Tätä kirjoitustani olen pohtinut jo ainakin kuukauden ajan; mitä kaikkea siihen sisällyttäisin, koska kyseessä on pitkä kooste ja omakohtaisesti hyvin syvissäkin vesissä käyvä analyysi.
Aiheena on se, että blogissani ja myös somessa ollut yhteiskunnallispoliittinen aktivismini on tullut 10 vuoden ikään! - Siksi sen kunniaksi nyt on aika tarkastella tätä 10-vuotisjaksoa sekä aktivismiaiheiden että omakohtaisten kokemusteni valossa.
Tarkkaa päivämäärää tälle merkkipaalulle on vaikea sanoa, vaikka aktivistikauteni alkoikin melkolailla yhtäkkiä silloin aikoinaan. Hahmotan ja muistan sen tapahtuman kuitenkin elokuulle 2008, joten tavallaan 10-vuotisjuhlat sen suhteen ovatkin jo käytännössä jääneet taakse näin syyskuussa.
Täällä blogissani ensimmäinen tämän aktivismini mukainen kirjoitus oli toisaalta tarkalleen juuri elokuun 27. päivänä tuona vuonna 2008, ja se oli siis tämä: Maailmanlaajuisen kriisin kohtalo ja käännekohta; Poliittinen hätähuuto.
Muistan myös yksittäisenä tapahtumana erään tilanteen, josta tämä aktivismini sai oikeastaan lähtölaukauksensa. Tarkkaa päivämäärää sillekään ei ole omakohtaisessa historiassani, mutta se oli kuitenkin todennäköisesti vähän ennen tuota blogini ensimmäistä aktivistikirjoitusta elokuun 2008 alkupuolella - Tähän liittyen kerron enemmänkin nyt alkuun siitä, mikä oli aktivismini alkamisen lähtötilanne silloin:
Tuolloin maailman politiikassa keskiössä oli Kaukasuksella Georgiassa sattunut sotilaallinen selkkaus, josta syytettiin tietenkin yksinomaan vain Venäjää lännen valtamediassa (mikä oli tietenkin propagandaa), ja tämä tilanne uhkasi silloin levitä jopa maailmasodan partaalle monissa arvioissa. Samaan aikaan lännen taloudessa oli hyvin nopeasti eskaloitumassa asuntomarkkinoiden piiristä leviämään alkanut finanssikriisi, joka uhkasi jopa kaataa maailman talousjärjestelmän perikatoon.
Silloin kokonaistilanteen osapuolina geopolitiikassa olivat julkisina esiintyjinä mm. Yhdysvaltain presidenttinä silloin viimeistä vuottaan ollut George W. Bush (samana syksynä oli presidentinvaalit, jonka voitti Barack Obama) ja Venäjän presidenttinä oli silloin Putinin kausien välissä ollut Dmitri Medvedev.
Taloustilanteen tiimoilta muistuu mieleeni Yhdysvaltain silloiset Federal Reserven pääjohtaja Ben Bernanke sekä USA:n valtiovarainministeri Henry "Hank" Paulson. Molemmat sössöttivät silloin valtamediassa suorastaan päivittäin hyvin arroganttiin ja vaihtoehdottomaan tapaan, että "nyt taloudessa on pakko tehdä sitä ja sitä...".
Näissä merkeissä tapahtui hyvin nopea yhteiskunnallispoliittinen heräämiseni, koska tilanne vaikutti jopa perikadolliselta uhkalta, ja vaati siksi uudenlaista huomiota myös minulta.
Valtamediaa kohtaan minulla oli jo ollut hieman epäilevää suhdetta sitä vaihetta ennenkin, mutta varsinaisesti tilanne aukesi kokonaan uudella tavalla noiden maailman tapahtumien vaihtoehtoisen analysoinnin löytämisestä valtamedianarratiivien kyseenalaistamiseksi, josta alunperin on kiittäminen Käymälä-blogia; sieltä löytyi se em. lähtölaukauksenkin aiheuttanut sisältö.
Olin lukenut sitä blogia säännöllisesti jo noin vuodesta 2004 alkaen, ja muutenkin blogit tuoreena ilmiönä kiinnostivat itseäni niiltä ajoilta alkaen; itse asiassa tämän oman blogini alkuperä on jo vuodessa 2005, mutta silloin sen tarkoitus oli lähinnä silloin menossa olleen arboretumprojektini esittely eri puolineen vuoteen 2008 saakka. Ennen elokuuta 2008 minulla oli siis muutakin toimintaa niin paljon, ettei kiinnostus yhteiskunnallispoliittisiin aiheisiin vielä voinut ottaa kunnolla tuulta alleen senkään takia.
Olin kuitenkin lukenut monipuolisesti yhteiskunnallispoliittisistakin aiheista muiden aiheiden seassa useammastakin silloisesta blogista, ja siksi toki jo ennen tuota varsinaista valveutumisvaihettani olin pikkuhiljaa kyllästänyt ajatteluani niillä tiedoilla tavallaan pohjustuksena tulevalle useammankin vuoden ajan ennen elokuuta 2008.
Erona varsinaisiin poliitikkoihin tai silloisiin aktivisteihin minulla oli kuitenkin myös silloin se, etten halunnut tunnustaa mitään tiettyä poliittista ismiä tai puoluetta, ja sittemmin se asenne koko aktivistikauteni aikana onkin ollut mielestäni erinomainen hyve, koska se on mahdollistanut ennakkoluulotonta ja laajakatseista oppimista rajoitevapaasti valveutumisprosessissani.
Toki ismilliseen ajatteluun lukkiutuneille sekin on ollut minussa ilmeisen ärsyttävä piirre, koska minua on ollut siksi hankalaa karsinoida totunnaisen tietoisuuden vastakkainasetteluakseleilla ja siihen kuuluvien leimaamismieltymysten piirissä.
Se Käymälä-blogin postaus, josta kaikki nykyaktivismini oikeastaan sinä "lähtölaukauksena" siis kunnolla alkoi elokuussa 2008 oli tämä: Näkökulmia - Kuten huomaatte aukiklikkaamisen jälkeen, niin ko. postaus on jostain syystä tyhjentynyt, mutta muistan hyvin siinä olleen silloin konkreettisesti alkaneesta maailmakriisistä esittelyssä videoita, joista yksi oli tämä LaRouche-liikkeen silloinen analyysivideo: Intelligence Report: Georgia vs Russia & WWIII, Stop Obama, Prevent the Economic Collapse, the British Financial Oligarchy.
Tuo LaRouche-liikkeen analyysi avasikin siitä hetkestä alkaen ajattelulleni hyvin mielenkiintoisen uuden maailman, joka selitti hyvin monenlaisia maailman tapahtumia ennen kokemattomalla tavalla, mutta uskottavasti ja luontevasti: tämä oli selvä perusta aktivismilleni ja lopulliselle "heräämiselleni" hetimiten, joten ryhdyin aluksi tutkimaan heidän tietojaan eri aiheista hyvin intensiivisesti.
Heillä olikin silloin varmasti maailman siihen mennessä perinpohjaisin ja laajin tietopankki eri aiheista silloisen vaihtoehtomedian piirissä, josta riitti ammennettavaa ja analysoitavaa jatkuvasti, ja tuo em. Georgian sotakin asettui silloin konteksteihin hyvin mielenkiintoisesti heidän analyysiensä ja historiatutkimustensa avulla.
Toki sitten pian samana syksynä löysin nettiä tutkiessani myös monet muut silloiset vaihtoehtomediat ja "salaliittoja" tutkivat persoonat, jotka onnistuneimmillaan kyseenalaistivat valtamedian ja valtapoliitikkojen narratiiveja hyvin laajakatseisesti ja syvällisesti - LaRouche-liikkeen lisäksi tutkimiseni päälähteiksi vakiintuivatkin sen myötä pian "kovaksi kolmikoksi" myös Alex Jonesin Infowars sekä David Icken mediat.
Mainittakoon tässä, että David Icke tulee itse asiassa ensi kuussa ensimmäistä kertaa Suomeen pitämään massaluentoa: David Icke Live in Helsinki - Tuesday 9th October.
Suomessa ei ollut tuolloin 10 vuotta sitten juurikaan varsinaisia "salaliittoteoreetikkoja" eikä vaihtoehtomedioitakaan; lähinnä muistuu mieleeni vain Teemu Vehkalan (Havaintoja Uudesta maailmanjärjestyksestä) ja Arhi Kuittisen (Finnsanity) blogit tuon Käymälä-blogin lisäksi, joita aloin myös seuraamaan noina aikoina.
Lisäksi silloin oli joitakin uskonnollisen taustan omaavia "salaliittoteoreetikkoja", mutta heidän nettikirjoittelunsa kävi itselleni pian liian hapokkaaksi, koska en ole koskaan luottanut organisoituihin uskontoihin; niinpä en tykännyt siitä, miten he tuputtivat jatkuvasti salaliittoteoretisoinnin ohella uskontoaan ja he olivat siis pikemminkin käännytys- kuin valistamistyössä.
Itse asiassa tämän vuosikymmenen alussa eräs sellainen uskontoaktivisti tuli jopa tänne blogiini tekemään käännytystyötä suoraan minulle kommentoimalla ensin jatkuvasti sitä sun tätä kirjoitusteni kommenttipalstoilla ja sitten tyypillisillä syyllistämis- ja ehdollistamistaktiikoillaan hän yritti saada tuputettua uskontonäkemystään minulle. Niinpä sitten pian torjuinkin hänet pois huuhaa-tyyppinä.
Joka tapauksessa ensimmäisen n. 5 vuoden jaksolla aktivismissani meni hyvin paljon aikaa ja vaivaa, kun pyrin kaikkien yhteiskunnallispoliittisten aihepiirien sisälle uudella tavalla tietojen kartuttamisena ja analyysikykyjeni kehittämisenä. Tapahtumien seuraaminen sen ohella oli osa prosessia, missä vertailu valtamedia- ja vaihtoehtomedianarratiivien välillä oli myös oleellista.
Tällä hyvin intensiivisellä aktivismivaiheella oli silloin toki myös kääntöpuolensa, missä on tunnustettava sen aiheuttaneen paljon hallaa sekä arjelleni että sosiaaliselle elämälleni - Uhrasin tavallaan elämääni liikaakin asialle, mistä oli seurauksena mm. liikaa "kammioon" tutkijaksi jumittumista.
Onneksi sentään jonkin verran älysin myös jalkautua aktivismissani ihmisten pariin heti alussakin, jolle tilanteita tarjosivat mm. 5 - 10 vuotta sitten järjestetyt monet mielenosoitukset; niiden parissa pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin myös käytännössä, mistä on juontunut lisääkin sosiaalista elämää nyttemminkin - Tosin ei toki riittävästi vieläkään...
Toisaalta käänteisesti voin todeta myös, että koin paljon ymmärtämättömyyttä ja epäreiluutta kohtaani, kun jo heti alkuun aktivismini roolia mm. itseni kehittämisenä ja hyväntahtoisena valistajana ei joidenkin ystävieni ja tuttujeni taholta katsottu hyvällä tai ainakaan omasta mielestäni ei ymmärretty sopivasti - joka tapauksessa tässä aktivismissani on joutunut tottumaan myös siihen, että sosiaalisia suhteita on sen takia katkennut, mikä on ilmeisesti hyvin suomalainen ilmiö sinänsäkin ja monille muillekin aktivisteille hyvin tuttua.
Sellainen olikin ensimmäinen iso kokemukseni hyvin pian siitä, miten ihmisten asennoitumis- ja ennakkokäsitysasetukset totunnaisen tietoisuuden puitteissa voivat luoda isoja ristiriitoja, väärinkäsityksiä, virheellisiä viholliskuvamielteitä ja hylkimisreaktioita sosiaalisten suhteiden parissa - tämä vaihtoehtomedia- / salaliittoraamitettu aktivismi oli etenkin vielä silloin 8 - 10 vuotta sitten erittäin merkittävä punainen vaate ja katalyytti sellaisille ongelmille.
Nyttemmin tilanne on käsittääkseni parantunut yleisessä katsannossa, ja nykyisin näiden aiheiden pariin "uusina" valveutuvilla on siksi tavallaan helpompaa olla, koska jo niin paljon löytyy ns. samanmielisesti suuntautuneita ihmisiä melkein joka lähtöön ja tilanteeseen - nykyään on myös helpompaa juuri siksi muodostaa myös yhteisöllisiä ryhmiä valveutumisen kollektiivisiksi rakenteiksi sekä hyvässä että pahassa, kun valveutuvaa / valveutunutta väkeä on tarjolla entistä enemmän.
Oma valveutumiskokemukseni 8 - 10 vuotta sitten oli sen sijaan varsin yksinäistä luonteeltaan, joskin syytä oli varmaan myös omassa itsessäni sellaisen suhteen, mistä ajattelinkin kertoa seuraavaksi lisää ihan suoraan osana aktivismihistoriani kuvausta:
Rehellisesti on tunnustettava nyt siis sekin, että osasyy tämän aktivismini alkamiseen oli tuolloin 10 vuotta sitten myös sille otollinen hankala elämäntilanteeni, jossa tavallaan pettymysten ja epäonnistumisten kohdalla aktivistiroolini toteutui silloin myös sopivasti korvaavana (sijais)toimintana.
Olin nimittäin jo silloin käytännössä hyvin pettynyt arjessani siihen, mitä silloin opiskelemani maisema-arkkitehtuuri voisi minulle tarjota itseni toteuttamisen ja kehittämisen saralla; työelämä sen ja muun viheralan piirissä oli jo havainnollistanut minulle karvastakin kalkkia inhorealistisena kokemuksena monen vuoden ajalta, mutta tietenkin osaltaan tuon em. finanssikriisin aiheuttamana juuri tuossa vaiheessa 10 vuotta sitten viheralalla yleensäkin syntyi pahaa työttömyyttä.
Eli sille kokemukselleni oli reaalistakin pohjaa, ja tunsin olevani senkin takia tavallaan ahdinkoalalla ja tavallaan orientoituneena siis väärin yhteiskuntaan, vaikka sen alan asioihin tunsin ristiriitaisesti suurta kutsumusta.
Samalla silloisessa elämäntilanteessani oli juuri sattunut rakkauselämäni suhteen pahaa epäonnistumisen kierrettä; kaksi voimakasta ihastumista parin vuoden sisällä, joista kumpainenkin nainen edusti uskonnollista lahkoa - ensimmäinen oli ollut mukana helluntaiseurakunnan toiminnassa ja toinen oli vanhoillislestadiolaisen perheen lapsi.
Kumpainenkin suhde oli jo lähtökohtaisesti mahdoton ja vaikeatunteinen monessakin katsannossa, josta ei nyt kuitenkaan enempää tässä. Niin iso vaikutus sillä epäonnen ja sydänsurujen sarjalla kuitenkin oli itselleni, etten ole sittemmin enää ihastunut kehenkään varteenotettavasti, vaikka ehdokkaita on ehkä jokunen ollut...
Tämänlainen sosiaalisen epäonnistumisen kierre siinä vaiheessa oli siis tavallaan minulle liikaa, kun jo muutenkin teini-iästä saakka olen ollut tietyn ahdasmielisen katsannon kannalta nähtynä ns. "beta-male", eli siis oikeasti erityisherkkä ja introvertti sielu, joka kokee vahvasti ja syvällisesti, ja välillä liikaakin niin...
Sellainen sosiaalisten epäonnistumisten kokemussarja lahkonaisten kanssa valveutumiseni kynnyksellä toki vaikutti varmaan osaltaan siihen, miten aina siitä lähtien olen suhtautunut ekstra-epäluuloisesti kaikkeen organisoituun uskontorakenteeseen - Tosin valveutumisessani itsessäänkin tajusin pian uskontojen mädännäisyyselementit sinälläänkin, koska ymmärsin tutkimistyöni tuloksena niidenkin taustalla olleen jo aikojen alusta saakka pahantahtoista ja vähintään kyseenalaista massojen hallinnan agendaa; mutta eipä minulle lapsenakaan juuri maistuneet mm. koulun uskonnonopetuksetkaan.
Samalla tuon sydänsuruisen kokemussarjani jättämää epäonnistumisen ilmapiiriä korvaamaan / paikkaamaan innostuin itseni kehittämisestä niin tarvelähtöisesti, että tuo aktivistirooli oli sen toteuttamisessa eräs konkreettisen toiminnan muoto myös hyvin voimakkaasti - siksikin varmaan sellainen nopea "herääminen" tapahtui minulle heti niiden suhteiden perään.
Näissä puitteissa kävi osaltaan siksi myös niin viimeistään tämän vuosikymmenen alkupuolella, että käsitin sosiologian ja psykologian keskeisiksi ihmisyyttä tutkiviksi alueiksi myös osana tämänlaista aktivismia ja yleensäkin politiikkaa - Aloin siis perehtymään niihinkin aiheisiin ja löysin siihen liittyviä ajattelijoita ja nettikirjoittelijoita, kuten mm. Seppo Oikkosen, joiden ihmis- ja ihmisyysanalyysit alkoivat olla minulle aivan yhtä kiinnostavia kuin silkat poliittisetkin analyysit ja havainnoinnit.
Aivan viime vuosina tämä juonne on kehittynyt myös siihen suuntaan, että olen kiinnostunut ihmisyysanalyyseissä myös hyvin esoteerisesta ja "out there" -tyyppisestä tiedosta, mitä tarjoaa mm. Teal Swanin kaltaiset ns. henkiset opettajat - olen alkanut ymmärtämään siis sitä, että ihmisyyskään ei rajoitu pelkästään siihen, mitä voitaisiin vain empirismin ja virallisen tieteen keinoin tutkia ja oppia. Tämä tiedon haara on vielä varsin paljon keskeneräinen prosessi kohdallani, mutta se vetää puoleensa...
Joka tapauksessa tämä aktivismin sosiologinen ja psykologinen osa-alue on osoittanut nyttemmin minulle senkin, että minun kannattaakin olla hyvin ylpeä erityisherkkyydestäni, vaikka se on ollut nyky-yhteiskunnassamme olemisessa myös erittäin hankalaa ja kivuliasta koko elämäni ajan. Samalla asiat tämänkin osa-alueen parissa sinälläänkin ovat olleet oleellista oppia niin itseni kehittämisessä kuin tiedon jakamisessa valistamiskatsannossa eli kollektiivisen valveutumisen aikaan saamiseksi.
Eli toisin sanoen aktivismiin käyttämäni aika ja vaiva ei lopulta ole mennyt hukkaan (ainakaan paljoa, hehheh...), vaikka aktivistiroolini omaksuminen 10 vuotta sitten lähti osaksi epäonnistuneesta ja hankalasta elämäntilanteestani tavallaan myös pakokeinona - Tietoisuuteni ja ihmisyyteni on joka tapauksessa parantunut selvästi 10 vuodessa tämän elämänvaiheeni ansiosta.
Silti edelleen nytkin on ollut myös ongelmia tässä aktivismissani aivan viime vuosinakin, mistä yksi oire on ollut ilmeinen kyllästymisen ja turhautumisen kokemus; osaltaan siksi esim. tämän blogin päivittäminen on tuntunut jo pitkään väkinäiseltä ja postauksia on tullut siksi etenkin aktivismiin liittyen hyvin hitaasti ja harvaan.
Tässä voi olla yhtenä pääjuonteena se, miten olen ollut pettynyt sekä oman aktivismini vaikutusmahdollisuuksiin sekä yleisestikin tämänlaisen aktivismin toivottomuuteen nykyisessä yhteiskunnassamme, ja aktivismin sisällön muotoutumiseen sinänsäkin - Väestön valveutumisen hitaus on yllättänyt:
Olen mm. havainnut sen, miten vaikeaa ja hidasta suomalaisten valistaminen keskimäärin onkaan, kun heitä pitäisi yhtäältä opastaa löytämään aivan uusia ajattelun ja tiedon haalimisen mahdollisuuksia, ja toisaalta samalla joutua saattamaan heitä tilaan, missä he joutuvat kohtaamaan myös omia huijatuksi ja petetyksi tulemisiaan hyvin eksistentiaalisissa asiakokonaisuuksissa uskottuaan sokeasti tiettyjä virallisia maailmankuvia; tunnettuahan on siis se, miten vaikeita psykologisia lukkoja, asenteita ja orientaatioita tähän liittyy niin yksilöittäin kuin kollektiivisesti...
Tämä ilmenee paljolti siksikin, koska suomalaisina omaamme niin vaikeaa traumaattista historiaa ja siksi mm. niin uppiniskaista, dualistista, kyräilevää, epäluuloista, totunnaiseen pakottautuvaa ja "vierasta" ajattelua torjuvaa asennetta kollektiivisesti - suomalainen mieluummin tukeutuu kriisissä ja perustavaa laatua olevissa muutostilanteissa vanhaan "hyväksi havaittuun" valtamedian ja koululaitoksen narratiiviin kuin kyseenalaistaa jopa yhtään mitäänkään, saati oppisi "vaarallisesti" uutta edes itsensä kehittämisen kannalta.
On siis käynyt selväksi, että tällaisen kollektiivisen ongelmavyyhdin parissa valistamisessa on aivan erityiset hankaluutensa valtaväestön suhteen - eräs merkittävimmistä ongelmakohdista siinä ovat olleet suhtautumiserot sosiaalisen konstruktion ilmiöissä, kuten monikultturismissa. Sitähän vuonna 2015 alkanut vieraskulttuurien invaasio länsimaihin ja myös Suomeen "pakolaiskriisin" peitenimellä paljasti radikaalisti esille.
Tuota "pakolaiskriisin" petollisuutta valistamistarkoituksessa tuolloin analysoituani koin itsekin siinä yhteydessä voimakasta torjuntaa ja hylkimistä tavallaan toisessa aallossa tuon 8 - 10 vuotta sitten kokemani torjunnan jatkoksi, mutta tällä viimeisimmällä kerralla oli ensin mainittuun nähden eroja: tuolla ensimmäisellä kerralla kyse oli enemmänkin siitä, että torjuntaa tapahtui vaihtoehtomediaan ja "salaliittoteoretisointiin" vielä tyystin perehtymättömien taholta. Sen sijaan tällä viimeisimmällä kerralla torjuntaa sattui myös jo vaihtoehtomedia-ajatteluunkin perehtyneiden taholta.
Erityispiirteenä siinä oli se, että sen valistumisen alta aktivoituivat silti esille vanhat totunnaisen valtamedia- ja koululaitosaivopesun sekä historiallisten traumojen mukaiset mekanismit ja dualismit, missä ismillisessä tematiikassa viholliskuva- ja karsina-ajattelun pakottamana alettiin joka tapauksessa suhtautumaan "pakolaiskriisin" petollisuutta paljastaneisiinkin vanhentuneen ja vääristyneen "äärioikeisto vs. vasemmisto" -dikotomian mukaisesti.
Minäkin siis olin joidenkin mielestä ilmeisesti sellaisen em. analyysini takia muka "natsi", vaikka hetkeä aikaisemmin he saattoivat jopa pitää kaikesta muusta aktivismisisällöstäni. Hetkessä muutuin heidän silmissään "viholliseksi" ja mistään minuun liittyvästä ei voinut sitten enää tykätä. Tätä varmasti tapahtui monen muunkin kohdalla.
Tämä viimeisin torjuntaprosessi kuitenkin jätti monen muunkin viimeaikaisen aktivismihankaluuden lisäksi mieleeni epäilyksiä ja tuntemuksia siitä, että toistaiseksi Suomessa tämänlainen aktivismi ei sittenkään kannata vielä kunnolla, vaikka itse olisi miten paljon tahansa opetellut asioita, kehittänyt analyysikykyjään sekä havainnut sisältöjen prosessillisuutta ja dynaamista kerroksellisuutta hyvinkin luovasti.
Hankaluus viimeaikaisessa aktivismissa liittyy myös siihen, että aktivismissa itsessäänkin on alkanut olla ongelmia ja harhaan astumisia ilmeisesti osana kokonaisajattelun nykyongelmia - Yksi osa sitä on ollut se, miten liiallisen empirismin tunnustamisesta ja esoteerisenkin tiedon tärkeydestä huolimatta silkka huuhaakin on saanut liikaa sijaa aktivismissa.
Omakohtaisena kokemuksena siitä pikantein esimerkki on ollut viimeiset pari vuotta kemikaalivanoista ja haarp-johdannaisesta sään muokkaamisesta meuhkaaminen.
Itse sään käyttäytymisestä ja meteorologiasta hyvin perillä olevana olen tunnistanut huuhaa-elementit näissä meuhkaamisissa etenkin viimeaikoina, ja varmaankin osaltaan siksi olen joutunut lisää jopa aktivismin itsensä piirissä "hankalan ihmisen" maineeseen, joka "inttää besserwisserinä"...
Tämäkin kuvaa sitä, että tiedon haalimisessa ja prosessoinnissa on nykyään valtavia ongelmia, joita pitäisi pystyä korjaamaan valistumisen edetessä - Ongelman eksistentiaalista vakavuutta osoittaa sekin, että myös virallisen narratiivin parissa on tavallaan vastaavasti informaatio-ongelmia, missä omaksuttua tietoa ei pystytä kyseenalaistamaan ymmärtämisen piirissä, vaikka se sisältäisi keskeisiä ymmärrysvirheitä, tahallista valetietoa tai muutenkin oleellisia puutteita.
Siitä yksi tyypillisimmistä esimerkeistä on em. monikultturismin lisäksi mm. hiilidioksidiperusteinen ilmastonmuutosalarmismi, minkä roolia petoksena olen sekä meteorologisten tietojeni että valveutumistutkimusteni mukaan pystynyt hyvin osoittamaan viimeisten 10 vuoden aikana - Silti ne tietoni eivät kelpaa vain viralliseen narratiiviin uskoville.
Mutta erikoista kyllä: vielä hetkeä ennen valveutumiseni alkamista tuolloin 10 vuotta sitten olin hyvin vahvasti itsekin tuossa alarmismiuskossa, mutta onnistuin pääsemään siitä pian eroon jo ensimmäisen aktivistivuoteni aikana - Tässäpä erinomainen esimerkki siitä, miten uuden oppiminen ja vanhan kyseenalaistaminen voi muuttaa maailmankuvaa hyvinkin radikaalisti ja onnistuneesti!
Myös hyvin kiistanalaisia aihepiirejä ovat samassa katsannossa olleet Venäjään liittyvät asiat (russofobia) sekä viimeisen parin vuoden aikana Donald Trumpin rooli USA:n nykypresidenttinä.
Itse asiassa kaikkein pontevimmin ja uskollisimmin vain virallista tietoa opiskelleet (tyypillisesti esim. yliopistokoulutuksen saaneiden parissa sellaiset oppineet) ovatkin nykytilanteessa usein jopa niitä kaikkein pahimmin umpimielisiä, mikä on hyvin traaginen onnettomuus siksi, koska kyse on siinä pahimmillaan enemmän propagandan omaksumisesta kuin valistumisesta, vaikka kyseessä pitäisi olla yhteiskunnan älymystön edustajat.
Suomalaisessa yhteiskunnassa siksikin vallitsee yleisesti ja yhä toistaiseksi niin jumittuneesti ismillisen ajattelun, viralliseen narratiiviin sokeasti luottamisen ja ehdollistettuihin vastakkainasetteluihin mieltymisten ilmapiiri, ettei valistamisen hedelmiä voida siksikään kenties vielä hyvin pitkään aikaan saada kovin paljoa yhteisöömme hyödyiksi.
Lisäksi virallinen systeemi torjuu tavalla taikka toisella itseään kyseenalaistavat ajatusmuodot ja muutostarpeet niin totaalisesti, ettei edes "sallittu äänestäminenkään" vaaleissa tunnu enää mahdolliselta muutostoiminnalta; ensi kevään eduskuntavaaleja varten olenkin ensimmäistä kertaa vakaasti pohtinut äänestämättä jättämistä aivan hienona vaihtoehtona, koska systeemin sisältä käsin tarvittavat muutokset eivät näytä etenkään Suomessa olevan mahdollisia - Vain Puolan, Unkarin, Italian sekä osaksi Britannian ja Yhdysvaltain kaltaisissa Suomea paljon sivistyneemmissä valtioissa sellaisesta mahdollisuudesta on ollut vasta joitain merkkejä....
Tähän epäilyyni kuuluu sekin, että koen roolin poliitikkona itselleni sopimattomaksi, ja osaltaan toki myös siksi, että erityisherkkänä introverttina en olisi käytännössä kovin hyvä sellaisessa toiminnassa, vaikka tietoa ja analyysikykyä minulla olisikin enemmän kuin riittävästi.
Olen toki ymmärtänyt, että valveutumiskehitys tulee etenemään vääjäämättömästi, mutta vielä aikamoisen pitkän aikaa se tapahtuu lähinnä vain virallisen systeemin ulkopuolisena prosessina ainakin täällä Suomessa.
Vasta riittävän valistumisasteen saavuttuminen kollektiivisesti mahdollistaa myös virallisten käytännön systeemien paremmaksi rukkaamisen, missä myös äänestäminen palautuu aidoksi vaikutusmahdollisuudeksi. On siis mielestäni turhaa ja aivan liian aikaista luottaa virallisten vaalien tarjoamiin mahdollisuuksiin vielä ensi vuonna.
Viimeisten parin vuoden aikana aktivismiani on siis näissä merkeissä leimannut vahva turhautumisen ja pettymyksen tunne valistamisen katsannossa, minkä takia olen alkanut välillä miettimään jopa lähes kokonaan aktivismini lopettamista - Se tarkoittaisi sitä, että itseni kehittämiseksi toki edelleen jatkaisin pohtimisiani ja kirjoittamisiani, mutta lopettaisin toiminnan somessa ja yhteisöllisesti muutenkin, ja keskittyisin vain yksityisesti yhteiskunnallisiin asioihin puhtaasti omakohtaisen päiväkirjatoiminnan muodossa sen minkä ehdin muulta toiminnaltani.
Ja minullahan on koko ajan aktivismini aikana ollutkin myös muuta toimintaa, mikä on keskittynyt viime vuosina yhä enemmän valokuvaamiseen ja aiheet sen parissa ovat olleet tietenkin luontoon, säähän ja ympäristöön liittyviä - Viime vuosina olen esim. valmistellut ns. vuodenkierto- ja ympäristön tutkinnan seurantaa ja -analyysiä valokuvaamalla monenlaisia kohteita säännöllisesti mm. timelapse-videoita varten Espoossa ja Hämeenlinnassa >> Näistä projekteistani joskus ajallaan enemmän...
Toisaalta voidaan sanoa, että tämänkinlainen taiteellinen ja tieteellinen toiminta on toki yksi osa valistamisen ja valveutumisen metodeita, mistä vihjasin edellisessä kirjoituksessani Hämeenlinnan Sibelius-fantasiaan liittyen: Sibelius-fantasia Hämeenlinnassa lauantaina 22.9.2018 - Poikkitaiteellinen luovuus osana tietoisuuden ja ihmisyyden kehittymistä neorenessanssiin.
Olen siis viime aikoina pohtinut sitäkin mahdollisuutta, että puhtaasti poliittisen toiminnan sijaan alkaisin keskittymään uudestaan enemmän tai jopa lähes yksinomaan sellaiseen yhteiskuntatoimintaan "taiteilijana + tieteilijänä", mikä olisi itselleni antoisampaa, kiitollisempaa ja siten kokisin saavani sellaisen avulla parempaa ja enemmän aikaan - Nyt olen jo jonkin aikaa tuntenut, ettei aktivismini toimi nykymuodossa kunnolla yhteisöllisesti eikä omakohtaisen menestymisen tarpeenkaan suhteen.
Voidaan henkilöhistoriani ja persoonani luonteen takia sanoa myös niin, että minulla on ollut korostunutta hyväksytyksi ja tykätyksi tulemisen tarvetta, mutta yhteiskunnallispoliittisen aktivistin roolissani en ole sellaista koskaan saanut kokea riittävästi, vaan sen sijaan on ollut jopa ällistyttävän absurdia ja ikävää kokea se, miten paljon vihamielisesti hyväntahtoiseenkin toimintaan voidaan Suomessa suhtautua - sellainen lopulta syö ja väsyttää miestä hyvin paljon, ja sellainen paljastaa senkin, miten sairas Suomen väestö kollektiivisesti yhä vielä on historiallisten traumojensa surullisena uhrina...
Lisäksi olen ollut hieman pettynyt itseenikin, koska itseni kehittämisen prosessi viimeisen 10 vuoden aikana osana tätä aktivismia on juuri sosiaalisessa mielessä tuottanut vasta hyvin vähän hedelmää käytännössä toistaiseksi...
Toisaalta positiivisena loppukaneettina voin nyt ylpeästi todeta, että kokonaisymmärrykseni maailmasta on kasvanut viimeisten 10 vuoden aikana ehkä jopa moninkertaisestikin enemmän ja nopeammin kuin koko edeltäneen elämäni aikana yhteensä!
Samalla olen onnistunut hahmottamaan hedelmällistä orientoitumista tieteellisen (virallisen) tiedon ja esoteerisen tiedon välimaastossa yhä paremmin, eli on jo löytynyt jonkinlaista tajua erottaa realistisesti ja hyödyllisesti mm. eroja aidon informaation ja valetiedon kesken...
En tiedä aktivismijatkostani nyt vielä muuta kuin sen, että ehkä alan kokoamaan rauhalliseen tahtiin analyysejä tänne blogiini somessa (Facebookissa) laittamistani ajatusaihioista, mutta voi olla tarpeen nyt muutoin aloittaa ainakin pitkä sometauko, vaikken nyt päättäisikään vielä lopullisesti irtautuvani esim. Facebookin maailmasta...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment