Kukkivaa oratuomea (Prunus spinosa) kuvattuna torstaina 15.5.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Palaan tällä kertaa eurooppalaisten kasvien pariin ja otan niistä esille täällä Suomessa turhaan liian talvenarkana pidetyn ison pensaan - oratuomen (Prunus spinosa). Oratuomea kasvaa itse asiassa paikoin luonnonvaraisena Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa, mutta siitä väitetään monissa kasvioppaissa kivenkovaan, ettei se muka menesty manner-Suomessa (Edes etelärannikolla) riittävän hyvin mm. viljelyään varten ja siksi se onkin jäänyt täällä koristekasvina hyvin tuntemattomaksi. Tämä on osaltaan myytti, jonka rikon nyt!
Luonnonvarainen alueensa kattaa laajasti lauhkeaa Eurooppaa lännestä Venäjälle saakka ja Fennoskandiassa sen pohjoisreuna liippaa täpärästi Suomen lounaiskolkkaan. Viljelyksistä sitä on karannut luontoon mm. Uudessa-Seelannissa ja Pohjois-Amerikassa. Täällä Suomessa sen väitetyn talvenarkuuden ja siitä johtuvan harvinaisuutensa takia tarkkoja menestymisvyöhyketietoja ei sille ole, mutta suosittelen kokeilemaan sitä paljon aikaisempaa rohkeammin niin julkisissa kuin yksityisissäkin istutuksissa ainakin vyöhykkeillä I ja II eli myös sisämaan suostuisilla paikoilla.
Oratuomi on koristepuuna yksi parhaista kukkijoista, koska se on juuri ennen lehtien esille puhkeamista erittäin runsaasti täynnä valkoisia kukkia, jotka noin 1 sentin läpimittaisina muistuttavat mm. juuri tuomen (Prunus padus) kukkia. Oratuomen kukat eivät kuitenkaan ole tertuissa, vaan ne puhkeavat esille omista erillisistä talvehtivista silmuista, joita on pitkin edellis- ja toissakesän vuosiversoja yksittäin ja rykelmittäin. Niitä muodostuu myös ns. kääpiö- / lyhytversoihin, joissa niiden rykelmälukumäärät ovat yleensä runsaimmat. Kukat ovat kiinnittyneet varsien tyvistään yksittäin tai kaksittain.
Kukinta-aikansa on Etelä-Suomen normaalioloissa toukokuun puoliväli - loppu: Yleensä vähän aikaisemmin em. tuomen kukintaa. Pensaan kukat avautuvat lähes samalla kertaa ja kukinta-aika jää yleensä melko lyhyeksi ollen korkeintaan 1 - 2 viikkoa ja vajaan viikon, jos kukinta-aikana on hyvin lämmintä; nyt alkavalla viikolla 21 helle päättääkin pensaan kukinnan nopeasti. Kukinnan loppuvaiheissa pensaan lehdet ovat jo vaaleanvihreinä esillä kontrastoimassa kukkien kanssa ja lopulta kukkien terälehdet varisevat hyvin nopeasti. Pian sen jälkeen lehvästö saavuttaa kesäkuun alussa täysikoon. Lehdet ovat pienehköjä (pituus: 2–4,5 cm), soikeita–vastapuikeita, hienosti sahalaitaisia ja täysikesäisenä hyvin tummanvihreitä kesäkuulta alkaen. Lehtilapojen pinta on kohtalaisesti kiiltävä.
Lajilla ei ole kunnollista ruskaa syksyllä, mutta lehdet säilyvät pitkälle lokakuuhun kesäasussa ja loka-marraskuun vaihteen tienoilla voi ilmetä haalean keltaista ruskaa ennen lehtien varisemista. Varhaiset yöpakkaset saattavat palelluttaa lehdet kesken ruskakehityksen, jolloin ne saavat ruskeanharmaita vauriosävyjä ja varisevat sitten pian.
Kukista kehittyy pallomaisen muotoisia luumarjoja, jotka muistuttavat pieniä luumuja. Ne kasvavat vihreinä hitaahkosti täysikokoon kesä - elokuun välisenä aikana ja alkavat kypsyä hitaasti syyskuussa. Täysikypsiksi ne tulevat vasta lokakuussa; kypsyysväri on mustahko, mutta sitä peittää hedelmäkuoren sinertävä härme. Luumarjat ovat syötäviä, mutta ennen ensimmäisiä yöpakkasia ne ovat kirpeitä ja makeutuvat vasta siis pakkaskäsittelyssä. Pensaan marjasadosta saadaan kuitenkin joka tapauksessa mm. hyviä likööreitä ja mehuja. Marjojen runsas parkkihappopitoisuus on ollut aikoinaan myös lääkinnällisiin tarpeisiin hyvä ominaisuus.
Nimensä mukaisesti pensas on orainen; orat ovat kehittyneet oksien jatkeina eli monet oksansa päättyvät terävään oraan. Tämä oraisuus ja pensaan tiheä kasvutapa ovat olleet Britteinsaarilla ja manner-Euroopassa oivallisia muodostettaessa karjan laidunnusalueille ns. "laidunnusvarmoja" aitoja - Siellä laji onkin maaseudulla monin paikoin tuttu näky.
Pensas ei kasva kovin nopeasti, mutta saavuttaa lopulta ainakin 2 - 3 metrin korkeuden. Hyvillä paikoilla korkeus voi tulla myös täällä Suomessakin jopa n. 5 metriseksi. Näin on esim. tällä kuvan Meilahden kasvupaikalla, joka osaltaan osoittaa sen, että pensas on mainettaan kestävämpi huolimatta väitetystä "lumirajaan paleltumisesta manner-Suomessa". Älkää uskoko sellaista, vaan etsikää tällaisia hyviä alkuperiä lajista ja aloittakaa rohkeasti sen viljely.
Kasvupaikkoina laji suosii luonnonvaraisilla alueillaan kivikoita, pientareita, kallioita, ketoja, lehtoniittyjä. Täten laji on aurinkoisten paikkojen kasvi ja kukkii sellaisilla runsaiten, mutta liian kuivalla paikalla se kituu. Lisäksi pensas on kalkinsuosija, joten kovin happamilla metsäpohjilla - luonnonmukaisilla paikoilla se ei ole ainakaan kotonaan.
Esteettisessä katsannossa pensaan valkoinen kukinta on tietenkin erinomainen korostus- ja katseenvangitsijaelementti, mikä erottuu maisemassa kauas pikantin valkoisena hattarapilvenä. Sen kanssa samaan aikaan värikkäitä lehteenpuhkeamissävyjä tuottavat puut ja pensaat ovat sille oivallisia pareja; kuten esim. rusokirsikka (Prunus sargentii), jonka kukinta päättyy samaan aikaan, kun tämän oratuomen alkaa. Lehtensä ovat kuitenkin selvästi punaruskeita vielä oratuomen kukinnan aikana. Lisäksi oratuomen kukinta kontrastoituu hienon räväkästi tummien havukasvien seurassa. Sama pätee tummia rakennuksia vasten. Kesällä puolestaan oratuomen tumma lehvästö on hyvä neutraloija / tausta vaaleille ja / tai vihreästä poikkeaville lehtisävyille tai silloin voimakkaasti kukkiville muille pensaille. Syksyllä lajin pitkään säilyvä kesäasu on hyvä kontrastoiva pari varhain kirkasta ruskaa tekeville pensaille / puille. Talviasussa pensaan tiheän väkkäräinen kasvutapa ja kaarnansa - oksiensa mustan tumma sävy ovat hienoja.
Laji siis sopii kasvatettavaksi vapaina eli leikkaamattomina pensasaitoina, koska se on tiheä. Se kasvaa kuitenkin niin isoksi pensaaksi, että pienien pihojen / ahtaiden alueiden aitaamiseen tai muutenkaan sellaisilla kasvatettavaksi se ei kunnolla sovellu. Se on erinomainen yksittäispensaana, jos halutaan pistemäistä korostusta sen kukinnan avulla; kukinta kestää kuitenkin niin lyhyen aikaa ja pensas on kesällä tummuudessaan niin himmeä, että sen lisäksi muita korostuskasveja tarvitaan kasvukaudella. Oratuomea kannattaa istuttaa myös usean yksilön ryhminä joko omillaan tai osana muita pensaita ja / tai pienpuita. Yhtenä versiona siitä sitä voidaan laittaa myös valoisille metsänreunoille alispensaikoksi - Näin esim. maaseudulla tai urbaanien alueiden puistoissa isojen puiden muodostamien ryhmien alle. Oratuomen kasvattamista voidaan toki harjoittaa myös marjasadon toivossa hedelmäviljelynä; havaintoni mukaan sato voi olla monena syksynä ainakin etelärannikolla varsin runsas etenkin useamman yksilön pensasryhmässä, missä kukkien pölyttyminen varmistuu.
Oratuomesta voidaan saada Etelä-Suomeen oikein hyvä koriste- ja hedelmäkasvi, jos vain päästään yli sen yliarasta maineesta ja etsitään sopivan kestäviä kantoja lisäykseen; suosittelenkin lajin maineen parantamista ottamalla sitä runsaasti kokeiluun myös "manner-Suomessa".
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment