Tuntemattoman orapihlajalajin (Crataegus durobrivensis) räväkkää marjasatoa lehdettömillä oksillaan kuvattuna lauantaina 23.11.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Tämän kasvukauden viimeiseksi esittelylajiksi valikoin käytännössä jo kauttaaltaan lehdettömäksi varistuneessa tilanteessa hedelmiensä kautta esteettistä näyttävyyttä luovan lajin. Kyseessä on orapihlajien suvusta erittäin tuntematon harvinaisuus jopa koko maailman mittakaavassa, koska tällä ko. lajilla ei ole olemassa edes englanninkielistä tarkkaa nimeä saati suomalaistakaan. Lisäksi sekä kirjallisuudesta että internetistä löytyy erittäin vähän tietoa koko lajista.
Tällä Helsingin Kaisaniemen kasvupaikalla lajin alkuperäiseksi kasvualueeksi mainitaan nimikyltissä hyvin suppeasti vain "New York". Joissakin internet-lähteissä lajin tieteellisessä nimessä käytetään X-merkkiä: (Crataegus X durobrivensis), mikä kertoo sen olevan risteymäsyntyinen ja ehkä vain viljelystä tunnettu. Tästäkään en löydä alkuperätietoja.
Tästä suuresta salaperäisyydestään huolimatta ajattelin alkaa tehdä tätäkin lajia tunnetummaksi ja parasta on aloittaa juuri sen marjasadon ollessa hienoimmillaan. Kaiken kirjallisen tiedon puuttuessa kaikki tiedot lajin kasvuvaiheista eri vuodenaikoina olen kerännyt vuosien mittaan omien havaintojeni kautta ainoastaan tältä ko. kasvupaikalta, mikä on lajista ainoa tuntemani koko Suomessa.
Laji muistuttaa varsin paljon muita orapihlajia ollen kooltaan 2 - 5 m korkea iso pensas / pieni puu. Tällä kasvupaikalla lajilla on yksi paksu ja kaarnaltaan lohkeileva runko sekä pallomainen latvus. Lajin lehdet muistuttavat varsin paljon täällä Suomessa hyvin yleisen aitaorapihlajan (Crataegus grayana) lehtiä; ne ovat lavoiltaan pulleita, liuskoittuneita ja sahalaitaisia. Tällä esiteltävällä lajilla lehtensä tosin näyttävät olevan hieman tummemman vihreitä kesäasussa.
Eroina moniin muihin orapihlajiin verrattuna ovat tällä lajilla kuitenkin lehtiensä selvästi myöhäisempi lehteenpuhkeaminen ja vähän myöhäisempi kukinta. Lajin lehdet ovat hiirenkorvalla ennemminkin toukokuun puolivälin jälkeen kuin sen kuun alussa. Lehtien puhkeamissävy on myös vaaleanvihreän sijaan varsin paljon punertava, mutta kesävihreys muodostuu pian ja latvuksensa on täydessä kesäasussa pian kesäkuun alkupuolella.
Kukinta on siis monia muita orapihlajalajeja vähän myöhemmin osuen kesäkuuhun puoliväli - loppuosapainotteisesti. Kukat muistuttavat monien muiden orapihlajien kukkia ollen valkoisia ja runsaan harsuissa tertuissa. Tämän lajin kukinnalla orapihlajien kukkakautta voidaankin hienosti jatkaa.
Kukista kehittyy erittäin isoja marjoja, jotka alkavat kypsymään punaisiksi vähitellen elokuussa. Täysi kypsyys muodostuu syyskuun mittaan ja marjojen runsas punaisuus loistaa hetken vihreiden lehtiensä seassa ennen ruskaa. Ruska on lokakuussa ja ilmenee kirjavana keltaisten, oranssien ja punaisten sävyissä.
Marraskuun alkuun mennessä puu on jo yleensä alaston, jolloin pääosaan astuu erityisen upea marjasatonsa; nämä kirsikkamaiset - luumumaiset marjansa nimittäin säilyvät pitkälle talveen alastomilla oksilla, jota monet muut orapihlajat eivät tee yhtä näyttävästi. Parhaimmillaan satoa jää oksille jopa seuraavan vuoden puolelle keskitalveen, mutta ainakin selvästi joulukuulle saakka. Näin ollen jo muutoin alastomaksi varistuneessa maisemassa lajin marjat ovat yksi pikanteimmista koriste-elementeistä, mitä mikään pensas tai puu pystyy tarjoamaan!
Lajin viljelystä ei ole juurikaan kirjoitettua menestymis- eikä kokemustietoa täällä Suomessa, mutta jotkut internet-lähteet väittävät sen pakkasenkestoksi n. -29 astetta. Näin ollen laji ei siis menestyisi riittävän varmasti sisämaassa, vaan olisi kasvatuskelpoinen lähinnä vain menestymisvyöhykkeellä I. Tätä on kuitenkin alettava tutkimaan kokeilemalla lajia pitkällä sisämaassa. Toisaalta jotkut lähteet väittävät lajin sietävän jopa savimaata, joka on täällä Suomessa hyvä ominaisuus. Lajilla olisi myös laaja sietokyky märkyydestä kuivuuteen.
Esteettisessä katsannossa Suomesta nimenomaan puuttuu sellaisten lehtipuiden ja -pensaiden viljelyä, missä lajeilla on lehtien varistuttua vielä pitkään näyttäviä hedelmiä oksillaan. Orapihlajien joukossa muilta kasvinosiltaan tämä ko. laji ei ole niin erityinen, mutta juuri tältä marjasadoltaan se sitä on. Niinpä suosittelen ottamaan lajia kasvatuskokeiluihin ja sitten myyntiin koristekasviksi.
Tämä marjasato-ominaisuus voisi inspiroida antamaan lajille viralliseksi suomalaiseksi nimeksi vaikkapa "kirsikkaorapihlaja" tai sitten sen alkuperäaluetta kuvaava "new yorkin orapihlaja"...
Vuoden 2012 viikon 47 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 47 kasvivalokuva: Halava (Salix pentandra).
PS.: Lopetan siis tämän kasvivalokuvasarjan tämän vuoden kasvukauden osalta tähän. Viime vuodesta tuttuun tapaan koostan vielä myöhemmin yhteen listaukseen kaikki tämänkin vuoden osat. Lisäksi mainitsen vielä senkin, että viime vuosilta tuttu ruska-analyysini kuluneiden syksyjen osalta tulee olemaan tällä kertaa valokuvallinen, koska nyt minulla on runsaasti uutta kuvatilaa harrastaa valokuvabloggaamista. Pohdin vielä tämän valokuva-analyysin muotoa ja joka tapauksessa ehdin paneutumaan bloggaamiseen muutoinkin kunnolla uudestaan vasta joulukuun ensimmäisen viikon paikkeilta alkaen...
No comments:
Post a Comment