Wednesday, November 30, 2022

Yhteiskunnallispoliittinen musiikkivideoanalyysi - Ultravox: "We Came To Dance"

Kiinassa Covid-protestien ollessa nyt päällä ehkä jopa vallankumoukseen saakka tuli mieleeni taas tilanteeseen sopiva vanha musiikkivideo, ja niinpä otan tämän Ultravox-yhtyeen "We Came To Dance"-kappaleen esille tässä yhteydessä.

Ultravox: "We Came To Dance" -musiikkivideo.

Se on peräisin heidän vuonna 1982 julkaisemaltaan albumilta "The Quartet", ja ko. biisi on siltä viimeinen ja neljäs vuonna 1983 lohkottu singlejulkaisu - tuttuun tapaan silloin heille taas top 20 hitti kotimaassaan Britanniassa.

Musiikkivideossa on kaunis ja dramaattinen tarina Kiinaan sijoittuvasta diktatuurista ja sen vastustamisesta.

Huomasinkin nyt, että ko. biisi sekä lyriikoidensa että videonsa osalta sopii jopa hämmästyttävän tarkasti kuvaamaan sekä Kiinan nykytilannettakin että kokonaista historiallista totalitarismien jatkumoa, ja miten ihmiset lopulta kyllästyvät sellaiseen tyranniaan ja kaatavat silkasta ihmisyyden luonnollisesta tarpeesta ja meidän ihmisten sekä yksilöllisistä että sosiaalisista ominaisuuksista johtuen moiset vallankumouksessa tavalla taikka toisella.

Siitä vallankumouksen vääjäämättömyydestähän tämä laulu juuri kertoo hyvin seikkaperäisesti: ihmisyys ottaa lopulta "intohimoisen liikkeen" pois "meitä pidätelleistä siteistä", kun sellaisen diktatuurin demagoginen johtaja menee tyrannian "kuuluttamisessaan ja ruoskimisessaan" viimein liian pitkälle, ja sitten väestö vain pakon edessä ryhtyy ottamaan vallan itselleen diktatuurilta "tulemalla tanssimaan" elämän edellyttämillä tavoilla...

Tämä tilanne on nyt tullut vastaan nyky-Kiinassa Covid-petoksen liian ankarien "tautitorjuntatoimien" takia, ja voimme nähdä siellä ihmisten useita vuosikymmeniä jatkuneen alistumisen totalitarismiin tulleen ehkä nyt viimein päätökseensä.

Se on myös koko maailmalle nyt hälytyskello muutenkin, koska myös länsimaissa jo monta vuotta on ollut painostavan totalitarismiuhkan varjo laskeutumassa ja sivilisaatioperikadon kehittyessä.

Täytyy silti huolestuttavasti ymmärtää samalla, ettei vielä ole takeita lopputuloksesta Kiinassa saati muuallakaan, tai edes tilanteiden etenemisestä alkua pidemmälle: tämä Kiinan uuden vallankumouksen siemenen itäminen voi vielä mennä joko hyvään taikka entistäkin pahempaan suuntaan...

Olisiko Kiinan hallinto valmis murskaamaan nämä vallankumouksen nykyiset siemenet jopa vuoden 1989 kumousyrityksen murskaamistakin väkivaltaisemmin ja totaalisemmin??...

Joka tapauksessa tämä Ultravoxin kappale on myös hämmästyttävä todiste siitä, ettei tilanne Kiinassa ole muuttunut nykyaikaan saakka sitten tuon vuoden 1982 / -83 ajoistakaan, milloin tuo biisi oli tehty selvästi moisen "kommunistisen" totalitarismin vastaiseksi kritiikiksi - mikään ei siis muuttunut vielä 40 seuraavaan vuoteenkaan, mutta olisiko nyt viimein aika?...

Onneksi tämä biisi vetoaa Kiinan ja yleisesti totalitarismivaarojen nykytilanteeseenkin onnistuneesti ja voimakkaasti, ja tätä kaikkea alleviivaa hienosti ko. musiikkivideossa sekä söpön romanttinen että dramaattisen oleellinen rakkaustarina kiinalaisen pariskunnan välillä, jota kuvataan symbolisesti ko. totalitarismia vastustavana sosiaalisena komponenttina:

Lopulta pariskunnan (koko yhteisön) on hypättävä tuntemattomaan koko elämänvoimallaan tuottaakseen väistämättömän tavoitteen - nykytilanteessakaan mikään muu ei auta, kun halutaan lopettaa tyrannia vallankumouksessa...

Osuva lainaus kappaleen lyriikoista (Ja loput lyriikat ovat helposti luettavissa nykyään ko. Youtube-videossa tekstityksenä):

"We came to dance
Making moves from a passion play
The ties that bind us just slip away
We came to dance
The piper calls out a different rhyme
He cracks the whip and we step in time
".


PS.: Ultravox oli 80-luvulla muutenkin poikkeuksellinen bändi ottamaan muissakin lauluissaan yhteiskunnallista ja poliittista kantaa, ja tätä olen tuonut esille sekä täällä blogissani että Fb-seinälläni vuosien mittaan.

Listaan taas alle heiltä kolme tuttua muutakin musiikkivideota, joissa käy tämä heidän yhteiskunnallispoliittinen aktivisminsa ja valistamisensa hyvin ilmi.

Ultravox taisi olla jopa ihan ensimmäinen yhtye, joka mm. toi kappaleessaan "The Thin Wall" ja erityisesti sen musiikkivideossa esille ylimpien eliittipiirien vapaamuurari- ja muun sellaisen salaliittosisällön aspekteja popmusiikkiin aiheeksi: ko. videossa on tarinana ilmeisesti jonkun vapaamuurarihahmon irtiottoyritys päästä pois moisen mustan magian piiristä, ja sillä tiellä on monta estettä ja vaaraa...

Muissakin esille otettavissa kappaleissaan alla on samantyylistä "eliitti vs. väestö" -tilanteiden kritiikkiä, havainnollistusta ja filosofiaa, joka varmasti oli yhtäältä aika surrealistista ja omituista sekä toisaalta ihan ymmärrettävääkin vaihtoehtojulistusta silloisessa Kylmän sodan ja Thatcherin & Reaganin hallinnoimassa juppimaailmankuvassa, mutta joka nyt valveutumisen edetessä esittäytyy hyvällä tavalla ennesisältönä historiastaan käsin ja nykyisissä aktivistikäsityksissä salaliittotutkimusten peruskaurana:

Katsokaapa vaikkapa laulun "Hymn" lyriikoita, kun niissä kuvataan mm. oikein sattuvasti ja osuvasti myös tätä nykyistä virallisten käsitysten ylösalaisin kääntämistä propagandataktiikkana.

Lopulta mikään ei olekaan muuttunut useisiin vuosikymmeniin vastustettaessa "eliittiä" ja ymmärrettäessä ko. "eliitin" hallitseman virallisen "totuuden" propagandaa...

Ultravoxin musiikkivideoita kappaleista:

--- The Thin Wall,

--- The Voice,

--- Hymn.


PS. 2: Täällä blogissani on ollut useita vuosia sitten (noin 2008-2015 välillä) tämänlaisia musiikkiaiheisia julkaisuja otsikolla "Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia", jossa tuo otsikkovalinta oli tarkoituksella osoitteleva geopolitiikan historiaan, jonka olin tuolloin oppinut tutkimalla salaliittoasioita LaRouche-liikkeen sivustoilta.

Nyt ajattelen elvyttää tätä musiikkiaiheista yhteiskunnallispoliittistanalyysiä, mutta jätän tuon otsikkotyylin taakse, kun se oli kirjoittelussani oman alkuaikansa tuote, ja nyt on jatkossa parempi ottaa uudenlainen tyyli.

No comments: