Jalopionilajikkeen (Paeonia Lactiflora -ryhmä "Victoire de la Marne") nuoria versoja kuvattuna lauantaina 26.4.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Kasvukausi on edennyt Etelä-Suomessa edelleen n. kaksi viikkoa ajankohdan tavanomaista aikataulua edellä ko. viikon tavanomaista lämpimämpien säiden avustuksella, joten kasvien kasvutilanteissa on ollut nyt tarjolla tavallaan normaaliin Äitienpäivän vaiheeseen liittyvää estetiikkaa. Siitä poimin nyt esittelyyn jalopionit (Paeonia Lactiflora -ryhmä) kokonaisuudessaan, vaikka tässä kuvassa niistä on esimerkkinä vain lajike "Victoire de la Marne".
Jalopionit tunnetaan myös nimellä kiinanpioni, koska tämän lajikeryhmän kotina voidaan pitää juuri Kiinaa; siellä pionilajikkeita on jalostettu koristekasveiksi jo vuosisatojen ajan. Luonnonmuoto kasvaa Aasiassa Kiinaa laajemmaltikin, mutta Kiinassa laji tunnetaan myös lääkekasvina jopa tuhansien vuosien takaa. Jalopionilajikkeita on viljelyssä jopa tuhansia ja Suomessakin tarjolla oleva lajikemäärä on varsin suuri - Ainakin reilut 100 erilaista.
Kiinanpionit ovatkin yksi suosituimmista ja tunnetuimmista monivuotisista ruohovartisista koristekasveista eli perennoista ympäri maailman, joten syy esitellä niitä nyt valmiiksi tunnettuina ja yleisinä on ajankohtaan liittyvä niiden suhteellisen vähän tunnettu piirre >> Nuorten versojensa erityisen punainen kevätväri, joka on niiden kolmas visuaalinen valttikortti kukintansa ja ruskansa lisäksi. Monilla jalopionilajikkeilla tämä nuoruusversopunaisuus on erityisen voimakasta jopa koko pionien sukuun nähden; monesti sitä syvempää punaista, mitä punakukkaisemmasta ja / tai kesälehdiltään tummemmasta lajikkeesta on kyse. Tämä kyseinen kuvan lajike on kukiltaan pinkki ja kesälehdiltään tumma.
Jalopioniversojen maasta esilletulo tapahtuu koko pionien suvussa viimeisenä; Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa vasta selvästi toukokuun alkupuolelta alkaen eikä jo näin huhtikuun puolivälistä, kuten tänä vuonna. Tässä kuvan kasvuvaiheessa aikaisimpien pionilajien uudet versot olivat kasvaneet jo peräti kevätvärinsä puoliksi haalistuttaneiksi, kuten oli jo tapahtunut kaukasianpionilla (Paeonia mlokosewitschii).
Maasta esilletulon jälkeen jalopionit ovat melko nopeasti rehevään täysikokoon kasvavia pensasmaisia ja keskikokoisia perennoja; normaaliolosuhteissa kesäkuun alkupuolella niiden lehvästöt saavuttavat täyden kesäkoon ja kesävihreyden täysi tummuus tulee kukinnan alkuun mennessä. Tuo kevätväritys haalistuu pois yleensä jo toukokuun loppuun mennessä. Lajikkeiden täysikoko on korkeudeltaan yleensä n. 50 - 70 cm. Lehtensä ovat yleensä 9-liuskaisia ja pituudeltaan 20 - 40 cm. Vihreän sävy vaihtelee lajikkeiden mukaan, mutta lehtilapojen pinta on yleensä aina vähän kiiltävä ja kalju.
Syksyllä jo varhain elo-syyskuun vaihteesta alkaen lehdet saavat aluksi häilyvästi ja sitten kirkkaina keltaisen, oranssin ja jopa punaisen kirjavia ruskasävyjä, mitkä ovat parhaimmillaan syys-lokakuun vaihteen tienoilla. Ruskan värit vaihtelevat jonkin verran lajikekohtaisesti; välttämättä punakukkaiset lajikkeet eivät kuitenkaan tee punaisinta ruskaa. Pian ruskahuipentuman jälkeen versot kuolevat ja niistä ei ole velttoina ollenkaan talventörröttäjiksi; niinpä ruskavaiheen jälkeen ne kannattaa leikata lokakuussa pois talveksi - Mutta vasta ruskan jälkeen!
Kukkanuppunsa tulevat versojen kärkiin ja niitä voi olla muutamina haaroina per varsi. Ne ilmestyvät jo toukokuussa näkyviin kasvaen pallomaisina, tahmeina ja vihreinä / osaksi punertavina vähitellen yhä isommaksi; juuri ennen kukkien avautumista esille ne voivat olla jopa yli 5 cm läpimitaltaan. Kukkien avautuminen alkaa, kun tahmeiden nuppusuomujen päältä avautuu ja paisuu esille kunkin lajikkeen kukkavärien mukaisena kukkateriön ulkoreuna ensin itsekin pallomaisena mötikkänä. Sitten se avautuu ylhäältä ja paljastaa kukkien sisäosarakenteet; luonnonmukaisemmilla kannoilla avautuneen kukkateriön keskellä on voimakkaan keltaisena ja pörhökkäänä hetiö ja emiö, mutta useilla puutarhamuodoilla koko kukka on tiheästi ja lajikekohtaisen vaihtelevasti kerrottua teriöpalloa ilman hede- ja emikukkia. Osalla lajikkeista kukkarakenne on näiden ääripäiden välimuotoja. Kukat ovat hyvin isoja; jopa lähes 20 cm voi olla isoimpien kukkien läpimitta täysin avautuneena - Lajikekohtaisia läpimittaeroja on.
Etelä-Suomen normaalioloissa jalopionien kukinta-aikaa on vähän kesä-heinäkuun vaihteen molemmin puolin ja osittain heinäkuun lopulle saakka; eri lajikkeilla on jonkin verran eriaikaisia kukinta-aikoja, mutta pääosaltaan ne kukkivat samaan aikaan ja paras kukintavaihe on yleensä heinäkuun alussa. Yksittäisissä kasveissa kukkia avautuu myös hieman eri aikoina, mutta ainakin n. viikon ajan kaikki kukat ovat yhtäaikaa avoinna parhaassa kirkkaudessaan. Koko kukinta-aika on yleensä melko lyhyt ollen enimmillään 3 - 4 viikkoa, jos kukinta-aikana ei satu voimakkaita helteitä. Erittäin helteisen sään jatkuessa monta päivää kukinta voi kestää vain 1 - 2 viikkoa.
Pionien hoidossa on ylläpidetty monesti myyttiä, jossa kukintansa jälkeisiä hedelmiä poistetaan uusintakukinnan toivossa; tämä on todellakin vain myytti, sillä varsinkaan jalopionit eivät toteuta joka tapauksessa uusintakukintaa myöhemmin kesällä. Joskus yksittäisiä ja pieniä jälkikukkia voi syntyä sivuhaaroista, mutta hyvin säännönmukaisesti kukinta on silti vain kerran kasvukaudessa ja sillä hyvä!
Niinpä pionien kukinnan jälkeen kannattaa joka tapauksessa säilyttää niiden hedelmät esteettisinä koristeina, koska ne ovat kasvimaailmassa ainutlaatuisen muotoisia sekä kooltaan että rakenteeltaan; hedelmä on suuri (pari-kolme senttiä pitkä) tuulihattumaisen muotoinen - pitkulainen tuppilo, joita on yleensä 2 - 6 kappaleen rykelminä yhdestä kukasta muodostuneena. Tuppiloissa on rykelmien sisäpuolella pituussuunnassa ns. vatsasauma ja niiden kuori on pinnaltaan karhea tai rupinen ja väriltään vihreä.
Syksyllä tuppilot muuttuvat ruskeammiksi ja kasvin syysruskan aikana tai vähän ennen sitä ne avautuvat vatsasaumalta auki paljastaen sisältään ryppäittäin kiiltävän mustia, purppuraisia, ruskeita tai punaisia siemeniä, jotka ovat muodoltaan yleensä pallomaisia - munanmuotoisia. Siementen värit ja tuppiloiden avautumisaikataulut ovat jonkin verran lajikekohtaisia, mutta niistä minulla ei ole paljoa tietoa juurikin siksi, koska tuon em. myytin ylläpitämisen takia niitä ei ole usein havaittavissa loppukesällä - syksyllä. Se on harmi.
Esteettisen sommittelun katsannossa jalo- ja muidenkin pionien nuoret punaiset versot ovat erinomaisen pikantteja pareja monille muille kevään nuorille perennavarsille; kontrasteja voidaan hakea silloin mm. kevätväri- ja varsityyppieroista, missä esim. kaikki vihreät värit ovat vastavärikkäinä voimakasta tunnelmaa luovia. Myös lehdiltään rehevästi ja ns. avonaisesti alkukasvuaan toteuttavat perennavarret voivat olla hauska pari pionien nuorten versojen säännöllisen tiukkaan veistoksellisuuteen nähden; esim. nauhusten (Ligularia sp.) ja ritarinkannusten (Delphinium sp.) kohdalla näin on. Myös samaan aikaan pionivarsien punaisuuden kanssa kukkivia lajeja voidaan tarkastella tässä sommittelupareiksi, kuten narsisseja (Narcissus sp.).
Kesän kukinta on tietenkin pionien pääestetiikkatapahtuma, jota varten on olemassa erittäin paljon lajikkeita; maailmalla niitä on siis jopa tuhansia erilaisia! Niiden avulla erilaisten värisommitelmien teko on huikeaa ja hauskaa, koska kukkavärejä on valkoisista, kermanvaaleiden ja keltaisten kautta, oransseihin, punaisiin, pinkkeihin ja purppuraisiin jne. Sävyjä on hyvin valkoisista hyvin tummiin. Teriöt voivat olla myös kaksivärisiä tai kuviollisia. Joidenkin lajikkeiden kukat tuoksuvat ja toisten eivät, mutta joka tapauksessa kukat ovat aina erittäin isoja ja niitä on runsaasti yhdessä yksilössä kerrallaan.
Näyttävän kukintansa takia jalopionilajikkeet erottuvatkin aina kukinta-aikanaan puutarhan / puiston näyttävimpinä korostuskasveina. Sellaisena ne ovat omiaan myös yksittäiskasveina, mutta monen yksilön ja / tai lajin perennaryhmässäkin niitä voidaan kasvattaa, jolloin esim. muiden lajien kukinta-ajat voivat olla pioneista poikkeavia tai etsitään ryhmään niiden kanssa samaan aikaan kukkivia täysin toisenlaista ja siten jännästi kontrastista perennakukintaa tekeviä lajeja. Oma taiteenlajinsa on juuri sommitella vaikkapa kolmea tai useampaakin erilaista jalopionilajiketta samaksi ryhmäksi, johon löytyy lähes ääretön määrä kukintavärivaihtoehtoja. Turhaan jalopioneita / kiinanpioneita ei sanota kukkien kuningattariksi!
Tässä on muutama linkki kattaviin jalopionilajikkeiden listauksiin:
>> Kiinanpionit
>> lactiflora group
>> Paeonia lactiflora cultivars in the Botanical Garden of Moscow State University
>> Paeonia lactiflora cultivars.
Pionien viljely on yleensä melko helppoa; kuitenkin visuaalisen katsannon suhteen täytyy muistaa, että ne ovat kasvutavaltaan aina mätästäviä eli yksi pioni kasvaa pensasmaisena nippuna ja leveän pensasmaisina eri yksilöt vaativat kasvutilaa eli niille on varattava tarpeeksi istutusvälejä. Lisäksi täysin avautuneet kukat ovat painavia ja tuppaavat lakoontua maata myöten; etenkin ukkossateilla se ilmiö korostuu. Niinpä tuentaa voidaan joutua tekemään, mutta toisaalta lakoontumista voidaan tarkastella yhtenä esteettisenä kasvutapana ja jättää se ennalleen. Tuettaessa kannattaa välttää liian tiukkaa "niputtamista", joka korostuu epäluonnollisena ja vääristyneenä pensasmuotona.
Menestymisen suhteen jalopionit ovat oikein hyvä valinta täällä Suomessa, koska ne selviytyvät hyvin vielä Etelä-Lapin leudoilla seuduilla kukkiviksi ja Pohjois-Lapissakin niitä voidaan kasvattaa ns. lehtikasveina, vaikka siellä kesän lämpösumma ei riittäisi niille tuottamaan kukintaa ennen syyspakkasia.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment