Viikon 28 kasvivalokuva: Puistoaralia (Aralia chinensis)

Kukkimaan alkanutta puistoaraliaa (Aralia chinensis) kuvattuna torstaina 11.7.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Kasvukauden etumatkana säilyi edelleen noin 2 - 3 viikon määrä ajankohdan tavanomaiseen aikatauluun nähden. Sen myötä tällä viikolla olivat mm. kukassa monet sellaiset lajit, jotka kukkivat normaalisti vasta heinäkuun lopussa - elokuun alussa. Yksi sellaisista on tämä esiteltävä puistoaralia (Aralia chinensis).

Se on harva- ja harittavakasvuinen, mutta hyvin jykeväoksainen pieni puu / iso pensas ja se kasvaa luonnonvaraisena nimensä mukaan Kiinassa, mutta myös Malesiassa ja Vietnamissa (Ilmeisesti vuoristoalueilla). Sen luontainen kasvualue kattaa siis osittain myös subtrooppisia paikkoja. Siksi onkin ihme, kuinka laji menestyy istutettuna myös varsin viileillä ja suht ankaran talven alueilla, kuten Suomessa eteläisimmissä osissa.

Laji on erittäin harvinainen ja tuntematon täällä, mutta sen kasvattamista voi kokeilla ainakin menestymisvyöhykkeillä I ja II. Samannäköinen, mutta piikkisempi täällä menestyvä suvun toinen puumainen laji piikkiaralia (Aralia elata) on vähän tunnetumpi ja hieman yleisemmin viljelty.

Puistoaralialla on monta erittäin erottuvaa eli näyttävää koristeominaisuutta. Ensinnäkin talvella lehdettömänä aikana sen hyvin paksut ja hieman piikkiset oksat ovat muihin puihin ja pensaisiin nähden erittäin eriskummalliset. Yksittäinen yksilö tekee vain vähän haaroittuen muutamia oksia eli kasvutapa on siis epäsäännöllisen harva ja keppimäinen. Vanhemmiten "kepistö" voi tulla lähes 5 m korkeaksi, mutta pääsääntöisesti kasvu jää 2 - 3 m korkeaksi.

Tosi isot lehtensä ovat myös erittäin näyttäviä; ne ovat kahteen kertaan parilehdykkäisiä ja niiden kokonaispituus voi olla vaihtelevasti jopa 50 - 100 cm. Suippukärkisiä lehdyköitä on runsaasti ja ne ovat harvahampaisia. Lehtien puhkeaminen on toukokuussa myös näyttävää; aluksi oksien kärjissä olevat silmut turpoavat vihertäviksi ja noin kahden peukalon kokoisiksi toukokuun alkupuolella ja sitten toukokuun loppupuolella niistä levittäytyy punaruskeina ja kiiltävinä lehtien alut. Kesäkuun alkupuolella lehdet avautuvat ja kasvavat vähitellen koko mittaansa ja muuttuvat vaaleanvihreän kautta himmeän tummahkonvihreiksi heinäkuulle tullessa. Ruska on lokakuussa pääasiassa puhtaankeltainen, mutta seassa voi olla vähän oransseja / punertavia sävyjä. Lehtien pakkasarkuuden takia varsinainen ruska voi keskeytyä pakkaspaleltumiin varhaisissa yöpakkasissa.

Kukinta on lajin keski- ja loppukesäinen näytös, jossa se eroaa em. piikkiaralian kukkimisesta ja on siten hyvä erottava tuntomerkki; puistoaralian sarjakukkainen kukintohuiskilo kasvaa pitkäksi vanaksi (Pituus voi olla jopa 50 cm), mutta piikkiaralialla kukintohuiskilo on lättänän leveä (Leveys voi olla jopa 50 cm). Molemmilla kukinnot ilmestyvät oksien kärkiin ja ne alkavat kasvaa esille lehtien seasta jo kesäkuun puolelta alkaen, vaikka normaali kukinta-aika on siis vasta heinäkuun loppupuolelta alkaen elokuulle pari - kolme viikkoa. Yksittäiset kukat ovat pieniä, mutta niitä on erittäin paljon sarjakukkaiskasvien heimon (Esim. koiranputki ja karhunputki) tapaisina pallomaisina sarjoina ko. huiskiloissa ja ne avautuvat hieman eri aikoina keskenään. Kukkien väri on kermanvalkoista / kellertävää ja esilläolevin osa ovat heteet.

Kukista kehittyy varsin nopeasti erittäin paljon mustansinertäviä pieniä marjoja ja tässä yhteydessä huiskiloiden näyttävyys voi olla jopa kukinta-aikaakin upeampaa; marjojen kypsyessä huiskiloissa pallomaisten sarjojen varret nimittäin muuttuvat purppuranpunaisiksi ja ovat sinimustille marjoille pikantti kontrasti. Marjomisvaiheessa huiskiloiden koko vielä lisäksi kasvaa entisestään ja marjojen painosta ne alkavat nuokkua / riippua lehtien seasta alaspäin kuin mitkäkin luudat. Etelä-Suomen oloissa marjat kypsyvät syyskuun alkupuolelle mennessä, joten ennen ruskaa niistäkin riittää pikanttia koristeiloa. Marjoilla on kuitenkin taipumus varista viimeistään ruska-aikana ja talveksi huiskiloista jää vain nopeasti rapistuvat varrentyngät jäljelle.

Puistoaralian kasvutavan ja koon takia sitä voidaan kasvattaa myös varsin pienilläkin pihoilla, mutta näyttävää kasvustoa varten kannattaa lähes aina istuttaa useampi yksilö lähekkäin samaan ryhmään, koska oksat ovat melko harvoja ja yksittäisiä. Kasvukauden lehtimisvaiheessa kasvuston luonne kuitenkin runsastuu ja levenee oksiin nähden paljon lehtiensä hyvin ison koon takia.

Estetiikan katsannossa puistoaralia (Kuten piikkiaraliakin) on erinomainen katseenvangitsijaelementti kaikille ns. paraati- / edustuspaikoille. Istutus kannattaa siis sijoittaa näkyvästi esille esim. seinustoilla, avoimien alueiden laidoilla yms. paikoilla. Lajin hyvin rotevat ja isot osat kontrastoituvat helposti esille muiden kasvien seurassa. Omimmillaan ns. lähiharmoniana lajin kasvutapa ilmenee muiden isolehtisten / rotevien lajien seurassa, joita ovat esim. jalopähkinät (Juglans sp.), jumaltenpuu (Ailanthus altissima) ja etupainotteisesti lähes samaan aikaan kukkiva samettisumakki (Rhus hirta). Kukintansa pääsee aina hyvin oikeuksiinsa muiden puiden ja pensaiden seassa, kuten marjomisvaiheensakin, koska niille on näyttävyydessä samaan aikaan vain vähän kilpailua. Poikkeuksena tosin monet hortensiat (Hydrangea sp.), peruukkipensas (Cotinus coggygria) ja heinä-elokuussa kukkivat perennat.

Kasvupaikkavaatimuksista mainittakoon se, että laji pärjää myös varsin varjoisillakin paikoilla esim. ylispuuston alla; kuitenkin hyvin syvässä varjossa kasvu voi olla yliharvaa ja kukinta saattaa jäädä vähäiseksi. Maaperän on oltava riittävän kostea, joten kuivuudesta on haittaa. Lajin talvenarkuuden takia lämpimän aurinkoiset kasvupaikat ovat silti eduksi, mutta lehtiensä hallanarkuuden takia varsinkaan sisämaan puolella istutuksia ei kannata sijoittaa hallanaroille paikoille esim. avointen - alavien alueitten keskellä. Siinä mielessä esim. ylispuuston / rakennusten suoja on hyväksi.

Suomesta puuttuu perinne istuttaa sellaisia trooppisen oloisia isolehtisiä puita ja pensaita, joilla myös kukinta on näyttävää. Syynä on ollut tietenkin saatavilla olevan sellaisen kasvimateriaalin puute talvenarkuuksien takia, mutta nämä puuvartiset araliat ovat siihen parhaimpia mahdollisia vaihtoehtoja ainakin eteläisimpään Suomeen!

Vuoden 2012 viikon 28 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 28 kasvivalokuva: Opuntia (Opuntia phaeacantha).