Ussurinpäärynän (Pyrus ussuriensis) osittaista kirkasta ruskaa kuvattuna lauantaina 13.9.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Jatketaan kasviesittelyitä ruusukasviheimon (Rosaceae) edustajalla ottamalla tässä tarkasteluun ussurinpäärynä (Pyrus ussuriensis). Se on noin omenapuun kokoiseksi kasvava pieni / keskikokoinen puu, jota kasvaa luonnonvaraisena nimensä mukaisesti Itä-Aasiassa Amuri-joen eteläisenä sivuhaarana tunnetun Ussuri-joen seuduilla. Toisella tavalla ilmaistuna siis Venäjän Kaukoidässä, mutta myös Kiinan pohjoisosissa ja Koreassa.
Täällä Suomessa laji on vielä varsin tuntematon ja sitä tavataan lähinnä vain tällaisissa arboretumeissa ja kasvitieteellisissä puutarhoissa. Puu on kuitenkin erittäin koristeellinen ja siksi hyvin suositeltava yleiseen viljelyyn ainakin Etelä-Suomeen. Hedelmäpuuksi siitä ei juuri kuitenkaan ole happamien hedelmiensä takia. Tähän mennessä karttuneen viljelykokemuksen perusteella laji menestyy ainakin vyöhykkeillä I ja II, mutta rohkeaan kokeiluun sitä kannattaa ottaa myös vyöhykkeille III ja IV.
Ussurinpäärynä todennäköisesti jää korkeudeltaan täällä Suomen olosuhteissa enintään n. 10 metrin tienoille, vaikka kotiseudullaan se voi saavuttaa n. 15 m mittaakin. Latvuksensa muistuttaa omenapuiden vastaavia eli se tulee vanhemmiten pallomaisen leveäksi ja puulla on lyhyt runko, joka voi lisäksi olla monihaarainenkin; aivan pienimpiin pihoihin se lienee täten liian suuri puu. Oksat ovat omenapuiden vastaavia hieman vankempia ja nuorimmilta vuosikasvaimiltaan kaljuja ja kiiltäviä. Talvisilmut ovat teräväkärkisiä ja lähes mustia.
Kasvutapahtumien suhteen ussurinpäärynä on aikainen lehteen puhkeaja, missä se tulee jo varhain toukokuun alussa pääosin vaaleanvihreälle ja lievästi punaruskeaa sävyä sisältävälle hiirenkorvalle; siinä yhteydessä päärynöille tyypilliseen tapaan lehdet puhkeavat etenkin hedelmää tuottavilla kääpiöoksilla ruusukkeina kukkasilmujen kera ja lehtilavat avautuvat sivuilleen auki rullista. Omenapuiden karvaisiin hiirenkorviin verrattuna tälläkin päärynällä nuoretkin lehdet ovat kaljuja.
Latvus vihertyy nopeasti kohti täysilehtisyyttä ja n. puolilehtisyyden tienoilla vaaleanpunertavat kukkanuput avautuvat lähes samalla kertaa tuottaen latvukseen runsaasti rykelminä valkoisia kukkia, jotka ovat varsin saman näköisiä ja kokoisia kuin omenien vastaavat. Kukinta-aika on toukokuun puolivälissä - lopulla aavistuksen ennen tuomen (Prunus padus) kukintaa ja siten myös aikaisemmin kuin omenoilla (Malus sp.). Itse asiassa puu kukkii samaan aikaan kuin viime toukokuussa esittelemäni oratuomi (Viikon 20 kasvivalokuva: Oratuomi (Prunus spinosa) ).
Puun kukinta on ohi nopeasti; yleensä jo noin viikossa ja pian sen jälkeen latvuksen lehdistö tulee täysikokoon kesäkuun alkuun mennessä - Täysikesäisessä asussaankin lehtensä ovat melko raikkaan vihreitä tummuudestaan huolimatta, koska lapansa ovat yläpinnoiltaan kiiltäviä. Muodoiltaan ne ovat hieman pyöreämpiä ja pienempiä kuin omenien lehdet ja lehtilavoillaan on hieno sahalaita.
Hedelmänsä ovat muista päärynöistä poiketen pallomaisen muotoisia ja melko pieniä eli läpimitaltaan 4-5 cm; ne pysyvät kypsymiseensä saakka vihreinä ja kypsinä ne muuttuvat ruskehtaviksi. Suomen olosuhteissa hedelmät kypsyvät viimeistään lokakuun alussa ruskan kera, mutta tällaisen erittäin etuaikaisen kasvukauden kehitysvaiheen ansiosta ne ovat tällä kertaa kypsyneet jo syyskuun alussa. Vaikka niitä ei siis pidetä kovin kelvollisina syöntihedelminä, niin silti niistä saadaan tehtyä ainakin suht maukasta mehua. Suomen olosuhteissa olen kuitenkin havainnut, ettei hedelmiä yleensä muodostu paljoa ja joinakin vuosina jopa ei lähes ollenkaan. Kiinassa ja Venäjällä lajin kanssa on risteytetty muita päärynälajikkeita jo kauan hedelmäviljelyä varten; nyttemmin myös Pohjois-Amerikassa on jalostustoimintaa.
Syksyllä koittaa ussurinpäärynän paras koristeominaisuus eli ruska, joka on erinomaisen näyttävää parhaimmillaan ja esimerkki varhain kirkasta ruskaa tekevästä puulajista - Etelä-Suomen olosuhteissa yleensä jo syyskuun alussa lajin latvuksessa ilmenee punaisia värejä laikuttain; sävyt ovat aluksi tummia ja purppuraisia / violettejakin ja ne kirkastuvat sitten punaisiksi ja oransseiksi. Punaisimmat sävyt tulevat siis esille ensin ja sitten myöhempi ruskavaihe on vaihtelevasti keltaisempaa. Usein nämä eri vaiheet erottuvat jopa selvästi erikseen, missä punaisen ruskan vaihe huipentuu viimeistään syyskuun loppupuolella ja sitten myöhäisempi ruskavaihe huipentuu lokakuun alkupuolella. Lokakuun puolivälistä lähtien puut ovat jo yleensä alastomia.
Tällaisena hyvin lämpimänä syyskuuna näyttää siltä, että lajin punaisen ja myöhäisemmän ruskavaiheen välille syntyy korostunutta ajallista eroa; vihreänä viimeiseksi säilyvät latvuksen osat myöhästyvät enemmän ruskaltaan. Lajin ruskalle on tyypillistä kuitenkin joka tapauksessa se, että syysvärit ovat kirjavasti eriaikaisia sekä eri yksilöidensä välillä että samassa puussa latvuksen eri osissa. Tuo kuva havainnollistaa tätä oikein pikantisti.
Ussurinpäärynän viljelyssä on kaksi haastetta, jotka täytyy ottaa huomioon - Yhtäältä laji ei siedä savimaata, joka tietenkin runsassavisen Etelä-Suomen alueella on hieman hankalaa. Toisekseen laji on sen verran mantereinen tyypiltään, että sillä voi sattua leudoilla rannikkoseuduilla virheellistä talvi- / varhaiskevätaikaista kasvuun virittymistä pitkissä suojasäissä, joka sitten voi aiheuttaa pakkasissa puiden yllättävää tuhoa - Tässä Arboretum Mustilan lajikuvauksessa varoitetaankin tästä ja suositellaan etsittävän viljelyyn mahdollisimman mereisiä siemenalkuperiä.
Laji sopii kasvatettavaksi monella tavalla koristepuuna - Näkyvällä ja edustavalla paikalla yksittäispuuna, monen yksilön ryhmänä omillaan tai muiden puulajien kanssa. Siitä saadaan siis hyvä katseenvangitsija samaan tapaan kuin muistakin näyttäväkukintaisista ja -ruskaisista lajeista. Pienikokoisuutensa takia katupuuksi siitä ei ole, mutta urbaaneilla alueilla se on hieno puistopuu ja maaseudun olosuhteissa se sopii vaikkapa hedelmätarhan osaksi tai metsien / metsiköiden reunoille elävöittäjäksi. Puu vaatii valoa, joten paras ruska ja kukinta saadaan aikaiseksi aurinkoisella kasvupaikalla. Kuivuus ja etenkin liika karuus on haitaksi eli ravinteikasta maata on sille tarjottava.
Esteettisessä katsannossa ussurinpäärynän upeus korostuu jo varhain kasvukaudella aikaisena vihertymisenä, joten se sopii toukokuussa mm. dynaamiseksi pariksi myöhään lehteen puhkeavien puulajien kanssa. Sen valkoinen kukinta on tietenkin erottuvaa, muttei yhtä voimakasta kuin monilla muilla ruusukasviheimon näyttäväkukintaisilla puilla, kuten kirsikoilla ja omenilla - Tämä johtuu siitä, kun laji on kukinta-aikanaan jo runsaassa lehdessä. Kesällä lajin kiiltävä lehdistö luo vaihtelevaa vihermassaa himmeän- ja hyvin tummanvihreiden muiden lajien seurassa. Syksyllä lajin monivaiheinen ja kirjava ruska tarjoaa sävykästä seuraa muiden lajien kanssa >> Silloin myöhään kesäasussa säilyvät puut nostavat ussurinpäärynää hyvin esille ja toisaalta samoihin aikoihin tasaisempaa / yksivärisempää kirkasta tai haaleampaakin ruskaa tekevät puulajit kontrastoivat mielenkiintoisesti samassa ryhmässä sen kanssa.
Vaikka ussurinpäärynällä on siis joitakin haasteita viljelyssään, niin tästä lajista saadaan kuitenkin omalaatuinen koristepuu etenkin ruskansa monivivahteisen räväkkyyden ansiosta. Aikainen vihertyminen keväällä on etu mm. suojaa tuottavaksi puustoksi haluttaessa.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment