Thursday, June 30, 2005



Tässä on lisää suosikkiperennojani ja niiden tämän ajan (pari- kolme viikkoa kesä- heinäkuussa) kukintaa. Niihin on myös laskettava tuo alakuvan lumme (Nymphaea alba), josta tuollaiset punakukkaiset ym. lajikkeet ovat oikein kivoja. Kuva on Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta viime sunnuntailta 26.6.2005, mutta en huomannut katsoa lajikenimeä tai sitä ei ollut edes merkitty mihinkään...

Muutkin kuvat ovat samalta sunnuntailta ja kasvitieteellisestä. Yläkuvissa olevat valeangervot sisältävät itse asiassa kaksi lajia; sormivaleangervo (Rodgersia aesculifolia) ja liuskavaleangervo (R. podophylla). Niiden kukinta-aika on varsin pitkä ja kukkien tuoksu on lempeän imelä. Valeangervot ovat erinomainen esimerkki siitä, että "kuihtuneet" kukkavanat eli silloin hedelmävanat ovat säilyttämisen arvoisia koristeita enkä suosittele niiden leikkaamista pois mukasiisteyden vuoksi. Tähdennän taas kerran, että kukinnan jälkeiset vaiheet kuuluvat erottamattomina osina puistoihin ja puutarhoihin myös perennoiden kohdalla. Ne tuovat mielestäni osaltaan puutarhan yhtä perimmäistä ideaa kouriintuntuvammaksi; olla ajan kuvaajina syntymän ja kuoleman välissä, näyttää vuodenaikojen liike ja energia.

Ylimmässä kuvassa etualalla oleva suurilehtinen perenna on etelänruttojuuri (Petasites hybridus). Se kukkii toukokuussa ennen lehtien esilletuloa pystyin, vaaleanpunaisin ja tähkämäisin kukintovanoin. Pionit toiseksi alimmassa kuvassa ovat olleet suosikkikukkiani jo lapsesta asti. Esimerkiksi isoäidin pihassa ihastelin niiden isoa kokoa jo silloin pikkupoikana. Niinpä! Olin jo lapsena paljon kiinnostuneempi kukista ja muista kasveista kuin vaikkapa autoista :) Pionikuvassa on kokoelma lajikkeita ryhmästä jalopionit (Paeonia lactiflora).

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin esteettisessä mielessä tykkään enemmän hallitsevan ja voimakkaan ulkonäön omaavista ruohovartisista kasveista enkä osaa nauttia yhtä paljon pienistä ja vaatimattomista kasveista. Sama pätee puuvartisiinkin kasveihin vaihtelevalla tavalla, kuten tämän blogin merkinnöistä voi todeta.
Posted by Hello

No comments: