemalla.

Olen pohtinut näinä aikoina tämänlaisen ekstrahankaluuden positiivista tarkoitusta: olen päätynyt siihen, että tämän hankaluuden merkityksenä minulle on tähdentää, miten tärkeä itseilmaisun keino kirjoittaminen on ajattelevalle ihmiselle, ja näin ko. uusi hankaluus on seuraavalle itsekehityksen tasolle nousuun ponnin ja tavoitteen kohottaminen haasteena! 

Siksi olen oikeastaan melkeinpä hyvilläni tästä hiiriklikkailukirjoittamisesta ja siksi ei osaltaan ole kiirettä eikä haluakaan haikailla uutta läppäriä, ja tämä uusi kirjoittamistapa on jo alkanut sujumaan ihan hyvinkin.

Itse asiassa aikalailla samassa katsannossa olen pohtinut myös tuota elämäni nykyhankaluutta äitini omaishoitajana, ja siinä monien muiden opetusten ja omakohtaisen kasvun ohella olen päätynyt kokemaan asiaa myös niin, että suhteeni Alzheimerin tautia sairastavaan lähiomaiseen merkitsee minulle sen konkretisoitumista yhä paremmin, missä tajuan arvostaa yhä laajemmin ja syvemmin ihmisen aivojen-hermoston-mielen-sielun ja siis käytännössä ajattelun- ja tunne-elämän ainutlaatuisuutta-tärkeyttä-mullistavuutta sekä kokonaisvaltaisella ihmisyyden kollektiivitasolla että omakohtaisella yksilökehitykseni tasolla!

Siksi em. Facebook-boikotistani huolimatta kirjoittamiseen suhtaudun jatkossakin vakavasti ja toki muuhunkin älyllis-henkiseen toimintaan samoin: näissä merkityksissä palaan täällä asiaan taas lähiviikkoina, ja käytännössä ensin olen ajatellut päivittää näitä kahta (A ja B) tammikuun kirjoitusta ensin päivityksillä lähipäivinä; kun ne teen, niin tämän kirjoituksen loppuun tuohon alle teen ko. päivityksien päivitykset linkkeineen...

Päivitys perjantaina 30.1.2026 klo. 22:45: Tilannepäivitys tähän vaiheeseen, kun taas on tullut hieman mutkia matkaan äitini asioissa.

Tänä alkaneena viikonloppuna äitini tarkoitus oli olla taas kotonaan kanssani sitä viettämässä eli tauolla remonttiväistöstään; toisin kuitenkin jouduttiin tekemään, koska remonttivaihe kotonaan on sellainen, ettei muistisairasta sittenkään kannata tällä kertaa tuoda sotkun ja lievän-kohtalaisen kemikaalihajun keskelle edes viikonloppuna. 

Onneksi häntä voidaan edelleen pitää ko. viikonlopun ylikin perhehoitopaikassaan, joten tilannemuutoksesta ei aiheutunut hätää, ja asia saatiin ratkaistua tänään käytyäni toteamassa ko. asunnossaan tilanteen.

Samalla kävin moikkaamassa häntä ko. perhehoitopaikassaan, ja oli mukavaa ja mielenkiintoista nähdä sitä miljöötä ja pärjäämistään siellä; pääasiassa yllättävänkin hyvin hän on alkanut viihtymään siellä. Tosin hän oli ikävissään ja harmissaan, kun joutui nyt ylimääräisen viikonlopun siellä viettämään eikä päässyt mukaani, kun lähdin pois.

Voin paljastaa tämän hoitojaksonsa jälkeen, mistä perhehoitopaikasta on kyse, mutta sen verran voin kertoa nyt, että paikka on tosi kivassa maaseutumiljöössä ja siellä isohkossa omakotitalotyylisessä 2-kerroksisessa rakennuksessa asuu 3-4 muutakin vanhusta hoitojaksoillaan, joita myös tapasin käynnilläni, ja lisäksi tietenkin paikan isäntäpariskunnan kahden koiransa kera.

Sen verran nämä lisäkäänteet ovat minuakin taas koetelleet, että em. päivityksien tekemiset kirjoituksiin ovat jääneet tekemättä, mutta kunhan tänä viikonloppuna rauhoitun, niin viimeistään ylihuomenna su päivitän ensimmäisenä ko. sää-luontoaiheista kirjoitusta; mielenkiintoista ja osin dramaattistakin säätä on ollut niin maailmalla kuin täällä Suomessakin tässä tammikuun loppupuoliskolla, kun mm. nyt ja lähipäivinä Etelä-Suomessa kylmyys on eskaloitumassa kuluvan talven ankarimpiin pakkasiin hyvin kipakasti...

Päivitys sunnuntaina 1.2.2026 klo. 23:55: Olen nyt päivittänyt tämän sääaiheisen tekstin ensimmäisen kerran.

Päivitys keskiviikkona 11.2.2026 klo. 23:55: Päivityksiin ja toimintaani onkin taas tullut muutoksia; päätinkin tehdä niin, etten enää päivitä tuota em. sääkirjoitusta, vaan olen tekemässä kokonaan uutta sääaiheista kirjoitusta tämän kuluvan talven säistä -- asiaa on paljon, joten kirjoituksesta tulee pitkä ja olen ottanut aikaa sen luonnosteluun ja tekoon tässä helmikuun aikana. Kirjoituksen valmistumiseen menee aikaa vielä tämän viikon lopulle...

Kirjoittamistani on hidastanut osaltaan tuo em. tekninen ongelma, minkä takia siis teen näitä kirjoituksia näpyttelemällä hiirellä näyttönäppäimistöä; on myönnettävä täten siis myös se, että välillä kynnys lähteä kirjoittamaan on minulla siksi harmillisen korkea ja varsinkin, kun mielessä on pitkän tekstin tekeminen...

Lisäksi tuon haasteen osaltaan edesauttamana nämä kuluneet omaishoitajan lomaviikkoni (tämä viikko siis on viimeinen) ovat sittenkin olleet myös varsin paljon rehellistä lekottelua jo tammikuussa uumoilemaani tapaan ilman liikoja some- ym. paineita, ja hyvä niin!

Voisinkin tässä päivityksessä kertoa vielä seuraavaksi joitakin uusia kuulumisia omaishoitajan arjestani ja äitini voinnista, kun ko. aihepiiri on tämän julkaisun yhtenä pääasiana muutenkin.

Onneksi pääasiassa hyvää kuuluu ja viimeisten 4 viikon aikana olleet prosessit ovat sujuneet hyvin; eli äitini kodissa tapahtunut putki-, sähkö- ja kylpyhuoneremontti on mennyt aikataulun mukaan ongelmitta ja se valmistuu jo ylihuomenna perjantaina.

Samalla remontin takia äidilleni ko. viikkojen arkipäiviksi puuhaamani remonttiväistö erääseen perhehoitokotiin on osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi muutamista ongelmistaan huolimatta -- ja ne ongelmat ovat siis olleet lähinnä 'vain' äitini omia käyttäytymisongelmia hänen muistisairaudestaan johtuen.

Viimeisin sellainen käytösilmiö kahtena viime viikonloppuna on ollut se, miten äitini vierasti remonttihäslättyä asuntoaan kotiviikonloppuinaan niin paljon, että hän ei olisi halunnut nukkua omassa sängyssään öitä ja olisi halunnut 'nukkua minun lähellä' -- joka ko. ilta piti siksi taas ottaa suostuttelukikat käyttöön hänen saamiseksi nukkumaan omaan sänkyynsä ja välillä siinä oli hermot todella kireällä.

No, onneksi remontti on ohi hänen asuntonsa osalta ihan pian, mutta ko. rapun muista asunnoista ja itse rapusta tulee vielä lähiviikkoina työmaamelua arkisin ehkä ajoittain selvästi häiritsevästi -- joka tapauksessa ensi viikosta lähtien elomme palautuu ns. normaalitilaan jo melko paljon, ja minulle se tietää toki edelleen aikomukseni mukaan sitoutumista toistaiseksi omaishoitajan työhön; mielessäni on kuitenkin muutoksia siihen mm. siksi, että olisi ehkä aihetta itselleni saada korkeampi ko. työn sitovuusluokka käyttöön ja siten korkeampi omaishoitajan palkkio...

Palaan vielä yhden kerran ensi viikolla kertomaan mm. noista perhehoitokodin kokemuksistakin, eli tähän alle tulee vielä yksi päivitys sitten...

Mainittakoon säästä vielä lopuksi, että täällä pääkaupunkiseudulla on säväyttänyt ja yllättänytkin tänään keskiviikkona ennakoitua runsaampi lumisade; tyynen sään pikkupakkaslumisadetta on kertynyt jo lähes 10 cm, ja ilmeisesti muutama sentti yhä lisää tulee huomisaamuun mennessä -- näyttää jo erittäin hienon kuvaukselliselta mm. sitä vuodenkierron valokuvausprojektiani ajatellen!...

Tämä lumidumppi on yllättävää myös siksi, kun pari päivää sitten paljon merkittävämpi lumimyrskytilanne oli vielä sääennustemalleissa täksi viikonlopuksi (pe-la), mutta uusimmista ennusteista se on kadonnut kokonaan ja tulevaksi viikonlopuksi on tulossa lumimyrskyn sijaan poutaa ja taas ankaroituvaa pakkasta.

Mutta säästä nämä täyskäänteet mukaan lukien lisää em. pitkässä kirjoituksessa muutaman päivän sisällä.

Päivitys maanantaina 16.2.2026 klo. 13:35: Elämääni on tullut taas lisää mutkia matkaan, joka vaikuttaa mm. siihen, etten ole saanut edelleenkään valmiiksi em. pitkää sääaiheista kirjoitusta -- motivaation lasku somea kohtaan on siis taas käsillä yleensäkin ja mietityttää, että loppuvatko nämä ns. ylimääräiset vaikeudet ja haitat elämästäni enää koskaan, ja että pääseekö elämää harjoittamaan täysipainoisesti ja sitä kautta olemaan kenties vielä joskus paremmin täällä somessakin...

Tällä kertaa tuo 'mutka' on sattunut omalle kohdalleni; mietin, että kuinka paljon siitä nyt kertoisin... Mainitsen nyt vain sen verran, että päättyneenä viikonloppuna minulle ilmaantui lääkärin hoitoa vaativa vaiva, joka vaati lopulta käyntiä Jorvin sairaalassa perjantaina 13.2. toimenpiteessä -- kyseessä ei ole onneksi mikään hengenvaarallinen asia, mutta kuitenkin sellainen, joka vaatii jatkossa pysyvämpää hoitoa / lääkitystä, ja sen luonne on vielä auki...

Näissä merkeissä viime päivät ovat siksi olleet 'mieli maassa' -tyylisiä, ja tämä syntymäpäiväni on myös hieman karvasta sivumakua mukanaan kuljettava...

En siis tiedä, miten täällä blogissa uusien julkaisujen suhteen lähiaikoina käy, mutta en halua silti laittaa hommaa lopullisesti kesken.

Omaishoitajan roolissani muistisairaalle äidilleni vaiherikas ja tunteikas päivä sekä iso muutoskohta tänään 18.1.2026: äiti remonttiväistöön kodistaan perhehoitoon ja itselleni omaishoitajan lomaa

Tänään sunnuntaina 18.1.2026 oli vauhdikas ja erikoinen päivä omaishoitajan roolissani muistisairaalle äidilleni, joten kerron siitä tässä -- Facebookin puolella mainitsin aiheeseen liittyen toissa päivänä tämän verran.

Eli huomenna maanantaina alkaa hänen asunnossaan 4 viikoksi sähkö-, putki- ja kylpyhuoneremontti, jonka vuoksi hänelle piti löytää remonttiväistöä varten intervallihoitopaikka ko. ajaksi; paikan löytäminen meni viimetinkaan, vaikka asioin joulukuulta saakka ahkerasti "Oma Hämeen" kanssa sen tiimoilta. 

Onneksi siis toissapäivänä asia varmistui ja hän pääsi erääseen perhehoitopaikkaan, ja tänään hän lähti sinne alkuiltapäivästä taksikyydillä -- itse jäin sen jälkeen vielä valmistelemaan muutamaksi tunniksi hänen asuntoaan remonttimiesten ohjeistuksen mukaan remontin alkua varten, kun mm. piti tyhjentää ja siirtää muualle kaikki irtotavara ko. kylpyhuoneesta, erillis-WC:stä, keittiön allaskaapista ja eteisen kaikista kaapeista.

Näissä merkeissä monenlaisia tuntemuksia ja tilanteita oli tämän päivän mittaan, jossa muistisairaan äitini kanssa oli ensi alkuun hankaluuksia mm. ilmeisesti sairautensa yhtenä oireena; hän nimittäin vastusti ensin voimakkaasti hoitopaikkaan lähtöä, vaikka olin puhunut hänelle jo monta päivää aikaisemmin siitä jatkuvasti. 

Sainkin tehdä paljon suostuttelutyötä, ja onneksi lopulta hän alkoi myöntymään, vaikka jäikin vaikutelma ennen taksiin astumistaan, ettei hän vielä ymmärtänyt kunnolla selostuksestani huolimatta miksi hänen piti lähteä asunnostaan pois -- tässä siis havainnollistus siitä, minkälaista psyykkistä-sosiaalista haastetta voi olla muistisairaan ihmisen kanssa toimimisessa.

Äitini ko. intervallihoito on silti aikomus järjestää niin, ettei hän ole koko ajan putkeen tuota 4 viikon jaksoa hoitopaikassaan, vaan hän pääsee viikonloput viettämään ko. asunnossaan (kahden yöpymisen verran kerrallaan), jonka mahdollistaa mm. erillis-WC:n toiminta koko remontin ajan, ja kun työmiehet eivät toki ole viikonloppuina häärimässä paikalla -- heti alkuviikosta olisikin ollut hurjaa olla asunnossa, kun remonttivaiheena heti alkuun parina seuraavana päivänä on vuorossa ko. kylpyhuoneen purkaminen; varmasti erittäin meluinen työvaihe!...

Hyvin suurella mielenkiinnolla odotan joka tapauksessa mm. sitä, että minkälaista vaikutusta ko. hoitopaikassa ololla on äitiini mentaalisesti, kun hän on nyt aikaisempaa selvästi sosiaalisemmassa ympäristössä; minun hoivissanihan hän on ollut jo parin vuoden ajan varsin "mökkihöperöityneenä" ja tähän seuraavaan 4 viikkoon verrattuna muutos hänelle on todella iso tietenkin...

Itselleni tämä päivä on ollut myös hyvin tunteikas ja vahvoja ajatuksia-mielikuvia herättävä, kun em. eteisen kaappeja tyhjentäessäni eteeni tuli monen monituista äitini tavaraa, vaatetta yms., joiden tarinat ja merkitykset kantavat useiden vuosien ellei jopa vuosikymmenten taaksekin. 

Tässä nykyisessä asunnossaan äitini on asunut syksystä 2005 lähtien, ja hän oli haaveillut ennen sitä jo muutaman vuoden ajan takaisin muuttoa ko. nuoruuden kaupunkiinsa Hämeenlinnaan -- isäni eli hänen miehensä kuoltua vuonna 2002 tämä haaveilunsa alkoi pian surutyön jälkeen ja ennen tätä nykyistä asuntoaan äitini ja myös siis ennen isäni kuolemaa perheemme koti oli ollut Mäntsälässä, jossa olimme asuneet kolmessakin paikassa ja niistä viimeiseksi ennen tuota äitini Hämeenlinnaan takaisin muuttoa kotina oli ollut tyypillinen 1970-luvulla rakennettu keltatiilinen omakotitalo vuodesta 1980 lähtien...

Niinpä tänään noiden poissiirrettävien tavaroiden joukossa oli muistoja jo noilta Mäntsälän ajoiltakin saakka!

Äitini itsensä suhteen merkittävin "kaapistokätköjen löytö" oli tässä kohtaa se, kun kahdelta hyllyltä löytyi isot pinkat monenlaisia kankaita vaatteiden tekoa varten -- äitini yksi merkittävimmistä kiinnostuksen kohteistaan on ollut nuoruudestaan saakka tekstiili- ja muotiala, ja muistan kuinka hän minun lapsuudessa ja nuoruudessanikin ompeli ja teki vaatteita kotikutoisesti (mm. minulle hän teki joitakin lapsuudenajan vaatteita), mutta sittemmin se into vähitellen hiipui pois häneltä.

Itse asiassa muistan hänen kertoneen jo kauan sitten tähän liittyen, miten hän omassa nuoruudessaan n. 1950- ja 60-lukujen taitteen tienoilla haki opiskelemaan vaatetus- ja muotialaa, muttei tullut valituksi silloisissa pääsykokeissa, ja sen sijaan hän päätyi työurakseen enimmäkseen asiakaspalvelutyylisiin hommiin, kuten pankkiin ja viimeiseksi ennen eläköitymistään Mäntsälässä paikallislehdessä ilmoitussihteeriksi ja asiakaspalvelijaksi.

Niinpä tämän päiväinen kangaslöytö teki minut äitini puolesta surulliseksi, kun nämä ilmeisesti jo vuosikausiksi kokonaan hylätyt kangaspinot kertoivat minulle heti siitä, miten äitini ko. unelmat vaate- / muotisuunnittelijan työstä pikkuhiljaa kuolivat pois elämänsä mittaan, ja nyt on jo liian myöhäistä elämänsä loppumetreillä...

Omakohtaisestikin itseäni kohtaan heijastui siitä vastaavaa ajatus- ja tunnerypästä!...

Joka tapauksessa aikamoinen mylläkkäpäivä tämä on ollut monessakin katsannossa, ja nyt illalla kotiini Espooseen Hämeenlinnasta matkustettuani säätila oli moisen kontrastiksi jotenkin lempeän lohduttava ja syleilevän kaunis / seesteinen, kun tyynessä nollakelissä / lievässä suojasäässä sai katsella bussin ikkunasta sumuista pimeää maisemaa; tällä hetkelläkin täällä Espoossa on hyvin sakea sumu "intensiivisenä syleilynä" nyt vähän ennen puolta yötä.

Nyt minulla onkin näin ollen äitini hoitopaikkaratkaisun myötä seuraaviksi 4 viikoksi poikkeuksellinen vaihe omakohtaisesti, kun omaishoitajan työstä saan viettää yli 2 vuoden tauon jälkeen totuttua paljon enemmän vapaata omaa aikaa ja itse asiassa ihan virallisesti lomapäiviä ko. homman puitteissa.

Nähtäväksi vielä jää se, että hyödynnänkö tätä uutta vapaata aikaani lähiviikkoina täällä somessa aktivoitumalla entistä enemmän kirjoittelemaan, vai pidänkö ihan oikeasti rehellistä lepoaikaa eikä uusia kirjoituksia juuri tulisi -- se vuodenkierron valokuvausprojektini valokuvien ottamisen suhteen silti jatkuu edelleen, ja sääennusteiden perusteella tämän talven toinen ankaran / ankarahkon pakkasen vaihe tulee alkavan viikon lopulta lähtien taas pääosaan pitkäkestoisesti, joten kuvasarjoihin tulee ilmeisesti vielä pitkään talvisen näköisiä olosuhteita...

Kuulumisiani kesän 2025 tiimoilta ja tältä hetkeltä: pitkä selostus erittäin vaikeaksi osoittautuneesta elämästäni mm. omaishoitajan roolissani, valokuvaajana ja sometoiminnassa...

Kesä 2025 on tullut kalenterin muodossa päätökseen ja samalla edellisestä blogikirjoituksestani on jo lähes 4 kuukautta aikaa; näissä merkeissä päätin nyt viimein tehdä uuden kirjoituksen, jossa kerron kesän aikaisia ja tämän hetken kuulumisiani eri aspekteista ja asioista pitkänä selostuksena.

Valitettavasti koko mennyt kesä ja tämä syyskesä on ollut minulle jopa pelättyäkin vaikeampi ja haasteellisempi monin osin; eli mm. suurin osa tuossa edellisessä blogikirjoituksessani mainitsemistani hankaluuksista ja ongelmista osoittautuivat sittenkin kesän mittaan entistäkin pahemmiksi, ja mm. siksi somessa olen ollut melkoisen hiljaa edelleen siihen muutenkin kuuluneiden motivaatio-ongelmien ja jopa inhon tunteiden takia.

