Uusia lehtitötteröitään avannutta japaninpihlajaa (Sorbus commixta) kuvattuna keskiviikkona 8.5.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Myös kukinnon esivaihe on näkyvissä keskellä.
Ko. viikon kasvutapahtumissa oli ajankohtaista monien pihlajien (Sorbus sp.) uusien lehtitötteröiden kehitys, missä jo edellisviikolla talvisilmuista esille työntyneet tiiviit ja pitkät lehtituppensa alkoivat avautua tavanomaista lämpimämmässä säässä auki. Tämänlainen lehtien kehitys on tyypillistä kaikilla pihlajilla keväällä ja niistä näyttävimmästä päästä sitä edustaa tämä kuvan japaninpihlaja (Sorbus commixta), koska sen lehtien puhkeamisväri on hyvin pikantti punaruskea.
Japaninpihlaja on nimensä mukaisesti kotoisin Japanista, mutta sitä kasvaa luonnonvaraisena myös Venäjän itäisimmissä osissa eli etenkin Sahalinilla ja Kuriileilla sekä Korean niemimaalla. Tyypillinen kasvupaikkatyyppi ko. alueilla on vuoristo. Koristepuuna sitä on istutettuna Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessakin sitä löytää harvinaisena, mutta sen paljon yleisempää viljelemistä puoltaa se seikka, kun sen viljelymenetymistä on arvioitu jopa menestymisvyöhykkeille I - V saakka; sen talvenkesto on siis erittäinkin hyvää eteläpuoliskossa maatamme!
Menestymisessä alkuperällä on kuitenkin merkitystä, koska japaninpihlaja on monimuotoinen puu riippuen eri kotiseuduistaan tuolla Itä-Aasiassa. Tämän takia sen ulkoasussakin on vaihtelua eri alkuperien mukaan. Esim. tällä Kaisaniemen kasvupaikalla ko. lajista on kahta eri alkuperää, joista tämä kuvan yksilö puhkeaa aina paljon aikaisemmin lehteen ja on muutoinkin kehityksessään aikaisempi kuin toinen saman lajin yksilö melkein tämän esitellyn puun vieressä. Arboretum Mustilan lajikuvaus kertoo lisää näistä alkuperävaihteluista.
Kotimaiseen kotipihlajaan (Sorbus aucuparia) verrattuna japaninpihlaja on selvästi näyttävämpi koristepuuna; esitellyn lajin käyttö toisikin yleisenä puisto- ja puutarhapuuna viheralueillemme kaivattua lisäväriä. Etenkin siis lajin lehtien kevätväritys on erinomaisen erottuva ja syksyllä lehdet ovat erityisen kirkkaan purppuraisia ja punaisia pääväreiltään. Lehdet tulevat täysikokoon juuri ennen kukintaa ja tämä lehtien kevätväritys haalenee jo ennen sitä pois. Tänä vuonna viikon 20 ennustettu hyvin lämmin sää edesauttaa tätä poishaalistumista tavanomaista nopeammin, joten ko. väri-iloittelu on jäämässä varsin lyhytaikaiseksi. Tosin seuraavaksi lajin kukinta on näyttävä (ja tuoksuva) tapahtuma sekin.
Ko. puun lehtien ja kukintojen koot ovat hieman kotipihlajaa isompia, vaikka ne rakenteellisesti muutoin muistuttavat sen vastaavia hyvin paljon. Myös marjat ovat kotipihlajaan verrattuna varsin samannäköisiä ja kypsyvät punaisiksi elokuun mittaan. Japaninpihlajan parilehdykkäiset lehdet ovat tosin kiiltävämpiä ja hieman tummempia vihreydeltään kuin kotipihlajalla. Ko. puun kukinta sattuu melkein samaan aikaan kuin kotipihlajalla eli Etelä-Suomen normaalioloissa suunnilleen touko-kesäkuun vaihteesta kesäkuun alkupuolelle. Tosin em. eri alkuperät voivat kukkia myös selvästi myöhemminkin kesäkuussa, kuten se toinen kuvan ulkopuolinen Kaisaniemen yksilö.
Japaninpihlajan kasvutapa on yleensä kapeahkon keilamainen ja korkeudeltaan se on täysikoossa korkeintaan n. 10 m. Näin ollen se sopii ns. pikkupuuna varsin pienienkin pihojen koristeeksi. Katupuunakin sitä voidaan kokeilla. Lajia voidaan kasvattaa näyttävänä yksittäispuuna tai puuryhmänä omillaan - osana muita puu- ja pensaslajeja. Maaseudulla lajia voidaan kokeilla lehtomaisten pihapiirien ääressä täydennyspuulajina, kuten metsien reunoilla.
Muiden puu- / pensaslajien kanssa istutettuna huomionarvoisina sommitteluelementteinä tarkastellaan etenkin siis kevät- ja syysvärejä; esim. tuo kevätväritys kontrastoituu hienosti juuri kotipihlajan harmaanvihreän sävyn kanssa tai tummien havupuiden / -pensaiden seurassa. Kasvupaikkavaatimuksena on aurinkoisuus, mutta maaperän on oltava yhtäältä kostea ja ravinteikas sekä toisaalta läpäisevä eli seisovaa savisen maan märkyyttä laji ei siedä hyvin.
Ruskasommittelussa haasteena on noiden eri alkuperien ruskaantumisen eriaikaisuus; tämä kuvan yksilö on ruskahuipussaan yleensä lokakuun alkupuolella, mutta silti sekin vähän myöhemmin kuin esim. kotipihlaja keskimäärin. Kehityksessään myöhemmät alkuperät voivat tehdä parhaan ruskansa vasta selvästi lokakuun loppupuolella, jolloin ne erottuvatkin jo muutoin suurimmaksi osaksi lehdiltään varistuneessa maisemassa erittäin pikantisti. Se onkin silloin sommitteluominaisuutena hyvä pidentämään täkäläistä ruskakautta kirkkaana myöhemmälle syksylle.
Taimimyymälöihin kannattaakin mennä japaninpihlajaa havitellessa tarkastelemaan sitä juuri joko lehtien puhkeamisen aikoina tai ruskakaudella, jolloin saa paremman käsityksen saatavilla olevasta alkuperästä juuri näitä kehitysvaihe-eroja haarukoiden ja tutkaillen. Lajin saatavuus on tosin melko heikkoa, joten toivonkin tällä esittelylläni kampanjaa sen yhä tunnetummaksi tekemiseksi.
PS.: Tämän lajiesittelyni julkaisu viivästyi taas selvästi maanantain puolelle aikataulusyistä johtuen, mutta siitä huolimatta minulla on tämän viikkosarjan puitteissa aina periaatteena laittaa nämä osat kunkin viikon sunnuntain kohdalle ko. viikon viimeiseksi blogimerkinnäksi.
Vuoden 2012 viikon 19 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 19 kasvivalokuva: Japaninmagnolia (Magnolia kobus).
No comments:
Post a Comment