Tällä viikolla suurta kohua herätti sisäministerimme Päivi Räsäsen kommentit siitä, kuinka Jumalan sana on asetettava ristiriitatilanteissa maallisen lain edelle ja kuinka siinä voisi tulla kyseeseen jonkinlainen kansalaistottelemattomuuskin. Tämä herätti hyvin voimakasta kritiikkiä uskonnollista ajattelua ja itse Päivin kommentteja vastaan.
Itsekin haluan osallistua asian pohdiskeluun nyt tähdellisesti, koska tämä osaltaan kuvaa nykyhallituksemme tilaa antihumaanina ja rappiollistavana prosessina. Kyseessä ei siis ole pelkästään se, mitä Päivi Räsänen sanoi, vaan myös se millaisessa kontekstissa se elää ja mitkä ovat sen paljastamia merkkejä yhteiskuntarappiomme muodoista... Seuraa siis kritiikkiä mm. Päivi Räsäsen paljastamaa uskonnollista fundamentalismia vastaan.
Aivan aluksi on kuitenkin syytä luoda sopivaa pohjaa näille pohdinnoille ja se tapahtuu erinomaisesti Seppo Oikkosen juuri sopivasti uskontoja ja uskonnollista ajattelua käsittelevän kirjoituksensa avulla.
Olen poiminut siitä alle lainauksiksi tätä varten suuren määrän keskeisiä sisältöjä ja olen laittanut niiden kanssa limittäin samoihin seikkoihin liittyviä omia pohdintojani ikään kuin vuoropuhelun muotoon, jossa olen yhtäältä pyrkinyt kehittämään omaa ymmärrystäni näissä katsannoissa ja toisaalta paljastamaan lisätietoa jo sanotun lisäksi... Siispä siihen asiaan >>
Mikä on sen-ja-sen uskonnon "todellinen" tai "oikea" oppisisältö? >> Ajatushistorian kautta pohdittuna uskonnollisten ja tunnustuksellisten ajattelulaatujen ominaisuuksista verrattuna eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoriavaiheen kartesiolaiseen paradigmaan subjektin ja objektin välisenä korrespondenssina. Lainauksia vuoropuheluna omien pohdintojeni kanssa >>
"Tässä nyt käsiteltävänä olevan aiheen kannalta on olennaista tajuta, että sillä mitä nimitämme "totuudeksi" on kaksi ominaisuutta: ensinnäkin kaikki mikä on totta on jotenkin "yleisempää", "yleispätevämpää", "pysyvämpää", "ideaisempaa", "formaalisempaa", jne, kuin mitä koko maailman monivärinen ja monimuotoinen näennäinen riemunkirjavuus on.
Tällainen "yleinen", yksittäistapauksia itseensä sisällyttävä totuus edustaa aina jotain "ikuista" suhteessa maailman virtojen pyörteisiin -- totuus on muotoa joka osaa kuvata monia vaihtelevia sisältöjä. Muodollisuudella on ikuistavassa totuudessa omat laadulliset ominaisuutensa -- sen täytyy olla esimerkiksi jotenkin sisäisesti ehjää, ristiriidatonta, jollain tavalla "loogista" -- on myös mahdollista että tällainen totuus saa sisäisen yhtenäisyytensä siitä että se asettuu palvelemaan jotain vahvaa motiivia, jotain yhtä päämäärää.
Tällaista totuutta palvelevat esimerkiksi uskonnot, jotka ihmiskunnan historiassa ovat aina alkulaumoista lähtien olleet läsnä."
---> Näyttää siis siltä, että ihmisyyden alkumetreiltä saakka meille syntyi aivan alkuun tarve kokea - jäsentää maailmaa niin, että ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa ilmenneitä asioita ja niihin suhtautumista alettiin yhtenäistämään ryhmäpsykologiaa homogenisoiviksi toiminnoiksi ja näin muodostui tällainen yleisen ja todellisuuden ikuistamiseen ja lopulta pyhittämiseen pyrkinyt maailmankatsomuksen ajattelulaatu.
Sen avulla epävarmuutta ja selittämättömyyttä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa pystyttiin jalostamaan ympäristöön sopeutumisena ryhmäsitovan tunnustukselliseen totuudellisuuteen vetoamalla; syntyi pohja ns. pelastavalle ja varmuutta antavalle uskonnollisuudelle yhteisöturvan vakuudeksi. Se oli ihmisyhteisöjen puitteissa selviytymiskeino homogeenista ryhmäkuria noudattaneiden heimokulttuureiden jatkeena älyllisempään ryhmäkuriin ja -kontrolliin.
Siinä muodostunut kollektiivisen tietoisuuden eli noosfäärin esiaste tavallaan loi kasvualustansa näin yksinkertaisen tehokkaana ja perussitovana yhteisömallina, jotta detaljoidumpi ja korkea-asteisempi yhteisö- ja noosfäärievoluutio oli oleva mahdollistumaan kaukana tulevaisuudessa sen perustuksista. Noosfäärin ensimmäisten kehitysasteiden täytyi olla jotenkin yleistäviä ja koostavia, missä "yleisempää", "yleispätevämpää", "pysyvämpää", "ideaisempaa" ja "formaalisempaa" pyrki muodostumaan yhteisörakentamiseen alustavasti.
Evoluutio näyttää noudattavan tässäkin siis hyvin säännöllisesti universaalia kehityksen periaatetta, missä systeemit ja sen osat muodostuvat perustuksellisilta ja alustavilta alkuhahmon ja alkutilan asetelmista vähitellen korkea-asteisemmiksi energeettisyydeltään (luomiskykyisemmiksi), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisemmiksi) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisemmiksi)...
"Kuten Feuerbach on osuvasti oivaltanut, ihmisen ensimmäiset jumaluudet olivat yleiskäsitteen muotoisia -- uskonnollinen totuus on yleistävän hahmon- ja käsitteenmuodostuksen totuutta. Juuri kaikkea näennäistä maailman moninaisuutta yleistävä ajattelu on "uskonnollisen" ajattelulaadun ydin -- ja niinpä uskonnot, ikuisuuskysymykset ja totuus ovat niin monin tavoin kutoutuneet toisiinsa lajimme kulttuurievoluutiossa."
---> Ihmisyyden ajattelulaatujen historiassa uskonnollisuudella siis näyttää olleen sellainen rooli, että se noosfäärin yhtenä "alkumuotona" ns. harjoitteli kollektiivisten ryhmäpsykologian muodosteiden avulla tekemään ensimmäisiä ns. älyllisesti kestäviä ja laadukkaita yhteisömalleja ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen piiriin. Yleisen ja totuuden ikuistamispyrkimys sen ilmentymänä oli yhteisöprojekti ja uskonto sen yksi tärkeimmistä työkaluista.
Ensimmäisten tällaisten yhteisöharjoitelmien täytyi täten olla riittävän ryhmäsitovia ja ns. pyhitettyjä, jotta niissä saattoi syntyä yhteisöjen ominaisuuksia ja toimintaa koherenssiksi ja homogeniaksi muokkaavaa potentiaalia - voimaa eli muuttaa hajaannusta ja kirjavuutta pysyvämmäksi yhtenäisyydeksi ja epävarmuutta varmuudeksi.
Ihmisen alkulaumojen jälkeinen historia jopa aivan tähän päivään saakka on osoittanut, että näissä koherenttisen ajattelulaadun harjoitelmissa on ollut kuitenkin suurta vaikeutta ja haastetta...
"Nyt nimitämme yleistä ja ikuista totutta -- suuria kokonaisuuksia -- hahmottavaa ja tavoittelevaa totuudellisuuden laatua "koherenttiseksi" totuudeksi, jolle on ominaista nimenomaan sisäinen ristiriidattomuus ja näennäisesti erilaisten ajatuselementtien -- jopa arvojen ja niin sanottujen "faktojen" -- yhteensovittaminen keskenään ehjäksi maailmannäkemykseksi.
On ehkä mahdollista sanoa, että koherenttinen totuudellisuus tavoittelee ehjää maailmankatsomusta -- se mitä sanomme maailmankuvaksi on taas kokonaan toisen totuudellisuuden laadun tuotetta."
---> Kollektiivisten ryhmäpsykologian muodosteiden avulla kestävien ja laadukkaiden yhteisömallien luominen ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen piiriin onkin osoittautunut ihmisyyden historiassa todella vaikeaksi prosessiksi, koska koherenttisen totuudellisuuden tavoittelema ehjä ja looginen maailmankatsomus joutuikin tavallaan ristiriitaan universaalin kehityksen periaatteen kanssa edetessään loogiseen huipentumaansa.
Prosessissa syntyneet yhteisömallit olivat näet yhtäältä herkästi liian taannuttavia kahlitsevan homogeeniseksi muuttuneessa ominaisuuspaletissaan, koska koherenttinen totuudellisuus alkoi mm. uskonnollisuutena suosia niin ylikireitä ryhmäsitovuuksia ja sen piirin tunnustuksellisuuksia, että yhteisöominaisuudet alkoivat regressoitua totalitarismien ja diktatuurien muodoissa; kehityksen universaali periaate kohti energeettisyydeltään (luomiskykyisemmiksi), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisemmiksi) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisemmiksi) korkea-asteisempia kulttuurimalleja oli junnaavan estynyttä ja nilkuttavan katkonaista.
Toisaalta erilaisten tällaisten yhteisömallien väleille syntyi herkästi vastakkainasetelmallisia ryhmäsitovuuksia ja tunnustuksellisuuksia, jotka alkoivat usein ilmetä tuhoisina ja entisestään rappioittaneina heimo- ja uskonsotina; esim. juuri keskiaika oli tässä katsannossa juuri siitä syystä hyvin sotaisan verinen.
Evoluutiolla oli selvästi vielä parantamisen varaa tässä noosfäärillisessäkin prosessissaan...
"Keskiajalla Totuus siis sijaitsi Sanassa ja Raamatussa, ei ihmisen sisällä, ei ihmisen korvien välissä -- ja itse asiassa ihmistä Totuuden lähteenä, Totuutta generoivana Subjektina, ei edes ollut olemassa. Keskiajan maailma oli oudosti depersonoitunut -- minäidentiteetti ja minäpersoona olivat hukkuneet outoon persoonattomuuden uneen. Keskiajalla kaikkein parhaimpienkin älyjen oli jopa mahdollista järkiperustein epäillä omaa olemassaoloaankin.
Uusi aika merkitsi sitä että minätietoisuus havahtui. Muutaman vuosisadan mittaan tapahtunutta historiallista ajatusmuutosta kiteyttää hyvin Descartesin oivallus: "Ajattelen, siis olen olemassa!" Ajatteleva Subjekti -- niin sanotusti "kartesiolainen subjekti" -- syntyi, ja siitä hetkestä alkaen alkoi Subjekti tarkkailla maailmaa, josta muodostui tarkastelun kohde, Objekti.
Subjekti eriytyi, todellisuus Objektivoitui. Tässä on lyhyesti sanottuna koko uudella ajalla syntyneen uuden totuudellisuuden laadun, korrespondenssin, koko idea. Se on merkinnyt koko ihmissuvun kognitiivisessa kehityksessä aivan uutta vaihetta, todellakin aivan Uutta Aikaa. Eriytyvän Subjektin puolella syntyivät individualismi, yksilönoikeudet ja -vapaudet sekä edustuksellinen demokratia, ja vastaavasti Objektivoituvan todellisuuden puolella empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi."
---> Koherenttisen totuudellisuuden ns. projektihuipentumana oli juuri keskiajan uskonnollinen maailmankatsomus, missä tämä ylikireitä ryhmäsitovuuksia ja sen piirissä yleisen ja totuuden ikuistamista - pyhittämistä suosiva tunnustuksellinen yhteisömalliprosessi tuli evoluutiossaan tiensä päähän kestämättömänä ja omaan mahdottomuuteensa hajoavana; yhteisömalleista alkoi tulla niin eheän koherentteja ja homogeenisen sitovia, että niiden puitteissa kehityskin kivettyi eheäksi kehittymättömyydeksi.
Tavallaan liike lakkasi vastoin universaalin kehityksen periaatetta ja alkoi asettaa ihmisyyttä senkin kautta ensimmäiseen perikatovaaraan, josta esimerkkinä myöhäiskeskiajan talousromahdus ja mustan surman aika oli Euroopan historian tuhoisimpia vaiheita, ellei se kaikkein tuhoisin >> Ns. pimeä (keski)aika eli Dark Age, kuten englanninkielisissä maissa sitä historiaa nimitetään.
Niinpä vähitellen universaalin kehityksen periaatetta toteuttamaan alkoi vähitellen syntyä toisenlaista ajattelulaatua korjausliikkeenä: Korrespondenttinen subjektin eriytymiseen ja todellisuuden objektivoitumiseen perustunut uusi ajatushistoriallinen innovaatio noosfäärin kehittymisessä oli tavallaan pyrkimys ratkaista tuota pysähtynyttä kulttuuridilemmaa luodakseen yhteisösysteemeitä ja sen osia korkea-asteisemmiksi energeettisyydeltään (luomiskykyisemmiksi), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisemmiksi) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisemmiksi).
Kartesiolainen subjekti ottikin roolin järjestää yhteisömalleja niin, että kollektiivisten ryhmäpsykologian muodosteiden ylenmääräinen ryhmäsitovuus ja tunnustuksellisuus yleisen ja totuuden ikuistamisena - pyhittämisenä saattoi alkaa purkautua energeettisemmän, monimutkaisemman ja struktuurillisemman noosfääriluomisen hyväksi.
Kartesiolainen subjekti mahdollisti siinä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa täysin uudenlaiset fyysisen todellisuuden hallintaan johtaneet ajattelutyökalut supertehokkaina alkaen muokata korrespondenssina yhteisömalleja korkea-asteisemmiksi, kuten Seppo tuossa yllä olevassa lainauksessa havainnollistaa.
Kartesiolaisen subjektin voittokulku alkoikin toden teolla renessanssin ajoilta ja yhteisömallien korkea-asteistaminen saikin erittäin rajua uutta voimaa mm. valistuksen aikana ja teollisen vallankumouksen täydellistämänä. Sen ilmentämä ns. "eurooppalaisen uuden ajan" -prosessi on edennyt kehitysperiaatteiltaan tähän päivään mennessä ennen näkemätöntä vauhtia.
Kuitenkin siihen on sekä itsessään että sen kanssa tavallaan pohjalta käsin yhä vaikuttavaan koherenttiseen ajattelulaatuun liittyen muodostunut omansalaisia ongelmia erittäin paljon, mikä on pitkälle tulevaisuuteen täysin uudenlainen kehitysdilemma ihmisyydessä ja sen vuorovaikutuksessa muun luonnon ja universumin kanssa...
Elämme tätä kriisivaihetta parhaillaan ja kukaan ei tiedä sitä, kuinka kauan se vielä jatkuu, kunnes tulee ns. ratkaisu mahdollisesti uuteen ajattelulaadun muotoon; sen ilmentämänä muodostuu joko entistäkin parempi ihmisyys ja siinä yhteisömallit ja noosfäärikehitysaste korkea-asteistuu entisestään vai onko edessämme tuhoisa evoluutiollinen - kehityksellinen umpikuja? Ns. "uusi pimeä aika" - New Dark Age?...
"Jos koherenttinen totuudellisuus tavoitteli ajatusmaailman sisäistä ristiriidattomuutta ja eheyttä -- niin että myös arvot ja faktat voisivat muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden -- uudella ajalla korostunut korrespondenttinen totuudellisuus pyrkii Subjektin ajatusmaailman ja Objektiivisen todellisuuden keskinäiseen ristiriidattomuuteen -- teorioiden yhtäpitävyyteen tutkimuksessa saatujen havaintofaktojen kanssa.
Koherenttisen totuudellisuuden vanhat hyveet, kuten ristiriidattomuus ja looginen eheys, eivät suinkaan loista korrespondenssissa poissaolollaan, vaan ovat tavallaan sisäänrakentuneet ja kutoutuneen korrespondenssiin sen elimellisinä osina. Jumalan sijasta korrespondenssin viimeinen selitysperuste on Fakta."
---> Kartesiolaisen subjektin ja sen ilmentämän korrespondenssin hyvänä ominaisuutena on ollut juuri se, että sen mahdollistamana yhteisömallit ovat saaneet tehokkaita työkaluja fyysisen todellisuuden käsittelyyn ja muodostaa ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen aikaisempaa paremmin energeettisyydeltään (luomiskyky), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisuus) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisuus) korkea-asteisempaa eliömuotoa - Ihmisyyttä.
Noosfäärikehitysasteena alkoi suuri tietoisuuden kasvu kartesiolaisena paradigmana, jonka korrespondenssi tuotti maailmasta ennen näkemätöntä tietoa ihmisen hyväksikäytettäväksi yhteisömallien luomiseen uudella tavalla yhteishyvälliseen koherenssiin ja edistykseen.
Kartesiolaisen subjektin ja sen ilmentämän korrespondenssin huonona ominaisuutena on ollut kuitenkin se, että se on luonut sisälleen ns. omaan näppäryyteensä kompastelevan kehitysdilemman, joka ilmenee mm. yli-individuaalina sokeutena.
Siinä korrespondenssin kasvaminen loogiseen ääripisteeseen ilmenee mm. liiallisena "faktojen" diktatuurina eli tieteellisemmin ilmaistuna vulgaaripositivismina. Samalla se ilmenee numeerisen (talous)ajattelun pyhittämisenä samanlaiseen "faktojen" diktatuuriin, jonka puitteissa on muodostunut taloususkonnollinen hegemonia paradoksaalisesti neokeskiaikaisena koherenttisen ajattelulaadun erityismuotona; sen imperialistiset ja rahataloustotalitaristiset rappiomuodot kertovat siitä selvää kieltään. Sepon sanoin "taloudelliset realiteetit" ovat kuin keskiajan Jumalan tahtoon alistuvaa ajattelukoherenssia.
Korrespondenssin yksilösokeissa ja vulgaaripositivistisissa vääristymissä ristiriidattomaan ja loogiseen eheyteen pyrkiminen liiallisena tavoitteena ilmenee siis totalitaristisina opillisuuksina, joita voidaan kategorisoida pinnallisina harhoina eri nimisten ismien alle, mitkä havaitaan yhteisömalleja kuristavina diktatuurihaittoina >> EU, euro, rahataloustotalitarismi, globalisaatio, äärioikeisto vs. äärivasemmisto jne.
Yhteisömallien muodostamisessa ne ovat omansalaisia ryhmäsitovia ja tunnustuksellisia yhteisömallien kieroon kasvaneita muotoja, joiden sisälle on pesiytynyt universaalia kehitysperiaatetta rajoittavaa sairautta; eli ihmisyydessä noosfääriä haittaavaa sakkaa, mikä ilmenee mm. ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa monenlaisina fyysisen todellisuuden hallinnan ongelmina ja tuhoina parhaillaan...
"Olemme kulkeneet pitkän historiallisen matkan ihmisen alkulaumoista, kielen uskonnollislaatuisista jumalallisuutta hahmottavista yleiskäsitteistä koherenttisen totuudellisuuden ja Pyhän Sanan maailmasta eurooppalaisen uuden ajan tuottamaan Objektivaatioon, empirismiin ja korrespondenttiseen totuudellisuuteen ja lopulta varsin erityisten "ismien" mukanaan tuomaan todellisuustulkintaan.
Jos voisimme ikään kuin astua meille ominaisesta totuudellisuuden kokemuksesta yhden askelen taaksepäin niin, että näkisimme paremmin sen historiallisen tien jota pitkin olemme omaan "ismien" maailmaamme päätyneet, monet meitä nyt riivaavat ajatukselliset ja totuudellisuuteen liittyvät sekaannukset ehkä selvenisivät.
Ehkäpä esimerkiksi ymmärtäisimme miten toivottoman pinnallisia aatteellisten, ideologisten tai poliittisten "ismien" totuudet ovat. Ehkäpä ymmärtäisimme etteivät edes parhaimpien opillisten "ismien" totuudet kovin syvälle yllä."
---> Tämä kuvattu kehityskaari ihmiskulttuurin alkuaikojen koherenttisesta ajattelulaadusta korrespondenssiin ja sen myötä alkaneeseen nykyiseen kriisivaiheeseemme kertoo selvää kieltään siitä, kuinka ihmisyys on ollut osa universaalia evoluutiota vapaan tahdon mukaisena prosessina onnistumisineen ja epäonnistumisineen; yrityksen ja erehdyksen kautta noosfääri on tunnustellut tietään eteen päin yhteisö- ja kulttuuriluomisprojektissaan.
Ihmisyys onkin ollut tavallaan Universumin (Jumalan) tapa kokeilla itsensä kautta eliömuotoa, joka pystyisi noosfäärikehitysasteiden kautta tuottamaan elinpiirissään fyysisen todellisuuden yhä itsenäisempää muokkaamista korkea-asteisemmiksi olemisen ja tekemisen malleiksi; ihmiskulttuuriksi, joka elättää itse itseään tahdonalaisesti kehittäen oman itsensä ylläpitämisen ja edistymisen keinoja ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen piirissä.
Prosessi on siis ollut yrityksen ja erehdyksen kautta etenevää kudosta, kuten Universumin koko olemukseen kuuluu galaksien, tähtien ja planeettojen syntymisestä, kehittymisestä ja kuolemisesta alkaen. Siinä kollektiivinen ja individuaali komponentti ihmisyyden sosiaalisina ja yhteiskunnallisina struktuureina ovat edenneet ja kehittyneet historiallisten ajattelulaatujen kehitysvirrassa eri muotoina (koherenssi ja korrespondenssi) ja niiden ilmentäminä yhteisömallien rakenteluina alemmilta tasoilta korkeammille tasoille...
Ihmiskunta on siten oleellinen ja elimellinen osa Universumia - Ihmiskulttuurin evoluutio on siis yksi kuva Universumin kehitysperiaatteista. Tässä mielessä ihminen on juuri Jumalan kuva, muttei virheetön sellainen...
"Ahkera US-blogisti Ilkka Luoma kirjoittaa, että "uskonto kehittyi ja löytyi avuksi, kun ei ymmärretty tai osattu selittää jotain tuntematonta ja ennen kokematonta". Tällainen käsitys uskonnoista jonkinlaisina primitiivisen mielen valintoina tilanteissa, joissa oikeaa tositietoa ei vielä ollut käytettävissä, on tietenkin totaalisen anakronistinen.
Eivät uskonnot suinkaan kehittyneet selittämään sitä mitä muuten ei vielä osattu selittää. Todellisuuden kuvaaminen ja selittäminen ovat paljon, paljon, paljon myöhäsyntyisemmän ajattelun ominaisuuksia kuin mikään mitä primitiivisen ihmisen mielessä vielä liikkui."
"Uskonnollinen ajattelulaatu ensimmäisine yleishahmoineen ja ihmistajuntaan luomiensa ensimmäisten yleiskäsitteiden kautta vasta valoi pohjat sille kognitiiviselle kehitykselle, joka joskus eurooppalaisella uudella ajalla sitten huipentui Subjektin ja Objektin vastakkainasettumisesta seuranneeseen korrespondenttisen totuudellisuuden laatuun -- jossa sitten myös objektivoidun todellisuuden kuvaamisella ja selittämisellä voi olla oma roolinsa."
---> Tässä ihmisyyden koko historian piirissä tapahtuneen ajatushistoriallisen kehitysprosessin tuloksena havaitut pääpiirteet ajattelulaaduissa ovat siis olleet koherenttinen totuudellisuus alustana ja kartesiolaisen paradigman luoma korrespondenssi eriytyneenä kehitysasteena siitä käsin. Tässä havaitaan se, että ne ovat jääneet elämään myös sekä sisäkkäin että limittäin, mistä osaltaan johtuu ne monenlaiset ongelmat, joita nykyajassamme joudumme nyt kokemaan.
Koherenttinen totuudellisuus voi siis em. tapaan taantua liian ryhmäsitovaksi ja tunnustukselliseksi yleistä ja alkuhahmoista ajattelua ikuistavaksi - pyhittäväksi totalitarismiksi. Korrespondenssi voi toisaalta itse taantua liian vulgaaripositivistiseksi ja opilliseksi tunnustuksellisuudeksi ja taannuttaa sosiaalisia struktuureita yli-individuaalin sokeutensa kautta.
Molemmilla on kuitenkin myös hyviä puolia >> Koherenttisella totuudellisuudella on taipumusta luoda kestävällä tavalla eheitä ja loogisia yhteisömuotoja ryhmäpsykologisia ominaisuuksia muokkaamalla ja kehittämällä. Korrespondenssi puolestaan vastaa siitä, että yhteisömuodoissa säilyy luova ja tehokas kehityskaari kohti entistä korkea-asteisempia yhteisöominaisuuksia ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa, koska eriytyneen subjektin ja todellisuuden objektivoitumisen luoma dynamiikka on ajatustyökaluineen voimakkaan kehittävää ja uutta luovaa.
Ongelmat ovat siis sitäkin hurjempia, kun nämä molemmat ajattelulaadut esiintyvät toinen toistensa suhteen sisäkkäin ja limittäin joko niin, että niiden huonot puolet ruokkivat toinen toisistaan entistä kamalampia yhteisömalliepämuodostumia tai niiden hyvät puoletkaan eivät pääse tuottamaan hyvää yhteisömallirakentumista niiden vuorovaikutuksen epäloogisuuksissa. Koherenttisen ja korrespondenttisen ajattelulaadun hedelmällinen risteyttäminen keskenään näyttää olevan erityislaatuinen dilemma...
"Kun nykyisin tarkastelemme uskontoja, tarkastelemme niitä jonkinlaisina opillisina kokonaisuuksina. Tällainen tarkastelutapa on suoraa seurausta siitä uudella ajalla tapahtuneesta tiedonalojen pirstoutumisesta, joka on johtanut erityisen "opillisuutta" korostavan ajattelutavan muodostumiseen. Me käsittelemme uskontojakin ikään kuin ne olisivat jonkinlaisia "ismejä". --
Mitään sellaistahan uskonnot eivät ole. Ne ovat joukkotasolla esiintyviä yhteisen kielen tunnustuksellisia erityismuotoja, joihin samaistuminen antaa yksilöille ryhmävahvistautumisen kokemuksia ja oikeassaolemisen varmuutta."
---> Yksi vakava koherenttisen ja korrespondenttisen ajattelulaadun limittäinen / sisäkkäinen yhdistelmäongelma on juuri se, kuinka uskonnollinen tunnustuksellisuus ja vulgaaripositivismi voivat tavallaan epäloogisuudessaan sekoittua uskonnolliseksi opillisuudeksi. Syntyy kuin epämuodostunut risteymä, jossa koherenttisen totuudellisuuden liialliset ryhmäsitovuudet ja yleisen - totuuden pyhittämisen tunnustuksellisuudet toimivat samaan aikaan, kun korrespondenssin liiallisena tuotoksena syntynyt vulgaaripositivistinen opillisuus muodostaa kokonaisuudesta totalitaristisen yhteisömallin >> Ismin ja lahkon - diktatuurillisen liikkeen.
Yli-individuaali sokeus ja muut ns. ylikorrespondenssin aiheuttamat ongelmat sitten estävät lisäksi näkemästä ongelmaa...
"Totuudellisuuden erilaisia laatuja ei voi mitenkään johtaa toinen toisistaan. Koherenttinen totuudellisuus on historiallinen pohja, korrespondenttinen totuudellisuus sen yhden ulottuvuuden täydellistäjä.
Mitään tapaa "johtaa" koherenssista korrespondenssi ei ole -- jälkimmäinen on syntynyt eurooppalaisen uuden ajan keskiaikaiselle depersonalisaatiolle vastavoimana omaksutun ajatteluparadigman -- Subjektin eriytymisen ja todellisuuden Objektivaation -- vaikutuksesta. Se on ajatushistoriallinen liike, se ei ole logiikkaa. Ajatushistoria ei ole syitä ja seurauksia, vaan syyt ja seuraukset ovat tietyn ajatushistoriallisen kauden ajatustuotteita."
---> Koherenssin ja korrespondenssin ristiriita onkin nykyään juuri siinä, kun niiden yhteensopimattomat puolet tuottavat kieroon kasvavaa ja tuhoisaa yhteisömallirakentumista >> Ei ole mahdollista pitää universaalin kehitysperiaatteen mukaisina niitä malleja, joissa elää sisäkkäin tai limittäin toinen toistensa epäloogisuuksissa yhtäältä vulgaaripositivismi vs. ryhmäsitova tunnustuksellisuus.
Toisaalta korrespondenssin luoma positiivinen kehitysominaisuus ei elä riittävän hyvin joka tapauksessakaan, jos yhteisö sisältää samalla liiallisen ryhmäsitovuuden vaatimusta koherenttisen totuudellisuuden liiallista tavoittelemista varten, kuten yhteisöjen kriisiytyessä tapahtuu herkästi.
Olemme nähneet viimeisten muutaman sadan vuoden aikana, kuinka nämä yhteensovittamattomat ristiriidat koherenssin ja korrespondenssin kesken ovat tuottaneet mm. juuri totalitaristisia ismejä ja takapajuistavia uskonnollisia liikkeitä totalitaristisina opillisuuksina, mitkä ovat olleet universaalin kehitysperiaatteen virrassa yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuneita epäonnistumisia...
"Nyt vallitsevan "opillisen" ajattelulaadun sokaisemina voimme pohdiskella aivan turhaan esimerkiksi kysymystä mikä on jonkin -- sen-ja-sen -- uskonnon "todellinen" tai ikään kuin "virallisesti oikea" oppisisältö."
---> Oppisisältö on siis korrespondenssin luomaa todellisuuden hallintaa, mutta liiallisena totalitarismia aatteiden mukaisina liikkeinä ja ismeinä. Koherenttinen ajattelulaatu voi olla mm. uskonnollista tunnustuksellisuutta yhteisötason totalitarismina. Näiden sekoittaminen voi luoda pohjaa diktatuurimaisille ja regressoituville yhteisömalleille, jos ei ole perillä niiden kehitysperspektiiveistä historiallisina ajattelulaatujen evoluutioina pitkässä ja monimutkaisessa ihmiskulttuurin jatkumossa onnistumisineen ja epäonnistumisineen.
"Uskonnot eivät kuitenkaan ole oppeja kuin vain pinnallisesti ottaen. Ihmisen lajihistoriassa ne ovat eräänlaisia palautuspisteitä, joihin kehittynytkin yksilöajattelu kaikkine eriytyneine korrespondenttisine totuudellisuuksineen palautuu, jos esimerkiksi kriisi valtaa persoonallisuuden niin että se taantuu takaisin tunnustuksellisten totuuksien ja muiden yhteisövoimien valtaan.
Uskontojen "opillisista" sisällöistä pätee ainoastaan yksi totuus: uskonnon ainoat "todelliset oppisisällöt" ovat nimenomaan sitä mihin joukkovoimien valtaan joutuneet yksilöt vetoavat esimerkiksi riehuessaan tavalla jolla heistä yksikään ei yksilönä riehuisi."
---> Tunnustukselliset totuudet ismioppeina ja yhteisövoimat totalitarismeina - diktatuurillisina ryhmäpsykologian muodosteina ovatkin merkki sellaisesta ihmiskulttuurista, joka on epäonnistunut toteuttamaan universaalia kehitysperiaatetta ja on taantunut evoluutiossaan rappioon; yhteisö taantuu takaisin ajatushistorialliseen alkuun kehityksessä astuessaan koherenttisen ajattelulaadun taannuttaviin piireihin ja toteuttaa sen huonoja puolia ylisitovalla ryhmäpsykologiallaan ja hajottaa siinä korrespondenssin toimintaa, mikä on jo itsekin kriisissä yli-individuaalina sokeutena ja vulgaaripositivismina.
"Tunnustuksellisuus taas on yhteisöajattelua, tapa jolla jokin "yleinen" ja "ikuinen" tavoitetaan uskontojen piirissä. Sellainen totuudellisuus on laadultaan, sanon tämän uudelleen: laadultaan aivan erilaista kuin mikään eurooppalaisen uuden ajan ajattelussa kehittynyt "opillinen" ajattelulaatu.".
Yleisen ja ikuisen tavoittaminen on yhteisöjen piirissä siis koherenssiin pyrkimistä, joka on ollut ensimmäisenä perustana noosfäärikehitysasteissa, koska ihminen on läpikotaisin sosiaalinen olento. Se on luonut ilmenemismuotoinaan mm. uskonnollisuuden. Korrespondenssin luoma opillisuus on tullut vasta kauan sen jälkeen ihka uutena kehitysvaiheena noosfäärin parantamisyrityksenä toteuttamaan korkea-asteisempaa yhteisömallien luomista, koska ihminen on myös syvästi luova olento.
Edellä on alustavasti kuvattu näiden kahden ajattelulaadun ongelmia ja keskinäistä suhdetta lisäongelmien luojina. Tästä alustuksesta voidaankin havaita yhteenvetona se, kuinka länsimainen ihmiskunta etenkin Euroopassa on elänyt tavallaan eräänlaista välivaihetta viime vuosisatoina, jossa koherenttinen ajattelulaatu ja korrespondenttinen ajattelulaatu ilmenevät keskenään prosessina keskiaikaisen maailmankatsomuksen ja tulevaisuuden vielä tuntemattoman maailmankatsomuksen välisenä ns. "eurooppalaisena uutena aikana".
Tämä ns. välivaihe on tuottanut ennen näkemättömän kriisin ihmisyyden itsensä sisälle tällä hetkellä ja sitä kautta ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen em. ajattelulaatujen kehitysprosesseissa olevien dilemmojen takia.
Tavallaan riittävän kunnollinen ratkaisu tähän kriisiin tuleekin olemaan vain siirtyminen tulevaisuuden uudenlaiseen ajattelulaatuun, joka on täysin uusi paradigmahyppy sellaiseen, missä koherenssi ja korrespondenssi ovat jollakin lailla täysin uudella tavalla järjestyneitä. Sen luominen lähtee ajatushistoriallisesta muutoksesta, joka jättää kuvatun nykyvälivaiheen historiaan hegemoniallisesti ja kulttuurillisesti.
Olen ymmärtänyt, että se olisi pitkällinen prosessi ulottuen monien sukupolvien ylitse, koska se vaatii paljon lisää sellaisia ajattelijoita ja tekijöitä luomaan uuden aikakauden siemeniä, joilla on potentiaalia vaikuttaa siihen, miten koherenttinen totuudellisuus ja korrespondenttinen totuudellisuus pystyisivät luomaan nykykeskuudestaan ehkä aivan kokonaankin toisenlaisen ajatteluparadigman...
Minusta vaikuttaa siltä, että sille on keskuudessamme jo siemeniä jo jonkin verran kylvetty. Niiden viljelyä haittaavat kuitenkin suunnattoman paljon nykytilanteessamme elävät ne yli-individuaali sokeus, taloususkonto ja niiden ilmentyminä olevat imperialismi ja erilaiset rappion muodot sekä niille liian voimakkaat / harhautuneet vastalääkeyritelmät (Kuten uskonnolliset liikkeet totalitarismeina ja oppeina) ko. välivaiheen em. ajattelulaatudilemmoissa...
Minkälainen siis sellainen seuraava "uusi aika" olisi, joka muodostaisi ajatushistoriallisesta ensimmäisestä kehitysvaiheesta eli koherenttisesta totuudellisuudesta edistyksellisen yhteisömallityökalun ilman taannuttavaa ryhmäsitovuuden ja yleisen ikuistamisen diktatuuria? Ja samalla korrespondenttisesta totuudellisuudesta voitaisiin tunnistaa korjaamista vaativat em. valuviat sen verran hegemoniallisesti, että sekin mahdollistaisi kehitysperspektiivin palautumista korkea-asteisempiin yhteisömalleihin. Jääköön sellaisen pohtiminen toisiin kertoihin...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment