Kukinnaltaan jo hieman hiipunutta tarhaharisoninruusua (Rosa Harisonii -ryhmä "Aurora") kuvattuna lauantaina 28.6.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Tämän kertainen kasviesittelyni siirtyy pitkästä aikaa ruusuihin ja siinä risteymäsyntyisten puutarhalajikkeiden pariin, joita tunnetaan vain viljelystä - Tässä on esittelyvuorossa persianruusujen (Rosa foetida) ja tarhapimpinellaruusujen (Rosa pimpinellifolia -ryhmä) välisestä risteyttämisestä syntyneen tarhaharisoninruusujen ryhmä (Rosa Harisonii -ryhmä), josta tässä kuvassa on poimittuna "Aurora" -lajike.
Tarhaharisoninruusu näki päivänvalon ensimmäisen kerran vuonna 1824, kun Yhdysvalloissa New Yorkin kaupungissa George Folliott Harison -niminen lakimies ja ruusuristeyttämisen harrastelija sai aikaiseksi em. risteymän ja istutti sen esikaupunkihuvilansa pihalle. Hänen mukaansa tämä lajikeryhmä onkin sittemmin nimetty.
Sittemmin ruusua alettiin markkinoida puisto- ja puutarhaviljelyyn ja lisää risteymiä noiden em. lajien / lajikkeiden välillä on tehty, mistä tämä kuvan Aurora-lajike on esimerkki Suomessa ilmeisesti Keskas-tutkimuksen yhteydessä löydetyistä sellaisista - Tämä tarhaharisoninruusujen ryhmä on kuitenkin taksonomisesti haasteellinen määrittää, kuten tässä mielenkiintoisessa ruusumäärittämiskirjoituksessa senkin osalta luonnehditaan.
Tämä tarhaharisoninruusu on kuitenkin varsin paljon pimpinellaruusujen kaltainen, mihin tuttu juhannusruusukin (Rosa pimpinellifolia "Plena") kuuluu - Kasvutavaltaan tämä pensas on tiheä, runsaasti juurivesoja tekevä ja oksiltaan erittäin piikkinen. Korkeudeltaan se tulee n. 2 metriseksi isoimmillaan ja on tyypillisimmin vähän 1,5 metrin molemmin puolin; vanhoja versoja kuolee, mutta uutta vesoo joka kesä.
Tämä lajikeryhmä on täällä Suomessa vielä melko tuntematon, joten sille ei ole vielä tiedossa täysin tarkkoja pohjoisimpia viljelyrajoja; monissa lähteissä sille mainitaan kuitenkin menestymisalueeksi vyöhykkeet I - III, mutta vähän pohjoisempanakin sitä voidaan kokeilla parhailla paikoilla.
Tarhaharisoninruusutkin ovat sellaisia pensaita, jotka puhkeavat keväällä varhain lehteen; hiirenkorvalla tämäkin lajike on jo toukokuun alussa Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa. Lehdet puhkeavat vaaleanvihreinä ja voivat olla vähän aikaa lievästi punertavia. Kesäkuun alkuun mennessä täysilehtisyys saavuttuu ja ennen kukintaa lehtien hyvin tumma vihreys muodostuu. Lehdet ovat muodoltaan parilehdykkäisiä, sahalaitaisia ja muistuttavat melko paljon juuri juhannusruusun lehtiä, mutta ovat hieman isompia. Lehdet saavat syys-lokakuussa kirjavasti keltaisia, oransseja ja punaisiakin sävyjä, mutta ruska ei ole kovin kirkas ja huipentuu vasta pitkällä lokakuun puolella. Lisäksi se saattaa leutoina syksyinä pitkittyä marraskuullekin.
Lajikkeen kukinta on hieman myöhemmin kuin juhannusruusun eli Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa se sijoittuu vähän kesä-heinäkuun vaihteen molemmin puolin ja kestää n. 3 viikkoa. Tänä vuonna kukinnan huipentuma on nyt ollut enemmän kesäkuun puolella kevään-alkukesän kasvukauden etuaikaisuuden takia, vaikka tämä kesäkuun loppu onkin ollut pitkään hyvin viileä.
Kukat ovat muodoltaan ns. puolikerrottuja muistuttaen paljon juhannusruusujen vastaavia ja väriltään erittäin huomiota herättävästi sitruunankeltaisia. Nuppuvaiheesta juuri avautuessaan kukkien keltaisuus on syvempää ja tummempaa, mutta kukinnan loppuvaiheissa niiden terälehdet haalistuvat ja voivat olla hieman laikukkaasti valkoisen suuntaankin muuttuneita. Kukkia on kukintahuipentumassa kerrallaan auki erittäin runsaasti, joten pensas peittyy kukkahuntuun ja on pikantisti erottuva. Toisaalta lajikkeen hyvin tummat lehdet kontrastoivat kukkiensa värin kanssa dynaamisen radikaalisti. Kukista kehittyy isohkoja kiulukoita, jotka loppukesällä - syksyllä kypsyvät mustiksi.
Kasvupaikkaolosuhteissa tämäkin tarhaharisoninruusu pitää kuivahkosta maaperästä, joten liikamärkyydelle / seisovalle vedelle se on arka. Lisäksi lajike vaatii kalkkiperäistä maata, joten istuttamisen yhteydessä kalkitseminen on oleellista. Myös aurinkoisuus on tärkeää, jotta mm. kukinta on näyttävää joka kesä.
Esteettisessä katsannossa tämäkin pensas on kukinta-aikanaan erityisen komea huomio- ja katseenvangitsijaelementti, jonka sijoittaminen tärkeille paraati- ja edustuspaikoille on oleellista hyvän näkymisen ja onnistuneen korostamisen takia. Kukkien erikoisen keltainen sävy on kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla poikkeavaa värimaailmaa, mutta sen pastellisen luonteen ansiosta se sopii erinomaisesti pensasryhmissä pariksi mille tahansa samaan aikaan kukkivalle lajille, kuten monelle jasmikkeelle (Philadelphus sp.), muille ruusuille (Rosa cv.) sekä viime kerralla esittelemälleni kellokuusamalle (Viikon 25 kasvivalokuva: Kellokuusama (Kolkwitzia amabilis) ).
Kukintansa ulkopuolella myös tämä ruusulajike on paljon vaatimattomampi ilmestys ja itse asiassa melko tylsänkin oloinen pensas, jonka ominaisuutena onkin silloin olla lähinnä taustaelementti tai neutraali vihermassa - Lehtiensä tummuus on tosin erottuvaa vaaleampien lajien seurassa. Lajiketta kannattaa silti istuttaa osana muita pensaita ja / tai ruusuja, jotka kukkivat myös eri aikaan kuin se tekee. Nimittäin jos haluaa muutakin näyttävää kukintaa tarhaharisoninruusun kukinnan ulkopuolella samaan kohteeseen.
Keväällä on toisaalta etuna tälläkin ruusulajikkeella varhainen lehteentulo, jonka ansiosta maisemaan / ulkotilaan saadaan lehtevyyttä hyvissä ajoin. Syksyllä vaihtelevan tyylinen ruskansa on myös hieno, muttei ole aivan niin kirkas ja selkeä kuin monilla juuri ruskastaan tunnetuilla pensas- ja puulajeilla; kuitenkin sen pariksi ruskasommittelussa voidaan ottaa kontrastoimaan yhtäältä juuri niitä selkeän yksivärisiä kirkkaita ruskahuippuja tai sitten hyvin pitkään kesäasussa säilyviä lajeja.
Tarhaharisoninruusutkin ovat omimmillaan siis osana erilaisia ruusuryhmiä, mutta kukintansa näyttävyyden ansiosta tämä pensas sopii myös erillään kasvatettavaksi yksittäispensaana tai muutaman yksilön ryhmänä. Muiden pensaiden seurassa se on oivallinen monella tavalla niin urbaaneissa puistoissa ja puutarhoissa kuin maaseudullakin vähän luonnonmukaisemmissa pihapiireissä, mutta puuston alla sille voi olla liian varjoisat olosuhteet. Urbaaneilla alueilla on toki huomioitava ihmisten liikkumisen takia se, että pensas on erityisen piikkinen. Toisaalta juuri siksi se sopii rajaavaksi / estäväksi elementiksi myös hyvin; leikkaamattomana pensasaidanteenakin se on myös upea ainakin kukinta-aikanaan.
Tarhaharisoninruusut ja muutkin keltakukkaiset ruusut ovat vielä vähän nähtyjä suomalaisessa puisto- ja puutarhakulttuurissa, joten suosittelen niiden yleisempää ja runsaampaa viljelyä.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment