Viikon 23 kasvivalokuva: Ruusuorapihlaja (Crataegus laevigata "Paul's Scarlet")

Ruusuorapihlajan (Crataegus laevigata "Paul's Scarlet") täyttä kukintaa kuvattuna torstaina 6.6.2013 Espoon Pohjois-Tapiolassa.


Kahden viime viikon aikana Etelä-Suomessa oli ajankohtaan nähden erittäin lämmintä ja osin helteistä, jonka ansiosta tällä ko. viikolla kasvukauden etumatka saavutti noin kahden viikon määrän normaaliin verrattuna >> Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Viikkojen 22 ja 23 lämpö- / helleaalto ja sen aiheuttama kasvukauden etuaikaisuus.

Niinpä viime päivinä on ollut kukassa monia sellaisia puu- ja pensaslajeja sekä perennojakin, jotka normaalisti kukkivat Juhannuksen tienoilla. Yksi näistä on ollut tämä esiteltävä ruusuorapihlaja (Crataegus laevigata "Paul's Scarlet"). Se on pyöröliuskaorapihlajan (Crataegus laevigata) puna- ja kerrottukukkainen puutarhalajike, joten sitä ei tavata luonnosta. Kantamuotonsa eli pyöröliuskaorapihlaja sen sijaan kasvaa luonnonvaraisena manner-Euroopassa suunnilleen Britanniasta ja Espanjasta Tsekkien ja Unkarin alueelle saakka itään. 

Tämä lajike on Euroopassa ja Yhdysvalloissa erittäin suosittu koristepuu, mutta täällä Suomessa vain etelärannikolla harvinaisena tavattava. Paikoin puuta on kuitenkin melko runsaasti istutettuna, kuten juuri Espoon Tapiolassa ja esim. Helsingin Lauttasaaressakin. Menestymistä lajikkeelle arvioidaan vyöhykkeille I ja II, mutta suotuisimmilla paikoilla sitä voidaan aivan hyvin kokeilla myös vyöhykkeellä III ja muutoin ottaa aikaisempaa rohkeammin yleiseen viljelyyn niin julkisilla kuin yksityisilläkin viheralueilla.

Puun paras koristearvo on siis sen kukinta, joka lisäetuna myös kestää orapihlajaksi varsin kauan; vähintään kaksi viikkoa kesäkuun loppupuolipainotteisesti ja osin heinäkuullekin normaalin kasvukauden mukaan. Kukat ovat hyvin pikantisti ruusunpunaisia ja muistuttavat kerrottuteriöisinä muodoltaankin kuin miniatyyriruusuja. Oksilla on tuon kuvan tapaan hyvin runsaasti kukkia ja parhaimmillaan puun lehdet peittyvätkin kukkaharsoon suurimmaksi osaksi ja silloin tilanne muistuttaakin koristekirsikoiden / koristeomenapuiden kukintayltäkylläisyyttä. Yksi parhaimmista maisema- ja huomiopuista on siis kyseessä!

Ruusuorapihlajan kauniisti liuskoittuneet lehdet ovat myös koristeellisia, koska ne ovat yläpinnoiltaan kiiltäviä ja niiden täysi kesävihreys on jalon tummaa. Lehdet puhkeavat toukokuun alussa vaaleanvihreinä ja ne tulevat täysikokoon kesäkuun alkupuolelle mennessä. Vihreyden täysi tummuus kehittyy vasta kukinnan aikana. 

Hedelmä on ruskeanpunainen marja, mutta tällä lajikkeella niitä kehittyy heikonlaisesti ja välillä jopa ei yhtään. Ne kypsyvät vasta syyskuun mittaan.

Lajikkeen ruska on melko vaatimatonta Suomen olosuhteissa; lähinnä haaleahkon keltaista ja seassa voi olla vähän oransseja ja ruskeitakin sävyjä. Lisäksi ruska alkaa niin myöhään lokakuussa, että varsinkin sisämaassa lehdet saattavat paleltua ruskeanharmaiksi varhaisissa yöpakkasissa, ennenkuin varsinainen ruska pääsee kunnolla esille. Hyvin leutoina syksyinä varsinainen ruska voi toisaalta venyä jopa marraskuunkin puolelle ilman yöpakkasvaaraa.

Puu kasvaa kooltaan meikäläisissä oloissa yleensä n. 3 - 5 m paikkeille, mutta esim. tällä kuvan kasvupaikalla siitä on kasvanut vanha ja jopa 5 - 10 m korkea eli se on ison omenapuun kokoinen. Menestymisensä äärirajoilla sisämaassa lajike jää todennäköisemmin pensaaksi, mutta yleensä sitä voidaan käsitellä viljelyssä pienenä / keskikokoisena puuna. Latvukseltaan se on mielenkiintoisen epäsäännöllinen oksien kärkien sojottaessa matomaisesti / kimppumaisesti eri suuntiin ja muodostaen hieman jopa marjakuusimaista (Taxus sp.) kerroksellisuutta. Niinpä lajikkeen kukinta näkyy oksiltaan siksikin erityisesti.

Ruusuorapihlaja sopii kokonsa puolesta myös melko pieniin tiloihin / pihoihin, mutta kaikkialla se kannattaa sijoittaa näkyvälle paikalle, jotta sen kukinta pääsee oikeuksiinsa. Lajike on oivallinen yksittäispuu pihojen paraatipaikoilla, kuten juuri em. koristekirsikat / -omenat. Toisaalta sitä voidaan istuttaa myös useamman yksilön ryhmiinkin etenkin laajoissa maisemakokonaisuuksissa / isoilla pihoilla, jolloin se on kukinta-aikana korostava ja voimakkaasti ohjaava maisemaelementti. 

Urbaanissa ympäristössä rakennusten piirissä lajikkeen epäsymmetrinen latvus kontrastoituu hyvin dynaamisesti säntillisen säännöllisten ja pelkistettyjen rakennusmuotojen kanssa. Maaseudulla puolestaan lajikkeen epäsäännöllisen latvuksen olemus sulautuu luontaiseen maisemaan kuin kotiinsa, joten sielläkin sitä kannattaa alkaa viljelemään yleisemmin.

Muiden kasvilajien seurassa estetiikan katsannossa ruusuorapihlajan kukinta korostuu hienosti esim. tummien tai sinertäväneulasisten havupuiden / -pensaiden kanssa. Lajikkeen hieman havupuumaiset latvuspiirteet ovat hienona lisämausteena juuri havupuusommitelmissa. Samaan aikaan kukkivista puista esim. kultasade (Laburnum alpinum) on sille räväkän ilmeikäs pari, kuten varhaisimmin valkoisena kukkivat jasmikkeetkin (Philadelphus sp.). Toki hienoja sommitelmia saadaan aikaan lajikkeen oman kantalajin eli pyöröliuskaorapihlajan tai sen pinkkikukkaisen lajikkeen "Rosea Flore Pleno" kanssa; esim. jälkimmäisen kera syntyy kukinnassa hieno lähiväriharmonia!
 
Kukinnan ulkopuolella ruusuorapihlajan tummat ja kiiltävät lehdet ovat hyvä pari vaalealehtisille puille ja pensaille; esim. kellertävälehtiset lajikkeet. Kevään vaaleanvihreä lehteenpuhkeamisensa sopii pariksi kaikille punertavaa lehteenpuhkeamisväriä tekeville lajeille; esim. katsura (Cercidiphyllum japonicum) on tässä mielessä hieno. Syksyllä puolestaan ruusuorapihlajan pitkään kesäasuisena säilyvä latvus on erinomainen kontrasti kaikille varhain kirkasta ruskaa tekeville puille ja pensaille. Oma ruskansa sen sijaan ei siis ole yleensä kovin kummoinen, mutta se voi olla muutoin jo lähes kokonaan varistuneessa maisemassa kohtalaisesti erottuva loka-marraskuussa.

Lajikkeen talvenkeston varmistamiseksi kannattaa pitää mielessä se, että istutuspaikkoina vältetään liian savipitoisia kasvualustoja ja varsinkin sisämaassa hallanarkoja alavia - aukeita paikkoja. Lajike pitää kalkkipitoisesta maasta ja valovaatimuksena on aurinkoinen tai puolivarjoinen kasvupaikka. Paras kukinta tulee tietenkin aurinkoisimmilla paikoilla, mutta liian paahteinen paikka voi olla toisaalta kuivuusongelmia aiheuttava.

Vuoden 2012 viikon 23 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 23 kasvivalokuva: Jumaltenpuu (Ailanthus altissima).