Viikon 34 kasvivalokuva: Elefanttiheinä (Miscanthus sinensis)

Kukinta-asteella ollutta elefanttiheinää (Miscanthus sinensis) kuvattuna perjantaina 23.8.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Elokuu on perinteisesti monien perennojen ja kesäkukkien parhainta kukinta-aikaa, mutta tässä esittelyssä korostan myös heinien esteettistä tärkeyttä puisto- ja puutarhakulttuurin elävöittäjinä samana(kin) aikana. Yksi parhaimmista tämän ajankohdan heinälajeista on tämä Kiinasta, Koreasta, Taiwanista ja Japanista kotoisin oleva elefanttiheinä (Miscanthus sinensis), jonka kukinta-aika elokuusta alkaen ja pitkälle syksyyn ulottuen on huikean koristeellista. 

Lajia voidaan kasvattaa täällä ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta se on jonkin verran arka. Tarkkaa menestymisvyöhyketietoa ei näille ruohovartisille kasvilajeille ole, mutta tämän lajin menestyminen on suhteellisen varmaa aurinkoisella kasvupaikalla. Myös hyvä lumipeitesuoja talvisin on hyväksi ja se, että varsia ei leikata pois talveksi.

Elefanttiheinän alku- ja keskikesän estetiikka koostuu pitkän aikaa vain lehtiensä näyttävyydestä; ne alkavat kasvaa tiheistä mätäsmäisistä ryhmistä jo hyvissä ajoin toukokuun alussa saavuttaen kesäkuun mittaan jo runsaan ja pian yli metrin mittaiseksi kasvavan lehtipensaikon. Lehdet ovat raikkaan vihreitä, jopa yli 50 cm pitkiä, kapeita ja ne ilmenevät tiheinä kasvavien versostojen takia hyvin runsaina ja isoina mättäinä. Lehtien latvat taipuvat lopulta alaspäin leventäen kasvustoa kauniin kaarevasti sivuille. Syksyllä ne saavat keltaisen ruskan lokakuun mittaan, kunnes kuihtuvat ruskeaksi viimeistään ensimmäisissä kunnon (yö)pakkasissa.

Kukintohuiskilot ilmestyvät normaalikesinä vasta elokuun alussa lehtimassan yläpuolelle versojen kärjistä, mutta tämän vuoden kesässä kasvukauden etuaikaisuuden takia se prosessi alkoi jo heinäkuun lopussa. Parhaimmalle kukinta-asteelle laji kehittyy kuitenkin yleensä vasta selvemmin elokuun loppupuolella - syyskuun alussa Etelä-Suomen olosuhteissa. Kukinta-aikana elefanttiheinä saavuttaa täysikorkeuden, joka on yleensä 150 - 200 cm. Parhailla paikoilla jopa paljonkin yli 2 m ylittävät korkeudet ovat mahdollisia, joten kyseessä on siksikin erittäin näyttävä koristeheinä!

Kukintohuiskiloissa erityinen esteettinen erikoisuus on ensinnäkin niiden iso koko; ne voivat kasvaa haaroittuneelta osaltaan jopa yli 20 cm pitkiksi ja ne ovat monihaaraisina sirosti ja höyhenmäisesti runsaita. Toinen merkittävä ominaisuus ovat niiden värit, jotka kukinta-aikana ovat eri suunnista katseltuina erilaisia >> Aurinkoisena päivänä myötävaloon katseltuna huiskiloiden värinä korostuu kiiltävän hopeanharmaa, joka johtuu haarojen silkkisistä karvoista. Vastavaloon katseltuna puolestaan korostuu enemmän itse haarojen purppurainen - violetti sävy. Kokonaisuudessaan kukintohuiskilot ovat siis hyvin pikantti yhdistelmä hopeista kiiltävyyttä ja hienostuneesti punertavaa sävyä.

Tuossa yllä olevassa valokuvassa valitsin lopulta tarkastelukulmaksi juuri vastavalotilanteen, mutta kuvavalinnassa pähkäiltävänä oli myös myötävaloisasti taivasta vasten otettu versio yhtä hienona; kannattaa itse mennä ko. puistoon tutkimaan asiaa! 

Kukinta-aikainen huiskiloväritys säilyy pitkälle syksyyn hieman muunnellen, kunnes viimeistään ensimmäiset kunnon (yö)pakkaset muuttavat varret ruskeiksi. Kukintohuiskilotkin ruskeentuvat samalla, mutta niiden haarojen hopeinen silkkikarva säilyy runsaana koko talven ajan ja loistaakin talviauringossa kirkkaana ja valkoisena. 

Niinpä elefanttiheinä on yksi erinomaisimmista talventörröttäjistä ja siksikin varsia ei pidä mennä leikkaamaan talveksi pois. Varret ovat vahvoja, joten ne kestävät monenlaisissa talven myrskyissä ja lumenkertymätilanteissa hyvin pystyssä eikä laji peity korkeana edes ennätyspaksun lumipeitteen alle. Talvitörröttäneet varret leikataan pois lumien sulettua vaikkapa huhtikuun loppupuolella ennen uuden kasvun alkamista.

Estetiikan katsannossa elefanttiheinän alku- ja keskikesän runsas lehtivaihe ennen kukintohuiskiloita on erinomainen pari muille sinä aikana kukkiville perennoille ja aikaisemmin kukkiville muille koristeheinille. Kukintohuiskilovaiheensa puolestaan toimii yksinkin erinomaisena katseenvangitsijana, mutta toki myös muiden koristeheinien kanssa tai keltaisena elo-syyskuussa kukkivien perennojen kanssa. Talventörröttäjyytensä sointuu hienosti yhteen vaikkapa havupensaiden seurassa tai muiden hyvien talventörröttäjien osana, kuten toisten koristeheinien kanssa tai kirahvinkukan (Cephalaria gigantea), parsan (Asparagus officinalis) ja kimikkien (Cimicifuga sp.) mukana. 

Elefanttiheinän ympärivuotinen näyttävyys luo täten lajista etenkin urbaaniin ympäristöön yhden erinomaisimmista ja sopivimmista koristekasveista, jonka viljelyn tähdentäminen yleiseksi perusviherrakennekasviksi sekä yksityisillä että julkisilla viheralueilla on oleellista; lajista voidaan saada aikaan monenlaisia yksittäisistutuksia omillaan sekä ryhmäistutuksia osana muita heiniä tai perennoja. Myös vapaasti kasvavina aidanteina lajia voidaan käyttää rajaamiseksi tai suojaamiseksi. Tärkeiden tai visuaalisesti näyttävien rakennusten läheisillä ns. paraatipaikoilla elefanttiheinä on hyvällä tavalla voimakas korostuskasvi. 

Lajia saa ostettua siemeninä monista hyvin varustetuista puutarhamyymälöistä, joten sen kasvattamisen kokeilua ja yleistämistä saa käynnistettyä helposti.

Vuoden 2012 viikon 34 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 34 kasvivalokuva: Jaloangervot (Astilbe Arendsii -ryhmä).