Täydessä ruskassa ollutta amerikanpyökkiä (Fagus grandifolia) kuvattuna maanantaina 21.10.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Esittelyvuorossa on nyt Pohjois-Amerikan itäosissa laajasti kasvava amerikanpyökki (Fagus grandifolia). Lajin luontaisella alueella Yhdysvaltain itäosissa Floridan ja Meksikonlahden rajoilta suurille järville asti ja osittain Kanadankin puolella se muodostaa mm. sokerivaahteran (Acer saccharum) kanssa metsien peruspuulajin ja joskus se esiintyy yksinään valtapuulajina. Euroopassa sitä kasvatetaan vain paikoin koristepuuna, mutta täällä Suomessa se on osoittautunut kuitenkin eurooppalaista euroopanpyökkiä (Fagus sylvatica) kestävämmäksi; menestymisvyöhyketiedot tarjoavat puulle ainakin alueet I ja II, mutta kestävimmät alkuperät voivat menestyä hyvin myös vyöhykkeellä III. Alkuperissä on eroja, kuten puun luontaisen kasvualueen etelä-pohjoissuuntainen laajuus kertoo ja se on otettava huomioon valittaessa lajia kasvatukseen äärimmäisellä pohjoisrajallaan.
Amerikanpyökki muistuttaa tuota eurooppalaista sukulaistaan varsin paljon; molemmilla on esim. harmaa ja sileä runko vanhoissakin puissa ja molemmat kasvavat hyvin isoiksi ja vanhoiksi puiksi; täällä Euroopassa ja varsinkin Suomessa amerikanpyökki kasvaa korkeintaan n. 20 m korkeaksi puuksi. Kotiseudullaan sen sijaan siitä tunnetaan jopa yli 40 m korkeita puita.
Lehdet eroavat amerikanpyökillä eurooppalaisesta sukulaisestaan; ne ovat isompia (Jopa 15 cm pitkiä parhaimmillaan), lapansa muodoltaan pidemmin suippoja ja harvakseltaan sahalaitaisia eli siitä syntyy puun latvustoon rouheaa tekstuuria. Lehteen amerikanpyökki puhkeaa jo melko varhain toukokuun alkupuolella pitkistä ja teräväkärkisistä silmuista, jotka kasvavat ennen avautumistaan entistäkin pidemmiksi ja ovat punaruskeita. Lehtiensä puhkeamissävy on erittäin heleä vaaleanvihreä ja lehdet saavuttavat täyden koon hyvin nopeasti jo touko-kesäkuun vaihteen tienoille mennessä. Lehtien tummanvihreä kesäsävy muodostuu täydeksi kuitenkin vasta vähitellen kesäkuun mittaan.
Kukinta on lehtien hiirenkorvavaiheessa ja siinä samassa puussa on sekä hede- että eminorkkoja; hedenorkot ovat roikkuvia ja keltaiset heteet ovat pitkän varren päässä pallomaisesti. Eminorkot ovat huomaamattomia nuorten lehtien seassa ja niistä muodostuu piikkinen ja läpimitaltaan n. 2,5 cm kehto, jonka sisällä ovat tyypilliset pähkinämäiset siemenet. Siementen variseminen avautuvista ruskeaksi kypsyneistä kehdoistaan olisi syksyllä ruskan aikaan, mutta hedelmiensä muodostuminen voi olla Suomessa vähäistä.
Amerikanpyökin näyttävin koristeominaisuus on sen ruska, joka ilmenee parhaimmillaan pitkän aikaa lähes koko lokakuun ja usein myös marraskuun puolelle saakka. Syysväreinä ovat vaihtelevan kirjavasti pronssisen, punaruskean, ruskean, keltaisen ja jopa oranssisen sävyt hyvin hehkuvastikin. Ruskeavoittoinen värikirjavuus vaihtelee yksittäisissä lehdissäkin kuviollisesti sekä myös ajallisesti ruskansa edetessä; yöpakkasista voi tulla lisää hyvin sävykkäitä ruskeita värejä. Ruskansa loppua kohden ruskeat sävyt alkavat tulla enemmän samaksi ja punertavuus - keltaisuus katoaa niistä. Lehtiensä variseminen on hidas ja osittaisena tapahtuva prosessi, missä etenkin taimilla voi jäädä usein pieni osa lehdistä ohuille ja taipuisille oksilleen koko talveksikin.
Amerikanpyökkiä voidaan viljellä Etelä-Suomessa samaan tapaan kuin muitakin ns. jaloja lehtipuitamme; se voi kasvaa suunnilleen / lähes samaan kokoluokkaan niiden kanssa. Pienimmille pihoille laji ei siis sovi suurikokoisuutensa takia, mutta isoilla pihoilla ja julkisissa puistoissa amerikanpyökistä saadaan oivallinen puisto- ja maisemapuu niin yksittäisistutuksina kuin useamman yksilön ryhminä omillaan tai osana muita puu- ja pensaslajeja. Maaseudulla lehtomaisten tai muutoin rehevien alueiden parissa amerikanpyökkiä voidaan kasvattaa mm. puistometsä- ja metsälajina.
Puu suosii riittävän kosteita ja ravinteikkaita kasvupaikkoja; kasvualustan on oltava kuitenkin läpäisevä. Se sietää taimena paljon varjoakin, mutta isompana siitä saadaan parhaimman näköinen puu riittävän aurinkoisella paikalla. Taimivaiheessa keväiset lehtensä ovat sen verran pakkasarkoja, että lajia ei kannata sijoittaa alaville ja avoimille hallanaroille paikoille.
Esteettisessä tarkastelussa amerikanpyökin kaksi korostetuinta ominaisuutta ovat siis ruska, mutta myös keväinen lehteenpuhkeaminen; nuorten lehtiensä heleä vihreys on samanlaista kuin viime keväänä esittelemäni euroopanpyökin (F. sylvatica) kohdalla, joten se soveltuu samaan tapaan kontrastoitavaksi silloin samaan aikaan kukkivien puiden kanssa tai vihreästä poikkeavien kevätlehtivärien kanssa. Ruskansakin suhteen pätee sama kuin euroopanpyökillä, mutta amerikanpyökillä ruska on varmemmin kirkas ja jatkuu varmemmin pidempään, koska euroopanpyökin pakkasaremmat lehdet sekä varisevat että ruskeentuvat helpommin yöpakkasissa >> Amerikanpyökki aloittaa ruskan vähän aikaisemmin, mutta voi jatkaa sitä pidempään.
Suosittelen amerikanpyökin ottamista yleiseen viljelyyn ja puistojen peruspuulajiksi rikastuttamaan maisemia mm. ruskansa erikoisuudella, mikä tuo muiden lajien kanssa hienolla tavalla elävöittäviä mahdollisuuksia sommitella hehkuvia ruskeita sävyjään muiden tarjoamien vihreiden, punaisten ja keltaisten kanssa. Ruskan loppuvaiheessa maisemien ollessa jo muutoin varsin alastomia amerikanpyökki jatkaa väriloistoa erottuvana elementtinä. Kevään heleä vihreytensä on puolestaan oivallinen kasvuunlähdön korostaja.
Vuoden 2012 viikon 43 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 43 kasvivalokuva: Tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera).
No comments:
Post a Comment