Ruskahuipennuksessaan ollutta tulppaanipuuta (Liriodendron tulipifera) kuvattuna torstaina 25.10.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa juuri ennen seuraavana yönä ko. lehdet palelluttanutta ja varistanutta yöpakkasta.
Tällä kertaa siirryn kasvivalokuva- ja kasvilajiesittelyssä Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaan puulajiin ja ruskaväreissä punaisista keltaisiin. Kyseessä on tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera), jota kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Yhdysvaltain itäosissa; siellä se on yleinen metsien nopeakasvuisena pioneerilajina tunnettu vanhemmiten hyvin isoksi kasvava puu (Jopa yli 50 m korkeita yksilöitä tunnetaan luonnosta ja muutoinkin korkeudet 20 ja 40 m:n välillä ovat yleisiä) ja se on Indianan, Kentuckyn ja Tennesseen osavaltioissa niiden tunnuspuu.
Suomessa tulppaanipuu sinnittelee menestymisensä äärirajoilla ja täällä sitä voidaankin viljellä jotenkuten menestyvänä lähinnä vain menestymisvyöhykkeellä I. Mikään ei kuitenkaan estä kokeilemasta lajia vähän pohjoisempanakin kaikkein suojaisimmilla ja lämpimimmillä kasvupaikoilla vyöhykkeillä II ja jopa III. Talvenkeston suhteen on merkitsevää riittävän sopivan alkuperän löytäminen viljelyyn, josta Mustilan arboretumin tiedot kertovat sen olevan kuitenkin hankalaa toteuttaa. Euroopan eteläisemmissä osissa laji on suosittu koristepuu.
Tulppaanipuun näyttävin koristeominaisuus on sen ruska, vaikka erikoiset kukatkin näyttäytyvät puun nimen mukaan hienoina. Ruska on väriltään yleensä kullankeltainen, mutta hieman voi esiintyä myös oransseja - ruskehtaviakin sävyjä. Suomen oloissa ruska kehittyy sen verran myöhään lokakuussa, että sen kunnollinen kehittyminen on vaarassa keskeytyä yöpakkasiin; tänä vuonna tuo kuvan keltainen ruska siis ehti juuri ja juuri kehittymään ennen yöpakkasen aiheuttamaa lehtipaleltumista ja -varisemista.
Lehdet ovat tosin muutoinkin puulla erityisen hienoja, koska niiden erikoinen muoto on pikantisti ainutlaatuista koko kasvikunnassa; lehtilapa on jakautunut neljäksi teräväksi liuskaksi siten, että lavan kärkiosa vaikuttaa olevan kuin leikkautunut pois. Lisäksi lehdet ovat varsin isoja ja varsikin voimakkalilla versoilla ne voivat olla paljon kämmentä isompia. Itse asiassa ne ovat siten myös hieman metsävaahteramaisia luonteeltaan. Lehtilavan yläpuoli on kiiltävän tummanvihreä ja alapinta sinertävän vaalea.
Lehtien puhkeaminen tapahtuu vähitellen toukokuun alkupuolelta lähtien, missä oksiin kasvaa aluksi isohkot silmut purjemaisina pullistumina suojaten lehtien alkukehitystä ja lehdet kiertyvät sen jälkeen niistä taipuisasti esille voimakkaan kellertävinä - keltavihreinä. Täysikokoon lehdet tulevat Suomen oloissa vasta selvästi kesäkuun puolella.
Kukat ovat puulla kuluvan kesän versojen kärjissä yksittäin ja ne ovat kuppimaisen muotoisina tulppaaneja muistuttavia, josta johtuu puulle annettu nimi. Leveydeltään 4 - 5 cm kukkien värit ovat kirjavia; päävärinä on keltainen - vihertävänkeltainen, missä kehälehtien alaosissa on oranssit juovat. Kukan keskellä hetiö ja emiö ovat isoina hyvin esillä. Suomen oloissa puun arkuudesta johtuen kukinta-asteelle kasvaminen on epävarmaa, mutta arviolta kukinta sattuisi täällä heinäkuulle Yhdysvaltain kukinta-aikojensa perusteella arvioituna; luontaisen alueensa eteläosissa kukinta on huhtikuussa ja pohjoisreunalla kesäkuussa.
Kukista kehittyy käpymäinen n. 5 - 6 cm pitkä rykelmä lenninsiivellisiä siemeniä, jotka ovat kypsinä ruskeita ja ne säilyvät yleensä pitkälle talveen puussa; näidenkin muodostuminen meikäläisissä oloissa on siis epävarmaa.
Tulppaanipuun viljelyä täällä rajoittaa siis sen talvenarkuus, josta johtuen sen kasvukoko voi jäädä ison puun sijasta pensasmaiseksi. Laji on kuitenkin siis pioneerilajina nopeakasvuinen varsinkin nuorena, jolloin esim. ankaran talven aiheuttaman voimakkaan versotuhon jälkeen se uudistuu helposti vesomalla. Täälläkin 1 - 2 m pitkä vuosikasvu voimakkailla versoilla on aivan mahdollista, mutta samalla niiden kärkiosat voivat jäädä helposti keskenkasvuisiksi syyspakkasiin mennessä ja ne paleltuvat heti talven tullen (Liian typpipitoinen lannoittaminen on siis haitaksi).
Menestymisen toivossa puuta pitääkin istuttaa suojaisille ja lämpimille paikoille, mutta parhaimmilla paikoilla kannattaa varautua siihen, että se alkaakin kasvaa ainakin yli 10 m korkeaksi puuksi, mikäli sopivan leutoja talvia on useita vuosia peräkkäin. Näin etenkin etelärannikolla ja siksi lajia ei kannata istuttaa aivan pieniin ja ahtaisiin tiloihin. Lisäksi tulppaanipuu ei siedä liian varjoista kasvupaikkaa ja maaperän on oltava läpäisevä ja kostea, muttei seisovavetinen.
Koska lajin kukinnan muodostuminen täällä ei ole varmaa, niin luonnollisesti sen paras koristeominaisuus meikäläisiin oloihin ovat sen lehdet. Niiden ansiosta laji on näyttävä katseenvangitsijalaji näkyville paikoille yksittäispuuna / -pensaana tai pienenä ryhmänä yksinään - muiden isojen pensaiden tai pienten puiden kanssa. Siinä lajin myöhäinen keltavoittoinen ja kirkas ruska on esteettömästi kehittyessään hyvin pikanttia ruskakauden loppupuolen näytöstä monien muiden puiden ja pensaiden varistuttua jo alastomiksikin. Ruskan varmistamiseksi on syytä tietää mahdollisimman vähän hallanarka kasvatuspaikka, joka tietenkin myös muutoin edistää lajin vointia. Keväällä tulppaanipuun voimakkaan keltaiset lehtien kevätsävyt ovat myös pikanttia estetiikkaa, jota kannattaa ottaa esille omillaan tai "pariuttaa" kontrastina pidemmälle lehteen kasvaneiden / silloin kukkivien lajien kanssa.
No comments:
Post a Comment