Kasvihuoneen eteläseinustalla ulkona lähes täysivartiseksi vesonutta aitoviikunaa (Ficus carica) kuvattuna perjantaina 16.8.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Nyt esittelyyn tulee todellinen erikoisuus Suomen ulkokasvatusoloissa; aitoviikuna (Ficus carica), jonka menestymistä täällä ei luulisi ollenkaan mahdollistuvan ulkona. Kyseessä on nimittäin subtrooppinen puulaji, jonka alkuperäinen kotiseutu on Lähi-itä ja läntinen Aasia, missä kesät ovat erittäin kuumia ja talvet leutoja - viileähköjä. Menestymisvyöhyketietoja ei täten aitoviikunalle ole määritelty täällä Suomessa sen arkuuden takia.
Etelä-Suomessa aitoviikunaa voidaan kuitenkin kasvattaa ulkona ainakin ns. perennoivana pensaana eli tavallaan ns. puolipensaana. Se tarkoittaa sitä, että joka talvi versosto kuolee lähes tai kokonaan tyveen saakka, mutta joka kasvukausi uusi versosto vesoo tyvestä runsaana kuolleiden oksien tilalle kuin perennan varret. Niinpä lajista on täällä Suomessakin koristekasviksi lehtiensä puolesta, mutta hedelmiä nämä vesovat varret eivät tuota.
Tällaisena pensaana lajia voidaan kokeilla rohkeammin niin yksityispihoissa kuin sopivilla julkisillakin paikoilla ainakin etelärannikolla, mutta on oletettavaa, että sopivan paksun lumipeitteen ansiosta tällainen perennoiva pensas säilyisi talvista hengissä juuristoltaan myös sisämaassa ehkä jopa noin menestymisvyöhykkeelle III saakka. Pohjoisempana liian lyhyt kesä ja kasvukausi puolestaan tulee esteeksi ja laji ei ehdi valmistua kesäisin talvenkestäväksi ollenkaan.
Aitoviikuna on kesävihanta puulaji, joten se varistaa lehtensä talveksi. Sen isot lehdet ovat erittäin koristeellisia, joten siksi se on myös lämpimissä maissa koristekasvinakin käytetty, vaikka laji onkin tunnettu monilla trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla lähinnä tärkeänä hedelmäpuuna. Lehtilavat ovat noin - reilun kahden kämmenen kokoisia, päältä tumman- tai himmeänvihreitä, alta selvästi vaaleampia ja syvään liuskaisia; liuskoja on 3 - 5 kappaletta ja kukin liuska on lisäksi matalammin liuskainen. Lehtiä voi myös olla varsin erimuotoisia sekä samassa puussa että eri yksilöiden kesken. Nämä lehtimuodot luovat vahvasti tekstuurillisen olemuksen pensaan / puun lehvästöön.
Lehdet puhkeavat Etelä-Suomessa toukokuun loppupuolella vaaleanvihreinä ja kasvavat vähitellen täyteen mittaan kesäkuun alkupuolella; meikäläisissä oloissa täten siis vesominen alkaa toukokuun lopulla. Vesat kasvavat pituutta kesän mittaan melko nopeasti ja saavuttavat elokuun aikana täysipituuden, joka on korkeintaan noin 2 m tai vähän päällekin parhailla paikoilla ja lämpimimpinä kesinä. Vesat ehtivät puutumaan loppukesän - syksyn mittaan ennen pakkasia noin puoliksi tyvestä ylöspäin; lämpimimpien kesien myötä enemmänkin.
Syksyllä aitoviikunaan ehtii tulla puhtaan keltaista ruskaa, mikäli yöpakkaset eivät ehdi palelluttaa lehtiä ennen sitä. Lehtien ruska mahdollistuu parhaiten etelä-lounaisrannikolla ja saaristossa sekä sellaisilla kasvupaikoilla, mitkä eivät ole hallanarkoja; kuten ylipuuston suojassa tai suojaisilla eteläseinustoilla / atriumpihoilla.
Tällä Kaisaniemen kasvupaikalla olen havainnut lajilla viimeisen 8 vuoden aikana vain yhden kerran lähes loppuun saakka edenneen ruskan, mikä mahdollistui syksyllä 2011. Silloin ensinnäkin ennätyslämmin kasvukausi valmisti vesat pitkälle loppuun saakka syksyyn mennessä, mikä mahdollisti ruskan virittymistä normaalia paremmin. Toisaalta koko lokakuu 2011 oli hallattoman leuto, jolloin ruskaa pääsi syntymään sen kuun loppupuolella halloilta häiriintymättä. Lehdet ovat silti niin arkoja pakkaselle, että useimmiten etelärannikollakin ensimmäiset lievätkin yöpakkaset palelluttavat lehdet suoraan ruskeiksi jo ennen ruskaa ja ne varisevat pian sen perään.
Hedelmää aitoviikuna ei siis Suomessa voi koskaan tuottaa, mutta mainittakoon tästäkin lajin puolesta jotain >> Viikunoilla ja siten myös tällä lajilla hedelmät ovat hyvin erikoisia; ne ovat ns. epähedelmiä, jossa mehevän ja päärynän muotoisen ns. kukintolapakon sisälle jää onkalo ruukkumaisesti ja varsinaiset kukat ja siemenet kehittyvät onkalon sisäpinnoilla tiheinä massoina. Kukkien pölytys tapahtuu siihen erikoistuneen pistiäislajin avulla, jota varten ko. hedelmän yläpäässä on kukinta-aikana pieni rako ja siitä pistiäinen pääsee sisälle hedelmälapakon onkaloon. Ko. hedelmäranka on kukintavaiheessa vaaleanvihreä, mutta hedelmän kypsymisvaiheessa voi tulla osittain - kokonaan violetin tai purppuraisen väriseksi.
Aitoviikunalla on lämpimissä maissa ainakin kaksi toisistaan eroavaa satovaihetta; heti talven jälkeen keväällä alkaa kehittymään ensimmäinen sato edellisvuoden versoissa lehtien puhkeamisesta lähtien, jota nimitetään "breba crop" -sadoksi. Sitten myöhemmin kesällä kuluvan kasvukauden uusissa versoissa alkaa kehittymään toinen sato, jota nimitetään "main crop" -sadoksi ja se kypsyy vasta loppukesällä - syksyllä ollen parempilaatuinen kuin kevään - alkukesän ensimmäinen sato.
Kasvupaikkavaatimuksien suhteen laji on melko monipuolinen, koska sillä on vahva ja ulottuva juuristosysteemi; se kestää siten ajoittaista kuivuuttakin. Seisovaa vettä laji ei kuitenkaan siedä, vaan maan on oltava istutuspaikalla hyvin salaojitettua ja mieluummin hiekansekaista. Täällä Suomessa lajin talvenarkuus ulkokasvatuksessa rajoittaa kasvatuksen mahdollisimman lämpimille ja aurinkoisille paikoille, kuten juuri eteläseinustoille ja -muureille.
Estetiikan katsannossa aitoviikunaa voidaan käsitellä täällä Suomessa ulkokasvatuksessa siis kuin rehevälehtistä perennaa. Sellaisena sen koristeominaisuudet ilmenevät parhaiten esim. rakennettujen alueiden pihoilla paraatipaikkojen piirissä, kuten pääväylien ja ulko-ovien vieressä aurinkoisilla seinustoilla. Rehevä- ja voimakaslehtisenä laji luo jalostuneen hienoa kontrastia voimakkaasti kukkivien perennojen yhteydessä etenkin kasvukauden loppupuolipainotteisesti, kun lajin vesat ovat jo pitkäkasvuisia. Syksyllä puolestaan sen voimakkaan vihreinä pitkään / pakkasiin saakka pysyvät lehdet luovat rajun parin kaikkien varhain kirkasta ruskaa tekevien pensaiden kanssa. Lämpimissä maissa lajin vaaleanharmaa ja sileä runko on myös hieno koriste-elementti ympäri vuoden, mutta täällähän siitä ei päästä nauttimaan ulkokasvatuksessa.
Aitoviikunaa voidaan kasvattaa täällä Suomessa lähinnä huonekasvina, jolloin siitä voi kasvaa rungollinenkin pieni puu. Tämä esimerkkini kuitenkin osoittaa, että näinkin eteläistä puulajia voidaan kasvattaa täällä myös ulkona menestyksellisesti, vaikka silloin kasvattamisen ominaisuudet ovat erilaisia kuin huonekasvina. Kannattaa ryhtyä kokeilemaan ja rikastuttamaan sitenkin ulkotilojen lehvästöjä - vihreyttä!
Vuoden 2012 viikon 33 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 33 kasvivalokuva: Keltatrumpettipuu (Catalpa ovata).
No comments:
Post a Comment