Näistä asioista ja muustakin haluan nyt tässä purkaa kattavasti sydäntäni ikään kuin muutosta parempaan odotellen tai ainakin toivoen vuodenaikojen ko. taitekohdan ollessa siihen nyt hyvä tekosyy, ja samalla pohdin tässä edelleen koko someroolini ja -asenteeni mahdollisia jatkoaikeita tämän vuoden lopulle ja siitä eteen päin...

Aloitan tällä kertaa omaishoitajan roolistani muistisairaan (Alzheimerin tauti) äitini kotihoidossa: 

Tässä seuraa itse asiassa hyvinkin seikkaperäinen ja monivaiheinen kuvaus aiheesta, koska haluan tällä osoittaa minkälaista on olla nimen omaan vähävarainen omaishoitaja nyky-yhteiskuntamme rappioprosessien keskellä! 

Sinänsä hyvänä asiana on ollut koko tämän vuoden mittaan se, miten mm. uudella lääkityksellä äitini muistisairauden eteneminen on pysynyt hyvin kurissa, eli mitään havaittavaa huononemista siinä ei näytä tapahtuneen ainakaan n. puoleen vuoteen ja äitini toimintakunto, kommunikaatiokyky ja muu vointi on edelleen ns. "kohtalaista" ja välillä jopa "ok-luokkaa" -- ilman apua hän ei kuitenkaan pärjää arjessaan yksin.

Tässä hoitotyössäni ja äitini arjessa on ollut koko kesän mittaan pahoina ja pahentuneina ongelmina siihen liittyneet talous- ja rahaongelmat sekä äidilläni että itselläni -- kerronkin tässä seuraavaksi näistä aspekteista kuvauksen, koska se myös osaltaan osoittaa tämän yhteiskuntamme rappioprosessin luonteesta omaa sisältöään!

Jo tuolloin toukokuussa tuon edellisen blogikirjoitukseni aikaan nämä rahaongelmat olivat olemassa ja eskaloitumassa, ja isoina syinä siinä olivat Kanta-Hämeen hyvinvointialueen (missä siis äitini hoito tapahtuu kotonaan) tuottamien kotihoitopalvelujen kalleus ja sekä toisaalta meidän (minun ja äitini) heikko maksukyky ko. palvelujen ns. ostamisessa -- tästähän jo tuolloin toukokuussa mainitsin kärkevään sävyyn.

Yhtenä ongelmien eskalaatiokohtana samaan aikaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueen toiminnassa oli ollut menossa tuolloin tämän vuoden alkupuolella isoja organisaatiomuutoksiaan, jotka vaikuttivat noiden kotihoitopalvelujen laskutuksessa meille sen, että heidän laskutustoiminta katkesi useaksi kuukaudeksi pois, mutta sitten yhtäkkiä keväällä ko. katkoksen jälkeen yhdellä kertaa tulivatkin maksuun kolmen kuukauden laskut alkuvuodelta, josta kertyi jo toukokuussa reilusti yli 1000 euroa maksuvelkaa äidilleni. 

Se aiheutti jo sinällään maksukykyymme shokin, kun äitini eläke ja hoitotuet Kelalta hänelle eivät ole kovin suuria, ja kun itse olin siinä vaiheessa auttamiskyvytön omissa talousongelmissani, koska olin ollut jo viime vuodesta saakka itse vain omaishoitajan palkkion (siinäkin vain alin tuloluokka) ja yleisen asumistuen saaja tulojeni osalta.

Valitettavasti myös seuraavien kahden kuukauden kotihoitolaskut tulivat myös erääntymään lähes täysimääräisinä, joka aiheutti pahimmillaan alkukesällä jopa jo yli 2000 euron hoitolaskuvelan äidilleni ja yhä pahemman maksukyvyttömyyden haitaten jo muutakin laskujenmaksu- ja taloustoimintaa sekä äidilläni että itselläni!

Tämä kotihoitolaskutus on koostunut siitä, kun Kanta-Hämeen hyvinvointialue tarjoaa oman omaishoitajan työni tueksi kotihoitopalveluja; se siis tarkoittaa sitä, että omien äitini luota poissaolojeni ajoiksi heiltä on mahdollisuus saada kotihoitokäyntejä äitini luokse maksimissaan kolme kertaa vuorokaudessa, mutta heillä onkin ns. "ovela" tapa laskuttaa äidiltäni niitä käyntejään >> 

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on kehittänyt kuukausittaisen laskutusrakenteensa ja -kaavansa siinä niin, että käytännössä yhden tai useamman kotihoitovuorokauden päälle jatkoksi tulee aina viisi ns. "omavastuun" vuorokautta, joka tarkoittaa siis esim. kuuden vuorokauden mittaista laskutusta yhden kotihoitoja sisältäneen vuorokauden tapauksessa! 

Jos kotihoitokäyntejä tulee sillä tavalla ripotellen pitkin yhtä kuukautta niin, ettei tuo kuuden vuorokauden mittainen laskutusjakso missään vaiheessa katkea, niin ko. kuukauden hoitolaskuksi muodostuu koko maksimimäärä huolimatta siitä, että kotihoitokäyntejä olisi ollut oikeasti vain esim. 5 - 10 vuorokautena kuukaudessa -- Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tapauksessa tänä vuonna yhden kuukauden täysimääräinen kotihoitolaskutus on ollut hinnaltaan jopa yli 600 euroa.

Tämä on meidän (kuten siis sekä äitini että minä) vähävaraisten kannalta hyvin katala ja epäreilu tapa laskuttaa, koska nyt tässä meidän tapauksessa nähtävään tapaan se on omiaan aiheuttamaan isoja taloushaasteita ja -ongelmia, jos mielii käyttää kunnolla ja hoitoon määritetyllä tavalla hyväkseen näitä kotihoitopalveluja heiltä (he ovat itse asiassa ulkoistaneet ko. palvelun tuottamisen yksityiselle kotihoitofirmalle) -- tässäkin piilee siis jo yksi tämän yhteiskuntarappiomme pahuus; ahneuden ja taloususkonnon määräämä rahatuottojen maksimointi ihmisten väärällä ja epäeettisellä kustannuksella!

Niinpä vielä keväällä olin liian sinisilmäisesti luottamassa siihen, miten silloin oli äidilleni vetämässä tekemäni (minä siis olen hoitanut käytännössä äitini muistisairauden vuoksi kaikki hänen talous- ja muut käytännön viralliset asiointinsa, ja teen kaikki päätökset niissä) hakemus noiden kotihoitomaksujen huojennusta / perumista varten.

Liika sinisilmäisyyteni johti sitten siihen, miten annoin noiden kevään kotihoitokäyntien rullata varsin "leväperäisesti" ja kerrytin siten "huomaamatta" noita kuukausittaisia hoitolaskuja hyvin kalliiksi äitini haitaksi -- lopulta kävi sitten ilmi se, että eipä Kanta-Hämeen hyvinvointialueella ollut haluja myöntää hakemukseen mitään hyvitystä eli päätöksenä tuli hylky ja kaiken kukkuraksi tuon hakemuksen päätöskin viipyi matkallaan useita kuukausia vuodenvaihteesta kesäkuun alkuun!

Siksi päätöksen tultua kesäkuussa kävi karusti ilmi se, että jouduimme yli 2000 euron hoitomaksuvelkaisina pitkäaikaiseen huonoon talouden jamaan, ja siitä alkoi seuraava vaihe selviytymissaagassamme: 

Viimeisenä oljenkortena ensinnäkin laadin tuohon päätökseen oikaisuvaatimuksen ja laitoin sen heinäkuun alussa vetämään, mutta keskusteltuani tilanteestamme Kanta-Hämeen hyvinvointialueen sosiaaliasioiden vastaavan kanssa kävi edelleen ilmi seuraavaa; oikaisuvaatimuksissa on kuulemma paljon käsittelyruuhkaa ja siksi voi olla pahimmillaan edessä se, että asiamme tulee käsittelyyn vasta ehkä jopa lokakuussa... Eikä ole takeita oikaisuvaatimuksen tuottavan mitään muutosta alkuperäiseen päätökseen...

Muuten: tuon hylkäämispäätöksen tekijän titteli Kanta-Hämeen hyvinvointialueen piirissä on näissä ja ko. yhteiskuntarappion aspekteissa hyvin kuvaavan kuuloinen: "tulosaluejohtaja" -- eikös vain kuulostakin tuon perusteella siltä, että juuri tuloksen tekeminen taloususkonnon autoritaarisia ja ylikorostuneita rahavaatimuksia varten on yhteiskunnassamme se kaikkein määräävin tekijä tässäkin, ja siksi mm. ihmisten hyvinvointi ja terveys tulee korkeintaan kakkosena jos edes sitäkään?!...

Joka tapauksessa nyt me siis odotamme edelleen, josko tuosta oikaisuvaatimuksesta tulee jotain, mutta kaikkein todennäköisimmin joudumme edelleen toimimaan tuon hoitomaksuvelan lyhentämisen merkeissä seuraavasti ja ilmeisesti koko loppuvuoden ajankin sen mukaan:

Tässä kesäkuussa huippuunsa eskaloituneessa huonossa taloustilanteessa jouduin tekemään ratkaisuja ensinnäkin niin, että päätin jättää lähes täysin käyttämättä nuo kotihoitopalvelut ja jouduin rakentamaan omat poissaoloni äitini luota sen mukaisesti uudelleen -- joka tapauksessa poissaoloja jouduin ja edelleen joudun tekemään, koska omia asioitani pitää myös hoitaa kotonani Espoossa. 

Aikaisemmin minun oli mahdollista olla viikoittain maksimissaan 2-3 vuorokautta poissa ja ne myös putkeenkin poissa äitini luota ja asettaa siihen noita Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tuottamia kotihoitokäyntejä, mutta kesäkuusta alkaen heti tuon em. hylkäämispäätöksen myötä laitoin siis kotihoitokäynnit lähes kokonaan pannaan, ja sekä sen mukaisesti että minun kokeilujeni tuloksena olen nyt päätynyt käyttämään poissaolojani äitini luota uudella tavalla.

Poissaolokokeiluni ovat nyt tuottaneet sellaisen metodin noin keskikesästä alkaen, että kerrallaan pystyn olemaan poissa äitini luota maksimissaan yhden vuorokauden ilman noita ulkopuolisia kotihoitokäyntejä, ja nekin poissaolot on aseteltava niin, että yksi poissaolovuorokausi tapahtuu alkuillasta seuraavaan alkuiltaan. 

Äitini hoitamisessa tämän olen nyt havainnut maksimimääräksi äidin yksinoloa kerrallaan, jonka puitteissa äidin olosuhteet pysyvät vielä ok:n rajoissa; ehkä myöhemmin kerron erikseen tarkemmin, mitä äitini muistisairauden hoito vaatii kotioloissaan käytännössä ja ajallisesti, mutta nyt en tässä kirjoituksessa selosta sitä enempää...

Näin siis yhden vuorokauden mittaisten kertapoissaolojen turvin olen pystynyt järjestämään poissaoloni niin, että noin kesäkuun puolivälistä tähän saakka Kanta-Hämeen hyvinvointialueen järjestämiä kotihoitokäyntejä olen laittanut käyttöön yhteensä koko aikana vain kahtena vuorokautena, ja sama menetelmä jatkuu ilmeisesti koko loppuvuodenkin ja etenkin, jos tuo em. oikaisuvaatimus ei tuota tulosta tai sen käsittely viipyy vielä kuukausia...

Tämä ulkopuolisen kotihoitomahdollisuuden poisjättäminen tähän tapaan on ollut täten yksi oleellinen osa myös tuon em. hoitomaksuvelan lyhentämistä varmuuden vuoksi ja joka tapauksessa, kävi miten kävi tuossa oikaisuvaatimuskäsittelyssä: nimittäin hoitomaksuvelkaa ei ole ollut järkevää kasvattaa enää lisää, vaikka sen myötä tullut muutos on siis tuonut aikaisempaan nähden jonkin verran heikkolaatuisemman hoidon äidilleni.

Tähän mennessä tuota hoitomaksuvelkaa olemme saaneet lyhennettyä vasta n. puolella kesäkuusta lähtien, ja yhtä hitaana se lyhennys jatkunee myös koko syksyn mittaan, joten taloustilanne on kohentumassa vain vähän kerrallaan -- tosin äitini asuntoon on tulossa ensi vuoden alussa koko taloyhtiötä koskevan putkiremontin vaihe, ja siitä seuraa myös hänen yhtiövastikkeeseensa korotusta ja muuta käytännön haittaa, joka on myös yksi valitettava lisähaitta tähän kaikkeen talousahdinko- ja hoito-ongelmasumaan... 

Taloustilanteemme (sekä äitini että minä) kohentumista silti sentään edes vähän tapahtuu tässä loppuvuonna, ja siinä ovat nyt viime aikoina auttaneet myös seuraavat seikat: yhtäältä sain neuvoteltua ko. kotihoitolaskujen eräpäiviin myöhennyksiä jopa syys- ja lokakuille saakka, joka toki on ollut oikein hyvä asia -- Nyt kuitenkin edelleen näyttää siltä, ettei viimeisten laskujen hoitamiseen edes tuo lokakuun eräpäiväkään ole tarpeeksi myöhäinen... 

Omaan taloustilanteeseeni näitä tilanteita nivoutuen itse jouduin turvautumaan tulojeni osalta kesäkuusta lähtien em. omaishoitajan palkkion ja yleisen asumistuen lisäksi taas toimeentulotukeen, ja onneksi sitä on nyt viime kuukausina myönnettykin minulle ja jopa työmatkakorvausten (liikkumiseni kotini ja äitini asunnon välillä) kera. 

Tämä toimeentulotuki on ollut nyt oleellista, koska keväällä ja alkukesällä omakin taloustilanteeni heikkeni niin paljon, että jouduin kohtuuttomasti käyttämään myös äitini rahoja avustuksina omankin talouteni turvaamiseksi, koska minulla alkoi olla esim. oman kämppäni vuokran maksuissa reilusti yli kuukauden mittaista maksuviivettä.

Kun aloitin viime vuoden alussa tämän omaishoitajan työn, niin kuvittelin siitä itselleni saadun omaishoitajan palkkion, yleisen asumistuen ja äidiltäni saamani rahallisen avustuksen turvin sekä äitini että oman talouden hoituvan tällä metodilla "yhteistaloutena" nippa nappa kohtuullisesti ilman, että siihen tarvitsisi laittaa likoon muuta tulolähdettä, kuten itselleni toimeentulotukea tai muuta tuloa -- äitinihän ei saa tulojensa (eläkkeensä ja Kelalta saamansa muut hoitotuet) takia toimeentulotukea ja omistusasuntonsa takia ei edes yleistä asumistukeakaan.

Kuitenkin viimeistään tuo kotihoitovelan määrän eskaloituminen äidilleni sitten osoitti kesään mennessä sen, etten esim. minä yksinäni eikä äitini ja minä yhdessäkään pärjää tuolla metodilla arjessa, vaan olen taas pakotettu käyttämään toimeentulotukea -- minullahan oli ollut ennen tätä omaishoitajan rooliani pitkä monivuotinen vaihe jo ennestään toimeentulotuen käyttäjänä, ja kuvittelin viime vuonna viimein päässeeni nippa nappa eroon sen käytöstä, mutta tässä sitä taas joudutaan olemaan Kelan "sossupummi".

Mutta tämähän kertoo myös kieltään siitä, kuinka tässä rappioituvassa yhteiskunnassa ei enää monetkaan pärjää omillaan kunnolla ja monella tavalla ilman toimeentulotukea, vaikka olisi muitakin tuloja olemassa, koska mm. taloususkonto ja se mukainen valtiovelan paheneva loukku ja siitä johdettavat ns. talousriihien leikkuu- eli neofeodaalistamistoimenpiteet vievät omaan kitaansa hyvinvointivaltiota edelleen pala palalta!

Ja kuten olemme sen lisäksi nähneet osana valtion talousongelmia, niin mm. myös sairaan russofobinen ja sotakiimainen pelkotila Ukrainan super-"tukemisessa" Venäjää vastaan on viemässä koko maamme taloutta osaltaan edelleen ojaan yhä pahemmin ja yhä sokeammin, joka siis vaikuttaa varmasti tulevaisuudessakin monivaiheisesti myös esim. Kanta-Hämeen hyvinvointialueenkin taloudenpitoon yhä sairaammin... 

Pärjätköön siinä ikeessä Suomen vähävaraiset omaishoitajat ja muistisairaat muiden muassa miten kuten, kunhan Ukrainan "vihreäpaita" saa (korruptio)rahaa aina vain lisää ja lisää ykkösprioriteettina! -- Ja toki "huonolaatuiset" maahanmuuttajatkin ovat aina myös etusijalla globalistien "taloudenhoidossa" ja monikultturismiuskonnossaan, kuten Britannian ääri-"esimerkki" on tänä kuluneena kesänä osoittanut sen(kin) maan kaaokseen ja sen kautta totalitarismiin yhä pahemmin ajaen... 

Kyllähän noiden takia ja näissä merkeissä toisaalta on ihan oikea ylpeys olla ns. sossupummi ja käyttää luovalla tavalla hyväkseen tämän yhteiskunnan viimeisiä sivistysjäänteitä taloudenhoidossaan, kun ei ole enää varmaa sekään onko niitäkään enää muutaman vuoden kuluttua olemassa -- ainakin, jos EU:ssa menossa olevat nykypolitikan em. ja muut pakkomielteet vain jatkuvat kyseenalaistamatta, loppumatta ja jopa pahentuen!...

Kuten jo näistä em. talousasioista omassa elämässäni näette, niin eipä tässä kuluneessa kesässä ole ollut tosiaankaan juuri mitään hurraamista, vaan tämä on ollut varsin kauttaaltaan ja kokonaisvaltaisesti selviytymistä, taistelua ja selviytymistaistelua! -- eikä tässä vielä kaikki, kun selostan seuraavaksi muitakin kiirastuli- ja vaikeusasioita elämässäni >>

Viime kertaisessa blogikirjoituksessani oli pääosassa vuodenkiertovalokuvauksen projektissani silloiset ongelmat ja haasteet, ja valitettavasti siis siinäkin tuli kesän mittaan yhä lisää ongelmia ja jotkut menossa olleet ongelmat pahentuivat yhä lisää; joten kerron seuraavaksi näistä: 

Kesän aikainen sää oli suurimman osan aikaa tuolloin toukokuussa pelkäämäni mukaisesti juuri jopa odotettuakin pahempi; valokuvauskertoja varten metsästämiäni hyväpilvisiä ja siten sopivaa ja kunnollista valoa sisältäviä säätilanteita oli harmillisen vähän, koska maisemavalokuvauksessa ne eniten vihaamani erilaiset kumpu- ja kuuropilvitilanteet olivat niin runsaita ja vallitsevia. Ja usein etenkin alkukesällä ja nyt viimeisimpänä elokuun loppupuoliskolla oli myös paljon liian sateisia ja tuulisia säitä -- heinäkuun alusta elokuun alkuun kestäneen poikkeuksellisen hellejakson aikana toisaalta oli sitten selvästi parempia valokuvaussäitä, mutta toisaalta välillä liiankin tukalan kuumaa tehdä niitä valokuvauslenkkejä.

Tämän em. takia kaikilla kolmella valokuvausreitilläni Espoossa ja Hämeenlinnassa oli koko kesän mitassa hyvin vaikeaa löytää kuvauskertoja, ja siksi valokuvaamisesta tuli hyvin rikkonaista ja jouduin usein odottelemaan hyviä säitä liian pitkiä aikoja. 

Siksi monilla kuvauskohteilla kuvanottokertojen aikavälit venyivät pahimmillaan jopa 2-3 viikon luokkaan, kun tavoite oli ollut mieluiten 1-2 viikon luokkaa kuvasarjojen aikaväleiksi -- esim. elokuussa sattui monilla kuvauskohteilla sekä Espoossa että Hämeenlinnassa vain yksi kuvauskerta koko kuukauden aikana, kun mieluiten olisi ollut parempi ainakin 2-3 kuvauskertaa. 

Samasta hankaluussyystä johtuen jouduin myös usein arvioimaan sitä, että mille joillekin kohteille oli ko. ja muista vaikeuksista huolimatta hyvä tehdä erikseen ylimääräisiä kuvauskertoja, ja saada ainakin niiden parissa pienennettyä kuvauskertojen aikavälejä (esim. eniten muutoksia maisemassa ajan kanssa sisältäneet kohteet piti osata ottaa tähän mukaan) -- tähän pähkäilyyn vaikuttivat myös ko. ympäristössä olleet rakennus- ja muut ulkopuoliset työt sekä yllättävät tapahtumien aiheuttamat seikat-haitat, ja näistä sitten seuraavaksi:

Viime kertaisessa kirjoituksessa mainitsin sen, miten Espoon Keran alueella oli silloin menossa sähkö- ja valokuitukaapeleiden maahankaivuutyöt, mistä koitui oman valokuvausprojektini piiriin haittoja, kuten kuvauskohteissa työkoneita ja työmaa-aitoja valokuvaamiseni tiellä, kulkuyhteyksien hankaluuksia ja heidän kaivuun jälkeisiä teiden, väylien ja viheralueiden maisemointi- ja korjaustöitä omine haittoineen.

Kävikin sitten koko kesän mittaan ilmi juurikin hyväuskoisuuteni vastaisesti (olin kuvitellut pääseväni eroon siitä haitasta alkukesään mennessä), miten tuo maahankaivuutyö kaikkineen kiemurtelikin edetessään koko kesän ajan monilla kuvausalueeni kohteilla aiheuttaen pulman jos toisenkin, ja vasta nyt syyskuun alussa se työ on viimeinkin poistumassa kuvausalueeni ulkopuolelle pois haittaamasta.

Lisäksi Espoon Leppävaaran länsipuolella minut yllätti Tapiola festivaalin siirtyminen elokuussa siellä olevalle golf-kentälle, ja siitäkin koitui minulle ylimääräistä päänvaivaa valokuvaukseen, koska sen alueen piirissä minulla on myös useita kuvauskohteita. 

Kesätapahtumista jonkin verran haittaa kuvauskohteilleni oli myös mm. Leppävaarassa urheilupuistossaan olleista Kalevan kisoista ja triathlon-kisoista sekä Hämeenlinnassa Linnanpuistossa olleista festivaaleista alku- ja keskikesällä.

Hämeenlinnan Linnanpuistossahan (ja viereisessä Karnaalinpuistossa) alkoi sitten elokuun alusta iso puistoremontti (valmistuu ensi kesänä), joka toki oli ollut tiedossani jo viime vuodesta saakka kuvausreittejäni sille alueelle uudestaan sen takia järjestäen: olin varautunut siihen poistamalla kuvauslenkkini siltä osalta työmaa-alueella olevat kuvanottopaikat jo viime marraskuussa, mutta nyt elokuussa sen remontin alettua kävikin ilmi, että jouduin luopumaan vielä yhdestä kuvanottopaikasta ennakointini vastaisesti.

Espoossa Leppävaarasta länteen kulkevan ison junaratatyömaan takia jouduin kesän mittaan myös ylimääräisiin ongelmiin valokuvauksessa, koska kesä- ja heinäkuussa noin kuukauden ajaksi kuvauslenkkini reitti katkaistiin Kilon juna-aseman kohdalla työmaansa erään vaiheen takia, ja jouduin siksi käyttämään sillä alueella hankalaa kiertotietä kuvauslenkilläni, joka aiheutti kuvauslenkkini kierron tarkassa aikataulussa pysymiseen oman ongelmansa; niinpä kiertotie piti kiertää joka kerta juoksemalla, ja tuohon aikaan lähes joka kerta myös tukalassa helteessä.

Näiden työmaidenkin (kuten em. tapahtumissakin oli kyse) takia olin siis pakotettu myös välillä löytämään niiden piireissä ylimääräisiä tai korvaavia valokuvanottokertoja tietyille kuvanottopaikoille, jotta pääsin tietyistä haitoista eroon -- ajallisesti ylimääräisiä-korvaavia kuvanottokertoja piti osalta mm. valikoida joko viikonloppuun tai viikonloppujen ulkopuolelle tietyille arkipäiville kulloisistakin tilanteista ja olosuhteista riippuen.

Tämä johti täten siihen, että aikataulutus valokuvaamishommia varten oli jatkuvasti ja lennossa muuttuva "epämuotoinen ja häilyvä otus", jolloin usein ei ollut varmaa pystyykö hommat tekemään kulloinkin edes osaksi suunnittelemaansa ja ennakoimaansa sekä etenkin juuri haluamaansa tapaan. 

Välillä joinakin kertoina jouduin jopa siihen, että seuraavaksi päiväksi aikomaani valokuvaushommaa varten piti edellisiltana käydä tarkistamassa läpi mm. nuo työmaat ja / tai tarkistamaan jonkun tapahtuman aiheuttama haittavaikutus, jotta pystyin varautumaan mm. laatimalla ko. varsinaisen valokuvaushomman jälkeistä mahdollista uusintavalokuvausta tietyn haitan heti poistuttua. 

Oma lukunsa oli myös se, miten välillä kaikesta em. suunnittelusta ja oikeaan / hyvään tulokseen pyrkimisestä huolimatta osa (tosin korkeintaan maksimissaan n. 0,1 - 1% kaikista valokuvista) valokuvista jäi ajoittain epäonnistuneiksi varsinaisten kuvauslenkkien teossa, ja niitä piti sitten pyrkiä korjaamaan ylimääräisillä valokuvien otoilla; niistäkin siis koitui lisävaivaa, mutta valitettavasti omaishoitajan roolini takia tämä osa ns. korjausvalokuvaamista jäi suurimmaksi osaksi vain Hämeenlinnan valokuvausreitin piiriin, koska ajallisesti ja käytännön syiden takia vietin siis koko kesästä suurimman osan aikaani tietenkin Hämeenlinnassa -- Espoo oli siis lähinnä vain "ranskalaisten visiittien" aluetta minulle, ja taitaa sellaisena pysyä vielä koko loppuvuodenkin...      

Näin ollen kaikki em. ongelmat vuodenkierron valokuvausprojektissani olivat todella omaa henkistä ja fyysistä taakkaani koko kesän ajan myös kasvattaneita asioita, joka tietenkin jo valmiiksi tuon omaishoitajan roolini ongelmataakan lisäksi rasitti ja ahdisti minua erityisellä tavalla koko kesän ajan -- miksi sitten vaivauduin tekemään tuota valokuvausta senkin muututtua yhä vaikeammaksi, ja väsymyksen oltua välillä kovaakin luokkaa?

Toisaalta se koko projekti on ollut tärkeää vastapainoa kaikelle muulle arjessani, ja joka tapauksessa hyvin tärkeä osa INFJ-persoonani tapaa olla luova ja toimintadraivillinen sekä osana keskeisiä kiinnostuksen kohteitani! -- niinpä päätin olla poteva ja päättäväinen siinä edelleen näistä kaikista em. ongelmista huolimatta, ja päätin ottaa hankaluuksista opiksi tulleita henkisiä ja toiminnallisia asioita haltuun hyödyksi jatkolle ja kykyjeni kasvattamiseen monilla tavoilla. 

Lisäksi tämän kesän näiden kaikkien ongelmien yksi kohtalokas vaikutus on ollut myös se, miten entistäkin selvemmältä näyttää ja etenkin tuntuu se, miten kesken jääneiden maisema-arkkitehdin opintojeni loppuun saattamiseksi motivaatio ei enää koskaan palaa siihen; olen kertonut jo aikaisemmin tässä minkälaisia monia ongelmia siihen on liittynyt jo alusta alkaen, mutta nyt tämä ja siihen liittyvä jopa koko virallinen maailma on vain yhä enemmän vieraannuttavaa utopiaa tai pikemminkin dystopiaa ja lopullisen pettymyksen tyyssija. 

Osaltaan siksikin panostukseni tähän valokuvausprojektiin on arkeni uudelleen järjestämistä tavallaan kompensaationa pettymykselle ja huonoudelle ko. virallista vastaan ja motivaationi kehittämistä vastaamaan sekä sisäisen maailmani linjaamista persoonani mukaan että toimintadraivini muokkaamista soljumaan rappioituvan ulkomaailman puristuksissa edes joten kuten...    

Kuitenkin niin ylenmääräisen hankala ja rikkonainen tämä valokuvausprojektini oli kesän mittaan, jolloin siitä jäi niin huonoa makua suuhun, että sen takia olen jo päättänyt jatkaa koko valokuvien ottamisen projektivaihetta sekä Hämeenlinnassa että Espoossa vielä ensi vuodenkin ajan: en nimittäin halua lopettaa projektin valokuvienottovaihetta tämän näin rikkonaisen ja vaikean vuoden loppuun. 

Haluan lopettaa valokuvien oton paremman vuoden puitteisiin, josta jää sitten parempi ja kannustavampi maku ja motivaatio projektin seuraavaa vaihetta varten -- seuraavaksi minun pitää vain osata siksi ennakoida ensi vuoden mahdollisia ongelmia entistä paremmin ja suunnitella kuvausreittejäni (tietyn taktisen ja maisemallisen syyn takia taas marraskuusta alkaen) entistä paremmiksi sitä(kin) varten.

On tärkeää saada myös muutenkin jatkettua projektin valokuvausta dokumentoiden myös muissa aspekteissa maisemien ja säidenkin (joissa on ollut ja voi olla jatkossakin kummallisia piirteitä oleellisen dokumentoinnin arvoisesti...) vaiheita, ominaisuuksia, prosesseja ja muutoksia, ja onhan toki jatkossa mielenkiintoista myös seurata edelleen mm. noiden työmaiden etenemisiä ja niiden jälkeisiä vaikutuksia maisemissa ja maastoissa ko. kuvausreiteilläni...

Kun nyt lasketaan yhteensä sekä nuo omaishoitajan työni että valokuvausprojektini ongelmat, niin niistä käy hyvin ilmi koko kesäni aikaiset arkeni aikatauluttamisen, suunnittelemisen ja toteuttamisen välillä jopa äärimmäiset haasteet -- oli osattava mm. taiteilla toteutukseen myös äitini luota ne yhden vuorokauden kertaluonteiset poissaolemiset luovasti lennossa ja oikeastaan koko ajan muuttuvissa kalenterivaatimuksissa ilman juuri mitään pysyviä ennakointeja ja pitkäaikaisia valmiita suunnitelmia, ja koko ajan ongelmien kasaantumisen / ilmaantumisen vaarat kummittelivat mielessäni eri tavoin.

Huh sentään! -- onneksi syksy näyttää nyt jatkossa vähän helpommalta ainakin tuon valokuvausprojektin parissa ja sääkin näyttää suosivan parempaa valokuvaamista ainakin syyskuun alkupuoliskon mittaan, kun siihen on luvassa sääennusteiden mukaan poikkeuksellisen lämmintä eli ajankohtaan nähden erittäin kesäistä ja jopa korkeapainevoittoista säätä!... 

Tässä vaiheessa olettekin jo saaneet hyvän kuvan siitä, miksi em. seikkojen vaikutettua sometoimintani on ollut koko kuluneena kesänä niin olematonta, ja tästä someroolistani kerronkin lisää seuraavaksi:

Täällä blogissani oli siis taukoa toukokuun 10. päivän jälkeen tähän saakka, ja Facebookissa olen ollut omien julkaisujen suhteen lähes kokonaan tauolla saman ajan; itse asiassa tämän toistaiseksi viimeiseksi varsinaiseksi jääneen Fb-julkaisuni kommentteihin kuitenkin lisäilin ko. aihepiirin mukaisesti muita sopivia sisältöjä pikkuhiljaa kesän mittaan.

Lisäksi Fb-toimintani sisälsi silloin tällöin kesän mittaan joidenkin muiden Fb-julkaisujen parissa reagointeja, kuten tykkäämisiä; eli en aivan totaalisesti pystynyt olemaan aiotulla tavalla "täysin" somesta poissa. 

Kuitenkin juuri omien Fb-julkaisujen tekeminen on ollut se suurin kynnyskysymys ja näissä mainituissa ongelmissani siitä on ollut koko ajan helppoa pysyä poissa jatkuvasti -- pahoittelen siis sitä teille, kun en ole pystynyt tarjoamaan pitkään aikaan omaa somesisältöä, ja kun jatkossakaan ei ole vielä varmaa tai selvää paluuni sen toiminnan pariin...

Tuollaista "omabanni"-seikkaa korostaa edelleen tälläkin hetkellä se, miten Facebookissa toimiminen tuppaa olemaan ainakin omalla läppärilläni käytettynä aina vain usein jumittavaa ja heikkolaatuista käytettävyydeltään -- tämä ongelmahan on ollut pysyvää minulla jo ainakin korona-ajoista alkaen eli reilut 5 vuotta.

Eipä tällainen ole ollut edelleenkään juuri mitenkään kannustavaa somerooliani pohtiessani, mutta toisaalta huomasin elokuussa sellaisen muutoksen Facebookissa, että se (siis Meta) tarjoaa nyttemmin Fb-käyttäjilleen ns. "ammattilaistiliä", joka mahdollistaa mm. oman sometoiminnan monetisoinnin ja esim. tuo julkaisujen mainostamiseen työkaluja.

Sellainen ansaintamahdollisuus omalla sometoiminnalla voisi olla itse asiassa juuri yksi ratkaisu myös noihin em. talousongelmiini, ja itse asiassa onhan minulla ollut pohdinnassa jo parin-kolmen vuoden ajan muutenkin jonkinlaisen ammattimaisen ja monetisoidun sometoiminnan luominen ainakin jossain kiinnostuksen kohteeni parissa ja esim. YouTubessa, jos ei Facebookissa...  

Valitettavasti näissä someasioissa on vain vieläkin liikaa ylipäästävää ja ratkaistavaa ongelmissaan, jotta pääsisin toteuttamaan tuota muutosta ammattimaisempaan suuntaan oikeasti ja kunnolla -- pohdinnoissani tämäkin vaihtoehto kuitenkin pysyy tässä syksyn mittaan, ja ehkä tulosta syntyy viimeistään, kunnes nuo muut ongelmani helpottavat riittävästi...

Niinpä muutin varmuuden vuoksi tuon Fb-tilini ammattilaistiliksi, kun Facebook sitä erään kerran parisen viikkoa sitten sisään kirjatuessani kysyi: "muutetaanko tili ammattilaiseksi vai pysynkö vanhassa?"...

Eli mielessäni kuitenkin siintää jonkinlainen paluumahdollisuus someen tätä mennyttä kesää paremmin, mutta sitäkin varten ja varsinkin ammattilaiskatsannossa mietityttää vielä myös koko someroolini sisällöntuotannon olemus: tunnetustihan olen ollut siis pettynyt sisältökatsannossa etenkin yhteiskunnallis-poliittiseen aktivismiin, jonka takia olen ollut myös melko haluton toimimaan somessa.

Ja etenkin siis Facebookissa tämäkin on korostuneinta niin, että mahdollinen uusi someaktiviteetti tapahtuisi ensimmäisenä mieluummin ja ensisijaisesti täällä blogissa, jos ja kun esim. tässä syksyn mittaan joku uusi inspiraatio nousee ja konkretisoituu...

Kaikissa em. somen ulkopuolisissa ongelmissa on ollut vähintään sivujuonteena merkittävää myös se, miten olen jumittunut sosiaalisessa katsannossa ja ihmissuhteissa pelkästään vain tuohon "äiti-poika"-suhteeseen ja omaishoitajan rooli siinä tietenkin on omansalainen haaste, ja sen ulkopuolisessa maailmassa olen siis kokenut olevani hyvin yksinäinen ja on ollut hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta ajatella siitä ulospääsyä / mitään muutosta siihen. 

Tässä mielessä toisaalta on ollut myös jonkinlainen vahinko, kun en ole pystynyt olemaan somessa kunnolla aktiivinen, joka olisi ollut mm. juuri tänä päättyneenä kesänä edes jonkinlaista korvaavaa / vastapainoista / tasapainottavaa sosiaalista "elämää" itselleni tuon ymmärrettävästi hankalan ja rasittavankin "äiti-poika"-suhteen ohelle...

Ja ilmeisen "ikisinkku"-jumittuneena minun sosiaalinen elämä on myös erittäin rajallista ja vähäistä, koska sekä "oma itse" sisältä päin että ulkopuolelta raaistunut ja narsistinen deittailukulttuuri tuntuvat ja näyttävät muodostavan yhdessä lähes pelkästään vain jotain dystooppisen ja epämuodostuneen oloista sekasikiötä, josta ei löydy sopivaa tai ainakaan kunnollista ratkaisua itselleni uudeksi sosiaaliseksi elämäksi -- toivottomuus, väsymys ja liika hankaluus on siis pääasiallinen mielle varsin kauttaaltaan elämässäni edelleen ja sen luonne pahentui kuluneena kesänä...

Vaikka tuossa edellä mainitsin pettyneeni yhteiskunnallis-poliittiseen aktivismiin enkä ole ollut sen parissa itse someaktiivinen, niin tänä kuluneena kesänä(kin) olen silti seurannut maailman ja Suomen tapahtumia olosuhteisiini nähden varsin aktiivisesti sekä esim. juuri Facebookissa muiden tekemien julkaisujen kautta että mm. erilaisista YouTube-kanavista yms. vaihtoehtomedian sisällöistä -- ja sama koskee myös muita aihepiirejä, joista olen kiinnostunut, kuten musiikki, psykologia ja sosiologia, YouTuben reaktiovideot mm. ihan silkkana viihteenäkin, sää ja meteorologia jne. ...

Elämme toki äärimmäisen merkittäviä ja kriisien täyteisiä historiallisia vaiheita globaalisti politiikassa, joten on ollut siksi tärkeää joka tapauksessa pysyä kärryillä asioista ja tapahtumista, ja sen kera hyvän analyysin piirissä huolimatta näistä ongelmistani ja vaikken ole aktiivisesti tuottanut seuraamani informaation tiimoilta omaa somemateriaalia.

Tämän kirjoitukseni nyt aivan lopuksi laitan kuitenkin eräänlaisena loppukaneettina ja -kommenttina tähän nykymaailmantilaan yhteiskunnallis-poliittisesti pureutuvien YouTube-kanavien listauksen -- nämä kaikki ovat olleet kuluneena kesänä enemmän tai vähemmän seuraamiani joko uusina löytöinä tai aikaisempaan nähden enemmän huomiotani saaneita.

En ota nyt kantaa siihen, että kuinka paljon pidän heidän tuottamiaan sisältöjä oikeina / kunnollisina tai minkälaisia ongelmia tai virheitä olen havainnut heidän toiminnassaan / ajattelussaan -- pääasiassa pidän kuitenkin esim. juuri näitäkin paljonkin parempina tietolähteinä verrattuna länsimaisen valtamedian tuottamaan narratiivipuuroon ja propagandaan, koska sitä vastaan on oleellista pitää ja löytää sopivaa vastanarratiivia, ja muodostaa parempaa ja terveempää kokonaiskuvaa maailmantilasta sen mukaan. 

Alla olevista kanavista havaitaan myös keskinäistä vaihtelua, kun joissakin tietyissä asioissa on erilaisia ja osin jopa vastakkaisia näkemyksiä heidän väleillään; esim. jotkut heistä ovat lähes kritiikittömiä Donald Trumpin ihailijoita, kun jotkut toiset puolestaan ovat joko olleet aikaisemminkin tai päätyneet vasta tänä vuonna olemaan hyvin kriittisiä Trumpia kohtaan...

Tässä siis lopuksi pelkistetty ja yksinkertainen YouTube-kanavien listaus, ja sitten jää nähtäväksi joskus myöhemmin se, josko palaan itse tuottamaan vielä yhteiskunnallis-poliittista somesisältöä jossain muodossa... Tai ylipäätään somesisältöä muistakin aiheista.

Yhteiskunnallis-poliittista analyysiä, kommentointia ja uutisointia sisältäviä YouTube-kanavia:

--- Sebastian Sas

--- George Galloway

--- Danny Haiphong

--- Flashback History

--- Liberal Hivemind

--- MattMorseTV

--- Neil McCoy-Ward

--- Jeff Taylor

--- Bridget Phetasy

--- Promethean Updates

--- The Functional Melancholic.

Aatonaaton tilannevuodatus ja vuosiyhteenveto omasta elämästäni -- vuosi 2024 oli elämäni todennäköisesti huonoin ja vaikein: sosiaaliset ongelmat ja ahdistukset, lähiomaisten sairaudet ja kuolemat sekä arkeni ja taloustilanteeni huonous kasaantuivat yhä pahemmiksi

Vuosi lähenee loppuaan ja olen saanut edelleen vain vähän aikaiseksi yhteiskunnallis-poliittisten kirjoitusten suhteen tänne blogiinkin.

Nyt vielä juuri ennen jouluaattoa päätin kuitenkin tehdä ensimmäisen osan vuosiyhteenvetoa, ja tässä ensimmäisessä osassa keskityn tilittämään omia tuntemuksiani ja kokemuksiani tämän kuluneen vuoden ajalta omassa elämässäni, jossa kuluneesta vuodesta muodostui varmaankin elämäni huonoin ja vaikein, ja sen aiheuttaman epävarmuuden ja huonojen fiilisten saattelemana joudun odottamaan tulevastakin vuodesta 2025 hyvin vähän "hyvää" -- no, ei kuitenkaan totaalisesti pahaa...

Tämä kulunut vuosi on ollut niin vaikea ja huono monella tavalla itselleni(kin), että someaktiivisuuteni on ollut suurelta osin siksi hyvin vähäistä eikä tämä loppuvuosikaan ole tuonut siihen kovin paljoa parannusta, vaikka aikomus oli olla kesän jälkeen aktiivisempi -- tässä vuodatuksessa avaan siis jälleen tämän vaikeus- ja ongelmavyyhdin luonnetta ja sisältöä, ja kenties ennen näkemättömän avoimestikin: siinä yksi seikka lienee kirjoittamalla itselleni terapian tapainen tilitys.

Toisessa vuoden 2024 yhteenveto-osassa (julkaisu todennäköisesti ns. välipäivinä tai juuri ennen vuodenvaihdetta) keskityn sitten selvemmin politiikan, yhteiskunnan ja niiden parissa myös psyykkis-henkis-sosiaalisiin aspekteihin...

Tämä vuosi alkoi elämässäni heti isolla kriisillä, koska äitini terveys oli heikentynyt pahasti edeltäneen eli viime vuoden joulukuun ajoilta lähtien pahan flunssan jälkitilanteena, ja minun piti alkaa järjestämään hänelle sopivaa hoitoa ja apua heti tammikuun aikana -- tämä vei jo heti vuoden alkuun minulta voimia ja haluja olla somessa aktiivinen, kun olin niin huolissanikin hänestä; pahimmillaan viime tammikuussa äitini ei enää juurikaan halunnut nousta sängystään ylös eikä ruokahalua ollut lähes ollenkaan.

Onneksi sain asiat järjestymään viimeistään tuolloin ja äitini on ollut sittemmin viime talvesta saakka koko ajan "Oma Hämeen" kotihoidon ja terveystarkkailun piirissä, ja jossa minun roolikseni tuli käytännössä maaliskuun alusta alkaen ns. virallinen omaishoitaja hänelle.

Sittemmin viime talvena myös hänen lääkityksiin tehtyjen muutosten myötä hänen vointinsa ja pirteystasonsa on siksikin onneksi kohentunut pikkuhiljaa, ja tällä erää hän on pysynyt suhteellisen kohtalaisessa kunnossa vakaasti syksyn ja tämän alkutalven mittaan.

Mutta! -- kaiken pohjalla hänellä on ollut jo muutamia vuosia etenemässä muistisairaus, joka oli siis myös yksi osasyy hänen viime talven aikaiseen terveyskriisiin. Nyttemmin tutkimusten perusteella on selvinnyt hänen diagnoosiksi Alzheimerin tauti.

Niinpä onkin jatkossa selvää se, että hänen tästä viimeaikaisesta kohtalaisesta kunnostaan huolimatta on odotettavissa (lähi)tulevaisuudessa joka tapauksessa hänen kuntonsa asteittaista heikentymistä uudelleen ja edelleen Alzheimerin taudin edetessä -- etenemisen nopeus ja vakavuus on tietenkin vielä mysteeri...

Itselleni hänen omaishoitajanaan tämä tarkoittaa jossakin vaiheessa yhä uusia haasteita, vaikeuksia ja muutoksia käytännön arjessa, mutta toistaiseksi arvioin alkavan vuoden 2025 menevän hänen kanssaan vielä melko samalla tavalla kuin tämän vuoden loppupuoli on nyt viime kuukausina mennyt...

Roolini äitini omaishoitajana on kuitenkin mietityttävä ja huolestuttava asiakokonaisuus itselleni monella tavalla, joten tämänkin vuoden aikana olen jo joutunut miettimään ja tunnustelemaan oman elämäni tulevaisuutta hyvin hankalasti, koska tämä omaishoitajana oleminen on kuitenkin sen verran sitovaa ja henkisestikin raskasta, jolloin oman elämäni hallinta ja muuttaminen on tietyllä tavalla hyvin rajoitettua.

Tietysti olisin voinut laittaa äitini hoivakotiin jo viime keväänä suurimmaksi osaksi ajasta, ja saada siten omaan elämääni hallintaa takaisin, mutta en hennonut sitä tehdä, ja onhan tässä omaishoitajan roolissani myös oma ns. kultareunuksensa: toimintaani auttaa tuo "Oma Häme" -hyvinvointialueen kotihoitosysteemi, jolloin saan tehtyä omaakin elämääni edes osaksi ainakin sen vuodenkierron valokuvausprojektini suhteen.

Tämä äitini tilanne ja siihen sidottu oma elämäni on itselleni silti yhä vaikeampi asia tulevaisuudessa hänen muistisairautensa edetessä vääjäämättä, koska joudun sitten joskus lopulta miettimään ja ratkaisemaan senkin, että olisiko jossain vaiheessa pakko valita myös tuo äitini hoivakotiin sijoittaminen, vaikkei hän ehdottomasti sitä tällä hetkellä halua...  

Koska omassa elämässäni on ollut vaikeuksia ja haasteita muutenkin jo monta vuotta, niin siinäkin piilee lisäongelmia itselleni tämän omaishoitajana olemisen päälle ja edelleen tulevaisuuteen -- en mm. ole onnistunut luomaan itselleni ns. "virallista uraa" (arki on jatkuvaa epävarmuutta ja köyhyyttä), en ole onnistunut luomaan itselleni parisuhdetta (sosiaalinen elämäni on kapeaa ja erakoitunutta) ja muutenkin on ollut vaikeaa, koska myös taloustilanne on ollut esim. juuri tänä vuonna hyvin heikko ja vaikea sekä itselläni että äidilläni.

Taloustilanteen vaikeuksien kasaantumisessa on ollut isona osasyynä itse asiassa se, että tuo "Oma Häme" -hyvinvointialueen kotihoidon järjestäminen on erittäin kallista, vaikka olen suurimman osan aikaa itse omaishoitajana paikalla äitini luona: esim. keskimäärin n. 2-3 päivänä viikossa järjestetty "Oma Häme" -hyvinvointialueen kotihoito maksaa kuukausittain jopa n. 300 euroa ja välillä selvästi enemmänkin riippuen heidän määrittelemistään "oma vastuu" -vuorokausista jne. -- taloustilanteemme ei sitä enää kestä, ja olemmekin anomassa maksujen kohtuullistamista...

Tämäkin kertoo juuri sen, miten tässä yhteiskunnassa terveydenhuoltojärjestelmänkin muutokset ovat alkaneet olemaan vähävaraisille iso ongelma globalismin intressien tultua voimaan yhä enemmän!...

Omassa elämässäni olevat sosiaaliset vaikeudet ja sisällöt ovat siis edelleen mm. juuri tässä omaishoitajan roolissani sellaisessa tilassa, ettei niihin pysty osaltaan sen takia tekemään kunnollisia käytännön muutoksia / parannuksia, koska joudun olemaan sidottuna tähän nykytilanteeseeni...

Tämä toki ahdistaa ja mietityttää minua välillä paljonkin, ja mielessäni kummittelevatkin usein sellaiset tulevaisuuden visiot, missä joutuisin olemaan koko loppuelämäni yksin, ja esim. äitini nykytilannetta siihen heijastamalla mietin, josko ehkä itsekin joskus vanhana joutuisin vaikkapa juuri Alzheimerin taudin kouriin, ja lopulta joutuisin kitumaan kuoliaaksi yksin kotikolossani ilman mitään apua, ja kun ehkä yhteiskunta voisi olla jo siinä vaiheessa parinkymmenen vuoden kuluttua hajonnut ääridystopiaksi tämän nykymenon perusteella -- olen jo sitä(kin) ennalta kuvitellessani miettinyt, josko siinä vaiheessa viimein joutuisin jopa vakavasti miettimään itsemurhaa...

Eikä tuo äitini tilanne ole ollut ainoa sukulaisuusasioissa tänä vuonna sattunut ikävä asia: nimittäin jo neljän viime vuoden aikana oli ollut selvää se, että äitini sisko oli keuhkosyöpää sairastavana elämässä elämänsä viimeisiä aikoja, ja viimein viime lokakuussa hänen voimansa loppuivat ja hän menehtyi -- hänen siunaustilaisuutensa oli marraskuun lopussa.

Tämäkin menetys on tietenkin vaikuttanut myös minuun, koska olihan hän sen verran merkittävä ihminen elämässäni (mietin, josko tekisin jonkinlaista muistokirjoitusta hänestä vielä joskus...) -- valitettavasti koronahysteria osaltaan ja hänen keuhkosyöpätilanteensa aiheuttivat hänen viimeisiksi vuosikseen sen, että etäännyimme käytännössä emmekä juuri tavanneet enää, ja samaan tilanteeseen myös päätyen parin-kolmen viime vuoden aikana aloin myös olemaan jo kiinni äitini hoitamisessa, eli myös jo ennen tuota äitini viime talven kriisin eskaloitumista. 

Lisäksi on ollut tavallaan traagista nähdä tämän koko tilanteen luonne äitini kautta myös siten, kun hän ei ollut muistanut enää ko. edesmennyttä siskoaan kunnolla pariin viime vuoteen, eikä hän siksi tajua enää kunnolla, että siskonsa tuolla tavalla kuoli -- eikä äitini tietenkään enää päässyt käytännössäkään osallistumaan tuohon siunaustilaisuuteenkaan.

Itselleni tämäkin moinen tilanne on ollut tänä vuonna aihe surun lisäksi myös elämän rajallisuuden ja kohtuuttomuuden kohtaamiseen myös itsessäni, joka on aiheuttanut minulle osaltaan edelleen jopa koko elämää kohtaan pettymyksen, masennuksen ja riittämättömyyden tunteita -- siksi tämäkin on vaikuttanut someaktiivisuuteeni heikentävästi...

Nykytilanteessani on joka tapauksessa oman elämäni suhteen suurimman osan aikaa myös mahdotonta kuvitella sellaistakin tilannetta, jossa esim. pystyisin löytämään kunnollisen parisuhteen, tai edes "osa-aikasuhdetta" vaillinaiseen ja epämääräiseen tyytymisenä -- miten voi melkein koko aikuiselämänsä yksin ilman parisuhdetta eläneenä enää löytää mitään sopivaa / kunnollista, kun nyky-yhteiskunnassa samalla lähes koko deittailukulttuurikin on niin raadollistunutta, narsististunutta, pinnallistunutta, yhä monimutkaisemmin vaativaa, ja kun oma tilanne vaatii mitä ilmeisimmin erikoisratkaisuja, jos suhde mielisi olla sopiva omaltakin kannaltani katsottuna?? ... Täysin hullua ja toivotonta! 

Joka tapauksessa INJF-persoonatyyppinä olen erittäin vaikea ja vaativa ihminen sosio-pyykkisestikin, ja koska omansalainen traumahistoria on myös minullakin, niin mm. osa minun persoonasta on siksi vääristynyt ja jäänyt kehityksessä jotenkin epämääräisesti parikymppisen ikäisen tasolle eikä pääse sieltä pois -- ilmeisesti tällä persoonatyypillä tietyt sosiaaliset-psyyken ongelmat voivat olla erityispikantteja, vaikka ne muutoin olisivat ns. mietojakin...

Samalla toisaalta jotkut muut osat persoonastani ovat kehittyneet päin vastoin etukenossa hyvää kohti muuhun kokonaisuuteen nähden, ja siinä tavallaan em. nähden kompensaatiopyrkimyksenä, ja siitä on tavallaan muodostunut mm. yhteiskunnan odotuksiin ja vaatimuksiin nähden epäkeskoinen ja sovittamaton kokonaispersoonallisuus itselleni, joka on sekasikiöisesti kunnianhimois-negatiivis-hedelmällis-rikkonaisesti vuoroin lannistuva ja toimintadraivivauhdikas...

Kuten olette nähneet mm. täällä somessa (blogissani), niin tuollaisesta osaltaan merkkinä olen yhtäältä erittäin pessimistinen ja suorasukaisen kriittinen, mutta toisaalta tietyissä asioissa myös positiivisella tavalla erittäin perehtynyt ja niiden parissa ajattelussani erittäin pitkälle kehittynyt.

Tästä päästäänkin osaltaan yhteiskunnallispoliittisiin aiheisiin liittyen sellaiseen aspektiin tämän kuluneen vuoden elämässäni, jossa juurikin somen aktivismissa jouduin tänä kuluvana vuonna kohtaamaan merkittäviä sosiaalisiakin ongelmia aloitettuani yhä suorasukaisemman kritiikkini etenkin kemikaalivanauskomuksia ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksia vastaan, mitä havaitsin ns. kanssa-aktivistien parissa.

Itse aiheeseen nyt sen kummemmin pureutumatta sellaisesta roolistani sukeutui kontolleni aikaisempaa enemmän sosiaalisia ongelmia, kun olen ollut sen takia somessa aikaisempaa hyljeksitympi ja samalla siksi tapahtui sekä itseni että muiden tahoilta tämän vuoden aikana ennätysmäärä Fb-kavereistani poistamisia.

Tämänlainen dilemma on ollut myös laajemmin kollektiivisella tasolla paljon mietityttävä asia, kun ko. kritiikkini pointti on osaltaan kohdistunut moisessa tilanteessa siihen, miten kemikaalivana- ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksissa pesii haitallista älyllistä laiskuutta, suhteellisuuden tajuttomuutta sekä jopa tavallaan "lekkeripeliksi" laittamista ja ihan suoranaista valehtelua haitaksi julkiseen keskusteluun ja yhteisöjen maailmankatsomuksiin...

Tämä koskee tietysti jopa pikantimminkin ns. "litteä maa" -kulttia, vaikka osaksi eri ihmiset ovat niiden uskomusten vallassa em. uskomuksiin verrattuna, ja vaikka tämä aihepiiri on ollut itselleni vähemmän tärkeä kritisoitava (vaikka siis selvempääkin kritiikkiä sitä kohtaan pitää tehdä).

Tällainenkin kollektiivisen sosiaalisen kentän ja omien roolieni muodostama dilemmavyyhti ja vastakkainasettelujakin siksi luonut tilanne on ollut joka tapauksessa tänä kuluneena vuonna entistäkin korostuneempi asia, ja siksi sekin on luonut itselleni yhä lisää harmeja, pettymyksiä ja vaikeuksia; jopa siksi myös vaikeuksia nähdä parempaa tulevaisuutta osaltaan...

Olen joutunut pettymään mm. tuonkin takia siihen, miten sosiaalisen elämäni parantamisen sijaan onkin tapahtunut sen taantumista -- koska aikoinaan 5-15 vuotta sitten odotin juurikin tältä ns. "uudelta aktivismilta" myös sosiaaliseen elämääni lisää parempaa sisältöä, niin tämä kulunut vuosi on tuntunut siinä mielessä jopa dramaattiselta epäonnistumiselta.

Itse asiassa tässä katsannossa ja koko aktivistikauteni puitteissa olen joutunut pettymään sosiaalisesti jopa kahteen kertaan eri vaiheissa, kun ensin 10-15 vuotta sitten jouduin menettämään monia sellaisia sosiaalisia yhteyksiä (tai taantumaan niistä rakenteista poispäin), joiden piirien sisältöä voidaan nykyään kuvailla termillä "woke".

Kyllä, minulla oli ennen aktivistikauteni alkua (ennen vuotta 2008) kaveripiirissäni paljon ns. "woke"-piiriläisiä (mm. ilmastoalarmismiin, monikulttuurisuuteen yms. "valevasemmistolaiseen" sisältöön uskovia), mutta ns. heräämiseni ja aktivismini sen parissa tuotti minulle heihin nähden pian toisenlaista maailmankuvaa, jolloin juopa oli vääjäämättä muodostuva heistä monien ja minun väliini viimeistään vuoteen 2015 mennessä.

Valitettavasti nyt viimeisten 5 vuoden aikana ja siis erityisesti tänä kuluneena vuonna eskaloituneena samanlainen sosiaalinen juopa on ollut muodostumassa tämän "uuden aktivismin" (sisältäen kaikenlaista salaliittoteorioista globalismin ja "valevasemmistolaisuuden" kyseenalaistamiseen yms.) itsensä parissa minun ja noiden kemikaalivanauskomuksia ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksia vaalivien väleille.

Tämä tilanne on ollut siis jo toistamiseen muodostumassa oleva sosiaalinen dilemma itselleni, joka osaltaan siksi tuntuu jopa pahemmaltakin pettymykseltä kuin tuo ensin mainittu paha vaihe -- ja pahemmalta se tuntuu myös siksi, kun odotin tältä uuden aktivismin piiriltä älyllisesti paljon jo yli 10 vuotta sitten ja koska luulin löytäneeni siinä viimeinkin vertaistani sosiaalista seuraa eli ns. "omaa laumaa", ja elämääni paljon kaivattua muutosta parempaan siksikin.

Mutta tällä hetkellä en tiedä, miten tähän nykydilemmaan(kaan) suhtautuisin lopulta ja miten sen saisi loppumaan / muuttumaan paremmaksi: yhtäältä olen halukas olemaan vielä optimistinen mm. somessa tätä ns. nykypiiriäni kohtaan, mutta toisaalta olen näiden kaikkien muidenkin asioiden takia niin väsynyt enkä jaksaisi kiinnittää enää huomiota tähänkään piiriin, saati siinä oleviin ko. ja muihin ongelmiin...

Ja miten edes suhteuttaa hedelmällisesti tuota tilannetta siihen, miten en tietenkään tingi itselläni sellaisista saavuttamistani perehtyneisyyden asteista, joissa pätee tietty varmuus ja vankka suhteellisuuden taju?? -- koska haluan edelleen kehittyä älyllisesti joka tapauksessa, niin se tulee olemaan ikuinen juopa minun ja sellaisten ihmisten välillä, jotka eivät jaa riittävän samanlaista totuuteen pyrkimisen asennetta ja kykyä kuin on itselläni...

Esim. edellä mainittuihin muihin sosiaalisiin seikkoihin myös liittyen minun on mahdotonta kuvitella itseäni parisuhteeseen sellaisen naisen kanssa, joka on juuri vahvasti kemikaalivanauskomuksia ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksia vaaliva -- enhän voi olla edes henkisessä yhteydessä kunnolla sellaisen ihmisen kanssa, joka pitää itselleni erittäin tärkeää älyllistä ja tiedollista sisältöä hänen kontollaan "valheena" tai "vääränä tietoisuutena"... 

Oma ongelmakokonaisuutensa on ollut tietenkin koko yhteiskunnallispoliittinen tilanne, joka on tämän vuoden aikana eskaloitunut monella tavalla entistäkin pahemmaksi koko maailmassa -- toki toisaalta osaksi on ollut nähtävissä myös positiivisia ja lupaavia muutoksia myös, josta osaltaan on ollut merkkinä Donald Trumpin vaalivoitto Yhdysvalloissa viime kuussa, vaikka mitään varmaa siitäkään ei voida sanoa tällä hetkelläkään vielä...

Mutta nuo yhteiskunnallispoliittiset asiat vuosiyhteenvetona ajattelin siis ottaa käsittelyyn omassa toisessa kirjoituksessa myöhemmin, joten taidankin nyt päättää tämän vuodatukseni tähän, ja alan valmistautumaan Joulun aikaan rauhoittumalla sekä tekemällä seuraavaksi tänne blogiini (julkaisut tuttuun tapaan kahtena osana aaton aikana) tämän Joulun kertaiset valokuvalliset joulu(valo)tervehdykseni: siinä vuosittaisessa blogisarjassa onkin vuorossa jo 19. kerta! -- Sitä sarjaa on ollut aina ilo tehdä; ehkä siitä on iloa sekä itselleni että teille muillekin tässä ankeassa kokonaistilanteessa myös tällä kertaa...