Täysilehtistä mustajalopähkinää (Juglans nigra) kuvattuna lauantaina 26.7.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Etelä-Suomen kasvukausi on edennyt sellaiseen keski-loppukesän vaiheeseen, missä eteläistä alkuperää olevat erittäin isolehtiset lehtipuulajit ovat viimein saavuttaneet heinäkuun mittaan ns. täysilehtisyyden - Tähän ryhmään kuuluvat tyypillisesti esim. jalopähkinät (Juglans sp.), joista valitsen tässä esittelyyn kuvan mustajalopähkinän (Juglans nigra). Niinpä sen myötä esilleottona tulee trooppisen rehevää ulkoasua ja tämän puulajin esittelyä puoltaa myös se, että se on suvussaan isokokoisin ja pitkäikäisimmäksi kasvava jättiläinen.
Suomessa viljellään paria-kolmea muuta suvun lajia monin paikoin koristepuina, mutta tämä kyseinen laji on täällä vielä hyvin tuntematon, koska sitä on pidetty hyvin talvenarkana; aikaisemmin tunnettujen taimistoalkuperien mukaan menestymisvyöhykkeeksi on sille määritelty vain vyöhykkeen I parhaat paikat, mutta Arboretum Mustila on kerännyt vuonna 1993 Pohjois-Amerikasta lajin pohjoisimmilta viljelyalueilta sellaisia kantoja, joiden jälkeläisillä menestymisalueeksi on määrittymässä jopa I - III -vyöhykkeet; Arboretum Mustilan lajiesittely.
Tämä lajin hyvin vaihteleva menestyminen johtuu siitä, kun se kasvaa kotiseudullaan Yhdysvalloissa niin laajalla alueella itä- ja keskiosissa maata, joten eri puolilla luonnonvaraista aluettaan mustajalopähkinällä on mm. erilaiset talvensieto-ominaisuudet - Pohjoisimmillaan puu kasvaa Suurten järvien alueen eteläosissa ja eteläisimmillään eteläosavaltioissa lähes Meksikonlahden rannalla saakka.
Muista jalopähkinöistä mustajalopähkinän erottaa siis suuresta koosta; puu voi kasvaa kotiseudullaan jopa n. 50 m korkeaksi metsien jätiksi, missä sillä on suora ja yksi runko. Tämä yksirunkoisuus on muihin suvun lajeihin verrattuna poikeavaa, mutta avoimella paikalla sillekin voi tulla jonkin verran monihaarainen runko. Täällä Suomessa viljeltynä parhaimmat kannat parhailla paikoilla voivat tulla tulevaisuudessa ainakin 10 - 20 m korkeiksi puiksi, mutta yksirunkoisuuden kehittyminen voi olla hieman epävarmaa...
Toinen selvästi erottava tekijä muihin jalopähkinöihin verrattuna on sen lehdet, missä parilehdykkäiset lehtilapansa sisältävät paljon enemmän lehdyköitä kuin muilla - Jopa yli 20 kpl., kuten tuosta kuvasta havaitaan. Toisaalta täysikasvuiset lehtensä ovat kokonaisuudessaan vähän muiden suvun lajien lehtiä pienemmät, mutta tälläkin puulla lehtilapojen kokonaispituus voi tulla yli puolimetriseksi.
Lajin lehdet puhkeavat muista jalopähkinöistä poiketen munan muotoisista silmuista, kun muilla suvun lajeilla saksanpähkinää (Juglans regia) lukuun ottamatta on pitkän terävät suomuttomat "silmut" eli niiden lehdet talvehtivat paljaina "lehtiaihetiivistyminä". Tälläkin ko. lajilla lehteen puhkeaminen on kuitenkin hyvin paljon samanlainen prosessi kuin muilla suvun lajeilla; hiirenkorvavaihe kehittyy jo toukokuun alussa, mutta lehdet kasvavat hitaasti siten, että toukokuun loppuun mennessä muodostuu vasta puolilehtisyys.
Lajin kukinta sattuu muiden jalopähkinöiden tapaan tähän lehtien puolikokovaiheeseen touko-kesäkuun vaihteen tienoille - kesäkuun alkuun Etelä-Suomen normaalioloissa. Samaan aikaan kukkivat mm. balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum), pihasyreeni (Syringa vulgaris) ja kotipihlaja (Sorbus aucuparia). Laji on ns. yksikotinen eli samassa puussa ovat sekä hede- että emikukat ollen kuitenkin erikseen - Hedekukat ovat paksuissa, jäykähköissä, vihreissä ja alaspäin riippuvissa norkoissa runsaina rykelminä edelliskesän versoilla. Emikukat pistävät esille puhjenneiden lehtien seasta pieninä ja pystyinä tupsuina. Hedenorkot alkavat kasvaa omista silmuistaan täyteen kokoon toukokuun alusta lehtien puhkeamisen kanssa.
Emikukista kehittyy kesän loppuun mennessä 2-4 cm läpimitaltaan olevia pallomaisia hedelmiä. Suvulle tyypillisesti uloin osa siinä on mehevähkö suojakuori, minkä sisällä on uurteinen ja harjanteinen pähkinä. Nämä pähkinät ovat tällä lajilla suosittua ruokaa myös ihmisille oravien lisäksi, koska niitä käytetään mm. leivonnaisten teossa ja jäätelön maustamiseen. Pähkinät kypsyvät Suomen oloissa lokakuussa ruskan aikaan, jolloin alkuun vihreä hedelmäkuori muuttuu ruskeaksi ja halkeilee päästäen pähkinät esille varisemaan.
Mustajalopähkinälläkin lehtiensä täysikokoon kasvaminen on siis hidasta, kun samalla voimakkaiden versojen kärjistä puhkeaa uusiakin lehtiä kasvamaan pitkin kesää isoiksi. Oikeastaan voidaankin toisaalta sanoa, että mustajalopähkinällä täysilehtisyys on vasta elokuussa päättyvän versokasvun jälkeen eli juuri ennen syksyä / syksyksi. Kuitenkin keväällä puhjenneet ensimmäiset lehdet ovat jo heinäkuuksi täysikoossa - Tuossa kuvassa havaitaan, kuinka joidenkin lehtilapojen päätylehdykät olivat vielä hieman vajaakasvuisia; lehdet siis venyvät pituutta kasvaessaan täysikokoon.
Syksyllä laji saa keltaisen ruskan, jonka muodostuminen muiden jalopähkinöiden tapaan on kuitenkin Suomessa epävarmaa etenkin sisämaassa; nimittäin lajin pakkasille arat lehdet saattavat paleltua kesken ruskaantumisen ja varista saman tien pakkasen jälkeen kerralla pois. Ruska kehittyykin tälle puulle parhaiten leutoina ja pakkasettomina syksyinä ja silloin ruskahuipentuma on vähitellen lokakuun mittaan; eri alkuperillä / yksilöillä voi olla selviä ruska-aikataulujen eroja.
Mustajalopähkinän viljely onnistuu parhaiten runsasravinteisella, tuoreella ja runsashumuksisella maalla - Kosteuttakin on oltava riittävästi, sillä kotiseudullaan laji suosii virtaavien vesien ääriä. Maan on oltava kuitenkin läpäisevää ja täällä Suomessa siksi esim. liian seisova vesi voi haitata mm. talvenkestoa. Laji pitää myös aurinkoisista kasvupaikoista, mutta toki viihtyy myös puuryhmissä ja valoisissa metsissä.
Lajia voidaankin kasvattaa mm. niin yksittäispuuna kuin muutaman kappaleen puuryhmänä omillaan tai osana muita puulajeja. Puuta istuttaessa on huomattava, että siitä voi kasvaa täälläkin varsin iso puu. Tärkeää on myös ymmärtää sen pitkäikäisyys - Se saattaa tulla usean sadan vuoden ikään ja siksi se voi koristaa istutuksen jälkeen useiden tulevien sukupolvien ajan näkymiä paikallaan.
Esteettinen tarkastelu kertoo, että tästä puusta saadaan näyttävä maisemapuu sen suuren koon ja rehevän ison lehdistön ansiosta; alkuun toukokuussa lajin latvusto voi näyttää melko harvalta hitaasti kasvavien lehtiensä takia, mutta toisaalta lehtien heleän vaaleanvihreä-kellertävä hiirenkorvavaiheen sävy on piristävän raikasta. Kevään harvalehtinen latvuksensa on toisaalta hyvä kontrasti nopeasti täysilehtisiksi tuleville muille puille kesäkuun alkuun saakka. Täysikesäisessä asussaankin lehtensä ovat melko raikkaan vihreitä ja niissä näkyy lehtisuonitus varsin selkeästi ja tiheän säännöllisesti, kuten tuosta kuvasta nähdään. Syksyllä lajin puhtaan keltainen ruska toimii hyvänä parina muille selkeän värisille ruskasävyille ja se kontrastoituu dynaamisesti mm. tummien havukasvien seurassa / tummia rakennuksia vasten. Isona puuna sen keltainen ruskahuipennus onkin erityisen näyttävää! Talviaikana puun koristearvona on suuren kokonsa lisäksi rungon kaarnan hyvin tumma ja rosoisen uurteinen pinta vanhemmiten. Toisaalta talviasussaan sen edelliskesän vuosikasvaimet eivät ole aivan yhtä rotevan paksuja kuin muilla suvun lajeilla.
Mustajalopähkinä on koristepuukäyttönsä ja pähkinäravintolähteensä lisäksi tunnettu Yhdysvalloissa myös erinomaisena puutavaran lähteenä, koska sen puumateriaali on suorasyisyytensä sekä työstö- ja kesto-ominaisuuksiensa ansiosta hyvää mm. tarkkoihin puutöihin ja esim. viiluiksi teolliseen käyttöön. Laajamittaista talousmetsäpuuna viljelyä lajin kohdalla rajoittaa kuitenkin sen hidaskasvuisuus.
Täällä Suomessa tälle lajille on tilausta muiden jalopähkinöiden joukossa koristepuuksi, koska se tuo poikkeavaa luonnetta isoille pihoille - puutarhoille sekä puistoihin isokokoisen kasvutapansa, pitkäikäisyytensä ja lehtiensä lukuisan lehdykkämäärän tuottaman hienostuneesti trooppisen ulkonäkönsä ansiosta. Toki pähkinäravinnon toivossa sitä voidaan myös viljellä täällä.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment