Valokuvausprojektini seikkaperäisessä esittelyssä - Vuodenkierron tutkinnan valokuvaamisvaihe vuosina 2015 - 2019

Vuosi 2019 ja samalla koko vuosikymmen on tulossa aivan lähihetkillä päätökseensä tätä julkaistaessa, joten tilanteelle osuvasti suuntaan tässä kirjoituksessa katsettani tiettyyn omakohtaiseen menneisyyteeni ja toki osittain myös tuleva on mielessäni - Poimin näissä merkeissä nyt itselleni erityisen tärkeäksi muodostuneen projektini esittelyyn kunnolla.

Kyseessä on vuodenkiertoa monessa eri katsannossa tutkiva valokuvausprojektini, josta olen aikaisemmin hieman kertoillut ainakin Facebook-sivullani, mutta nyt kerron tästä hyvin seikkaperäistä asiaa myös täällä blogissa, koska siinä on nyt tullut saavutetuksi tämän päättyvän vuoden lopuksi iso merkkipaalu / välietappi - Olen nimittäin saanut päätökseen viimein projektin itse valokuvaamisosion, jossa minulla oli valtava määrä kuvauskohteita sekä Espoossa että Hämeenlinnassa vuosina 2015 - 2019.

Tosin mainittakoon nyt, että olen aikeissa sisällyttää tähän projektiin vielä kahden äskettäin remontoidun puiston jatkovalokuvaamista juuri alkavalle ensi vuodelle, mutta tämä on koko projektiin nähden vain alle yhden prosentin osuus jo kuvattuun materiaaliin nähden, eli ei juuri mitään.

Koko projektissa oli valokuvaamista kaiken kaikkiaan siis jo vuoden 2015 alusta saakka, ja viimeisessä ns. lopullisessa muodossaan viime vuoden (2018) marraskuusta saakka projekti oli kuvaamisen osalta laajimmillaan - minulla oli huolellisesti etukäteen suunniteltuja kuvausreittejä em. kaupungeissa ja kullakin reitillä oli kuvauskohteita vaihtelevia määriä eri vuosina ja siis eniten marraskuusta 2018 alkaen - tämä viimeisin valokuvaamisvaihe sisälsi jopa neljä erillistä kuvaamisreittiä neljälle eri päivälle, eli Espoossa 3 kpl. ja Hämeenlinnassa 1 kpl.

Kävin jokaisen reitin läpi säännöllisen reittiaikataulun mukaan kaikkina vuosina noin 1 - 2 viikon välein jatkuvasti saadakseni aikaan vuodenkierron kuvasarjoja mielenkiintoisesti ja avartavasti kussakin kuvanottopaikassa: kuvaamiskerrat vaihtelivat mm. sääolosuhde- ja luontotilannevalintojen mukaan, ja merkitsevää aikataulusommittelussa oli välillä myös muiden kiireiden kanssa säätäminen. 

Joka tapauksessa kuvaamisen suorittaminen oli oikeastaan koko ajan erittäin sitovaa ja kuvauskertoja valittaessa piti koko ajan tarkkailla sääennusteita ja luonnonvaiheiden kehittymistä. 

Niinpä piti oikeastaan olla jatkuvasti kuvausvalmiudessa mille päivälle tahansa, kun sääolosuhteidenkin valinnat kuvaukseen olivat niin usein hankalia, ja vaativat usein rohkeita ja pikaisia päätöksiä aikatauluttamiselle sekä lyhyen varoitusajan ratkaisuilla että äkkimuutoksilla jo tehtyihin päätöksiin. 

Välillä olosuhteiden hankaluudet aiheuttivat myös uusinta- tai ns. paikkauskuvausta jälkeen päin yksittäisten kohteiden kuvaamisen epäonnistuttua varsinaisen lenkin aikana, jolloin tuli siis tavallaan yksi tai kaksi ylimääräistä kuvauspäivää varsinaisten lisäksi heti perään - epäonnistumisten syinä olivat tyypillisesti liian hankalat sääolosuhteet ja kameran toimintaepävarmuudesta johtuneet haitat, kuten liian epäteräviksi jääneet kuvat. Joskus myös yllättävät ihmisvilinätilanteet kuvien haitoiksi aiheuttivat samaa korjaamistarvetta, josta eräänä kesänä (en nyt muista vuotta tarkkaan) esimerkkinä olivat silloin uunituoreen "Pokemon Go" -pelin ulkopelaamisen massatapahtumat.

Noissa kuvauskerroissa tihennettyä kuvaamisintervallia oli tarpeen tehdä nopeissa luontomuutoksissa (alle viikon tai n. 4 - 5 päivän intervalli) ja pidennettyä puolestaan hitaissa luontomuutoksissa (enimmillään n. kaksi viikkoa intervallia).

Nopeita luontomuutoksia olivat esim. lumipeitteiden nopeat muutokset äärestä toiseen nopeasti vaihdelleissa säissä ja loppukeväällä lämpö- ja helleaalloissa nopeat kasvillisuuden kasvuunlähdöt ja kehitykset. Hitaita luontomuutoksia olivat esim. talvella pitkään lähes muuttumattomina pysyneet lumipeitevaiheet ja loppukesällä kasvillisuuden lopulliseen kypsyysvaiheeseen tulleet "pysähtyneet" vaiheet. 

Ruskan seuranta noudatti luonnon kehitysnopeudessa joka syksy helpommin ennakoitavaa muutosta kuin keväällä kasvien kasvun hyvin lämpötilasidonnaisten kasvuvaiheiden selvästi vaihtelevammat kehitysnopeuden muutokset.

Nyt tämän päättyvän joulukuun aikana viimeiset kuvauslenkkien kierrokset sain siis viimein tehtyä: tämä on iso muutos, kun kuvaushommat olivat varsinkin kahden viimeisen vuoden aikana niin runsaita ja intensiivisiä. 

Tuloksena on siis nyt useita tuhansia valokuvia sisältävä kuvapankki, jossa monista kohteista on jopa vuodesta 2015 alkaen yhtenäiset vuodenkierron kuvasarjat tähän joulukuuhun saakka, ja toisista kohteista vuodenkierron kuvasarjoja on puolestaan eri vuosimääriä 1 - 4 vuoden väliltä.

Tarkoituksena kaikkien kuvasarjojen loppukuviksi oli saada tämän vuoden lopussa ainakin sellainen kasvukauden päättymisen vaihe, jossa on ainakin tasaisen pilvinen marraskuun tyyppitilanne ruskan kokonaan päätyttyä kaikkialla kuvauspiirissä. Mahdollisesti sen lisäksi toiveena oli saada vielä sopivan näyttävä (ensi)lumitilanne, jossa olisi ollut mm. riittävästi puustolumiakin.

Tämän joulukuun 2019 vähäluminen leutous tuotti kuitenkin isoja hankaluuksia tuolle viimeiselle toiveelle, joten jouduin tekemään kompromisseja ja tyytymään lähes kaikkialla kuvausreiteilläni vain vähäiseen määrään lunta loppukuvissa - ainoastaan Hämeenlinnan kuvausreitille sain marras-joulukuun vaihteen tienoille n. 10 cm:n paksuisen aika näyttävän lumihankitilanteen, mutta Espoossa noista kolmesta reitistä vain kahdelle sain nimellisen valkoisen kerroksen ohutta lumipeitettä, ja yhdelle reitille ei siis tullut ollenkaan lumitilannetta päätöskuviin.

Mainittakoon nyt tähdennetysti ja monipuolisesti selitettynä, että kaikissa kuvauskohteissa kuvasarjojen muodostamisen periaate oli siis se, että kunkin kohteen kuvausrajaus piti tehdä joka kuvanottokerralle kohdistamiseltaan ja rajaukseltaan samaksi, jotta kaikki kunkin kohteen kuvat asettuvat sarjassaan mahdollisimman tarkasti päällekkäin mm. onnistuneita timelapse-videoita varten.

Tässä minulla oli apuna ensinnäkin kunkin kuvanottopaikan valinta lähtökohtaisesti niin, että siihen pystyi asettumaan joka kuvanottokerralla mieluiten askeleen tarkkuudella: esim. valaisinpylvään, liikennemerkin, talonkulman, siltarakenteen yms. "merkkipaalujen" valinnat tulivat siinä kyseeseen asettumista varten. 

Siinä oli tarkkaa myös mm. se, että joka kuvanottokerta muisti asettua samalle puolelle liikennemerkin tai valaisinpylvään vartta. Lisäksi toisen käsivarren piti nojata ko. pylvästä vasten samalla tavalla saman kosketuskohdan kera joka kerta; valitsin näitä asettumisia mm. niin, että kyynärpään ja olkapään välinen käsivarsi kosketti puolivälistään ko. pylvästä tai talonkulmaa. 

Toisissa kohteissa (kuten jokin siltarakenne) oli asettumisen apuna vaikkapa sillan kaiteen pylväs tai muu tukirakenne / koriste-elementti, ja joissakin sellaisissa kohteissa luontevinta oli käsien asettaminen vasemman tai oikean ranteen kohdalta tiettyä vaijeria tai terästankoa vasten. Olipa jotkin kuvauskohteet myös sellaisia, joissa kuvanottopaikalle asettuminen oli nojata selkä vasten tiettyä puunrunkoa tai seistä jonkin paalun kohdalla paalu jalkojen välissä.

Joissakin kohteissa kuvanottopaikalle asettuminen tapahtui pelkästään maisemassa olleiden kiintopisteiden mukaan niin, että kahdessa eri suunnassa piti saada sisäkkäisiä elementtejä (puita, tolppia yms.) asettumaan joka kerta tietyllä samalla tavalla kohdakkain keskenään, mitkä linjasivat kuvanottopaikan aina samalle kohdalle paikalleen.

Hankalimmiksi kuvanottopaikoiksi osoittautuivat tässä asettumisen katsannossa aivan projektin alussa tehdyt sellaiset virhevalinnat, missä valitsin epähuomiossa kuvauspaikkaa merkkaamaan maan pinnassa olleita rakenteita, kuten asfaltin / katukiveyksien reunoja - näissä tuli tietenkin äärimmäiseksi ongelmaksi talvien paksut lumitilanteet, jolloin näille kuvanottopaikoille itsensä löytäminen kävi todella vaikeaksi. Niinpä näillä kohteilla on todennäköisesti enemmän tai vähemmän epäonnistunutta kuvarajausta ja -kohdistamista kuvasarjoissaan...

Paksulumisia tilanteita varten älysin viimeisinä vuosina tehdä sen kikan kuvanottokorkeuden merkkaamiseen, että laitoin tussilla ko. pylväisiin merkinnän käsien kosketuskohtaa varten; joko siis sille olkavarrelle tai ranteelle. Paksun lumipeitteen ja aurattujen lumivallien tilanteissa kuvanottokorkeus oli täten helppoa löytää ja näin haittaa timelapse-videoiden säätöä varten sai pidettyä minimissä.

Myös oleellinen kuvanottopaikan ongelma ratkaistavaksi jo lähtökohtaisesti oli osata valita kuvan maisemaan kohdistamista varten sopiva maiseman maamerkki tai useita maamerkkejä, jotta kuvan rajaus oli joka kerta sama senkin ansiosta - esim. maisemassa oleva iso puu, rakennus, tehtaan piippu, metsikkörypäs, valaisinpylvään latva tms. selkeä elementti oli hyvä valita kuvan keskipisteeksi tietyillä tavoilla, jolloin se oli aina helppoa löytää ottopaikalta kameran etsimellä. 

Toinen vaihtoehto samalle kohdistamisen ratkaisemiselle oli kiinnittää huomiota kuvan reunoihin, jos sopivaa keskipistettä ei ollutkaan maisemassa tarjolla sellaisissa kohteissa: tällöin oli esim. hyvä valita ainakin kahteen kuvan reunaan vaikkapa puustosta, tiestöstä, rakennusmassoista tai valaisinpylväistä rajakohteita, joiden mukaan kuvarajaus asettui joka kuvauskerta samaksi. 

Kuvanottopaikkojen suuren määrän takia myös omalaatuiseksi ongelmaksi tuli aluksi se, miten pystyi muistamaan kussakin kuvauskohteessa sille laaditut nuo monenkirjavat "kuvanottosäännöt" - kaksi tai kolme ensimmäistä kuvanottokertaa monissa kohteissa olivatkin aikamoisen vaikeita siltäkin osin, mutta viimeistään neljännestä kuvanottokerrasta alkaen kaikki kuvanottosäännöt olivat syöpyneet alitajuntaan automaattisiksi reflekseiksi ja niitä ei sitten enää tarvinnut "muistaa". 

Alkuvaiheessa näiden ns. kuvaussääntöjen "löytämistä" helpotti matematiikasta tutun piin likiarvon desimaalien muistamiskikka: homma sujuu, kunhan vain aina muistaa seuraavan kohteen (numeron) - eli tässä tapauksessa siis ainoastaan vain seuraava kuvauspaikka piti joka kohteen jälkeen muistaa kaikkine ominaisuuksineen.

Lopulliset kuvanottamisen kohdevalinnat kohdistamisineen ja rajauksineen tulivat ratkaistuiksi tietenkin ensisijassa sen mukaan, miten mielenkiintoista ja vuodenaikojen vaihteluiden puitteissa rikasta maisemamateriaalia niihin sai sommiteltua. Vasta sitten sen jälkeen valinnassa oli aika säätää noita kuvanottamisen kuvan keskikohtia ja reunarajauksia zoomaus-säätöjen kera jne. 

Ennen vuodenkierron kuvaamisen aloittamista joka kohteessa piti siis ensin tutkia maisemia ja lyödä siinä kaikki valinnat ja säätämiset lukkoon ennen kuvaamista: tuon mukaan joka vuodelle vuodesta 2015 alkaen tein aina marraskuisin muutoksia ja lisäyksiä kullekin kuvausreitille kuvanottopaikoiksi, jolloin tavallaan vuodenkierron aloituskohta oli aina marraskuun vielä lumeton vaihe ruskan päättymisen jälkeen. Näin jokaiselle kuvanottopaikalle tuli ainakin myös yksi kokonainen talvi mukaan, jos joillakin paikoilla oli vuodenkiertoseurantaa vain yhden vuoden ajan; moni paikoista kattoi kuitenkin 2 - 5 vuotta seurantaa.

Kuvauskohteiden alkuvalinnoissa mielenkiintoisia seikkoja olivat tietenkin ensisijassa kasvillisuuden monipuolisuuden ja runsauden ominaisuudet, joiden perusteella vuodenaikojen vaihteluun sai rikasta visuaalisuutta. Esim. rakennetuilla alueilla puiden ja pensaiden monilajisuus tietyillä paikoilla oli yksi tärkeä valintakriteeri. Toisaalta etenkin kasvistoltaan vähälajisilla paikoilla paikan arkkitehtuuri ja muut tilalliset / paikan rakenteelliset-muodolliset seikat vaikuttivat myös oleellisesti sekä kohdevalintoihin että kuvarajauksiin.

Kokonaisuutena kohdevalinnoissani merkitsevää oli joka tapauksessa saada haaviini mahdollisimman erilaisia ja kaiken kattavia maisema- ja ulkotilatyyppejä. Kaikki nämä Espoon ja Hämeenlinnan kuvausreitit yhdessä nähtynä sisältävätkin saadussa kuvapankissa oikeastaan kaikki muut Etelä-Suomen luonnon ja rakennetun ympäristön tyypit paitsi merenrannan, joen ja kunnollisen suon.

Kuvauspaikkojen valitsemisessa oli oleellista huomata heti alussa myös liikenteen mahdollisesti aiheuttamat hankaluudet urbaaneilla rakennetuilla alueilla: näin ollen kuvanottosuunnassa piti osata välttää mm. sellaisia autojen pysäköintipaikkoja tai vilkasliikenteisien teiden / katujen osia, missä olisi tullut kuvanoton eteen pahasti häiritseviä autoja yms. liikennettä - projektin aivan alussa näin sattui muutamissa paikoissa käymäänkin vielä harjaantumattomuuttani, ja jouduin sen takia pian luopumaan niistä kuvanottopaikoista, ja osaksi senkin takia jouduin tekemään seuranneelle vuodelle muutoksia kuvausreitteihin siltä osin.

Konkreettisesti alueittain lueteltuna kuvauskohteet kattoivat seuraavia paikkoja Espoossa ja Hämeenlinnassa: 

Espoon kuvausreiteille (erittelemättä niitä kolmea) tuli Leppävaaran keskustan kaikenlaisia paikkoja Kehä I:n länsipuolisilta alueiltaan ja sen keskustan liepeitä puistoineen ja viheralueineen; näissä oli osaltaan mukana myös Kilon kartanon maita kuvattuna vanhan Turuntien varrelta. Muita Espoon keskustoja kuvaamiseen liepeineen olivat myös Karakallio ja Kilo. Nämä kolme em. keskustaa muodostivat myös tavallaan kolmion, joiden välisillä maaseutumaisilla alueilla kuvausreittejäni mutkitteli myös paljon kattaen niissä olleet kaikki luontotyypit metsistä ja kallioista peltoihin ja niittyihin.

Hämeenlinnassa valokuvaaminen tapahtui myös varsin tiiviisti keskustan alueella ja sen liepeillä kattaen mm. Hämeensaaren, Kaurialaa ja Verkatehtaan alueen, missä mm. kaikki keskustan puistot ja paljon Vanajaveden ranta-alueita tuli kuvasarjoihin mukaan. Oleelliset kuvausalueet olivat myös Varikonniemi ja siitä ns. rantareittiä pitkin Sairionrantaan saakka sekä totta kai itse Hämeen linnan ympäristötkin puistoineen.

Tämä kuvasarjojen kuvaamisprosessi oli vaikeudessaan ja mielenkiintoisuudessaan todella hyvin vaiherikas kaiken kaikkiaankin, ja kerronkin seuraavaksi tästä kokemuksiani:

Jouduin mm. taiteilemaan erityisen vaikeissakin kuvaussäissä, kuten sateenvarjon kanssa sateessa monta kertaa: kun jouduin valitsemaan usean sadepäivän pituisen jakson kohdalle vähiten huonoimman kuvauspäivän, niin kriteerinä oli tietenkin hamuta kuvaukseen sellainen sadetilanne, missä tuulta oli vähiten ja siten sateenvarjon kanssa pystyi joten kuten toimimaan - kaikkein haitallisin sadetyyppi oli tuulisen sään tihkusade, missä ei voinut kuvata ollenkaan.

Mainittakoon sadetilanteista poikkeuksena se, että talvella pakkasella satanut lumi ei ollut haitaksi, koska se ei tarttunut kameran linssiin "liaksi". Tosin liian sankka lumipyry oli haitaksi näkyvyysongelmia aiheuttavan ominaisuutensa takia. Samasta syystä sakeassa sumussa ei voinut kuvata.

Lisäksi jouduin välillä kuvaamaan liian vaihtelevassa pilvisyydessä, mikä tuotti liian hankalia valo-olosuhteita (huonolaatuisten valokuvien vaara): erityisen vaikeita pilvitilanteita olivat sellaiset kesäiset kuurosade- ja kumpupilvitilanteet, missä valotilanteet vaihtelivat ko. pilvien vaihtelun mukaan ääripäästä toiseen ja sisälsivät mm. äärimmäisen huonoja vastavalotilanteita pilvien osien heijastettua liikavahvaa hajavaloa.

Pilvitilanteista parhaimpia kuvaamiseen olivat yhtäältä kokonaan tai lähes kokonaan selkeät tilanteet tai toisaalta sellaista tasaista kerroksellista pilveä sisältävät tilanteet, jossa valo-olosuhteet pysyivät tasaisen muuttumattomina ja hajavalo optimaalisena; kylminä vuodenaikoina näitä tasaisia pilvitilanteita oli tyypillisesti eniten, kun kesäisin korostuivat nuo vaikeat kumpupilvitilanteet ja ne etenkin sisämaan Hämeenlinnassa merenvaikutuksen oltua Espoossa tietenkin usein kumpupilviä rannikolta pois puhdistavaa.

Vuoden pimeimpään aikaan joulukuun alusta tammikuun puoliväliin olevalla jaksolla valo-olosuhteiden hankaluus oli tietenkin liikahämäryyttä joka tapauksessa etenkin kuvauslenkkien alku- ja loppupäissä - itse asiassa kaikki kuvauslenkit oli tarkkaan jo alunperin sovitettu ajallisesti niin, että ne juuri ja juuri sisältyivät tähän vuoden pimeimmän ajan päivänvaloaikaan; eli siis klo. 8:55 ja 15:15 välille.

Kuvauslenkkieni aloitus oli aina aamulla ja lopetus iltapäivällä, jolloin tämä hämäryys oli niissä vaiheissa häiritsevää, mutta toisaalta myös hyvin mielenkiintoista, koska jokaiselle kuvauskohteelle oli valittuna sama oma kellonaikansa ja siten kiersin jokaisen kuvauslenkin aina samaan aikaan samassa järjestyksessä: näin jokaisessa kuvauskohteessa auringonaseman muutokset vuodenajoittain tulivat hyvin esille verrantoon - Tässä oli tietenkin syytä muistaa talvi- ja kesänajan välisen vaihtelun aiheuttama muutos aikataulutukseen, jolloin kuvauslenkeille lähtö oli kesäajassa aina tuntia myöhemmin talviaikaan verrattuna.

Tosin Aurinkohan ei joka kuvauskerta paistanut, joten oli jo aika harvinaista saada edes kolmeen peräkkäiseen kuvasarjan kuvaan auringonpaistetilanne, ja siten auringonaseman muutoksia kuvasta toiseen yhtenäisenä sarjana. Olisikohan ennätys ollut joissain kuvasarjoissa 4 tai 5 auringonpaistetilannetta putkeen...

Eri vuodenajoissa oli omat erityishankaluutensa toteuttaa valokuvaamista: esim. viime talvena erityisen suuret lumimäärät aiheuttivat fyysisiä ongelmia valokuvien ottopaikoille pääsyssä, koska em. tapaan periaate mm. timelapse-kuvasarjoja varten oli päästä ottamaan kunkin kohteen kuvasarjat askeleen ja asennon tarkkuudella aina samasta kohtaa mahdollisimman tarkoilla rajaus- ja kohdentamisvalinnoilla.

Kesäisin oli puolestaan kuumimmissa hellesäissä oman jaksamisen kanssa aika äärimmäistä. Mutta siitä selvisi, kun muisti varata kuvauslenkille aina yli litran verran juomista mukaan, suojasi jokaisen paljaan ihokohdan aurinkovoiteella ja laittoi vaalean lippalakin päähän. Erityisen tärkeä hellesäävarustus oli myös se, että jalkojen rakkojen ja hiertymien välttämiseksi oli pakko käyttää sandaaleissakin sukkia. Toinen vaihtoehto oli käyttää ilmavia lenkkareita sukkien kanssa.

Nämä kuvauslenkit eivät nimittäin olleet mitään lyhyitä pyrähdyksiä, vaan jokaisella kerralla 5 - 6 tuntia kävelemistä lyhyen lounastauon kera, ja siksi äärimmäiset lämpötilat piti huolellisesti huomioida omaksi parhaakseen.

Kireimmissä talvipakkasissa puolestaan oli mahdollista vaatetuksella torjua kylmyys ihan riittävästi pois 6 tunniksikin. Niissä oloissa minua aina eniten huolestuttikin se, miten kamerani toiminnan käy ja meneekö kamera yhtäkkiä kokonaan rikki pakkasen takia. Ankarin pakkanen, jossa kuvasin taisi olla jotain -20 ja -25 asteen välillä koko päivän.

Kameralleni (itse asiassa vuosien 2015-19 välillä minulla oli kolme eri kameraa malleiltaan Nikon Coolpix) ei onneksi kertaakaan käynyt kalpaten kovassa pakkasessa kesken lenkin. Jännää oli silti huomata, miten kovassa pakkasessa kameran toiminnot hidastuivat selvästi, terävien kuvien saaminen oli epävarmempaa ja miten akkujen lataukset tyhjenivät normaalia paljon nopeammin. Kovalla pakkasella olikin tärkeää, että täyteen ladattuja vara-akkuja oli erityisen paljon mukana. Parhaimmillaan minulla taisi olla 6 kpl. yhdelle 5 - 6 tunnin lenkille.

Oma lukunsa kuvausvaikeuksissa olivat myös osaltaan ihmiset, joiden käyttäytymisessä ja paikoissa oleskeluissa oli omat hankaluutensa: esim. jo ennakkoon tiesin, ettei kannata kuvata niinä päivinä, kun Hämeenlinnassa oli kesäfestarit (kuten Wanaja-festival) - tällöin oli erityisen jännää ja tarkkaa se, miten pystyi valitsemaan juuri oikean kuvauspäivän sekä sään suhteen että sen mukaan, jolloin festivaalialue ei ollut vielä / enää aidattu kuvauslenkkini sisällyttyä limittäin festivaalialueenkin kanssa.

Ihmisten käyttäytymisessä etenkin kesäaikaan oli oma alalajinsa juopottelijoiden kohtaaminen em. kaikkien keskustojen joillakin alueilla: välillä heitä hengaili lähellä joitakin kuvanottopaikkojani tai jopa niiden piirissä, ja pariin kertaan sainkin kuulla heiltä kuittailuja ja huutoa tyyliin: "mitäääh vhiddua sä oikheen khuvvaat meitäääh!" - Noh, mistäpä minä olisin tiennyt ennakkoon kuvauskohteet valittuani ja lukkoon lyötyäni, missä he kulloinkin tykkäsivät hengailla.

Joskus eteeni tuli myös ihan ns. tavallisiakin ihmisiä, joilla oli vainoharhoja julkisessa ulkotilassakin tapahtuvaa valokuvaamista kohtaan, ja he sitten valittivat valokuvaamiseni olleen jotenkin uhkaavaa tai häiritsevää.

Sääolosuhteiden erikoisuuksista puheen ollen tulvat eivät olleet missään vaiheessa ylittämätön este kuvauspaikoille pääsyssä, vaikkakin jonakin keväänä lumien sulamisen aikaan ja olikohan toissa vuoden (2017) lokakuun poikkeuksellisen runsaissa sateissa vettä oli tosi paljon liikkeellä - no, saappaissa piti vaellella silloin tällöin muutenkin runsassateisissa vaiheissa ja sehän teki tietenkin kävelystä selvästi normaalia raskaampaa ja kuvauslenkeistä normaalia väsyttävämpiä.

Ukkossäällä tai voimakasta ukkosta todennäköisesti tiedossa olleina päivinä en tietenkään kuvannut ollenkaan mm. turvallisuussyiden takia, vaikkakin pariin kertaan yllättäen pienimuotoista ukkosta rankkasateen kera sattui joillekin kuvausreitin kohdille jonakin kesänä kuurosadesäässä - toisaalta viime vuoden (2018) kesällä sain valittua ihan tarkoituksellakin Espoossa yhdelle kuvauslenkille pohjoistaivaalle erityisen upeita ukkospilvimassoja niin, etteivät ne silti tulleet päälle haittamaan.

Omat yllättävät haittansa toi myös se, miten sekä Espoon että Hämeenlinnan kaupungit pystyttivät rakennustyömaitaan (kuten putkistokaivantoja ja puisto- / katuremontteja) niin, että jotkin kuvausreittini joutuivat osaksi niiden piiriin, ja pahimmillaan jouduin siksi luopumaan yksittäisistä kuvanottopaikoista, kun joku työmaa vei ne jopa kokonaan mennessään alleen - toisaalta osassa sellaisia kuvasarjoja näkyy niiden työmaiden rakennusvaiheita mielenkiintoisesti.

Seuraavaksi alkavalle vuosikymmenelle tässä projektissa onkin haasteena se, miten erittäin valtavaksi paisuneessa kuvapankissa riittää ensin paljon ja pitkään läpikäymistä ja muuta säätämistä, ja miten sitten saisin näitä kuvia julkaisumuotoon. Esim. kuvatietokirjasarjaa on ollut toiveissa alkaa työstämään, ja timelapse-videoista voisi olla moneksikin, kuten nettiin projektini mainosvideoiksi, taideinstallaatioiksi tai ehkä jopa materiaaliksi jonkun artistin musiikkivideoihin... 

Esim. apurahaa tällaisen projektin loppuun kasaamiseksi kaipaisinkin jossain vaiheessa - viime vuonna (2018) itse asiassa kokeilin ensimmäisen kerran hakea apurahaa, muttei vielä silloin onnistunut...

Tässä vaiheessa en tämän enempää kerro. Palaan sitten aikanaan taas asiaan, kunnes tulee projektissa jotain merkittävää uutta vaihetta kerrottavaksi...