Halavan (Salix pentandra) emiyksilön pörröisiä hedelmänorkkoja muuta kasvillisuutta vasten kuvattuna lauantaina 24.11.2012 Espoon Tapiolassa.
Tämän päättyvän kasvukauden kasvivalokuvasarjani alkaa vetelemään viimeisiään, mutta ainakin vielä tämän lajin verran se jatkuu; kyseessä on Suomen luonnossa varsin yleinen pieni - keskikokoinen puu halava (Salix pentandra), jonka estetiikkaa tähdennän tässä myös sillä silmällä, että lajia otettaisiin runsaasti koristeviljelykäyttöön puistoihin ja puutarhoihin. Tällä hetkellähän tällaista näkökulmaa halavaan ei olla oikeastaan lähes ollenkaan tajuttu Suomessa. Muualla manner-Euroopassa lajia kuitenkin näkee istutettunakin ja luontainen kasvualue halavalla kattaa laajasti Euroopan ja Aasian pohjoisosia. Pohjois-Amerikassa se on villiintynyt istutuksista.
Tähän vuodenaikaan muutoin lehtipuiltaan jo lehdettömässä maisemassa halavan hyvinkin korostuneesti ilmenevä esteettinen ominaisuus ovat sen valkovillaiset hedelmänorkot, joiden luonteeseen kuuluu niissä olevan runsaan hedelmävillan esilletulo muista pajuista poiketen vasta syksyllä ja niiden säilyminen jopa pitkälle talveen huomiota herättävästi pörhökkäinä. Tällainenkin hedelmäestetiikka on Suomen loppusyksyyn ja talveen kaivattua piristystä.
Tämä on siis lajin yksi hieno koristeominaisuus ja tänä vuonna näitä hedelmänorkkoja muodostui tavanomaista enemmän; ne näkyvät hienosti ja kauas muuta kasvillisuutta vasten, kuten tuossa kuvassa ja toisaalta selkeäsäisessä päivänpaisteessa sinistä taivasta vasten hyvin kirkkaasti. Sellaista mahdollisuutta on kuitenkin harvoin tähän vuodenaikaan runsaspilvisten säiden takia. Maaseudulla ympäristöjä tarkkailtaessa näitä tupsukkaita puita voidaan joka tapauksessa hienon erottuvasti nähdä nyt lajin tyypillisillä kosteilla - märillä kasvupaikoilla, kuten ojien ja jokien varsilla, järvien rannoilla, soiden ja vesijättömaiden äärellä sekä kosteiden metsien - lehtojen reunoilla.
Halava on siis muiden pajujen tapaan kaksikotinen eli hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä; siksi siis noita hedelmätupsukoita tulee vain emiyksilöihin. Halavan toinen hieno esteettinen ominaisuus on kuitenkin sen hedeyksilöissä kukinta, joka sattuu Etelä-Suomessa toukokuun lopulle - monesti kesäkuun alkuun venyvästi. Hedenorkot ovat pitkiä, nuokkuvia ja voimakkaan keltaisia ja halavan hedekukinta muistuttaakin siksi paljon samaan aikaan kukkivan hopeasalavan (Salix alba "Sibirica") vastaavaa. Halavan hedenorkot ovat kuitenkin sitäkin näyttävämpiä selvästi isompina ja ne ovat hienosti erottuvia lajin silloin kukinta-aikana jo puolikokoisia - lähes täysikokoisia lehtiään vasten. Emikukinnot ovat paljon huomaamattomampia vihertävinä.
Lajin lehdet ovat myös moniin muihin pajun suvun lajeihin verrattuna hyvin hienoja; ne ovat täysikoossa kiiltävän tummanvihreitä ja melko isojakin ollen pitkän soikeina pituudeltaan 6 - 8 cm ja voimakkaissa oksissa isompiakin. Lehtiensä vaaleanvihreänä tapahtuva puhkeaminen alkaa toukokuun alussa ja nuo kukintanorkot ilmestyvät niiden seassa esille. Kukinnan päätyttyä lehdet ovat kasvaneet täysikokoon. Ruska on halavalla keltainen - ruskehtavan keltainen ja se huipentuu Etelä-Suomessa tyypillisesti lokakuun alkupuolella. Ruskan mukana alkaa myös tuo hedelmävillojen esillepuhkeaminen.
Halavan koristeviljelykäyttöä puoltaa myös se, että menestyy hyvin lähes koko Suomessa Lapin kylmimpiä ja karuimpia osia lukuun ottamatta; halavaa kasvaa luonnossa yleisenä vielä Etelä-Lapissa. Maaperävaatimuksena on kuitenkin riittävä kosteus, joten laji sopiikin puistoissa ja puutarhoissa niiden kosteimmille paikoille oikein hyvin. Muille istutuksille ongelmalliset liian märät olosuhteet ovat juuri sopivia halavaistutuksille.
Avoimella ja hyvällä kasvupaikalla halavasta voidaan odottaa latvukseltaan leveähköä keskikokoista puuta jopa lähes 15 m pituiseksi saakka. Niinpä se on aivan oivallinen maisemapuu ja katseenvangitsijamainen nähtävyys etenkin noiden kahden näyttävimmän koristeominaisuutensa ansiosta; niiden takia lajia kannattaa istuttaa mieluummin monen yksilön ryhmäksi, jossa on sekä hede- että emiyksilöitä. Yksittäispuuksi istutettaessa on kuitenkin mietittävä sitä, kumpaa halavan pääkoristeominaisuutta haluaa eniten; kevätkesän hedekukintaa vai loppusyksyn - talven hedelmävillanäytöstä. Vain jompi kumpi on silloin mahdollista valita lajin kaksikotisuuden takia.
Kevätkesän hedekukintansa toimii hienona kontrastina silloin monille erivaiheisille muille lehteenpuhkeamis- ja lehtien täysikokoon kasvun vaiheille; esim. myöhään lehteenpuhkeavien muiden puiden vihreästä poikkeavat hiirenkorvaiset kevätvärit tai jo pitkälle täysikesäisen vihreiksi edenneet lajit pariksi. Tuomen (Prunus padus) kukinta on myös hieno pari hedehalavalle lähes samaan aikaan kukkivana. Kesällä halavan kiiltävä ja tumma vihreys sopii kontrastoimaan ryhmässä muiden lajien esim. himmeämmän tai vaaleamman vihreiden sävyjen kanssa tai havupuiden toisella tavalla tumman vihreän kanssa. Ruskansa sopii esim. samaan aikaan sattuvien kirkkaampien ja punaisempien värien pariksi. Hedelmävillavaiheen hienous on parasta esim. havupuiden kanssa tai tummia rakennuksia vasten nähtynä. Hedelmätupsujen sinistä taivasta vasten näkymiselle kannattaa myös suunnitella näkymismahdollisuuksia. Lehdettömän emihalavan hedelmävillat ovat hieno kontrasti myös myöhään ruskaantuvien puiden - isojen pensaiden parina.
PS.: Alkavan viikon tiistaina 27.11. olen suunnitellut käyväni tämän vuoden viimeistä kertaa Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa katsomassa kasvukauden päätöksen tilannetta ennen sääennusteissa pian sen jälkeen uhkaavaa talventuloa. Jos sieltä jää valokuvaussessiosta vielä jotain hienoa käsiini, niin jatkan sen turvin vielä yhdellä osalla tätä esittelysarjaa. Jos ei, niin tämä halavapostaus on sitten tämän vuoden osalta sarjan päätös.
Kummassakin tapauksessa teen sarjan päättämisen jälkeen vielä kätevän linkkikoosteen kaikista näistä sarjan osista, missä palaan vielä kertomaan lyhyesti kustakin lajista niiden muita tämän kasvukauden mittaan ilmenneitä kuulumisia ko. esittelyviikkojen tilanteiden lisäksi.
No comments:
Post a Comment