Tarhakylmänkukan eli lännenkylmänkukan (Pulsatilla vulgaris) alkanutta kukintaa kuvattuna lauantaina 19.4.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Jatketaanpa violettien / vaaleanpunaisten kukkien sarjaa ottamalla esittelyyn tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Luonnonvaraisena se tunnetaan myös nimillä lännenkylmänkukka tai ketokylmänkukka. Suomessa tätä lajia kasvoi vielä 1930-luvulla luonnonvaraisena Salossa yhdellä kasvupaikalla, mutta nyttemmin se on tiettävästi hävinnyt luonnostamme. Kyseessä on siis suuri harvinaisuus! Toisaalta Euroopassa lajia kasvaa yhä laajalti luonnossa; Wikipedia tietää kertoa, että sitä on "Itä-Ranskasta Unkariin ja Länsi-Ukrainaan ulottuvalla alueella. Etelässä levinneisyysalue rajoittuu Alppeihin ja Pohjois-Balkanille, pohjoisessa Saksaan, Puolaan, Tanskaan ja Ruotsiin. Lajia kasvaa myös Keski-Englannissa.". Silläkin alueella lajia on hävinnyt joiltakin kasvupaikoilta. Koristekasvina sitä viljellään kuitenkin jonkin verran ja kyseessä on siten monivuotinen perenna.
Tarhakylmänkukka on kevään kauneimpia kukkivia kasveja, kun maisemat ovat vasta puhkeamassa lehteen tai ovat etenemässä hiirenkorvavaiheissa. Etelä-Suomen olosuhteissa lajin kukinta on suunnilleen samaan aikaan valkovuokon (Anemone nemorosa) kukkimiskauden kanssa eli normaalisti huhtikuun aivan lopusta pitkälle toukokuuhun. Tällä kertaa kukinta on normaalia aikaisemmin jo selvästi näin huhtikuun puolivälin paikkeilta alkaneena ja kukintahuipentuma lienee Vapun tienoilla.
Lajista on olemassa kukiltaan valkoisia ja punaisia lajikkeita, mutta tämä normaalityyppi on kukkateriöltään violetti / sinilila. Läpimitaltaan jopa yli 5 cm kukat nousevat maasta erittäin karvaisten nuppujen kautta ja kukkien tanakat varret suojuslehtineen pysyvät tiheästi pehmeäkarvaisina kukkimiskaudellakin; versojen sävy onkin siksi harmahtavan vihreä hienona kontrastina kukilleen. Kukat aukeavat hieman eri tahtiin keskenään, mutta 1 - 2 viikon ajan kaikki kukat ovat yhtaikaa avoinna. Kukkien keskellä on huomiota herättävän pörhökkäinä keltaiset hetiöt ja niiden keskellä emikukkien luotit. Kukintavaiheessa kasvi on korkeintaan n. 20 cm korkea.
Kukkien kanssa samaan aikaan maasta ilmestyvät mättäinä ja aluksi vaaleanvihreinä myös lehdet, jotka ovat kerrotusti erittäin liuskaisia; lähes tillimäisiä olemukseltaan. Ne muistuttavat myös siankärsämön (Achillea millefolium) lehtiä. Ne jäävät aluslehtinä kukinnan jälkeen koristeeksi koko kesäksi ja niiden kesäasuinen väri on himmeänvihreä. Ne kuihtuvat keltaisen ruskan kautta syys-lokakuussa.
Kasvi kehittää oikeastaan yhtä huomiota herättäviä hedelmystöjä kuin mitä edeltäneet kukkansakin olivat; jo toukokuun lopulta alkaen kukkavarsien päihin ilmestyy pallomainen hedelmäpähkylöiden säteittäisesti järjestynyt rykelmä, missä jokaisen pähkylän päässä törröttää jopa 2 - 5 cm pitkä ota. Ne ovat väriltään purppuraisia - ruskehtavia. Lisäksi pähkylärykelmää ympäröivät sisäosissaan valkoiset karvat tiheästi eli hedelmäpallo on hyvin pörhökäs. Hedelmävarret ovat n. 5 cm kukkavaiheen varsia pidempiä. Nämä hedelmäpallot säilyvät läpi kesän ja vasta syksyllä ne alkavat hajota levittäen siemeniään mm. eläinten matkaan.
Tarhakylmänkukan kasvutapa on lievästi - kohtalaisesti mätästävä eli viljeltynä sitä ei saada kasvatettua tasaisena mattona, vaan istutuksissa laji on aina ryppäittäin ja se kannattaa huomioida esteettisessä katsannossa sitä sommitellessa. Pienissä pihoissa lajia voidaan kasvattaa yksittäisinä mättäinä tärkeiden paikkojen ns. huomiokasvina, mutta etenkin laajemmissa maisemissa myös usean yksilön ryhmät tulevat kyseeseen. Silloin voidaan muotoilla ryhmistä mm. erilaisia geometrisiä tai vapaamuotoisia elementtejä reunustamiseen, korostamiseen tai kontrastiksi mm. erilaisille rakenteille / materiaaleille; esim. lajin pehmeäkarvaisuus on raju kontrasti koville pinnoille tai kiiltävän kaljuille muiden kasvien lehdille.
Esteettisessä tarkastelussa lajin kukinta on pääosassa ja se on siis omillaankin erittäin korostuksellinen elementti. Toki lajin kanssa voidaan sommitella muitakin suunnilleen yhtä pienikasvuisia ja samaan aikaan kukkivia lajeja / lajikkeita, kuten kevätesikkoja (Primula veris), krookuksia (Crocus sp.) ja luonnonkukistamme siis valkovuokkokin on sille hieno kukintapari. Kevätesikkojen ja krookusten suhteen napakoita pareja sille ovat vastavärikkäinä keltakukkaiset lajikkeet tai lähivärikkäinä lilat / purppuraiset lajikkeet. Kukinta-aikanaan myös muiden perennojen näyttävästi lehtivät versojen alut ovat sille upeita pareja, kuten pionien (Paeonia cv.) punaiset nuoret versot.
Kukintakautensa jälkeen sen hedelmäpallot ovat oleellinen sommitteluelementti ja ne toimivat hienosti yhteen mm. myöhemmin keväällä / kesällä kukkivien monien matalien perennojen kanssa samassa ryhmässä.
Wikipedia kertoo myös, että Suomea lähinnä olevilla lajin luonnonvaraisilla paikoillaan Ruotsissa laji suosii "kuivia törmiä, laidunniittyjä ja hiekkaisia rantoja". Niinpä vastaavanlaisia kasvupaikkaolosuhteita voidaan kehittää tai etsiä sille sen viljelymenestyksen takaamiseksi. Tavallinen puutarhamaa on kuitenkin ok, mutta liikamärkyys ja liikasavisuus lienee siis haittana ja laji pitää myös aurinkoisista kasvupaikoista. Aivan kuivimpien paikkojen kivikkokasvina sitä ei voida kuitenkaan pitää.
Koska tarhakylmänkukka on siis luonnonvaraisena hävinnyt Suomesta, niin sen viljelyä on siksikin suositeltava paljon nykyistä yleisempään käyttöön; menestymistä on arvioitu sille jopa vyöhykkeelle VI saakka eli hyvin potentiaaliseksi suosikkiperennaksi siitä olisi. Ei olisi ollenkaan pahasta, jos se jopa leviäisi istutuksista takaisin luontoomme. Lajia voidaan kasvattaa myös mm. joistakin puutarhamyymälöistä saatavista siemenistä suhteellisen helposti, kunhan muistaa noudattaa siementen esikäsittelyohjeita ennen kylvöä; tässä on yhdet sellaiset ohjeet.
Tarhakylmänkukasta on muistettava, että se on myrkyllinen.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment