Erikoisen myöhään kukintaansa pitkittänyttä rusopäivänliljaa (Hemerocallis fulva) kuvattuna lauantaina 22.9.2012 Hämeenlinnassa.
Viikon 38 kasvivalokuvan aika on taas takautuvasti muutamia päiviä myöhässä, mutta tässä se tulee; rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva), joka on kotoisin Aasiasta. Siellä sen luontainen kasvualue kattaa laajasti vyöhykkeen Kaukasukselta Etelä-Venäjän ja Himalajan kautta Kiinaan, Japaniin ja Koreaan. Suomessa tämäkin on päivänliljojen suvun muiden lajien kera hyvin suosittu ja yleinen perenna koristeviljelyssä sekä julkisissa puistoissa että puutarhoissa. Niinpä se ei sinänsä kaipaa lisää mainostamista, mutta tuon sen nyt esille pitkittyneen kukintansa takia.
Rusopäivänliljallakin lehdet ovat nauhamaisen kapeita ja pitkiä; niitä muodostuu maasta pehkomaisena ruusukkeena runsaasti, joka onkin ko. suvulla ennen kukintavaiheitaan näyttävää antia alkukesän kasviestetiikkaan vaikkapa kontrastiksi silloin kukkiville muille perennalajeille. Tällä lajilla lehdet ovat muita suvun lajeja leveämpiä ja rotevampia.
Rusopäivänliljan kukintovarret ovat enimmillään n. 90 cm korkeita eli se on sukunsa korkeimpia perennoja. Kukintolatvat ovat harsuja ja monikukkaisia, missä yksittäisten kukkien elinikä on yleensä vain n. vuorokauden luokkaa. Siitä suvun nimi; päivänliljat. Varret ovat kuitenkin tälläkin lajilla niin runsaskukkaisia ja erivaiheisia kukkien avautumisessa, että näyttävää kukintaa riittää aina vähintään 2 - 3 viikkoa ja monesti jopa n. kuukauden ajan. Suomen oloissa kukista ei jaksa muodostua suvun kotahedelmiä, mutta kukintovarret jäävät monihaaraisina pystyyn, mikä on hyvä huomioida talventörröttäjäominaisuutena.
Kuvassa nähtävä kukinnan pitkittyminen johtuu todennäköisimmin kuluneen kesän runsassateisuudesta, jonka takia rusopäivänlilja virittyi tuottamaan ainakin tällä kasvupaikalla ikään kuin toisen sarjan kukintaa pääkukintavaiheen perään; nämä kuvan myöhäiset kukat ovat tosin haaleampia väriltään kuin pääkukintavaiheen kirkkaanoranssit kukat. Varsinainen kukinta-aika lajilla on heinäkuun lopusta elo-syyskuun vaihteen tienoille. Rusopäivänlilja kuuluu suvussaan myöhäisiin kukkijoihin, sillä ensimmäiset suvun lajit kukkivat jo kesäkuun lopulta alkaen, joista tunnetuin on keltapäivänlilja (Hemerocallis lilio-asphodelus).
Kukintansa lisäksi päivänliljojen toinen hieno kasvutilanne on keväällä nuorten lehtien kirkkaat kevätsävyt, jotka loistavat juuri maasta tulleina jo varhain huhtikuun lopulta - huhti-toukokuun vaihteen tienoilta alkaen voimakkaan kellertävinä. Tällä lajilla tosin lehtien kevätväritys ei ole niin kellertävä, vaan on himmeämmän vihreä ja lehtiruusukkeet nousevat muita suvun lajeja vähän myöhemmin maasta. Kevätkellertävyys on voimakkainta em. kultapäivänliljalla ja se haalenee parin - kolmen viikon jälkeen vihreäksi toukokuun mittaan. Syksyllä päivänliljojen lehdet saavat keltaisia ja ruskeita sävyjä vaihtelevasti loka- ja marraskuun mittaan ennen kuolemistaan.
Päivänliljoilla saadaan helposti aikaan näyttäviä istutuksia perennaryhmiin ja ne ovat sekä lehti- että kukintavaiheissaan hyviä kontrasteja ryhmäistutusten muille lajeille hyvin monenlaisina versioina. Niinpä ne ovat tavallaan sekä lisukkeita että päätähtiä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Yksittäisperennoinakin ne ovat hienoja, sillä ne ovat rehevän näköisiä jo pian kasvukauden alussa lehtien kasvaessa nopeasti täyteen kokoon kesäkuun alkuun mennessä. Lisäksi päivänliljat ovat varsin kestäviä lähes kaikkialla Suomessa Lapin kylmimpiä osia lukuun ottamatta.
PS.: Kuvan taustalla olevassa puistossa nähdään ajankohdan ruskaetenemisen astetta mm. metsävaahteroissa (Acer plataloides), vuorijalavissa (Ulmus glabra) ja puistolehmuksissa (Tilia X vulgaris); se oli vielä varsin alkutekijöissään, muttei poikennut merkittävästi myöhäiseen suuntaan tavanomaisesta ajankohdan aikataulusta.
No comments:
Post a Comment