Sunday, January 11, 2009

Helvetti vai Renessanssi?! - Maailman kriisin ydintä Alex Jonesin avulla tarkasteltuna, osa 1

Tässä vaiheessa ajattelin ottaa aikaisempaa vieläkin radikaalimman otteen (En kuitenkaan käytä voimasanoja aikaisempaa enempää) tässä kirjoitussarjassani ja ottaa käsittelyyn Alex Jonesin paljastamia rajuimpia asioita tästä länsimaisen maailman tilanteesta. Olen tavallaan vielä kiertänyt sitä kuuminta ja saatanallisita ydintä tässä asiassa, mutta laitetaanpa nyt tähän dokumentiksi niitä Brittiläisen imperiumin oligarkkiporukoiden syvimpiä tavoitteita, joita on saatu selville. Sitä varten käyn läpi Alex Jonesin radio- ja tv-shown kaksi tämän viikon osaa, jotka ovat ilmestyneet mm. YouTubeen alexjoneschanneliin (videot). Niissä kiteytyy hyvin Alex Jonesin jo pitkään show-vieraidensakin kanssa toistamat asiat tästä maailman kriisistä. Teen näistä kaksi erillistä merkintää ja tässä ensimmäisenä on vuorossa show Steve Quayle on The Alex Jones Show" The End Game is Here!!": A B C.

Jonesin haastattelema Steve Quayle on vastaavanlainen nettiaktivisti kuin Jones itsekin. He vaihtavat tässä showssa näkemyksiään keskenään ja maailman tilanteen luonnetta pohditaan erittäin pelottavassa hengessä (tietysti etenkin Yhdysvaltojen kannalta): Se tarkoittaa siis sitä, kuinka häikäilemättömiä suunnitelmia meidän ns. tavallisten ihmisten päänmenoksi on tehty ja osittain toteutettu jopa jo monen vuosikymmenen ajan. Käyn nyt löyhän kronologisesti läpi esille tulleita asioita, kommentoin niitä ja vertaan samalla materiaalia paikoitellen LaRouche PAC -sivuston antiin. Tässä tulee ilmi myös se näiden kahden tahon välinen ero suhteessa kohta virkaansa astuvaan Yhdysvaltain uuteen presidenttiin Barack Obamaan, mutta vasta toisen shown kohdalla.

Steve Quaylella on ollut käytettävissään eräs Pentagonin lähde, jolta näitä nyt esittelemiäni tietoja on saatu kaivettua. Ilmeisesti tällaisia salaisten suunnitelmien vuotajia on viime aikoina ollut käytettävissä yhä enemmän eli he ovat ikään kuin vaihtaneet leiriä ja haluavat nyt vaivihkaa varoittaa kansalaisia mm. näiden nettiaktivistien avulla anonyymisti. Lyndon LaRouchellakin on ollut käytettävissään mm. tällaisia vuotajia laajan verkostonsa ansiosta, mikä on osaltaan johtanut siihen, miten LaRouche PAC -sivustollakin asioita käsitellään. Tuo Quaylen lähde kuuluu NORTHCOM:n aivopesuihin erikoistuneeseen porukkaan.

Sitten ne esille tulleet asiat (shown esittelemät asiat laitan kursiivilla): Sotaisat ja väkivaltaiset tietokonepelit toimivat ehdollistajina, jossa pelaajien (etenkin niiden parissa eniten aikaa viettävä nuoriso) todellisuuskäsitys saa virtuaalitodellisuudesta vaikutteita, jolloin osan pää ns. sekoaa; toden ja valheen / hyvän ja pahan / oikean ja väärän raja hämärtyy, oligarkkieliitin suunnitelmia ja tavoitteita (maailmankuvat, toimintamallit) ujutetaan vaivihkaa nuorten mieliin jne. Tämä toimii hyvänä vähitellen tapahtuvana aivopesutaktiikkana, jossa lopputuloksena on mahdollista seuloa näin ehdollistetuista ihmisistä paremmin mm. tyrannitappajasekopäisiä poliiseja ja sotilaita oligarkkieliitin tyrannimaiseen käyttöön. Minusta tämä on aivan mahdollista, koska nykymedian ja -viihteen suuri ja monenkirjava määrä on omiaan vaikuttamaan hyvin tehokkaasti ihmismieleen sekä yksilöllisellä että kollektiivisella tasolla. Jopa vuosikymmeniä jatkunut tietynlainen raaistunut ja synkkä mediailmapiiri vaikuttaa lopulta ehdollistamalla osan yksilöistä oligarkkien toivomalla tavalla: Yksilö saa käsityksen ihmisyydestä, jonka kohtalo on olla siinä yhtäältä eliitin alistettu ja kontrolloitu alammainen ja toisaalta olla eliitin käytettävissä olevaa raakaa ja tavallisista ihmisistä välinpitämätöntä palveluväkeä.

Steve ottaa esille seikan viime syksyltä: Viime lokakuun 7 päivä oltiin 2,5 minuutin päässä sotatilalaista Yhdysvalloissa silloisen roskapankkilain läpimenoäänestyksen vuoksi. Uutta sotatilalakia on itse asiassa suunniteltu jo yli 15 vuotta Yhdysvalloissa osana tätä ns. New World Orderia (NWO), uutta maailmanjärjestystä. Juuri tätä varten on tuolla em. tavalla ehdollistettu poliiseja ja sotilaita. Lisäämään ko. haluttua vaikutusta Yhdysvalloissa on otettu käyttöön myös taktiikka, jossa kotimaan "turvaamiseen" palkataan ulkomaalaisia (rekrytoinneista jo n. 20 % on heitä: Yhdysvaltain armeijan rekrytointikeskuksia on esim. Manilassa Filippiineillä, Mexico cityssä ja Ukrainassa). Tällä tavalla "oma" sotaväki on yhä valinpitämättömämpää kansalaisiaan kohtaan (Kun rekrytoidut eivät edes ole omia kansalaisia) ja siten oligarkkien tyrannitarkoituksiin sopivampaa. Alex Joneskin on puhunut tämän "oman" armeijan jo ottaneen ns. teiden tarkistuspisteet esim. Texasissa käyttöön osana seuraavaa vaihetta NWO:n toteuttamisessa. Tämä vaikuttaa minustakin juuri esivalmisteluilta tuota NWO:a varten; muka turvataan kansalaiset mahdollisilta taloustilanteen aiheuttamilta mellakoilta ja kapinoilta. Kuten olemme havainneet, niin tämä on suunniteltua taloustilanteen romahdusta myöten, joka toimii apuna ja yhtenä vaiheena koko NWO -projektissa.

Sekä Steve että Alex tässä vaiheessa kehottaakin kansalaisia pistämään kuvainnollisesti televisiot kiinni, nostamaan perseen ylös sohvalta ja lähtemään taistelemaan ko. valtapeliä vastaan. Olen samaa mieltä! Taistelua on tehtävä, koska kohta siihen ei ehkä ole mahdollisuutta. Tätä tilannetta kuvastamaan Steve ottaa esille asian, joka sen mahdollisuuden voi viedä: Internet lakkaa olemasta! Tuo taistelu tapahtuu nimittäin juuri hyvin paljon netin kautta, koska se mahdollistaa globaalin tietoisuuden nostamisen aiheesta, järjestäytymisen suunnitteluun ja lopulta vastaiskuun tuota NWO:ta vastaan ja nimenomaan rauhanomaisin keinoin. Nyt kuulemma lähteen mukaan käytettäisiin tekaistua vikaa, joka romahduttaisi muka liian vanhentuneen ja siksi romahdusherkän internet- järjestelmän. Sen jälkeen luotaisiin uusi näiden oligarkkiporukoiden totaalisessa kontrollissa ja sensuurissa toimiva uusi internet-järjestelmä. Tässä tietenkin vaikuttaa olevan scifi-tyylistä meininkiä, mutta en yllätyisi tällaisen metodin käyttämisestä. Nythän nimittäin juuri netti tosiaan on auttanut tällaisessa vastaiskussa ko. tyranniaprojektia vastaan ja oligarkkiporukka varmasti on varpaillaan tämän nettimahdollisuuden kanssa ja halukas tuhoamaan sen. Muistamme myös ihan valtavirtamediasta uutiset, kuinka viime kuussa esim. Välimerellä olevia internetkaapeleita yritettiin tuhota. Sensuuria todella yritetään nyt jouduttaa!

NWO- eli tämä Brittiläisen imperiumin oligarkkiporukka on pyrkinyt tekemään viime aikoina myös täysin uudenlaisia ajatteluamme sekoittavia ja hämmentäviä tekoja. Nimittäin mm. kansainvälisesti arvostetuissa talouslehdissä on osittain avoimesti tiedotettu tästä NWO -projektista. Esim. Wall Street Journal ja Financial Times ovat mainostaneet äskettäin NWO:a: tässä on ko. FT:n juttu. On mainostettu siis mm. tällä tavalla Alexin mukaan: "Me (oligarkkiporukka) pidimme aikaisemmin salassa ko. projektin, mutta nyt paljastamme sen, mutta kerromme, että se on silti sinun omaksi parhaaksi. Samalla kuitenkin paljastuu mm. se, että verot maksat jatkossa suoraan meille oligarkeille: Mm. hiili(dioksidi)vero kaikilla mahdollisilla tavoilla". Otetaan siis ilmastonmuutoskin riiston apuvälineeksi röyhkeästi. Myös minusta tämä näyttää häikäilemättömältä aivopesutaktiikalta. Paljastetaan vain osa totuudesta, mutta samalla pidetään piilossa muita iljettävämpiä totuuksia; mikä on totta ja mikä ei, mikä hyvää ja mikä ei, herää kysymys monelle. Tämä on myös hyvä tapa oligarkeilta testata kansan reaktioita ja tunnustella sitä, miten paljon vastustusta projektin osittainen paljastuminen saa osakseen: Kuinka hyvin kansa on tyhmennetty, jotta he eivät sitä tajuaisi tai välittäisi siitä, edes huomaisi sitä. No, sen vastaisuus on netin eri sivustojen perusteella noussut viime aikoina, mutta ei läheskään vielä riittävästi! Siinä piilekin juuri se vaara, jossa ihmiset eivät osaa riittävästi tiedostaa ja siten varoa, jolloin väärä ymmärryksen aste ja laatu voi johtaa helpommin tuon NWO:n täyttymiseen ja tätä Alex ja Steve tähdentävät. Minä myös!

"Miltä NWO -projekti näyttää?", kysyy Alex. Steve vastaa mm. näin: "He pitävät joka päivä kokouksia, jotta pääsisivät niskan päälle meidän tavallisen kansan kohtaloa suunnitellessaan ja toteuttaessaan (mm. molemmat ko. herrat ovat tarkkailussa)". Näyttää siis siltä, että he olisivat osittain menettämäisillään tilanteiden hallintaa, koska tietoisuus heidän pirullisista toimistaan on noussut sen verran tavallisen kansan keskuudessa. Jopa tämäkin "viherpiipero" on nyt jo näin paljon perillä asioista. Osaltaan he tuntuisivat olevan herpaantumassa myös siksi, että tällaiset maapallon kokoiset asiat ovat aina hankalia hallita. Yllätyksiä sattuu varmasti myös oligarkkiporukalle ja se on yksi huojentava juonne heidän toimiaan arvioitaessa. Toisaalta se on myös vaara, koska yllätykset voivat johtaa myös vahingossa tehtyihin katastrofeihin.

Internetin tuhoamisen yhteydessä tulee esiin myös mahdolliset muut median sensuurimenetelmät. Steve puhuu ns. "jumittajista" (Black Box Jammers), jotka katkaisevat kaiken tv- ja radioliikenteen jopa n. 12 mailin säteellä halutusta paikasta. Myös autoliikennettä voitaisiin jumittaa näillä, koska nykyautot sisältävät myös elektroniikkaa, jota voidaan näillä laitteilla häiritä. Näitä laitteita on kuulemma jo annettu niitä käyttämään osaavien viranomaisten haltuun ja niitä voidaan käyttää esim. siviilimellakoinnissa ja -kapinoissa propaganda- ja muutenkin tiedonsaantiblokkereina ja kansanhallintalaitteina. Tässäkin on scififiilistä, mutta minusta pahasti näyttää siltä, että tuollainen oligarkkiporukka on triljoonien suuruisella varallisuudellaan helposti ollut kykenevä suunnittelemaan, toteuttamaan ja ostamaan tällaisiakin järjestelmiä hännystelijöidensä ja muun rekrytoiman porukkansa avulla. Syytä on siis olla huolestunut tästäkin jopa globaalisti, vaikka tämäkin ilmeisesti koskee lähinnä Yhdysvaltoja tässä vaiheessa.

Steve sanoo, että hänen lähteensä on huolissaan seuraavista 90 päivästä, mihin kuuluu esim. Lähi-idän sotimisen eskaloituminen ja laajeneminen. Siitä myös Lyndon LaRouche on huolissaan jopa aivan lähitulevaisuudessa, mihin liittyy riski jopa maailmansodasta. Tätä kuvastavat hänen uusimmat varoitukset LaRouche PAC -sivustolla: Are Cheney And His London Backers Pushing Broader War In Southwest Asia? (teksti) ja LPACTV: Is Cheney's Going-Away Party the Anglo-Saudi Party of World War? (video).

Tässä vaiheessa tulee esille myös ns. amero-rahayksikkö, joka olisi korvaava Yhdysvaltain dollarin tämän talousromahduksen seurauksena ja se otettaisiin käyttöön ns. Amerikan Unionin rahana. Steve on kuitenkin sitä mieltä, että suurempi todennäköisyys tässä on lopulta sille, että päädyttäisiin tämän oligarkkiporukan suunnittelemana yhteiskuntaan kokonaan ilman käteistä rahaa ja jopa ilman valuuttoja. Siinä kaikki raha olisi siis aina elektronista ja kaikki ihmiset pakotettaisiin käyttämään vain ns. kortti- / sirurahaa. Näin oligarkit vahvistaisivat kontrolliaan, jossa ihmisiä voidaan pakottaa ja alistaa säätelemällä mielin määrin heidän elektronista rahaansa. Täydellinen matrix -utopia olisi siis tulossa todeksi tässäkin. Tätähän on myös vastustettava ehdottomasti! Valitettavasti monet ihmiset on helppo huijata tällaiseenkin mukaan, koska he ajattelevat tämän elektronisen rahankäytön olevan niin helppoa. NWO -oligarkkiporukka luottaa siis tässäkin osaltaan siihen psykologiseen totuuteen aivopesutaktiikoissa, että ihmisiä on helppo ehdollistaa näennäisesti helpottavien toimintatapojen pariin, vaikka niiden sisälle on piilotettuna täydellinen fasistikontrolli ja -tyrannia. Osa ystävistänikin on maininnut jo oikeastaan kokonaan luopuneensa ns. konkreettisen rahan käytöstä, mikä kuvaa huolestuttavasti tätä kehitystä. Meidän orjuuttamisemme etenee! George Orwellin 1984 on jo todellisuutta!

Alex ja Steve pohtivat myös osaltaan Kolmannen maailmansodan sytyttämisprovokaatioita. Kuten on jo tullut ilmi tässäkin blogissa, niin tällaiset kaaosta luovat provokaatiot ovat tämän oligarkkiporukan eräs apuväline NWO -projektissaan. Kaaosta luodaan, jotta heidän suunnitelmansa voidaan sen avulla istuttaa helpommin; ei mahdollistu muita kilpailevia suunnitelmia ja talousromahdusta edesautetaan osana tätä, jotta heidän taloussuunnitelmansakin sopii paremmin istutettavaksi romahtaneen talouden paikalle. Paremmin istuttaminen tarkoittaa siinä kansallisvaltion lakkauttamista täydellisesti, jotta heidän oligarkkisysteeminsä voisi paremmin ottaa kaikki pankit ja korporaatiot valtaansa globaalisti ja muodostaa kansainvälisen pankkiirifasismin, jota kautta kaikki valta ja kontrolli tapahtuu. Se on yksi osa NWO:a ja siinäkin on päästy jo varsin pitkälle ilman talousromahdustakin.

Pahimmista kaaosta luovista sodan - kaaoksen provokaatiovälineistä mainitaan mm. matkalaukkuydinpommit, neutronipommit ja bioaseet. Steve mainitsee, että pari vuosikymmentä sitten esim. Neuvostoliiton / Venäjän Alexander Lebedin suulla sanottuna oli kuulemma jo mahdollista saada mitä vain aseita esim. Itä-Euroopan ja Afganistanin pimeiltä markkinoilta: Esim. matkalaukkuydinpommit maksoivat silloin 5000 000 dollaria / kpl. CIA väittää julkisesti tietenkin, että niitäkään ei ole olemassa Yhdysvalloissa, mutta Steve kumoaa väitteen perättömänä. Tällaisia ja uudenlaisia muitakin aseita on kuulemma testailtu salaa. Harva uskoo kuitenkaan niin tapahtuneen, vaikka seismiset värähtelyt ovat siitä tietyillä alueilla todisteena. Ydinpommien ja neutronipommien kohdalla salaisuus on tietenkin niin ja näin säteilyn takia ja siten uskottavuus niiden kokeilemisesta on hataralla pohjalla, mutta on varmasti totta, että näiden oligarkkien aseteollisuus on paljon pidemmällä ja paljon vaarallisempi kuin suurelle yleisölle on annettu ymmärtää ja kaikkea salassa pidettävän sallivaa kokeillaan ja testataan ahkerasti.

Sodista puhuttaessa Steve ja Alex todentavat sen, kuinka joissakin tietokonepeleissä on tavallaan vaivihkaa ennustettu mm. Etelä-Ossetian sota ja nyt uusissa peleissä on löydettävissä tavallaan "ennusteet", kuten mm. näistä oikeista käynnissä olevista sodista eskaloituva ydinsota ja sen jälkeinen maailmanhallitus. Tässäkin media tavallaan ehdollistaa ja ohjailee. Nyt Alex Jones kysyy todelliseen tilanteeseen liittyen: "Mitkä näistä nykyisistä kriisipesäkkäistä taloustilanteet mukaanlukien ympäri maailman johtavat NWO:a kohti eli ovat apuna sen synnyttämisessä?" Steve sanoo napakasti: "Kaikki mainitut!" Tällaista prosessien vaaraa ja ymmärrystä myös Lyndon LaRouche ja porukkansa tarjoaa sivustollansa varoituksena, mistä on monta esimerkkiä esim. viimeisen puolen vuoden aikana. NWO -projektissa käytetään montaa keinoa.

Sitten puhetta jatketaan näissä populaarikulttuurituotteiden ns. ennustamispuitteissa: Esille otetaan esim. Ian Flemingin kirja Moonraker, josta tehtiin James Bond -filmi 1970 -luvulla. Samoin 911 -terrori-iskuja New Yorkiin oli "ennustettu" populaarikulttuurissa. Oligarkkiporukat pyrkivät kuulemma näin pelaamaan ehdollistamispeliä vasten naamojamme ennen kuin ko. tapahtuma oikeasti syntyy. Kyseessä on nähdäkseni selvä aivopesutekniikka alitajunnan valmistamiseen ja mielen hämmentämiseen. Ihmiskunta näin popkulttuurin kautta ehdollistuu ko. terroritekojen kautta tavoiteltuihin olosuhteisiin jo etukäteen, kuten jo aikaisemminkin tuli esille. Siksi osaltaan esim. TV on ollut niin täynnä tyrannimaista ja alistavaa väkivaltaa jo vuosikymmeniä kiihtyvällä tahdilla. Ihmiset ovat tottuneet, että maailman kuuluukin sisältää tällaista menoa ja osaltaan se sitten ilmeneekin Jokeloina ja Kauhajokina ja näin oligarkkiporukan on helpompi työstää tyranniaansa ja kontrolliansa läpi. Tämä ehdollistuminen nähdään myös siinä, kuinka tämän hetken Israelin hyökkäys Gazaan monien mielestä (Esim. Hesarin keskustelupalstoilta luettuna) on itsestäänselvästi oikeutettua, vaikka se lähenee keskitysleirimeininkiä ja joka tapauksessa täysin aiheetonta siviilien listimistä. Meitä on aivopesty jo niin paljon, että tällaisen katsotaan kuuluvan usean taholta normaalina asiaan ja syntipukkikin on valmiiksi tarjottimella määrätty hämärtämään oikeat syylliset pois näkyvistä: Tämä oligarkkiporukka.

Sitten Alex mainitsee ohimennen myös muita ehdollistamistapoja, jotka ovat ihmisten tyhmyynnyttäminen kemiallisesti. Esim. lentokoneista levitetään ilmaan ylimääräisiä epäpuhtauksia (ns. chemitrailit) ja ruoassamme olevat lisäaineet voivat helposti sisältää pieniä määriä ja siten vähitellen ja vaivihkaa sairastuttavia aineita, kuten elohopeaa ja fluoria. Elohopea esim. tuhoaa aivoja -> tyhmyynnyttäminen, masennussairaudet, mielisairaudet. Scifimeininki valtaa tässä kohtaa taas mielen, mutta kun ajattelee Natsi-Saksan keskitysleirejä eli sitä, että niiden syntyminen oli mahdollista ja että kaikki sen taustavoimat (Kuten juuri tämä olikarkkiporukka sukupolvesta toiseen jatkuneine pahuuden virtoineen) olivat oikeasti olemassa silloinkin, niin ei ole ollenkaan vaikea uskoa, että juuri tämä sama oligarkkiporukka uusien sukupolvien muodossa on muotoutunut nyt aivan yhtä saatanalliseksi luonteeltaan ja pystyy tällaiseenkin paholaismaiseen salajuoneen. Nämä oligarkit on ilmeisesti jo lapsesta asti kasvatettu kuvittelemaan itsensä jumaliksi ja muita hallitsevaksi röyhkeäksi eliitiksi kerta toisensa jälkeen ja pahuuden virta jatkuu aina vain. Hassua on juuri se, että heitä on niin hurjan vähän verrattuna kaikkiin ihmisiin maapallolla, mutta silti he ovat pitäneet meitä hallinnassaan näin paljon vuosikymmenestä toiseen, vuosisadasta toiseen.

Sitten palattiin takaisin aseisiin: Neutronipommit ovat kuulemma "helppo" väline "väestönhallinnassa". Ne eivät jätä räjähdysjälkiä, jolloin niiden käyttöä siis ei voi helposti havaita tuoreeltaan ja niitä voidaan kuljettaa noin softball -kokoisina. Niiden tuhovaikutus voi olla jopa 10 kertainen ydinpommiin verrattuna ja silti ne säilyttävät kaiken infrastruktuurin koskemattomana. Vain kaikki elollinen kuolee kohteesta jopa useiden kymmenien mailien säteellä. George Bush vanhempi muka otti pois Yhdysvaltain arsenaalista nämä pommit, mutta Steve kuittaa sen valheena. Niin, enpä minäkään enää usko kehenkään Bushin dynastian jäseneen, kun he ovat osoittautuneet jo niin tiiviisti tähän oligarkkiporukkaan kuuluviksi ja NWO:a tavoitteleviksi. George Bush vanhempi piti NWO -puheitakin 1990 -luvun alussa (A) kansalaisten tajuamatta silloin ollenkaan mitään vaaraa tai huonoa niihin liittyen, ainakaan mitään sellaista kuin nyt on käymässä / käynyt ilmi.

Keskustelun seuraavassa vaiheessa tulee pohdittavaksi se, mikä mahtaisi olla tämän oligarkkiporukan seuraava 911 -tapainen provokaatio eli "terrori-isku" (Ko. terrori-isku New Yorkissa oli heidän provokaationsa, joka loi kuvitteellisen terroriuhan ja valheellisen oikeutuksen mm. Irakin sotaan; oligarkkiporukat saivat näin lisää valtaa ja kontrollimahdollisuuksia). Biologiset aseet olisivat Steven lähteen mukaan tämän porukan seuraava siirto. Se näyttää siis olevan riittävän tehokas yhtäältä myös infrastruktuureita säilyttävänä metodina ja toisaalta salaakin ihmismäärää vähentävänä metodina, kuten heillä on tarkoituksena; Alex Joneskin on varoittanut, että n. 80 % meistä tultaisiin tuhoamaan pois tarpeettomina NWO:n toteutuksen yhteydessä.

Steve ottaa esille tämänkin: Pankkien elvytykseen muka laitetut "bail out" -rahat ovat menneet kuulemma mm. itämaihin (Kiina) kiinnitettäväksi kultaan, jotta oligarkkiporukoilla on siinä yksi vakaa varallisuusvaltti. IMF ottaa tässä talousromahdusprojektissa roolin maailman pankkina. Siinä ensin tehdään siis kaaos ja sitten maailmanhallitus astuu kuvaan mukaan muka tilanteen pelastajana, vaikka kyseessä on oikeasti tuo fasistisen NWO:n pystyttäminen. Näin LaRouche -porukkakin näkee asian, mutta käyttää NWO:sta termejä "Brittiläinen imperiumi" ja "anglo-dutch liberal system" tai "bankers dictatorship". Kuten Lyndon LaRouche on sanonut, niin tämä talousromahdus alkoi johdannaismarkkinakuplan puhkeamisesta ja kuplaa on sitä varten kasvatettu vuosikymmeniä tarkoituksella osana NWO -projektia. Tämän on myös Alex Jones ennustanut näemmä jo 10 vuotta sitten nähdessään tilanteen luonteen tutkimuksensa aikana.

Niin, tämäkin varoitusaktivismi on siis jo useita vuosia vanhaa, mutta nyt se on keräämässä pohjaa tavallisten ihmisten keskuudessa kiihtyvään tahtiin, kun oligarkkiporukoiden siirrot alkavat lähenemään kliimaksia. Toivottavasti aika riittää siirtojen eliminoimiseen! Steve kiittääkin tässä vaiheessa sitä, kuinka monet huippuviroissa olevat armeija- ja hallintoihmiset haluavat vuotaa näitä tietoja ja haluavat osaltaan alkaa olla NWO:a vastaan. Steve kuvailee heitä todella rohkeiksi sankareiksi, joilla on mottona: "Voimme ehkä elää".

Alex ja Steve toteavat tilanteen olevan kuitenkin vielä sen, että monet ns. tavalliset ihmiset eivät kuitenkaan usko tämän NWO -projektin olemassaoloon, vaan kuvittelevat siitä puhuvat hulluiksi / höynäytetyiksi. Monet jo varsin paljon selvillä olevatkin vaativat lisätodisteita sellaisesta, jotta voisivat ryhtyä vastatoimiin. Monet tiedostavista myös pelkäävät tai suhtautuvat epäuskoisesti omalla tavallaan. Tällaisesta jahkailusta voi seuraus kuitenkin olla NWO:n täyttyminen, kun ollaan lähdetty vastustamaan liian myöhään. Vuotojen ja vastustuksen määrä kuitenkin ilmeisesti kasvaa eksponentiaalisesti, kun yhä useampi alkaa ymmärtää ja kertoa näitä asioita yhä useammalle. Siinä siis toivo osaltaan elää minunkin mielestä! Alex sanoo myös, että osa virkamiehistä on jopa jo aikaa sitten aloittanut vuotamisen aikaisemmista salajuonista: On jo myönnetty mm. se, että tämä oligarkkiporukka auttoi aikoinaan tarkoituksella Mao Tse-Tungin valtaan Kiinassa. Alex on sanonut muussa yhteydessä (joku hänen dokumenteistaan, mutta en nyt vaivaudu kahlaamaan läpi ja etsimään), että näin Kiinassa saatiin aikaan tulevaisuuden NWO:a varten kommunistisen ideologian avulla laboratorio kansalaisten kontrollimenetelmien tutkimista varten.

Nyt on alkanut olemaan vuotoja ja havaintoja myös Yhdysvaltain Fema -keskitysleireistä, joista minäkin mainitsin reilu kuukausi sitten, kun löysin ko. videoita YouTubesta. Lyndon LaRouche ei ole ollut yhtä suora näissä asioissa, vaan hän on kuvannut NWO:n lopullista toteutumista epämääräisemmin termillä "a New Dark Age", joka sisältää kuolemaa ja n. 2 / 3 verran ihmispopulaatiosta voi kuolla. Lyndon on kuitenkin erittäin tarkkaan käynyt läpi henkilö henkilöltä ja tapahtuma tapahtumalta historiaa aina antiikista nykypäivään, jonka puitteissa tämä NWO eli hänen termein siis Brittiläinen imperiumi ja aivan aluksi sen välimerellinen alkumuoto keskiajalla "Venetian oligarchical system" on eri vaiheissaan ilmennyt, levinnyt ja taistellut vastustajiaan vastaan.

Steve ottaa esille myös linkit joidenkin Hollywoodin scifituottajien ja CIA:n välillä. Kyseessä on hänen mukaansa osa tämän oligarkkiporukan aivoriihtä, jossa on suunniteltu tätä NWO:a. Oligarkkiporukat ovat ottaneet kaiken mahdollisimman hyvin huomioon ja he ovat sitä varten rekrytoineet eri alojen ihmisiä suunnittelupöydänkin ääreen, kuten juuri scifituottajia. Ilmeisesti rahan voimalla tms. porkkanalla vaivihkaa ja huijaamalla... Tiedä häntä, minkälaisia kokoonpanoja heillä on oikeasti näissä projekteissaan ollut, mutta toki tällaiset maapallon kokoiset suunnitelmat ja toteutukset vaativat laajaa tietotaitoa. Joka tapauksessa Steve varoittaa, että ne ns. palaset alkavat olla heillä vihdoin kohdillaan ja on vain pienen ajan kysymys, kunnes he alkavat tositoimiin planeetan vangitsemiseksi kunnolla NWO:n kahleisiin. Steve puhuu "niin rajusti psykologistietokoneellistetusta ajoituksesta, että pois alta".

Sivuhuomiona vielä ennen loppua Steve toteaa viime aikaisista miljonäärien ja miljardöörien itsemurhista (Mm. Saksassa sikäläinen upporikas) tämän talousromahduksen kourissa, että he eivät tee itsemurhia, vaan ne ovat oligarkkiporukoiden tekemiä murhia. Homma menee niin, että kaikkein rikkaimmat eli biljonäärit yms. ovat tätä oligarkkiväkeä, jotka pitävät lankoja käsissään (puppetmasters). He eivät anna uhata asemaansa, vaan pyrkyreitä eli miljardöörejä korkeintaan käytetään hyväksi ja sitten heidät raivataan pois tieltä vaikka murhaamalla. Toimet suoritetaan massiivisen korruption ja salaverhon avulla niin, että mikään ei johtaisi heidän sylttytehtaille, vaan esim. nämä toimet ilmenisivät "itsemurhina". Nyt kuitenkin nämä vuotajat ovat alkaneet osaltaan aukomaan reittejä verhon takaisiin näkymiin tässäkin mielessä.

Armeijassa ja poliisissa onkin jo kuohuntaa Steven mukaan ja hän edelleen kiittää näitä vuotajia, joissa osaltaan piilee mahdollisuus voittaa tämä saatanallinen NWO -suunnitelma. NWO -porukoihin rekrytoiduista armeijan ja poliisin väestä monet ovat kuitenkin äärimmäisen vaarallisia: Kuten todettua, niin palkataan epämääräistä ulkomaistakin porukkaa. Rikollisia; tuhopolttajia raiskaajia, murhaajia, psykopaatteja ja muuten vain riittävän tyhmiä idiootteja, jotka nielevät mitkä tahansa käskyt ja toimivat toisaalta vaiston varassa erittäin raa'astikin, ihmisyyttä halveksien ja välinpitämättömästi suhtautuen. Tästä on jo yhtenä osoituksena Yhdysvalloissa tapahtunut poliisin tekemä "niskalaukausmurha", josta ei edes suuremmin välitetä valtavirtamediassa ja ko. poliisi on ilmeisesti pääsemässä saatanallisesti kuin koira veräjästä, kun ei tosiaan välitetä ja oligarkkiporukat hykertelee. Alex Jones välittää tästäkin tapauksesta: A ja B. Hän miettii, että mikä tyranniteko lupulta katkaisee kamelin selän kansan sietokyvyn suhteen...

Näin olen ottanut viimein esille sitä syvintä ydintä koko karmeasta vyyhdistä kaunistelematta ja rohkeasti. Näyttää varmasti aivan uskomattomalta asioihin perehtymättömästä, mutta sen verran asioita jo tutkineena olen pakotettu ottamaan myös nämä vaihtoehdot huomioon ja toivon, että muutkin ottavat. Osaltaan siksi toimeni niiden suhteen on näyttää ja dokumentoida nämä asiat nyt tässä blogissa suomenkielellä. Maailman tilanne on joka tapauksessa meille kaikille ihmisille tulossa niin kestämättömäksi (Heh, jopa niille oligarkeillekin, kunhan vastaisku etenee...), että sitä kuuluisaa totuutta etsiessä ja maailman tilanteen aiheuttamia ongelmia ratkaistaessa tulee huomioida äärimmäisetkin vaarat ja mahdollisuudet. Olemme velkaa paremman maailman, sen "uuden ajan" Renessanssin toteutumiselle ja pahan torjumiselle niin paljon tässä tilanteessa!

Friday, January 09, 2009

Lisätietoja Ukrainan ja Venäjän kaasukriisistä sekä Israelin Gazan tuhoamisesta

Aluksi pahoittelen kielenkäyttöäni näissä viime aikojen kirjoituksissani. Ajat ovat kuitenkin poikkeukselliset ja niiden kuvailuun tarvitaan poikkeuksellisia sanoja. Sellaista pahuutta, jonka olen tutkimistyöni kautta havainnut, ei ole helppo kuvailla. Siksi käytän myös äärimmäisen voimakkaita ilmauksia ja tehokeinoja. Suuttumus ko. pahuutta kohtaan ajaa myös siihen ja säilytän itselläni edelleen hyvän syyn käyttää voimakkaita ilmauksia myös sen suuttumuksen purkamiseen. Tiedän, että tänä erikoisena vuonna tätä tulee tapahtumaan vielä monta kertaa... Sen lisäksi, että olen analyyttinen ja ajatteleva ihminen, niin myös intohimoisen tunteellisena ja pohjimmaiseen hyvyyteen uskovana tunnen helposti hyvyyden loukkaamisen. Tämä maailman tilanne on jatkuvaa ja törkeää hyvyyden loukkaamista etenkin länsimaiden ja nimenomaan tämän ns. Brittiläisen imperiumin taholta! Vain silmänsä tältä ummistavat ja pseudotodellisuudessa elävät voivat tyynesti ja suuttumatta jatkaa elämistään tässä tilanteessa. Tai sitten ne satanistipaholaiset.

Mutta tässä on vielä lisädokumentointia kahteen kriittisimpään kriisipesäkkeeseen: Venäjän ja Ukrainan kaasukriisi ja Israelin Gaza -operaatio. Molempiin löytyy LaRouche PAC -sivustolta hyvin selkeästi asioiden tiloja valottavat uusimmat videot: Kaasukriisi ja Gaza. Myös nämä tekstit kannattaa lukea: Israeli Siege of Gaza "Unlike Anything Since the Warsaw Ghetto", Is Anglo-Saudi Sponsored Lebanese Countergang Behind Rocket Fire Into Israeli?, Israeli Writer Makes Parallel To Nazi Slaughter in Warsaw Ghettos, Israel Denounced for Maintaining A "Concentration Camp" in Gaza.

Kuten havaitaan, niin tuossa kaasukriisissä Ukrainalla on osa olla syyllisempi kuin Venäjä. Se kieltäytyy maksamasta osuuttaan kaasusta, se varastaa sitä ja kun Venäjä tämän takia vähentää kaasua Ukrainan suuntaan, niin Ukraina kapinoi sitten Venäjää vastaan Euroopan kansan kustannuksella; saisi EU:n muka kurittamaan Venäjää. Huhheijaa todellakin, mitä satanismia ja siinä pääpukarimme George Soros on vielä neuvonut Ukrainaa mm. yhtiön The Blackstone Group kautta ja alunperinkin hänellä oli sormensa pelissä maan oranssivallankumouksessa muutama vuosi sitten. Nyt Soros taivutti Ukrainan tässä talousromahduksessa käyttämään tuon yhtiön palveluja, kun maan täytyi kurimuksessaan ottaa lainaa IMF:ltä. Soroksen ehto: Käytettävä hänen neuvojaan rahan käyttämisessä. Seuraus: Kaasukriisi, kun Soroksen manipuloima Ukraina joutui kaasun kanssa maksuvaikeuksiin ja samalla Venäjä omassa taloustilanteessaan kärsineenä asettaa tiukat maksuehdot Ukrainalle jne. Katsokaa videosta.

Sitten tuo Gazan tuhoaminen. Kuten on nyt paljastunut, niin Israel on harjoittanut suorastaan kansanmurhaa siviilien kustannuksella Gazassa. Noissa kirjoituksissa tilannetta verrataan jopa Natsi-Saksan tekemiin Varsovan teurastuksiin heidän valloitusretkillään. Tähän en enää muuta voi sanoa. Tämän kuitenkin sanon: Kun olen itse tarkkaan tutkinut tätä maailman tilannetta ja niin kirkkaasti sen nyt oivaltanut ja havainnut, niin on ihmeellistä, kuinka syvällä pseudotodellisuudessa monet ihmiset todella elävät eivätkä siksi kykene esim. havaitsemaan tai myöntämään Brittiläisen imperiumin oligarkkien olemassaoloa ja heidän syytään näissä maailman kriisipesäkkeissä ja talousromahduksessa. Ja näillä Gazan asioilla ei enää todellakaan ole mitään tekemistä esim. antisemitismin tai minkään uskonnon kanssa, vaan kyse on suunnitelmallisesta globaalista valtapelistä strategisesti tärkeässä Lähi-idässä Brittiläisen imperiumin oligarkkien ohjailemana.

Ja kuten lainauksessa tuosta yllä olevasta tekstistä Lyndon LaRouchen sanomana todetaan: "But if Nazi terror, on one side, and international law on the other, are the extremities of a ruler employed to measure relationships among people, the state of Israel appears to be closer to the former than to the latter. By doing so, the Jewish state lost any right to claim to embody the descendants of the martyrs and heroes of the Warsaw ghetto.". Ja edelleen uskonnollinen vakaumus (esim. muslimit) tai kanta antisemitismiin ei enää ole validi länsimaisen maailman tilanteen saatanallisuutta arvioitaessa: "A fascist is a fascist is a fascist. We don't care about your religious denomination. A fascist is a fascist.". Fasisti on fasisti on fasisti oli hän sitten muslimi, saudi, suomalainen, yhdysvaltalainen tai juutalainen jne. Nyt olemme havainneet, että fasismia pyrkivät harjoittamaan nämä oligarkkiporukat ja heidän hännystelijänsä.

Konkreettinen näyttö Israelin ja Brittiläisen imperiumin universumin kokoisesta satanismista!!!

EarthLastHope -sivusto YouTubessa (videot) on myös reagoinut Israelin Gazan tuhoamisprojektiin ja tarjoan tässä teille sen kautta todisteita tämän projektin saatanallisuudesta. Kaikki tuho ja murha vain siksi, että Brittiläisen imperiumin oligarkit ja Israel siinä sivussa saisivat pitää maailmanvaltansa (Pyörittää päätään epäuskoisena... :-( ). Tarjoan kaksi videota, joista toinen sisältää niin rankkaa (varoitan: TODELLA RANKKAA) materiaalia Gazan teurastuksesta, että vain tehokkaassa keskitysleirissä voi olla vielä rankempaa!! Katsoin sen verran sitä kuin pystyin, mutta en enää saa varmaankaan tänä yönä nukuttua sen takia... Huomatkaa; kaikki ne ihmiset siinä rankassa videossa ovat siviilejä!! Ei voi muuta sanoa kuin HAISTAKAA VITTU KAIKKI BRITTILÄISEN IMPERIUMIN OLIGARKIT JA ISRAEL!!!! JA KAIKKI MEDIAT MYÖS, JOTKA PAAPOTTE NÄITÄ TAHOJA!!!!

Tässä ovat videot: A ja B (se rankka). Nyt teidän lukijoiden tehtävä on levittää tietoa näistä videoista. On tärkeää, että mahdollisimman laajat joukot saavat tietoonsa tämänlaisen kansanmurhatoiminnan ja sen ketkä sitä harjoittavat. Se on nyt yksi välttämätön osa taistellessa tätä maailman kriisiä ja sen aiheuttaneita satanisteja vastaan!!

Päivitys klo. 23:45: Nyt tuo rankka video on poistettu YouTubesta. Siellä sanotaan syyksi "use violation". Sensuuriako?! No, tuossa toisen videon kommenttipalstalla sitä pohditaan myös; video oli väärin nimetty?... Hmmm, sotarikosten peittelyä?! Ei saatana....

Thursday, January 08, 2009

Maailman kriisin tilannekatsaus uutisvertailukokoelman avulla; monetaristinen talous + politiikka + sodat = oligarkkisatanismi

Uusi vuosi on alkanut juuri niin kauhistuttavissa merkeissä kuin on ollut odotettavissa. Laitan tähän taas napakan uutisvertailukokoelman viime aikojen tapahtumista ja vertailen siinä valtavirtamedian tietoja internetin "vaihtoehtoiseen" tarjontaan. Tällä kertaa tässä vertailussa LaRouche PAC -sivusto saa seurakseen myös Alex Jonesin radio- ja tv-shown (videot). Molemmat kiinnittävät erittäin paljon samoihin asioihin huomiota ja tuomitsevat ne samaan tapaan, mutta joissakin johtopäätöksissään heidän välillä on tällä hetkellä mielenkiintoisia eroja koskien etenkin Barack Obamaa. Niitä täytyy analysoida lisää toisella kertaa, mutta tässä on aluksi viime aikojen tapahtumia.

Israelin hyökkäys Gazaan: LaRouche PAC -videoita: A (The Anlgo-Saudi alliance), B ("Supreme Insanity" --Israel Invades Gaza) ja C (King-Crane vs. Sykes-Picot; The American Peace). LaRouche PAC -tekstejä: Call for Perpetual War: Anglo-Saudi Fascists At It Again, LaRouche Denounces Bush-Cheney Complicity In Israeli Mass Killings of Children, A Day of Infamy in Gaza May Lead to Ceasefire ja LaRouche: It's No Longer a Gaza Strip Conflict; This Thing is Not Going to End. Tässä on puolestaan Youtube -videoita Alex Jonesin tv- ja radioshowsta (Osaltaan niissä käsitellään Gazan tuhoamista ja osaltaan mm. Yhdysvaltain tilannetta ja Barack Obamaa): Obama, Pat Robertson, & Gaza"Israel Broke The Truce!!: A B C D E F ja Mike Rivero:via Webcam on Alex Jones Tv"Israel Created Hamas?": A B C D.


Kuten havaitaan, niin Israelin Gaza -operaatio on satanismia puhtaimmillaan. Taustalla vaikuttaa Brittiläinen imperiumi Saudi-eliitin kanssa eli se pankkiirieliitti, jossa keskeisenä satanistiperheenä on mm. Rothschilds sijoittuneena mm. Lontooseen tai tarkemmin sanottuna City of Londoniin ja ympäri maailmaa muutenkin. Israelin hallinto etenkin Benjamin Netanjahun (Brittiläisen imperiumin agenttina pidetty: Esim. opiskellut mm. Harvardin yliopistossa ja laukonut Iranista sotaisia kommentteja - Verrannut Natsi-Saksaan; Iran saatetaan vetää nyt jollain tekosyyllä mukaan sotaan...) johdolla ja Hamas ovat näiden oligarkkien luomistyötä ja / tai sponsoroimia. Tarkoitus on pitää luodun kuvion avulla Lähi-Idässä kaaosta yllä, koska se palvelee Brittiläisen imperiumin intressejä. Meidän täytyy muistaa, että Brittiläinen imperiumi piti kolonialistista valtaansa myös Lähi-idässä Sykes-Picot -sopimuksesta lähtien ja sen menetettyään Toisen maailmansodan jälkeen se on kaapinut ko. vallan itselleen salaa takaisin taustalla levittämällä oligarkkisatanismiaan ja ottamalla Saudi-eliitin siihen mukaan.

Ne oligarkki-intressit ovat Lähi-idässä yhtäältä varallisuusintressit (öljy), kuten sanottua ja toisaalta heidän talousjärjestelmänsä (tämä globaali monetarismi) romahdettua saada tukahdutettua imperiumia uhkaavat muut vaihtoehdot talousjärjestelmän korjaamiseksi; Mm. imperiumin geopoliittista valtaa (etenkin merellinen) uhkaava strateginen geopoliittinen maayhteys Afrikkaan Euroopasta ja Aasiasta Lähi-idän kautta. Intressien turvaamisprosessissa Israel saa samalla oman intressiosansa mm. siinä, että se ja "valittu" kansansa saa pitää jöötä alueella ja nauttia sen suomista rikkauksista; Israel on Brittiläisen imperiumin etuvartio Lähi-idässä. Tärkeää on pitää öljyvarat imperiumin hallinnassa ja toisaalta Euroopan - Aasian ja Afrikan välistä maayhteyttä ei saa päästää syntymään. Siksi Lähi-itä täytyy pitää riittävästi kaaostilassa eikä rauhaa saa päästää syntymään. Nytkin viimeisimmät tiedot (Hesarin juttu ja Iltasanomien juttu) kertovat juuri siitä tekaistusta Libanonin sotaan mukaan vetämisestä kaaoksen ylläpitämiseksi, josta Alex Joneskin on puhunut ennen ko. "Libanonin" raketteja. Mm. tällaista satanismia tämä oligarkkieliitti harjoittaa!

Tässä on aiheena mm. George Soroksen toimet IndyMac -pankin haltuunotossa: Kauppalehden juttu vs. LaRouche PAC -juttu. Kuten tästä havaitaan, niin todellinen syy moiselle haltuunotolle on tämän pankkiirieliitin globaalin fasismin muodostaminen. Se tapahtuu osaltaan pankkeja haltuunottamalla yksityisen oligarkkivallan käsiin, missä tämä sitä varta vasten suunniteltu talousromahdus toimii apuna. Tällainen yksityinen oligarkkivalta on yhtäkuin Brittiläisen imperiumin ilmentymä ja se täytyy nyt paljastaa kokonaan ja tuomita täydellisesti! Meidän on lisäksi muistettava, että George Soros toimi teini-iässä Saksan natsien keskitysleiriapulaisena ohjaamassa ihmisiä kuolemaan. Hän on kuvaillut tätä aikaa elämänsä onnellisimmaksi. Jo pelkästään siinä on riittävästi syytä hänen saatanallisuuden toteamiseen!

Bernard Madoffin pyramidihuijauksesta: LaRouche PAC -juttu ja Hesarin juttu. Tämä kuuluisa pyramidihuijaus on yhä hyvä esimerkki siitä, kuinka monetarismi mahdollisti laajasti samanlaista saatanallista huijaus- ja ahneuspelailua finanssimaailmassa. Tämä pelailu on ollut juuri tämän Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitin suunnitelmallista ihmisyyden alistamista ja tuhoamista sekä oman muka statuksensa kohottamista jumalan asemaan tavoitteenaan New World Order. Kuten havaitaan, niin Madoffia on pidetty kuin kukkaa kämmenellä "pidätyksen" jälkeen (Tuo kotiaresti on naurettavaa ja saatanallista pelleilyä!), kun hän on voinut jaella arvotavaraa mielin määrin sukulaisilleen. Tämän viesti on suurelle yleisölle: Ei se ole kovin paha juttu, kun on ollut osallisena kaikkien aikojen suurimmassa taloussaatanallisuuden ja sitä kautta ihmisyyden alistamisen ilmaisussa. Se viesti on syvältä Saatanasta ja sen sijaan tarvitaan erittäin ankaria näkemyksiä ja toimenpiteitä! Nyt kun kaikki tämä alkaa pikkuhiljaa tulla esille toivon mukaan, niin meidän on vaadittava kaiken tällaisen totaalista kitkemistä ja suurimpia mahdollisia tuomioita oikeudessa kaikille näille oligarkeille kaikkien heidän toimiensa takia.

Pecora -komission perustaminen tutkimaan näitä talousrötöksiä: LaRouche PAC -video. Tässä onkin Lyndon LaRouchelta taas vaatimus ns. Pecora -komission uudelleenperustamisesta tutkimaan ja kuulustelemaan tämän talousvyyhdin asioita ja asianosaisia. Aikoinaan samannimisen juristin mukaan nimetty komissio toimi 1930 -luvun alun laman tutkintakomissiona Yhdysvalloissa, jolloin se juuri pyrki paljastamaan ja saattamaan tuomiolle silloiset talousrötöstelijät, jotka saivat osaltaan aikaan silloisen laman. Mm. JP Morganin perhe oli silloin tulilinjalla. Nyt tällaista komissiota tarvitaan globaalisti paljastamaan ja tuomitsemaan täydellisesti tämä kansainvälinen Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitti kaikkien näiden satanistitoimiensa takia. En yhtään ihmettele, vaikka sylttytehtaille johtavat jäljet tulisivat tällaisessa tutkinnassa Suomeenkin asti ja päitä alkaisi putoilemaan täällä aivan kärkipaikoillakin. Hyvä niin, jos niin käy!

Ukrainan ja Venäjän välinen kaasukriisi: Hesarin juttu sekä LaRouche PAC -juttu 1 ja -juttu 2. Tässä havaitaan jälleen George Soroksen kädenjälki. Epäselvää on vain se, kuinka tarkoituksellisesti tai naiviuttaan Ukraina on Soroksen neuvoja kuunnellut. Ilmeisesti Ukraina on tahallaan sulkenut ITSE hanat Eurooppaan. Ei Venäjä. Soros on siis Brittiläisen imperiumin eli sen oligarkkieliitin ja heidän hännystelijöidensä (kuten keskeisiä poliitikkoja; Bushit, Gordon Brown jne.) agentti ja oligarkkisatanisti toki itsekin, jos jollekulle se on vielä ollut epäselvää. Tällaisena agenttina Soros tietenkin toimii siten, että makrotason strategiat toimivat Brittiläisen imperiumin hyväksi tässä globaalissa talousromahdustilanteessa. Ukrainan tapauksessa se merkitsee taas Venäjän mustamaalaamista ja heikentämistä (Venäjä on muka ainoa paha, joka panttaa kaasuaan) Euroopan kansojen kustannuksella: Hyi saatana! Kyllä on sääennusteitakin tarkkaan näemmä katsottu, kun on suunniteltu ja toteutettu tämä kriisi: Suuressa osassa Euroopaa on vallinnut hyvin kylmä pakkasilmamassa lumisateineen.

Kuten aikaisemmin sanoin, niin Venäjä on kilpaileva imperiumi (Joka itsekin on nyt vaikeuksissa tämän taloustilanteen takia, kiitos paljolti juuri tämän oligarkkieliitin), jonka heikentäminen toimii tämän oligarkkieliitin hyväksi tässä talousromahdustilanteessa. Kaikki tavallisen kansan russofobia Euroopassa toimii auttavana aspektina tässä kokonaisuudessa ja sitä yritetään tietenkin ruokkia. Ei liian suoraan, mutta vaivihkaa säätämällä uutistarjontaa valtavirtamediassa ja toisaalta luottamalla kansojen luotuun tyhmyyteen havaita tilanteiden oikeat luonteet. Esim. noiden uutisjuttujen kommenttipalstoja seuraamalla havaitaan, että valitettavasti tätä kansan tyhmyyttä on olemassa ja se on osa ongelmaa. Länsimainen oligarkkisatanismi on silti kaiken tämä pahan alku ja syy!

Jari Sarasvuo kasvattaa superihmisiä: Taloussanomien juttu. Tämä kuvastaa erinomaisesti sitä ihmisyyden kaventamista oligarkkisatanismin luomien korporaatioiden rattaisiin osana suunnitelmaa valjastaa ns. tavalliset ihmiset oligarkkien karjaksi ja rahantekokoneiksi. Ensikuulemalta kuntoilu ja meditointi vaikuttavat hienoilta itsensäkehittämisideoilta, mutta kun ne sijoitetaan tähän monetarismiin ja Brittiläisen imperiumin puitteisiin, niin ne saavat yllättävän saatanallisia piirteitä. Kaikki ne, jotka eivät tätä huomaa, ovat kuutamolla ehdollistuneina tämän Brittiläisen imperiumin oligarkkimaailmankuviin. Traagisesti etenkin ne, jotka ovat mukana tuossa Sarasvuon "kunto-ohjelmassa". Tässä on myös selvästi kaikuja Natsi-Saksan eugeniikasta eli rodunjalostuksesta. Hyi Saatana!

Taloussanomien juttu Sixten Korkmanin kehotuksesta ottaa lisää velkaa (Ottakaa rohkeasti velkaa): Jälleen on tullut esille myös tämän nykyisen talousjärjestelmän elvyttäminen, vaikka tässäkin blogissa on jo moneen kertaan tullut selville se, kuinka kuollut se järjestelmä on ja sitä ei voida enää pelastaa. Siitä huolimatta Sixten Korkman kehottaa kansaa ottamaan osaa tähän elvyttämiseen ottamalla lisää velkaa. Antti Tanskasen suunnitelma (Taloussanomien uutinen) painii samassa saatanallisuuden sarjassa eli yritetään muka elvyttää jo kuollutta nyhtämällä veronmaksajia sen tekemiseen. Kuten Lyndon LaRouchen näkemysten avulla on havaittu, niin tämä talousromahdus johtuu suurelta osin nimenomaan järkyttävästä määrästä liikaa velkaa globaalisti. Nykyisen järjestelmän elvyttäminen lisävelalla on sen takia dramaattista itsepetosta ja tyhmyyttä, joka ainoastaan pahentaa tilannetta. Se, että vielä tässä vaiheessa Korkmanin ja Tanskasen kaltaiset asiantuntujat ehdottavat tällaista, kertoo ainoastaan paniikista, ihmiskunnan vihollisuudesta ja Korkmanin ja Tanskasen kuulumisesta tähän Brittiläisen imperiumin oligarkkieliittiin tai heidän hännystelijöihin. Meidän on irtisanouduttava tällaisesta satanismista täydellisesti ja huolellisesti! Ensimmäinen askel on ymmärtää tämä maailman tilanteen luonne oikein ja tuomita se. Toinen askel on lähteä kehittämään maailmaa täysin uudesta maailmankuvasta käsin.


Tuon oligarkkieliitin vuosikymmenten pituisten toimien ehdollistama maailmankuva on luonut juuri tätä länsimaisen maailman luonnetta kuvaavan kieroutuneen helvetintermin: talouskasvun. Se on muka ainoa hyvä arvo kuvaamaan yhteiskunnan menestystä. Tuo uusi maailmankuva tarkoittaa siis sitä, että ihmisyyden ei pidä olla enää sekuntiakaan talouskasvun orjana, vaan talouden on oltava ihmisyyden hyvänlaatuisen kehityksen orjana ja myös ympäristön hyväksi. Maailmassa on jo onneksi melko paljon ihmisiä, jotka tämän tajuavat, mutta edelleen oligarkkieliitti (Tai kuten Käymälän Svenin mukaan isänmaanpetturit) yrittää huijata meitä mukaan saatanalliseen peliinsä. Ei! Nyt sen on loputtava! Merkkejä on onneksi siitä, että vallankumoukselle alkaa olla pohjaa tavallisen kansan parissa, kun katselee noita uutisten kommenttipalstoja. Monia hölmöjäkin on silti edelleen joukossa, joilla on vielä paljon opittavaa uusiksi menevästä maailmankuvasta. Nyt hölmöydestä eroon ja taistelemaan tätä satanismia vastaan!

Oligarkkieliitti pyrkii nyt tässä tilanteessa viemään läpi omat suunnitelmansa talousromahduksen hoitoon naamioituina. Se haluaa talousromahduksen avulla saattaa uudenlaisen maailmanjärjestyksensä globaalisti valtaan, mutta se on jo osaltaan menettänyt taloustilanteen hallinnan käsistään jossain määrin. Siksi se osaltaan yrittää kaaosta (Nämä kriisipesäkkeet ympäri maailmaa) luomalla torpedoita sitä uhkaavat "vieraat" eli heidän kukkoiluaan vähentävät vaihtoehdot, joka tarkoittaa käytännössä Lyndon LaRouchen vaatimusta Bretton Woods -järjestelmästä. Kaaoksella on vaara pahimmillaan äityä kolmanneksi maailmansodaksi!

Miettiessämme tuota kaaososaa heidän projektistaan huomaamme Israelin kohdalla todellakin sen, että se on aloittanut laajamittaisen sodan vain tekaistujen oligarkkisyiden varjolla. Pieni valtio (Vaikka sillä on ydinaseita), kuten Israel on aina liitossa jonkun kanssa tällaisissa tilanteissa. Se liittolainen on Brittiläinen imperiumi ja ei siis pelkästään USA, vaikka muilla foorumeilla näin annetaan ymmärtää. Kuten sanottua, niin USA on nykyhallintonsa kautta ollut osa brittiläistä systeemiä ja Brittiläistä imperiumia, osa monetarismia, osa anglo-dutch liberal systeemiä, osa globalisaatiota, osa kansainvälistä pankkiirien ja poliitikkojen oligarkkieliittiä jne.

Oikeasti hyvää luovat tahot eivät missään tilanteessa aloittaisi sotaa tai edes vähääkään provosoisi siihen suuntaan maailman ihmisyyden ja ympäristönkin ollessa tällaisessa kriisissä. Se jo todistaa selkeästi Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitin satanismin luonteen ja heidän välinpitämättömyyden ihmisyyttä ja ympäristöä kohtaan. Sotien aloittaminen tässä vaiheessa on yksi saatanallisimmista mahdollisista teoista ja syypää siihen on alunperin juuri Brittiläinen imperiumi eli länsimainen pankkiiri- ja poliitikkoeliitti sen puitteissa kansainvälisesti. Sen on maailman tilannetta ymmärtääkseen kaikkein aivopestyimmänkin hölmön taottava nyt päähänsä!

Oikea ymmärrys on nyt osaltaan ratkaisevaa tilanteen parantamisessa eikä pidä vajota aikaisempiin ennakkoluuloisiin ja vääristyneisiin sumuverhokäsityksiin: Valtavirtamedia on aina oikeassa eikä piilota mitään oleellista tietoa, kaikki poliitikot ja asiantuntijat yrittävät oikeasti ratkaista talousromahdusta, russofobia on pelkästään oikeisiin asioihin perustuvaa, rahalla saadaan kaikki talousongelmat ratkaistua, velkaa pitää ottaa ja elvyttää pitää lainarahalla, jotta maailma pelastuu, yhteiskunnan paras menestyksen mittari on talouskasvu... Ei helvetti mitä tyhmyyttä! Uusi maailmankuva on irtautumista joka tapauksessa tuhoon päätyvästä oligarkkimaailmankuvasta ja samalla sen tuomitsemista alimpaan helvettiin. Meistä riippuu se, miten tuho tapahtuu ja miten uusi Renessanssi alkaa rakentumaan tilalle...

Monet ovat siis jo aika hajulla tilanteesta ja tässä on sitä kuvastamaan muutama kommenttilainaus siitä Taloussanomien jutusta (Korkmanin ehdotus; Ottakaa rohkeasti velkaa): "Aivan järkyttävä idea noinkin korkeassa asemassa olevalta virkamieheltä. Lisää lainaa vaan muutenkin jo ylivelkaantuneille kuluttajille. Ja sitten vielä veronmaksajat takaajiksi!" -Ilkka

"Ensi kesänä voi korot räjähtää taivaaseen, kun uusia dollareita on painettu niin paljon, että inflaatio räjähtää käsiin. Varokaa ansaa. Samanlainen kuin juustonpala hiirenloukussa." -Varoitus

"SAIRASTA! Kuinka joku voi antaa noin vääriä neuvoja ja kuinka tuollaiset neuvot ylipäätään tulevat näinkin arvovaltaisen talouslehden sivuille!? Nimenomaan ylivelkaantuminen ja holtiton lainananto oli syynä 2006 Jenkeistä alkaneelle ja nyt koko maailmaa ravisuttavalle kriisille." - God is watching us.

"Täysin holtiton ohje!! Kuin tarjoaisi alkoholiongelmaiselle lisää viinaa." -Realist


Viimeiseksi laitan LaRouche PAC -sivustolta tutun perinteen mukaisen viikkokatsausvideon merkittynä päivälle 3.1.2009, jossa näitä asioita kootaan näppärästi yhteen.

Sunday, January 04, 2009

Lumettomasta pakkastalvesta suojan ja pakkasen välillä vaihtelevan lumitalven kautta vesikeliin



Uudenvuoden päivästä eli torstaista lähtien Etelä-Suomessa on vallinnut talven tähän mennessä ankarin pakkasjakso, missä lämpötilat ovat olleet sisämaassa alimmillaan -15 ja -20 asteen välillä ja etelärannikolla -10 ja -15 asteen välillä. Lounaissaaristossa on ollut lauhempaa, mutta ajoittain sielläkin n. -15 astetta, kuten viime yönä Maarianhaminassa. Lännen korkeapaineen alueen ja idän - koillisen matalapaineen alueen välissä vallinneessa pohjois-luoteisvirtauksessa on ollut poutaista ja suurelta osin aurinkoista, mutta sulien merialueiden yltä on ulottunut lumikuuroja länsirannikolle ja siitä paikoin pitkällekin sisämaahan. Eniten lumikuuroja on osunut Ahvenanmaalle ja lounaissaaristoon, joka on aiheuttanut erikoisen tilanteen: Lounaissaaristossa on kertynyt jopa yli 10 cm lunta, mutta laajalti Etelä-Suomessa mantereella on yhä lumetonta. Pakkanen ja sopivan heikko tuuli ovat mahdollistaneet kuitenkin erittäin näyttävää kuuraa avoimien alueiden nurmikoille ja niityille lumettomilla alueilla. Kuvassa tästä on esimerkki otettuna tänään Espoon Tapiolassa. Kuvasta nähdään myös se, kuinka riittävän voimakkaasti virtaavien ojien vedet ovat edelleen pysyneet sulina näinkin kovasta pakkasesta huolimatta.

Jatkossa lumikuurot voivat osua tämän illan aikana vielä lumettominakin säilyneille osille Etelä-Suomessa. Kuurojen hälvettyä pois ensi yö saattaa olla paikoin tähän mennessä talven kylmin, mutta huomenna ja tiistaina on vuorossa tilapäinen ja selvä lauhtuminen. Sen aiheuttaa Jäämerellä voimistuva matalapaine ja siihen liittyvä osakeskus, joka liikkuu ko. päivien aikana luoteesta Suomen yli. Siinä yhteydessä länsituuli tuo leudomman annoksen lumisadealueen kera. Tällöin lunta voi kertyä parin sentin verran lumettomillekin alueille. Samalla tiistaiksi lämpötilat kohoavat etenkin länsi- ja osittain etelärannikollakin nollan tienoille ja suojankin puolelle. Sisämaassa pysytään etenkin itäosissa asteen pari pakkasella. Matalapaineen siirryttyä Suomen itäpuolelle on heti keskiviikoksi tiedossa jälleen samantyyppinen pohjois-luoteisvirtaus, jossa on länsirannikon seutujen lumikuuroja lukuun ottamatta poutaa ja osittain aurinkoista lämpötilojen ollessa sisämaassa alimmillaan ke-to välisenä yönä -15 ja -20 asteen välillä ja rannikolla -10 asteen molemmin puolin.

To - pe uusi matalapaine näyttää liikkuvan Etelä-Suomen yli kaakkoon luoteesta, jossa yhteydessä jälleen sataa lunta ehkä jopa useita senttejä ja voimakkaan länsi-lounaistuulen (mahdollinen myrskytilanne) kera lauhtuva sää tuo ainakin rannikolle suojasään. Kuitenkin perjantaiksi matalapaineen jälkeen leviää taas pakkasilmamassaa pohjoisesta, mutta lämpötilat jäänevät -10 asteen leudommalle puolelle. Jo aikaisemmin pohjoisella Atlantilla muhinut voimakas matalapainetoiminta näyttää muodostavan sitten edellisiä paljon voimakkaamman ja pidemmän leudon jakson ja viimeistään lauantaina voimakas länsi-lounainen virtaus leviää laajana Etelä-Suomeenkin kestäen ainakin seuraavaan maanantaihin. Tällöin Etelä-Suomessa myös sisämaassa alkaisi usean lämpöasteen suojasää ja ajoittaiset sateet muuttuvat lumesta enimmäkseen vedeksi ainakin länsiosissa ja etelärannikolla myös idässä. Merkkejä on ilmassa siitä, että tuo leuto jakso saattaisi sitten kestää ainakin koko ensi viikkoa seuraavan viikon vain tilapäisten keskeytysten kera...

Ensi viikon aikana lunta kertynee siis useita senttejä yhteensä, mutta lumet alkaisivat jälleen sulaa voimakkaasti aivan viikon lopusta lähtien ja etenkin rannikkoalueet uhkaavat tulla taas lumettomiksi. Joka tapauksessa routa on kuitenkin edennyt tällä viikolla jo niin paksuksi kaikkialla (vähintään 10 cm tienoille), että se ei ihan helposti sula enää ennen kevättä pitkänkään plussakelin kourissa. Lumien sulettua lähinnä muutama sentti maan pintaa voi sulaa, jolloin muodostuu keväälle tyypillinen lietteisen märkä tilanne esim. nurmikoille ja jo aikaisemminkin hiekkakäytäville. Järvijäät ovat jo monin paikoin yli 10 cm paksuja ja Suomenlahtikin on useita senttejä jäässä sisälahdiltaan ja saaristovyöhykkeeltään. Nuo jäät ja jokien ensimmäinen yhtenäinen jääkansi saavat päällensä ensi viikolla lisäksi usean sentin lumipeitteen. Tuo mahdollinen pitkä leuto jakso voi murtaa jokien jääkannen ja sulattaa joet taas avoimiksi sulamisvesien tulviessa niihin. Sen sijaan järvijäät pysyvät edelleen paikoillaan (tosin heikenneinä) virtapaikkoja lukuun ottamatta, vaikka lumet saattavatkin sulaa jääkannen päältä kokonaan pois. Suomenlahden jää voi murtua laajaltakin alueelta pois aallokon auttamana jo ensi viikon ajoittain voimakkaissa lounais-länsituulitilanteissa ja sitten sulamisen myötä vain sisälahdissa säilyisi vetinen jääkansi.

Saturday, January 03, 2009

Helvetti vai Renessanssi?! - Brittiläinen imperiumi ja väkivalta; syitä, seurauksia ja vastalääkkeitä

Viime kerralla puhuin länsimaiden sairaan luonteen ilmenemisestä ihmisten ja yhteiskunnan rappion kautta tarkasteltuna. Osana siihen kuuluu tietenkin väkivalta; niin henkinen kuin fyysinenkin ja sekä yksilötasolla että valtiollisella ja korporaatiotasolla. Haluan ottaa tämän aiheen lähempään tarkasteluun erillisenä kirjoitussarjani osana ja lähtekäämme liikkeelle äskettäin tulleen maailman mittakaavassa räikeimmän väkivallan ilmentymän eli Joulun jälkeen puhjenneen Israelin ja Gazan välisen sodan tarkastelulla. Sitä varten tässä on aluksi uutisvertailu valtavirranmedioista verrattuna LaRouche PAC-sivuston antiin ko. aiheesta. Helsingin Sanomien juttuja ja Palestiinan alueen historiaa kuvaava juttusarjasivu, BBC:n juttusivu ja CNN:n juttusivu.

Tässä on Larouche PAC -juttuja: LaRouche Issues Urgent Mideast Warning, LaRouche: "This is the Time to NOT Start Hostilities in Southwest Asia", Turkish President: Israeli Attack Timed to Create a Mess for Obama, Saudi Wahhabi Cleric Calls for Global Jihad Against Israel, Threatens the U.S., White House Backs Israeli Attacks on Gaza; Peace Talks Shut Down, World Denounces Israeli Attacks on Gaza, China Denounces "Misuse of Force" In Gaza, LaRouche: The Only `Threat' To Israel Is An Outbreak Of Peace, EIR Editor Jeff Steinberg January 2008 Memo on Israeli Planning of Bombardment of Gaza, Israel Ground Assault Would Be A Disaster ja videoita: LPACTV: Now Is The Time For A Syria-Israel-Lebanon Peace, LPACTV: The Threat of Peace.

Havaitsemme siis sen, että valtavirtamedia tarjoaa kyllä paljon hyvää tietoa tapahtumasta ja alueen historiastakin, mutta se ei tässäkään tapauksessa kykene saavuttamaan tilanteen prosessianalyysin ydintä eli sitä, että miksi ja kenen tekemänä alunperin kaikki tapahtuu. Se on toki epäselvää tässä tapauksessa, että kumpi oli ensin: Muslimit vai juutalaiset. Olennaisin kysymys on kuitenkin se, kuka johtaa taustalta naruja. Se on tietenkin Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitti ja tässä on huomattava, että heillä on "yhteistyöelimenä" Saudi-eliitti tuolla päin maailmaa. Esim. tuossa kirjoituksessa LaRouche: The Only `Threat' To Israel Is An Outbreak Of Peace paljastuu se seikka, että Brittiläisen imperiumin näpit ovat olleet pelissä mukana vähintään vuoden 1916 Sykes-Picot -sopimuksesta lähtien, jossa Britannia ja Ranska sopivat Lähi-idän alueen jaosta keskenään Ottomaanien imperiumin kaaduttua.


Brittiläinen imperiumi on siis jo lähes 100 vuoden ajan hallinnut Lähi-idän tilannetta tuosta sopimuksesta lähtien (Sittemmin enimmäkseen vaivihkaisesti, kun sen kolonialistinen näkyvä valta häipyi). Parin viime vuosikymmenen aikana se on tapahtunut olemalla sekä Hamas -järjestön (ja osaltaan laajemman Egyptikeskeisen Muslim Brotherhood -järjestön) että Israelin taustoilla tavoitteenaan ylläpitää jännitettä ja terroria alueella, jotta he tällä tavalla hajoita ja hallitse -taktiikalla saisivat pitää intressinsä (eritoten öljyvarallisuus) hallussaan. Israel auttaa tässä mielihyvin ja sitä varten tämä Israelin Gaza -operaatiokin suunniteltiin jo paljon aikaisemmin valmiiksi, kuten käy ilmi esim. tuosta EIR Editor Jeff Steinberg January 2008 Memo on Israeli Planning of Bombardment of Gaza -kirjoituksesta. Se tehtiin tietenkin yhteistyössä Saudi-eliitin ja George W. Bushin kanssa Brittiläisen imperiumin ohjailemana. Kuten muistamme tästä kirjoitussarjasta, niin Yhdysvaltain nykyhallinto on ollut osa tätä Brittiläistä imperiumia.

Tässäkin nähdään se Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitin taktiikka, jossa luodaan vaivihkaa kummankin osapuolen taustalla rakentamalla ja manipuloimalla vihollisasetelma ja agenttien provokaatioiden avulla saadaan ruuti vihdoin syttymään ja / tai palamaan edelleen. Viime aikoina tämä oligarkkisaasta on käyttänyt tätä taktiikkaa esim. myös Georgiassa ja Intian Mumbaissa. Muutamia vuosia sitten tällaista omien etujen vaalimistaktiikkaa käytettiin Irakissa näennäisesti oikeutetulla Saddam Husseinin syrjäyttämisellä; heh, aikoinaan tämä oligarkkieliitti tuki Saddamia mm. Irakin ja Iranin sodassa 1980 -luvulla ja sitten Saddamista tuli ongelma omapäisen mahtailunsa takia. Kuinka se taas muistuttaakin tapauksesta Hitler; oligarkkieliittin onnistui tehdä taas virhe eli eivät hekään onneksi täydellisiä ole (Oikeasti äärimmäisen kaukana siitä). Kaikki ei ole heillä mennyt aivan suunnitelmien mukaan näissä viime kuukausien projekteissakaan (Irakissakin yhä vatvotaan sotailmapiiriin jumiutuneena), sillä pääasiallisiin tavoitteisiin Georgian ja Mumbain tapauksissa ei ole päästy kunnolla.

Georgian projektissa oli tarkoitus tehdä merkittävä viilto Venäjälle ja eritoten Venäjän ja lännen suhteille. Lopputulos jäi vähän vajaaksi, mutta aivan liian selväksi kuitenkin. Mumbain tapauksessa nämä oligarkkiporukat halusivat saada Intian ja Pakistanin pahemmin tukkanuottasille, mutta ainakin vielä toistaiseksi ei kovin kohtalokkaasti. Siellä sekasorrolla olisi osaltaan Venäjää uhkaava tarkoitus ja toisaalta Intian ja Kiinan heikentäminen ja uhkaaminen. Intia ja Kiina ovat uhka Brittiläiselle imperiumille sen kautta, että ne voivat tehdä maailman mitassa merkittävinä valtioina tuota Brittiläisen imperiumin oligarkkivaltaa uhkaavia yhteistyösopimuksia keskenään Venäjän kanssa, kuten juuri tähän talousromahdukseen liittyen Lyndonin vaatimalla tavalla Bretton Woods -systeemin mukaisia sopimuksia.

Brittiläisen imperiumin taktiikka manipuloida maailman taloudellisia ja poliittisia tapahtumia on siis pysynyt samana vuosisadasta toiseen. Väkivallalla on siinä erittäin merkittävä rooli. Väkivalta ja kaaos ovat keinoja pitää brittiläisen systeemin mukaan ihmiskarja ohjaksissa epävarmuutta, pelkoa ja sekasortoa viljelemällä. Yllä kuvatun lisäksi historia tuntee tähän mennessä vakavimpina tämän oligarkkieliitin luomina sotkuina Ensimmäisen ja Toisen maailmansodan. Jälkimmäinen on niistä vakavin, jonka vaikutus tuntuu yhä tänäänkin ja näyttää vahvasti siltä, että tämä oligarkkieliitti haluaisi jatkaa sen jälkipyykkiä vieläkin, koska se epäonnistui silloin 1930- ja 40-luvuilla saattaa fasistinen imperialisminsa totaaliseen huipennukseensa. Meidän on huomattava tässä, että Adolf Hitler oli tuolloin heille vain nukke saavuttaa se päämääränsä. Hitleristä tuli kuitenkin ongelma myös heille ja hänet sekä hänen hännystelijänsä piti siksi eliminoida. Tämän nykyisen talousromahduksen epäsuoralla avustuksella oligarkkisatanistimme yrittävät siis edelleen käyttää samoja levottomuutta ja vastakkainasetteluja luovia taktiikoita, joiden seuraukset ovat onneksi vielä toistaiseksi jääneet melko paikallisiksi selkkauksiksi.

Käymälä -blogin Svenillä on hyvä kirjoitus Suomen ja länsimaiden russofobiasta. Suomen Antifasistinen Komitea (SAFKA) kirjoittaa myös aiheesta ja tämän merkinnän kommentit ovat siihen liittyen hyvin mielenkiintoisia; huomaatte varmaan kuka kommentoijista on Brittiläisen imperiumin muokkaamassa yhteiskuntarakenteessa aivopestyksi saatettu tai provosoi esittäen sellaista. Russofobia liittyykin vahvasti tähän valtiollisella ja kansainvälisellä tasolla toimiviin Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitin väkivaltajuoniin ja -toimintaan. Svenin mainitsema venäjävihamielisyyttä tuottavaa propagandakoneistoa johtava ryhmä on yhtäkuin tämä minun kuvailemani (ja Lyndon LaRouchen ajatuksista siis alunperin saamani käsitys heistä) Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitti. Kuten Svenkin kuvailee, niin tämä eliitti on saastuttanut suuren joukon hännystelijöitään ja meitä ns. tavallisia ihmisiä propagandansa pauloihin tässäkin asiassa vuosikymmenten mittaan. Sattumoisin taustalla vaikuttaa tietysti myös konkreettiset Toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat täällä Suomessakin, jolloin suorat muistot ja sukupolvelta toiselle kerrotut "tarinat" niistä toimivat helposti tämän oligarkkieliitin pussiin jopa aivan "vahingossa".

Miksi sitten juuri Venäjä on tämän länsimaisen oligarkkieliitin silmätikkuna niin paljon, että sitä vastaan on kehitetty niin suuri vihakoneisto ja vihauskomusilmapiiri täällä ja muualla sekä tehty Georgian operaation kaltaisia heikentämis- ja mustamaalaamistekoja. Syy on yksinkertainen: Venäjä on aina ollut (Myös silloin, kun sen naamiona oli brittiläistä alkuperää oleva kommunismi; Karl Marx perusti oppinsa vahvasti Brittiläisen imperiumin oppi-isien, kuten Adam Smithin ajatuksiin ja teeseihin Lontoossa ollessaan) yksi viimeisistä esteistä tämän oligarkkieliitin maailmanhallinnalle. Venäjä on itsekin imperiumi sekä hyvine että huonoine puolineen, mutta se ei kuulu länsimaisen Brittiläisen imperiumin piiriin. Se on vihollinen eli Brittiläisen imperiumin vaikutusvaltaa ja hallintaa vähentävä ja uhkaava kilpaileva imperiumi ja näin on ollut jo vuosisatoja eikä mikään ole sen suhteen muuttunut nykypäivään tultaessa.

Osittain Venäjä on myös kateuden kohde, sillä osa näistä Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitinkin jäsenistä tietää tai ainakin aavistaa, että Venäjällä on paljon sellaista rikkautta (henkistä eritoten), jota länsimaissa ei ole. Onhan kyse kahdesta toisistaan poikkeavasta imperiumista, jotka ovat kehittyneet paljolti erillään toisistaan. Monet länsimaiset ihmiset ovat sellaiselle rikkaudelle tosin täydellisesti sokeita ja aivopestyjä (Tarkoituksella tietenkin by Brittiläinen imperiumi) luulemaan Venäjää lähinnä saastan kodiksi, vaikka itse ovat pahempaa saastaa todistetussa valossa; mikään ei voi olla pahempi maailmassa kuin Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitti. Sen räikein ilmenemismuoto fasismi on paljon syvemmin ja totaalisemmin paha kuin itsekin runsaasti paha kommunismi oli. Todisteena käy esim. aikavertailu; kommunismi on vähentynyt maailmasta paljon tehokkaammin lyhyemmässä ajassa kuin fasismi; vähemmän paha on ollut mahdollista juurittaa pois helpommin. Todisteena käy myös Käymälän Svenin vertailu tunteiden kehittyneisyydestä. Länsimaat ovat todellakin muodostuneet myös puuroutuneiden tunteiden sekametelisopaksi.

Väkivaltaa on myös sellaisella tasolla, josta puhuin jo viimeksi: Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen rappio eli se noosfäärisairaus, joka on muodostunut tämän oligarkkiporukan tekojen seurauksena vähitellen. Siihenkin kuuluu sekä henkinen että fyysinen väkivalta. Tämä noosfäärisairaus on pahentanut ja yleistänyt tällaista sosiaalista häiriökäyttäytymistä viime vuosikymmeninä edelleen. Henkinen väkivalta kohdistuu siinäkin sieluun ja fyysinen ruumiiseen. Suomessa räikeimmät esimerkit fyysisestä noosfäärisairauden aiheuttamasta väkivallasta ovat Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat; ne olivat eräänlaisia yksityisfasismin keskitysleiriseikkailuja osana laajempaa yhteiskunnallista fasismia. Meidän presidenttimme Tarja Halonen oli Uudenvuoden puheessaan huolestunut tästä, mutta eipä hänkään saanut kuvailtua riittävästi tätä oikeaa syytä ko. väkivaltaan. Aselakien tiukentaminen, sosiaalihuollon parantaminen ja hyvinvointipolitiikka ovat lähinnä vain oireiden hoitamista eikä itse syyn eli oireita aiheuttavan sairauden parantamista ollenkaan riittävällä tavalla. Johdonmukaisesti ajateltuna ko. sairaus saadaan vähitellen poistettua parhaiten, kun teemme tämän oligarkkieliitin toimintakyvyttömäksi; kaikki sen jäsenet vankilaan näistä rikoksistaan ja vähintään pois kaikista johtotehtävistä sekä asioihin vaikuttavista paikoista! Samoin on tehtävä (eli poistettava) heitä palvelleille yhteiskuntarakenteille: Politiikan ja talouden tuhoarkkitehtuurit, kuten monetarismi.

Sekin on kuitenkin vasta alkua. Olemme nimittäin nyt tässä kirjoitussarjassa havainneet, että länsimaisen elämisen kaikki osat on tavalla tai toisella saastutettu tämän oligarkkieliitin maailmankuvapropagandalla ja sen puitteissa kehittyneellä vajaalla ihmisyydellä. Sukupolvesta toiseen olemme jääneet oligarkkieliitin harjoittaman toiminnan seurauksena henkisen väkivallan syövereihin, joka kohdistuu sieluun ja emme osaa edes havaita kaikkea sitä, kun pidämme sitä normaalina tilanteen vuosisataisen hitaan kehittymisen takia. Alkuun päästyään jo pelkällä omalla painollaan se on kuitenkin levinnyt kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla kaikkialle maapallolle globalisaation ja ihmisten vuorovaikutusten kautta; Venäjällekin jossain määrin osaltaan sen takia. Se on juuri se noosfääribakteeri, joka on kaventanut länsimaisen ihmisen henkisen profiilin lähinnä vain rahantekokoneeksi oligarkkisen korporaatiosysteemin rattaisiin. Tämä kaventaminen aiheuttaa kaikkea sitä sakkaamista ihmisen käyttäytymisessä ja toiminnassa, joka ilmenee mm. Jokeloina ja Kauhajokina, koulukiusaamisena, masennussairautena, itsemurhina, rasismina, huumeorjuutena, markkina-arvoteoriana ihmissuhteissa (toteutuu siis käytännössä, mutta asianosaiset eivät halua aina myöntää), modernistisena - postmodernistisena arkkitehtuurina (etenkin funkkiksen pelkistetyimmät ja sarjatuotannollisimmat muodot), hip hopina musiikissa, bimboina tosi-tv:n julkkiksina jne.

Monet näistä asioista ovat muodostuneet vuosikymmenten ja jopa yli 100 vuoden aikana niin tiiviisti osaksi todellisuuttamme, että hyvin harvat meistä kykenevät kyseenalaistamaan ne niin kuin ne pitää kyseenalaistaa näinä Brittiläisen imperiumin l. brittiläisen systeemin aiheuttamina saatanallisina oireina ja asioina. Sen sijaan traagisesti edelleen monet pitävät näitä asioita sisältävää todellisuutta "normaalina". Normaalihan se ei missään tapauksessa ole meidän lajityyppiämme kohtaan ja meidän onkin ymmärrettävä, että länsimaisesta todellisuudestamme suuri osa on vain juuri tuota pahanlaatuista matrixia l. sumuverhoa, joka estää kunnollisen ihmisyyden esilletulon ja kasvun. Juuri sitähän tämä oligarkkieliitti on yrittänyt ylläpitää - tuottaa ja siksi se on myös tarkoituksella juoninut päänmenoksemme näitä "bakteereja" sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiimme sukupolvesta toiseen. Ihmisyyden kanssa manipuloiminen on kuitenkin vaarallisia yllätyksiä täynnä; pitäisi eliittisaastankin sen jo ymmärtää viimeistään Adolf Hitlerin kohdalta.

Miten sitten nämä Brittiläisen imperiumin aiheuttamat väkivallan muodot ja seuraukset voidaan ehkäistä, torjua ja parantaa? Vastalääke on yhtäältä väkivallasta pidättäytyminen eli ei pidä vajota heidän tasolleen ja toisaalta on vastalääkkeenä ryhdyttävä harjoittamaan kaikkeen tuohon väkivaltaan nähden päinvastaisia toimia: Kulttuuri, taide, kauneus sekä sielun ja aivojen hyvälaatuinen luovuus. Kaikki parhaimmat jäljellä olevat sielut ja elinvoimat on valjastettava siihen. Tämän tehostamiseksi on jatkuvasti tähdennettävä tuon pahanlaatuisen matrixin ilmenemismuotoja verrattuna vastalääkkeeseen niin, että pahiten aivopesty hölmökin sen tajuaisi. Joudutaan siis tarkoituksella osoittelemaan tuota vihollisen huonoutta ja vastalääkkeen hyvyyttä. Propagandaa se on siis tavallaan, mutta tässä tapauksessa juuri VASTAPROPAGANDAA. Siinä meillä kaikilla on niin paljon työtä ja oivallettavaa edessämme, että tämä maailman tilanne ehtii kuitenkin valitettavasti vaikuttaa siihen paljon haittaavalla tavalla. Aikaa ja mahdollisuuksia ei siis ole jaossa yltäkylläisesti, vaan elämme ns. sotatilassa laina-ajalla.

Itse aion kuitenkin käyttää tänä vuonna ja siitä eteenpäin mahdollisuuksia niin hyvin kuin pystyn ja omalla kohdallani vastalääkearsenaalistani löytyy tietysti oman alani ja kiinnostuksen kohteideni hunajaa: maisema-arkkitehtuuri, kasvit, valokuvaus jne. Tietysti uutena intensiivisenä kohteena tämä kirjoittaminenkin. Ehkä joku uusikin tapa löytyy... Tästä toiveikkuuden ilmauksesta huolimatta meidän on varauduttava myös ikävämpiin vaiheisiin, missä joudumme kenties sellaiseen selviytymiskamppailuun (esim. anarkia ja jopa kapinat - sodat), jossa emme voi toteuttaa tuota vastapropagandaa kunnolla tai ollenkaan. Sitäkin varten olisi keksittävä taistelukeinoja. Omalla kohdallani sen selvittäminen on vielä kesken. Sitä ennen tätä (vielä) suhteellisen rauhallista aikaa on käytettävä tuon vastapropagandan tekemiseen mahdollisimman hyvin. Se on yhtäkuin sielun ja ihmisyyden parantamista tästä noosfäärisairaudesta. Ehkä vähitellen riittävä määrä ihmisiä tajuaa ko. oligarkkieliitin satanismin luonteen, jolloin sen päänmenoksi voitaisiin tehdä ratkaisevia siirtoja; mitä? Toivottavasti ei ainakaan mitään sotiin ja väkivaltaisuuksiin ylipäätään johtavia...

Tuon oligarkkieliitin ja heidän hännystelijöidensä poistaminen olisi siis kuitenkin se paras auttava juttu, mutta senkin jälkeen tuota parantamista on jatkettava. Siitä on tultava lopulta itsestäänselvä osa "Uuden ajan" ihmisyyden luonnollisia toimintatapoja. Kulttuuri, taide, kauneus sekä sielun ja aivojen hyvälaatuinen luovuus ovat ihmisyyden tärkeimpiä ilmenemismuotoja toinen toisillemme ja ympäristöllemme, jossa kaikki muu yhteiskunnallinen ihmistoiminta on alistettava niiden valtaan ja niiden mukaisesti tehtäväksi. Ihmisyys jatkaa sen kautta kehittymistä lajina ja noosfäärinä. Se on tavoite ja kaikki muusta puhuminen on tuon oligarkkieliitin satanismin parissa vellomista ja juonimista. Tie tavoitteeseen alkaa systeemin vaihtamisella brittiläisestä amerikkalaiseen. Sen jälkeen on vuosikymmeniksi ja jopa vuosisadoiksi erittäin paljon tekemistä.

Thursday, January 01, 2009

Uudenvuoden myrskystä ja kylmenemisestä

Eilen ja viime yönä Oulunlääniä ja Lappia sekä osittain Itä-Suomeakin koetteli voimakas myrsky, jonka aiheutti Norjanmereltä nopeasti itään liikkunut voimistuva matalapaine. Se teki runsaasti tuhojaan, joista nämä raportit kertovat: Helsingin Sanomien juttu ja Iltasanomien juttu 1, juttu 2, juttu 3 ja juttu 4. Tässä ovat merkinnät A ja B myrskyyn liittyen Helsingin sää kuvina -blogista.

Myrsky mm. siirsi Oulun kaupungin järjestämän Uudenvuoden ilotulituksen ensi lauantaihin ja teki laajoja sähkökatkoksia Itä-Suomessa. Ne johtuivat siellä myrskyn lisäksi jo aikaisemmin puihin kerääntyneen suuren lumimäärän aiheuttamasta kuormasta, jolloin sähkölinjoille kaatuneiden puiden määrä lisääntyi sen takia. Lapissa puiden kaatumista vähensi niiden lumettomuus ja toisaalta jo kunnolla jäätynyt maa. Rakennuksille tuli kuitenkin tyypillisiä kattovaurioita.

Täällä Etelä-Suomessa tuuli tuntui vuoden vaihtuessa yöllä myös melko voimakkaana. Se toi odotetusti pakkasilmamassan pohjoisesta ilman lumisateita ja kylmän rintaman ylitys näkyi vain keski- ja yläpilvien vyöhykkeinä eilen illalla. Pakkanen ei ole vielä kiristynyt aivan niin voimakkaasti kuin ennusteissa vielä eilen näytti, mikä sopii minulle, kun en ole kovien pakkasten ystävä. Kiristyviä pakkasia on kuitenkin yhä tulossa sunnuntaihin mennessä. Etelä-Suomen sisämaassa se tietänee edelleen -15 astetta kovempia pakkasia ja etelärannikolla -10 astetta kylmempää. Lounaissaaristossa pysytään lähes koko ajan "lämpimän" Itämeren ansiosta vain muutaman asteen pikkupakkasessa.