Erivaiheisissa kukinta- ja marjankypsymistilanteissa ollutta idänkermesmarjaa (Phytolacca acinosa) kuvattuna lauantaina 30.8.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Melkein kahden kuukauden tauon jälkeen kävin tarkastelemassa kasveja Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, kun siellä puiston remonttiprosessi on sallinut taas vähän laajempaa liikkumista. Niinpä poimin sieltä ihan ulko-olosuhteista esittelyyn tämän hyvin erikoisen perennana kasvatettavan subtrooppisen kasvin - Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa luonnossa kasvavan idänkermesmarjan (Phytolacca acinosa).
Kermesmarjat ovat siis lämpimien maiden kasveja, joista osa voi kasvaa isoiksi puiksikin, mutta tämä esiteltävä laji on tyypillisimmin perenna ja täällä Suomessa sukunsa kestävimpiä lajeja, vaikka sekin siis kasvaa Aasian lämpimillä seuduilla. Tämä jo osaltaan tekee siitä hyvin erikoisen, suositeltavan ja tunnetummaksi esiteltävän koristekasvin!
Tällä hetkellä laji on täällä Suomessa hyvin tuntematon ja sitä tavataankin lähinnä vain tällaisissa kasvitieteellisissä kokoelmissa. Lajin tarkka menestymistietous on myös epämääräistä tästä harvinaisuudestaan johtuen, mutta etelärannikolla se ainakin menestyy yli talvien ulkona ja itselläni on lajista kasvatuskokemusta yli 15 vuoden takaa niinkin pohjoisessa kuin Mäntsälässä (menestymisvyöhyke III), missä sain idänkermesmarjan menestymään yli talven ulkona >> Lumipeite tekee siinä paljon.
Idänkermesmarjan näyttävin kasvuvaihe on Etelä-Suomen normaalioloissa loppukesällä ja syksyllä ennen pakkasia, jolloin siinä kehittyy aluksi kukintoterttuja, mutta melko pian kasvun edetessä laji tuottaa erivaiheisesti sekä lisää uusia kukkaterttuja että marjojaan eriaikaisesti kypsyttäviä vanhojen terttujen vaiheita - Tämä käy hyvin ilmi tuosta kuvasta. Suomen olosuhteissa lajin kaikki marjat eivät kuitenkaan ehdi kypsyä ennen syksyn ensimmäisiä yöpakkasia.
Kasvustonsa on nimittäin hallanarkaa maan päällisiltä osiltaan, joten jo ensimmäinen yöpakkanen tappaa kasvuston yleensä heti ja kokonaan - Lajista ei ole talventörröttäjäksi, joten heti pakkastuhon jälkeen se voidaan leikata pois. Kasvusto pysyy kuitenkin vihreänä ja rehevän näyttävänä aina joka vuosi tuohon pakkasvauriotuhoonsa saakka. Näin ollen lajia kannattaa istuttaa sellaisille paikoille, missä halla ei ensimmäisenä vieraile (Ei siis kannata sijoittaa avoimelle ja alavalle nurmikolle) - Alueellisesti tietenkin etelärannikon ja saariston eniten mereisillä paikoilla lajin pakkasvauriottomuus on pisimpään turvattua. Leutoina syksyinä pakkastuho voidaan välttää jopa lokakuun lopulle saakka ainakin etelärannikolla, mutta sisämaassa voi jo syyskuussa iskeä pakkasvaara kylminä syksyinä.
Kukka- ja marjaterttujensa tarkempi tutkinta osoittaa lajin hyvin erikoiset muodot ja rakenteet - Ensinnäkin tertut ovat hyvin esillä ollen pitkiä, pystyjä ja tiiviin tähkämäisiä. Kukat ovat marjojaan vaatimattomamman näköisiä ollen valkean vihertäviä ja melko pieniä. Kukista kehittyy nopeasti hyvin erikoinen marjarakenne - Marjat ympäröivät terttuja tiiviisti, missä yhden kukan emiöstä muodostuu joko 7 tai 8 erillisen marjaosan muodostama ympyrän muotoinen marjarengas; katsokaapa tarkemmin tuosta kuvasta.
Marjat ovat aluksi vihreitä, mutta muuttuvat kypsyessään purppuranpunaisen kautta mustiksi. Marjat ovat kypsinä erittäin kiiltäviä ja kypsymisvaiheen tultua täysinäiseksi ovat marjan terttutähkään kiinnittävät varret värjäytyneet purppuraisiksi. Kypsyminen etenee kuvassa nähtävään tapaan vyöhykkeinä alhaalta ylös tertuissaan. Näin ollen lajin marjomisvaiheet ovat erittäin koristeellisia ja tärkeitä estetiikan huipentumia!
Marjoistaan on muistettava, että ne ovat myrkyllisiä ihmiselle; linnut suosivat niitä kuitenkin paljon.
Keväällä ja alkukesällä lajin koristearvo on vähäisempi, kun se alkaa kasvaa melko hitaasti toukokuussa maasta esille vaaleanvihreinä ruusukkeina - mättäinä. Kesä- ja heinäkuussa tosin kasvusto kehittyy nopeasti korkeammaksi rehevänä ja monihaaraisesti kasvavana pensaana, missä sen lehdet ovat vaihtelevan kokoisia, soikeita, himmeänvihreitä, mutta keskimäärin varsin isoja (vähintään metsävaahteran lehtien kokoluokkaa) ja suonitukseltaan erottuvia. Heinä-elokuun vaihteessa alkavaan kukintaan mennessä lajin korkeus on saavuttanut jo yleensä reilun metrin ja syksyllä ennen pakkastuhoa lajin lopullinen korkeus vaihtelee n. 1,2 ja 2,0 metrin välillä. Rehevimmillä paikoilla ja lämpimimpinä kasvukausina yli 2 metrin korkuiset kasvustot saattavat myös olla mahdollisia.
Lajin kasvatusolosuhteista on siis muistettava, että se on versoiltaan ja lehdiltään hallanarka, mutta muutoin se on helppo kasvi suosien monenlaisia maatyyppejä - Liiallinen kuivuus ja liikamärkyys ovat toki haittoja, mutta normaali puutarhamaa on sille riittävän hyvä. Liian rehevä eli liian typpipitoinen maa voi tosin heikentää sen talvenkestoa. Aurinkoisella paikalla (kuten eteläseinustoilla) lajin kasvu- ja marjakypsymisvaiheet ehtivät pisimmälle ennen syksyn pakkasia, mutta se tulee toimeen myös puolivarjossa.
Esteettinen puoli lajin tarkastelussa on hyvin mielenkiintoinen etenkin juuri sen kukinta- ja marjomisvaiheidensa ansiosta - Sen erivaiheiset marjakypsymisten tilanteet ovat korumaista koristeaihetta, mikä tekee lajista näyttävän huomio- ja korostuselementin, kun samalla se on rehevän pensasmainen. Tämä korostuu paljon etenkin juuri syksyllä ennen yöpakkasia, kun monilla muilla perennoilla ei enää ole näyttäviä kukintatilanteita. Niinpä laji sopii kasvukauden viime vaiheiden piirissä erinomaiseksi ympäristön elävöittäjäksi. Toisaalta kirkasruskaisten puiden ja pensaiden seurassa lajin syksyinen koristearvo alenee. Ennen kukintaansa ja marjojaan laji on neutraalimpi viherelementti, joka sopii kontrastiksi / taustaksi silloin muille näyttävästi kukkiville perennoille.
Muiden perennoiden joukossa idänkermesmarja on kuitenkin usein enemmän tai vähemmän erottuva, koska sen kasvutavassa korostuu sen trooppisten seutujen luonne - Kasvu on rehevän isoa ja versot - lehdet ovat hieman nahkeasti / kumimaisesti ilmeneviä, kuten kasveilla subtrooppisilla ja trooppisilla seuduilla tuppaa olemaan. Niinpä lähiharmonisessa mielessä laji sopii hyvin yhteen muiden isokasvuisten ja isolehtisten perennojen seurassa.
Idänkermesmarja on kuitenkin kenties parhaiten edustava omillaan yksittäiskasvina tai muutaman yksilön ryhmänä, missä se saa olla näkyvästi ja dynaamisesti esillä. Näin ollen se sopii kasvatettavaksi erityisesti sellaisilla urbaaneilla alueilla, missä sille taustana rakenteiden ja rakennusten luonne on yhtäläisesti näyttävää tai voimakasluonteista; esim. erikoisen arkkitehtuurin pariksi sopii lajin erikoiset marjomisvaiheet ja -muodot. Toki mikään ei estä lajia kasvatettavan perinteisemmissäkin ja maaseudun ympäristöissä. Sielläkin lajille kannattaa varata ns. paraati- ja katseenvangitsijapaikkoja esille oloaan varten.
Vaikka kyseessä on siis yllättävän eteläinen kasvi, niin siitä huolimatta sen täällä Suomessa menestymistä kannattaa käyttää hyväksi ja ottaa lajia rohkeasti kokeiluun niin julkisilla kuin yksityisilläkin viheralueilla, koska sen loppukesän ja syksyn estetiikka on erityistä ja hyvin suositeltavaa!
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment