Viihde- ja musiikkiteollisuuden uudenlainen aivopesutaktiikka eskaloitunut kuluvana vuonna 2024 -- Tapaus Sabrina Carpenter: eksoteerisesti tarjoiltu "uuskonservatismi" ujuttaa sisällään ääripahuutta massoille esoteerisena petoksena

Otetaanpa välillä ns. "kevyempi aihe" käsittelyyn, koska oikeastaan koko tänä vuonna olen itse esiintynyt niin masentavana ja pessimistisenä, ja koska on hyvä ylipäätään välillä poimia esille edes jotenkin positiivista ja / tai edistyksellistä asiaa tässä Länsi- ja Suomi-rappion keskellä.

Valitettavasti tässäkin aiheessa on silti erittäinkin pimeä puolensa, jonka joudun ottamaan käsittelyyn samalla kertaa -- itse asiassa tämä dualistinen tilanne aiheen käsittelyssä vaatii ns. sekä eksoteerisen että esoteerisen tarkastelutavan.

Tuo positiivisempi / edistyksellisempi puoli tulee esille eksoteerisessa tarkastelutavassa sisältäen länsimaisten massojen parissa tapahtunutta valveutumista, ja tuo pimeä pahuus ilmenee puolestaan esoteerisessa katsannossa sisältäen globalistieliitin vanhat tutut aikeet sairaine maailmankatsomuksineen ja ihmiskäsityksineen...

Aiheeksi täten tässä poimin viihdeteollisuuden ja siitä erityisesti populaarimusiikin uudet käänteet tänä kuluvana vuonna, missä erityisen huomiota herättävänä piirteenä on ollut kuluneen kesän aikana aikaisempaan tämän vuosisadan poptyyliin nähden "uudenlaisen" poptähteyden esilletulo ja sellaisen hurjaan suosioon rynnistäminen -- juuri tässä ilmenee em. mukaisesti sekä eksoteerisia että esoteerisia puolia!...

Ennen sen käsittelyä tässä huomioksi ja esitiedoksi: Teistä monet jo tietävät vanhastaan ja toisaalta osalle uusista lukijoistani ehkä on ollut tähän mennessä tuntematonta, miten (pop)musiikki on ollut minulle myös tärkeä aihe ja asia pitkin elämääni, missä olen täällä blogissakin viimeisten reilun 15 vuoden aikana ottanut musiikkia ja popkulttuuria esille osana yhteiskunta- ja politiikka-analyysejäni.

Eräs versio siitä oli vuosia sitten tekemäni julkaisusarja esiotsikolla "Brittiläisen imperiumin ikeessä syntynyttä popmusiikkia", jossa kävin läpi useita eri pop- ja rockkappaleita eri artisteilta ja bändeiltä, missä tarkastelukulmanani olivat länsimaisen rappion erilaiset piirteet ja eri artisteilta sellaisten huomioimiset eri tavoilla.

Kyseessä siis oli siinä sarjassa se, miten populaarimusiikin historiassa on ollut myös enemmän tai vähemmän valistuneita musiikintekijöitä ja siten heiltä on tullut myös hyvällä tavalla yhteiskuntakriittistä ja sosiaalisesti-poliittisesti tietoista pop- ja rocklyriikkaa menneinä vuosikymmeninä -- ehkä saatan vielä elvyttää tätä julkaisusarjaa uudestaan joskus, koska jäljelle on jäänyt tietenkin vielä paljon lisää vastaavia biisejä esille ottoon...

Tuon "Brittiläinen imperiumi" -termin halusin ottaa esille tuossa julkaisusarjassa "Länsimaat"-termin sijaan siksi, koska tuolloin ko. julkaisusarjan vuosina 2008-2018 halusin korostaa nyttemmin kahtia hajonneelta LaRouche-liikkeeltä omaksumaani geopoliittista ja historiallista ymmärrystä, missä ko. länsirappion ja länsieliitin nykymuotoon on keskeisesti vaikuttanut tuon historiallisen imperiumin ajattelutavat, perinteet ja monet muutkin sisällöt mm. juuri geopolitiikasta, rahasta ja ihmiskäsityksistään, ja tuo LaRouche-liike jatkuvasti korosti tätä aspektivyyhtiä poliittisissa, ekonomian ja yhteiskunnan analyyseissään ko. imperiumia ja sen nykyperinnettäkin vastaan. 

Minulla on siis jo kokemusta käsitellä myös musiikkia ja populaarikulttuuria osana laajempaa yhteiskunta-analyysiä, ja tässä nyt jatkan sitä, kun esille on tosiaan tullut varsin merkittävä muutos popmusiikkiin tämän vuoden aikana.

Mikä siis on se muutos ja "uudenlainen" poptähteys tässä hetkessämme?

Luonnehdin vastausta tähän alla siis noista kahdesta eri tarkastelun näkökulmasta (eksoteerinen ja esoteerinen): 

Tällainen "uudenlainen" poptähteys näyttää nyt hakevan inspiraatiota jopa viime vuosisadan puolelta historiasta tämän kuluvan vuosisadan aikaisempaan "woke"- tai "hipsteri"-tyyliseen poptähteyteen verrattuna, ja se tapahtuu jossakin määrin konservatiivisemmista nais- ja tähteysihanteista käsin, missä esim. Marilyn Monroe ja Abban Agnetha Fältskog ovat esikuvia ja tyylin inspiraatioita -- tämä on siis eksoteerisesti pinnalta nähtävä tilanne.

Sellainen on tämän kuluneen kesän aikana henkilöitynyt hyvin vahvasti yhdysvaltalaiseen artistiin nimeltä Sabrina Carpenter, jolla on tyylin ja esiintymisen suhteen paljonkin juuri mm. Marilyn Monroen ja Abban Agnetha Fältskogin maneereita ja visuaalisia ominaisuuksia.

Häntä markkinoidaan siis tavallaan klassisena ja suhteellisen "kilttinä hunajapupuna", joka on kuitenkin "älykäs" ja "nokkela" ja hänen seksuaalisuus ei ole niin provosoivaa ja päälle käyvää kuin oli aikaisemmin kahden viime vuosikymmenen aikana juuri monilla noilla ns. "woke"- tai "hipsteri"-tyylisillä naispoptähdillä, kuten Lady Gaga, Katy Perry ja Rihanna.

Ja nyt tämä Sabrina Carpenterin edustama näennäiskonservatiivinen tyyli on noussut ennen näkemättömään suosioon länsimaissa, ja etenkin Britanniassa hänestä on hullaannuttu viime kuukausina aivan täysin!

Hänellä on ollut sen merkkinä viime keväästä lähtien lyhyessä ajassa jopa kolme listaykköstä Britannian singlelistalla ja Yhdysvaltain hittilistoilla toinen on lähellä toteutumistaan lähiviikkoina, ja hän onkin ollut suosiossa täysin ylivoimainen muihin tähtiin nähden ylipäätään monissa maissa viimeisten muutaman kuukauden aikana.

Hän on ollut jopa uusia hittilistaennätyksiä tekevä tässä suosiohuipussaan aiheuttaen jopa ihan fanihysteriaa; esim. olen nähnyt konserttitallenteita hänen keikoiltaan, missä hänen faninsa ihan itkevät ihastuksissaan kuin aikoinaan Beatles-manian aikana konsanaan...

Britannian singlelistalla hänelle on tullut uutena listaennätyksenä parin viime viikon aikana sekin, että kaikki nämä hänen kolme listaykköskappalettaan "Espresso", "Please Please Please" ja "Taste" ovat pitäneet kaikkia kolmea listan kärkisijaa hallussaan, ja mm. tämä on siis ensimmäinen kerta, kun naisartisti on suosiossaan saavuttanut sellaista.

Lisäksi hänellä oli äskettäin myös ääriharvinainen suosiotilanne naisartistille yhden viikon ajan Britanniassa, kun noiden kolmen singlelistan kärkipaikan lisäksi hänen tuore uusi albuminsa "Short n' Sweet" oli samaan aikaan listaykkösenä albumilistalla, ja ko. albumi on ollut nyt ympäri maailmaa listaykkösenä, kuten täällä Suomessakin.

Edes Madonna tai Whitney Houston eivät saavuttaneet aikoinaan viime vuosisadan lopulla samanlaista ennätystehtailua suosiossa ja varsinkaan niin lyhyessä ajassa kuin Carpenter nyt on saavuttanut, tai nykypoptähdistä edes Taylor Swift (ns. "industry plant" hänkin)...

Itse asiassa tässä kohtaa tänä kesänä-syksynä erityisen mielenkiintoisena pointtina on tullut esille juurikin menneisiin poptähtiin nähden sekin, miten noista em. "woke"-tähdistä Katy Perry on yrittänyt tehdä äskettäin paluuta popmarkkinoille uudella tuotannollaan, mutta hän on epäonnistunut siinä oikeastaan vastaavasti yhtä pahasti kuin Sabrina Carpenter on onnistunut menestymisessään.

Esim. Katy Perryn tulossa olevalta (julkaisu 20.9.2024) uudelta albumiltaan lohkaistut kaksi maistiaissingleä ovat flopanneet lähes täydellisesti eikä niille ole tullut listamenestystä lähimainkaan ennalta hypetettyyn tapaan -- Lisäksi myös em. Lady Gaga on julkaissut uutta musiikkia aivan äskettäin Bruno Marsin kanssa duettona eikä sekään ole menestynyt aivan odotetusti...

Tässä on myös tyylillinen vertailuaspekti pikanttia, koska Carpenteriin nähden tavallaan osaksi vastakkaisesti Perryn tämä uusi tuotanto sisältää mm. hyvin provokatiivista "woke"- ja "boss bitch" -estetiikkaa ja sanomaa, johon siis massoista sen verran suuret osat ovat sittenkin ilmeisesti niin pahasti jo kyllästyneet ja inhoontuneet, että Perryn uusi musiikki nähdään tämän em. verran luotaantyöntävänä ja siten hylättävänä.

Niinpä sekä Sabrina Carpenterin ennätyssuosio että Katy Perryn megafloppaus kertovat samasta yhteiskuntatilanteesta omilta kontoiltaan -- katsotaanpa tätä nyt tarkemmin sekä eksoteerisesta että esoteerisesta tarkastelukulmasta:

Eksoteerisesti siis näyttää siltä, että massojen parissa nähtävää valveutumista ilmentää eräältä osaltaan konservatiivisten arvojen nousu, ja se on ollut nähtävissä erityisen selvästi somen vaihtoehto- ja muissa "anti-globalistisissa" medioissa, joissa näitä arvoja ja sen mukaista uutta "anti-globalistista" maailmankuvaa ovat promotoineet mm. sellaiset hahmot ja toimijat kuin Jordan Peterson, Joe Rogan, Alex Jones, Russel Brand, Candace Owens, Tucker Carlson, Elon Musk jne. ...

Näyttää siis täten siltä, että massojen musiikkimaussakin on tapahtunut tämän maailmankuvan muutoksen mukaisesti sen verran uudenlaista muotoutumista osaksi konservatiiviseen ja viime vuosisadan lopun ihanteiden suuntaan, että musiikkiteollisuus on nyt vastannut omalla tavallaan tähän muutokseen, ja siitä yksi keskeisimmistä ilmiöistä näyttää osaltaan olevan nyt tämä Sabrina Carpenterin raju suosio viime kuukausina.

Mutta tässä piilee samalla juuri tuo esoteerinen pimeys ja suorastaan pahuus katalana huijauksena! -- tarkastellaanpa tätä seuraavaksi ja poimitaan sen takia esittelyyn Vigilant Citizen -niminen vaihtoehtomedian kirjoittaja, joka on tarkastellut juurikin viihde- ja musiikkiteollisuuden näitä esoteerisia pimeitä puolia jo monta monta vuotta.

Hänen tuotannostaan käykin ilmi mm. juuri Sabrina Carpenteriin liittyen paljonkin noita pimeitä ja katalia esoteerisia aspekteja! -- tässä on listauksena alla kolme Carpenteriin liittyvää juttua häneltä, ja viimeisin niistä koskee juurikin Carpenterin tämän vuoden viimeisintä megahittiään nimeltään "Taste":

--- Sabrina Carpenter’s “In My Bed”: A Video about the Mind Control of a Young Girl … Made by Disney,

--- Sabrina Carpenter Desecrates an Actual Church in Her Highly Toxic Video “Feather”,

--- Something’s Terribly Wrong With Sabrina Carpenter and her Video “Taste”. 

Tässä lainauksessa tuosta viimeisestä kirjoituksesta kiteytyykin tuo esoteerinen pimeys ja pahuus hyvin selvästi:

"In Conclusion 

Like many other industry pawns, Sabrina Carpenter was “raised” in Disney’s system. Then, an inorganic force pushed her toward stardom. But that came at a price: She had to take part in toxic, violent videos where death and mind control are celebrated. Because, in mass media, when a celebrity has the attention of impressionable minds, they have to be used to push agendas. It’s either that, or the spotlight goes to someone else.  

In Taste, Carpenter plays the role of a psychopath alongside Jenna Ortega, another child star raised by the industry. In this gratuitously gory video, both engage in “hilarious” situations that subtly refer to the trauma and dissociation of MK slaves. Then, they kill a man, and they live happily ever after.  

In short, Taste is a “taste” of what the elite wants us to become: Angry, sadistic, emotionless, mind-controlled, man-haters. And if we could all suddenly turn gay, that would be great, too.".

Lisäksi Vigilant Citizen tuo esille sellaisenkin aspektin, että nykyään hittilistojen sisältöä saatettaisiin helpostikin manipuloida striimauksen ja tekoälyn piirissä, jolloin artisteille voitaisiin sekä luoda keinotekoista suosiota että toisia artisteja voitaisiin keinotekoisesti estää saavuttamasta suosiota -- kyllä tämä voi olla nykyään aivan mahdollinen huijauksen muoto minustakin, mutta toisaalta tämä Sabrina Carpenterin suosio on myös todellistakin, vaikka sitä olisi hittilistoilla manipuloitu todellista suuremmaksi.

Eli lopulta joka tapauksessa Sabrina Carpenterin "uuskonservatiivinen" tai "kiltti hunajapupu" -tyyli ulkoisena olemuksenaan onkin siis vain huijauksessa hyväksi käytettävää näennäiskuorta, ja hänen kauttaan promotoitu varsinainen "sisältö" onkin sitä vanhaa eliitin sairasta maailmankatsomusta paketoituna tässä "uudessa poptähteydessä" vain edeltäneeseen nähden toisenlaiseen ulkoiseen ilmiasuun.

Musiikkiteollisuuden näitä varsinaisia esoteerisia ja psykopaattisen narsisminsa tuotoksia varten on siis tässä vaiheessa kehitetty tavallaan "pehmeämpi" ja siten salakavalampi tapa ujuttaa niitä pahuuksia massoille aikaisempien suorasukaisempien "woke"- ja "hipsteri"-tyylien ja -tapojen ohelle, ja se on tämä "uuskonservatiivinen" muoto, jota varten on kehitetty tämä "Sabrina Carpenter" -hahmo.

Enää ei siis mene läpi tarpeeksi hyvin "eliitin" näkökulmasta katsoen aikaisempaan tapaan nähty paljon suorasukaisempi rappiopopmusiikki "Lady Gaga" -tyylinä, vaan nyt ilmeisesti tarvitaan massojen aivopesuun ulkoisesti aikaisempaa sovinnaisemalta ja historiallisesti klassisemmalta näyttävää "Sabrina Carpenter" -tyyliä populaarikulttuurin aivopesuaseeksi.

Massoista isot määrät ovatkin täten nielleet tämän Carpenter-huijauksen erittäin voimakkaasti kuluneen kesän aikana, mutta eipä heitä siitä voi kokonaan syyttää, koska ymmärrettävästi ja ihan oikeinkin on globalistieliitin varsinaisia aikeita vastaan noussut mm. juuri uuskonservatiivista vastarintaliikettä, ja massojen piirissä kaipuu nykykriisien ja nykypahuuksien ikeessä normaalimpaan ja parempaan manifestoituu osaltaan tällä tavalla.

Sellaisissa uuskonservatiivisissa arvoissa ja siinä osaltaan tapahtuvassa vastarintaliikkeessä ei siksi sinänsä ole vikaa tai ainakaan kokonaan, koska sellaisissa sisällöissä oleellisesti sijaitsee myös aivan oikeita länsimaisen sivistyksen perusperiaatteita ja sosiaalisesti kunnollisia tapoja tuottaa yhteishyvää -- lukekaapa sitä ymmärtääksenne mm. niitä Seppo Oikkosen analyysejä, joita olen usein tuonut esille...

Sabrina Carpenterin ennätyssuosio siis yhtäältä heijastaa massojen kaipuuta normaalimpaan ja totunnaisempaan yhteiskuntatilanteeseen, ja toisaalta se kertoo siitä miten eliitin psykopatia ja pahuus muovautuu näiden massojen intressien ja toiveiden mukaisesti käyttämään manipulaatioihinsa aina tilanteeseen soveltuvia pahuuden ja tuhonnan aseita myös popmusiikin kautta -- nyt siis uuskonservatismiakin käytetään myös katalasti väestönkontrolliin ko. tavoilla.

Miten sitten on musiikillisesti Sabrina Carpenterin tyylin ja sisällön laita sekä eksoteerisessa että esoteerisessa tarkastelussa? 

Kuulostaa siltä, että kyseessä on edelleenkin hyvin teollisesti tuotettu "kertakäyttöpop" koko populaarikulttuuristamme tuttuun tapaan, mutta aikaisempaan tämän vuosisadan alun tilanteeseen ja noihin "woke"-poppareihin nähden tässäkin on silti hyvin selvää muutosta kohti tuota huijausaseena käytettävää "konservatismia", ja samalla tavallaan "vahingossa" ja paradoksaalisesti popmusiikki on parantunut jonkin verran nykytilanteessa:

Musiikillista inspiraatiota on sen mukaisesti lähdetty Sabrinan tapauksessa hakemaan myös hyvin selkeistä ja konservatiivisista "menneisyyden musiikkigenreistä" eli siten miellyttävän samaistuttavista ja totunnaisista tyyleistä, kuten country, rock, disco ja R&B -- näistä on Sabrinalle keitetty sellainen poptyyli tätä uusinta albumiaan varten, joka on korvalle hyvin miellyttävä ja klassinen kokemus. 

Huomion arvoista näyttää ainakin noiden kolmen listahittinsä perusteella (vain ne olen tässä vaiheessa kuullut) olevan myös se, että "hip hop / rap" -vaikutteet on hylätty kokonaankin, mitä puolestaan tuo "woke"- ja "hipsteri"-pop on hyödyntänyt aikaisemmin enemmän -- itse asiassa hittilistoilla on ollut myös sellainen viimeaikainen trendi, että myös itse "hip hop / rap" -kappaleiden suosio muutenkin on laskenut paljon...

Myös musiikilliseen laatuun on kiinnitetty aikaisempiin viime vuosikymmenten poptrendeihin nähden enemmän huomiota, ja se kuuluu myös tässä Sabrinan uudessa tuotannossa, missä mm. sointukuluissa on enemmän mielikuvitusta ja kappalerakenteet muutenkin hakevat oppia populaarikulttuurin menneisyyden huipputuotantojen parista; siis jonkinlaista uusklassista poppia on tässä lähdetty tekemään ihan tietoisesti myös musiikkiteoreettisessa raamissa.

Tällaisen musiikillisen laadun nousun on huomannut mm. somen tunnetuin musiikkieksprertti ja musiikkiteorian opettaja Rick Beato tässä viimeisimpiä listahittejä ruotivassa tuoreessa Youtube-postauksessaan, missä on mukana käsittelyssä mm. juuri noita Sabrina Carpenterin kappaleita useitakin.

Itse asiassa tämänlainen musiikillinen laadun nousu ihan listapopisskin on ollut jo muutaman viime vuoden aikana esille tullut uusi trendi massojen uuden valveutumisen ja uuskonservatiivisten trendien myötä osaltaan, joka alkoi oikeastaan aika yhtäkkisestikin listapopissa Olivia Rodrigo -nimisen naisartistin myötä vuonna 2021.

Hänelläkin on ollut suosiota listaykkösiksi saakka tässä tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla, vaikka hän ei ole ehkä ihan yhtä konservatiivisesti profiloitunut poptähti (itse asiassa hän on ikään kuin pehmytversio em. "woke"-tähdistä) kuin nyt Sabrina Carpenter. 

Joka tapauksessa Olivian suosiokin kertoo siitä, että ilmeisesti menneisyyden klassisesta laatupopista inspiraatiota hakevalla ja aikaisempaa paremmin tehdyllä nykypopilla on ollut selvä ja kasvava markkinarako viime aikoina massojen parissa, ja nyt tämä markkinarako on täyttymässä hurjasti sekä hyvässä että jopa ääripahassa.

Täällä Suomessa vastaavasta poptrendien muuttumisesta voidaan poimia samana aikana ja samasta syystä esimerkeiksi mm. Maustetytöt ja Behm...

Mutta tuollaiset musiikilliset laadun nousutkaan ja sen mukainen massoihin vetoaminen eivät yksistään voi selittää nyt sitä, miten juuri Sabrina Carpenterin tyylinen "uudenlainen" poptähti ja "uuskonservatiivinen" popmusiikkinsa ovat nyt hullaannuttaneet monet massat niin totaalisesti jopa ennen näkemättömänä suosiona.

Siksi tässä täytyy lähteä hakemaan syitä myös yhä syvemmältä psyykkisestä ja sosiologisesta tiedosta:

Vahvasti nimittäin näyttää massojen sosio-psyykkisen tilanteen katsannossa siltä, että Sabrinan edustama sekä ulkomusiikillinen että musiikillinen tyylinsä vetoaa massoihin siinä olevan näennäislohduttavan ja "toivoa" paremmasta antavan aspektinsa takia, kun maailmassa muutoin eletään nyt vakavaa kriisin, tuhon ja sotaeskalaatioiden aikaa -- tuo "uuskonservatiivinen" visuaalinen ilmiasunsa ja musiikkinsa "vanhaan hyvään laatuun" palaamisensa toimivat sellaisen triggereinä.

Siksi ei olekaan ihme, miten tämänlainen "uusi poptähteys" klassisen, suhteellisen kiltin, miellyttävän sekä puhtoisen kauniin olemuksensa takia vetoavat moniin ihmisiin ennätyksellisellä intensiteetillä eksoteerisesti juuri nyt, vaikka siinä siis on esoteerisena huijauksena ääripahuutta mukana.

Yhtäältä ihmiset kaipaavat nykykriisin keskellä siis jotain sellaista, joka oli hyvin lähimenneisyydessä viime vuosisadan lopulla (1960-1980 -luvuilla), ja nyt he osaltaan Sabrina Carpenterissa sellaista tunnistaessaan hullaantuvat siitä kuin lapset mehevästä tikkarista.

Nykyinen Z-sukupolvi (osin myös Y-sukupolvi-milleniaalit) on saattanut kuulla vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan siitä "vanhasta hyvästä ajasta", ja nyt Carpenter vastaa siihen unelmaan ja "muistoon" tuomalla sen keskelle kriisiämme tällaisena ulkokultaisena "toivona" ja "lohdutuksena"...

Samalla on huomioitava silti yhä sekin, miten sekä Z- että Y-sukupolvet sisältävät edelleen myös hyvin paljon sitä "woke"- ja "hipsteri"-sisältöä ryhmissään ja mieltymyksissään, ja heillä Sabrina Carpenterin sijaan popsuosikkeja ovat nykyäänkin pikemminkin mm. Billie Eilish ja uusimpana Chappell Roan, joiden tämän vuoden aikaiset menestymiset hittilistoilla ovat siitä merkkeinä.

Mutta itse asiassa juurikin sekä Z- että Y-sukupolvet ovat aikaisempia sukupolvia kiinnostuneempia nyt myös politiikan uuskonservatiivisista sisällöistä, mistä ovat olleet merkkeinä mm. em. somen vaihtoehtomedioiden uuskonservatiiviset tahot ja viimeaikaiset vaalit Saksassa, missä etenkin juuri nuorison keskuudessa konservatiivisia arvoja edustava AfD-puolue oli ylivoimaisesti suosituin.

Kriittisissä Euroopan maissa, kuten Britanniassa ja Saksassa on tapahtunut paljon globalistieliitin ja "woke"-ideologian aiheuttamia kriisejä ja tuhoja, ja molemmissa maissa näiden eri aspektien kautta nähdään nyt konservatismin erityistä nousua nuorison parissa sellaista rappiota vastaan, kun sekä AfD Saksassa että Sabrina Carpenter Britanniassa hullaannuttavat erittäin voimakkaasti osaa massoista / nuorista...

Toisaalta juuri tuollainen hullaantuminen "näennäisvaihtoehtoon" voi sisältää myös vaaran paikan, koska mm. tällaiseen kuvattuun lohdutusilmiöön hakeutuminen näin voimakkaasti voi johtaa ojasta allikkoonkin myös poliittisissa aspekteissa eikä vain tässä Sabrina Carpenterin jo kuvatussa tapauksessa:

Nimittäin vaarana voi olla esim. se, miten poliittisella tasolla esim. vaihtoehtoajattelija David Icke on varoittanut tätä "uuden oikeiston" eli uuskonservatismin nousua valeoppositiona -- mm. tämän "uuden oikeiston" keulakuvaksi profiloitunutta Elon Muskia Icke on kuvannut hyvinkin vaarallisena salaliittotoimijana tässä katsannossa, ja koko em. uuskonservatiivien muodostama vaihtoehtomedioiden porukka omaa siksi Icken mukaan tuota "ojasta allikkoon" -vaaraa...

Tähän vaaraan voi ehkä kuulua myös sellainen uhka, jossa tällaisiin "lohduttaviin" ilmiöhin kriisin keskellä tukeutuminen ja uppoutuminen voi kaventaa ihmisiä pois aktiivisesta pahuuden ja ongelmien vastustamisesta, havaitsemisesta ja tarkkaan ymmärtämisestä -- tuudittaudutaan siis liikaa juuri mm. viihteen turruttavaan ja sokeuttavaan tapaan tuottaa mielihyvää, jota myös tällainen kuvattu lohdutusilmiö voi olla liiallisena annoksena...

Tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö on nyt toki humaanisti ymmärrettävää lohdutuksena, koska kriiseissä juuri lohdutustakin normaalina luonnollisena tarpeena kaivataan paljon, ja sellaisen tarpeen täyttämiselle on aikansa ja paikkansa toki.

Sellaiseen ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan liikaa, koska kriiseissä tarvitaan myös aktivoitumista, rohkeutta, voimaa, pontevuutta ja epävarmuuden sietoa tuottaa parantumista maailmaan sekä kekseliäisyyttä ja hyvää analyysikykyä vastustaa pahuutta.

Niinpä tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö voi olla sekä kirous että siunaus yhtäaikaa: yhtäältä "eliitti" siis käyttää hyväksi tähän ilmiöön kuuluvaa "lohdutustarvetta massoille" turruttamalla väestöjä mm. liialliseen anti-aktiivisuuden ansaan, hivuttamalla pahuutta Carpenterin musiikin miellyttävyyden ja musiikkivideoidensa "huumorin" varjolla yhteisöihin jne.

Toisaalta massojen jotenkin jo vakavasti kaipaama kulttuurillinen ja yhteisöllinen parantuminen löytää tästä poptrendistä myös merkkejä ja inspiraatiota paremman maailman tavallaan palauttamista varten, kun ihmiset tunnistavat sitä Sabrina Carpenterin tyylissä "uuskonservatiivisena" sisältönä, joten massat näkevät ko. oman tarpeensa Carpenterin ilmiasussa häilyvänä "toivona", joka kovasti houkuttaa juuri siksi. 

Mutta ei siis kannata seurata Sabrinaa itseään ja siinä katalasti ohella olevaa esoteerista pahuutta, vaan pitää ymmärtää, havaita ja toimia sen mukaisesti siitä käsin, että mistä syvällisestä massojen ja yhteisöjen humaaneista tarpeista ja periaatteista Sabrinan suosio kertoo epäsuorasti! -- sitten pitää itsereflektiivisesti ja itsenäisesti tunnistaa kollektiiviseen toimintaan saakka varsinainen oikea tapa olla mm. "uuskonservatiivinen"...

Loppujohtopäätöksenä voidaan siis todeta, että länsimaisten massojen keskuudessa on havahduttu globalistieliitin pahuuspeleihin vaihtelevilla tavoilla entistä enemmän, mutta ko. "eliitti" on vastaamassa sellaiseen eteensä tulleeseen haasteeseen manipuloimalla mm. sekä politiikkaa että viihdeteollisuutta ja popmusiikkia uuteen muotoon valekonservatismiksi, jossa eksoteeriset maneerit ja visuaaliset vihjeet vastaavat massojen maailmanparantamisen tarpeeseen näennäisenä petoksena, ja jossa viihdepinnan alta käsin käytetään edelleen varsinaisen sisällön ajamiseksi kaikkia alitajuntaan vaikuttavia symbolisia ja esoteerisia keinoja.

Ja varsinainen "eliitin" esoteerinen sisältö siis on tämä: tehdä kaikkia pahuuden muotoja (eläimellisiä impulsseja ilman pidäkkeitä ja ilman mitään sivistystä) normaalimmaksi yhteiskunnassa, jotta "eliitti" pääsisi sen myötä yhä vapaammin ja ilman vastuuta tekemään kaikkia mielihalujaan missä ja miten tahansa! -- he haluaisivat mitä ilmeisimmin, että kaikkein vakavimmatkin rikokset olisivat tulevaisuudessa vain jotain "hieman outoa" harrastuksen omaista ajanvietettä, mutta täysin sallittua siltikin; siinä jokaisessa päiväkodissa olisi ns. satusetinään omat "Jimmy Savile" -toimijansa ilman vastuita...

Esim. Sabrina Carpenterin "Taste"-videossa tämä kaikki em. ilmenee: mm. huumorin varjolla ujutetaan äärimmäistä miesvihaa ja murhaamisen "ilosanomaa" massojen tietoisuuteen -- se on ns. kätevää myös tänä aikana, jossa "eliitti" haluaa massojen osallistuvan heidän hurjasti eskaloimaansa Kolmanteen maailmansotaan; äärimmäinen väkivalta halutaan normalisoida ja yleistyttää siksikin, ja myös näin kuvatun manipulaation kautta.

Tällaistakin vastaan me terveinä vielä joten kuten pysyneet ihmiset taistelemme! -- ja uuskonservatiivisuuden monet tietyt sisällöt ovat toki hyviä vastarinta-aseita sellaisessa, ja se hieno asia tässä kaikessa tuona positiivisena ja edistyksellisenä asiana on tämän uuskonservatiivisuuden heijastama yleinen tietoisuuden ja pahuuden tunnistamisen nousu edes jotenkin Länsimaissa!...

Lopuksi laitan suorat linkit Sabrina Carpenterin noihin kolmeen tämän vuoden listahittiinsä musiikkivideoineen, niin pääsette niistä myös itse toteamaan millaista tämä aikamme "yllättävin" ja erikoisin popilmiö on luonteeltaan noissa kaikissa em. katsannoissa ja sisällöissä.

Näiden musiikkivideoidensa teemana näyttää usein olevan tarina selviytymisestä voittajana äärivaarallisista tilanteista ja toisaalta pyritään korostamaan elämästä täysin palkein nauttimista ja sitä kuorrutetaan siis myös mustalla ja kierolla huumorilla "cooliksi" ja "hienoksi" asiaksi, joten Carpenter esitetään videoillaan tavallaan sekä "neuvokkaana älykkönä" että "tunteella elävänä hupakkonaisena" eksoteerisessa katsannossa, joka on siis se näennäis-pinnallinen huijaus äärikatalasti ääripahuutta sisällään promotoiden >>

--- Sabrina Carpenter: "Espresso" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Please Please Please" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Taste" (video).

Harvinaista yhteiskunnallis-sosiaalista kritiikkiä aikamme rappiosta ja hulluudesta nykyartistilta: "Everything Everything" -bändin laulu "Cold Reactor" (ja albuminsa "Mountainhead")

Otan seuraavaksi myös blogipostaukseksi eilen Fb-sivulleni tekemän musiikkiaiheisen julkaisun: lainaan sen kaikkineen sellaisenaan tähän alle >>

Vaihteeksi tässä tulee musiikkipostaus, jossa esiintyy brittibändi nimeltään Everything Everything ja laulunsa musiikkivideolla; Everything Everything - Cold Reactor (Official Video).

Ainakin viimeisten 10 vuoden aikanahan on ollut monille musadiggareille selvää se, että nykyään on vaikeaa löytää uusien artistien ja bändien joukosta mitään sellaista, joilla olisi sekä musiikillinen taso upea että lyriikoissaan tärkeää ja oleellista sanomaa...

Ja etenkin sellainen on ollut ääriharvinaista, että tätä nykyistä seinähullua maailmanmenoa joku nykyartisti osaisi käsitellä luovasti ja kekseliäästi lyriikoissaan, ja omaisi siis syvällistä yhteiskunnallis-sosiaalista kritiikkiä!...

Mutta tässä on nyt yksi sellainen poikkeus, ja todella hieno onkin!

Tämä "Cold Reactor" -kappale on bändin pari viikkoa sitten julkaistun 7. studioalbumin "Mountainhead" ensimmäinen singlebiisi -- kyseessä ei siis ole aivan uusi bändi kuitenkaan, koska heillä on musiikkituotantoa takanaan n. 15 vuotta.

Ko. albumilleen bändi on ottanut tavallaan teemakseen nykyisen länsimaisen rappion ja sen sisältämät uhat kapitalismista sosiopsyykkiseen taantumaan kuvailemalla sille dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan orwellilaisen maailman, jossa eliitti "rakentaa massiivista vuorta" ja alammaiset joutuvat sitä varten "kaivamaan valtavan ja helvetillisen kuopan", jossa joutuvat virumaan ja tekemään pakkotyötä.

Tämä "Cold Reactor" -kappale avaa selvän näkymän tähän maailmaan, ja on hienoa huomata, kuinka bändin laulaja ja lauluntekijä Jonathan Higgs osaa koota siinä monitasoisen tarinan, jossa sosiaalisesti ja psykologisesti herkällä ja tunteellisella tavalla kuvaillaan moista selvästi myös teknokraattiseen tyranniaan perustuvana totalitarismina.

Lisäksi tämän kappaleen ollessa minulle myös musiikillisesti erityisen säväyttävä -- esim. kertosäe on yksi hienoimmista kuulemistani, ja musiikin synteettinen tyyli kerää länsimaisen (brittiläisen) popmusiikin historiasta herkullisimpia vaikutteita ja tekee sen orgaanisen ja inhimillisen kuuloisesti -- niin on ollut nyt tosi positiivinen yllätys löytää tämänlainen helmi!

Voisin jopa sanoa, että tästä lähin tämä biisi kuuluu jopa kaikkien aikojen suosikkieni listalle, koska jotenkin tämä on juuri sellaista hunajaa, joka hivelee sieluani ja on synkassa persoonani kanssa! -- ja lisäksi biisin teemaan minun on helppoa samaistua ja kokea sitä ajatuksen ja tunteen tasoilla syvästi...

Yleisesti ja yhteiskunnallisesti kappale toimii hyvin mm. varoituksena siitä, minkälaiseen suuntaan globaali eliitti on viemässä maailmaa tällä hetkellä -- ja kukapa sitten voisi olla ko. albumin teeman metaforisesti nimetty "Mountainhead" täällä reaalimaailmassamme tällä hetkellä? ... No, vaikkapa Klaus Schwab, tai muu vastaava...

Tämä uusi albuminsa on sijoittunut Britannian albumilistalla kiitettävästi top 10:n joukkoon viime viikolla, mutta tällaisilla ns. vaihtoehtobändeillä on ollut nykyään kohtalona toisaalta myös se, etteivät ne saa yksittäisiä biisejään valtavirtaan kuuluviin eikä siten hiteiksi singlelistoille -- minusta esim. tämä "Cold Reactor" on aivan "top 10" -kamaa, mutta tietäähän sen, ettei tällaisella teemalla varsinkaan ole asiaa juurikin "eliitin kontrolloiman musiikkiteollisuuden" huipulle suosiossa...

Bändin laulaja Jonathan Higgs kuvaa tätä koko albumin teemaa näin ko. albumin wikipedia-sivulla:

"Lead vocalist Jonathan Higgs explained that the album revolves around a simple concept, taking place in a fictional world "wherein all of society is consumed with the building of a giant mountain". However, the twist in the story is that the people would have to dig a deep hole and live in it in order to build the mountain. Furthermore, at the bottom of the pit lives a giant golden snake that they have to escape.[10] It represents an "alternate society" where those at the bottom have to work relentlessly to keep the elite "elevated".[12] According to Higgs, the goal was to create "an easy but strong metaphor" that can apply to multiple things.[13] To him, a "mountainhead" signifies an individual that believes in continuous growth of a mountain "no matter the cost, and no matter how terrible it is to dwell in the great pit".[10]".

Tässä on lopuksi katkelma "Cold Reactor" -biisin kertosäkeen lyriikoista:

"Sorry, Satan, but I can't do this evil on my own

I haven't left the house in nearly thirty thousand days

I sent you the image of a little yellow face

To tell you that I'm sad about the emptiness that's all around me

And I can't stop the ringing in your ears

When everything we love becomes a picture of a simulation

It wakes me in the middle of the night

I love you like an atom bomb, but I've become a cold reactor

And maybe I'll go missing in the rain

If God is in the mountain, he won't answer me a single question

Like, "Why does everybody feel the same?"

The slow degeneration and the crying out, "Oh, Lord, have mercy"

Just look into my jet-electric eyes

And see a blue reflection of a world inside a black dimension

It wakes me in the middle of the night

I love you like an atom bomb, but I've become a cold reactor".

Laitan vielä tähän loppuun kyytipoikina vielä kaksi muuta kappaletta tuolta "Mountainhead" -albumilta:

--- Everything Everything - Enter the Mirror (Official Video)

--- Everything Everything - The End of the Contender (Official Video).

Sleep Token -yhtyeen uunituoreen albuminsa nimikappale "Take Me Back To Eden": Chase Charnesonin kanavalta kappaleen reaktiovideo ja omia kommenttejani siitä "taistelulauluna"

Otetaanpa nyt eräältä musiikkireaktiokanavalta poiminta ja kokemus Sleep Token -yhtyeen uunituoreelta albumilta, ja sopivasti albumin nimikappale "Take Me Back To Eden".  

Tässä (I Will Never Forget This Moment | SLEEP TOKEN (Take Me Back To Eden) ) ko. kappaleen kokee ja reagoi Chase Charneson omalla musiikkireaktiokanavallaan, ja hän on yksi aktiivisimmista ja tunnetuimmista musiikkireagoijista maailmassa / YouTubessa.  

Ajankohtaisesti tämän ko. "Sleep Token" -kappaleen myötä on nyt selvinnyt myös ko. albumin tuore listasijoitus bändin kotimaassa Britanniassa, kun tänään julkaistulla maan albumilistalla "Take Me Back To Eden" -albuminsa on hypännyt jopa suoraan sijalle 3! -- tässä on linkki tuoreimpaan Britannian albumilistaan.  

Se on merkki siitä, että Sleep Tokenilla on alkamassa myös kaupallisen menestymisen kausi sen lisäksi, että tätä albumia ovat useat musiikkifanit, muusikot ja jotkut kriitikotkin jo ehtineet ylistää tämän vuoden parhaimmaksi musiikkijulkaisuksi, jopa myös ylivoimaisellakin tavalla.  

Chase Charneson sanoo tämän kappaleen reagoinnin yhteydessä tuossa videollaan, että Sleep Token ei tee pelkästään hyvää ja älykästä musiikkia, vaan myös tärkeää musiikkia.  

Itse haluan lisätä vielä sen, että Sleep Token tekee myös äärimmäisen kaunista musiikkia! - olen kuunnellut lapsesta saakka tuhansia eri kappaleita hyvää musiikkia, ja tämäkin Sleep Token materiaali asettuu itse asiassa aivan kärkipään tuntumaan niistä...  

Tämä kappale on omasta mielestäni itse asiassa myös ajan henkeen ja länsimaiden rappion eskalaatioon täydellisesti kiteytyvä "taistelulaulu", jonka ulottuvuus kattaa kentän tai tilan henkisestä maailmasta fyysiseen 100% veroisesti, eikä tuon musiikkivideonsa patsaskuvaelma ole siksikään ollenkaan sattumaa tai pintapuolista kikkailua, vaan kirurgisen tarkka ja laserin kohdistusvoimalla äärimmäistä sisältöä osoittava ja kokemusmaailmaamme tuova taiteellinen valinta.  

Niinpä paljastuu, että ko. kappaleessa itse asiassa kerrotaan poikkeuksellisen selkeästi ja tärkeää toimintakehotusta osoittaen se, minkälaisia voimia vastaan ihmiskunta joutuu nyt taistelemaan ja mitä se vaatii!...  

Ja mitä ilmeisimmin yhä selvemmältä vaikuttaa myös se, että ko. bändin itselleen valitsema visuaalinen ja persoonallinen anonymiteetti täydellisenä valintana onkin itse asiassa tässä ko. "sodassamme" erittäin keskeinen taistelutaktiikka taiteellisen keinoarsenaalin puitteissa...  

Kuten Chase Charneson tuossa reaktiovideolla sanoo: todistamme juuri nyt jotain erityistä, ja itse lisään että myös historiallisen merkittävää tilannetta!... Jota ei voi koskaan unohtaa.

Tässä on edellinen Sleep Token -yhtyettä käsitellyt blogipostaukseni: Aikamme uusi kohu- ja nerobändi Sleep Token esittelyssä: osa-alustusta myöhemmälle euroviisu- ja Käärijä-analyysilleni sekä laajemmin länsimaiden musiikkitilanteelle...

Aikamme uusi kohu- ja neroartisti Ren esittelyssä: Rosalie Reacts -kanavalta Renin haastattelussa hänen ajattelunsa ja artistiutensa hienouksia

Yksi harrastuksistani on ollut jo muutamia vuosia YouTuben musiikkireaktiokanavien ja myös muidenkin musiikkiaiheisten kanavien seuranta, ja tämä "Rosalie Reacts" on vain yksi monista sellaisista kanavista - voin palata näistä kaikista asiaan joskus myöhemmin täällä blogijulkaisussa, ja osaltaan sellaistahan olen tainnut luvatakin tekeväni aikaisemmin tänä keväänä... 

Tämän videon (THE ULTIMATE INTERVIEW! Ren and Rosalie) päätin ottaa kuitenkin nyt tässä erikseen esille, koska tässä Rosalie haastattelee (tai siis pikemminkin vapaamuotoisesti keskustelee) Ren-nimistä artistia, jota mm. juuri useilla musiikkireaktiokanavilla on kehuttu viime kuukausina aivan ällistyttävilläkin ylisanoilla ja suositeltu aikamme hienoimpiin kuuluvana lahjakkuutena! 

Esim. olen kuullut luonnehdintaa hänestä tyyliin: "kerran sukupolvessa tuleva artistilahjakkuus". 

Eli nyt on tavallaan kaksi tällaista superlahjakkuutta samaan aikaan nosteessa ruohonjuuritasolta valtavirtaan: se aikaisemmin esille tuomani "bändi" Sleep Token, ja tämä walesilainen Ren -- tässä on se Sleep Token -aiheinen blogijulkaisuni: Aikamme uusi kohu- ja nerobändi Sleep Token esittelyssä: osa-alustusta myöhemmälle euroviisu- ja Käärijä-analyysilleni sekä laajemmin länsimaiden musiikkitilanteelle... 

Olen kyllä itsekin ollut aika ällistynyt mm. Renin kyvystä kertoa erittäin vahvoja tarinoita osin varsin kokeellisissa ja performanssitaidettakin sisältävissä lauluissaan, ja miten nämä tarinansa sisältävät monia hienoja psykologisia ja sosiologisia oivalluksia... 

Tässä mielessä onkin hyvä huomata juuri se, miten Ren itse asiassa on ollut hyvin avoin ja rehellisen analyyttinen omista vakavistakin mielenterveytensä ongelmista, ja mistä hän osaltaan ammentaa artistiuttaan lauluihinsa - hänellä on mm. edelleen parhaillaankin terapiaprosesseja käynnissä... 

Tämä Ren-haastattelu on kaikessa em. katsannossa hyvin mielenkiintoinen ja rikas sisällöltään, ja minua on nyt ensimmäistä kertaa yllättänyt tässä se, miten itse asiassa Ren onkin myös erittäin hyvin perillä monista maailmamme ja sen kriisin asioista; hän ei siis ole tämän perusteella ollenkaan mikään ns. "woke"-tyylinen valevalveutunut artisti, vaan jopa ikäisekseenkin todella fiksu ja poikkeuksellisen hienosti ja analyyttsesti ajatteleva. 

Itse asiassa minä tunnen hänen tässä paljastuvaan ajatteluunsa aika selvästi myös samanhenkisyyttä ja osin yhteisiä pohdintamallejakin, joten hyvin mielenkiintoinen ja säväyttävä persoona Ren on itsellenikin tämän mukaan - kannattaa kuunnella tämä koko yli tunnin mittainen haastattelu kokonaan!  

Renin musiikkia ja taidetta vielä tuntemattomille listaan alle linkkeinä muutamia hänen musiikkivideotuotoksiaan, ja yhdessä videossa on mukana hänen kanssaan yhteistyötä tekevä naisartisti nimeltään Chinchilla, jota on myös suuresti kehuttu sekä yksinään että Renin kanssa laulaessaan...

Renin musiikkivideoita:

--- Ren - "Hi Ren".

--- Ren - "The Tale of Jenny & Screech".

--- Ren X Chinchilla - "Chalk Outlines".

--- Ren - "Animal Flow".

Aikamme uusi kohu- ja nerobändi Sleep Token esittelyssä: osa-alustusta myöhemmälle euroviisu- ja Käärijä-analyysilleni sekä laajemmin länsimaiden musiikkitilanteelle...

Olen luvannut tehdä täällä blogissani lähiaikoina pidempää analyysiä menneistä tämän vuoden euroviisuista ja siinä etenkin sen parissa ilmenneestä kansainvälisestikin ennen näkemättömän merkittävästä suosioilmiöstä Suomen Käärijään liittyen.

Vielä ennen sitä päätin nyt julkaista tässä blogijulkaisunakin tavallaan ko. analyysiä varten osateemaksi / osapohdinnaksi alustuksena tämän jo parisen päivää sitten tekemäni Fb-julkaisuni, jossa esittelen viimeaikojen brittiläisen kohubändin nimeltään Sleep Token, josta on tullut minulle tämän alkuvuoden mittaan yllättäenkin paljon tykkäämäni ja arvostamani suosikki.

Heiltä on viime perjantaina 19.5.2023 ilmestynyt kolmas studioalbumi "Take Me Back to Eden", jonka materiaalia nyt viime päivinä kuunneltuani olen hyvinkin vaikuttunut jopa ihan ihmetykseen saakka! - vaikuttaa jopa siltäkin, että tässä on nyt se lähes "kaikkien" jo kauan kaipaamansa rockin ja laajemmin koko populaarimusiikin pelastaja ja uudistaja!...

Tälle uudelle albumilleen he ovat onnistuneet luomaan ennen näkemättömän monimuotoisen kokoelman kappaleita, joissa genre- ja tyylirajoista ei tavallaan välitetä yhtään, ja itse asiassa kaikista musiikin lajeista otetaan kappaleissaan kaikki irti ja niitä sekoitetaan / sommitellaan kappaleissa hyvin ennakkoluulottomalla, rohkealla ja toisaalta tarkalla tavalla.

Tässä tarkastelussa albuminsa ihmeellisin ominaisuus onkin oikeastaan se, miten itse asiassa bändin käyttämät eri musiikkityylit ovat itsessäänkin erinomaisesti tuotettuja ja sävellettyjä: Sleep Token osaisi siis olla jokaisen käyttämänsä musiikkityylin edustaja erinomaisesti erikseen yksittäinkin - vain yhdellä kertaa mm. pop-bändi / hip hop -kollektiivi / klassisen musiikin yhtye / metallibändi / vaihtoehtorockin edustaja tai avantgardea "väärin" luova taideporukka... 

Siinä mielessä on tavallaan hauskaa ja hurjaa pohdiskella mm. sitä, että onko tässä taustaltaan kyseessä kepeä pop-bändi, joka on päättänyt tehdä "vitsinä" ja anonyymisti metallimusiikkia, vai metallibändi joka haluaa vakuuttaa musiikillisen kyvykkyytensä myös kaikkein eniten metallimusiikista eroavien muiden genre- ja tyylisisältöjen puitteissa alleviivatakseen universaalin nerokkuutensa?...

Ja kuten tuolla allakin tähdennän, niin eräs ihmeellisyys onkin myös se, miten tämän kokonaan anonyymin ja persooniltaan kokonaan piiloon jäävän bändin musiikin tekemisestä äänitteille vastaakin itse asiassa lähes kauttaaltaan vain yksi ihminen: bändin laulajana esiintyvä "Vessel" -niminen multi-instrumentalisti -- voiko joku yksittäinen ihminen olla noin lahjakas, että osaa kaikki musiikkityylit näin suvereenisti ja hyvin poikkeuksellisen monipuolista laulutaitoakin myöten, sekä pystyy luomaan samalla tavalla luovaa ja sisältörikasta lyriikkaa kappaleisiinsa!?...

Tämän enempää alla olevan Fb-julkaisuni blogiversion lisäksi ei tästä aiheesta, ja palaan sitten ehkä noin viikon tai kahden sisällä siihen kunnolliseen euroviisujohdannaiseen musiikkianalyysiin tällä blogissa...

Tuo em. Fb-julkaisuni kokonaisena lainattuna: 

Kontrastiksi viimeaikaisille Käärijä-aiheisille julkaisuille (Facebook-seinälläni) teenkin nyt hieman erikoisemman musiikkiaiheisen paljastuksen itseeni liittyen! - nimittäin tässä haluan esitellä uuden suosikkibändini, jolta juuri ajankohtaisesti julkaistiin eilen perjantaina uusin albuminsa. 

Albumilta on julkaistu jo pitkin tätä alkuvuotta useita biisejä musiikkivideoiden kera "singleiksi", joita viime kuukausina katselemalla ja kuuntelemalla olen nyt hyvinkin "myyty" tälle bändille. 

Lisäksi monet muutkin ovat aivan hullaantuneita tähän bändiin: mm. YouTubessa olevilla erilaisilla musiikkireaktio- ja muilla musiikkiaiheisilla kanavilla tämän albumin kappaleita ja ko. bändiä on ylistetty poikkeuksellisilla kehuilla tyyliin:  

"Ennen näkemätön metallimusiikin uudistaja", "vuoden paras albumi", "nykyajan merkittävin uusi bändi", "en ole ollut näin innostunut uudesta bändistä vuosikymmeniin", "on kulunut pitkä aika siitä, kun olen odottanut jonkun bändin uutta albumia näin ekstaasissa", yms. 

Bändi on minunkin mielestäni hyvin poikkeuksellinen monella hyvällä tavalla, tai itse asiassa kyseessä on "bändi" lähinnä vain livekeikkatilanteissaan, joissa esiintyy neljä ihmistä ko. bändinä.  

Itse musiikin teko studioäänitteiden tekemisessä on lähes kauttaaltaan bändin laulajan vastuulla, koska hän vastaa laulamisen lisäksi kaikkien muiden instrumenttien soittamisesta paitsi rumpujen. 

Kun ottaa huomioon ko. musiikin nerokkuuden ja monimuotoisuuden, niin tämä laulaja ja multi-instrumentalisti onkin kuin uudenlainen inkarnaatio vaikkapa jo edesmenneestä vastaavasta nerolahjakkuudesta nimeltään "Prince". 

Bändin erikoisuus ja tavaramerkki on myös kaapujen ja naamioiden taakse piilotettava täydellinen anonymiteetti kaikissa julkisissa esiintymisissä livekeikoista valokuvien kautta haastatteluihin, ja lisäksi jäsenet käyttävät itsestään numeroituja nimiä; II, III, IV -- Tuo laulaja ja lauluntekijä on puolestaan nimennyt itsensä "Vessel" -nimellä. 

Kukaan ei siis tiedä sitä, kuka esim. on nimeltään tuo laulaja- ja multi-instrumentalisti "Vessel". Mitään tietoa hänen / heidän oikeista persoonista ei löydy mistään: Tässä mielessä tulikin toisaalta hassu tunne pohdittavaksi, kun viime aikoina on musiikkipiireissä pohdittu AI-tekniikan kykyä luoda "virtuaaliesiintyjiäkin"... 

Tästä em. teistä jo jotkut ehkä tunnistivatkin sen, että kyseessä on Britannian Lontoosta kotoisin oleva bändi nimeltään Sleep Token, ja tuo eilen julkaistu uusi albuminsa on nimeltään "Take Me Back To Eden" - siitä odotetaan mm. Britannian albumilistalle suurta menestystä ensi viikolla.... 

Heidän musiikkinsa on tosiaan ennen näkemättömällä tavalla genrerajoja rikkovaa, koko populaarimusiikkia uudistavaa ja eri tyylejä kekseliäästi ja yllättävästi sekoittavaa, mutta se kaikki tapahtuu äärimmäisen tarkan ja sisältörikkaan taiteellisen asenteen johtamana. 

Jopa yhden biisinsä sisällä on havaittavissa useita eri tyylejä ja genrevaihteluita, ja siksi onkin ihmeellistä se, minkälainen nerolahjakkuus tuo laulaja- ja multi-instrumentalisti "Vessel" oikein onkaan, koska hän kuuluu osaavan soittaa kaikenlaisia musiikkityylejä niin hyvin kaikenlaisilla instrumenteilla, ja lisäksi hänen lauluäänensä valikoima kattaa kaikkea mahdollista kiljunnasta ja karjunnasta puhtaisiin vokaaleihin, sekä jopa kuiskaamiseen ja hengityksellä yms. fyysisillä kikoilla luotuihin efekteihin saakka. 

Pääasiassa Sleep Token tuosta monenkirjavuudesta huolimatta lasketaan kuitenkin metallimusiikkigenreen kuuluvaksi, vaikka nuo tyyli- ja genresekoitukset ovat tosiaan poimittu jopa mm. niinkin "äärierilaisista" suunnista, kuten blues, jazz, elektroninen musiikki tai tekno, R&B-tyylinen pop ja hip hop / rap, klassinen musiikki, indie rock, ambient musiikki, eri metallimusiikin ja hard rockin lajit jne.... 

Lyriikoiden ja muussa merkityksiä ja arvoja sisältävässä katsannossa Sleep Token näyttää havaintoni mukaan olevan entistäkin merkittävämpi ja erikoisempi:  

Oman käsitykseni mukaan heidän ikään kuin missionsa yksi osa on kuin onkin luoda "soundtrackiä" henkiselle heräämiselle vaihtoehtovalveutumisen puitteissa, jolloin he ovat tavallaan hyvinkin yhteiskunnallisesti ja poliittisesti ns. tiedostava, muttei kuitenkaan ilmeisellä eikä totunnaisella tavalla. 

He eivät siis tee suoria poliittisia tai yhteiskunnallisia viittauksia, vaan he pureutuvat kaiken yhteiskunnallisen ja poliittisen takana erittäin syvällä oleviin sosiologisiin, psyykkisiin ja alitajunnallisiin pohjavirtoihin, ja tuovat sieltä sekä kollektiivisella että yksilöllisellä tasolla ilmenevää syvää ja pimeässä ollutta trauma- ja psyykemateriaalia pintaan esille tarkasteluun. 

Tuossa mielessä bändi on tavallaan hyvin sopivaa kuunneltavaa vaikkapa juuri ns. "salaliittoteoreetikoille", jotka tarvitsevat tai joiden olisi syytä tarvita elämänsä parannuttamiseksi myös mm. tällaista "alitajunnan kantaaottavuutta"... 

Tästä sisällöstä uuden albuminsa yksi parhaista esimerkeistä on biisi nimeltään "Vore", josta laitan alle kahden muun uuden albuminsa kappaleen kera musiikkivideonsa. Tuo "Vore" -biisi on itse asiassa sykähdyttänyt minua ehkä eniten näistä ko. albumin biiseistä, ja sattumalta huomasin, että sen ensimmäinen musiikkivideojulkaisu oli tehty syntymäpäivänäni 16.2.2023 - oho!.... 

Laitan tässä alle ko. kappaleen lyriikat lainauksena, niin pääsette siitä jo vähän näkemään juuri sitäkin, miten bändin sisältöä leimaa juuri alitajunnan ja psyyken kaivuu ja siinä varjominuuksien ja traumojen kuvailut ja käsittelyt, joka onkin nimen omaan juuri henkisen heräämisen ja nykyisen "salaliittoasioita" sisältävän yhteiskunnallisen vaihtoehtovalveutumisen eräs peruskivistä... 

"Vore"-biisin lyriikat (kompaktissa muodossa): 

"You have become the voice in my head Only recourse we're left after death Your viscera welcome me in, welcome me in My life is torn, my bones, they bleed My metaphors fall short in the end Your flesh and bone welcome me in, welcome me in Are you in pain like I am? Will we remain stuck in the throat of gods? Will the pain stop if we go deeper? So let's get swallowed whole I want to go where nobody else will ever go Walls of flesh, so warm again We step into my suffering My only need, welcome me in, welcome me in There is always something in the way I want to have you to myself for once Follow me between the jaws of fate So I can have you to myself for once So let's get swallowed whole I want to go where nobody else will ever go There is always something in the way I want to have you to myself for once Are you in pain like I am? Are you in pain like I am? Are you in pain like I am? Are you in pain like I am?". 

Todella näyttävän ja vaikuttavan tehokkaasti bändi on luonut näihin uuden albuminsa musiikkivideoihin tuota em. tematiikkaa ja sisältöä kuvaavan visuaalisen teeman, jossa jokaisessa eri musiikkivideossa on keskeisessä pääosassa erilaiset patsaat, jotka ovat sekoituksia "pedoista", avaruusolennoista ja roboteista, ja oman luonnehdintani mukaan ne ovat kuin kuvallisia metaforia ja symboleita noista yksilön ja yhteiskunnan alitajunnan traumasisällöistä yms. 

Niissäkin tavallaan heijastuu länsimaiden traumahistorian tuhatvuotinen sairas sisältö, jota vasta nyt tällainen uusi bändi kunnolla kaivaa "sisäelimistä käsin" osaksi maailmanparantamisen prosessia.... 

Tässäpä nyt aika pitkä alustus tähän erittäin kovassa nosteessa ja kriitikoiden suuressa suosiossa olevaan lontoolaisbändiin, ja näin lopuksi voin tosiaan todeta uudestaan tuon yllä mainitsemani yllättävyyden itseeni liittyen. 

Nimittäin kuten minut jo nuoresta saakka tunteneet saattavat muistaa tai tietää, niin en yleensä ole ollut kiinnostunut niinkään raskaasta tai metallimusiikista, mutta tämä Sleep Token on nyt ollut tavallaan kova yllätys itsellenikin - heidän olemassa olonsa tavallaan pystyy nyt paljastamaan minulle(kin) sen, miten aikaisemmassa metallimusiikin historiassa on ollut aina joku merkittävä puute tai muu luotaan työntävä juttu, jonka takia se genre ei ole minua niin viehättänyt.  

Vasta nyt 52-vuotiaalle itselleni Sleep Tokenin kautta tulee sellaista raskasta musiikkia, joka oikeasti ja tyydyttävästi pystyy puhuttelemaan minua monitasoisesti, ja se voi täyttää monellakin tavalla nuo aikaisemmat genreen liittyneet mieltymispuutteet pois....

--- Tässä ensin tietoa ko. bändistä: Sleep Token - Wikipedia.

--- Musiikkivideo: Sleep Token - "Vore".

--- Musiikkivideo: Sleep Token - "The Summoning".

--- Musiikkivideo: Sleep Token - "Chokehold".

Kiistanalainen populaarimusiikin jouluilmiö ennätyshuipennukseen Britanniassa: LadBaby-sometähdelle 5. peräkkäinen jouluviikon ykköshitti! - yhteiskunnallista analyysiä aiheesta

Tällä päättyvällä jouluviikolla Iso-Britannian Official Charts -hittilistoilla on tehty uusi musiikillinen listaennätys, kun jo 5. jouluviikkona peräkkäin LadBaby-niminen sometähti Mark Hoyle vaimonsa Roxannen kanssa on saanut ko. maan singlelistalla taas ykköshitin.

Kyseessä on nytkin hyväntekeväisyyskappale "Food Aid" (virallinen musiikkivideo), jonka tuotto menee erityisesti Britannian vähävaraisten ihmisten ja perheiden varalle kampanjoituun ruoka-avustustoimintaan. 

LadBaby on siis tehnyt tätä samaa hyväntekeväisyyskampanjointia samaa tarkoitusta varten näiden kappaleiden avulla jo viidettä kertaa ja siis viidentenä Jouluna peräkkäin, ja tällä nykyisellä kerralla kyseessä on siis muokattu komediaversio vuoden 1984 Joulun kaikkien aikojen merkittävimmästä ja ensimmäisestä hyväntekeväisyyskappaleesta "Do They Know It's Christmas?" alkuperäisenä esittäjänään uraa uurtava Band Aid.

Näissä kaikissa LadBabyn versioimissa hyväntekeväisyyskappaleissa on ollut tyylinä aina komediallisuus ja hassuttelu, koska mm. hänen Youtube -kanavallaan on usein myös tyylinä hauskat sattumat, komedian ja kepposten tekeminen, mutta myös vakavammat aiheet mm. isänä, aviomiehenä ja perheenä olemisesta.

Ne aikaisemmat LadBaby-hyväntekeväisyyskappaleet vuosina 2018 - 2021 olivat muokattuja versioita kronologisessa järjestyksessä kappaleista: "We Built This City" alkuperäisenä esittäjänään Starship, "I Love Rock 'n' Roll" alkuperäisenä esittäjänään Joan Jett & The Blackhearts, "Don't Stop Believin' " alkuperäisenä esittäjänään Journey ja "Merry Christmas" alkuperäisenä esittäjänään saman vuoden kappaleellaan Ed Sheeran ja Elton John, jotka myös vierailivat tuossa LadBabyn tekemässä versiossa.

Tässä on ko. viikon virallinen singlelista kokonaisuudessaan, jossa ykkösenä siis "Food Aid" - PS.: jatkossa ko. viikon listan jäädessä historiaan pois etusivulta on linkistä avautuvalta listasivulta päivämäärävalinnalla itse hakien todennäköisesti etsittävä ko. viikon lista uudestaan esille.

Tässä on puolestaan Official Charts -sivuston juttu ko. jouluviikon hiteistä ja tästä ennätyksestä >> Christmas Number 1 2022: LadBaby make UK Official Chart history as Food Aid debuts at Number 1: “A massive apology to The Beatles! The charity wins!”.

Edellisen jouluykkösten ennätysmäärän haltija oli siis The Beatles, jolla oli 1960-luvulla Britannian singlelistalla neljänä eri jouluviikkona listaykkönen hallussaan: vuosina 1963, 1964, 1965 ja 1967.

Britanniassa tämä "Joulun listaykkönen" on itse asiassa kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävä ilmiö, joka maan lähes koko hittilistahistorian aikana on ollut aina suuren jännittämisen, spekuloinnin ja vedonlyönnin kohde ennen toteutumistaan. 

Sitten aina sen toteuduttua, siitä on kulloinkin keskusteltu ja kiistelty mittavasti julkisuudessa, ja nykyään viimeisten n. 15 vuoden aikana myös somessa se on ollut aina iso puheenaihe etenkin Britannian piirissä.

Jotkut piirit Britanniassa ovat usein pitäneet tätä joululistaykkösen saavuttamista jopa koko kulloisenkin meneillään olleen vuoden merkittävimpänä musiikillisena saavutuksena. 

Osaltaan siinä käsityksessä on ollut vaikuttamassa sekin, kun kilpailu ns. parhaimmuudesta / suosituimmuudesta hittilistoilla on ollut ko. maassa usein kiivainta ja runsainta juuri vähän joulua edeltävänä aikana ja jouluviikolla - tietenkin myös levymyynti ns. musiikkiteollisuudessa on ollut tyypillisesti runsainta Joulun alla kaiken muunkin tavaramyynnin ohella yleismaailmallisestikin. 

Kaikki Britannian singlelistan historian tätä nykyistä edeltäneet jouluviikon listaykköset on lueteltu tässä Official Charts -sivuston jutussa kronologisesti vuodesta 1952 lähtien: See every Christmas Number 1 single ever.

Tämä LadBabyn saavuttama ennätys on paljon muutakin kulttuurihistoriallisesti ja yhteiskunnallisesti, jota tässä pohdin seuraavaksi enemmänkin:

Kuten mm. noissa Official Charts -sivuston jutuissa LadBabyn sisältöihin liittyen havaitaan mm. kommenttiosioiden sisältöjen kautta, niin etenkin juuri somessa tämä koko LadBaby-ilmiö hyväntekeväisyyskappaleineen on kerännyt etenkin viimeisten 2 - 3 vuoden aikana myös paljon vihaajia.

Itse asiassa tämä ilmiö on jakanut kansaa Britanniassa melkeinpä ennen näkemättömästi vastakkain kulttuuri-ilmiönä, koska yksi osa kannustaa ja ihailee LadBabyn toimintaa ylisanoin ylistäen, mutta samalla toinen osa vihaa häntä ja vaimoaan tulikiven katkuisesti - tänä Jouluna / jouluviikkona tämä on kärjistynyt huippuunsa.

Miksi tällainen vastakkainasettelu, ja etenkin juuri tuollainen silmitön ja suorasukainen viha? - tämän taustoja on nyt hyvä pohtia tämän listaennätyksen tiimoilta ja takaa. 

Yhtenä aspektina huomataan heti tämän liittyminen osaltaan länsimaiden koko rappioprosessiin, jossa vaikuttaa monenlaiset eri seikat ja muodot.

Populaarimusiikkiin itseensä liittyen LadBaby-"hahmon" ja hyväntekeväisyyskappaleidensa vihaaminen on ikään kuin sijaiskohde popmusiikin huonon nykytilan vihaamisessa. LadBaby tavallaan siis kiertoteitse paljastaa sen, ettei popmusiikilla ole nykyään enää mitään suurta merkitystä, ja ainakin paljon vähemmän nyt kuin aikaisemmin verrattuna vaikkapa 1960 - 90-lukuihin.

Niinpä LadBabyn tämänlainen ennätyksellinen menestys tavallaan alleviivaa sitä, ettei edes heille ns. "tavallisille somettajille" löydy kunnon vastustusta normaalin tai valtavirran popmusiikin parista, kun he "niin helposti" aina poimivat joululistaykkösiä: niin huonoa nykyinen populaarimusiikki siis olisi tässä katsannossa, ja se harmittaa monia ja he poimivat nyt sen syntipukiksi LadBabyn.

Samalla tuossa ärsyttää varmasti monia sekin, kun tämä ainainen LadBabyn jouluykkösenä oleminen näennäisesti pilaisi aina vain muilta artisteilta mahdollisuuksia saavuttaa samaa, ja lisäksi siinä korostuu myös hittilistojen tylsyys, kun muutosta vuodesta toiseen ei tunnu ilmaantuvan juuri jouluviikolle.

Toki LadBabyn sisällöissä itsessään voi monia ärsyttää heidän huumorinsa lajit, koska kaikki eivät kuitenkaan sellaisesta pidä - sellainen voi lisäksi toimia musiikillisestikin niin, että LadBabyn katsotaan olevan musiikkia itseään rienaavaa ja halventavaa huumorinsa takia, ja ns. "tosimuusikoita" ja muita popfaneja sellainen ärsyttää myös vuodesta toiseen jatkuttuaan näissä listaykkösjunttauksissa.

Tuollaisten mieltymyskysymysten tiimoilta voidaan johtaa muutakin paljon vakavammin. Nimittäin tällaisessa vihailmiössä tällaisia sometähtiä kohtaan löytyy syitä myös laajempana yhteiskunnallisena ja sosiaalisena analyysinä!

Nythän on juurikin näinä kaikkina LadBabyn listaykkösvuosina koettu länsimaissa ja tietenkin myös Britanniassa ns. mielensä pahoittajien, loukkaantujien ja uhriutujien valtavan suurta ja pahenevaa invaasiota ilmapiireihin ja sosiaalisiin konstruktioihin - tämä on merkittävä osasyy myös loukkaannuttaessa LadBabyn "hahmon" takia.

Britanniassahan on viime vuosina pahentunut tämän sosiaalisen rappion yhtenä aspektina työväenluokan ihmisten rienaaminen, halventaminen ja aliarvostaminen nimenomaan kaupunkilaisten ja siinä etenkin sen ns. valevasemmiston taholta, joka "virallisena vasemmistona" (Labour Party) ei enää ole työväenluokkainen, vaan yliopistojen ja "oppineitten" piirien uuskulttia - sen tuloksia on nähty Britanniassa viimeaikojen parlamenttivaaleissakin...

Nämä "valevasemmistolaiset" piirit ovat siis todennäköisesti muka tunnistaneet suggestiivisesti / alitajuisesti LadBaby-"hahmon" yhdeksi rienattavaksi ja alaspäin katsottavaksi työväenluokan "white trash"-ilmiöksi osana "yhteiskunnan natsiutumista" ns. "äärioikeistosta" käsin, ja tämä ko. "hahmon" viides perättäinen listaykkösmenetys on siksi osasyynä ja punaisena vaatteena vihalleen, ja he reagoivat siinä LadBaby-"hahmoa" halveksien.

Tässä voidaan tunnistaa myös projektiivista ja osin kateuteen liittyvää vihan aspektia näiden "valevasemmistolaisten" kontolta, koska he alitajuisesti saattavat pitää sisällään negatiivisia tunteita synnyttävää kognitiivista dissonanssia "vasemmistolaisuutensa" muuttuneesta em. historiasta: 

Nythän paradoksaalisesti ja käytännössä LadBaby-"hahmo" edustaa juurikin parhaimmillaan sitä vanhaa työväenluokkaista vasemmistolaisuutta, josta nykyinen virallinen "valevasemmisto" on erkaantunut omaan ylimielisyyteensä sekä noihin uhriutumisaspektiensa synnyttämiin mielensä pahoittamisen ja loukkaantumisen pyörteisiin reaktiivisissa tunteissaan ja vinoutuneissa maailmankuvissaan.

Näin ollen LadBaby-"hahmon" kohtalona on olla tavallaan "valevasemmistolle" tabunomainen kipupiste, joka paljastaa nykyisen virallisen vasemmiston tekopyhyyden ja inversiollisen nurinkurin keikahtamisensa historiansa merkityksissä.

Nykyvasemmistohan on yleismaailmallisesti länsimaissa nykyään nimen omaan myös eliitin ja heidän fasististen ja globalististen intressien apuväkeä käytännössä ideologisista korulauseistaan ja peitetarinoistaan huolimatta - tätähän olemme me länsirappiosta perillä olevat tähdentäneet jo vuosikausia!...

Siksi nykyvasemmisto on "valevasemmistoa", ja he eivät voi ko. inversio- ja projektiomaailmankuvissaan tunnistaa tätä käytännön prosessia maailmassa eikä itsessään, joten siksi LadBaby sitä tavallaan paljastaen on heille helppo kognitiivisen dissonanssinsa väistökohde ja ko. tabunsa suojelemisen tekosyy.

Mutta tästä voidaankin lopuksi päästä positiivisen ja lohdullisen loppuanalyysin pariin kätevästi, koska juurikin tuo LadBabyn menestys ja toiminta kertoo jotain oleellisesti hienoa ja lupaavaa nykymaailman tilanteesta, oikeasti!

LadBaby on osoittanut näillä toimillaan selkeästi siis sen, minkälainen on ollut alkuperäisesti työväenluokan piiristä lähtevä sosiaalinen ja yhteiskunnallinen parantaminen: siis ihan se, mitä vasemmistolaisuus on ollut alun perin parhaimpien sisältöjensä kautta, joskus aikoinaan.

Lisäksi LadBaby somen piiristä ponnistaneena tähtenä ja toimintavoimana esittää tässä ennätysmenestyksessään sen, miten itse asiassa somella ja ns. vaihtoehtomedioilla yleensäkin on sittenkin nykyään yllättävänkin paljon vaikutusmahdollisuuksia ja hyvää sisältöä maailmanparantamista varten.

Siksi myös kaikenlainen muukin yhteiskunnallinen, poliittinen ja sosiaalinen toiminta somessa / vaihtoehtomedioissa voi saavuttaa jotain samaa tämän LadBabyn esimerkin innoittamana ja jatkojalostettavana! - tätä kannattaa siis miettiä juurikin näin positiivisen kautta tänä aikana, kun virallinen valta on tunnistettu ja koettu nyt niin korruptoituneeksi, vääristyneeksi ja jopa osin aivan seinähullun taikauskoiseksi ja kultilliseksi ns. tavallisia väestöjä kohtaan.

Toki LadBaby saattaa olla tässä menestyshuipennuksessaan alttiina jatkossa myös korruptiolle / sisällölliselle saastumiselle tullessaan tulevaisuudessa enemmän osaksi valtavirtaa ja virallisia piirejä - ehkä osa skeptisyydestä ja epäluulosta heitä kohtaan on ihan oikeutetustikin tämän tyyppistä huolta...

Minä itse olen kuitenkin ollut selvästi enemmän heidän ihailijansa kuin heitä epäilyttävänä pitävä, vaikka toisaalta en ole heitä (siis sekä Mark että Roxanne) muutoin kovin paljoa somekanaviltaan seurannut, ja en siksi tiedä jokaista yksityiskohtaa myöten heidän käsityksiään maailmasta, politiikasta yms.

Mutta joka tapauksessa tässä havaitaan se, miten yllättävästikin voi menestys ja hedelmällinen toiminta mahdollistua, kun siinä on taustalla tarpeeksi hyvä / innostava idea, ja jaksaa yrittää sen kera aina vain ja uudestaan - siinä siis on mallia mm. aktivisteille ja maailmanparantajille kauttaaltaan!...

Toisaalta on tosi surullista, että tämänlainen(kin) maailmanparantaminen joutuu nyt länsirappiossa tulemaan korostuneesti ns. tavallisen kansan ja somen "syvien rivien" parista "epävirallisesti", kun valtiot ja viralliset vallat eivät rappiossaan ja agendasokeudessaan itse pysty enää mm. ruokahuoltoakaan kunnolla turvaamaan massoille!

Yhteiskunnallispoliittinen musiikkivideoanalyysi - Ultravox: "We Came To Dance"

Kiinassa Covid-protestien ollessa nyt päällä ehkä jopa vallankumoukseen saakka tuli mieleeni taas tilanteeseen sopiva vanha musiikkivideo, ja niinpä otan tämän Ultravox-yhtyeen "We Came To Dance"-kappaleen esille tässä yhteydessä.

Ultravox: "We Came To Dance" -musiikkivideo.

Se on peräisin heidän vuonna 1982 julkaisemaltaan albumilta "The Quartet", ja ko. biisi on siltä viimeinen ja neljäs vuonna 1983 lohkottu singlejulkaisu - tuttuun tapaan silloin heille taas top 20 hitti kotimaassaan Britanniassa.

Musiikkivideossa on kaunis ja dramaattinen tarina Kiinaan sijoittuvasta diktatuurista ja sen vastustamisesta.

Huomasinkin nyt, että ko. biisi sekä lyriikoidensa että videonsa osalta sopii jopa hämmästyttävän tarkasti kuvaamaan sekä Kiinan nykytilannettakin että kokonaista historiallista totalitarismien jatkumoa, ja miten ihmiset lopulta kyllästyvät sellaiseen tyranniaan ja kaatavat silkasta ihmisyyden luonnollisesta tarpeesta ja meidän ihmisten sekä yksilöllisistä että sosiaalisista ominaisuuksista johtuen moiset vallankumouksessa tavalla taikka toisella.

Siitä vallankumouksen vääjäämättömyydestähän tämä laulu juuri kertoo hyvin seikkaperäisesti: ihmisyys ottaa lopulta "intohimoisen liikkeen" pois "meitä pidätelleistä siteistä", kun sellaisen diktatuurin demagoginen johtaja menee tyrannian "kuuluttamisessaan ja ruoskimisessaan" viimein liian pitkälle, ja sitten väestö vain pakon edessä ryhtyy ottamaan vallan itselleen diktatuurilta "tulemalla tanssimaan" elämän edellyttämillä tavoilla...

Tämä tilanne on nyt tullut vastaan nyky-Kiinassa Covid-petoksen liian ankarien "tautitorjuntatoimien" takia, ja voimme nähdä siellä ihmisten useita vuosikymmeniä jatkuneen alistumisen totalitarismiin tulleen ehkä nyt viimein päätökseensä.

Se on myös koko maailmalle nyt hälytyskello muutenkin, koska myös länsimaissa jo monta vuotta on ollut painostavan totalitarismiuhkan varjo laskeutumassa ja sivilisaatioperikadon kehittyessä.

Täytyy silti huolestuttavasti ymmärtää samalla, ettei vielä ole takeita lopputuloksesta Kiinassa saati muuallakaan, tai edes tilanteiden etenemisestä alkua pidemmälle: tämä Kiinan uuden vallankumouksen siemenen itäminen voi vielä mennä joko hyvään taikka entistäkin pahempaan suuntaan...

Olisiko Kiinan hallinto valmis murskaamaan nämä vallankumouksen nykyiset siemenet jopa vuoden 1989 kumousyrityksen murskaamistakin väkivaltaisemmin ja totaalisemmin??...

Joka tapauksessa tämä Ultravoxin kappale on myös hämmästyttävä todiste siitä, ettei tilanne Kiinassa ole muuttunut nykyaikaan saakka sitten tuon vuoden 1982 / -83 ajoistakaan, milloin tuo biisi oli tehty selvästi moisen "kommunistisen" totalitarismin vastaiseksi kritiikiksi - mikään ei siis muuttunut vielä 40 seuraavaan vuoteenkaan, mutta olisiko nyt viimein aika?...

Onneksi tämä biisi vetoaa Kiinan ja yleisesti totalitarismivaarojen nykytilanteeseenkin onnistuneesti ja voimakkaasti, ja tätä kaikkea alleviivaa hienosti ko. musiikkivideossa sekä söpön romanttinen että dramaattisen oleellinen rakkaustarina kiinalaisen pariskunnan välillä, jota kuvataan symbolisesti ko. totalitarismia vastustavana sosiaalisena komponenttina:

Lopulta pariskunnan (koko yhteisön) on hypättävä tuntemattomaan koko elämänvoimallaan tuottaakseen väistämättömän tavoitteen - nykytilanteessakaan mikään muu ei auta, kun halutaan lopettaa tyrannia vallankumouksessa...

Osuva lainaus kappaleen lyriikoista (Ja loput lyriikat ovat helposti luettavissa nykyään ko. Youtube-videossa tekstityksenä):

"We came to dance
Making moves from a passion play
The ties that bind us just slip away
We came to dance
The piper calls out a different rhyme
He cracks the whip and we step in time".

PS.: Ultravox oli 80-luvulla muutenkin poikkeuksellinen bändi ottamaan muissakin lauluissaan yhteiskunnallista ja poliittista kantaa, ja tätä olen tuonut esille sekä täällä blogissani että Fb-seinälläni vuosien mittaan.

Listaan taas alle heiltä kolme tuttua muutakin musiikkivideota, joissa käy tämä heidän yhteiskunnallispoliittinen aktivisminsa ja valistamisensa hyvin ilmi.

Ultravox taisi olla jopa ihan ensimmäinen yhtye, joka mm. toi kappaleessaan "The Thin Wall" ja erityisesti sen musiikkivideossa esille ylimpien eliittipiirien vapaamuurari- ja muun sellaisen salaliittosisällön aspekteja popmusiikkiin aiheeksi: ko. videossa on tarinana ilmeisesti jonkun vapaamuurarihahmon irtiottoyritys päästä pois moisen mustan magian piiristä, ja sillä tiellä on monta estettä ja vaaraa...

Muissakin esille otettavissa kappaleissaan alla on samantyylistä "eliitti vs. väestö" -tilanteiden kritiikkiä, havainnollistusta ja filosofiaa, joka varmasti oli yhtäältä aika surrealistista ja omituista sekä toisaalta ihan ymmärrettävääkin vaihtoehtojulistusta silloisessa Kylmän sodan ja Thatcherin & Reaganin hallinnoimassa juppimaailmankuvassa, mutta joka nyt valveutumisen edetessä esittäytyy hyvällä tavalla ennesisältönä historiastaan käsin ja nykyisissä aktivistikäsityksissä salaliittotutkimusten peruskaurana:

Katsokaapa vaikkapa laulun "Hymn" lyriikoita, kun niissä kuvataan mm. oikein sattuvasti ja osuvasti myös tätä nykyistä virallisten käsitysten ylösalaisin kääntämistä propagandataktiikkana.

Lopulta mikään ei olekaan muuttunut useisiin vuosikymmeniin vastustettaessa "eliittiä" ja ymmärrettäessä ko. "eliitin" hallitseman virallisen "totuuden" propagandaa...

Ultravoxin musiikkivideoita kappaleista:

--- The Thin Wall,

--- The Voice,

--- Hymn.

PS. 2: Täällä blogissani on ollut useita vuosia sitten (noin 2008-2015 välillä) tämänlaisia musiikkiaiheisia julkaisuja otsikolla "Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia", jossa tuo otsikkovalinta oli tarkoituksella osoitteleva geopolitiikan historiaan, jonka olin tuolloin oppinut tutkimalla salaliittoasioita LaRouche-liikkeen sivustoilta.

Nyt ajattelen elvyttää tätä musiikkiaiheista yhteiskunnallispoliittista analyysiä, mutta jätän tuon otsikkotyylin taakse, kun se oli kirjoittelussani oman alkuaikansa tuote, ja nyt on jatkossa parempi ottaa uudenlainen tyyli.

Big Brother -televisio-ohjelman kausi 2019: kärkimenestyjissä suomalaisen nyky-yhteiskunnan hahmoja karikatyyrillisesti

Kappas, Big Brotherin voittaja on selvinnyt - Jotkut teistä ehkä muistavat, miten tarkkailin BB-ohjelmaa aikoinaan tarkkaankin yhteiskunta-analyyttisessä mielessä silloin, kun ohjelmaa esitettiin vuosina 2005 - 2014: niitä analyysejä löytyy blogistani.

Tällä kertaa en enää viitsinyt juurikaan BB:a seurailla, mutta silloin tällöin sivusilmällä havainnoituna jotain jäi haaviini tästä kaudesta.

Senkin vähän seurannan perusteella oli jo aika alkuvaiheessa aivan odotettua, että tämän kauden hahmoissa ja kärkikaksikossa tulee korostumaan yhteiskuntamme kahtiajako pienoiskoossa.

Näin kävikin, kun näemmä kaksi suosituinta persoonaa, eli Kevin ja Kristian, ovat kuin karikatyyriset havainnollistukset vihervasemmisto vs. perussuomalaiset -asetelmasta - kakkoseksi tullut Kevin on hyvin liberaali ja "muunsukupuolinen" ja Kristian puolestaan on kuin sekoitus Irwiniä ja Simo Salmisen "Sörsselssön" -hahmoa.

Kristianin rääväsuinen ja villi meininki näemmä riitti voittoon saakka: hän taisi mm. kiroilla ohjelmassa enemmän kuin kukaan muu BB-asukas koskaan aikaisemmin.

Kolmas erikoinen hahmo pisti myös silmääni tässä BB-kaudessa, eli varsin fundamentalistisesti uskovainen Ville. Hän puhui BB-talossa ollessaan uskon asioista usein, ja viljeli sanaa "iskä" taivaan isästä puhuessaan. Hänkin menestyi siitä huolimatta tai ehkä myös sen takia yllättävän hyvin lähes loppumetreille saakka.

Kristian voitti Big Brotherin – nappasi muhkean rahapotin äänivyöryllä.

Linkki. ko. Fb-julkaisuuni (Materiaalisiirto blogiin 5.11.2022).