Talven edetessä tällä hetkellä tavanomaista paljon ankarampana on oivallinen hetki muistella päättynyttä syksyä Etelä-Suomen ruska-analyysin kera. Ruska oli täällä viime vuoden ruskaan verrattuna selvästi normaalimpi, mutta tänäkin vuonna erikoispiirteenä oli ennätysmäinen ruostesienien aiheuttama valeruskainvaasio, joka lisäksi näytti levinneen aikaisempaa voimakkaammin myös uusiin lajeihin vanhojen tuttujen koivujen (Betula sp.) seuraksi. Sateinen kesä tuotti heinäkuusta alkaen myös härmää monien puiden ja pensaiden lehtiin, joka paikoin ennenaikaisti ja toisaalta latisti ruskaa.
Viime vuonna tein Etelä-Suomen poikkeuksellisen erikoisesta ruskasta pikkutarkan analyysin (Syksyn 2011 poikkeuksellisen erikoinen Etelä-Suomen ruska ennätyslämpimän kasvukauden tuloksena), jota käytän tämän kertaisen analyysin pohjana ja vertailukohteena; poimin kasvilajiesittelyt ruska-analysoitaviksi lähes samassa järjestyksessä ja ryhmittelyissä kuin tuossa viime vuoden analyysissä, joten se kannattaa lukea ensin alustuksena tälle uudelle.
Tuohon viime vuoden analyysiini tein nyt yhden muutoksen >> Sen lopussa oli liitteenä ilmastonmuutosalarmismia ruotinut osa, mutta poistin sen siitä lopusta ja tein siitä oman blogimerkintänsä samalle päivälle 20.12.2011 merkittynä. Näin haluan nämä erottamalla mahdollistaa niiden erikseen linkittämisen ja lainaamisen tuleviin kirjoituksiini.
Tämän kertainen ruska-analyysini >>
Tänä vuonna kasvukausi ei sisältänyt lämpötiloiltaan läheskään niin poikkeavia piirteitä kuin edellisvuoden ennätyslämpimän kasvukauden piirissä. Huhtikuusta elokuuhun lämpöolot olivat nyt Etelä-Suomessa pääasiassa hyvin normaaleja eikä suuria poikkeamia kylmään eikä lämpimään suuntaan esiintynyt. Sen sijaan syys-, loka- ja marraskuut olivat selvästi tavanomaista leudompia ja sen sekaan lokakuun viimeisellä viikolla sattui muutaman päivän mittainen ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmä pakkasjakso (Poikkeuksellisen kylmä viikko 43 lokakuussa 2012: Kylmimpien öiden listaus). Se käytännössä päätti kasvukauden suunnilleen normaaliin - vähän normaalia myöhempään aikaan, vaikka sitten marraskuussa olikin vielä useita päiviä yli +5 asteen vuorokausikeskilämpötiloja kasvua (nurmikot) ja loppuruskaa vielä vähän edesauttaen. Ja vielä hyvin muistetaan, kuinka sitten tämä talvi alkoi yhtäkkisen rajusti marras-joulukuun vaihteessa Antti-myrskyn kera.
Tämän vuoden kasvukauden erikoisimmat piirteet sääolojen suhteen olivat sateet: Jo kesästä muodostui lähes kauttaaltaan tavanomaista selvästi runsassateisempi, joka poiki mm. Pohjanmaalle suuria tulvia jo heinäkuussa. Kaikkein hämmästyttävin runsassateisuus sattui kuitenkin alkusyksyyn, missä syys- ja lokakuun sateet tuottivat mm. etelärannikolle syyskuuksi ennätyssademääriä ja lokakuussa Länsi-Suomeen sekä taas Pohjanmaalle erikoisen ankaria suurtulvia (Etelä-Pohjanmaan poikkeukselliset tulvat runsassateisen alkusyksyn säähuipentumana). Helsingin Kaisaniemen sääasemalla syyskuusta tuli paikan koko mittaushistorian runsassateisin (MTV 3:n juttu: Sade-ennätys Helsingissä - sateisin syyskuu ainakin 168 vuoteen)!
Näistä sääoloista juuri runsaat sateet aiheuttivat normaaliin Etelä-Suomen ruskakehitykseen selvimpiä poikkeutuksia ja ne olivat varmasti osaltaan syynä myös tänä vuonna ilmenneeseen ruostesieni-invaasioon. Siitä kerron lopuksi havaintojani ja arvioitani, mutta ensin vedän yhteen varsinaisen ruskan piirteitä tämän vuoden syksyltä.
Suomen luontaisista ja viljellyistä puista - pensaista varhaisimmin kasvunsa päättävät eli kuluvan kesän oksansa ja talvisilmunsa talvikuntoon ensimmäisenä valmistavat lajit etenivät aluksi normaalissa aikataulussa kirkkaan ruskansa alkuun. Viime vuotinen ennätyslämmön takia varhaistunut elokuinen ruska puuttui näiltä tänä vuonna, mutta ennätyssateinen syyskuu vesitti niiden normaalia syyskuun lopun - syys-lokakuun vaihteen ruskahuipennusta selvästi haaleampaan ja vähitellen lehtiään varistaneeseen suuntaan.
Eli nämä ko. lajit tekevät kaikkein ensimmäisiä syysvärejä ja niitä on normaalisti nähtävissä jo elo-syyskuun vaihteesta alkaen, kuten tänä vuonna. Näitä lajeja ovat mm. tuomi (Prunus padus), punasaarni (Fraxinus pennsylvanica), virpiangervo (Spiraea chamaedryfolia), viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia), pikkuherukka (Ribes glandulosum) sekä kotipihlajista (Sorbus aucuparia) se osa, joilla on varhaisin ruskakehitysaika.
Toiseksi varhaisimmin kasvunsa päättävät eli kuluvan kesän oksansa ja talvisilmunsa talvikuntoon toisessa vaiheessa valmistavat puu- ja pensaslajit (Joilla myös ruska on tässä tapauksessa keskimäärin toiseksi varhaisinta) etenivät ensimmäisiin ruskavaiheisiinsa myös aluksi suunnilleen normaalissa aikataulussa ilmentäen ensimmäisiä kirkkaita värejä syyskuun alkupuolelta lähtien.
Hyvin runsaat sateet ja osaltaan leudot säät kuitenkin alkoivat pitkittää ja viivyttää näiden lajien ruskaa syyskuun lopulla jonkin verran, mutta niiden ruskahuipentuma sattui kuitenkin varsin normaaliin aikaan lokakuun alussa viikolla 40 ja osittain runsaiden sateiden vesittämänä tavanomaista haaleampaan suuntaan. Kirkkaimpia ruskavärejä onnistuivat tekemään etenkin ulkomaiset ja eteläiset kategorian lajit sateista huolimatta. Lisäksi on huomattava, että kaikkien näidenkin varhain ruskaantuvien lajien ruskaan ei vaikuttanut pakkanen ollenkaan hallattomuuden ja yöpakkasettomuuden takia.
Näitä lajeja olivat mm. haapa (Populus tremula) sekä ensimmäisen ja toisen ruskavaiheen metsävaahterat (Acer platanoides) ja mongolianvaahtera (Acer tataricum subsp. ginnala). Metsävaahteran lisäksi jaloista lehtipuistamme lehtosaarni (Fraxinus excelsior), vuorijalava (Ulmus glabra), kynäjalava (Ulmus laevis) ja ensimmäisen ruskavaiheen pähkinäpensaat (Corylus avellana) ilmensivät tällaista ruskakäyttäytymistä. Kategoriaan kuului viljellyistä ulkomaisista lajeista mm. amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense), humalapyökki (Ostrya virginiana), ussurinpäärynä (Pyrus ussuriensis), varhaisimmin ruskaantuvat tarhaomenapuut (Malus X domestica) ja rusokirsikka (Prunus sargentii), sekä monet eri ulkomaiset pihlajat ja vaahterat, joilla on suunnilleen sama tai vähän myöhäisempi ruska-aika kuin em. suomalaisilla ko. sukujen lajeilla ja itse asiassa sama ruskaantumisaikataulu Etelä-Suomen luontaiseen kokonaisruskaan verrattuna.
Lisäksi tasaisemmin yksilöidensä keskisen ruskan läpikäyvistä lajeista tähän ryhmään voidaan lukea myös monet koristepensaat, kuten monet tuhkapensaat (Cotoneaster sp.), aroniat (Aronia sp.) ja angervot (Spiraea sp.). Ryhmään kuuluvat myös ne koivut (Betula sp.), joilla ennenaikaista valeruskaa aiheuttaneet koivunruostesienen vaikutukset jäivät tänäkin vuonna vähäiseksi.
Noista lajeista kirkasta ruskaa normaaliin tapaan teki siis esim. rusokirsikka ja osittain metsävaahtera ja haapa, mutta jälkimmäisen kahden lajin yksilöiden kesken oli tyypillisesti suurta vaihtelua ja haapa kärsi lisäksi ennen näkemättömän paljon ruostesieni-invaasion tekemästä ennenaikaisesta valeruskasta. Sateiden haalentamasta ruskasta kärsivät etenkin jotkut haavat, lehtosaarni ja melko iso osa koivuista. Niinpä Etelä-Suomen kokonaisruska etenkin maaseudulla jäi tavanomaista vaisummaksi tämänkin takia.
Vetreimmät koivut sekä osa raidoista (Salix caprea) ja metsävaahteroiden kolmannen eli viimeisen ruskavaiheen yksilöt etenkin etelärannikolla tyhjentyivät lehdistä alastomiksi vasta selvästi tavanomaista myöhemmin; nämä puut alkoivat ruskaantua vasta lokakuussa ja pitivät lehtiään pitkälle lokakuun loppuun leudon ja ennätyssateisen sään pitkittämänä ja vasta tuo lokakuun lopun pakkasjakso toi näiden puiden yksilöille lehtien lopullisen varisemisen; osa niiden lehdistä etenkin metsävaahteran tapauksessa ei ehtinyt edes kunnolla ruskaantumaan ennen ko. pakkastilannetta. Tuohon pakkasjaksoon saakka näiden ruskakäyttäytyminen noudatti kuitenkin samaa kaavaa kuin viime vuonnakin.
Viime vuoden ennätyslämmin kasvukausi tuotti ns. pioneeripuille ennätyspitkää pää- ja latvaversokasvua niiden taimilla ja nuorilla yksilöillä, mutta tänä vuonna se kasvu oli normaalina selvästi vähäisempää. Viime analyysistä lainaten: "Näitä versoja eniten kasvattavia ns. pioneerilajeja ovat Suomessa tyypillisesti juuri koivut, lepät (Alnus sp.), monet pajut (Salix sp.) ja haapa. Myös muut poppelit (Populus sp.) sekä monet vaahterat ja jalavat tuottavat herkästi tällaisia voimakkaita latva- ja pääversoja nuorina. Normaalistikin näillä kaikilla on usein se taipumus, että ko. pääverso- ja latvaversolehdet ovat muita kunkin yksilön lehtiä isompia ja ne ovat muita kunkin yksilön lehtiä nuorempia eli muita vähäisemmin - myöhemmin virittyviä tulevaan ruskaan. Koivuilla myös vähäisemmin virittyviä - saastuvia tuohon ruostesieniruskaankin.".
Tänä vuonna näillä pioneeripuiden taimilla ja nuorilla yksilöillä ei ollut täten tavanomaista enempää viimeisenä lehtensä pitäviä latvusruskatilanteita, kuten viime vuoden syksyllä kävi. Tänäkin syksynä tämä latvusruska kuitenkin viivästyi samaan tapaan lokakuun loppupuolelle, mutta päättyi kuitenkin sekin tuohon lokakuun lopun pakkasjaksoon, vaikka pääosa latvuslehdistä nimenomaan myöhäisruskaisilla poppeleilla oli vielä kesävihreitä.
Muutoinkin kaikkein myöhäisruskaisimpien poppeleiden syysvärit eivät ehtineet kehittyä aivan loppuun saakka ennen tuota pakkasta, joka palellutti ko. lehdet osittain - kokonaan kesken ruskakehityksen osaksi vihreinä. Näitä olivat esim. kanadanpoppeli (Populus X canadensis "Regenerata") ja harvinainen erikoisuus toisusu (Toisusu urbaniana). Niiden lehdet ruskistuivat ja varisivat pian perään pois ko. pakkasjakson takia.
Viime vuonnahan marraskuun alkupuolelle saakka jatkunut ennätyksellisen hallaton - pakkaseton jakso mahdollisti myöhäisten ja viimeisten ruskavaiheiden kehittymisen alusta loppuun saakka puhtaina ilman pakkasvaurioita. Lisäksi ennätyslämpimyys mahdollisti silloin ylipäätään eteläisimpien viljelylajien kehityksen ruskavirittyneiksi tavanomaista paremmin. Tänä vuonna ensinnäkin tuo lokakuun lopun pakkanen siis keskeytti tai jopa esti nämä ruskatapahtumat. Toisaalta tuo ruskavirittyminenkään ei ollut tällä kertaa yhtä hyvää kuin viime vuonna. Katsotaanpa laajemmin ja tarkemmin miten tämä ilmeni kasvilajeittain / -kategorioittain >>
Talvenarimpien ja lehdiltään hallanarimpien lajien ryhmään tässä kuuluvat mm. nenäliinapuu eli kyyhkyspuu (Davidia involucrata), neidonhiuspuu (Ginkgo biloba), aitoviikuna (Ficus carica), kentuckynpapupuu (Gymnocladus dioica), kolmioka (Gleditsia triacanthos), valeakaasia (Robinia pseudoacacia), keltatrumpettipuu (Catalpa ovata), eteläntrumpettipuu (Catalpa bignonioides), samettisumakki (Rhus hirta), jumaltenpuu (Ailanthus altissima), tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera), japaninkesäkamelia (Stewartia pseudocamellia) ja sinisade (Wisteria sinensis).
Niistä ennen lokakuun lopun pakkasta ruskaa parhaiten ehtivät tekemään; nenäliinapuu, keltatrumpettipuu, tulppaanipuu ja japaninkesäkamelia. Niillä ruska ehti juuri ja juuri huipentua täyteen loistoon, mutta ensimmäinen kunnon yöpakkanen varisutti lehdet käytännössä kokonaan ko. pakkasviikolla 43.
Muilla ruskaantuminen ehti edetä vain osaksi ja häilyvästi, kunnes tuo pakkastilanne ruskisti lehdet kuolleiksi ja / tai varisti ne kokonaan ensimmäisen yöpakkasen myötä; varisevinta sorttia olivat eteläntrumpettipuu ja jumaltenpuu, joiden kaikki lehdet varisivat kerralla ensimmäisessä yöpakkastilanteessa. Kaikkein huonoiten ruskaa ehti tekemään aitoviikuna; sen lehdet sekä ruskistuivat että varisivat kokonaan kerralla ensimmäisessä kunnon yöpakkasessa suoraan kesäasusta eli tänä vuonna viimevuotisen kaltaista varsinaista ruskaa (keltainen väri) ei sille ehtinyt tulemaan ollenkaan.
Myöhäisimmin ruskaantuvat kesävihannat havupuut kiinanpunapuu (Metasequoia glyptostroboides) ja suosypressi (Taxodium distichum) olivat ruskahuipennuksessaan tänä vuonna marraskuun alussa huolimatta tuosta lokakuun lopun pakkasjaksosta; jonkin verran siitä kuitenkin aiheutui niille lisää ruskeaa sävyä varsinaisen ruskan sekaan, mutta marraskuun leutous mahdollisti kuitenkin sen, että niiden neulaset varistuivat kokonaan vasta tuon marras-joulukuun vaihteen talventulon myötä.
Tuosta lokakuun lopun pakkasjaksosta selvisi lehtevinä sellaisia myöhään lehtensä säilyttäviä lajeja, joiden lehdet kestävät pakkasta melko hyvin ja siten niiden lehdet pääsivät vielä ainakin osittain kehittämään varsinaista ruskaansa katkonaisesti loppuun marraskuun leutouden ansiosta. Täysin puhdasta varsinaista ruskaa ne eivät kuitenkaan enää kyenneet tekemään varsinkaan sisämaan ankarampien pakkasten alueilla; lehdet varisivatkin niiltä marraskuun mittaan osittain ruskeina - vihreinä ja viimeistään tuo marras-joulukuun vaihteen talventulo päätti niiden ruskakauden. Näillä lajeilla alkusyksyn runsaat sateet ja leutous poikkeuttivat ruskan etenemistä lokakuussa tavanomaista myöhemmäksi ja siksikin ne pysyivät varsin lehtevinä lokakuun lopun pakkasiin. Alla mainituista myöhäisimmin ruskaantuvat lehtikuuset noudattivat em. suosypressin ruskaantumisaikataulua ja -kaavaa tänäkin vuonna.
Näitä viimeisiä suhteellisen kestävälehtisiä ruskalajeja olivat mm. monet lehtikuuset (Larix sp.), monet poppelit (Populus sp.), monet kuusamat (Lonicera sp.), monet kanukat (Cornus sp.), monet happomarjat (Berberis sp.) ja monet jasmikkeet (Philadelphus sp.), monet pensasruusut (Rosa sp.), monet atsaleat (Rhododendron sp.) sekä pihasyreenistä (Syringa vulgaris) myöhäisimmin varistuvat yksilöt. Ryhmään voidaan lukea myös norjanangervo (Spiraea "Grefsheim"), villaheisi (Viburnum lantana), lumimarja (Symphoricarpos rivularis), kerria (Kerria japonica), neillia (Neillia sinensis), kellokuusama (Kolkwitzia amabilis), tyrni (Hippophae rhamnoides), karhunvatukka (Rubus allegheniensis) ja pensaspajuista mm. koripaju (Salix viminalis) ja punapaju (Salix rubra).
Vähän varhaisemmin ruskaansa tekeviä lajeja löytyy myös sellaiseksi ryhmäksi, jotka tänä vuonna eivät ehtineet varistumaan aivan lehdettömäksi ennen tuota lokakuun lopun pakkasta, mutta ehtivät varsinaiseen ruskaan varsin hyvin etenkin runsaiden sateiden aiheuttamasta ruskaviivästymisestä huolimatta. Nämä olivat lehdiltään siitä huolimatta sellaisia, että tuo pakkasjakso ei kyennyt heti varistamaan ruskaantuneimpiakaan lajeja kokonaan kerralla lehdettömäksi aivan kaikilta yksilöiltään.
Tähän kategoriaan voidaan lukea mm. metsätammi (Quercus robur) sekä punatammi (Quercus rubra) ja muutamat muut pohjoisamerikkalaiset tammilajit, jalokastanja (Castanea sativa), euroopanpyökki (Fagus sylvatica), amerikanpyökki (Fagus grandifolia) ja karoliinanvalkopyökki (Carpinus caroliniana). Näillä tosin on tyypillistä myös se, että osa lehdistä voi jäädä joka vuosi jopa talveksi kiinni ruskeiksi kuivuneina.
Muita ryhmän lajeja, joilla lehtiä ei jää talveksi (Ja nämä varistuivat tuossa lokakuun lopun pakkasessa eniten eli osittain jopa kokonaan): Puistolehmus (Tilia X vulgaris), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum), poimuetelänpyökki (Nothofagus antarctica), mustaselja (Sambucus nigra), koiranheisi (Viburnum opulus), varhaisemmin varistuvat pihasyreenit ja monet muut syreenit (Syringa sp.), myöhään ruskaantuvat tarhaomenapuut (Malus X domestica), myöhään ruskaantuvat pähkinäpensaat sekä em. tapaan siis viimeisen ruskavaiheen metsävaahterat, viimeiset rauduskoivut (Betula pendula) ja monet raidat (Salix caprea) sekä monet salavat lajikkeineen (Salix alba -ryhmä) ja (Salix fragilis -ryhmä).
Lehdiltään pakkasenarkoja, mutta ruskaantumisessaan melko varhaisia lajeja ovat mm. jo em. lehtosaarni ja amurinkorkkipuu sekä jalopähkinät (Juglans sp.), siipipähkinät (Pterocarya sp.), lakkipuu (Cladrastis kentukea), imeläkirsikka (Prunus avium), katsura (Cercidiphyllum japonicum) ja monet onnenpensaat (Forsythia sp.). Nämä ehtivätkin tänä vuonna tekemään ruskansa loppuun - lähes loppuun saakka ennen tuota lokakuun lopun pakkasjaksoa eli niiden lehdet ehtivät kirkkaaseen ruskahuippuun ja myös varisemaan kokonaan - lähes kokonaan ennen ko. pakkasta. Runsaat alkusyksyn sateet eivät näyttäneet juurikaan vaikuttaneen poikkeuttavasti näiden lajien ruskaan lukuun ottamatta lehtosaarnea.
Samaan ryhmään voidaan lukea loppukesän ja syksyn kukinnoistaan tunnettu yleinen syyshortensia (Hydrangea paniculata "Grandiflora"), jonka kukintojen ruskeentuminen ensimmäisissä pakkasissa on tunnettu ilmiö. Tänä vuonna ko. kukinnot tulivat syksyn vaaleanpunaiseen vaiheeseen viime vuotta selvästi myöhemmin, mutta tuo lokakuun lopun pakkasjakso ruskeennutti kukinnot kerralla kokonaan hienoiksi talventörröttäjiksi.
Myös monet lehdiltään - varsiltaan pitkään vihreinä säilyvät, mutta pakkasenarat perennat voidaan lukea tähän muutoin kestävään, mutta lehdiltään arkaan ryhmään. Näin esim. japanintatar (Reynoutria japonica), joka ei tänä vuonna ehtinyt tuottamaan juuri ollenkaan ruskaa ennen kuin se paleltui varsiltaan kokonaan ruskeiksi lokakuun lopun pakkasissa. Viime vuonnahan tällekin ehti tulla keltaista varsinaista ruskaa erittäin erikoisesti loka-marraskuussa.
Hedelmäkyspymisestä vielä mainittakoon, että tämän vuoden korkeintaan vain vähän tavanomaista isommiksi kasvaneet tehoisat lämpösummat mahdollistivat mm. mustaseljalla (Sambucus nigra), viiniköynnöksillä (Vitis sp.) ja tarhaomenapuilla ns. talviomenien tapauksissa vain nipin napin hedelmiensä loppuun kypsymistä lokakuun mittaan; pieneksi osaksi ne jäivät jopa vähän raaoiksi ja esim. joillakin viiniköynnöksillä jäi lievästi raakoja marjoja lokakuun lopun pakkasten kouriin pilaantumaan.
Mainittakoon myös hyötykasveihin liittyen, että maaseudun peltoviljely kärsi paikoin erittäin pahasti mainituista ennätyksellisistäkin sateista >> Monet viljat jäivät peltoon korjaamatta sekä homeiden pilaamina ja lakoontuneina että myös sen takia, kun liikamäriksi vettyneille pelloille ei päästy sadonkorjuupuinteihin kunnolla raskailla työkoneilla ja traktoreilla. Marraskuussa vähäsateisuuden ja leutouden ansiosta ko. pelloillekin näytettiin pääsevän kuitenkin viimein tekemään kyntöjä niiden talvikuntoon laittamiseksi. Ns. syysviljojen kylvöjä ehdittiin tekemään ajallaan ja ne itivät talvehtivalle oraalle pääasiassa hyvin syys-lokakuussa; jonkin verran liikamärkyyden aiheuttamaa kellastumista / epätasaista itämistä oli silti näkyvissä.
Mielenkiinnosta myös: Tänä vuonna koivuilla oli keväällä ennätysrunsas kukinta etenkin hedenorkkojen osalta, mutta tämän kesän tuloksena niille muodostui ensi kevättä varten päinvastainen ennätystilanne >> Talvehtivia hedenorkkoaiheita ei jaksanut muodostua jopa laajasti ollenkaan - lähes ollenkaan eli ensi keväänä on ennätysvähäinen koivukukinta tulossa ja siten äärimmäisen vähäinen allergiatilanne. Sen sijaan lepillä ja pähkinäpensaalla (Corylus avellana) muodostui loppukesällä kuitenkin myös tänä vuonna varsin paljon hedenorkkojen talvehtivia aiheita ensi kevättä varten.
Havupuista lyhyesti: monilla kuusilla (Picea sp.) ja männyillä (Pinus sp.) uusi oksisto oli täysin valmis normaalin aikataulun mukaisesti ja sama koski myös käpyjen muodostusta eli niiden suhteen ei tullut mitään poikkeavaa. Männyillä syyskuun vanhojen neulasvuosikertojen variseminenkaan ei poikennut merkittävästi normaalista, mutta joillakin sembramännyillä (Pinus cembra) oli havaittavissa etuaikaisuutta ko. varisemisessa. Joillakin eteläisillä havupuulajeilla pää- ja latvaversojen kehittyminen valmiiksi uhkasi jäädä hieman keskenkin ennen kasvukauden päättymistä; mm. joillakin pihdoilla (Abies sp.), valesypresseillä (Chamaecyparis sp.), tuijilla (Thuja sp.) ja varjostinkuusella (Sciadopitys verticillata). Varjostinkuusella tämä voi olla selvä haitta talvenkeston kannalta...
Vielä lopuksi tuosta ruostesieni-invaasiosta >> Ruostesienien aiheuttama valeruskan esiintyminen alkoi hyvin runsaana jälleen viime vuosien tapaan monilla koivuilla, missä yksittäiset yksilöt alkoivat sen takia kellastumaan jo elokuun lopulla; jotkut olivat jo syyskuulle tultaessa jopa täyskellastuneita ja pian lähes lehdettömiäkin. Tämä oli erikoispiirteenä aikaisempaa voimakkaammin havattavissa täällä pääkaupunkiseudulla urbaanissa ympäristössä.
Muutoin maaseudulla viimeistään syyskuun lopulla oli taas monin paikoin lähes kokonaan kellastuneita koivikoita ruostesieniruskassaan viime vuotiseen tapaan ja osaksi sen takia tänä vuonna jo em. vesisadehaalistumisenkin lisäksi ruskahuipennus jäi maaseudun maisemissa vaisuksi jakaantuen syyskuun lopun valeruskahuippuun ja lokakuun alun varsinaisen ruskan huippuun limittyvästi.
Ruostesieniruskaantumisen erikoispiirre tänä vuonna oli ko. invaasion leviäminen uusiin lajeihin aikaisempaa paljon runsaammin. Huomiota herättävä laji tässä oli haapa, missä joihinkin sen lajin kasvustoihin ilmaantui jo syyskuun alussa huomattavan totaalista ruostesienikellastumista ja jo syyskuun lopulla osa näistä kasvustoista oli varistunut osittain - jopa kokonaankin alastomaksi huomattavan ennenaikaisesti.
Toinen huomiota herättävä puuryhmä tässä oli myös lepät ja siinä etenkin harmaaleppä (Alnus incana), jonka lehdet alkoivat omituisesti ruskistumaan ja varisemaan peräti jo elokuun alkupuolelta alkaen etenkin maaseudulla; ainakin valtateiden vierellä näitä kasvustoja oli paikoin runsaasti nähtävissä; olivatko tiesaasteet yksi edesauttava tekijä...?
Myös viljellyissä puu- ja pensaslajeissa puistoissa, puutarhoissa ja katupuissa näkyi ruostesienikellastumista paikoin runsaasti, mutta tämänlainen kellastuminen oli pääosiltaan kuitenkin maaseudun luontaisissa puulajeissa. Siinä em. lisäksi myös kotipihlajiin näytti paikoin iskeneen runsasta ruostesieniruskaa sekä vanhaan malliin moniin pajuihin ja raitaan.
Mistä sitten tällainen mega-invaasio johtui? >> Syyt ovat varmasti monenlaisia ja toteutuivat yhteisvaikutuksena. Yhtäältä edellisvuosien runsaat ruostesieni-invaasiot olivat jo pohjustuksena tuottaneet paljon itiöitä valmiiksi uutta invaasiota varten. Sitten ne itiöt selvisivät viime talvesta maassa talvehtivina hyvin, koska viime talvi oli aluksi hyvin leuto ja sitten tammi-helmikuun ankaran talven aikana lumipeite oli hyvin paksuna routaa ehkäisevää ja sitenkin ko. itiöiden selviytymistä edesauttavaa. Lisäksi tosiaan tämän vuoden kesän ja syksyn hyvin kosteat olosuhteet osaltaan edistivät sitten itiöiden kasvua lehtiä kellastuttaneeseen invaasiovaiheeseen taas hyvin runsaasti ja erikoisen laajamittainen invaasiotulos kokonaisvaikutuksena sukeutui esille.
Joitakin merkkejä havaitsin joillakin keskustelupalstoilla myös siitä, että tällaista lehtien sairastumista syytettiin osaltaan viime vuoden kevään Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttaman globaalin lisäsäteilyn aikaansaamaksi. Tätä on kuitenkin vaikeaa - mahdotonta todistaa esille noiden kaikkien muiden vaikutusten yhteismerestä. Ehkä ei voida kuitenkaan kokonaan sulkea pois sitä, että jokin osa tästä ruostesieni-invaasiosta hyötyi jonkinlaisesta säteilysairauden aiheuttamasta puiden lehtien heikentymisestä...?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment