Saturday, December 24, 2022

Joulun 2022 tunnelmia - Osa 1

Perinteinen jouluaiheinen valokuvakavalkadi ja joulutunnelmien tervehdykseni jatkuu tässä taas tuttuun tapaan kaksiosaisena, missä tämä ensimmäinen osa käsittää eilen perjantaina 23.12.2022 illalla valokuvattuja otoksia Hämeenlinnan keskustan jouluvaloista ja -koristeista.

Tällä kertaa luontoäiti osallistui "joulukoristeluun" viimetingassa erityisen näyttävän lumikuorrutetilanteen avulla, kun ko. vuorokautena iltapäivän ja alkuillan aikana sään kylmentymisen yhteydessä satoi runsaasti uutta lunta (n. 10 - 15 cm): alkupäivällä oli vielä jopa lähes +3 astetta lämmintä ja vesisadetta, mutta sitten iltapäivällä vain parissa tunnissa satoi äärisakeana pyrynä jo suurin osa tuosta em. uuden lumen määrästä nollakelissä juurikin tarttuvana kuorrutelumena, ja alkuillalla parin asteen pakkasessa satoi sitten loput lumet.

Nämä alla olevat kuvat ovat siis otettu pian lumipyryn lakkaamisen jälkeen ja taivaan jo seljettyä lähes täysin, mikä onkin kuvissa hyvin esillä täysin mustana taivaana, kun pilviä ei ollut enää kuvaustilanteessa heijastamassa kaupunkivalaistusta.

Säätilanteista yleisemmin Suomen / Etelä-Suomen puitteissa näinä aikoina olen kirjoittanut tämän Sääennuste- ja luontoseurantaraportin päivityksessä, joten niistä ei tässä enempää.

Tällä kertaa Hämeenlinnan jouluvalaistuksessa ja -koristelussa erottuu selvästi näiden aikojen ns. energiakriisi verrattuna edellisvuosiin: viime vuoden joulukuun tilanteeseen nähden nyt esim. puuttuvat Hämeenlinnan keskustorin vieressä olevan kirkon juhlavalaistus kokonaan, ja ko. torilla ei ole viimevuotista "Hämpton"-neovalokylttiä.

Tämän lisäksi Hämeen linnalla ei ole myöskään tehty mitään juhlavalaistusesitystä, joten käytännössä kaikki jouluvalaistus keskittyy vain kaupungin ydinkeskustaan tänä vuonna.

Muutoin jouluvalaistus noudattaa edellisvuosilta tuttua kaavaa hyvin samanlaisena, joten tavallaan mitään uudistuksia ei siinä ole tullut; huomasin kuitenkin sen, että tällä kertaa keskustan torin joulukuusi on aikaisempaa muhkeampi.


Joulun 2022 tunnelmakuvia: osa 1 >>











Hämeenlinnan keskustan torilla olevaa lumista joulukuusta kuvattuna perjantaina 23.12.2022: Tuore vastasatanut lumi korostikin ko. joulukuusta erityisen hienosti tällä kertaa, ja sääennusteiden mukaan lumikuorrute säilynee ainakin Tapaninpäivään saakka moitteettomana.











Hämeenlinnan keskustan kirkon vieressä olevan metsävaahteran (Acer platanoides) lumikuorrutteista oksaa kuvattuna perjantaina 23.12.2022: keskustan puustojen lumikuorrutteet antoivat mahdollisuuden tutkia eri puulajeja pimeätilanteissa näinkin; tässä oksistossa näkyy myös hyvin ko. vuonna olleen ennätysrunsaan hedelmäsatonsa terttujäänteet.











Hämeenlinnan keskustan torin vieressä olevan puistolehmuksen (Tilia X vulgaris) lumikuorrutteista oksistoa kuvattuna perjantaina 23.12.2022: hyvin harvoin näin upeaa lumikuorrutetta on ollut näissä puissa; vieressä oleva Hallituskadun kupeen rakennus suojasi pohjoistuulelta ko. puita lumen sataessa.











Hämeenlinnan kävelykatu "Reskan" varrella olevan metsävaahteran (Acer platanoides) lumikuorrutteista oksistoa kuvattuna perjantaina 23.12.2022: tässä on hieno esimerkki siitä, miten kaupunkivalaistuksessa mukana olevat mainoskylttien yms. kohteiden valot lisäävät värejä pikantisti yön pimeydessä myös näihin lumikuorrutteisiin, ja tuloksena on ns. pastellinen unelma.











Hämeenlinnan keskustan Eteläkadun ja Tavastila-kauppakeskuksen kupeessa olevien vuorijalavien (Ulmus glabra) lumikuorrutteisia latvuksia kuvattuna perjantaina 23.12.2022: myös erilaiset katuvalaistukset eri väreineen loivat tässä lumikuorrutetilanteessa hauskoja värinäytelmiä.











Hämeenlinnan keskustan kirkon seinustalla kasvavaa koristeomenapuuta (Malus cv.) kuvattuna perjantaina 23.12.2022: tätä puuta olen esitellyt monena vuonna aikaisemminkin tämän jouluaiheen piirissä, mutta tällä kertaa luontoäidin luoma lumikuorrutus korvasi ko. kirkon juhlavalaistuksen puutetta kivasti.











Hämeenlinnan kävelykatu "Reskan" varrella olevan abstraktin kivipatsaan / taideteoksen lumikuorrutteisuutta kuvattuna perjantaina 23.12.2022: vastasataneen lumen valuminen loi ko. teoksessa esille mystisen "olennon"; onko "hän" se joulunhenki, vai joku muu?...











Hämeenlinnan keskustan torin vierellä olevaa paviljonkia lumikuorrutteisten puistolehmusten (Tilia X vulgaris) katveessa kuvattuna perjantaina 23.12.2022: tässä on laajemmassa maisemassa esillä yllä esitellyn puistolehmuksen lumikuorrutetilannetta koko puustonsa voimin.











Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran kulmauksessa olevaa ikivanhaa metsävaahteraa (Acer platanoides) jouluvaloissaan ja lumikuorrutteissaan kuvattuna perjantaina 23.12.2022: nämäkin kaikki puut tulivat sopivasti tuulen suojaisessa tilanteessa erityisen kuorruttuneiksi, joten se myös korvasi tuon vanhan vaahteran jo aika vajaaksi käynyttä jouluvalaistusta.











Hämeenlinnan keskustan torin joulukuusta yleisnäkymässä kuvattuna perjantaina 23.12.2022: tässä vaiheessa toria ei oltu vielä ehditty aurata vastasataneesta lumesta, joten nuo kinttupolut havainnollistavat sataneen lumen määrää hyvin. Kuvan yläreunassa pilkistää lumikuorruttuneen puistolehmuksen (Tilia X vulgaris) oksia.

No comments: