Taas on vuoro meneillään olevan Joulun 2024 tunnelmakuville ja sen mukaiselle joulutervehdykselleni kahdessa blogijulkaisuosassa -- tässä tulee tuttuun tapaan ensimmäinen osa, jossa ottamani valokuvat esittelevät Hämeenlinnassa pimeällä otettuja jouluvaloaiheisia näkymiä.
Edelleen tuttuun tapaan otin valokuvat eilen aatonaattona 23.12.2024 n. klo. 18:45 ja 19:45 välillä, jolloin sää oli tällä kertaa hyvin sumuinen, lievästi tihkusateinen ja lämpötilan oltua n. +1 astetta; itse asiassa en nyt muista olisiko koskaan ollut aikaisempien Joulujen valokuvaustilanteissa yhtä sakeaa sumua päällä kuin tapahtui tällä kerralla...
Sää- ja lumitilanteista tämän Joulun osalta kerron sitten seuraavassa toisessa osassa (Joulun 2024 tunnelmia - Osa 2) lisää.
Tämän vuoden jouluvalojen suhteen on tapahtunut pari selvää muutosta aikaisempiin Hämeenlinnan julkisiin jouluvalosommitelmiin nähden: ensinnäkin uutena jouluvalopuuna on otettu käyttöön Sibeliuksen syntymäkodin takapihalla oleva iso (metsä)tammi (Quercus robur), ja muutenkin ko. piha on otettu korostuneesti käyttöön uutena "joulukohteena" -- alla siitä lisää.
Toisena selvänä jouluvalomuutoksena on Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran kulmauksessa olevan ikivanhan metsävaahteran (Acer platanoides) oma vanhuuden rappio ja sen mukainen jouluvalojensa taannuttaminen pois -- alla siitäkin lisää.
Muutoin Hämeenlinnan julkinen jouluvalaistus jatkaa viime vuoden mukaista tyyliä hyvin tarkasti, jossa Hämeen linnallakin on taas kohdevalaisimilla toteutettua linnan juhlavalaistusta hyvin samaan tapaan kuin viime vuonnakin -- tällä kertaa tuo em. sumutilanne tarjosi kuitenkin aivan uudenlaisen tunnelmasäväyksen etenkin juuri tuolla linnan alueella!
Tässä alustuksessa ei tämän enempää, ja tunnelmakuvia tulee päivänvalotilanteiden kera seuraavassa osassa lisää, jossa on myös tuttuun tyyliin ottamiani valokuvia tämän jouluaaton ajalta.
Joulun 2024 tunnelmakuvia: osa 1 >>
Näkymää Sibeliuksen syntymäkodin takapihalle Hallituskadun varrelta jouluvalaistulle (metsä)tammelle (Quercus robur) kuvattuna maanantaina 23.12.2024: tämä puu on nykyään tärkein ja näyttävin jouluvalopuu Hämeenlinnassa, ja tuolla takapihalla puun vierellä on pystytetty pieni "joulukuusimetsä", jonka puihin ihmiset ovat saaneet vapaasti laittaa omia joulukoristeitaan.
Näkymää Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran kulmauksessa olevalle ikivanhalle metsävaahteralle (Acer platanoides) kuvattuna maanantaina 23.12.2024: tämä puuvanhus on tosiaan jo elämänsä loppumetreillä, kun sen kuollutta oksistoa on harvennettu ja jouluvaloja on pystytty laittamaan enää vain noin vähän sen latvukseen -- saas nähdä onko tämä puun viimeinen Joulu...
Hämeenlinnan kävelykatu "Reskaa" kuvattuna maanantaina 23.12.2024: tässä on kauempaa näkymää tuolle em. "väistyvälle joulupuulle", ja samalla tässä nähdään tuon väylän lumiloskaisuudesta se, miten tämä kävelykadun osa on tälle talvelle poistettu kokonaan katulämmityksen piiristä; vielä viime talvena pientä keskiosaa väylästä pidettiin lämmitettynä ja siten sulana.
Hämeenlinnan kävelykatu "Reskaa" kuvattuna maanantaina 23.12.2024: tämä koko kävelykatu on ollut puheenaiheena rappionsa osalta kuluneena vuonna, koska em. katulämmityksen poistamisen lisäksi tuo kuvassa näkyvä vanha tavaratalorakennus on ollut viime vuodesta lähtien tyhjillään odottamassa joskus tulevaisuudessa toteutettavaa purkamista; tässä vaiheessa rakennuksen seinillä on sekä "virallisia" että epävirallisia graffiteja. Nuo ripustetut lumipalloaiheiset jouluvalot ovat olleet noita samoja jo vuosikausien ajan.
Hämeenlinnan keskustan toria ja joulukuusta kuvattuna maanantaina 23.12.2024: tässä näkyykin tämän Joulun ajan tyypillinen sää- ja kelitilanne hyvin; aikaisempi runsas lumitilanne on sulamisten ja jäätymisten vuorottelussa muodostanut tyypillistä jääkenttää torin pintaan, ja ko. illan kosteassa suojakelissä loimusivat siitä heijastukset. Muutoin torin joulutilanne on täysin edellisvuoden mukainen, mutta uutena objektina kuvassa oikealla nähdään uusi taideteospaasi, josta kerron toisessa tunnelmakuvaosassa lisää...
Hämeenlinnan linnaa kuvattuna sen koillispuolelta Vanajaveden rannalta maanantaina 23.12.2024: tällä kerralla sumutilanne osallistui etenkin linnan juhlavalaistukseen poikkeuksellisella tavalla, kun valokiilat tulivat näkyviin sumussa näinkin näyttävästi.
Hämeenlinnan linnaa kuvattuna sen kaakkoispuolelta Vanajaveden rannalta maanantaina 23.12.2024: toisesta suunnasta nähtynä sumutilanne oli myös hyvin näyttävä valaistuksen korostamana; sumu oli itse asiassa niin sakeaa, että esim. järven (Vanajavesi) toiselle rannalle linnaa ja juhlavalojaan ei edes voinut nähdä sumun läpi, joten tämä juhlavalaistus oli parhaimmillaan ko. tilanteessa alle 200-300 metriä olevalla läheisyydellään.
Hämeenlinnan linnaa kuvattuna sen eteläpuolelta hopeasalavineen (Salix alba "Sibirica") Linnanpuistosta maanantaina 23.12.2024: tämä kuva on näkymältään aivan sama kuin viime vuoden vastaavassa tunnelmakuvatilanteessa, mutta tässä näkyy siihen erona tuon sumun vaikutus näkymää sumentavana haittana; tässä jo yli 300 metriä olevalta etäisyydeltä nähtynä linna ja juhlavalaistuksensa erottui enää häilyvästi -- Muistutan vielä lopuksi siitä, että ensi vuonna 2025 tämä koko Linnanpuisto menee remonttiin, ja sen kera nuo vanhat hopeasalavat kaadetaan pois, joten tässä ne esiintyvät toiseksi viimeistä kertaa...
No comments:
Post a Comment