Tuesday, July 24, 2018

Kesän 2018 kuumin päivä - Osa 6

Kuluvan kesän 2018 helleseuranta jatkuu tässä suorana jatkona edelliselle osalle 5: tämä osa 6 tulee kattamaan ainakin tämän viikon 30 (23. - 29.7.) kokonaisuudessaan, mutta todennäköisesti jaan taas seurantaa suoraan osalle 7 joko viikon 31 (30.7. - 5.8.) alusta tai elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen helteiden todennäköisesti jatkuessa edelleen yhtämittaa elokuulle saakka...

Tämän julkaisussa jo valmiina tulevat eilisen maanantain ja tämän tiistain maksimilämpötilalistaukset selostuksineen alla. Loput viikon vuorokaudet tulevat päivityksissä. 

Katsotaanpa sitten suursäätilannetta Euroopan mittakaavassa ennustemallien mukaan tälle ja seuraavalle viikolle: Tässä alkaneen viikon alkupuolella on ensin vakiintuneena tilanne, missä korkeapainetta pysyy Suomen itäpuolella ja se syöttää hitaasti heikolla virtauksella kaakosta kuumaa ja kosteampaa ilmamassaa Fennoskandiaan; Suomenkin kohdalla on myös ajoittain hyvin tyyntä ja siten sijoillaankin vielä vähän kuumenevaa ilmamassaa. Tässä vaiheessa +30 asteen yli menevät päivälämpötilat voivat yleistyä, mutta paikoin voi myös tulla ukkoskuuroja lieventämään helteitä hetkeksi. Trooppiset yöt yleistyvät myös paikoin.

Sitten to-pe vaihteessa Lappiin muodostuu uusi korkeapaineen keskus, joka voimistuu pe-la aikana ja siirtyy vähän Suomen itäpuolelle samalla; tämä skenaario on mielenkiintoinen, koska tuon korkeapaineen keskuksen itäpuolitse jonkin matkaa etelään näyttää kiertyvän viileämpää ja kuivempaa ilmamassaa koillisesta. Vieläkin on epäselvää se, miten etelään Suomen kohdalla tämä etenee. 

Tämän päivän mallien mukaan eteläisin Suomi näyttäisi sittenkin jäävän kuuman ja kostean ilmamassan piiriin myös koko viikon lopun ajaksi, mutta varsinkin Lapissa ja itärajalla viilenisi aika paljonkin pariksi päiväksi... Kaakosta virrannee samalla Etelä-Suomeen sen verran epävakaatakin ilmaa, että voimakkaat ukkosmyrskyt voivat mahdollistua pe-su välillä! Poutaisimmilla paikoilla +30 asteen ylitykset ovat täten ainakin etelässä vieläkin mahdollisia ja trooppiset yöt jatkuvat siinä tapauksessa.

On myös mahdollista, että ainakin kuivempaa ilmamassaa tulisi myös etelään, jolloin ukkosia ei ehkä tulisikaan: se olisi luonnon kuivuushaittojen kannalta yhä vakavampi puute!... 

Sitten seuraavalla viikolla 31 tuo korkeapaine näyttäisi jäävän vellomaan suunnilleen sijoilleen Suomen ja Länsi-Venäjän päälle, ja sen myötä hellettä näyttäisi palaavan myös Lappiin saakka kaakosta moneksi seuraavaksi päiväksi.

Osassa ennustemalleja tuo korkeapaine kierrättäisi ensi viikolla toisaalta sitä em. kuivempaa ilmaa Suomeen idästä, joten sen myötä trooppisten öiden todennäköisyys laskisi, mutta päivälämpötilat voisivat äityä samalla taas yleisemmin yli +30 asteen lukemiin, mikäli ilmamassa ei samalla mainittavasti viilenisi. Samalla voimakkaiden ukkosten riski olisi matala...

Päivittelen sääennusteita seuraavia kertoja alla olevien helleseurantalistausten ja -selostusten kohdilla tarvittaessa joinakin tulevina päivinä...

Aikaisemmilta kesiltä tuttu värikoodaus on uudistettu, jotta kaikki hellelukemat erottuvat hyvin listauksista. Värikoodit ovat seuraavanlaiset: 

Ylipäätään hellelukemiin (tasan +25 astetta ja sen yli +29 asteeseen saakka) päätyvät maksimilämpötilojen arvot olen päättänyt merkitä punaisella. Sitten muutan aikaisemmat värikoodimerkinnät siten, että +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen paksufonttisella punaisella, mutta +35 asteen helteet ja sitä kuumemmat lukemat laitan edelleen paksufonttisella ruskehtavan punaisella.

Lämpötilat on poimittu Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista & lukemat pyöristän aina puolivälistä asteita ylöspäin lähimpään kokonaislukuun.

Mainitsen vielä, että tuolla Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivustolla on taas ilmennyt Savonlinnan kohdalla ongelmia; lentokentän sääasemassaan on taas ollut katkoksia mm. lämpötilan mittaamisessa, joten korvaavaksi paikaksi katkosten kohdalla olen valinnut aseman "Savonlinna, Punkaharju, Laukansaari"; jatkossakin vastaavissa tilanteissa valitsen sitten jonkun korvaavan lähiaseman, koska nämä Ilmatieteen laitoksen jotkut sääasemat ovat jostain syystä tulleet tänä vuonna toiminnoiltaan epäluotettaviksi. Lisäksi otan esille senkin, että Maarianhaminaa kuvaamaan olen valinnut jo kauan sitten listasta sääasemaksi Jomalan.


Maanantain 23.7.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +25 astetta, Turku +28 astetta, Salo +28 astetta, Pori +28 astetta, Hämeenlinna +27 astetta, Tampere; Härmälä +27 astetta, Tampere; Siilinkari +28 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +25 astetta, Vantaa +27 astetta, Hyvinkää +27 astetta, Lahti +28 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +27 astetta, Lappeenranta; Lepola +28 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +29 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +25 astetta, Mikkeli +29 astetta, Jyväskylä +28 astetta, Savonlinna +28 astetta, Joensuu +27 astetta ja Ilomantsi +27 astetta.

Korkeapaine siirtyi enemmän Suomen itäpuolelle eli laskeutui hieman etelämmäksi. Samalla edellispäivinä Suomen alueella vaikuttanut pieni matalapaine kuihtui pois ja tilalle jäi laaja hyvin tyynten tuulien alue. Siinä sää oli tarkastelualueella muutoin lähes selkeää / selkeää, mutta iltapäivällä Päijänteen länsipuolipainotteisesti sisämaassa syntyi poutaista kumpupilvisyyttä.

Ilmamassa lämpeni lounais- ja itäkolkissa, eli helle jakaantui edellispäivään nähden tasaisemmin koko alueelle. Niinpä lähes kaikkialla maksimilämpötilat olivat +27 ja +29 asteen välillä; kuumimpana alueena erottulievästi kuitenkin kaakkoisosien sisämaa-alueet - Parin päivän tauon jälkeen kaikkialla oli taas hellettä.

Tiistain 24.7.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +26 astetta, Turku +30 astetta, Salo +30 astetta, Pori +30 astetta, Hämeenlinna +29 astetta, Tampere; Härmälä +29 astetta, Tampere; Siilinkari +30 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +26 astetta, Vantaa +28 astetta, Hyvinkää +28 astetta, Lahti +29 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +27 astetta, Lappeenranta; Lepola +27 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +29 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +26 astetta, Mikkeli +29 astetta, Jyväskylä +30 astetta, Savonlinna +28 astetta, Joensuu +28 astetta ja Ilomantsi +29 astetta.

Korkeapaine pysytteli edelleen Suomen itäpuolella ja se alkoi syöttää kaakosta hitaasti heikon virtauksen kera kosteampaa ilmaa Suomeen; sen merkkinä iltapäivällä kehittyi Uudeltamaalta Saimaan tienoille ulottuvalla vyöykkeellä pienialaisia, mutta paikoin rankkoja sadekuuroja. Vain itäosissa niissä syntyi myös vähän ukkosta. Muutoin iltapäivän kumpupilvisyys pysyi muualla vähäisenä.

Ilmamassa samalla myös hieman kuumeni, mutta se näkyi maksimilämpötiloissa lähinnä vain noilla em. poutaisimmilla alueilla; kuten lounaiskolkassa, missä +30 asteen paikkeille kuumentuminen oli yleisintä. Tuo em. kuurosateiden vyöhyke erottui melko hyvin muuta aluetta viileämpinä maksimilämpötiloina.

Vesistöjen huippulämpimyys (edelleen paikoin n. +25 asteisiakin pintavesiä) puolestaan mahdollisti paikoin jopa vesien äärelläkin viereisiä manneralueita lievästi kuumempaa, kuten sattui hetkellisesti Tampereella noiden kahden paikan kesken. Tosin etelärannikolla merellä oli nyt viilentävää vaikutusta, kuten oli ollut edellispäivänäkin paikoin.

Keskiviikon 25.7.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +28 astetta, Turku +30 astetta, Salo +30 astetta, Pori +30 astetta, Hämeenlinna +30 astetta, Tampere; Härmälä +30 astetta, Tampere; Siilinkari +28 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +28 astetta, Vantaa +29 astetta, Hyvinkää +29 astetta, Lahti +30 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +29 astetta, Lappeenranta; Lepola +29 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +29 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +28 astetta, Mikkeli +30 astetta, Jyväskylä +30 astetta, Savonlinna +27 astetta, Joensuu +28 astetta ja Ilomantsi +28 astetta.

Suursäätilallinen asetelma pysyi edelleen lähes samana, eli korkeapainetta oli Suomen itäpuolella. Pieni muutos oli tosin se, että kaakkoisvirtaus lähes tyrehtyi Suomeen, koska Suomen alueella tuulet tyyntyivät laajasti lisää. Samalla Skandinaviaan muodostui koilliseen siirtyvä matalapaineen alue säärintamansa kera, mikä aiheutti ko. vuorokauden aikana Lapin pohjoisosiin voimakkaita ukkosia.

Tarkastelualueella ilmamassa kuumentui edelleen, mikä havaittiin kaikkialla muualla paitsi lounaiskolkassa (Ahvenanmaa tosin kuumeni) ja itärajan tienoilla, mitkä pysyivät suunnilleen edellispäivän maksimilämpötiloissa; niillä alueilla helteen voimistumista hillitsi se, kun iltapäivän kumpupilvisyys oli niillä paikoilla runsasta ja samalla syntyi taas pienialaisia kuurosateita. Suurin jukkostanut kuurosysteemi syntyi suunnilleen Turuja Porin puoliväliin.

Muualla siis helle voimistui asteella tai parilla, jolloin n. +30 asteen lukemat yleistyivät hieman; selvimmin lämpeni etelärannikko, koska meren viilentävä vaikutus lieveni hyvin lämpimien merivesien edelleen lämmettyä. Merituuli-ilmiö silti putsasi etelärannikon tuntumasta melko kauaskin sisämaahan kumpupilvien esiintymisrajan. Länsirannikolla edellispäivän tapaan mantereelta tuuli sen verran merelle päin, että nuo Porin kaltaiset rannikon kuumuudet mahdollistuivat.

Torstain 26.7.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +29 astetta, Turku +31 astetta, Salo +31 astetta, Pori +30 astetta, Hämeenlinna +30 astetta, Tampere; Härmälä +30 astetta, Tampere; Siilinkari +30 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +27 astetta, Vantaa +28 astetta, Hyvinkää +30 astetta, Lahti +31 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +27 astetta, Lappeenranta; Lepola +27 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +28 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +26 astetta, Mikkeli +29 astetta, Jyväskylä +29 astetta, Savonlinna +26 astetta, Joensuu +26 astetta ja Ilomantsi +27 astetta.

Suursäätilassa oli etenemässä muutoksia tässä vaiheessa: itäisen korkeapaineen vaikutus alkoi poistumaan ja samalla Norjanmerellä muodostumaan alkanut toinen korkeapaine siirtyi kohti Lappia; sen edellä Lappiin pääsikin aikaisempaa paljon viileämpää ilmaa Jäämereltä, kun edellispäivän pieni matalapaine Skandinaviassa oli ensin viilettänyt Lapin yli itäkoilliseen.

Tarkastelualujäi vielä heikkotuuliseen ja erittäin helteiseen ilmamassaan, missä iltapäivällä syntyi tyypilliseen tapaan kumpupilvisyyttä sisämaahan; tällä kertaa niillä pilvillä oli pientä kierteistä liikettä siten, että ne kiersivät myötäpäivään länsirannikon tienoilla olleen hyvin pienen korkeapaineen keskuksen ympäri. Siinä yhteydessä kuurosateita syntyi niistä pilvistä etenkin Jyväskylän tienoilla ja siitä kiertyen em. tapaan Päijänteen itäpuolitse kohti Itä-Uuttamaata ja Kymenlaaksoa; paikoin ukkosti heikosti. Etelärannikolla merituuli-ilmiö piti taaskin pilvet enimmäkseen poissa, mutta edellispäivään nähden ajoittain myös melko lähellä rantaviivaa, kun ilma pyrki em. kierrevirtauksen takia kohti rannikkoa mantereelta.

Tilanteessa lämpimimmäksi alueeksi korostui lounaiskolkka ja länsirannikkokin, koska siellä merituuli-ilmiötä ei syntynyt niin paljon kuin etelärannikolla. Etelärannikolla olikin yllättäen edellispäivää jopa parisen astetta viileämpää. Toinen kuumuusalue oli noin Uudenmaan sisämaassa sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä - Näillä kaikilla kuumuusalueilla ylitettiin monin paikoin +30 astetta, mutta vain hieman. Itä-koilliskolkassa (Joensuu-Ilomantsi) viileni myös hieman, mikä johtui ilmeisesti jo siitä, kun sinne pääsi hieman livahtamaan viileämpää ilmaa tuolta Lapin paljon kylmenneeltä alueelta.

Perjantain 27.7.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +28 astetta, Turku +33 astetta, Salo +32 astetta, Pori +31 astetta, Hämeenlinna +30 astetta, Tampere; Härmälä +31 astetta, Tampere; Siilinkari +30 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +27 astetta, Vantaa +29 astetta, Hyvinkää +30 astetta, Lahti +30 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +29 astetta, Lappeenranta; Lepola +28 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +28 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +27 astetta, Mikkeli +30 astetta, Jyväskylä +29 astetta, Savonlinna +28 astetta, Joensuu +27 astetta ja Ilomantsi +27 astetta.

Lapin ja Kuolanniemimaan ylle lännestä siirtynyt uusi korkeapaine voimistui huomattavasti ja se alkoi hieman voimistamaan itätuulia tarkastelualueella - helleilmamassa jäi kuitenkin vaikuttamaan edelleen ja itäkaakosta on jatkossa valmiina virtaamaan sitä lisääkin tuon uuden korkeapaineen eteläpuolitse.

Tässä tilanteessa kävi taas tyypillisesti niin, että vähänkin itävirtauksen voimistuttua lounaiskolkassa ja länsirannikolla läntisten merialueiden viilentävä vaikutus kumoutui entisestään, ja siksi siellä helle ankaroitui yhä enemmän +30 asteen yläpuolelle; kuuminta oli tilanteessa taas Turun seudulla +33 asteen paikkeille saakka! - Muualla helle pysyi lähes edellisen päivän kaltaisena, ja edelleen etelärannikolla mereltä vaikuttanut tuuli piti sitä itäkolkan kera tarkastelualueen miedoimmin helteisenä

Vesialueet pysyivät kuitenkin edelleen erittäin lämpiminä yleisesti, ja esim. monissa järvissä +25 astetta lämpimämmät pintavedet yleistyivät entisestään!

Iltapäivän kumpupilvisyydellä ei ollut tällä kertaa niin suurta merkitystä, koska niistä vain vaivoin kehittyi siellä täällä heikkoja kuuroja, ja muutoinkin kumpupilvet esiintyivät tällä kertaa melko hajanaisesti ja epätasaisesti.

Lauantain 28.7.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +28 astetta, Turku +31 astetta, Salo +30 astetta, Pori +31 astetta, Hämeenlinna +28 astetta, Tampere; Härmälä +28 astetta, Tampere; Siilinkari +26 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +27 astetta, Vantaa +30 astetta, Hyvinkää +29 astetta, Lahti +29 astetta, Kouvola +28 astetta, Porvoo +28 astetta, Lappeenranta; Lepola +27 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +26 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +28 astetta, Mikkeli +25 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +24 astetta, Joensuu +24 astetta ja Ilomantsi +22 astetta.

Vahvan ja laajan korkeapaineen keskus siirtyi Lapin päältä hieman kohti itää; samalla sen eteläpuolella voimistujo yöllä huomattavasti itä-kaakkoisvirtaus, joka oli tarkastelualueella iltapäivällä ajoittain navakka- tai etenkin etelärannikon tuntumassa jopa kovapuuskaistakin. Korkeapaineen keskuksen itäpuolitse pääsi kiertymään ennakoituun tapaan viileämpää ilmamassaa tarkastelualueen koillisosiin, missä viileyttä edesauttoi myös sen kiertyneen virtauksen mukana Vienanmeren suunnalta iltapäivään saakka virrannut kostea alapilvikansi.

Pilvisyys oli jo edellisillasta alkaen muuallakin vaihtelevaa voimistuneen itä-kaakkoistuulen tuotua lisää kosteutta, mutta helleilmamassa piti pintansa. Tällä alueella ko. iltapäivän sisämaan kumpupilvisyydestä kehittyi pieni kaakko-luodesuuntainen kuurojono kaakonkulmalta Lahden ja Hämeenlinnan kautta Porin tienoille; voimakkaampi ukkostelu jäi kuitenkin Suomenlahden Viron ja Venäjän puoleisille rannikoille. Illalla sadekuuroja virtasi kaakosta yleisemminkin tarkastelualueelle n. linjan Porvoo-Hämeenlinna-Tampere lounaispuolelle, mutta ukkoset olivat edelleen vain hyvin yksittäisiä.

Ko. päivän maksimilämpötiloista havaitaankin hyvin tuo koillisosan viileys, koska siellä jäätiin jopa alle hellerajan. Muualla sen sijaan helle jatkui lähes edellispäivän kaltaisena, mutta nyt voimakkaalla itä-kaakkoistuulella oli tasaavaa vaikutusta siten, että länsirannikolla ja lounaiskolkassa helle miedontui hieman ja sen sijaan esim. etelärannikon tuntumassa helle pysyi samoissa lukemissa. Jo yöksi voimistunut tuuli tarkoitti myös sitä, että pe-la yön minimilämpötilat jäivät ennätyksellisen laajalla alueella yleisesti trooppisiksi sisämaata myöten eli yli +20 asteeseen!

Mainittakoon tässä yhteydessä, että edeltäneen illan puolelta vähän puolenyön ylitse ko. vuorokauden puolelle oli täydellinen kuunpimennys, mutta sen näkymistä esim. pääkaupunkiseudulla haittasivat tuon voimistuneen itätuulen mukanaan tuomat pilvet ja ilmamassan kostea sameus, mikä piti ilman pilviäkin matalalla horisontissa olleen kuunpimennyksen hyvin heikosti näkyvänä; tosin se iltakaan ei ollut vielä pimentynyt täydellisessä pimennysvaiheessa kunnolla >> pimennyksestä ylen juttu.

Sunnuntain 29.7.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +26 astetta, Turku +28 astetta, Salo +29 astetta, Pori +29 astetta, Hämeenlinna +29 astetta, Tampere; Härmälä +30 astetta, Tampere; Siilinkari +29 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +26 astetta, Vantaa +28 astetta, Hyvinkää +27 astetta, Lahti +30 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +27 astetta, Lappeenranta; Lepola +25 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +25 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +25 astetta, Mikkeli +27 astetta, Jyväskylä +29 astetta, Savonlinna +25 astetta, Joensuu +26 astetta ja Ilomantsi +26 astetta.

Vahva korkeapaine asettui vielä vähän itäkaakommaksi ja oli siis tässä vaiheessa varsin tarkasti Suomen itäpuolella. Samalla matalapainetta voimistui Britteinsaarten ja Islannin välimaastossa, mikä poisti Britteinsaarillakin vallinneen ankaran helteen; laajasti manner-Euroopassa muutoin jatkui silti hyvin helteinen sää ja Itä-Euroopassa voimakkaat ukkosetkin.

Täällä Suomessa asetelmassa tuuli kääntyi idästä enemmän kaakkoon, mutta pysyi edelleen laajasti lähes yhtä voimakkaana kuin edellispäivänä - Tämän myötä kaakosta alkoi virrata uudestaan helteistä ilmaa koko Lappiinkin, mutta tarkastelualueella itäisimmissä osissa hellerajan ylitys yhden päivän tauon jälkeen jäi vain miedoksi. Samalla aikaisempaa hieman viileämpää ilmaa levisi vielä Lappeenrannan seuduille saakka.

Muualla tarkastelualueella helle jatkui suunnilleen edellispäivän kaltaisena sillä erolla, että läntisimmissä osissa oli aikaisempaa vähän matalampia maksimilämpötiloja. Tämä johtui siitä, kun eteläkaakosta virtasi sinne sen verran kosteaa ja epävakaata ilmaa, että pitkin päivää yöstä saakka siellä esiintyi ajoittain kuurosateita ja yksittäisiä ukkosia; yksi voimakkaimmista ukkosista taajama-alueiden suhteen oli menossa illalla klo. 21:00 maissa Rauman seudulla! - Niinpä kuumimmaksi alueeksi muodostui +30 asteen paikkeilla olleiden hellelukemien kera Pirkanmaan sekä Kanta- ja Päijät-Hämeen seudut.

Tuulten ylläpitämät erittäin trooppiset yöt jatkuivat suunnilleen Päijänteen tasan länsipuolella, missä oli yöaikaan myös ajoittain runsaspilvistäkin säätä. Itäisimpien osien kohdalla sää oli vielä muuta aluetta viileämpänä pysyneen ilmamassan lisäksi selkeää, joten siellä la-su yön minimilämpötilat laskivat jopa "vain" +10 ja +15 asteen välille.

Vesistöjen pintavesien lämpeneminen hyvin syvälle tämän erityisen pitkän ja ankaran helleaallon aikana on nyt lisäksi käynyt hyvin ilmi näiden tuulisten säiden ansiosta tänä viikonloppuna - edes voimakas vesien sekoittuminen tuulten takia ei nimittäin ole saanut pintavesilämpötiloja laskemaan melkein missään / mainittavasti, vaan edelleen +25 asteen tienoilla olevia pintavesilämpötiloja on mitattu niin järvissä kuin meren rannikoillakin.

-----

Päätän tämän helleseurantaosan tähän sunnuntaihin, mutta jatkan seurantaa suoraan alkavasta maanantaista 30.7. seuraavassa osassa numeroltaan 7! - Sen julkaiseminen tapahtuu viimeistään ensi tiistaina 31.7. ...


Vielä tämän seurannan lopuksi mainitsen helteiden jatkumisesta tietojuusimpien sääennustemallien mukaan: Näyttää siltä, että tuo itäpuolinen korkeapaine hivuttautuu hitaasti kohti Etelä-Suomea keskukseltaan alkavan viikon 31 (30.7. - 5.8.) ma-ke välillä, jolloin tarkastelualueella jatkuu erittäin helteinen sää trooppisine öineen, ja itäisimpiinkin osiin palautuu +30 asteen paikkeille päätyvät maksimilämpötilat ja yötkin lämpenevät siellä uudestaan. Länsiosissa jatkuvat iltapäiväpainotteiset sade- jukkoskuurot päivittäin. Tuulet ovat heikkenemässä ja ilman kosteus saattaa kasvaa, joten helteiden tukaluus saattaa vielä pahentuakin!...

Sitten ensi viikon lopulla korkeapaine ilmeisesti antaisi periksi ja Fennoskandiaan syntyisi helteet vaiheittain päättävää matalapainetta sade- jukkoskuuroineen. Lisäksi mahdollisesti jatkossa matalapaineiden pääsy Atlantilta lännestä mahdollistuisi pitkän tauon jälkeen sen perään vähän myöhemmin, mikä tietäisi helteiden päättymistä pitkäksi aikaa, mutta vielä ei voi sanoa varmaksi sitä, että loppuisivatko helteet sitten lopullisestikin kokonaan tämän vuoden osalta...

Silti nyt on varmaa siltä osin se, että alkavan viikon 31 myötä kesän 2018 kuumin vaihe tullaan jättämään jo taakse.


Aivan viimeiseksi kerron havainnoista luonnon ja kasvillisuuden kehityksen suhteenja miten helle on siinä vaikuttanut tällä hetkellä viikon 30 lopussaja miten jatkossa tulisi käymään: Helle on ollut vellomassa monin paikoin ilman kunnollisia sateita, koska vain siellä täällä on sattunut kunnollisia ukkossateita - niinpä kuivuusongelmat ovat pahentuneet monin paikoin selvästi viimeisen viikon aikana; tästä ovat merkkeinä mm. nurmikoiden kasvun tyrehtyminen ja kellastuminen uudestaan sitten kesäkuun. Samalla muutkin ruohovartiset kasvit etenkin paahdepaikoilla ja kallioisilla alueilla ovat taas kuolemassa jopa kokonaankin pienen elpymisvaiheen jälkeen, mikä oli heinäkuun alussa ennen näitä helteitä. 

Myös lehtipuuston ahdinko on pahenemassa uudestaan pintamaaosien piirissä tuota em. elpymistä kokeneilla paikoilla, missä mm. isotkin pihlaja- ja koivutaimikot ovat kellastumassa ja nuutumassa, ja mitkä siis vielä selvisivät touko-kesäkuun kuivuuskuolemista. Yli viikko sitten havaittiin myös isojen koivujen kellastumista, mutta toistaiseksi se ilmiö ei ole levinnyt uusiin puihin kovin selvästi, vaan nyt kuivuus on ollut etenemässä voimakkaimmin uudestaan pintamaaosissa. 

Silti kuivuushaitat ovat alkaneet näkymään kaupunkien sellaisissa katupuissa, jotka ovat olleet liian ahtaisiin kasvualustoihin istutettuja - Esim. Helsingissä Sanomatalon itälaidalla keskikokoiset puistolehmukset (Tilia X vulgaris) ovat olleet kuolemassa jo paljon lehdettömiksi varisseina!

Kuivuusongelmia on alkanut tulla entisestään myös maaseudun maanviljelyksessä, missä viljojen tuleentumiskehitys on ennenaikaista ja samalla viljatähkien koko ja laatu ovat jäämässä vajaiksi. >> Kato on pahenemassa monin paikoin!

Kuivuuden ulkopuolella olevissa kosteiden paikkojen kasvillisuudessa & puistoissa ja puutarhoissa havaitaan nyt samalla erityisen pikantisti yhä enemmän etuaikaan tullut kasvukauden kehitysaste - Sen parissa esim. syyshortensiat (Hydrangea paniculata "Grandiflora") ovat jo monin paikoin täydessä kukassa. Samalla luonnossa ovat kukintaansa jo lopettelemassa pietaryrtti (Tanacetum vulgareja rantakukka (Lythrum salicaria). Maitohorsmilla (Chamerion angustifolium) on ollut menossa siemenvillavaiheensa yleistyminen hyvin nopeasti, mitä myös monet ohdakkeet (Cirsium sp.) ovat näyttävästi tehneet. Monilla koivuilla (Betula sp.) ja lepillä (Alnus sp.) puolestaan on jo hyvin pitkälle kehittyneitä ensi kevään hedenorkkoaiheita, ja kaikilla puilla ja pensailla kuluvan kesän uudet oksat ovat puutuneet hyvin pitkälle valmiiksi. Samalla myös talvisilmujen kehitys on erittäin pitkälle edennyttä, ja siinä esim. monilla pajuilla (Salix sp.) on lehtihangoissaan jo hyvin esillä tulevien pajunkissojen silmut.

Nämä kehitysvaiheet kertovat, että luonto on kehityksessään nyt kuin normaalisti vasta elokuun lopulla! - peräti noin kuukauden veroistakin etuaikaa kehityksessä siis on.

Erittäin pitkäaikaisen ja voimakkaan helleaallon eräs seuraus on myös ilmaantunut tiettyihin puulajeihin, mikä ei kuitenkaan ole varsinaisesti kuivuusongelma, vaan kasvitauti - Nimittäin monilla metsävaahteroilla (Acer platanoides), lehmuksilla (Tilia sp.), jalavilla (Ulmus sp.) ja balkaninhevoskastanjoilla (Aesculus hippocastanum) on tässä heinäkuun loppupuoliskolla ilmennyt lehtiensä käpristymistä ja voimakkaan ruskeaksi kuivumista, vaikka ne puut kasvaisivat suhteellisen kosteillakin paikoilla.

Kyse on ilmeisesti jostain sienitaudista, joka aktivoituu liiallisen kuumuuden rasittaessa ko. puiden lehtiä; osatekijä näyttää olevan myös se, että ko. puut ovat keskimääräistä kituvampia jo valmiiksi, ja ko. ruskeutuminen iskee sitten etenkin heikoimmissa oksissaan oleviin lehtiin - Sen sijaan toista yleisempää jjoka kesän lopussa ilmenevää sienitautia eli ruostesienten aiheuttamaa koivuja pajukkokellastumista en ole vielä juurikaan havainnut.

Alkavalla viikolla 31 (30.7. - 5.8.) on siis vielä odotettavissa sekä noiden kuivuusongelmien pahentumista että lisää tuota viimeksi mainittua kuumuuspaahteesta johtuvaa lehtien ruskeutumista ko. tietyillä puilla - kuivuuskellastumistakin siis alkaa ilmenemään yhä yleisemmin nurmikoilla ja puilla, mutta em. läntisimmissä osissa ukkossateet ovat jo paikoin tuoneet hyvääkin helpotusta, ja lisääkin niin tapahtuu siellä. Muualla kuivuuteen tulisi helpotusta vasta aikaisintaan ensi viikon lopussa, jos silloinkaan...

No comments: