Kukkivaa seittitakiaista (Arctium tomentosum) kuvattuna lauantaina 19.7.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Nyt on aika yllättävän erikoiselle kasviesittelylle koristekasvikatsannossa - Nimittäin otan esille koristekasvikäyttöönkin soveltuvat takiaiset ja niistä tarkemmin tässä kuvassa olevan seittitakiaisen (Arctium tomentosum).
Meille suomalaisillehan takiaiset ovat kuitenkin tuiki tuttuja kasveja; niitä kasvaa luonnossamme yleisesti rehevillä niityillä, tienvarsilla, vanhoilla ja uusilla pihoilla sekä ns. joutomailla. Lajia kasvaa luonnonvaraisena laajasti Euroopassa ja Länsi-Aasiassa ja täällä Suomessa se on ns. muinaistulokas, jonka leviäminen pääsi kunnolla käyntiin ihmisen vaikutuksesta joskus ammoin asutuksen muodostuttua täällä. Koristekasvikäytössä lajia voidaan viljellä menestyksellisesti Lappia myöten vain pohjoisimpien osien karuimpia alueita lukuun ottamatta.
Seittitakiaisen - kuten monien muidenkin takiaisten - koristekasviarvo tulee sen rehevästä ja isokokoisesta kasvumuodosta eli näyttävyydestä; kasvin lehdet ovat täysikokoisina hyvin isoja kuin raparperilla (Rheum sp.) ja kukinta- / hedelmävanoineen sen korkeus voi olla n. 1,5 metriä ja rehevimmillä paikoilla vähän enemmänkin. Kasvutapa on myös haaroittuva, jolloin lajista tulee muhkean pensasmainen etenkin useamman yksilön ryhmässä.
Lajin kasvutapa on kuitenkin ns. kaksivuotisuus, missä ensimmäisenä vuonna se kasvattaa maahan vain lehtiruusukkeen ja laji kukkii vasta toisena vuonna. Kukinnan jälkeisen hedelmäsadon valmistuttua yksilö kuolee. Useimmiten laji uudistuu kuitenkin noin samoille sijoilleen siementen turvin, joten lajin kasvustot säilyvät monta vuotta lähes paikoillaan ja uusiakin tietenkin muodostuu lähitienoille.
Suunnitellussa koristekasvikäytössä tämä kaksivuotisuus voi olla kuitenkin haasteellista siinä mielessä, että lajin kasvustot ovat eri vuosina erilaisia ja niinpä halutun muotoisia, kokoisia ja tarkkaan sijoitettuja istutusalueita siitä ei kovin helposti saa joka vuodelle. Niinpä säännöllisiin perennapenkkeihin mukaan laitettuna se voi olla vaikea hallittava, mutta toki sitäkin kannattaa kokeilla mm. istuttamalla tarkoituksella sen taimia / kylvämällä siemeniään joka vuosi haluttuihin kohtiin, jolloin mm. jokavuotinen kukintansa mahdollistuu.
Muutoinhan lajin luontainen esiintyminen myös taajamien piirissä on sen verran yleistä, että kannattaa hyödyntää pihoissa ja puistoissa jo valmiita luonnonkasvustojaan koristeeksi eli jättää ne niittämättä niittyjen / nurmikoiden hoitojen yhteydessä ja asennoitumalla yleensäkin niihin ilmaisina koristekasveina eikä ns. rikkaruohoina. Näin esim. juuri tässä kuvan Meilahden arboretumissa on esimerkillisesti tehty.
Seittitakiaisellakin koristekasviestetiikka alkaa jo varhain keväällä, kun sen toisen vuoden lehtiruusuke alkaa kasvaa maasta jo huhtikuun lopun tienoilta ja toukokuun mittaan ruusuke tulee jo isosti reheväksi. Sitten kesäkuun mittaan lehdistö tulee täysikokoon ja kuun loppupuolella kukintovarret kasvavat lehtiruusukkeen yllä nopeasti pituutta.
Lehdet ovat isoimmat maan tyven ruusukkeessa, missä yksi leveänpuikea lehtilapa voi olla 30 - 40 cm pitkä. Lehtilavan yläpuoli on himmeän tummanvihreä ja alapinta tiheään hopeisen huopakarvainen. Lehtiä on kierteisesti myös pitkin kukintovartta, mutta ne pienenevät kooltaan versolatvoja kohti.
Syksyllä maan lehtiruusukkeet säilyvät toisenkin vuoden yksilöillä syyskuulle vihreinä, mutta viimeistään lokakuussa ne kellastuvat ja kuihtuvat, jolloin yksilön koko kuolema valmistuu. Ensimmäisen vuoden taimilla saattaa säilyä hyvin leutoina loppusyksyinä - talvina vihreitä lehtiä pienenä ruusukkeena esillä jopa kevääseen.
Heinäkuun alussa alkaa kukinta, missä haaroittuneiden kukintovanojen päissä on rykelmittäin huiskilomaisesti pallomaisen muotoisia ns. mykerökukkia - Tunnetustihan takiaisilla ne ovat isoja eli läpimitaltaan jopa n. 2,5 cm ja tyypillisesti jo ennen kukintaa mykeröpalloihin ilmestyy piikkiset ja koukkumaiset väkäset, jotka jäävät toimimaan hedelmävaiheessa siementen leviämistä edistävinä tartuntarakenteina; hedelmäpallot takertuvat tiukasti eläinten turkkiin / ihmisten vaatteisiin.
Muihin takiaisiin verrattuna seittitakiaisella on kukintomykeröissä tiheään seittimäistä villaa, josta tulee lajille nimi. Seittivilla antaa kukintomykeröille teräksenharmaan sävyn, joka on lievästi taipunut joko vaaleanvihreään tai violettiin suuntaan riippuen auringonvalon tulosuunnasta ja tarkasteluetäisyydestä. Seittivilla on vahvaa ennen kukintaa ja sen aikana, mutta haperoituu paljolti pois hedelmävaiheeseen mennessä.
Kukkivaksi lajin mykeröt tunnistaa siitä, kun niiden päistä pistää esille torvimaisesti purppuraisia varsinaisia kukkia hetiöineen ja emiöineen - Kuten tuosta kuvasta havaitaan. Ne tulevat esille keskenään eriaikaisesti niin, että pääasiallinen kukinta-aika Etelä-Suomessa ko. lajilla on noin kuukauden verran heinäkuussa - elokuun alussa.
Hedelmävaiheeseen lajin tunnistaa tulevan elokuussa siitä, kun kukintovarsissa olevat pienemmät lehdet alkavat muuttua kellastuneiksi ja mykeröpallot alkavat muuttua ruskeiksi. Syyskuun aikana kukintovarret muuttuvat jo kokonaan ruskean kuivuneiksi hedelmävarsiksi, joilla on taipumus säilyä vantterasti pystyssä läpi talven ns. talventörröttäjinä levittäen siemeniään suoraan lumihangelle, em. tapaan eläinten ja ihmisten matkaan sekä lopulta kevään sulamisvesienkin vieminä.
Seittitakiaisen koriste-estetiikkaa ovat siis sen suuret ja rehevät lehdet, isokokoinen kasvusto sekä heinä-elokuun monivärinen kukinta. Niinpä laji sopii näyttäväksi yksittäiskasvustoksi sekä pienenä että suurena ryhmänä sekä urbaanissa että maaseutumiljöössä. Rakennetun miljöön puitteissa takiaisten rehevyys ja iso koko käy samanlaisesta korostus- ja katseenvangitsijaelementistä kuin totuttujen isojen koristeperennojen kanssa voidaan saada aikaan.
Se sopii antamaan vivahteikasta kontrastia muille saman kokoisille tai isommille perennoille, missä samassa ryhmässä muiden lajien samaan aikaan sen kanssa sattuvat kukinnat ovat hyviä dynaamisia pareja - kolmikoita. Keväällä - alkukesällä rehevä takiaislehdistö tuo perennaryhmiin ja muuallekin varhaista voimakasta vihreyttä.
Syksyllä puolestaan lajin ruskeat hedelmävanat toimivat silloin vielä myöhään kukkivien perennojen pareina jännittävästi eri kehitysvaiheiden kontrasteina. Talvella kaikilla takiaisilla hedelmävarsien talventörröttäjyys on oleellisesti säilytettävää estetiikkaa, missä mm. kuura- ja lumitilanteet kuorruttuvat hienosti; varret pitää katkaista siten vasta keväällä ennen uutta kasvua.
Seittitakiainen on tunnettu myös ns. rohdos- ja ruokakasvina, joten se soveltuu koristeviljelyn lisäksi myös hyötykasviksi - Lajilla on vankka juuristo, jota voidaan käyttää ruoaksi juurikkaiden tapaan. Nuoria lehtiä ja versoja voidaan käyttää vihannesten tapaan.
Niinpä on suositeltavaa tarkastella seittitakiaista ja muitakin takiaisia totuttua paljon laajemmalla ja ennakkoluulottomammalla katsannolla, sillä niitä voidaan pitää kaikenlaisten viheralueiden piirissä aivan muiden koriste- ja hyötykasvien veroisina viljelyelementteinä.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment