Poikkeuksellisen runsasta ja jo lievästi ylikypsää kotipihlajan (Sorbus aucuparia) marjasatoa kuvattuna perjantaina 5.9.2014 Espoon Tapiolassa.
Otan tällä kertaa esittelyyn ns. tuiki tavallisen ja yleisen puulajin. Yhtäältä siksi, koska toistaiseksi mm. erikoisten perennojen esiin kaivaminen on hankalaa Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan remontin takia. Toisekseen kunnon ruskaa ei ole vielä muodostunut erittäin lämpimien säiden takia, joten senkään parista ei ole voinut vielä poimia näyttävää esiteltävää.
Niinpä päätin ottaa esittelyyn nyt ihan "vain" kotipihlajan (Sorbus aucuparia), jota kasvaa maassamme yleisesti luonnossa pohjoisinta Lappia myöten. Myös istutettuna koristepuuna sitä on monin paikoin, mutta toki enemmänkin voisi olla - Lajillahan on monta esteettisesti upeaa ominaisuutta sitä tarkoitusta varten ja sen hyvä menestyminen koko maassa on myös hyvä etu.
Kotipihlajaa kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Euroopassa joitakin eteläisimpiä osia lukuun ottamatta ja valliten vuoristoissakin puurajalle saakka. Aasiassa sitä on Kaukasukselta laajasti Venäjälle Siperiaa ja Kiinaa myöten. Pohjois-Amerikassa sitä on otettu aikoinaan koristeviljelyyn ja se on levinnyt siellä laajasti luontoon mm. Kanadan puolella ja Yhdysvaltain koillis- ja luoteisosissa sekä Alaskassa.
Tätä kotipihlajan esilleottoa puoltaa tänä vuonna myös se, kun sen marjasadosta on muodostunut poikkeuksellisen tai paikoin jopa ennätyksellisenkin runsas! - Kaikkialla Etelä-Suomessa sekä pienet taimivaiheiset pensaat että isot varttuneet puut notkuvat vähintään tuon kuvan tapaan marjasatoa ja paikoin runsaamminkin.
Tällainen erityisen runsas marja- ja hedelmäsato on syntynyt tänä vuonna pihlajien lisäksi monille muillekin ruusukasviheimon (Rosaceae) puille ja pensaille, kuten suvuissa omenat (Malus sp.), orapihlajat (Crataegus sp.) ja aroniat (Aronia sp.) - Syynä tälle on ollut ensinnäkin edeltäneen vuoden 2013 erittäin lämpimän kasvukauden ansiosta runsaasti talvisilmuihin kehittyneet kukka-aiheet. Toisekseen tämän vuoden toukokuun lopun - kesäkuun alun poutaiset helleaallot auttoivat asiaa, kun näiden lajien hyvin runsaat kukinnat pääsivät niissä helteissä täydellisesti esille ja siten hyvin hyönteisten pölyttämiksi.
Kotipihlaja kasvaa siis luonnossamme monenlaisissa olosuhteissa, kuten tuoreiden kankaiden havu- ja sekametsissä alispuustona, kallioisten mäkien alueella, metsien reunoilla sekä paikoin lehdoissa - lehtomaisissa metsissä. Tyypillistä on, että metsissä laji kasvaa kapealatvuksiseksi ja jopa riukumaiseksi puuksi ja varjossa / karuilla paikoilla se jää myös pensasmaiseksi. Sen sijaan avoimella ja rehevällä paikalla siitä kasvaa pallomaisesti leveälatvuksinen ja varsin iso puu, jolla on lyhyt yksi- tai monihaarainen runko. Korkeutta lajille voi tulla sekä kapealatvuksisena metsäpuuna että avoimen paikan puuna lopulta jopa n. 15 m, mutta tyypillisemmin sen korkeus jää 5 - 15 metrin välille. Hyvissä puisto- ja puutarhaolosuhteissa avoimella paikalla lajista saadaan kuitenkin hyvin näyttävä maisemapuu.
Puun kasvuvaiheissa on jo heti keväällä näyttävä vaihe, kun se puhkeaa varhaisimpien lajien joukossa lehteen - Etelä-Suomen normaalioloissakin usein jo huhtikuun viimeiseltä viikolta alkaen; aluksi sen isohkoista talvisilmuista työntyy pitkinä ja kynttilämäisinä esille valkeanharmaakarvaisia tiiviitä lehtitötteröitä, jotka leviävät sitten melko pian ruusukemaisesti auki oikoen lehdet kunnolla esille vaaleanvihreinä ja ko. ruusukkeiden keskeltä kukkatertut tulevat esille aluksi tiiviinä kukkakaalimaisina nuppurykelminä. Tämä prosessi tapahtuu jo ennen toukokuun puoltaväliä. Toukokuun loppupuolen aikana lehdet kasvavat jo nopeasti lähes täysikokoon samalla, kun kukkatertut kasvavat nuppuvaiheissaan löyhemmiksi ja laajemmiksi kukkakaalimaisesta vaiheestaan.
Lajin kukinta tapahtuu heti lehtiensä tultua täysikokoon, mikä ajoittuu Etelä-Suomen normaalioloissa kesäkuun alkuun. Tänä vuonna etuaikaisen kasvukauden alkuvaiheenkin takia lajin kukinta tapahtui kuitenkin jo suureksi osaksi toukokuun lopussa. Kukintavaiheessa puun latvus on kauttaaltaan täynnä korkeintaan n. 10 cm leveitä kukkaterttuja tiiviisti täynnä kermanvalkeita - lievästi kellertäviä pieniä kukkia, joista lähtee voimakkaan imelä tuoksu. Tämä on ollut tyypillisesti tuomen (Prunus padus) vähän aikaisemman kukinnan ohella meille suomalaisille kesän alkamisen varmistumista kuvaava tapahtuma.
Puun kukinta kestää yleensä vain n. viikon tai viileämmillä säillä korkeintaan 1 - 2 viikkoa; heti kukinnan lopusta vihreiden marjaraakileiden kehitys käynnistyy nopeasti ja heinäkuun alussa ne ovat jo yli puolikokoisia. Heinäkuun lopussa alkaa marjojen kypsyminen aluksi kellertävän - vaalean oranssin kautta ja elokuun mittaan marjat saavuttavat sekä täysikoon että täysikypsän punaisen värin. Tänä vuonna heinä-elokuun helteiden ansiosta täysikypsyys tuli jo elokuun puoliväliin mennessä ja nyttemmin osa marjoista on jo alkanut muuttua hieman ruskeiksi ylikypsinä.
Kotipihlajan lehdet ovat siis myös hyvin koristeellisia - Kevään vaihtelevavaiheisen lehteen puhkeamisen jälkeen puu on täysikesäisessä asussaan himmeänvihreä ja parilehdykkäiset lehtensä ovat pituudeltaan enimmillään n. 20 cm. Lehtiensä näyttävin koristeominaisuus on sitten niiden ruska, joka on hyvin kirjava ja monivaiheinen sekä kirkasvärinen; osalla puista se huipentuu jo syyskuun loppupuolella, mutta tyypillisemmin syys-lokakuun vaihteen tienoilla - Tänä vuonna ruska on selkeästi myöhästymässä hyvin lämpimien säiden takia, kuten tuon kuvan vielä täysikesäinen asukin havainnollistaa...
Kotipihlajan kirjavaa ruskaa voidaan kuvailla monella tavalla - Tyypillistä on se, että varhaisimmin ruskaantuvat yksilöt sisältävät eniten punaisia ja oransseja värejä; yleensä kuitenkin jokaisen puun latvuksessa on kirjavasti eri värejä ja jokainen yksilö ruskaantuu enemmän tai vähemmän erivaiheisesti. Harvemmassa on kerralla yhdellä värillä ruskaantuminen. Punaisten ruskavärien muodostuminen alkaa tyypillisesti tumman purppuraisina - violetteina sävyinä häilyvästi vihreän seassa ja ne kirkastuvat huippuunsa vähitellen. Tyypillistä on myös se, että punaisia ruskasävyjä seuraa myöhemmin keltaisempien - osittain ruskeidenkin värien ruskan loppuvaihe viimeiseksi jääneissä lehdissä. Yleensä lokakuun puoliväliin mennessä kotipihlajat ovat varistuneet jo paljaiksi ja vain punaiset marjat jäävät jäljelle talveksi.
Pian marjatkin silti voivat kadota mm. lintujen suihin tai tällaisen etuaikaisen kasvukauden seurauksena ne voivat varista normaalia paljon nopeammin ja siksi esim. tällä kertaa voi olla vaarana, ettei tulevan talven ajaksi jääkään juuri mitään marjaestetiikkaa tästä erittäin runsaasta sadosta huolimatta.
Kotipihlaja siis menestyy melkein missä vain olosuhteissa maassamme ja siksi sitä on erittäin helppoa myös viljellä puistoissa ja puutarhoissa sekä muunkinlaisilla viheralueilla - Pari huomioitavaa seikkaa kuitenkin tässä; puu vaatii rehevällä paikalla kasvutilaa, koska sen latvus tulee leveäksi. Lisäksi liian karuilla / kuivilla paikoilla voi olla vaarana kesähelteiden aikoina kehittyvät kuivuusongelmat ja lehtiensä kuihtuminen ennenaikaisesti valeruskaan.
Esteettisessä tarkastelussa kotipihlaja erottuu siis edukseen jo varhain kasvukauden alussa, kun se tulee ensimmäisten puiden joukossa lehteen - Niinpä se soveltuu eri lajisissa puuryhmissä hyvin kontrastiksi toukokuussa näyttävästi kukkivien lajien kanssa. Myöhään lehteen tulevien puiden kanssa puolestaan syntyy toukokuussa dynaamista lehteen tulon eriaikaisuusvaikutelmaa. Oma kukintansa on tietenkin erottuva elementti, joka toimii ehkä parhaiten omillaan tai tummia taustoja vasten. Sama pätee punaiseen marjasatoonsa. Syksyllä puolestaan väriloistonsa on erinomainen esimerkki varhain kirkasta ruskaa tekevästä puulajista, jota voidaan kontrastoida puusommitelmissa myöhään kesäasuisina pysyvien puulajien tai ainavihantien havupuiden kanssa. Jos marjansa säilyvät talveen, niin se on talviestetiikkana oleellisen komeaa ja joka tapauksessa heti lehtien varisemisen jälkeen myöhäissyksyn väripilkku.
Kotipihlajan viljelyä voidaan tehdä sen erinomaisen menestymisen ansiosta monella tavalla ja monenlaisessa paikassa hyvin urbaanista miljööstä maaseudun olosuhteisiin - Se sopii yksittäispuuksi, monen yksilön ryhmäksi omillaan tai muiden puulajien kanssa, katupuuksi sekä maaseudulla / luonnonmukaisilla viheralueilla myös tarkoituksella metsityspuuksi. Toisaalta juuri maaseudulla / luonnonmukaisilla paikoilla lajia on luonnostaankin aina tarjolla, joten istuttamisen sijaan lajin kasvattamista voidaan ohjailla mm. metsänhoidollisin keinoin.
Vaikka tämä esittely nyt olikin hyvin "tavallisesta" puusta, niin toivon kuitenkin tämän tuovan uutta intoa tarkastella myös kotipihlajaa potentiaalisena ja upeana koristekasvina.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment