Lähes täyteen kukkaan ehtinyttä lakkipuuta (Cladrastis kentukea) kuvattuna keskiviikkona 4.7.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Tällä kerralla esittelyvuorossa on pohjoisamerikkalainen lakkipuu (Cladrastis kentukea), jota kasvaa luonnonvaraisena pienellä sirpaleisella alueella Yhdysvalloissa kattaen Appalakkeja ja osavaltioita; Pohjois-Carolina, Missouri, Indiana, Oklahoma, Alabama, Kentucky ja Tennessee. Puuta on Yhdysvalloissa kuitenkin istutettuna ja istutuksista villiintyneenä paljon laajemmin ja sitä näkee koristepuuna myös Euroopassa paikoitellen. Suomessa laji on hyvin harvinainen huolimatta siitä, että se menestyy yllättävän hyvin ainakin menestymisvyöhykkeillä I ja II sekä vyöhykkeen III suojaisilla paikoilla.
Lakkipuun näyttävimpiin koristeominaisuuksiin kuuluva valkoinen kukinta keltaisin pienin laikuin sattuu yleensä heinäkuun kahdelle ensimmäiselle viikolle; lämpimänä alkukesänä jo kesäkuun puolellekin. Nyt kukinta on siis varsin normaaliaikaista. Kukinta on hieman hevoskastanjamainen, mutta sen tähkämäisten ja pystyjen kukintojen sijaan lakkipuun kukat ovat riippuvissa ja leveän väljissä tertuissa, joiden pituus voi olla jopa yli 20cm. Kukat ovat voimakastuoksuisia ja niistä kehittyy pian kukinnan jälkeen hernekasvien heimoon (Fabaceae) kuuluen tyypillisiä vihreitä palkoja, joiden sisällä olevat siemenet kypsyvät vasta myöhään syksyllä.
Muita samaan aikaan kukkivia puita ei Suomessa juuri ole, paitsi ainakin valeakaasia (Robinia pseudoacacia). Sen sijaan pensaista kukkivat samaan aikaan mm. monet japaninangervon (Spiraea japonica) lajikkeet eli mm. ns. ruusuangervot ja monet jasmikkeet (Philadelphus sp.)
Lehdet ovat lakkipuun toinen merkittävä koristeominaisuus; ne ovat raikkaan vihreitä, isoja ja parilehdykkäisiä, missä yksittäiset lehdykät ovat erikoisesti vuorotellen lehtiruotiin sijoittuneita. Lisäksi lehtiruoti kiinnittyy oksaan erikoisesti niin, että tuleva hyvin pieni talvisilmu peittyy sen tupen sisälle; silmut puhkeavat siten seuraavana keväänä lehtiarven keskeltä. Rungon kaarnan luonne sileän harmaana luo puulle omaa hienostunutta säväystä.
Lakkipuun lehteentulo on näyttävää sekin siihen liittyvän voimakkaan keltavihreän kevätvärityksen ansiosta. Lehdet puhkeavat myöhään toukokuun lopulta alkaen ja täysikoossa ne ovat kesäkuun puoliväliin - loppupuolelle mennessä. Lehdet ovat puhkeamisen alkuvaiheessa pienenä ruusukkeena aluksi hienosti ruskean silkkikarvaisia. Voimakas kellertävä kevätväri tulee kuitenkin pian esille ja voi kestää 1 - 2 viikkoa touko-kesäkuun vaihteessa; varsinkin vastavaloon katsottuna sävy on hyvin kirkas ja läpikuultava.
Syksyllä lajin kullankeltainen ruska syntyy varsin aikaisin eteläiseksi puulajiksi; se alkaa jo syyskuun lopulla ja huipentuu lokakuun alkupuolella. Lehdet ovat arkoja pakkaselle, joten syksyn aikaiset yöpakkaset voivat keskeyttää varsinaisen ruskan lehtien ruskistumiseen ja varisemiseen. Samasta syystä myöhäiset keväthallat voivat vaurioittaa lehtiä, joten lakkipuuta ei kannata istuttaa hallanaroille alaville paikoille. Etenkin vyöhykkeellä III on siksi suosittava suojaisia ja lämpimiä istutuspaikkoja, kuten ylispuuston suojaa ja rakennusten seinustoja. Myös lajin nuorten taimien talvenarkuus on hyvä huomioida; ei pidä lannoittaa liikaa typpipitoisella lannoitteella varsinkaan enää kesäkuun jälkeen. Talvenkesto paranee huomattavasti parin - kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen. Aurinkoisella paikalla kukinnasta tulee runsain.
Lakkipuu kasvaa Suomen oloissa ainakin isohkon omenapuun kokoiseksi ja hyvällä paikalla 10m korkeuskin voi lopulta ylittyä. Puu on myös melko leveäkasvuinen, joten sille kannattaa varata kasvutilaa. Lehtiensä ja kukintansa näyttävyyden takia lajia istutetaan näkyville paikoille yksittäispuuksi tai muutaman yksilön ryhmäksi. Urbaanissa ympäristössä lakkipuuta sopii käyttää samaan tapaan katseenvangitsijalajina ns. paraatipaikoilla, kuten esim. kultasadetta (Laburnum alpinum) tai rusokirsikkaa (Prunus sargentii), mitkä ovat kokonsakin puolesta suunnilleen samaa luokkaa.
Lakkipuun kevätväritys sopii kontrastiksi esim. lehdiltään jo täysikesäisen tummanvihreiden lajien kanssa ja syksyllä puolestaan samaan aikaan sattuvat punaiset ruskavärit muodostavat hienoa väripalettia tämän puun kanssa. Toisaalta keltainen ruskansa esittäytyy kirkkaana tummia vihreitä sävyjä vasten; myöhään ruskaantuvat muut lajit ja havupuut.
Laji menestyy eteläisimmässä Suomessa niin hyvin, että suosittelen siitä ko. alueelle samanlaista "villityskasvia", kuten juuri viime vuosina paljon suositusta rusokirsikasta tai koristeomenapuista (Malus sp.).
No comments:
Post a Comment