Showing posts with label koulukiusaaminen. Show all posts
Showing posts with label koulukiusaaminen. Show all posts

Saturday, January 01, 2022

Sometoimintamuutos talvella 2021-2022: pohdintaa rooleistani ja aktivismistani Facebookin ja bloggaamisen piirissä sekä sosiaalisen elämäni aspekteissa

Vuosi 2022 on nyt alkanut, ja teen tässä sen myötä omakohtaista elämäni ja aktivismini / someaktiviteettini kohtalon ja jatkon pohdintaa - samalla tulee näin kunnolla avattua pitkään lähes päivittymättömänä olleen blogini aktiviteettia uudestaan, ja toivottavasti tästä tulee pysyvämpi muutos blogikirjoittelun pariin jatkossa.

Näin ollen hahmottelen tässä uudestaan sitä, minkälaista roolia haluan tai voin yhteiskunnallispoliittisessa kirjoittamisessani / toiminnassani noudattaa tänä alkaneena vuonna ja toki siitä eteen päinkin, koska en ole ollut tyytyväinen näihin aktivismiaspekteihin elämässäni etenkään päättyneenä vuonna 2021.

Sitä kuvaa eilen Facebookiin laittamani postaus, jonka laitan nyt myös tähän alle näkyviin, ennen kuin jatkan ko. pohdintaani lisää alempana.



Siitä oman tekstini lainaus kokonaisena >> Jaahas, vuosi 2021 vaihtuu seuraavaan, mutta eipä tässä nyt ole oikein juhlamieltä.
Tämä päättyvä vuosi on ollut minulle lähes jatkuvien pettymysten sarjaa ja valistaminen on alkanut todella väsyttämään ja turhauttamaan, ja varsinkin kun sekin junnaa paikoillaan eikä ole tuonut enää mitään uutta inspiroivaa elämääni yli 13 vuoden jälkeen. Fb-seinänikin näemmä hiljenee muiden reaktioista vääjäämättömästi.
Joku on todennut, että alkava vuosi tulisi olemaan yhteiskunnassamme vähintään yhtä huono tai ellei jopa selvästi huonompikin kuin menneet kaksi yhteensä - eli yhä paskemmaksi meno tulisi muuttumaan.
Mitäpä sitä sitten turhaan tyhjiä ja katteettomia onnen toivotuksiakaan laittelemaan.
Vähiin käy ilon aiheet, ja omassa elämässänihän se on ollut valokuvaus, jonka parissa alkavana vuonna tulen ainakin edelleen viettämään aikaa.
Saas nähdä jääkö tämä pitkäksi aikaa viimeiseksi fb-päivityksekseni, koska on ollut viime aikoina ajatuksia yhä enemmän siitä, että lopetan täällä someurani.

Blogiini aion silti vielä tehdä sitä aikomaani fb-materiaalini siirtoa kohtapuoliin / jossain vaiheessa: se saa olla jonkinlaisen "mietintävaiheen" kaltainen pysähdys, ja katsotaan sitten mitä aktivisti- ja some-elämältäni tulevaisuudessa haluan, vai haluanko enää mitään...


--- Yksi merkittävä vaihe tällä hetkellä someaktiviteettiani koskevassa pessimismissäni ja pettymyksessäni on ollut yhtäältä se, kun päättyneenä vuonna 2021 aloin saamaan Facebookilta ensimmäistä kertaa kunnolla fb-tiliäni koskevia rajoitusrangaistuksia "väärän" ja "yhteisösääntöjen vastaisen" kirjoitteluni takia - klassista toisinajattelijan hiljentämistä siis omasta mielestäni.

Facebook-tiliäni on rajoitettu jo muutamaan kertaan, missä olen ollut mm. 3 - 7 päivän mittaisina jaksoina kirjoitus- ja kommentointiestossa sekä nyt viimeisimpänä rajoitusrangaistuksena Facebook on rajoittanut tiliäni niin, että fb-julkaisujeni näkyvyyttä on häivytetty fb:n pääseinän uutisvirasta viime marraskuun 30. päivästä alkaen 90 vuorokauden ajaksi, jolloin siis tämän vuoden 2022 maaliskuun alkuun saakka tuo rajoitus on voimassa.

Selvä seuraus tästä on ollut tietenkin minun joutuminen aikaisempaa selvemmin fb-yhteisössä paitsioon ja näkymättömiin mm. kanssa-aktivistien piiristä ja muutenkin, joka on tietenkin minulle harmistus mm. sosiaalisesti, ja tietenkin valistamisen katsannossa yleensäkin.

Olen nimittäin jatkanut vielä päättyneenä vuonnakin fb-toimintaani erittäin aktiivisena yhtäältä myös siinä toivossa, että löytäisin aktiviteetin ohessa ja sen kautta itselleni sopivaa sosiaalista viiteryhmää ja ns. "omaa heimoani", jonka parissa tuntisin olevani hyväksytty ja jopa arvostettukin.

Kuitenkin tämä viimeisin fb-tilini rajoitusvaihe on paljastanut minulle osaltaan sellaistakin sosiaalista pettymystä, joka on ilmennyt myös aikaisemmin, mutta nyt erityisesti tuon marraskuun 30. päivän jälkeen, kun kokeilin jatkaa tuosta tilirajoituksesta huolimatta fb-aktiviteettia runsaasti joulukuun ajan sekä tekemällä omia postauksia että reagoimalla monien muiden postauksiin.

Pettymyksekseni huomasin, että tuosta aktiviteetista huolimatta oma fb-seinäni alkoi jäämään yhä enemmän vähälle huomiolle muiden taholta eikä siis pelkästään ko. rajoituksesta johtuen, ja enää vain hyvin harvoja yksittäisiä ennestäänkin seinälläni reagoineita ja kommentoineita kanssa-aktivisteja silloin tällöin huomioi kirjoituksiani-postauksiani.

Tähän osaltaan liittyen yleensäkin sosiaalisena huomiona fb-aktivismin parissa olen nyt havainnut senkin, miten itse asiassa varsin odotetusti tälle kriisiajalle tyypillisenä ilmiönä ja muutenkin ihmisten sosiaalisen käyttäytymisen tyypillisissä ominaisuuksissa fb-postauksiin reagoinnit ja kommentoinnit ovat alkaneet kasaantumaan entistäkin enemmän mm. juuri kanssa-aktivistien parissa lähinnä vain kaikkein suosituimmille henkilöille, ja minun kaltaiset vähemmän suositut jäävät siinä joka tapauksessa entistäkin enemmän pimentoon ja paitsioon huolimatta sisällöllisestä panostamisesta postauksiin ja aktivismiin siinä missä muutkin.

Eikä kyse siinä siis ole pelkästään vain minusta, vaan olen havainnut fb-kavereideni parissa joillakin muillakin samaa kuin itselläni: eli että heilläkin on fb-postauksia, jotka ansaitsisivat tulla paljon paremmin huomioiduiksi.

Yleisesti lisäksi vaikuttaa siltä, että monilla ei riitä huomioherkkyyttä ja kärsivällisyyttä sellaisiin pitkiin analyyttisiin kirjoituksiin, millaiset ovat minulle luonteenomaisia tuottaa: siinä osaltaan myös tämä yhteiskuntakriisin luonne tuottaa sellaista sosiaalista ja psykologista reagoimista, jossa sosiaalisen konstruktion tasolla pitkäjänteisyys ja syvällisen sisällön omaksumisen kyky heikkenee ja vastaavasti iskulausemaiset ja lyhytjännitteiset / helpot sisällöt korostuvat tiedonkäsittelyssä ja arvostuksissa.

Tällöinkin tietenkin omanlaiseni analyyttinen ja runsas sisällöntuotanto joutuu myös paitsioon ja pimentoon turhan helposti - jossakin mielessä siis yksinkertaistamisellekin toki on hyvää tilausta, mutta siinä piilee myös vaaransa ja heikot / väärät ominaisuutensa...

Tästä tulee silti päätelmänä mieleeni sekin, että taidan todellakin olla poliitikon rooliin täysin epäsopiva, koska olen "liian hidas", "liian analyyttinen" ja "liian pohdiskeleva" - ainakin puolileikillisesti tuossa on perää, mutta kyllähän osaan toisaalta tehdä myös salamannopeasti johtopäätöksiä: se tulee silti yleensä vasta tietyn prosessoinnin tuloksena, ja sitten mm. iskeviä ja ytimekkäitä assosiaatioita, verrantoja ja allegorioita voi minulta tulla kuin "apteekin hyllyltä" välillä - Minulta ei vain kannata jatkuvasti odotella nopeaa ja yksinkertaista reagointia-sisältöä.

Silti oman someaktiviteettini ja sosiaalisen elämäni parantamisen katsannossa tämänlaisista em. puuteseikoista johtuva kuvattu tilanteeni on ollut minulle tietenkin pettymys ja runsaasti käyttämääni energiaan nähden hyvin turhauttavaa, ja tätä mielipahaa korostaa oman elämäni vaikeat aspektit sosiaalisessa katsannossa menneisyydestäkin käsin.

Tietenkin myös aktivismissa itsessään tämä on pettymys, koska tästä tulee itselleni kokemusta epäarvostuksesta, eli kuinka jo yli 13 vuotta kestänyt valistamisen operaationi on tullut nyt ulkoisesti ja omakohtaisena kokemuksenani liian paljon "yhdeksi haileaksi" sosiaalisessa konstruktiossa ja yhteiskuntaan vaikuttamisen keinoissa-sisällöissä, ja jopa ns. omassa aktivistipiirissäkin.

Noista oman elämäni vaikeista sosiaalisista aspekteista: olen ehkä jossain määrin aikaisemminkin tuonut somessa ilmi sen, että olen persoonallisuustyypiltäni introverttiin kallellaan oleva erityisherkkä ihminen, jolle mm. sosiaalisten kontaktien ylläpito ja varsinkin uuden sosiaalisen elämän luominen on erityisen vaikeaa: eikä vähiten tässä yhteiskuntakriisissä, joka sotkee ja tuhoaa sosiaalisia rakenteita yleensäkin. 

Tällaista lisäksi vaikeuttaa menneisyydessäni koetut sosiaaliset pettymykset / traumat mm. nuoruudesta / lapsuudesta saakka, jolloin olin mm. koulukiusattuna ja ainakin sosiaalisesti hyljeksittynä useita vuosia, ja siten itsekin kauan elämäni aikana olen tyytynyt varmasti liialliseenkin yksinoloon monissa haitallisissa aspekteissa. 

Tällä menneisyydellä on elämässäni painolastinsa, jonka purkamista ja parantamista joudun tekemään edelleen, ja tämä vaikuttaa toki siihenkin miten herkästi / vahvasti koen näitä tässä mainittuja sosiaalisen some-elämänkin puutteita, rajoja ja pettymyksiä.

Toki siksi saatan välillä liikaa reagoida tai olla ylipessimistinen, mutta toisaalta emmekö me kaikki halua myös kokea hyväksytyksi tulemista ja arvostusta etenkin juuri oman viiteryhmän / sosiaalisen "oman heimomme" piirissä, ja puutteet / epäkohdat siinä joka tapauksessa aiheuttavat mielipahaa, ahdistusta ja pettymystä - niitä tässä nyt tuon siis jopa tapauksessa ilmi, mikä on myös ihan terve ja välttämätön tapa reagoida.

Valitettavasti (tai toisaalta myös onneksi joissakin muissa katsannoissa!) olen siis ihmisenä sellainen "oman tien kulkija" persoonallisuuspiirteidenikin takia, että nähtävästi minulle on ollut aina vaikeaa ja osaltaan jollain tapaa ihan luonnollisestikin tarpeetonta olla osana ryhmiä / ryhmätoimintaa - mikä olisi hyvä balanssi yksilöllisyyden ja sosiaalisuuden kesken?...

Niinpä sosiaalisen elämäni sisältö aina joutuu olemaan jotenkin vajaata tai rajattua, ja se vain olisi yksi asia minkä kanssa minun pitäisi sopeutua elämään jossain määrin mukautuvasti ja ongelmiin hyväksyvästi...?

Nyt sellaista ainakin on ilmennyt yhä selvemmin tässä vaiheessa yhteiskuntakriisiämme ja osana some-elämääni, ja itse asiassa ko. yhteiskuntakriisi itsessäänkin on luonut myös omaan arkielämääni sen verran lisähaasteita, että sekin vaikuttaa nyt huonolla tavalla elämäntilanteissani. 

Niinpä olen nyt päättänyt tässä vaiheessa ratkaisuksi aktivismiini-somekirjoitteluuni sellaista, että siirrän itseni jonkinasteisesti pois tuolta Facebookista: yksi määrittäjä tälle päätökselle on se, että minulle selvästi tekee nyt hallaa joutuminen fb:ssa liikaa oman itseni suhteen em. kaltaiseen suosituimmuus- / arvostusvertailuun muiden kanssa-aktivistien kesken, kun fb:n somerakenne sitä osaltaan tuottaa reagoimistoimintoineen ja rajoituksineen kaikkineen elimellisesti koko ajan ja niin korostetusti.

Toisin sanoen yksi ongelmanratkaisu sille on se, että en toistaiseksi enää postaile tai ehkä jopa muutenkaan toimi Facebookissa, ja siirrän kirjoitusaktivismini jopa kokonaan vain tänne blogiini.

Minulle nähtävästi on siis parempi kirjoittelupaikka tällainen blogin kaltainen paljon rauhallisempi tyyssija, jossa ympärillä vellovaa sosiaalista painetta ja yhteisöllistä vertailupakkoa on paljon vähemmän jos ollenkaan, koska täällä ei ole rakenteellista sosiaalisen vertailun mekanismia siten kuin fb:ssa. 

Toimin täällä siis juuri "oman tien kulkijana" paremmin omana itsenäni ilman liiallista ja haitallista "ympäristöhälinää" - Facebook on täten tietyllä tavalla ihan samaa kuin liian hektinen ja sosiaalisesti liian intensiivinen "avokonttori", joka juuri ylipäätäänkin on introvertille ja erityisherkälle ihmiselle painajainen. 

Tämän olen nyt tietyillä tavoilla haitallisena ilmiönä itselleni todella havainnut fb-aktiviteettini(kin) kautta, ja siitä pitää siksi nyt ottaa oppia.

Sosiaalisen elämäni parantamisen aspektit tämän uudenlaisen somepäätökseni puitteissa eivät ole tietenkään heppoiset tai ainakaan optimaaliset, mutta sillekin sitten täytyy pohtia parempia ratkaisuja käytännössä jossain vaiheessa muilla tavoilla, kunhan tässä muotoilen ensin somerooliani ja -toimintaani uudestaan...

Ajattelin pitää tämän ratkaisumallin nyt voimassa samanlaisena ainakin tuon fb-tilini voimassa olevan rajoituksen ajan, eli tulevan maaliskuun alkuun saakka: seurailen sitten tänä aikana omia fiiliksiäni siitä, miten jatkossa aktivismini ja sometoimintani sekä muiden elämäni aspektien kanssa tulee menemään jne. - Ensi keväänä saattaisi sitten tulla jotain toimintamuutoksia taas... 

Lisäksi tänä aikana teen myös sitä jo pitkään aikomuksenani ollutta runsaan fb-postausmateriaalini siirtämistä vuosilta 2020 ja 2021 tänne blogiini, joten siinä mielessä tämä ratkaisu ja muutos on myös ihan tarpeellinen ja tervetullut: en nimittäin jaksaisi olla sekä yhä aikaisempaan tapaan fb:ssa aktiivinen että tuottaa tänne blogiini tuota siirtomateriaalia aivan yhtä runsaasti.

Mainitsen jo nyt myös sen, että tuskin tämä siirto-operaatio valmistuu tuohon maaliskuun alkuunkaan mennessä vaikka olisin todella ahkera, koska siirrettävää materiaalia on niin paljon - pohdittavaksi samalla tuleekin se, miten keskittyä siirrossa olennaiseen ja jättääkö jotain ns. turhaa siirtämättä...

Tästä fb-postausten blogiin siirrosta teen sellaisen systeemin tänne, että omaksi postaukseksi teen ns. päivityskirjoituksen, johon kokoan ajan mittaan linkkilistaukseksi kulloinkin takautuvasti blogiin päivittämiäni materiaaleja; esim. yhden kuukauden verran takautuvasti kerääntyneet siirrot merkitsen linkeiksi blogikuukauden mittaisina paketteina: blogissahan on linkit kuukausiin jo valmiiksikin etusivulla. 

Ja nämä takautuvat materiaalisiirrot ajattelin tehdä ajallisesti niin, että käytän fb-postauksieni aikamerkintöjä blogiin siirtojen vastaavina aikamerkintöinä, niin tavallaan ajankohtien autenttisuudet tulevat siten niissä hyvin ilmi täälläkin, ja näin pääsen itsekin hyvin opettavaisesti ja valaisevasti tarkastelemaan uudestaan kronologisesti oman kirjoitteluni ja ajatteluni prosesseja.

Niissä mm. juuri liittyen näiden aikojen covid-tilanteisiin yhteiskuntakriisimme parhaillaan menevänä ytimenä: niistä aiheista fb:ssa olen tehnytkin varmaan ylivoimaisesti eniten postauksia noina kahtena edellisvuotena. 

Näissä merkeissä lopetan tämän pohdinnan tähän, ja seuraavaa blogipostaustani odotellessa toivotan kaikesta huolimatta hyvää tai parempaa alkanutta vuotta 2022 blogilukijoilleni!

Tuesday, February 19, 2019

Analyysiä elämästäni aktivistina, koulukiusattuna, itsenäisenä ajattelijana ja kuoleman portilta selviytyjänä - Ihmisenä kehittymisen sosiologiaa ja psykologiaa...

Tämä Tiina Keskisen pohdinta koulukiusaamisesta nyky-Suomessa kirvoitti minut nyt kirjoittamaan erittäin pikantisti henkilökohtaisen ja avoimen tilityksen elämästäni, missä peilaan sen eri aspekteja mm. aktivismiin ja omaan rooliini siinä. 

Samalla se on varmasti hyvin mielenkiintoinen analyysi ihan yleiselläkin tasolla etenkin sosiologiasta ja psykologiasta kiinnostuneille. >>

--- Kiusaaminen on todella taitavaa – Fiksut oppilaat osaavat kohdella epätoivottua henkilöä niin ikävästi ja julmasti, että opettaja ei huomaa.

Lainaus: "Katselen esimerkillisiä, iloisia, pärjääviä luokkakavereita hieman uusin silmin. Miten he ovat niin ovelia ja julmia? Miten hirveät traumat he jättävät luokkakaverin sieluun? Kokeeko hän loppuelämänsä ulkopuolisuutta? Aiheuttaako ulkopuolelle jättäminen ikuisen epävarmuuden tuleviin ihmissuhteisiin?".


Sitten se avoin pohdintani, jonka julkaisin jo aikaisemmin FB-seinälläni >>

Oi voi, muistuu tuostakin niin mieleeni omat kiusatuksi joutumisen kokemukseni yläasteella ja lukiossa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämääni koko aikuisikäni.

Tämä on ollut oman elämäni yksi iso dilemma ja tragedia; ymmärrän kyllä selvästi nyt sen, miten voimakas ulkopuolisuus ja epävarmuus ihmissuhteissani ja koko ihmiskokemuksessani on ollut yksi seuraus noista ajoista.

Tosin muistan olleeni jo ennen kiusaamiskokemuksianikin jo sellainen ihminen lapsena, joka tykkäsi paljon olla omissa oloissaan ja puuhata vain omien kiinnostuksen kohteiden parissa - Kiusatuksi joutuminen sitten vain vahvisti sitä elämäntapaa lisää.

Sosiaalisena olentona ihminen on kuitenkin sellainen, ettei minullekaan tämä olotila voi olla sosiaalisesti ja psyykkisesti optimaalinen, ja parantumista olisikin tehtävä - monesti vain tuntuu siltä, että on tyytyminen siihen mitä on "saanut" ja sillä mennään koko loppuelämä...

Eli tavallaan "rangaistus" tässä elämässä on vain kärsittävä "kuin mies", jos kyseessä on "edellisessä elämässä tehtyjen syntien" sovittaminen tässä elämässä - näin "Teal Swan"-tyylistä tai vastaavaa esoteriaa lainatakseni...

Tai positiivisemmin ilmastuna kääntäen: on pyrittävä ottamaan tämänlaisesta sosiaalisesti kapeasta ja ongelmallisesta elämästä se oppi, mitä vain sellainen voi tarjota mahdollisuutena kokea jotain oleellisesti uutta ja / tai tarpeellista osana "luojan suunnitelmaa"...

Toisaalta pidänkin kyllä myös hyvänä seikkana sitä, miten olen ollut tuollaisessa elämänkokemuksessani voimakkaasti ns. ulkopuolinen, vaikka siitä on ollut sosiaalista haittaa ja ongelmaa hyvin monella tavalla.

Nimittäin sellainen on mahdollistanut minulle tavanomaista paremmin itsenäiseksi ajattelijaksi kehittymistä mm. siten, että sitä kehitystä estäneitä eli liikaa kahlitsevia sosiaalisia elementtejä (kuten ideologisia tai uskonnollisia kultteja / ryhmiä sekä sellaisten mukaista kasvatusta) ei ole ollut elämässäni oikeastaan lähes ollenkaan missään vaiheessa.

Seurauksena "ryhmättömästä sosiaalisuudesta" on ollut tietenkin mm. se, etten ole päässyt kokemaan tarpeeksi sosiaalista yhteenkuuluvuutta eli nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi sekä ihan jopa rakastetuksi tulemisen kokemuksia ihmisyyden oleellisena osana.

Itsenäiseksi ajattelijaksi kehittymisessä on kuitenkin se oleellinen hyvä piirre, että se on autonomiseksi aikuiseksi kasvamisen yksi edellytys - siinä olen em. viitaten mielestäni onnistunut osittain jopa jo erinomaisestikin.

Täällä Suomessa on kuitenkin se ongelma kollektiivisesti, että itsenäisiä ajattelijoita siedetään ja ymmärretään yleensä hyvin huonosti - jopa aktivistipiireissäkin sekä joidenkin ystävieni tahoilta olen joutunut tätä haittaa huomaamaan...

Tämänlainen ihminen näet ilmeisesti on monien mielestä täällä Suomessa "liian kummallinen", "liian ylimielinen", "liian ärsyttävä", "liian vaikea", "liian erottuva", "liikaa ryhmään sopeutumaton", "liian suorasanainen", "liian omahyväinen", "liikaa itseään esille tuova", "liian vaarallinen", "liikaa ns. vääriä ajatuksia viljelevä" ym., ym. ...

Tuossa itse asiassa piileekin varmaan yksi syy kiusatuksi ja torjutuksi joutumiselle täällä, ja kierre on valmis jatkuvaan ulkopuolisuuden ja epäsosiaalisuuden kokemukseen, jos haluaa olla silti edelleen tietyillä tavoilla itsenäinen, autonominen ja innovatiivinen...

On toki syytä ymmärtää täällä Suomessa kuitenkin se, miten olemme väestönä hyvin herkästi eli liikaa taipuvaisia olemaan kiusaajia mm. historiallisten traumavaikutusten takia - Seppo Oikkonen on avannut tätäkin ongelmavyyhtiä erinomaisesti blogiensa joissakin analyyseissään: 

--- Alkon kassalla.

--- Kuinka Karl Marx tavataan.

Olen miettinyt paljon omaa rooliani mm. aktivismissani näissä merkeissä, koska itsenäisenä ajattelijana olen yhtäältä ollut hyvin paljon "sopeutumaton" ja siitä on toki ollut ihan arkielämässänikin paljon haittaa, mutta toisaalta olen myös innovatiivinen valistaja, paljastaja ja tekijä.

Olisiko roolissani mm. se aspekti osoittamaan, miten ahdasmielisessä ja traumaattisessa yhteisössä voi edistyä itsenäisenä ajattelijana / toimijana hyvinkin pitkälle kaikista em. ja muistankin isoistakin ongelmista huolimatta?... Että sellaisen roolin yksi ominaisuus on olla jopa vastoin odotuksia lääkkeenä ja parantavana voimana sellaisen yhteisön parhaaksi?....

Tuossa äskettäin olleen syntymäpäiväni (16.2.) puitteissa tämäkin on myös mietityttänyt minua hyvin paljon näinä oman valveutumiseni aikoina - siksi ajattelin nyt paljastaa omasta elämästäni tähän koko pohdintaankin liittyvän hyvin erikoisen ja merkillisen asian!

Nimittäin syntymäni hetki helmikuussa vuonna 1971 ei ollut mitenkään helppo; itse asiassa oli kuulemma (vanhempieni kertomana) erittäin pienestä kiinni, etten kuollut jo kohtuun - keskosena syntymisen lisäksi tilanteessa oikea keuhkopussini oli revennyt ja jouduin hätäsektiosta suoraan leikkauspöydälle pelastettavaksi!

Siitä ihmeellisesti kuitenkin selvisin, vaikka vietin sitten vielä pitkään keskoskaapissakin aikaa. Muistona noista kriiseistä minulla on ollut sitten koko elämäni ajan todella iso arpi oikeassa kyljessäni, vaikka muutoin se ihme kyllä ei ole aiheuttanut fyysistä ongelmaa.

Kuitenkin tuo pullonkaulakokemus on mietityttänyt mm. juuri siten, että miksi pelastuin tähän elämään niin ääritäpärästi? - Edelleen "Teal Swan"-tyyppisen pohdinnan mukaan voisi olla kaksi mahdollisuutta:

Joko "inkarnoiduin universumista" kuin sattumanvaraisena vahinkopisarana, jolla on epämuodostuneet ja epäsopivat em. ongelmavyyhdit sen takia...?

Tai sitten "inkarnoiduin universumista" erittäin kallisarvoisena ja täpärästi kohdennettuna pisarana, joka täytyi nippanappa pelastaa tähän elämään kokemaan ja luomaan em. innovatiivisia ja osaltaan siksi oleellisesti myös hyvin vaikeitakin asioita...?

Toki tuollainen pullonkaulakokemus on pohdituttanut minua nyttemmin yhä enemmän myös siinä katsannossa, että minkälainen omakohtainen traumavyyhti sen mukana on vaikuttanut mm. noissa em. seikoissa elämässäni:

Tulee mieleeni ainakin sellaista, että heti elämäni alussa radikaalisti puuttunut äidin- ja isänrakkauden kokemus fyysisesti loi minulle ihan lähtökohtaisen ison läheisyyden pelon muiden ihmisten kanssa, ja siksi liikakorostuneen ulkopuolisuuden kokemuksen hyvin pysyvästi - toisaalta oliko sellaisen luominen minulle em. huomioiden juurikin myös "tarpeellinen paha" jatkon elämänkokemustani varten, jotta se olisi minulle ja roolilleni sopiva kasvun ja kehityksen aspekti...?

Että sellainen erittäin avoin vuodatus tällä kertaa! - toivottavasti siitä on näkökulma- ja muutakin "laajentavaa" apua itse kunkin omaan elämään...