Viikkojen 42 ja 43 pakkasista vielä täysikesäisessä asussaan runsaasti pakkasvaurioita lehtiinsä saanutta kanadanpoppelia (Populus X canadensis "Regenerata") kuvattuna perjantaina 24.10.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Etelä-Suomen ruskakausi on siis alkanut saamaan tällä viikolla 43 hieman etuaikaista päätöstään ja siksi tämä kasviesittelysarjani tulee tämän vuoden osaltaan jo melkein päätökseensä; ajattelin tehdä vielä ainakin ensi viikolle 44 esittelyn...
Tällä kertaa esittelyvuoroon tulee taas tuki tuttu puusuku - poppelit (Populus sp.) ja niistä tämä risteymäsyntyinen kanadanpoppelilajike (Populus X canadensis "Regenerata"). Syynä taas näin tuttuun esilleottoon on se, että ko. puulajike on toisaalta tunnettu täällä Suomen syysoloissa todennäköisesti kaikkien myöhäisimpään kesäasussa viihtyvänä ja siksi sen esilleotto sellaisen erikoisuutensa takia on hyvä ajankohtainen pointti.
Kanadanpoppeleita ei siis tunneta luonnosta, vaan niiden lajikesikermä on euroopanmustapoppelin (Populus nigra) ja amerikanmustapoppelin (Populus deltoides) välisten risteymien kautta viljelyssä synnytetty; tämä "Regenerata" -lajike on emiklooni eli poppelien ollessa kaksikotisia puita on tässä kanadanpoppelilajikkeessa vain emikukintoja. Lajike sai alkunsa 1800-luvun alussa Ranskassa ja eniten sitä alettiin viljelemään siellä ja Englannissa mm. Lontoon ympäristössä suurena maisemointi- ja suojapuuna rautateiden yhteydessä. Siitä se sai englanninkieliseksi nimeksi: "rautatiepoppeli" - Railway Poplar.
Nykyään lajiketta ei tunneta koristepuuna kovin hyvin yleisesti ihmisten parissa missään lauhkean alueen viljelyssä muutoin kuin lähinnä em. kaltaisena julkisten viheralueiden maisemointi- ja suojapuuna. Kovin yleinen se ei ole täällä Suomessakaan, vaikka se menestyy ilmeisesti hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa; lajike on kuitenkin niin harvinaisesti viljelty, ettei sille ole tiedossa tarkkaa menestymisaluetta täällä.
Kanadanpoppelin harvinaisuus juontuu ilmeisesti sen viljelyä rajoittavasta erittäin isosta koosta - Tämäkin lajike nimittäin voi kasvaa jopa n. 40 metriä korkeaksi ja leveälatvuksiseksi puujättiläiseksi myös täällä Suomen olosuhteissa: Tuo Kaisaniemen yksilö on itse asiassa koko alueensa isoin puu!
Niinpä vain harvoilla yksityisillä pihoilla sitä voidaan kasvattaa ja sen viljely onkin rajoittunut lähinnä suurille maaseudun pihoille ja isoille julkisille viheralueille. Mutta voihan sitä toki yrittää kasvattaa melko pienelläkin pihalla, jos haluaa luoda Liisa Ihmemaassa -tunnelmaa ja jos se ei haittaa naapureita ja jos on valmis sietämään vasta loppusyksyllä / talven kynnyksellä haravoitavaksi tulevaa julmetun suurta määrää lehtiä... Ja tämäkin poppeli on tunnettu etenkin nuorena erittäin nopeasta kasvusta (1 - 3 m vuodessa), joten kovin kauaa ei tarvitse Liisa Ihmemaassa -tunnelmaa odotella...
Eri poppelit muistuttavat yleensä myös vanhana suuresti toisiaan, mutta tämä kanadanpoppelilajike on vanhemmiten rakenteeltaan monista muista ko. suvun lajeista poikkeava; sen runko on yleensä muita lyhyempi ja hyvin paksu ja se alkaa vanhemmiten olla nojallaan johonkin suuntaan - Tästä huolimatta puu kestää hyvin myrskytuulia! Lisäksi latvuksen rakenteessaan syntyy muista poikkeavia hyvin paksuja / isoja oksia tai oksahaaroja, mikä luo latvuksestaan leveän pallomaista; tuota Kaisaniemen puuta on joitakin vuosia sitten hoidettu joitakin oksia typistämällä.
Lehteen puhkeamisensa poikkeaa myös monista muista poppeleista - Tällä lajikkeella on muita myöhäisempi hiirenkorvalle tulon aika Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa eli vasta toukokuun loppupuolella; lehtien puhkeamissävy on punaruskea ja juuri ennen lehtiä lajikkeella on eminorkkojen kukinta. Norkot ovat vihreitä ja ne kasvavat isoiksi riippuviksi pötkylöiksi jo lehtiensä hiirenkorva - puolilehtivaiheen aikana, jolloin ne kontrastoivat lehtien kanssa hienosti latvuksessa. Lehtien täysikoon tullessa norkot ns. piiloutuvat hetkeksi ennen hedelmävillavaihetta.
Tämäkin poppeli tulee lehvästöltään nopeasti täysikesäiseen asuun eli kesäkuun alussa huolimatta myöhäisestä lehteen puhkeamisesta; täysikokoiset lehdet ovat läpimitaltaan 7 - 10 cm ja ne ovat muodoiltaan kolmiomaisia ja lavat ovat hienosti sahalaitaisia. Lavat saavat vaaleanvihreän kautta tummanvihreän kesäsävyn ja niiden yläpinnat ovat myös erittäin kiiltäviä kaikissa vaiheissa. Lapojen alapinta on yläpintaa selvästi vaaleampi kesäasussa.
Kesällä noin kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla tai viimeistään heinäkuun aikana tapahtuu lajikkeen eminorkkojen siemenvillavaihe, joka on tunnettu ylimaallisesta runsaudestaan ja on ehkä se kaikkein runsain myös muihin poppeleihin verrattuna - Puun latvuksessa syntyy tällöin suurina massoina valkoista hedelmävillaa, joka leviää lumipyryn tavoin laajasti maisemaan tuulten mukana aiheuttaen maahan kuin lumipeitettä. Tämä siemenvillapäästön hetki ei noudata pelkästään lämpösumman kertymistä, vaan tilanteen syntyyn vaikuttaa myös norkkojen kypsymisen aikainen sää; sopivan poutainen ja lämmin / helteinen sääjakso tuottaa siemenvillan runsaimmin ja yhtäkkisimmin esille ja tätä pyryttelyä kestää yleensä n. viikon verran.
Tämä siemenvillailmiö on myös yksi todennäköinen lajikkeen viljelyä rajoittava seikka, vaikka ko. siemenet ovat risteymäsyntyisyyden takia steriilejä. Tämä ilmiö on nimittäin joidenkin mielestä sotkuinen ja siten vältettävä. Itse pidän sitä sen sijaan upeana, kauniina ja suositeltavana erikoisuutena / kokemuksena! :)
Syksyllä koittaa sitten lajikkeen toinen erikoisuus eli sen erittäin myöhään säilyvä kesäasu. Etelä-Suomen normaalioloissa yleensä aina on niin, että ruskaa ei ehdi syntyä vielä ollenkaan lokakuun alkupuolen aikana ja sen ruskakausi alkaakin vasta lokakuun lopulla. Tämä myöhäinen ruska on täällä ongelmallinen ilmaantumisessaan, koska se saattaa keskeytyä / jopa estyä kokonaan, jos ennen sitä tai sen alussa sattuu lehtensä palelluttavia pakkasia. Juuri näin on nyt käynyt tällä kertaa, missä tuossa kuvassani havaitaan täysivihreän lehdistön saaneen harmahtavan ruskeita pakkasvauriosävyjä runsaasti.
Lajikkeen varsinainen ruska olisi puhtaan keltainen ja sen huipentuma olisi vasta marraskuun alkupuolella - puolivälissä; vain sopivan leutoina ja pakkasettomina lokakuina - marraskuun alkuina se mahdollistuu kunnolla täällä Suomessa ja varmimmin siis meren lämmittämän etelärannikon tuntumassa.
Tuollaiset pakkasvaurioituneet lehdet varisevat pian ilman / lähes ilman varsinaista ruskaa; toisaalta vain osittaiset vauriot mahdollistavat osittaista varsinaisen ruskan etenemistä pakkasten jälkeisten leutojen säiden aikana, joka puolestaan luo lajikkeen latvukseen hyvin mielenkiintoisen kirjavaa ruskeiden ja keltaisten sävyjen näytelmää. Puu on alaston lehdistään joka tapauksessa viimeistään marraskuun loppuun mennessä.
Esteettinen tarkastelu on kanadapoppelin osalta mielenkiintoinen heti toukokuussa, kun sen punaruskeaa lehteenpuhkeamissävyä voidaan hienosti kontrastoida silloin muiden puulajien jo pitkälle täysivihreyteen edenneiden lehvästöjen kanssa; näin on esim. muiden aikaisemmin lehteen tulevien poppelien suhteen. Kesällä kanadanpoppelin lehvästö on muita puita elävöittävämpi lehtilapojensa pintakiillon takia, jolloin latvuksensa ikään kuin välkehtii tuulella.
Tuo keskikesäinen hedelmävillavaihe on tietenkin myös hieno, jolloin kaukaa katsottuna puun latvus vaalenee harmaanvihertäväksi. Lähempää nähtynä voidaan havaita silloin isojakin valkoisia villatuppoja ympäri latvusta ja sinistä taivasta vasten heti latvuksensa vieressä voidaan nähdä isona tuiskuna tuulisella säällä siemenvillan "lumipyryä". Siemenvillavaiheinen kanadanpoppeli täten siis erottuu edukseen.
Syksyllä lajikkeen myöhään säilyvä kesäasu on tietenkin erinomainen kontrastipari oikeastaan mitä tahansa ruskaa aikaisemmin tekevien muiden puulajien kanssa. Oma myöhäinen lehtevyytensä lokakuun lopulla - marraskuussa on tietenkin erittäin erottuvaa missä tahansa maisemassa, kun melkein kaikki muut lehtipuut ja -pensaat ovat silloin jo alastomia. Puhtaana esiintyessään lajikkeen varsinainen ruska korostaa sitä lehtevyyttään tietenkin entisestään; yllättäen tämänlainen neutraalista vihermassastaan tunnettu poppeli onkin silloin erityinen katseenvangitsijaelementti.
Myös kanadanpoppelin viljely on niin helppoa, ettei sen kasvattaminen ole ainakaan siitä kiinni; lähes kaikkia poppeleita voidaan lisätä helposti puutuneista pistokkaista esim. ottamalla vain oksia vesilasiin kevättalvella / ennen lehtien puhkeamista, missä ne tekevät helposti juuria säännöllisesti vaihdettavassa vedessä. Kasvupaikkavaatimukset ovat myös vähäisiä, mutta riittävä maakosteus on silti oltava, kun poppelit ovat tunnettuja etenkin kosteiden - märkienkin alueiden puina.
Suosittelen tutkimaan tämän poppelilajikkeen avulla ennakkoluulottomasti erittäin ison puun, hyvin runsaan siemenvillanäytöksen sekä erittäin myöhään säilyvän syyslehvästön suomia viljelymahdollisuuksia, mikä voi tuoda vahvaa luonnetta viheralueille.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment