Viikon 36 kasvivalokuva: Turkestaninomenapuu (Malus "Niedswetskiana" -hybr.)

Täysikokoisessa ja täysikypsässä hedelmälastissaan ollutta turkestaninomenapuuta (Malus "Niedswetskiana" -hybr.) kuvattuna sunnuntaina 8.9.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Kasvukauden ajankohtaan nähden erittäin suuri etuaikaisuus (Jopa yli kolme viikkoa) edesauttoi jo ko. viikolle mennessä monien myöhäistenkin omenalajikkeiden hedelmien kypsymistä valmiiksi, kuten hedelmäviljelyssä viimeisiä ns. syysomenalajikkeita ja yksittäisiä varhaisimpia ns. talviomenalajikkeita. Tähän kategoriaan voidaan lukea myös tämä esiteltävä turkestaninomenapuu (Malus "Niedswetskiana" -hybr.), jonka hedelmät ovat erityisen isoja ja siten hyvin näyttäviä.

Tämä on ilmeisesti risteymäsyntyinen lajike ja nimensä mukaan kotoisin jostain Turkestanin alueelta; eli siis noin Kaspianmeren ja Kiinan välimailta Keski-Aasiasta. Täällä Suomessa ja ylipäätään kaikkialla länsimaissa tämä lajike on kuitenkin äärimmäisen harvinainen ja tuntematon. Itse asiassa jopa niin paljon molempia, että esim. internethauilla ei puusta löydy juuri mitään muita artikkeleita ja linkkejä kuin lähinnä vain minun aikoinaan tänne blogiini ja Flickr-sivustolleni laittamani jutut kuvineen. Niinpä ainoat tiedot tästä viljelylajikkeesta minulla on tämän ainoan tuntemani ko. lajikkeen kasvupaikan seurannastani noin 10 viime vuoden ajalta.

Kasvutavaltaan turkestaninomenapuu on omenapuuksi hyvin korkea; helposti yli 10 m pituiseksikin se voi kasvaa vanhemmiten, joten aivan pieniin pihoihin ja ahtaisiin tiloihin siitä ei ole. Muutoin sillä on kaikki tyypilliset omenapuun habituksen ominaisuudet, kuten oksien harittavuus, pitkä- ja kääpiöversot sekä paksu ja usein monihaarainen runko.

Keväällä ja alkukesällä turkestaninomenapuun voi sekoittaa joihinkin punakukkaisiin koristeomenapuihin, sillä tälläkin lajikkeella on vaaleanpunaiset kukat ja lisäksi nuoret lehdet ovat selvästi viininpunaisia - punertavia. Lehdet puhkeavat omenapuille tyypilliseen tapaan vähän ennen kukkien avautumista toukokuun alusta ollen aluksi harmaakarvapeitteisiä tuppoja rykelmässä kukkasilmut keskellään. Kukinta sattuu lähes tarkalleen samaan aikaan kuin yleisesti viljellyn tarhaomenapuun (Malus X domestica) lajikkeiden kukinnat; eli Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa noin touko-kesäkuun vaihteen tienoille.

Lehdet tulevat kesäkuun alkupuolella kukinnan jälkeen nopeasti täysikokoon, mutta tummanpunertava sävy haalistuu niistä hitaammin pois; heinäkuulle mennessä lehdet ovat muuttuneet täysin vihreiksi, mutta sävy on tumma. Soikeat lehdet ovat melko isoja, mutta toisaalta niiden koko vaihtelee lehvästössä omenapuille tyypilliseen tapaan. Syksyllä olen havainnut tällä lajikkeella vain lähinnä keltaista ja haaleahkoa ruskaa, mikä ilmenee lisäksi myöhään lokakuun lopulla - loka-marraskuussa. Usein käykin niin, että ensimmäiset kunnon yöpakkaset palelluttavat lehdet suoraan ilman varsinaista ruskaa.

Kauniin ja runsaan kukintansa ohella tämän lajikkeen erikoispikanttina koristeominaisuutena ovat siis sen erittäin isot omenat; kuten yllä olevasta kuvasta voidaan todeta, niin kooltaan ja väreiltäänkin ne muistuttavat jopa amerikkalaisen "Red Delicious"-lajikkeen omenia. 

Näissä omenoissaan lajike-etuna onkin voimakkaan ja ruskehtavan karmiininpunainen sekä kiiltävä kuoriväri kauttaaltaan, joka saa ne näyttämään tummalehvästöisessä puussa kuin hienostuneilta joulukoristeilta. Jo heinä-elokuun vaihteesta nämä hedelmät alkavat erottumaan hyvin pikantisti latvuksessa ollen osaksi punertavia jo raakanakin. Täysikypsässä vaiheessa ne ovat niin painaviakin, että oksat roikkuvat alaspäin niiden takia.

Täysikypsän vaiheen saavutettuaan normaalisti syyskuun lopulla näin isoilla omenoilla on taipumus kuitenkin varista painonsa takia melko nopeasti ylikypsinä maahan, joten talveksi ne eivät jää koristeeksi.

Noin isojen omenoiden ansiosta tämän lajikkeen luulisi olevan suosittu hedelmäviljelyssä, mutta ilmeisesti sen omenat eivät olekaan hyvänmakuisia. Siinäpä onkin todennäköisesti yksi suuri syy tämän puun jäämiseksi tuntemattomaksi täällä päin maailmaa.

Turkestaninomenapuu on kuitenkin koristeominaisuuksiltaan niin upea, että sitä kannattaa ottaa koristeviljelyyn ensinnäkin samaan tapaan kuin muitakin kukinnaltaan näyttäviä koristeomenalajikkeita ja erityisesti isojen omeniensa takia. Hedelmiensä erikoisuus kuitenkin rajoittaa kasvattamista, jos halutaan välttää isojen omenoiden varisemisjätettä maassa. Muutoin samanlaiset kasvattamisohjeet pätevät kuin monilla muillakin omenapuilla; eli mieluiten aurinkoinen ja kasvualustaltaan runsasravinteinen, tuore ja läpäisevä kasvupaikka on paras.

Esteettisessä verrannossa tämän lajikkeen kevätkesäistä kukintaa voidaan sommitella muiden lajien kanssa samaan tapaan kuin muitakin punakukkaisia omenalajikkeita; esim. samaan aikaan valkokukkaisena kukkivien puiden ja pensaiden kanssa turkestaninomenapuu sointuu hienosti yhteen. Samoin on tummien havupuiden ja -pensaiden seurassa. Loppukesällä ja alkusyksyllä puolestaan lajikkeen erityisisot omenat toimivat pikanttina katseenvangitsijaelementtinä, jota kannattaa ottaa istutussijoittelussa korostavaan ja esilläolevaan asemaan. Lajiketta voidaan kasvattaa sekä yksittäispuuna että muutaman yksilön ryhminä näkyvillä paikoilla.

Turkestaninomenapuu on näistä hienoista koristeominaisuuksistaan johtuen aivan liian tuntematon täällä Suomessakin. Siksi tämän esittelyni yksi tavoite on se, että tätä lajiketta alettaisiin lisäämään ja pelastamaan yleiseen koristeviljelyyn. Muutoin se voisi ilmeisesti jopa kadota täältä päin, kun tuo Kaisaniemen puukin on jo varsin vanha.

Itse kokeilin kasvattaa taannoiseen arboretumprojektiini lajikkeen siementaimia itse asiassa juuri tämän Kaisaniemen puun varistamien omenoiden siemenistä noin 10 vuotta sitten; syntyi lehdiltään varsin samannäköisiä yksilöitä, mutta lajikevastaavuudesta ei voida risteymäriskin takia olla varmoja. Näitä puita on parhaillaankin kasvamassa muutamia nyt jo hylätyllä arboretumalueellani.

Lajikkeesta ei sen harvinaisuuden takia ole mitään menestymisvyöhyketietoja, mutta suosittelen sen ottamista kokeiluun ainakin vyöhykkeille I - III. Ehkä se voi menestyä selvästi pohjoisempanakin, koska sen kotiseudun Turkestanin ilmasto-olot ovat ankaran mantereisia ja se voi olla etu sitä Suomessa kasvatettaessa... Toisaalta em. myöhäinen ruska-aika viittaa juuri siihen, että lajike tarvitsee lämpimiä ja pitkiä kesiä, mikä vaatimus ei täyttyne vyöhykkeen III pohjoispuolella.

Vuoden 2012 viikon 36 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 36 kasvivalokuva: Viinivaahtera (Acer circinatum).