Tuoreita silmuistaan juuri puhjenneita euroopanpyökin (Fagus sylvatica) lehtiä kuvattuna keskiviikkona 15.5.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Ko. viikolla tavanomaista paljon lämpimämmät säät edistivät kasvien kehitystä huippunopeaan kasvuun, jolloin ajankohdan tavanomaisesta kehitysasteesta päästiin jopa selvästi etuaikaan. Niinpä monet ns. keskimyöhäisetkin vihertyjät puhkesivat tähän päivään mennessä hyvin nopeasti lehteen, vaikka vasta edellisviikon ke - to tienoilla koivut puhkesivat hiirenkorvalle.
Näitä keskimyöhäisiä lehteentulijoita on tämä tuttu eurooppalainen iso puulaji euroopanpyökki (Fagus sylvatica), jonka uusien lehtien vaaleanvihreä kevätväritys on heleydessään vertaansa vailla; jopa koivut jäävät kakkoseksi ja osaltaan siksi päätin ottaa tämän nyt ajankohtaisena kasvilajina esittelyyn.
Euroopanpyökki on siis nimensä mukaisesti kotoisin kotimantereeltamme kasvaen ns. kliimaksivaiheen metsäpuina laajasti Länsi- ja Keski-Euroopassa ulottuen pohjoisimmillaan Etelä-Skandinaviaan ja Baltiaan. Tuon luonnonvaraisen alueen ulkopuolellakin lajia kasvatetaan koristepuuna puistoissa ja kaduilla ja siinä etenkin sen tummanpunalehtiset lajikkeet ovat suosittuja. Suomessa sen sijaan lajia on pidetty etelärannikollakin arkana, jolloin sitä on täällä vain hyvin harvinaisesti koristeena.
Olen kuitenkin havainnut, että suotuisilla paikoilla puusta tulee täälläkin iäkäs ja yllättävän korkeaksi / isoksi kasvava; korkeudet jopa 10 ja 20 metrin välillä ovat mahdollisia, josta tämä Kaisaniemen esiintymispaikka ko. lajista on hyvä esimerkki (Luonnonvaraisella alueellaan jopa n. 40 m korkeudet ovat mahdollisia). Niinpä ainakin menestymisvyöhykkeelle I ja paikoin myös II (Ehkä jopa III kaikkein edullisimmilla paikoilla) puuta voidaan ottaa aikaisempaa yleisemmin sekä julkiseen että yksityiseen viljelyyn ja ainakin kokeiluun rohkeammin.
Kevätväritys on siis puun yksi hieno piirre ja lajin kukinta sattuisi samaan syssyyn lehtien puhkeamisen kanssa, mutta sitä en olekaan täällä Suomessa päässyt vielä näkemään, kun tällä Kaisaniemen kasvupaikallakaan sitä ei ole tapahtunut nähteni. Hedekukkina lajilla on riippuvat norkot, joiden päissä on pallomaisen pörhökkäästi keltaiset heteet. Emikukat ovat vähän huomaamattomampina vasta puhjenneiden lehtien seassa. Molemmat ilmestyvät siis lehtien kanssa talvisilmuista.
Talvisilmut ovat pitkiä ja teräväkärkisiä ja ne venyvät lisää, ennenkuin lehdet puhkeavat niistä; puhkeaminen sattuu yleensä aika tarkkaan metsävaahteran (Acer platanoides) kukintahuipun aikana - pian sen jälkeen. Puhkeaminen lehteen on tällä lajilla nopeaa; lehdet ovat melkein saman tien jo puolikoossa. Täysikokoonkin ne kasvavat Etelä-Suomen oloissa jo yleensä touko-kesäkuun vaihteeseen mennessä, mutta saavuttavat hyvin tumman kesävihreytensä vasta kesäkuun alkupuolen mittaan. Lehdet ovat ehyitä, puikeansoikeita ja yläpinnaltaan kiiltäviä sekä selvästi esim. koivujen lehtiä isompia.
Syksyllä puu on myös erityisen upea, kun sen lehdet saavat kirjavasti keltaisia, pronssisia ja punaruskeita sävyjä Suomenkin oloissa varsin kirkkaana, mutta vasta myöhään lokakuussa; niinpä varhaiset kovat yöpakkaset saattavat keskeyttää varsinaisen ruskan ainakin sisämaan puolella lehtien ruskeaksi paleltumiseen. Pieni osa lehdistä voi jäädä talven ajaksi kiinni puiden alaoksille. Hedelmä on piikkisen kehdon peittämä pähkinä, jotka varisevat avautuvista kehdoistaan ruskan alettua - pian sen jälkeen.
Lehtiensä näyttävyyden lisäksi puun merkittävänä koriste-elementtinä on myös sen runko, koska se pysyy vanhoissakin puissa sileän vaaleanharmaana ja toimii siten mm. juuri sekä kevätvärisille että syysruskaisille lehdilleen erinomaisen hienostuneena kontrastina! Talvellakin puu erottuu edukseen runkonsa ansiosta.
Koristeviljelyssä täällä Suomessakin kannattaa siis huomioida se, että puusta voi arkuudestaan huolimatta kasvaa vuosikymmenien mittaan yllättävän iso puu hyvillä paikoilla. Niinpä pienissä pihoissa / ahtaissa tiloissa sitä ei kannata kasvattaa. Puistoissa esim. yksittäisenä maisemapuuna / puuryhmänä lajia voidaan aivan hyvin viljellä, mutta kasvupaikkoina kannattaa suosia lämpimiä ja hallanvaaraltaan vähäisiä paikkoja. Lajin taimet sietävät syvääkin varjoa, koska puu on luontaisella alueellaan metsän sukkessiossa kuusen kaltainen kliimaksilaji. Siksi esim. juuri ylispuuston alla sitä voidaan myös kasvattaa, jolloin hallalta on myös suojaa. Toisaalta puuta ei kannata piilottaa muun puuston sekaan liikaa koristetarkoituksessa.
Estetiikan katsannossa lajin kevätväriset lehdet kontrastoituvat hienosti mm. samaan aikaan kukkivien puiden kanssa; kuten monet Prunus -suvun lajit eli kirsikat, luumut, tuomet jne. Vihreästä poikkeavia kevätvärityksiä tekevien muiden puiden kanssa euroopanpyökki on myös hieno; pariksi sille esim. punalehtiset metsävaahteran lajikkeet, punalehtiharmaaleppä (Alnus incana f. rubra) ja osittain katsura (Cercidiphyllum japonicum), kunnes sen punertava kevätväri ehtii haalistua pois. Tummien havupuiden kanssa ko. kevätväritys toimii myös upeasti.
Syksyllä puolestaan mahdollistuu ainakin kaksi asiaa >> Myöhäisen ruskansa ansiosta euroopanpyökin tummaa kesäasua voidaan kontrastoida varhain kirkasta ruskaa tekevien puulajien kanssa upean pikantisti. Sitten oma myöhäinen ruskansa ilmenee puulla jo muutoin varsin paljon lehdiltään alastomaksi varistuneessa maisemassa pikanttina ruskan jatkona, jolloin se varsinkin on erottuva maisemaelementti.
Vuoden 2012 viikon 20 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 20 kasvivalokuva: Hopeavaahtera (Acer saccharinum).
No comments:
Post a Comment