Saturday, May 13, 2017

Poikkeuksellisen kylmä takatalvi Suomessa toukokuun toisella viikolla 19/2017 - Analyysiä valokuvin














----- Takatalvinen lumiraekuuro Espoon Leppäsillassa tiistaina 9.5.2017 klo. 18:42 - Reippaan lumiraekuuron takaa erottui jotenkuten ajankohdan paljon myöhässä ollut kasvukauden kehitysaste; edustan koivu oli vielä täysin lehdetön, mutta sen takana tuomipensaikossa oli jo sentään hieman vihreää. Uutta niittykasvillisuutta ei ollut myöskään vielä kunnolla esillä.















----- Takatalvinen lumiraekuuro Espoon Leppäsillassa tiistaina 9.5.2017 klo. 18:41 - Edelliseen vuoteen verrattuna ja tähän takatalveen nähden erikoisesti Etelä-Suomen viljapelloilla on tehty aivan normaaliaikaisia kylvöjä toukokuun alkupuolella, kuten tässä noista lumirakeiden korostamista kylvöäestysjäljistä voidaan nähdä >> Tämä johtuu siitä, kun viime syksyn vähäsateisuus, viime talven vähälumisuudesta johtuneet vähäiset sulamisvedet sekä tämän kevään melko vähäiset sademäärät ovat asettaneet pellot roudan sulamisen jälkeen nopean kuivumisen tilaan, ja kylvökset tehdään näillä alueilla aina maan kuivumisasteen perusteella eikä niinkään lämpötilojen; taktiikkana tässä on ollut myös se, että siemenet ovat heti itämisvalmiita pelloissa lämmön palatessa - Viime vuonna kylvöjä esim. tälle pellolle tehtiin myöhemmin toukokuun lopulla ja kasvukauden oltua jo lähes täysikesäisessä lehdessä ja edeltäneestä ennätyslämmöstäkin huolimatta, koska silloin huhtikuun lopussa oli ollut liikamärkyyttä aiheuttaneita hyvin runsaita vesisateita. 


Analyysiä Etelä-Suomeakin kohdanneesta poikkeuksellisesta kylmyydestä viikolla 19/2017 (8. - 14.5.2017) >>

Tämä viikko 19/2017 on siis ollut säältään koko Fennoskandiassa poikkeuksellisen kylmä ja erikoisen takatalvinen ajankohtaan nähden >> Niinpä otan tämän säätapahtuman tässä erikseen ruodintaan noiden kahden valokuvan kera. Valtamediassakin tilanne on ollut isona puheenaiheena - Nyt todellakin on poikkeuksellinen sää: Uudellamaalla kylmimmät keskilämpötilat 60 vuoteen.

- Toinen syy tähän esilleottoon on myös se, kun tasan vuosi sitten toukokuun 2016 kahden ensimmäisen viikon aikana sää oli Suomessa kontrastina täysin päinvastaisesti toisessa ääripäässä, eli silloin oli poikkeuksellisen lämmintä. Kontrastin vertailu onkin nyt mielenkiintoista ja tuosta tasan vuoden takaisesta lämpöaallosta vastaava sääseurantani on taltioituna tuossa >> Kesän 2016 kuumin päivä - Osa 1 (Poikkeuksellinen toukokuun 1. ja 2. viikon lämpöaalto).

Tässä esilleotossa listaan aluksi muistakin sääseurannoistani tutuille Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille tämän viikon ma-pe välisten vuorokausien maksimilämpötilat, joidenka poikkeava alhaisuus hyvin kuvaa tätä kylmyysaaltoa. Yöpakkasiakin esiintyi tuona jaksona joka yö, mutta niiden ankaruus ei ollut suhteessa niin poikkeavaa kuin päivien kylmyys > Tosin juurikin em. uutisjutun mukaan etenkin Uudellamaalla myös vuorokausien keskilämpötilat laskivat ennätysmäisiin kylmyyksiin.

Listaan tällä kertaa nuo kaikki vuorokaudet yhteen könttiin, ja sen perään luonnehdin hieman tarkemmin vallinneita sääolosuhteita mm. suursäätilallisen analyysin kautta. Sen perään liitän tätä säätapahtumaa myös laajempiin ilmastollisiin kokonaisuuksiin, jossa tulee osoitettua mm. Auringon roolia ja taas myös kyseenalaistettua ilmastonmuutosalarmismia.

Alle listattujen lämpötilojen lähteenä on ollut Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivusto, mutta pysyvämmän lähdetiedon tarjoaa Ilmatieteen laitoksen sääasemien arkisto. Siellä on kaikkien Suomen virallisten sääasemien sääarkistot niiden kunkin koko historian ajoilta.

Mainittakoon vielä, että valitettavasti alla olevassa listauksessa olen poistanut kaikki Tampereen Siilinkarin tiedot (ja korvannut ko. kohdissa tiedot tästä ilmoituksella suluissa), kun Ilmatieteen laitoksen tilastoissa on sen paikan kohdalla juuri kyseisen jakson aikana isoja tietokatkoksia. Lämpötila-arvot on pyöristetty lähimpään kokonaislukuun; ja tasan puolivälistä kokonaislukuja aina ylöspäin.


Poikkeuksellisen kylmän sääjakson maksimilämpötilat lähinnä Etelä-Suomessa 8. - 12.5.2017 >>

Maanantain 8.5.2017 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +5 astetta, Turku +7 astetta, Salo +7 astetta, Pori +5 astetta, Hämeenlinna +6 astetta, Tampere; Härmälä 5+ astetta, Tampere; Siilinkari (Hylätty Ilmatieteenlaitoksen puuttuvien tietojen takia), Helsinki (Kaisaniemi) +7 astetta, Vantaa +8 astetta, Hyvinkää +7 astetta, Lahti +7 astetta, Kouvola +7 astetta, Porvoo +9 astetta, Lappeenranta; Lepola +5 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +6 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +8 astetta, Mikkeli +6 astetta, Jyväskylä +6 astetta, Savonlinna +4 astetta, Joensuu +4 astetta ja Ilomantsi +3 astetta.

Tiistain 9.5.2017 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +5 astetta, Turku +5 astetta, Salo +5 astetta, Pori +5 astetta, Hämeenlinna +5 astetta, Tampere; Härmälä +5 astetta, Tampere; Siilinkari (Hylätty Ilmatieteenlaitoksen puuttuvien tietojen takia), Helsinki (Kaisaniemi) +5 astetta, Vantaa +6 astetta, Hyvinkää +5 astetta, Lahti +6 astetta, Kouvola +7 astetta, Porvoo +5 astetta, Lappeenranta; Lepola +5 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +5 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +5 astetta, Mikkeli +6 astetta, Jyväskylä +6 astetta, Savonlinna +6 astetta, Joensuu +5 astetta ja Ilomantsi +3 astetta.

Keskiviikon 10.5.2017 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +5 astetta, Turku +7 astetta, Salo +6 astetta, Pori +5 astetta, Hämeenlinna +6 astetta, Tampere; Härmälä +6 astetta, Tampere; Siilinkari (Hylätty Ilmatieteenlaitoksen puuttuvien tietojen takia), Helsinki (Kaisaniemi) +6 astetta, Vantaa +6 astetta, Hyvinkää +6 astetta, Lahti +6 astetta, Kouvola +5 astetta, Porvoo +5 astetta, Lappeenranta; Lepola +4 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +5 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +4 astetta, Mikkeli +3 astetta, Jyväskylä +3 astetta, Savonlinna +2 astetta, Joensuu +4 astetta ja Ilomantsi +3 astetta.

Torstain 11.5.2017 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +6 astetta, Turku +8 astetta, Salo +9 astetta, Pori +6 astetta, Hämeenlinna +7 astetta, Tampere; Härmälä +6 astetta, Tampere; Siilinkari (Hylätty Ilmatieteenlaitoksen puuttuvien tietojen takia), Helsinki (Kaisaniemi) +6 astetta, Vantaa +8 astetta, Hyvinkää +7 astetta, Lahti +6 astetta, Kouvola +7 astetta, Porvoo +6 astetta, Lappeenranta; Lepola +3 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +4 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +6 astetta, Mikkeli +6 astetta, Jyväskylä +6 astetta, Savonlinna +4 astetta, Joensuu +4 astetta ja Ilomantsi +3 astetta.

Perjantain 12.5.2017 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +8 astetta, Turku +11 astetta, Salo +11 astetta, Pori +9 astetta, Hämeenlinna +9 astetta, Tampere; Härmälä +9 astetta, Tampere; Siilinkari (Hylätty Ilmatieteenlaitoksen puuttuvien tietojen takia), Helsinki (Kaisaniemi) +10 astetta, Vantaa +10 astetta, Hyvinkää +10 astetta, Lahti +8 astetta, Kouvola +8 astetta, Porvoo +10 astetta, Lappeenranta; Lepola +6 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +6 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +7 astetta, Mikkeli +7 astetta, Jyväskylä +7 astetta, Savonlinna +6 astetta, Joensuu +6 astetta ja Ilomantsi +5 astetta.


Suursäätilallinen analyysi ko. kylmyysaallosta >> Kylmyys alkoi muodostua Fennoskandiaan jo edeltäneen viikonlopun aikana, kun Suomen länsipuolella ollut vahva korkeapaine alkoi muotoutua enemmän Grönlannin ja Islannin ylle ja samalla voimakas matalapaine asettui Jäämereltä Suomen itä-koillispuolelle; tämä mahdollisti voimakkaan ja laajan pohjoisvirtauksen näiden elementtien väliltä aina Pohjoisnavalta saakka yli koko Fennoskandian ja suureen osaan muutakin manner-Eurooppaa.

Tämän virtauksen pysyvyys oli suursäätilallisesti varsin yllättävää, sillä tuo em. aseltelma jatkui tällä päättyvällä viikolla 19 koko ajan aina to-pe paikkeille saakka - Eli tilannetta ohjasi hyvin jumittuneesti tuo Grönlannin-Islannin laaja korkeapaine monen päivän ajan; siinä yhteydessä matalapaineiden reitti pysyi Mustaltamereltä Uralille, jossa jokainen niistä imaisi länsireunallaan vuorollaan napa-alueelta tuota kylmyyttä etelään ko. pohjoisvirtauksessa.

Vasta eilen perjantaina alkoi tilanne muuttumaan selvemmin, kun tuo Grönlannin-Islannin korkeapaine on heikentynyt ja samalla heikkoa korkeapaineen selännettä on muodostunut aluksi Skandinaviaan. Tänään se selänne on siirtynyt jo Suomen ylle lämmittäen säätä selvemmin, kun tuo pohjoisvirtaus on samalla lakannut.

Päivittäisistä sääolosuhteista ja pienilmastollisista seikoista mm. seuraavaa >> Etenkin ma-ke aikana tuo kylmä pohjoisvirtaus sisälsi sen verran kosteutta ja epävakaisuutta, että jokaisena niinä päivänä keski- ja iltapäiviksi sekä alkuilloiksi syntyi yleisesti kuurosateita - tämä ilmiö kertoi kylmyydestä huolimatta siitä, että auringonsäteilyn teho oli jo oikeastaan kesäistä aiheuttaen mahdollisuuden ns. konvektiosateiden muodostumiselle päiväaikoina, joka on tyypillinen kesäilmiö. 

Tässä tilanteessa kuurosateiden olomuodot olivat vain hyvin erikoisia eli kylmyyden takia lähes yksinomaan vain räntää, lunta ja lumirakeita eteläisintä Suomea myöten - Itse asiassa usein satoi sekä lunta että lumirakeita yhtäaikaa välillä rankastikin, joka myös osoitti tuon auringonsäteilyn edesauttamaa konvektiosadetyyppiä kesäiseen suuntaan; korkeissa konvektiopilvissä muodostuu tyypillisen helposti myös rakeita, ja näin kylmässä ilmassa niiden muodostuminen esiintyi lumen kanssa samalla kertaa.

Ma-ke aikoina nämä kuurosateet osaltaan pitivät päivälämpötiloja koko tarkastelualueella hyvin matalina; kylmimmät alueet olivat tyypillisesti runsaimpia ja laajimpia kuuroja saaneet alueet - Joka tapauksessa pohjoistuulten ajettua pilviä nopeaan tahtiin yli alueiden lähes kesäisen auringonsäteilyn ja voimakkaiden kuurojen välinen vaihtelu pilvitilanteiden mukaan ko. vuorokausina aiheutti sen, että sakeimpien kuurojen aikana lämpötilat hetkellisesti laskivat noista em. maksimiarvoista mihin aikaan keski- ja iltapäivistä tahansa jopa lähelle nollaa.

Niinpä runsaimmat kuurot tuottivat helposti jopa 1 - 3 cm paksuisia lumipeitteitä hetkessä esiintymisalueillaan kunakin noina päivinä; joissakin paikoissa jopa jokaisena kolmena vuorokautena syntyi hetkellisiä lumipeitteitä, mutta joissakin toisissa paikoissa tosin vain yhtenä tai kahtena päivänä. Lisäksi myöhään alkuillalla esiintyneet kuurot tuottivat paikoin sellaisia lumipeitteitä, jotka kylmenevän illan ja seuranneen yöpakkasen turvin säilyivät ainakin osaksi seuraavan aamun puolelle. Keskemmällä päivää esiintyneet lumipeitteet sen sijaan sulivat alle tunnissa kuurojen väleillä.

Sitten torstaina kuuroista alkoi jo häviämään runsautta ja esiintymistiheyttä varsinkin lännestä alkaen, kun pohjoisvirtaus alkoi selvemmin heikentymään. Se tarkoitti samalla etenkin länsiosissa jo hieman korkeampia päivälämpötiloja, mutta edelleen kaikkialla alle +10 asteen lukemissa. Sitten eilen perjantaina poutaantuminen ja lämpeneminen jatkui lännestä alkaen, jolloin lounaiskolkassa mitattiin ensimmäisiä +10 asteen ylityksiä; samalla suuressa osassa aluetta keski- ja iltapäivän pilvisyys oli enää lähinnä ohutlevyistä kumpu- ja kumpukerrospilveä lumi- ja raekuurojen keskityttyä enää lähinnä vain Päijänteen tasan itäpuolelle.

Tänään lauantaina lämpeneminen on jatkunut vaihtelevassa pilvisyydessä ja keskiosiin keskittyneiden kuurojen kera sen verran, että +10 astetta on ylitetty päivälämpötiloissa entistä laajemmin ja reilummin > Huomenna sunnuntaina eteläisimmässä Suomessa odotellaan jo n. +15 asteen verran lämpöä.

Paikallissääerot eivät olleet kylmyysjaksossa mainittavia, koska joka päivä oli sen verran tuulista; sillä oli siis varsinkin päivälämpötiloja tasoittava ominaisuus - Yllä olevassa listauksessa oikeastaan vain noiden Lappeenrannan eri paikkojen välillä oli havaittavissa pientä paikallissääeroa, kun Konnunsuo suosi äärevämpiä lämpötiloja mantereisempana paikkana verrattuna Lepolan Saimaan äären luonteeseen.

Yöpakkasissa paikallissääeroja oli enemmän, jolloin selkeimmillä ja heikkotuulisimmilla hetkillä tuon seuranta-alueen puitteissa oli paikoin jopa -5 ja -9 asteen välisiä minimilämpötiloja; yleisemmin oli kuitenkin -1 ja -5 asteen veroisia minimilämpötiloja.


Seuraavaksi tämän tilanteen liittämistä kokonaiskuvallisemmin ilmastoon >>

-- 10:25 AM | *Northern Hemisphere having a tough time shaking off winter* >> Meteorologinen ilmasto- ja suursäätila-analyysi viime aikojen poikkeavasta ja ankarasta kylmyydestä - Se on kattanut siis laajoja alueita pohjoisella pallonpuoliskolla, ja pääsyy Euroopan suhteen varsinkin on siis ollut Grönlannin paikkeille muodostuneessa tosi vahvassa blokkikorkeapaineessa. 

-- MINI ICE AGE FEARS: No solar activity for TWO WEEKS sparks concern >> Ilmeinen kosmologinen syy viime aikaiseen hyvin poikkeavaan takatalveen, missä planetaarinen sääjärjestelmä suihkuvirtauksineen ja ilmanpainejakautumineen on ilmeisesti alkanut toimimaan Auringon uuden hiljaisen vaiheen takia mm. Grönlannin laajaa blokkikorkeapainetta edesauttaen ja merivirtoihinkin vaikuttaen....

Grönlannin laaja blokkikorkeapaine on itse asiassa yksi tyypillinen sääjärjestelmän tilanne, joka on toistunut historiassa monia kertoja, mutta siis ilmeisesti auringonpilkkuminimeissä herkimmin.... 

Suomeen Grönlannin laaja blokkikorkeapaine tietenkin tuo usein hyvin kylmää säätä, koska ilmavirrathan pohjoisella pallonpuoliskolla kiertävät korkeapaineen keskusta myötäpäivään, jolloin Fennoskandia ko. korkeapaineen itä-kaakkoispuolella joutuu usein ottamaan vastaan pohjois-koillistuulia.

---> Tämä palsta on em. informaation syventämisessä mielenkiintoinen varsinkin kommentteja paljon laittavan nimimerkki "peikko763" ansiosta! - Hänellä on hyvin paljon tietoa ilmaston osista liittyen mm. oleellisesti Auringon vaikutukseen merivirtoihin ja sääjärjestelmiin > Sääfoorumi | Sitä sun tätä keskustelua säästä – www.saaforum.tk.


Ilmastonmuutosalarmismiin liittyen hyvin lyhyesti >>

--- Finland Is Worried That It Is As Warm As 1939!

--- Ivanka Pressures Trump to Push Global Warming as Earth Enters New Ice Age » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind!

Noiden tarkoituksena on siis havainnollistaa sitä, kuinka verrattuna em. materiaaliin ilmastonmuutosalarmismi ei ota kunnolla huomioon Auringon hyvinkin suurta vaikutusta Maapallon ilmastoon, ja sen monia eri mekanismeja ja syklejä alkaen merivirtoihinkin vaikuttamistaan muutoksista jne. > Tämä on aihepiiri, jota on tutkittava paljon lisää, ja mikä joka tapauksessa minustakin on alkanut vaikuttaa paljon oleellisemmalta kokonaisuudelta ilmastomme luonnetta arvioitaessa kuin hiilidioksidikeskeinen pakkomielle ilmastonmuutosalarmismina; ja näin siis olen ollut mieltä jo paljon ennen tätä kylmäaaltoakin.


Sitten tämän kylmäaallon aiheuttamista luonnonilmiöistä, eli lähinnä Etelä-Suomen kasvukauden viivästymisestä huomioita >>

Jo huhtikuun loppupuolella ilmennyt parin viikon hyvin kylmä jakso aiheutti alueen kasvukauden alkamisen tyrehtymistä ja vasta Vapun jälkeen toukokuun ensimmäisellä viikolla sään jonkin verran lämmettyä Etelä-Suomen kasvukausi pääsi selvemmin alkamaan - mutta edelleen myöhässä. 

Tuon viime viikon lämpö keskittyi kasvien kasvun suhteen oikeastaan vain ke-pe välille, ja sittemmin aina eiliseen saakka kasvukausi on ollut tuon tämän viikon kylmyyden takia oikeastaan koko ajan lähes kokonaan keskeytyksissä.

Tämä on aiheuttanut sen, että tällä hetkellä kasvun sentään jo hieman elpyessä takaisin etenemään on kasvukauden kehitysvaihe Etelä-Suomessa myöhässä normaalista jo ainakin parisen viikkoa > Kasvutapahtumina se tarkoittaa mm. seuraavaa: vasta kaikkein varhaisimmissa koivuissa (Betula sp.) on hieman hiirenkorvapuhkeamista, mutta lähes kaikki muut koivut ovat edelleen käytännössä alastomia. Samalla metsävaahteroissa (Acer platanoides) on myös vasta varhaisimmissa puissa hieman keltaisten kukkien esillepursuamista.

Tämä tarkoittaa sitä, että niin puistoissa ja puutarhoissa kuin maaseudun luonnossa kunnon vihreyttä ei oikeastaan ole tullut edelleenkään lukuun ottamatta yksittäisiä varhaisimpia vihertyjiä, kuten luonnossa tuomia (Prunus padus) ja viljeltynä mm. kuusamia (Lonicera sp.), tuhkapensaita (Cotoneaster sp.) ja herukan suvun (Ribes sp.) lajeja; nämä varhaiset lajit ovat sentään jo selvästi vihreällä hiirenkorvalla.

Kasvukauden myöhäisyys tarkoittaa tällä hetkellä myös sitä, että merkittäviä loppukevään kukkijoita ei ole aloittanut vielä kukintaansa, kuten kaikki hedelmäpuut ja koristepuista rusokirsikka (Prunus sargentii) - Tämä viimeksi mainittu tarkoittaa sitäkin, että Helsingin Roihuvuoren Hanami-juhla on saamassa kukintansa vasta viikon kuluttua > Tällä kertaa onneksi tapahtuman järjestäjät ovat huomioineet sen hyvin: "HUOMIO, JUHLA SIIRTYY VIIKOLLA! Vuoden 2017 juhla on Roihuvuoren kirsikkapuistossa su 21.5. klo 12-18".

Viime vuonna monen edeltäneen vuoden tapaan tilanne oli siis lämpöaallon takia aivan päin vastoin Hanami-juhlassakin, eli rusokirsikan kukinta ehätti kehittyä jo melkein loppuun ennen Hanamia / siihen mennessä >> Tuossa on siihen liittynyt kirjoutukseni viime vuodelta: Helsingin Roihuvuoren Hanami-juhlan ajoitusongelmat koristekirsikoiden kukinta-ajan kanssa: Ilmastollisia, kasvitieteellisiä ja yhteiskunnallispoliittisia aspekteja aiheeseen.


Vielä seuraavaksi tulevasta säästä ja kasvukauden kirimismahdollisuuksista kohti normaalia etenemistahtia >>

Viimeisimpien ennustemallien mukaan sää on vihdoin muuttumassa normaalimpaan uomaan Euroopassa - Ensi viikolla 20/2017 (15. - 21.5.2017) tilanteeksi muodostuu suursäätilassa se, että alkuviikon pienen korkeapaineen jälkeen Atlantilta tulevat matalapaineet ottavat reittiä sen verran aikaisempaa pohjoisemmaksi, että etelästä-lounaasta mahdollistuu lämpimämpien ilmamassojen tuloa Suomeenkin. Samalla osa matalapaineista taitaa kuitenkin tulla myös Suomen päälle sateineen, mutta silti on odotettavissa lämpötilojen nousua ajankohdan vähintään normaalilukemiin; eli yölämpötilat nousevat useita asteita plussalle ja hallanvaarakin poistuu, ja päivälämpötilat voivat olla poutahetkinä +15 ja +20 asteen välillä.

Vielä jää kuitenkin epäselväksi se, että voisiko jo ensi viikolla jossain päin maatamme ylittyä vuoden ensimmäisen kerran +20 astetta - Tässä em. suursäätilassa kuitenkin näyttää mahdollistuvan manner-Eurooppaan ensi viikon aikana kesän ensimmäinen kunnon helleaalto, ja sen kuumuus näyttää keskittyvän sen viikon loppuun mennessä Itä-Eurooppaan (Puola-Ukraina); näillä näkymin sen tulomahdollisuudet ensi viikolla edes maistiaisena Suomeen näyttävät melko heikoilta...

Joka tapauksessa ensi viikolla Etelä-Suomen kasvukausi saa lämmöstä vihdoin selvästi parempaa vauhtia, jolloin mm. koivut alkavat vihertymään kunnolla ja metsävaahteran sekä rusokirsikan kukinnat pääsevät vähitellen valloilleen. Samalla Lapissa alkaa vihdoin paksujen lumipeitteiden pääsulaminen ja kevättulvat. Tavanomaisesta myöhään kevät ja etelässä kesäntulo silti vielä jää edelleen viikon kuluttuakin...


Loppukevennyksenä >>

On tosiaan ollut naurettavan kylmää >> Pokka petti! Pekka Pouta repesi kesken suoran lähetyksen – sai juontajatkin sekoilemaan.

Erkki Harjama lupaa pyryä ja pakkasta >> Pekka Poudan tuo hervoton sääennuste sai minut muistelemaan sitä, kuinka omassa lapsuudessani ja nuoruudessani tv-meteorologit olivat nykyiseen aikaan verrattuna jopa tosikkomaisuuteen saakka asiallisia. Poimin tästä esimerkiksi tämän Erkki Harjaman tv-sääennusteen tammikuulta 1987.

Olin itse jo tuolloin tosi kiinnostunut meteorologiasta, ja tämä Erkki oli itse asiassa yksi suosikkimeteorologeistani tuolloin.

Entinen presidenttimme Mauno Koivisto on kuollut - Kommentti hänen roolistaan 1900-luvun lopun agenttina Suomen taivuttamiseksi länsi-imperialismin ja globalismin ikeeseen (Päivitetty!)

Jaahas, eräs Suomen 90-luvun laman pääarkkitehdeista tai pikemminkin niiden arkkitehtien pääsuojelijoista on sitten kuollut hetki sitten...

--- Tuolla tavalla reagoin eilen illalla entisen presidenttimme Mauno Koiviston kuolinuutiseen - Ihmisenä ihmiselle toivon normaalisti rauhaa hänen sielulleen "Lepää rauhassa" -toivotuksin!

Silti tähän tilanteeseen kuuluvan kannanottoni tarkoitus on nyt ravistella näkemään Koiviston historiassa tekemä politiikka oikeammissa suhteissa ja merkityksissä verrattuna tuon kuolinuutisen herättämään valtavaan ylistys- ja juhlapuhetulvaan niin valtamediassa kuin sosiaalisen median piirissäkin hänen roolistaan maassamme.

Tuollainen ruusuinen ja ylistävä muistojen ja kommenttien tulva Koivistosta kertoo ensinnäkin hyvin siitä, kuinka valtava merkitys ja ennen kaikkea teho (valta)median luomilla suggestioilla ja maailmankuvamuokkauksilla Suomessa(kin) oli juuri ennen Internettiä Koiviston merkittävimpinä työvuosina 1960-luvulta jopa aina 90-luvulle saakka. 

>> Ilman Internetin nykyistä vaihtoehtomedian nousun mahdollistumista ja sen piirissä tervetullutta valtaapitävien kyseenalaistusta maailmankuvamme oli tuolloin (lähi)menneisyydessämme vielä hyvin helposti ja totaalisesti vallanpitäjien ja silloisen ainoan median mieleisekseen ohjailtavissa - Varsinkin 1990-luvun laman syiden ja seurausten selittelyissä sen mukaan oli iso rooli mm. Koivisto-kuvankin luomiseksi "hyväksi johtajaksi".

Etenkin noina vuosikymmeninä lapsuuttaan / nuoruuttaan eläneille on siksi Koivistosta jäänyt muistoihin yliruusuinen ja suggestoitu "hienon johtajan" harhakuva! - Monille hän on siksi piirtynyt mieleen nyt kuolemansa siivittämänä "yhtenä parhaimmista Suomen presidenteistä".

Toki Koiviston oli havaittu huomauttaneen etenkin työuransa jälkeen eläkkeellä ihan hyviäkin huomioita maailmantilanteesta, kuten hän oli tuominnut Naton toimia jopa sotarikoksiksi 90-luvun Jugoslavian sodassa (Koivisto tuomitsee Naton pommitukset). 

>> Tämä on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana tyypillistä valtaapitäneiden piirissä, jossa valtakautensa aikana heitä sitoo vahvasti agenda, ja siten heidän puheensa ovat tyystin suitsittuja ja muokattuja. Eläkkeellä ilman suoraa vaikutusroolia sitten voidaan hieman olla katumapäällä leikisti näön vuoksi tai ehkä joskus aidostikin, ja sanoa jotain pikkuosuvaa ja semihumaania...

Tilanne Koivistonkin suhteen oli siis mm. juuri presidenttikausillaan se, että hänet saatiin mukaan silloisistakin länsikabinettien ja -ajatushautomoiden (Bilderberg-ryhmä, Trilateraalinen komissio jne.) sisäisistä agendoista käsin toimimaan etenkin lännen pankkiiri- ja globalistieliitin intressien hyväksi, jossa tärkeä prosessi oli saada Suomea taivutettua tulevan EU-imperialismin toteuttamisen hyväksi. 

Koivistokin oli siis tärkeä globalistien agentti jo aikoinaan, vaikka siis silloinen (valta)media piti meidät kaikki tyystin pimennossa ja valheessa mm. juuri siitä, mitkä olivat 90-luvun kohtaloissa silloisten prosessien metafyysiset ja taustavaikuttaneet ominaisuudet geopolitiikassa ja taloudessa niiden julkisivuina toteutuneiden näennäisten ilmiasujen (mm. juuri laman vaikutukset ja piirteet) piilottamina.

Piilotettujen prosessien taktiikkana 90-luvulla oli siis muokata juuri lamakriisin kautta Suomi antautumaan tulossa olleiden euron ja EU:n imperialismiin transatlanttisen pankkiiri- ja globalistieliitin maailmanherruusmissiota varten > Kuten sellaisesta globalismista olen sanonut, niin se on fasismia uudessa salakavalassa nykymuodossaankin - Tavallaan voidaan siis sanoa, että myös Koivisto tuki aikoinaan sen mahdollistumista nykytilanteessamme!

Listaan lopuksi alle aineistoja havainnollistamaan tätä seikkaa:

>> Muistan: Mauno Koivisto | Ylioppilaslehti:

Lainaus: "Kyllä kai kaikkein tärkeintä elämässä on, ettei jouduta elämään jonkun pahan ja jatkuvan uhan alla. Ja että koko väestö kokee tuntevansa yhteiskunnan systeemit – ja kokee myös, että niihin on mahdollista vaikuttaa. Tämä antaa toivon siitä, että tulevaisuudessa asiat voivat olla paremmin."

>> Tekopyhyyden huipentuma, koska juuri tänään eletään Suomessa yhteiskunnallispoliittista tilaa, jossa paha jatkuva uhka globalistien imperialismin taholta monella tavalla on haittana, ja väestöä aivopestään jatkuvasti pois ymmärtämästä yhteiskunnan systeemeiden juuri niitä ominaisuuksia, jotka ovat Koivistonkin mahdollistamana viime vuosikymmeninä tuon em. tilanteen saanut aikaan, ja miten siksi ei asioihin enää voi oikeasti vaikuttaa!

>> Koiviston konklaavi | Jorma Jaakkolan kotisivut.

>> 770. Koiviston konklaavi - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa.

>> Raju väite uutuuskirjassa: Koivisto oli KGB:n narussa.

Päivitys sunnuntaina 14.5.2017 klo. 16:20 >> Lisään tähän vielä Arhi Kuittisen samoja Koivisto-kriittisiä teemoja käsittelevän kirjoituksen: Mauno Koivisto CIA:n asialla itsenäisyyttä tuhoamassa.

Monday, May 08, 2017

Brittiläisen imperiumin ikeessä syntynyttä popmusiikkia: New Musik -yhtyeen tuotantoa 1980-luvun alusta

Musiikkiaiheinen blogikirjoitus on tässä taas esittelyssä, mutta en teekään vielä euroviisuaiheista musiikkikirjoitusta, vaikka tällä viikolla viisuja taas lauletaan, ja vaikka olen viime vuosina ottanut viisut yhteiskunnallispoliittisen arvioinnin peiliksi joka kerta - Teen kyllä aikanaan tämänkin vuoden viisuista analyysiä...

Sen sijaan nyt otankin hieman poikkeuksellisesti tässä musiikkisarjassani esille yhdeltä bändiltä useita kappaleita kerrallaan, koska ne kuvaavat niin osuvasti ja tärkeästi nykyistäkin yhteiskunnallispoliittista tilannettamme länsimaissa, vaikka ko. biisit ovat peräisin reilun 35 vuoden takaa > Voin jo heti kärkeen sanoa, että tämä on ollut hyvin piilotettu, mutta erittäin upea helmi löytö!

Kyseessä on vuosien 1977 ja 1982 välillä toiminnassa ollut brittiläinen yhtye nimeltään New Musik - He olivat tuolloin uuden aallon (new wave) ja syntikkapopin trendikkäimpiä yhtyeitä varsinkin suosionsa huipennuksen aikaan vuonna 1980, mutta jo heti seuraavana vuonna he alkoivat jäämään muiden saman genren vieläkin trendikkäämpien ja / tai uudistavampien yhtyeiden varjoon ja jalkoihin; kuten Ultravox, Duran Duran ja Depeche Mode... Pian muukin epäonni astui kuvaan, ja bändi lopetti toimintansa vuoden 1982 aikana heti kolmannen albuminsa perään.

Heillä oli kuitenkin tuon vuoden 1980 lyhyen hittilistasuosionkin lisäksi myös kritiikkimenestystä, mistä tavallaan paras esimerkki on se, kun heidän debyyttisinglensä "Straight Lines" koki vuonna 1979 yllättävän promotoinnin itsensä Frank Zappan taholta, joka BBC:n erään radio-ohjelman vierailevana juontajana otti ko. kappaleen soittoon ilmeisesti silloisista uusista bändeistä esimerkiksi yhtenä varteenotettavimmista...

Merkille pantava on myös tuo bändin nimi, joka on mitä ilmeisimmin ottanut inspiraationsa George Orwellin romaanista "Vuonna 1984", jossa esiteltiin totalitaristinen maailma sisältäen mm. ns. uuskielen nimeltään "newspeak", jolla kontrolloitiin diktatuurillisesti ja kaventavasti sen maailman väestöä, ja josta ko. bändi siis ilmeisesti väänsi itselleen vastaavan yhtyenimen korostavalla k-kirjainlopulla.

Nimivalinta olikin hyvin osuva, sillä bändin kappaleissa lyriikat käsittelivät hyvin paljon juurikin yhteiskunnallispoliittisia aiheita, ja etenkin tarkastellen niissä olevia sosiologisia ja muita ongelmia totalitarististen ja ismillisten muotojen ja tilanteiden valossa > Bändi olikin kuin se kriittinen kulttuuriälykköjen ääni, joka olisi voinut olla myös tuossa Orwellin romaanissa "se joku" salaa toiminut kellaribändi...

Reaalimaailman suhteen New Musik sopi toki yhteiskunnallispoliittiseksi kriitikoksi myös silloisessa Thatcherin Britanniassa, mutta nyt olen itse havainnut juuri sen, kuinka bändin nämä lauluaiheet ovat itse asiassa tänä päivänä osuvampia ja tärkeämpiä kuin koskaan ennen niiden julkaisujen jälkeen, koska ne osoittavat hyvin sormella nykyistä globalistien promotoimaa salakavalaa totalitarismiaaltoa > Bändin pääasiallinen biisinkirjoittaja laulaja-kitaristi-kosketinsoittaja-tuottaja Tony Mansfield olikin näemmä hyvin kaukonäköinen ja sivistynyt; ei siis ihme, miksi bändi pian jäikin unholaan pikaisesta valtavirtavisiitistään...

Olen valinnut alle viisi parhaimpiin kuuluvaa esimerkkiä näistä New Musikin poliittisista kappaleista - Koska bändi oli Suomessa aikanaankin hyvin tuntematon, ja vaikka olen ollut innokas brittiläisen populaarimusiikin fani teinistä saakka, niin bändi on tullut minulle tutuksi vasta viime vuosina. Näihin esiteltäviin kappaleisiinkin olen siis tutustunut paremmin vasta hiljattain.

Mainittakoon vielä, että bändillä on hienot epäviralliset kotisivut - Sieltä olen lainannut alla esiteltävien kappaleiden lyriikat.


New Musik -yhtyeen tuotantoa 5 kappaleen verran >> 


Youtube-video - New Musik: "Straight Lines":

Tämä on se Frank Zappankin promotoima bändin debyyttisingle, joka ei kuitenkaan saanut vielä mainittavaa listamenestystä loppuvuonna 1979; ensimmäisen Top of The Pops -esiintymisen bändi kuitenkin tuossa vaiheessa sai. Kappaleen lyriikoissa käsitellään totalitaristisen yhteiskunnan "suoraviivaisia", "yksisuuntaisia", ehdottomia, hektisiä, teollisen yksioikoisia, yhtenevän ryhmäkurillisia ja "peruuttamattomia" toimintatapoja.

Lyriikat: "You're running in circles
Yet travelling in straight lines
You're racing around
You move at the speed of time
We're running together
We're moving along the way
Whatever the weather
You'll find there'll be no delay

Sure you can hit the beaten track
But you can never turn it back

One way

Moving on a straight line
Moving on a straight line

You're making decisions
You wonder which way to choose
There's this way, and that way
How could you ever lose
We're shifting together
We're on a production line
All drifting together
As a patent unique design

Yes you can hit the beaten track
But you can never turn it back

One way

Straight lines. Straight lines
Straight lines. Straight lines
Straight lines. Straight lines
Straight lines. Straight lines

Moving on a straight line
Moving on a straight line

It's part of the service
That carries you on ahead
There's only the one way
The ticket is in your head
With robot precision
We're gonna be doin' just fine
So here we are, here we go
Moving in one straight line

Sure you can hit the beaten track
But you can never turn it back

One way

Straight lines. Straight lines
Straight lines. Straight lines
Straight lines. Straight lines
Straight lines. Straight lines

Sure you can hit the beaten track
But you can never turn it back

One way

Straight lines. Straight lines
Straight lines. Straight lines".


Youtube-video - New Musik: "Living By Numbers":

Tästä toisesta singlestään muodostui yhtyeen suurin hitti heti alkuvuodesta 1980, kun se saavutti Britannian singlelistalla yllättäen sijan 13. Kappaleessa on otettu totalitaristisen yhteiskunnan toimintamuodoista esille numeromania ja numeroiden avulla pakkomielteisesti toimiminen, joka onkin erittäin osuva viite myös nykytilanteemme taloususkonnolliseen diktatuuriin ja sen näennäiseksakteihin kaikkivoipaisuuskuvitelmiin pörsseissä ja "markkinoilla"... Lisäksi osuva piikki tulee tästä myös viime aikaiseen Kelan toimeentulotukien myöntämisen ruuhkakriisiin, jossa tukiasiakkaat olivat "vain numeroita" kaaoksessa.

Lyriikat: "Living by numbers
Adding to history
And living by numbers
I guess was always meant to be

Living by numbers
Living by numbers now

We've been living a long time
Counted out in the rows of files
Such a digital lifetime
It's been by numbers all the while

Living by numbers
Living by numbers now

You count the days but does it all add up to you
Does it all add up to you
Why we're
Living by numbers
Living by numbers now

So you're living by numbers
And numbers you answer to
You can count all the numbers
You bet that someone's counting you

Living by numbers
Living by numbers now

Living by numbers
Living by numbers now

They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
Just your number

They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
Just your number

They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
Just your number

They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
They don't want your name
Just your number".


Youtube-video - New Musik: "This World Of Water":

Tämä yhtyeen kolmas single oli myös jonkinlainen hitti Britanniassa vuonna 1980, ja tällä kertaa kappaleen lyriikoissa on abstraktimmin vertauskuvallinen kannanotto totalitarismiin; nyt vesielementti on otettu kekseliäästi allegoriaksi totalitarismiksi muodostuvasta ja nimeltä mainitsemattomasta ideologiasta, josta on siis tullut kappaleen kuvailemana kaiken kattava ja kaiken hyvän tukahduttava haitta yhteisölle... Lyriikoissa viitataan myös salaliittoihin, kun mainitaan ko. allegorisen vesielementin "syvyydestä, josta jotkut eivät halua puhua"... 

- Nämä kolme tähän mennessä esiteltyä kappaletta löytyvät myös bändin debyyttialbumilta "From A To B".

Lyriikat: "These waters have frozen
Can't break the ice no more
It's raining so hard now
Can't seem to find a shore

World of water
Where you swim for the other side
World of water
But you're swimming against the tide

This all goes so much deeper
Than some would like to say
Soaked in this world of water
Until it's washed away

World of water
Where you swim for the other side
World of water
But you're swimming against the tide
World of water
You can drown but you still survive

No colour no feelings
No time to sit around
No living no dying
No one here to be found
No entry no exit
I like to be beside the sea

The tide comes in once more but
I'm safe on higher ground
The water here still rising
It's come to drag me down

World of water
Where you swim for the other side
World of water
But you're swimming against the tide
World of water
You can drown but you still survive

World of water
Where you swim for the other side
World of water
But you're swimming against the tide
World of water
You can drown but you still survive

World of water
Where you swim for the other side
World of water
But you're swimming against the tide
World of water
You can drown but you still survive

World of water
Where you swim for the other side
World of water
But you're swimming against the tide
World of water
You can drown but you still survive".


Youtube-video - New Musik: "Division":

Tämä neljäs esiteltävä kappale onkin jo yhtyeen toiselta albumilta "Anywhere", joka ilmestyi alkuvuonna 1981, mutta siltä ei enää tullut yhtään hittisingleä. Tämä on albumiraita, jota ei siis singlenä muutenkaan julkaistu. Sen lyyriikoissa on hienosti otettu kriittistä kantaa sosiologiseen vastakkainasetteluongelmaan ideologisten ajattelutapojen otettua diktatuurilliset ja kahtiajakavat roolit yhteisössä ja joukkopsykologiassa > Tämäkin on hyvin osuvaa nykyisen länsimaisen tilanteen keskellä, jossa vakavia ismillisiä / elämänkatsomuksellisia kahtiajakoja löytyy mm. valevasemmistolaisten ja kansallismielisten välillä, ja salaliittoteoreetikoiden ja valveutumattomien väleillä...

Lyriikat: "You've got your reasons
I've got mine
You've got your secrets
Well that's fine
Separation
Between friends
Is segregation
Between trends

Well you've got something
To say
Another message
To portray
You have a problem
You're confined
To one conclusion
One side

We're searching for the same thing but we move in different ways
Just because division wants it that's the way it stays
When everybody shares the same existence anyway

Division
Division
Division

Division
Division
Division

Without the labels
We'd agree
Without division
We'd be free
Is such a freedom
Really there
Without division
In the air

Was it the living
Or the dead
That put division
In our heads
You've got your secrets
Well that's fine
You keep to your side
I'll keep to mine

We're searching for the same thing but we move in different ways
Just because division wants it that's the way it stays
When everybody shares the same existence anyway

Division
Division
Division

Division
Division
Division".


Youtube-video - New Music: "Changing Minds":

Tämä on saman toisen albuminsa raita (ei singlejulkaisu), jossa osoitetaan innovatiivisen ja luovan mielen tärkeyttä yhteiskunnan rakentajana, ja missä sitä varten ajattelun on kyettävä kehittymään muutoksien ja uusien maailmankuvien omaksumisten kautta parempaan tietoisuuteen > vain siten voidaan luoda parantuvaa ja kehittyvää yhteiskuntaa, koska pysähtyvä nykyisyys estää tulevaisuutta muodostumasta hyvällä tavalla, tai jopa millään tavalla > Tämä on nykytilanteessamme erityisen tärkeää, kun nyt länsimaissa pitää mm. kyseenalaistaa omaan tilaansa sokeutuneiden ja jäykistyneiden valtamedian ja virallisten instituutioiden virheelliset maailmankuvat...

-- Vaan mitkä ovatkaan niitä uusia tapoja ajatella, jotka eivät johdakaan ojasta allikkoon!?... 

Kappaleen loppuosa on muuten hauskan älykästä musiikillista tehostekikkaa - en kerro sitä tarkemmin tässä, vaan saatte itse kokea sen kuuntelemalla kappaleen alusta loppuun.

Lyriikat: "Can you remember your intentions
Do you know who you should be
The future rests on someone
Changing
Changing
Changing minds

We're always searching for solution
We need a chance to decide
The future rests on someone
Changing
Changing
Changing minds

We move towards a situation
We take the world as we know
The future rests on someone
Changing
Changing
Changing minds

It's not too late to change opinions
On which this world must rely
The future rests on someone".


--- Aivan lopuksi omana kokonaisuutena paljastan yllättävän kytköksen tämän esitellyn New Musikin johtajan eli em. Tony Mansfieldin ja muutama vuosi myöhemmin arkkityyppiseksi 80-luvun suosikiksi muodostuneen erään toisen bändin välillä!...... 

>> Kytkös löytyy norjalaiseen A-ha -yhtyeeseen, jonka merkittävään suursuosioon nostaneen debyyttialbuminsa "Hunting High And Low" monet raidat ovat juuri tämän Tony Mansfieldin tuottamia - Tony on siis jatkanut uraansa musiikissa tuottajana tuon New Musikin jälkeen.

Itse noita New Musik -yhtyeen kappaleita ensimmäisiä kertoja kuunneltuani mietin, kuinka niissä on jotain kovin tuttua ja osasin jopa jo epäillä intuitiivisesti samuutta myös A-ha -yhtyeeseen ilman suoraa tietoa, ja kappas! > tuo yhteyshän sen sitten lopulta kertoi esille, kun sen mustaa valkoisella luin wikipediasta. 

Tuoreeltaan tuolloin 80-luvun puolivälissä A-ha:n ko. albumi oli minulle hyvin tärkeä ja tykkäsin kaikista sen biiseistä hyvin paljon, enkä siis vain niistä albumin kahdesta ykköshitistä "Take On Me" ja "The Sun Always Shines On TV". Vielä nykyäänkin kaikkien niiden kuuleminen sykähdyttää... 

Ilmeisesti osasyy joidenkin niiden kappaleiden viehättävyyteen on siis osaltaan Tony Mansfieldin tuotantotyyli ja on sanottava, kuinka luontevasti juuri myös siksi tykkään noista New Musikin kappaleistakin.

Laitan tämän wikipedia-artikkelin tuosta A-han albumista, mistä voitte itse "personnel"-osiosta luntata sen, mitkä raidat ovat niitä Tony Mansfieldin tuottamia, ja tämän Youtubessa olevan koko albumin kanssa voitte tekin viettää sekä nostalgisia että noita vertailevia hetkiä >> A-ha "HUNTING HIGH AND LOW" Complete Album.

Viimeiseksi A-ha -yhtyeeseen itseensä liittyen on vielä mainittava seuraavaa, joka on myös yhteiskunnallispoliittinen huomio! >> A-ha:n toisen albumin menestyssingle "Cry Wolf" on itse asiassa yllättävä nykypoliittinenkin kappale, vaikka esim. tuossa linkatussa wikipedia-artikkelissa sen sanotaan ottaneen inspiraatiota ikivanhasta The Boy Who Cried Wolf -tarinasta.

Kappaleen lyriikoissa hahmottuu kuitenkin "hän, joka tulee kylmien tuulien maailmasta, ja jossa totuus nähdään avaimenreikien kautta", sekä kuinka "hän tulee sieltä, jossa sydämet eivät lyö"... Selvästi siinä on haettu allegoriaa johonkin yhteiskunnalliseen pahaan ilmiöön myös, kuten juuri totalitarismin nousuun ja / tai rappioon sekä sen edustamaan jonkinlaiseen diktaattoriin / anti-kristukseen... 

Laitan linkin kappaleen lyriikoihin ja Youtubeen ladattuun musiikkivideoonsaA-ha - Cry Wolf, niin pääsette heti niistä noitakin seikkoja tutkimaan.

Tämä myös huomautuksena taas siitäkin, kuinka vielä 80-luvulla näennäisen pinnalliset listahititkin saattoivat välillä sisältää vähintään puolipiilotetusti myös ajankohtaista tai tulevaisuusvisioivaa yhteiskunnallispoliittista kommentointia, ja kuinka A-ha itse asiassa oli tämänkin valossa paljon enemmän kuin vain 80-luvun teini-idoli - Kuulin sen itse jo tuon debyyttialbumin sisällöstä aikoinaan...

Lisäksi A-ha on osoittanut kunnianhimonsa siinäkin, kun se on jatkanut uraansa pienien taukojen kera tähän päivään saakka > heidän viimeisin albuminsa "Cast In Steel" ilmestyi ihan vasta toissa vuonna.

Sunday, May 07, 2017

Ranskan presidentinvaalien ratkaiseva toinen kierros - Valinnassa joko Rothschild-pankkiiri tai patriootti... (Päivitetty viimeisen kerran! - Ranska valitsi fasistisen globalistin)

Päätin, että nuhakuumeeni keskeltäkin on kuitenkin nyt jaksettava tuoda kriittinen maailmankohtalokohta esiin oleellisesti! >>

Nyt on ratkaiseva toinen kierros Ranskan (oikeastaan siis koko Euroopankin kohtalossa) presidentinvaaleissa, jossa valitaan presidentti joko Emmanuel Macronista tai Marine Le Penistä.

The Truth About Macron - Tässä videossa onkin oikeastaan kaikki oleellinen kiteytetty, eli miten Macron on se selkeä valinta elitismin, imperialismin, finanssityrannian, globalismin, monikultturismin > eli "pehmeän" globaalitotalitarismin hyväksi.

>> Vastakkainasetelma on hyvin rankka sekä selkein mahdollinen: Rothchild-pankkiiri vastaan patriootti! - globalismi vs. lokalismi - yksinapainen maailmandiktatuurin tyrannia vs. moninapainen kansallisvaltioiden vapaa maailma!

>> Valtamedian tapa vääntää vastakkainasetelma Macronin hyväksi on myös äärimmäisen selkeä sekä paljastava sen valikoidessa aina tragikoomisen irrallisesti ja harhauttavasti Le Penin mustamaalaamiseksi keskiaikaista käsiterealismia uhkuvan termin "äärioikeistolainen" > vertaa: "noita" tai "paholainen", kuten takapajuisessa mielentaantumuksessa / keskiaikaistyylisessä rappiossa hyvin kapeasta ja pinnallisen ismillistetystä maailmankuvatorsosta käsin tehdään.

>> Niinpä! - länsimaiden virallinen ja valtamedian edustama maailma on jo hyvin hyvin takapajuinen ja rappiollinen, eli aivan päinvastainen kuin se itse väittää muka olevansa! - valitettavasti sellainen totaalivirheellinen uhkuminen virallisten instituutioiden parissa tyypillisesti edeltää sivilisaatioiden romahdusta!....??

Tämä osoittaa totaalikirkkaasti senkin, kuinka valtamedia harjoittaa suoraa ja moraalitonta psykologista vaikuttamista Macronin taustalla olevan globalismin hyväksi ja Ranskankin sekä laajemmin koko länsimaista(kin) väestöä vastaan!
 
Le Penin aitoudesta ja lupauksiensa pitämisestä ei voi silti mennä takuuseen, kuten Trumpin kohdalla on jo ollut huonoon suuntaan havaittavissa, mutta Le Penin kampanjapuheissa on piirtynyt kuitenkin selvästi esille terveen patrioottisuuden piirteitä, joita oleellisesti tarvitaan globalismin tyranniaa vastaan!

Valtamedian itsepintainen ja osoittelevan jatkuva ko. "äärioikeisto"-termin käyttö Le Penin kohdalla kertoo joka tapauksessa siitä, kuinka se on valjastettu väestön kontrollin ja aivopesun toimeenpanijaksi hyvin tiiviisti ja hyvin suunnitellusti - Se pyrkii sen avulla mm. luomaan sensuurillista ja kontrolloivaa syyllistymisen ja häpeän leimaa Le Penin edustamien arvojen puoleen, missä se toimisi mekanismina väestöjen usuttamiseksi pois humaaneista ja terveistä kansallisvaltioperiaatteista ja virheellisesti hyväksymään globalismin totalitarismi "pehmeän" ja tuon leimaavan harhautuksen kautta.

Tuo "pehmeys" tarkoittaa sitäkin, kuinka Macron pyritään siinä esittelemään muka edistyksellisenä "vaihtoehtona", jossa Macron "hurmaa" Ranskan kuin aikoinaan "vaimonsakin" > Miten sairasta!...

>> Nykyinen totalitarismiprosessi on paljon salakavalampaa ja suunnitellumpaa kuin se oli esim. 1900-luvulla tai aikaisemminkin, ja koskee nyt kaikkia elämisen ja olemisen muotoja!!

Luodaan siis valtamediassa valtavan suuri suggestio harhautuksena siitä, kuinka Macron olisi muka länsimaisten arvojen puolella tyranniaa vastaan, vaikka tilanne on siis sekä periaatteessa että oikeasti kulisseihin ja ko. suggestion taakse piilotettuna täysin päinvastoin!

Väestön aivopesun laajuus ja syvyys paljastuu taas samalla ko. prosessissa hyvin, kun katselemme tänään illalla vaalitulokseen reagointeja > Samalla paljastuu se, miten esim. täällä Suomessakin puolueparlamentarismin ja virallisten instituutioiden parissa ilmenee Macronin edustaman NWO- / globalismimission puolella oleminen; illalla vaalitulosreaktiot paljastavat senkin todella suoraan ja tarkkaan jokaisessa kohdassa, kun sen analysoimme kunkin puheistaan esille > Vähäinenkin / piiloteltavakin globalismin promotointi tai puolustaminen on varmasti sitä itseään!

>> Elämme nyt globalistieliitin maailmanherruusmission yleisessä paljastumisessa oleellisia hetkiä! - Sekä oleellisia hetkiä myös siinä, että pystyykö länsimaiden väestöt nyt Ranskan vaalien ilmentämänä ymmärtämään tämän harhautuksen luonteen sittenkään vielä riittävästi osana kaikkia globalismin ja sen mukana etenevän länsirappion piirteitä > eli kuinka vahvasti valtamedian ko. aivopesu- ja kontrollitaktiikka edelleen vaikuttaa ihmisiin...

PS.: Palaan illalla / hieman myöhemmin kommentoimaan vaalitulosta...


Päivitys sunnuntaina 7.5.2017 klo. 21:00 >> Ennen vaalituloksien julkistamista listaan nämä aiheeseen liittyvät linkit, sekä kommentoin niidenkin tiimoilta lisää:

-- Arhi Kuittisen FB-päivitys >> "Olisi aika ymmärtää että natsit eivät olleet nationalisteja vaan eliitin EU-joukkoja." juttuun > 3rd Reich Was Financed By The Federal Reserve And The Bank Of England.

-- breaking macron emails lead to allegations of drug use homosexual adventurism and rothschild money.

-- Macron BUSTED – New documents prove he lied about Tax Evasion.

-- Is Marine Le Pen really far-right?

-- French Leftists Staying Home Could Lead To Le Pen Win.

Arhin kommentin kera selviää mm. se, miten nykyisen yhteiskunnallispoliittisen ymmärryksen on pahasti hämärtänyt väärennettyyn historiaan ja ismillisen maailmankuvan sekamelskaan perustuvat vakavat harhat - Eli Ranskan vaaleihin liittyen kyse on mm. siitä, miten Marine Le Penin mustamaalaus "äärioikeistolaiseksi" perustuu hyvin hataralle ja virheelliselle pohjalle, jossa ei tajuta nykyisen EU-projektin olevan oikeastaan aivan saman globalistimission juurta kuin oli natsi-Saksakin.

Samalla se sotkee ymmärryksen siitä, kuinka nationalismi ei välttämättä tarkoita samaa kuin "fasismi" tai "natsismi"; tarkennukset nationalismin luonteesta ovat siis tarpeen aina sen yhteydessä - Nykyisen ns. valevasemmistolaisen kultin ymmärrys nationalismista on ilmeisesti kaikkein pahimmin harhainen ja siksi siinä ei osata havaita aitoja äärinationalisteja patrioottisista nationalisteista - tavallaan siis oikeaa väärästä >> Nuo termithän ovat siis oikeasti keskenään aivan eri asioita.

Valtamedia käyttää valevasemmiston kera ja avulla tätä käsitesekaannusta hyväkseen mustamaalatakseen juurikin terveen patrioottisen nationalismin pois promotoimansa globalismin tieltä yhdistämällä sen virheellisesti ja yksioikoisen välinpitämättömästi äärinationalismiin ja "fasismiin" - useimmiten sellainen luonnehdinta menee siksi tyystin metsiin.

Ranskan vaaleissa kyse on siis myös siitä, kuinka pikemminkin Macron itse on se "uusnatsi", koska EU-projekti on pitkälti samaa kuin oli natsi-Saksan projektikin, mutta nyt siis "pehmeästi", jotta väestö nielisi saman vaivihkaa ja jopa siis vasemmiston valevasemmistolaisella nationalismin>fasismin pelkonsa avulla! > Kuten niin tuttua, niin asiat ovat valtamediassa tässäkin aivan päälaellaan oikeaan tilanteeseen verrattuna.

Valtamedian propagandataktiikasta vielä seuraava huomioni, kun katselin äsken ylen uutisia Ranskan vaaleista >> Nyt heillä on myös piilotetun globalismipromotoinnin versio luonnehtia vastakkainasettelua Macronin ja Le Penin välillä, kun toimittaja kertoi vaalien "jakavan Ranskan eurooppamielisiin ja kansallismielisiin".

Tämän propagandaversion tarkoitus on liittää termiin "eurooppamielinen" positiiviselta kuulostava sisältö, ja myöhemmin käytettävän "äärinationalisti"- / "äärioikeisto" -termin mukana aivopestylle assosioituu harhauttamistarkoituksessa myös "kansallismielinen"-termiin vastakkainasetelmallisesti negatiivinen sisältö > aivopesty mm. luulee, että kansallismielinen ja "fasistinen" tarkoittavat muka aivan samaa asiaa > Sen myötä hän alkaa panikoida väärin perustein esim. Le Penin edustamista arvoista; se onkin ollut tyypillistä valevasemmistolaista huonoa reaktiivisuutta muissakin yhteyksissä.

Siksi Ranskan vaaleissakin on jo havaittu valevasemmistolaisten äänestäjien parissa tosi virheellistä ehdokasvalintametodia > He haluavat äänestää Macronia vain, koska haluavat olla Le Peniä vastaan. Samalla he eivät tule ajatelleeksi, kuinka he tuossa aivopestyssä "fasismin/natsismin/nationalismin" pelossa itse asiassa äänestävätkin Macronin kautta totaaliharhaisesti juuri sitä pelkäämäänsä, eli globalistista "natsia" > alkuperäistä fasismia! - valevasemmistolaisen kultin yksi iso kirous onkin sen ylösalaisin olevissa käsitesotkuissa.

- Tämä on varmaankin yksi surkeimmista ja kohtalokkaimmista virheistä, mitä pystyy nykyään politiikassa tekemään > kuvitella olevansa muka oikeassa ko. paniikkiratkaisussaan, mutta onkin todellisuudessa aivan kujalla ja tyystin hyväksikäytettävissä globalistien maailmanherruuspeleissä...

Lisää kommentointia vielä vaalitulosten julkistamisen edistyttyä selvään suuntaan!....


Päivitys sunnuntaina 7.5.2017 klo. 23:55 >> Melkoisen pian onkin jo varmistunut Ranskan vaalilaskennassa ja jo ennusteissakin Macronin ylivoimainen voitto - Täytyy todella ihmetellä noin radikaalia voittoeroa!...

No, tämä merkitsee ainoastaan seuraavaa!: Ranska on nyt valinnut itsellensä johtajaksi puhtaan fasistin ja globalistin.

Kerrataanpa taas tässä välissä, mitä fasismi ja toisaalta globalismi tarkoittavat oikeasti! > Benito Mussolini sen jo alunperin kiteytti näin: fasismi on valtion ja yksityisen pääoman (korporaatioiden) liitto, jota tulisi paremmin kutsua korporatismiksi.

Nykyisessä fasismissa tuohon 1900-luvun alkupuolen fasismiin on erona se, miten silloin ennen sen viljelyä ryhdyttiin kokeilemaan äärinationalististen muotojen (mm. fasistinen Italia ja natsi-Saksa) kautta kohti imperialismia, ja siinä laajentamaan sellaista enemmänkin sotimalla ja muine fyysisin / valtiollisin keinoin - Tavallaan myös siksi valevasemmisto ei ole perillä nykyprosesseista, kun se virheellisesti edelleen luulee fasismin toteutuvan muka ensisijassa valtioiden kautta < em. aivopesun tulosta myös. 

>> Koska 1900-luvun fasismivyörytys meni silloin pieleen tai oli "vain" eräs astinlauta nykytilanteeseen ko. globalistien missiossa, niin nykyään sen viljelyä pyritään tekemään siis "pehmeästi" ja vaivihkaisen ylikansallisesti ns. globalisaation kautta hivuttamalla, eli valtiot hitaasti pois sulattaen enemmänkin ulkoisen mielenhallinnan ja kulttuurimanipulaation kautta.

>> Tuon "korporatismin" edistyminen ei siis tapahdu enää ensisijassa valtioiden kautta, vaan valtiot ja niiden edustamat demokratiat tuhotaan ylikansallisten kabinettien takaisista imperialistisista ja rahatalousdiktatuurillisista suunnitelmista käsin mm. virkamiesteitse valetieteen ja valepolitiikan keinoin > monikultturismi, talous"tiede", pelkoa ohjaavat sekä kansallisvaltioperiaatteita ja -identiteettejä kyseenalaistavat alarmismit, kuten fasismin, nationalismin, ilmastonmuutoksen ja muiden vastaavien pseudopelot.

Sitä tehostamaan vasemmisto on tuhottu valevasemmistolaiseen kulttitilaan eli ns. kulttuurimarxistiseen missioon em. alarmismipelkoineen globalistieliitin opittua väestönkontrollimetodit sen avulla ja sitä varten 1900-luvun kommunististen valtioiden parissa > Esim. Neuvostoliitto oli globalistien maailmanherruusmissiossa oleellinen astinlautakokeilu juuri nykytilannetta varten! > Huomatkaa, kuinka juuri Macroninkin edustama ja ihannoima EU muistuttaa hyvin paljon Neuvostoliittoa rakenteeltaan.

Siksi nykyvasemmistolle on aivopesty tuo em. ääriallerginen nationalismin pelko kaikkiin nationalismin muotoihin liittyen, jolloin sen "politiikka" toimii kansallisvaltioita poisjuurittavana oheistoimijana monikultturismin yms. valevasemmistolaisten rapauttamisprosessien kautta nykyisen varsinaisen fasismin hyväksi > Kuten olen sanonut: perinteinen oikeisto (fasismi) ja valevasemmisto toimivat tandemissa globalistisen "unelman" eli globaalin fasismin toteuttamiseksi!

Nyt Ranskaan on valittu koko missiota yhä karmeammaksi edesauttava nukkehallitsija, jonka tehtävänä on nopeuttaa finanssityrannian, monikultturismin, elitismin ja imperialismin prosesseja, eli mm. kiinteyttää ja totalitarisoida EU:a, kiihdyttää maahanmuuttoinvaasiota fasismia tukevana feodaalistamisprosessina ja väestönsekoittamisena jne...

Nyt on siis jatkossa entistäkin vaikeampaa vastustaa länsieliitin globalismi- / NWO-missiota! - Nyt eurooppalaiset saavat nähtäväkseen jatkossa yhä selkeämmän fasismin muodostumisen yllemme, mutta edelleen "sopivan" vaivihkaa ja perustellen sitä muka "edistyksenä". 

>> Valitettavan ilmeisesti sellaisen rappioprosessin on yhtäältä annettava vain tapahtua, koska näemmä vain sen "kunnollinen" hurjistuminen ja totalitarisoituminen voisi "sitten joskus" herättää unestaan mm. valevasemmistolaiset ko. tilanteen edesauttajat - Valitettavasti ajan kuluessa siitä tulee koko ajan maksettavaksi yhä suurempi ja suurempi hinta kansallisvaltioiden ja siten demokraattisen sivistyksen sulaessa vääjäämättä pois ko. fasistisen globalisaation ikeessä!....

Lopuksi tässä on ensin Sande Parkkosen erinomainen yhteenveto Ranskan vaalien koko tilanteesta ja hyvin ennakoimansa vaalituloksen kera >>

-- RANSKAN VAALIT - GLOBALISTIEN VOIMANNÄYTTÖ.

-- The stakes could not be higher for President Macron >> Viimeisenä tässä sky newsin jutussa paljastuu taas valtamedian propagandataktiikka > Se ennakoi Macronin valinnan varmistuttua globalismia vastustavien voimien kasvun mustamaalaamalla sellaisen tulevaisuudessa "yhä äärimmäiseksi erääksi" pikantin negatiivisessa katsannossa.

Samalla se uskottelee Macronin olevan muka se, joka "voisi pelastaa Ranskan" - Mistään sellaisestahan nyt ei ole kyse, vaan myös Ranska on nyt identiteetiltään ja rakenteeltaan poissulatettavana "globalisaatiounelman" eli fasismin tieltä pois!