Kasviestetiikkaluomisen ongelmista ja virheistä sipulikukka- ja kesäkukka-ajan välisessä vaihtumistilanteessa

Kesäkuun alku on ollut perinteisesti Etelä-Suomessa hallanarkojen kesäkukkien eli ns. kausikasvien ulos istuttamisen aikaa. Otan taas tänäkin vuonna esille tässä kuvakirjoituksessa tähän liittyneitä logistiikka- ja muita ongelmia, mitkä ovat olleet kasviestetiikan luomisessa selkeänä haittana. Toisaalta esittelen toki onnistuneitakin kausikasvien käyttötilanteita, joiden kuuluisi olevan tähdellisesti yleistä kasvien käyttötapaa kaikilla viheralueilla Suomessa.

Alla olen ryhmitellyt aiheen kolmeen osaan seuraavasti: Ylinnä kritisoin Hämeenlinnan keskeisimmän perennaryhmän puitteissa taas esille tulleen liiallisen pitkään pelkällä mulloksella ollutta sipulikukka-ajan ja kesäkukka-ajan välistä luppovaihetta. Sitten esittelen hyvän esimerkin toisesta hämeenlinnalaisesta kukkaryhmästä, missä sitä loppoaikaa on osattu pitää hyvin minimissä. Lopuksi näytän Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta kesäkukkaryhmän, jossa sipulikukka- ja kesäkukka-ajat on lomitettu keskenään kekseliään vaiheittaisesti limittäin samassa ryhmässä kokonaiskesäkukka-aikaan tultaessa.

Ennen ko. esittelyjä tarkennan vielä määritelmiä noille sipulikukka- ja kesäkukka-ajoille >> Etelä-Suomessakin kasvukauden alku on yleensä sellainen, että yöpakkas- ja hallanvaaran takia huhtikuusta ainakin toukokuun lopulle saakka arkoja kesäkukkia ei siis voida istuttaa turvallisesti ulos, mutta ennen sen mahdollistumista kasvukauden alkuvaiheen kukintaa rikastuttamaan on Suomessa tajuttu entistä enemmän alkaa käyttämään mm. sipulikasveja, jotka kukkivat juuri sopivasti huhti- ja toukokuussa ennen kesäkukkakautta. Tämä on ollut ilahduttavan positiivista!

Esim. juuri tulppaanit (Tulipa sp.) ovat tässä tarkoituksessa hieno kasviryhmä, kun niiden toukokuun loppupuolipainotteisista kukinta-ajoista voidaan normaalitilanteissa päästä hyvinkin suoraan kesäkukka-ajan kukkimisiin; kukkaestetiikkaa voidaan pidentää aikaisempaan kevääseen erinomaisesti. Tämä vaatii kuitenkin tarkkuutta rytmittää tulppaanikukinnan lopun ja kesäkukkien ulosistuttamisen välistä hetkeä niin, että ainakin mulloksellinen luppoaika jää siinä välissä mahdollisimman lyhyeksi, vaikka kukinta-aikojen täsmääminen olisi ongelmallista eri kasvukausien vaihteluiden mukaan.

Tämä vuosi onkin ollut taas selkeä esimerkki siitä, kuinka toukokuun loppupuolen erityisen lämpimien säiden takia kasvukauden kehitysasteet etuaikaistuivat erittäin paljon, jolloin tulppaanienkin kukinta-ajat aikaistuivat sen mukaan jopa niin paljon, että jo toukokuun viimeisellä viikolla niiden kukinta oli loppunut. 

Tässä vaiheessa eteen tuli tietenkin dilemma siitä, kuinka Suomen puutarha- ja puistokulttuuriin ehdollistettua hallanarkojen kesäkukkien ulosistuttamisen hallasääntöä käytetään hyväksi vaihtamisessa sipulikukka-ajasta kesäkukka-aikaan. Ko. hallasäännön mukaan arkoja kesäkukkia ei voisi istuttaa ulos kuin vasta kesäkuun toisella viikolla tai n. kesäkuun 10. päivän jälkeen. 

Se perustuu siis keskimääräiseen ilmastolliseen määritelmään siitä ajankohdasta alkukesällä, jonka jälkeen mahdollisten poikkeuksellisen kylmien säätilanteiden aiheuttamaa hallanvaaraa ei enää ainakaan Etelä-Suomessa esiinny. Sitä sääntöä on ylläpidetty orjallisesti, mistä tälläkin kertaa havaitsin aiheutuneen huomattavia haittoja kasviestetiikan luomisessa. Siitäkin alla selvitystä >>


Sipulikukka- ja kesäkukka-ajan välisen loppoajan liiallinen pitkittäminen ja kasviestetiikan tarpeeton vähentäminen siinä:

Perennaryhmiin viimeinkin istutetut kesäbegoniat (Begonia Sempervirens -ryhmä) kuvattuna sunnuntaina 16.6.2013 Hämeenlinnan Ystävyydenpuistossa.

Perennaryhmistä pitkään puuttuneiden kesäkukkien tilannetta kuvattuna sunnuntaina 2.6.2013 Hämeenlinnan Ystävyydenpuistossa.


Täällä meikäläisissä olosuhteissa on eteläisimmässäkin Suomessa jopa n. puolisen vuotta sellaista kylmää vuodenaikaa, jolloin kasviestetiikasta puuttuvat kokonaan kaikki kukat ja vihreä kasvu. Niinpä mielestäni onkin erityisen tärkeää se, että silloin kun ne sitten suhteellisen lyhyellä kasvukaudella ovat viimein mahdollisia, niin silloin niitä pitää hyödyntää kasviestetiikan luomisessa kaikin mahdollisin keinoin maksimaalisena runsautena. 

Kaikki siitä poikkeava on enemmän tai vähemmän huonoa kasvien käyttöä.

Tuo yllä oleva kuvapari näyttää osaltaan sen, kuinka tätä periaatetta ei ole osattu noudattaa lähimainkaan hyvin >> Ensinnäkin toukokuun viimeisellä viikolla jo kukkineet tulppaanit poistettiin silloin heti noista perennaryhmistä jättäen jäljelle pelkän mulloksen ko. kohdille alemman kuvan havainnollistamana. 

Tässä jutussani näette ko. näkymää, kun tulppaanit olivat vielä kukassa >> Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Viikon 20 poikkeava kesälämpö ja sen ilmeneminen kiivaana kasvien kasvunopeutena. 

Tämän poiston takia ei siis osattu ajatella ollenkaan sitä, kuinka tulppaanit toimivat kukintansakin jälkeen aivan hyvänä kasviestetiikkana vielä varsin hyvin vihreinä säilyvien pelkkien lehtiensä avulla!

Tämän oleellisuuden käyttämättä jättäminen ja siitä aiheutunut kasviestetiikan vajaus korostui tällä paikalla erityisesti, koska samalla jäykän orjallisesti juututtiin noudattamaan tuota kesäkukkien ulosistuttamisen hallanvaarasääntöä, jolloin nuo kesäbegoniat istutettiin tuolle paikalle vasta tämän päättyvän viikon 24 aikana. 

Niinpä toukokuun lopusta alkaen tällä paikalla tuo sipulikukka- ja kesäkukka-ajan välinen mulloksellinen luppoaika muodostui jopa reilunkin kahden viikon mittaiseksi aivan turhaan! Se on tuollaisella hoitoluokitukseltaan mitä ilmeisimmin parhaaseen ykkösluokkaan kuuluvalla puistoalueella aivan liikaa!

Nimittäin tätä luppoaikaa olisi voitu aivan hyvin pienentää ainakin kahdella vaihtoehtoisella tavalla tämän kertaisen kasvukauden etuaikaisuudessa >> Yhtäältä nuo tulppaanit olisi voitu jättää paikoilleen pidemmäksi aikaa ja poistaa vasta juuri ennen kesäkukkaistuttamista. Toisaalta kesäkukkaistuttamista olisi voitu aikaistaa paljon luopumalla tuon hallanvaarasäännön orjallisesta noudattamisesta. 

Jopa jo toukokuun viimeisellä viikolla kesäkukkaistuttaminen olisi voitu suorittaa ko. kohdalla, kun tiedossa oli jo silloin seuraavan viikon puolelle turvallisesti jatkunut hyvin lämmin säätyyppi. Lisäksi toisaalta, kun olisi osattu havainnoida tälläkin paikalla pienilmastolliset lieventävät tekijät hallanvaaran suhteen >> Tuo viereinen Vanajavesi on hallanvaaraa lieventävä elementti ja etenkin tänä vuonna sen lämmettyä jo kesäkuun aluksi hellesäissä hyvin lämpimäksi sen myötä tuo pienilmastollinen vaikutus päti hyvin korostuneesti. Hallanvaaraa ei olisi joka tapauksessa ollut merkitsevästi. Tällainen pienilmasto-olojen vuosittainen vaihtelukin voi olla oleellinen tarkasteltava seikka.

Tällaiset pienilmastolliset tarkastelut ovat silti normaalistikin usein yllättävän tärkeitä ja niiden kieltä ymmärtämällä voidaan kasviestetiikan luomisessa olla hyvinkin luovia ja kahlitsevista säännöistä poikkeavia. 

Suomen kulttuurillisessa ilmapiirissä on kuitenkin tässäkin se paha vika, että kahlitseviin sääntöihin takerrutaan aivan liian hanakasti suorastaan missä tahansa asiassa ja katsannossa. Se ei ole myöskään puisto- ja puutarhakulttuurin piirissä kasvillisuuden käytössä mikään meriitti. Se on typerä ongelma, mistä pitää vapautua eroon luovasti ja kyseenalaistavasti!

Tuo hallanvaarasääntö koskeekin oikeastaan lähinnä juuri vain niitä kasvatusalueita, jotka ovat hallanarimpia, kuten alavat ja aukeat alueet mm. savimailla. Siellä se sääntö on tarpeellinen. Ei kuitenkaan pienilmastollisesti edullisilla urbaaneilla alueilla tai esim. suojaavan ylispuuston alla ja lämpimillä ylänkö- / rinnepaikoilla. Myös koko Suomen mittakaavan alueellisten erojen löytäminen on tärkeä osa-alue näissä kasvupaikkaerojen pohtimisissa.

Tässä hallanvaarakatsannossa on mielenkiintoista tarkastella kesäkukkien suhteen myös suosituksi tulleiden kukkakorien käyttöä, koska nehän sijoitetaan aina hallanvaaran ulottumattomiin yli / n. 5 metrin korkeuksiin tolpissa ja valaisinpylväissä. Hallavaarahan on aina vain maanpinnassa kasvatettavien kasvien ongelma. Nimittäin touko-kesäkuun vaihteen tienoilla varsinkin Etelä-Suomessa pakkaslukemat yli 2 metrin korkeudella ovat jo käytännössä olematon äärimmäisyys eikä siten kukkakoriviljelyssä ollenkaan oleellinen tarkasteltava enää silloin. 

Hämeenlinnassakin on monena vuotena ollut paljon näitä kukkakoreja esim. keskustorilla (Ylätorilla) ja kävelykatu "Reskalla". Vaan mitäpä Hämeenlinnassa tapahtui niiden laittamisessa paikoilleen tänä(kin) vuonna? 

No, tuota hallanvaarasääntöä päädyttiin noudattamaan niidenkin suhteen orjallisesti ja ne laitettiin siten paikoilleen vasta tämän päättyvän viikon 24 aikana, vaikka ne olisi voitu aivan hyvin laittaa paikoilleen vaikkapa jo toukokuun viimeisellä viikolla tai jopa aikaisemminkin.

Selkeä kasviestetiikan hukkaamistilanne oli siis tämäkin ja korostuneesti! 


Hyvä esimerkki sipulikukka- ja kesäkukka-ajan sommittelemisesta keskenään ajallisesti oikein:

Parisen päivää aikaisemmin istutettuja mukulabegonioita (Begonia tuberhybrida "Multiflora" -ryhmä) kuvattuna sunnuntaina 9.6.2013 Hämeenlinnan pääkirjaston edustalla.

Lehtiestetiikkana kukintansa jälkeen säilytettyjä darwintulppaaneita (Tulipa "Red Apeldoorn") kuvattuna sunnuntaina 2.6.2013 Hämeenlinnan pääkirjaston edustalla.

Täydessä kukassa olleita darwintulppaaneita (Tulipa "Red Apeldoorn") kuvattuna lauantaina 25.5.2013 Hämeenlinnan pääkirjaston edustalla.


Tässä tapauksessa touko- ja kesäkuun aikana hoidettiin ylempänä olevaa esimerkkiä paljon paremmin tuon sipulikukka- ja kesäkukka-ajan välinen vaihtotilanne >> Ensinnäkin tulppaaneiden kukinnan jälkeistä pelkkää lehtivaihetta jätettiin esille keskimmäisen kuvan havainnollistamana. Toisekseen kesäkukat istutettiin paikoilleen varhaisemmin, jolloin näiden eri kasvien välinen mulloksellinen luppoaika jäi korkeintaan vain pariin - kolmeen päivään; en tosin ollut seuraamassa tarkkaan sitä, kuinka tulppaanipoiston ja kesäkukkalaiton välisen ajan kävi. Kuvauspäivämäärien mukaan se ei ollut kuitenkaan pitkä. 

Huomatkaapa muuten alimman kuvan havainnollistama tulppaanien hyvin korostunut estetiikka kesäkukka-aikaa ennakoivana upeana kaunistuksena.


Sipulikukka-ajan vaihtumisessa kesäkukka-ajaksi molempien limittäinen sommittelu yhdistelmäestetiikkana:

Esimerkillinen kesäkukkaryhmä sipulikukka-ajan ja kesäkukka-ajan välisenä vaiheittaisena yhdistelmäsommitteluna kuvattuna torstaina 13.6.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Tässä viimeisessä esimerkissä nähdään sitä, kuinka sipulikukka-aikaa ja kesäkukka-aikaa voidaan aivan hyvin limittää keskenään yhdistelmäksi siirryttäessä vaiheittain ensimmäisestä toiseen kauteen. Se mahdollistaa kasviestetiikan monipuolisen hyödyntämisen >> Tuossa sisemmässä ringin kohdassa tulppaanien kukinnan jälkeinen pelkkä lehtivaihe on aivan erinomainen täydentävä elementti, ennenkuin kesäkukkien istuttamisessa on edistytty kunnolla. 

Tämänlainen ratkaisumalli kasviestetiikan luomisen maksimaalistamisessa on hyvä keino esim. silloin, kun kasvien tuottamisessa istutettavaksi on logistiikkaongelmia. Esim. kesäkukkien kasvattamisessa on pahaa viivettä tai tukkutuottaja / kasvihuoneyrittäjä ei pysty tarjoamaan materiaaliaan ajoissa istutettavaksi. Tällöin korvaavan kasviestetiikan säilyttäminen esim. tulppaanin lehtinä on oiva keino kiertää sitä ongelmaa kohteessa.

Tuossa Hämeenlinnan ylimmän havainnollistuksen pitkittyneessä mullosvaiheessa näiden eri kukkavaiheiden välissä saattoi toki olla tällaistakin ongelmaa, mutta silloin olisi juuri pitänyt osata hyödyntää tämän viimeisen esimerkin kaltaisesti tulppaanien pelkkää lehtivaihetta.


Kasviestetiikka ja reaalitalouden rappiokierre:

Kasvien kasvattamisen / tuottamisen logistiikkaongelmien esiintyminen voi toisaalta olla merkki juuri siitä reaalitalouden rappiosta, joka etenee täällä Suomessakin rahataloustotalitarismin ikeessä. Voi olla nimittäin aivan todennäköisesti niinkin, että esim. sekä taimistoviljelijöitä / kasvihuoneviljelijöitä että puistotyöntekijöitä ei ole ollut reaalitalousrappiossa varaa palkata riittävästi. 

Siinä silloin kummassakin päässä ko. kasviestetiikan luomista tulee ongelmatilanteita >> Ensimmäisessä vaiheessa kasvihuoneviljelyssä ei ole mahdollista tuottaa kasveja riittävän paljon ja riittävän nopeasti istutustarpeita varten. Toisessa vaiheessa kukkien istuttajiksi on puolestaan liian vähän väkeä, jolloin kuntien - kaupunkien / yrityksien puisto-osastoilla työmäärien jakamisessa kaikkien tehtävien kesken on tehtävä ankaraa kompromissia ja karsintaa, mistä on seurauksena mm. kasviestetiikan laadun heikkenemistä puistokohteissa. Lähivuosina saattaakin olla vaarana, että tilanteet kasvillisuuden käytössä ja hoidossa huononevat viheralueillamme paljon lisää?...

Tätä täytyykin tarkkailla yhtenä reaalitalousolosuhteiden indikaattorina tulevina vuosina, mikäli taloususkonnollisia tuhoilmiöitä ei saada länsimaissa ja Suomessa kuriin. 

Toisaalta näissä kasviestetiikan luomisprosesseissa kuvatun ja muunkin logistiikan säätämistä paremmaksi pitäisi silti pohtia; olisi tarpeen nimenomaan säätää tämän kesäkukkalogistiikan alkupäässäkin kasvien tuottamista aikaisemmaksi, kun samalla loppupäässä istutustarpeita pohditaan säädettäväksi aikaisemmaksi ehdottamaani tapaan. 

Tuon hallanvaarasäännön könttämäisen orjallisesta noudattamisesta luopuminen vaatii sellaistakin muutosta kokonaisvaltaisesti. Siinä on uskallettava kyseenalaistaa tarpeettomiksi katsottavat säännöt ja rajoitteet riittävän rohkeasti muutoksia varten. 

Se on luovuutta ja hyväksi ihmisyyden hyvinvoinnille kasviestetiikan psykologisten vaikutusten parantamisena!

Wapputervehdys vuodelle 2013 perennojen kevätiloittelun kera!

Särkyneensydämen (Dicentra spectabilis) ensiversoja kuvattuna maanantaina 29.4.2013 Hämeenlinnassa.

Etelänruttojuuren (Petasites hybridus) alkanutta kukintaa kuvattuna tiistaina 30.4.2013 Espoon Tapiolassa.


Monena aikaisempana vuotena minulla on ollut tapana tuoda kevään iloiseksi piristykseksi myös kasviaiheinen vapputervehdys tänne blogiini ja tämäkään vuosi ei tuo siihen poikkeusta >> Eli hauskaa Wappua kaikille!

Nämä kaksi yllä olevaa lajia ovat tyypillisesti niitä kaikkein ensimmäisimpiä perennoja tekemään kasvukauden alussa näyttävää kasvuun- ja kukintaanlähtöä Etelä-Suomessa. Yllä oleva tuttu vanhanajan perenna särkynytsydän tekee ensimmäiset versonsa voimakkaan punaisina, mikä on erinomainen koriste-elementti ennen sen alkukesän kukintaa; versopunaisuus haalenee oranssin kautta vihreäksi toukokuun alkupuolen mittaan. Alla oleva etelänruttojuuri puolestaan säväyttää runsaalla määrällä tähkämäisiä ja pinkkejä kukintoja ennen lehtimistään huhtikuun lopulta parin - kolmen viikon ajan. Sen lehdet ovat jättiläiskokoisia ja valtaavat kesäksi ko. kasvustot erittäin näyttävänä massana.

Kummankin tämän hetken kasvutilanne kertoo siitä, kuinka kasvukauden etenemisen aste on nyt selvästi jäljessä normaalista; esim. yllä olevan kuvan tilanteessa kasvun pitäisi olla normaalisti jo ainakin 2 - 3 kertaa pidempää.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin jätän tämän ja lähden nyt itse viihtymään kulttuuripitoisen vappuhauskuuden pariin, jotta taas jaksaa mm. kirjoitella yhteiskunnallispoliittisia vakavia juttuja...

Kasvukauden alkamisen määrittämisestä keväällä 2013: Kasvukauden varsinainen alku ja sille esiasteiden hahmottelemista

Kasvukauden alkaminen on ollut itse asiassa jo viime viikosta alkaen ajankohtaista Etelä-Suomessa, mutta sen alkamisen tarkkaan määrittämiseen on liittynyt tänä keväänä erikoisia ongelmia. Niistä osaa esiintyy vain harvoin, mutta toisaalta muita piirteitä havaitaan joka kevät kasvukauden alkamisen määrittämistä vaikeuttavina seikkoina. Niinpä päätin analysoida tämän kevään osalta tätä ongelmavyyhtiä tässä tarkemmin. 

Tämä kasvukauden alkamista osoittava analyysini on myös vihje siitä, että aloitan taas viime vuodelta tutun Viikon kasvivalokuva -sarjani julkaisun tänä vuonna jo tämän kuluvan viikon osalta eli myöhemmin tänään sunnuntaina siihen tulee jo ensimmäinen kasviesittelyosa! Sitä varten kävinkin jo tämän viikon torstaina Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa vuoden ensimmäisen kerran haalimassa mm. siihen valokuvamateriaalia... 

Tässä on viime vuoden koko Viikon kasvivalokuva -sarjasta tekemäni kooste: Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.

Kasvukauden alkamisen meteorologisena eli termisenä määritelmänä on pidetty perinteisesti sitä, että silloin vuorokauden keskilämpötilojen on alettava olla pysyvästi yli +5 asteessa. Tässä on kuitenkin huomattava seuraavaa; vain harvoin käy niin, että tuo määritelmä saavutetaan yhdellä kertaa lopullisesti ensimmäisestä päivästä lukien. Eli monena keväänä voi käydä yleensä niin, että yli +5 asteen vuorokausikeskilämpötiloja alkaa tulemaan aluksi katkonaisesti parin - kolmen päivän sarjoissa esim. kahteen osaan jakautuneena ennen pysyvää yli +5 asteen lämpöä. 

On kuitenkin huomattava kasvien todellisiin kasvuunlähtöreaktioihin nähden se, että lämpösumman kertyminen kattaa vahvasti jo myös nuo katkonaiset yli +5 asteen päiväsarjat varsin yleisesti. Tietyt kasvun kehitystapahtumat saavuttuvat sekä luonnossa että puutarhoissa jo ensimmäisistä lämpösumman kertymisistä alkaen oli kyseessä kuinka katkonainen sarja +5 asteen ylityksiä tahansa.

Tänä keväänä sattui kuitenkin hyvin erikoinen tilanne viime viikolla: Nimittäin ensimmäinen päiväsarja yli +5 asteen vuorokausikeskilämpötiloja sattui limittäin samaan aikaan lumien pääsulamisen kanssa. Itse en edes muista, koska viimeksi olisi tapahtunut näin selkeä limittäisyys näiden suhteen. Tämä oli vahvasti seurausta paksun lumipeitteen säilymisestä poikkeuksellisen pitkään kylmien säiden venyttyä viikolle 15 saakka. 

Tuohon perinteiseen termiseen määritelmään onkin liitetty kriteeri lumipeitteen suhteen niin, että kaikkien lumien olisi muka oltava sulanut pois ennen kuin määritelmä voidaan katsoa toteutumiskelpoiseksi. Tähän liittyy kuitenkin ongelmia >> Nimittäin tuo viikon 16 limittäisyystilanne havainnollisti sen, että huolimatta maaston poikkeavasta lumisuudesta kasvutapahtumat alkoivat siltikin kehittymään esille lämpösumman kertymisen mukaan varsin hyvin. 

Esim. totesin ko. viikolla Espoossa nurmikoiden vihertyneen lumesta ensimmäisenä vapautuneilla paikoilla huomattavan paljon jopa vain 2 - 3 päivässä ja samalla krookukset (Crocus sp.) olivat aloittaneet kukintaansa ja esim. tuomissa (Prunus padus) silmut olivat selvästi turvonneet ja terttuseljoissa (Sambucus racemosa) osin avautuneetkin. Tämä ei ollutkaan ihme, sillä vuorokauden keskilämpötilat olivat ko. viikolla ainakin 2 - 4 päivänä yli +5 astetta ja öisin oli myös pakkasettoman leutoa >> Viikon 16 sää vuonna 2013: Tavanomaista leudompaa, tuulista ja runsaspilvisen epävakaista; viikonloppuna normaalilämpöisen aurinkoista (Kaksi päivitystä!). 

Aidot kasvutapahtumat ilmenivät siten jo lumien seassakin, mutta ymmärrettävästi tavanomaista spatiaalisemmin eli paikallisemmin. Lisäksi viivettä normaalimpaan tilanteeseen ja lämpösumman tavanomaisempaan kertymisen alkamiseen verrattuna varmasti oli jonkin verran havaittavissa. 

Silti ainakin spatiaalisesti kasvukausi voitaisiin määritellä alkaneeksi Etelä-Suomessa etenkin vähälumisimmilla alueilla joko maanantaista (15.4.) tai tiistaista (16.4.) lähtien ja runsaslumisilla alueilla keskiviikosta (17.4.) alkaen viime viikolla, mutta näiden lumitilanteiden kanssa rajanveto kasvukauden alkamiselle tarkkaan on siis ongelma.

Yksi sääntö kasvukauden alkamiselle lumien pääsulamisen kanssa yhtäaikaa voisi olla se, että sulamispälveytymisen kuuluisi olla yli 50 % kattavaa. Avoimilla alueilla (Kuten niityillä, nurmikoilla ja pelloilla) sulaminen on kuitenkin eri nopeudella tapahtuvaa kuin metsissä ja syvässä varjossa. Pohjoisrinnemetsissähän voi erityisen runsaslumisen talven jälkeen olla paikoin lunta vielä raidan (Salix caprea) kukinnan aikaan eli siis kasvukauden ollessa jo selvästi alkanut. 

Lumipeitteen luonteeseen kuuluukin keväällä sulamiskaudella juuri se, että sen paksuus ja rakenne vaihtelee erittäin paljon pienilmastollisten ja maastollisten erojen mukaan; esim. etelärinteetkin sulavat paljon aikaisemmin lumettomiksi kuin pohjoisrinteet. Kaiken lumen - osittaisen lumen sulamiselle rajanveto keväällä onkin hyvin epämääräistä etenkin juuri runsaslumisen talven perään, kuten tänä vuonna.

Tällaisen lumipeitteen pälveytymisastetarkastelun liittäminen mukaan kasvukauden alkamismäärittämiseen aiheuttaisi tietenkin spatiaalisen tarkastelun korostumisen hyvin pienipiirteiseksi ja monimutkaiseksi etenkin, jos tarkastelun rakeisuus muodostettaisiin jopa pelto- tai nurmikkotasolle. Se voisi aiheuttaa lisäongelmia määrityshahmottamisiin paikallisten erojen muodostumisena tilkkutäkkimäiseksi sopaksi. Yhtäältä tälläinen ekstramäärittäminen kuvaisi reaalitilannetta paremmin maastossa, mutta olisi toisaalta liian pienipiirteistä määrityssotkua...

Siksi ehdotankin alustavasti seuraavaa huomioiden samalla joka tapauksessa myös noiden katkonaisten +5 asteen ylittävien päiväsarjojen mahdollisuudet keskilämpötiloissa ja lämpösumman kertymään alkamisessa >>

Voitaisiin luoda perinteisen kasvukauden alkamismäärityksen ohelle ainakin kaksi kasvukauden esiastetta kuvaavaa määritelmää, jolloin saavutaan ikään kuin täyteen kasvukauteen välitilojen kautta silloin, kun siihen on tarve. - Kuten juuri tänä keväänä erityisesti. 

Eli >> Ensimmäinen määritelmä kattaisi samanaikaisen limittäisyyden lumien pääsulamisen ja ensimmäisten lämpösummakertymien kanssa; lämpösummakertymän laskeminen tapahtuu siis normaalistikin niin, että aletaan summaamaan vuorokausikeskilämpötiloissa +5 asteen ylittäviä osia päivittäin yhteen. Tämä kuvaa termisen kasvukauden edistymisen astetta ja kasvillisuuden kasvutapahtumien kehitysvaiheet ovat sen kanssa yhteneviä kasvien kasvunopeuden noudattaessa lämpömäärän suuruutta >> Mitä lämpimämpää, niin sitä nopeampi kasvu. 

Tämä määritelmä voitaisiin osoittaa karttatarkasteluna siten, että hahmotetaan ensin lumipeitteen pälveytymisen aste skaalalla 25 - 75%. Nykyisellä satelliittitekniikalla luulisi olevan helppoa rajata yleinen alue kartalta, jossa tuon välin pälveytyneisyys toteutuu kunakin päivänä. Tarkastelun rakeisuus voitaisiin rajata sopivasti niin, että pälveytymisen aste liitetään joko maakunta- tai kuntatasolle; mikä esim. on Mäntsälän kunnan lumipeitteen pälveytymisaste kunakin päivänä.

Alle 25% pälveytynyt alue olisi vielä täyden lumipeitteen alue ja siten vielä hylätty kasvukauden alkamismäärittelyistä ja yli 75% pälveytynyt alue voitaisiin todeta jo periaatteessa kokonaan sulaneeksi ja siten vapaasti otettavaksi kasvukauden varsinaisen alkamisen määrittämiseen ilman lumipeitteen rajoittamaa tällaista esiastevaatimusta. 

Sitten tuolle 25 - 75% pälveytyneelle lumialueelle katsotaan karttamäärittelynä, josko siinä olisi tapahtunut +5 asteen ylittäviä vuorokausikeskilämpötiloja ko. pälveytymisasteen aikana. Tällä alueella kasvukauden ko. tavalla alkaminen nimettäisiin vaikkapa esiastetermillä "lumipeitteinen etu- / esikasvukausi".

Noille katkonaisille yli +5 asteen vuorokausikeskilämpötilojen päiväsarjatilanteille voitaisiin samoin määrittää esiasteinen kasvukauden alkamistila; määritetään kartalla kokonaisuus alueina, joissa katkonaisuutta on tapahtunut yhtenevällä tavalla (Kuten esim. 3 päivää yli +5 astetta ja sitten keskeytys) ja nimetään sillä alueella sellainen vaikkapa termillä "lämpökatkonainen etu- / esikasvukausi". 

Sitten näistä kahdesta määrityksestä voi seurata tilanne juuri tämän vuoden kevään mukaisesti niin, että molemmat esiastetilat sattuvat samaan aikaan nekin limittäin; esim. viime viikolla oli sekä "lumipeitteinen etu- / esikasvukausi" että "lämpökatkonainen etu- / esikasvukausi" limittäin. 

Tämä erikoistilanne voitaisiin määritellä myös karttatarkasteluna niin, että rajataan alue, jossa molemmat ovat toteutuneet samaan aikaan; tuloksena olevalla alueella kasvukauden esiastetta voidaan pitää kaikkein vähäisimpänä ja siten sillä alueella voitaisiin hylätä kasvukauden alkamisen määrittely kokonaankin, mutta tietyn kasvitarkastelun jälkeen. Esim. helpoimmin niin, että kasvukauden ko. esiaste on toteutunut, jos lepät (Alnus sp.) ovat ehtineet aloittamaan ko. alueella ko. aikana kukinnan ja jos ei, niin toteutumaa ei ole tapahtunut.

Nämä kasvukauden esiastemääritelmät voitaisiin kuitenkin liittää varsinaisen kasvukauden alkamiseen mukaan ja siten niiden parista pitäisi jo alkaa laskea lämpösumman kertymistä. Näihin kasvukauden alkamisen esiasteisiin voitaisiin täten suhtautua niin, että ne olisivat kasvukauden alussa vain erimuotoisia puutteita täysinäisestä kasvukaudesta; "lumipeitteinen etu- / esikasvukausi" isompi puute kuin "lämpökatkonainen etu- / esikasvukausi". Niiden molempien limittymä olisi lisäksi tulkinnallinen rajatapaus suurimpana puutteena. 

Näistä mainittaisiin alaindeksisesti kasvukauden alkua kuvatessa tarvittaessa (Joka kevät ja joka paikassa ei olisi kuitenkaan tarvetta) >> Esim. tänä vuonna 2013 kasvukausi alkoi Espoon Tapiolassa keskiviikkona 17.4. lumipeitteen pälveytymisen saavutettua yli 25% asteen, mutta se sisälsi ko. viikolla pe saakka "lumipeitteinen etu- / esikasvukausi" -puutteen ja sen jälkeen tälle kuluvalle viikolle 17 saakka ilmeisesti lisäksi "lämpökatkonainen etu- / esikasvukausi" -puutteen em. puutteen perään muttei limittyvästi, kun lumipeite oli jo sulanut lähes kokonaan viikon 16 loppuun mennessä... Nämä olisivat siis lopulta vain kasvukauden alun tilannetta kuvaavia lisämääreitä.

Lisämääreinä ne kertoisivat juuri siitä, kuinka kasvien kasvun lähtö tapahtui reaalisesti maastossa verrattuna juuri lämpösumman kertymiseen ensimmäisestä yli +5 asteen vuorokausilämpötilasta alkaen >> Tuo "lumipeitteinen etu- / esikasvukausi" -indeksi kertoisi esim. sen, että nurmikoiden kasvu lähti tapahtumaan poikkeuksellisen spatiaalisesti vielä olemassa olleen laikuttaisen lumipeitteen takia. Tuo "lämpökatkonainen etu- / esikasvukausi" -indeksi kertoisi puolestaan sen, että kasvukauden alussa oli tiettyihin kasvuun lähteneisiin lajeihin vaikuttanutta viileyttä huomattavasti; esim. esimmäisenä kukkivat sipulikasvit joutuivat venyttämään kukintaansa tavanomaista selvästi pidempään.

Kasvien ensikasvutapahtumien havainnointi voidaan joka tapauksessa ottaa tärkeimmäksi ohjenuoraksi kasvukauden alun määrittämisessä ja siinä havaitaan aina joka kevät juuri se, kuinka samat tietyt ensimmäisenä kasvuun lähtevät lajit reagoivat selvästi jo kaikkein ensimmäisimpiinkin +5 asteen ylittäviin vuorokausikeskilämpötiloihin. Jotkut lajit alkavat selvästi kasvaa jopa jo ennen sitäkin, kuten juuri varhaisten sipulikasvien joukossa ja puista leppien (Alnus sp.) kukinnan osalta tapahtuu välillä pikantisti. 

Tyypillisesti ensimmäisenä lumesta pälveytyneillä paikoilla tällaista "etukasvua" havaitaan jo mm. eteläseinustoilla huomattavan "etuaikaisesti" ja siksi vielä alle 25% pälveytynyt olisi liian pieni tarkasteltavan alan sulamisaste em. esiastemäärittämiseen. Sen sijaan tuo 25 - 75% pälveytynyt olisi jo sopivan yleinen sulamisaste, jossa ensikasvutapahtumat näkyvät jo selkeästi monilla kasvupaikkatyypeillä eikä vain yksittäisillä paahdepaikoilla.

Filosofiselta kannalta katsottuna tässä lopuksi voidaan pohtia sitä, että kasvukauden alkamisen määrittäminen tulee tietenkin juuri ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen piiriin kuvaamaan siinä suhteessa tapahtuvaa muutosta kevät -nimisen vuodenajan kuluessa. Siksi siinä vuorovaikutuksessa juuri ihmisten asutuskeskittymissä, taajamissa - urbaaneilla alueilla kasvukauden alkaminen onkin pikanteinta ja kasvien ensikasvun havaitseminen oleellinen muoto havaita kasvukauden alkaminen. Varsinkin rakennettujen alueiden puistoissa ja pihoissa tämä on selvää, missä varhaisia kasvutapahtumia sisältäviä viljeltyjä lajeja on paljon. 

Siksi kasvukauden alkamisen kasvihavaintopohjana ei saisi olla pelkästään vain Suomen luonnonvarainen lajisto tai vain maaseutuympäristö, vaan on ymmärrettävä tämänlaisten määrittelyiden olevan filosofisesti juuri ihmisen itselleen tekemää maailman hahmottamista sisäistääkseen itsensä suhteessa luontoon vuorovaikutteisesti. Myös kaupunkien puistot ja puutarhat ovat omansalaista luontoa; niissä kevät ja kasvukauden alku näkyy ihmisille monesti kaikkein selvimmin. 

Luonto yleensä ei tavallaan "välitä" ihmisen tekemistä määrittelyistä, mutta ihmisyydessä eurooppalaisen uuden ajan mukainen yksilöllisen eriytymisen sopivasti kokeva kartesiolainen Subjekti mieltää näiden(kin) määrittelyiden kautta itsensä yhä paremmin osana Objektivoituvaa todellisuutta, joka on myös ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa sen "suhteen" parantamista; osaltaan luonnontieteiden edistymistä...

Tästä voisin jatkaa pohdintaa pidemmällekin ja myös verrata tätä kirjoitustani jo aikaisemminkin samasta aiheesta kirjoittamaani, mutta säästän lisää myöhemmäksi ja toiseen kertaan...