Sunday, March 26, 2023

Eduskuntavaalit 2023 - Kooste länsimaiden ja Suomen yhteiskunnallispoliittisesta rappiotilasta osana vaaleja ja virallisen vallan kataluutta

Seuraavaksi kertaan muutamien havainnollistuksien kera viime aikojen yhteiskunnallispoliittista tilannetta Suomessa(kin) ja sen kautta osaltaan kaikkialla länsimaissa, kun täällä Suomessa ollaan valmistautumassa pian koittaviin eduskuntavaaleihin (ne koittavat ensi sunnuntaina 2.4.2023).

Tämän koosteen tarkoitus onkin havainnollistaa yhtäältä sitä, minkälainen on varsinainen virallisen vallan sensuroima todellisuus länsirappion eskalaatiossa - jokainen pystyy itse valtamedian tietoja ja tässä esiteltyjä asioita keskenään vertaamalla havaitsemaan ko. tilanteen. 

Toisaalta näyttää sen kautta juuri sitäkin, minkälaisella häikäilemättömän sensuurin, kaasuvalottamisen, valehtelun, vääristämisen ja harhauttamisen metodivyyhdillä Suomenkin virallinen valta pyrkii tätä varsinaista tietoa länsirappion luonteesta ja sisällöstä piilottamaan, ulkoistuksilla projisoimaan "pois" ja ennen kaikkea iskostamaan tilalle WEF (World Economic Forum) -yhteensopivaa propagandaa ja agendajunttausta "uuteen normaaliin" ja "neljänteen teolliseen vallankumoukseen".

Tämän koosteen lisäksi ehdin tekemään vain yhden toisen yhteiskunnallispoliittisen kirjoituksen ennen ko. eduskuntavaalejamme, joka on siis luvattu jatko-osa tälle vaaliaiheiselle kirjoitukselleni: Eduskuntavaalit 2023 sekä WEF-sidonnaisesta oligarkiasta ja fasismista poispääsyn mahdollisuuksista vaalien piirissä: analyysiä Jari Halosen "vanhat eduskuntapuolueet" -luonnehdinnan avulla... .

Tuo jatko-osa käsittelee siis eduskunnan ulkopuolisten uusien puolueiden sisältöjä vaaleja varten, jotta siitä olisi hyötyä tarkastella niiden relevanttiutta haastaa nykyisiä eduskuntapuolueita ja siten toivon mukaan saattaa siitä alkuun jonkinlaista muutosta pois WEF-, NWO- ja globalismisidonnaisesta fasismista...

Näillä näkymin ehdin tekemään tämän jatko-osan kuitenkin vasta hyvin viime tingassa ensi pe-la paikkeilla, koska luontoäiti on tekemässä minulle ehkä isojakin ongelmia ensi viikon 13 alkupuolella meneillään olevaan vuodenkierron valokuvausprojektiini!

Nimittäin edelleen sääennustemalleissa on esillä Etelä-Suomeen ja siten ko. projektini piirissä sekä Espooseen että Hämeenlinnaan ajankohtaan nähden poikkeuksellisen isoja määriä runsaita lumipyryjä! - tästä siis aiheutuu kuvienottopaikoille todennäköisesti monin paikoin hankalia lumikinos- ja aurausvallitilanteita, ja siten energiaani menee niiden kanssa pärjäämiseen tavanomaista paljon enemmän ensi viikon valokuvaussessioissa...

Näistä sää- ja luontoasioista teen vielä tänään sunnuntaina tarkemman analyysin kirjoitussarjani "Sääennuste- ja luontoseurantaraportti" puitteissa...

Eipä sitten muuta kuin katsotaan alla koosteessa, miten hullua ja surullista on länsimaiden ja Suomen yhteiskunnallispoliittinen sisältö tällä erää! >>


Laitan koosteen alle kattavina tietoina 8 eri aihepiirissä:

1. Nord Stream putkien räjäytys syyskuussa 2022: Kun äskettäin paljastui virallisen vallan agendan kannalta liian selvästi se, että ko. räjäytyksen takana ei ollut ensinkään Venäjä suuresta syyllistämishuudosta huolimatta, vaan länsimaiden ko. WEF- ja NWO-agendaa tukeva oma sylttytehdas Yhdysvaltojen / NATO:n johdolla, niin tämä tuotti tämän kevään alkuun taas yhden häikäilemättömän silmänkääntötempun länsivalloilta oman roolinsa sumentamiseksi "tavallaan pois" itseään vähäpätöisemmälle ja siten muka "merkityksettömälle" sijais- ja syntipukkitaholle.

Nimittäin peitetarinaksi ko. räjäytystyön tekijöiden katsannossa länsivallat keksivät muka todennäköiseksi tekijäksi "ukrainalaismielisen tahon", joka on täten mitä ilmeisemmin myös "sopivan" hämärä ja summittainen luonnehdinta tässä kaasuvalottamisen tarkoituksessa.

Juttua "konkretisoimaan" länsivallat virallisen mediansa kera keksivät myös tuon höysteeksi jopa käytännön skenaarion paikalle rahdatun veneen kera sukeltajineen, vaikka tarinassa ilmeni jo ko. veneenkin osalta totaalinen epäuskottavuus - nimittäin "satojen kilojen" käytetty räjähdemäärä ei missään tapauksessa olisi ollut mahdollista niin pienellä esitetyllä veneellä kuljettaa paikalle.

Tämäkään ei silti ole haitannut fanaattisimpia russofobeja yhtään, ja eikä sekään miten aikaisemmin heti ko. räjäytyksen tapahduttua he muitta mutkitta syyttivät räjäytyksestä Venäjää ja Putinia keksien siitä itse ja valtamedian kerakin mitä harhaisempia salaliittoteorioita, miksi juuri Venäjä on "aina syyllinen" vastoin kaikkia muita tietoja.

2. Suomen NATO-jäsenyys: Suomi (ja Ruotsi) ovat olleet viime vuoden keväästä saakka Turkin ja Unkarin ns. ansassa NATO-jäseneksi hyväksymisen prosessissa, kun Turkki ja Unkari eivät ole ratifioineet näitä jäsenyyksiä viimeisten maiden joukossa, ja edelleen on epäselvää sen kohtalo ajallisesti ja muutenkin...

Tämä pitkittynyt ratifiointiprosessi on paljastanut nimen omaan Suomen virallisen vallan ja osaltaan myös väestön piirissä muutenkin olevien russofobien pakkomielteisen ja hätäisen NATO:n jäseneksi hamuamisen tragikoomisuuden.

Käytännössä siis se paljastaa sen, miten nämä maamme tahot ovat sokeasti ja vaihtoehdottomasti sekä pohjanaan historiallisten traumasisältöjensä ja virallisen vallan osalta globalistieliitin agendavyyhtinsä vankeina kuvittelemassa vain ulkopuolista isäntää ja määrääjää "turvallisuuden tunteen" luomiseksi yhteiskuntaan ja omiin mieliinsä, koska se tyynnyttää (ei silti yhtään korjaa tai poista!...) aktivoituneiden traumakasojensa pelko- ja ahdistusmielteitä harhaisina sijaistoimintamuotoina.

Sellainen pakkomielle ja hätäisyys on ilmennyt mm. virallisen vallan medioissa ja hallituksen poliitikkojen puheissa todella tragikoomisesti kerta toisensa jälkeen jo melkein vuoden ajan heti siitä lähtien, kun Suomi jätti hakemuksensa NATO-jäseneksi NATO-maiden ratifiointeja varten, ja kun Suomi allekirjoitti siinä katsannossa Turkin kanssa naurettavan huonon ja epäselvän sopimuksen ratifiointia varten.

Olemme nähneet ja kuulleet maamme puheissa siksi mm. sellaista, "ettemme koskaan enää saa olla yksin" (Eikö maan kannattaisi pyrkiä enemmän omaan voimaansa itsenäisenä ja valistuneena valtiona kuin luottaa yksioikoisesti jo erittäin valtavaan määrään sotarikoksia tehneeseen organisaatioon!?...), ja että "NATO-jäsenyys on tietenkin varma" ja se toteutuu jo "muutaman päivän" / "muutaman viikon" / "muutaman kuukauden" sisällä - ja aina toteutuminen on kuitenkin siirtynyt ja siirtynyt "ihan heti ja varmasti tapahtuvasta" päätöksestä huolimatta jatkuvasti...

Usein tästä viivytyksestä tuleekin sellainen mielle, missä Turkki ja Unkari tavallaan pitäisivätkin Suomea (ja Ruotsia) pilkkanaan ja härnäisivät kiusallaan "melkein toteutumassa" olevalla NATO-jäsenyydellä, joka kuitenkin kerta toisensa jälkeen siirtyy ja siirtyy "tarjolla olon ja pois vetäytymisen" edestakaisella nykimisellä, johon Suomi reagoi nähtävillä tavoilla pakkomielteisesti ja reaktiivisesti kuin mielihyväriippuvainen pikkulapsi, jolle härnäävästi tarjotaan muttei koskaan anneta "maailman ihaninta jätski- tai karkkiannosta".

Tavallaan tämä "härnääminen" onkin Suomelle ihan itse itselleen aiheuttamansa tilan takia ihan "oikein" sattuva kohtalo, koska Suomen virallinen valta on tavallaan kuin narsistisen ja psykopaattisen "aviopuolison" mielivallan vankina oleva läheisriippuvainen traumakasa, jolla ei ole omaa tahtoa ja omia näkemyksiä, vaan se on riippuvainen vain ulkopuoleltaan ko. narsistisesta ja psykopaattisesta lähteestä tulevasta ohjaamisesta totaalisesti.

Tässä täten kiteytyy se, miten toivottomasti maamme virallinen valta on jo alistettu edelleen ja pahentuvasti WEF-, NWO- ja globalismisidonnaiseen agendajunttaukseen ilman kyseenalaistusta >> Ns. orjakansan traaginen kohtalo, joka on ollut hirveä osamme tuhatvuotisesti Ruotsinvallan ajoilta saakka!...

3. IPCC:n ilmastoraportti: taas kerran tämän kevään aluksi tämä ns. "kansainvälinen ilmastopaneeli" keksi tehdä välitilanneraportin "ilmaston tilasta", jossa se jaksaa kerta toisensa jälkeen mantramaisesti toistaa edelleen samalla pakkomielteen ja harhaisuuden vyyhdillä ilmastoalarmistista taikauskoaan, ja sen murheenkryyninä käytettyä hiilidioksidipelkoista vainoharhaansa.

Ketään siinä piirissä ei häiritse se, että heidän vaatimansa "ilmastotoimet globaalin lämpötilan laskemiseksi tietyillä asteilla tiettyyn hetkeen mennessä" ovat samanlaista epäkäytännöllistä ja sairasta mielikuvitusta vaativaa hihhulointia kuin on joissakin muissa uskonlahkoissa toitotettava "Jeesuksen uusi tuleminen tuomiopäivään mennessä" - mitään sosiaalista ja psyykkistä eroa metodillisesti näiden kahden lahkosisällön välillä ei ole nähtävissä, mutta toisesta on jo tullut valtavirtauskonto...

Sepä juuri siksikin, koska ilmaston ja sään käyttäytymistä todella opiskelleet (minä mukaan lukien) tietävät sen, ettei tämän alarmismin käyttövoimana olevasta hiilidioksidista ole sellaiseen rooliin ilmastonsäätelijänä ja ilmastovaarana kuin siitä on tässä alarmismissa vakavan virheellisesti uskoteltu.

Premissit hiilidioksidin luonteesta ja käyttäytymisestä ilmastossamme ovat täten jo pohjimmiltaankin radikaalisti vääriä, ja se luo siksi viralliseen ilmastotieteeseen paljon näennäiseksaktia asiakäsittelyä, joka on siis valetiedettä vaikka sitä tehtäisiin kuinka tahansa suurilla ja tarkoilla ponnistuksilla, resursseilla, menetelmillä ja tahtotiloilla.

Siihen kuuluva "maailmanparantaminen" ei siksi muutu petoksesta "maailman tärkeimmäksi asiaksi", vaikka sitä kuorrutettaisiin kuinka tahansa paljon noilla siihen uskotelluilla rooleilla ja tarpeilla.

Mutta vakavana ajatusvirheenä sellainen sisältö tarjoaa silti käyttövoimansa uhriutumisasenteisiin kiinnittyneelle ja ulkoisista uhkista toimintadraivinsa perustan ammentavalle kulttiajattelulle, ja siten mitä moninaisimmille nykyajan ryhmille, joiden agendoiksi on suggestoitu ja peloteltu tämä alarmismi ja siihen kuuluvan ns. pelastusmission sisältö.

4. Tammikuun 6. päivän "kongressivaltaus" Yhdysvalloissa vuonna 2020: Tucker Carlsonin äskettäisen tv-ohjelman esille tuomat valvontavideot Yhdysvaltain kongressin rakennuksesta ko. päivän "valtauksen" ajalta paljastivat viimein vedenpitävästi sen, miten yhtäältä ko. valtaus oli paikalla olleiden viranomaisten osaltaan organisoimaa ja järjestämää, ja kuinka toisaalta virallisen vallan väittämiä väärinkäytöksiä ja rikoksia ko. valtauksen aikana valtaajien toimesta ei oikeasti tapahtunutkaan.

Siksi tämä(kin) paljastus kertoo myös Yhdysvaltain virallisen vallan sekä myös puolueiden katsannoissa etenkin demokraattien eli paikallisen ns. valevasemmiston agendoista ja ajattelutavoista paljon oleellista!

Siinä havaitaan mm. se, miten virallisen vallan sisältöön ennalta ja suunniteltuna kirjoitetut toimintamallit, syyllistämisagendat yms. elävät jopa monilta osin täydellisessä ristiriidassa reaalitodellisuuden kanssa, mutta se ei silti häiritse yhtään ko. toimintamalleja ohjeenaan pitäviä sekä politiikan huipulla että väestöjen (vale)aktivistien piireissä.

Päin vastoin on havaittavissa tässäkin jopa sellaista, että reaalitodellisuuden kanssa ristiriidassa ja jopa radikaalissa valheessa olevista toimintatavoista ja ajatuksista jopa nautitaan, ja niitä käytetään juuri niin ärhäkkään psykopaattisesti, narsistisesti, opportunistisesti ja kaasuvalottavasti kuin voidaan kuvitella romahdustilassa olevan iltaruskon sivilisaation piirissä olevan oikeastikin tilanne, ja mitä se onkin!

Sitä korostaa myös entisestään se, mikä alun perin oli tuon "valtauksen" syy ja käynnistävä voima, ja se ei ollut virallisen median väittämä "Donald Trumpin suorittama usuttaminen moiseen ilman syytä"! - syynä oli vuoden 2019 marraskuussa ko. maan presidentinvaaleissa tapahtuneet ilmiselvät vaalivilppipetokset demokraattien Joe Bidenin hyväksi, josta etenkin siis vaaleissa toisena osapuolena olleen Donald Trumpin kannattajat suuttuivat.

Virallisen vallan taholta siis suoritettiin vaalivilpin lisäksi myös edellä kuvattu toisen väestöpuolen demonisointi, heidän havaintojensa mitätöinti ja vähättely sekä loppu viimeksi kaasuvalottamisen kera ("valtaukseen" ei muka ollut mitään hyvää syytä) heidän kontolleen pahuuden projisointi Bidenin puolelta käsin - voiko olla mitään katalampaa virallista asennetta väestöstä jopa n. puolta kohtaan?!...

Valitettavasti tämä kertoo samaa kieltänsä myös suuresta osasta Suomenkin virallista valtaa ja ns. valevasemmistoa, joka onkin kenties kaikkien aikojen suurin yksittäinen poliittinen huijaus ihmiskunnan koko historiassa, ja etenkin siis länsimaissa: saada siihen kuuluvat kuvittelemaan "maailmanparantamista aitovasemmistolaisuutena", vaikka ko. ryhmä on WEF-sidonnaisen fasismin keskeisimpiä joukkovoimia toteuttaa moista "uutta maailmanjärjestystä".

5. Pankki- ja rahatalousjärjestelmän konkurssi: Vuosien 2007-2009 finanssikriisi "ratkaistiin" silloin tavalla, joka ei missään vaiheessa poistanut ko. kriisin premissinä olevia rahatalouden ongelmia ja vikoja, ja sen sijaan rahatalouden ko. ongelmat vain ns. siirrettiin "pois" yhä uusiin velka- ja johdannaiskupliin sekä inflaatiota jatkuvasti pahentaviin rahanluontimissioihin, ja premissinä olevat viat jäivät edelleen käytäntöjen pohjiksi ilman virallista kyseenalaistusta.

Niinpä viimeaikoina tapahtunut Silicon Valley Bankin konkurssiromahdus on vain yksi viimeisimmistä manifestaatioista tästä koko systeemin huonoudesta ja moraalittomuudesta - eikä se takuulla jää viimeiseksi, mutta tämänlainen systeemi toisaalta on luonut globalistieliitille ns. käyttökelpoisen keinon hallita moisella rahatalousjärjestelmällä valtioita, ja itse asiassa kaikkea, kuten WEF-sidonnaiseen ja teknokratiasisältöiseen totalitarismiin kuuluukin. 

Samalla se on ollut jo parisen vuosikymmentä moisessa tilassaan suorastaan ehtymätön lähde ja moottori tyydyttää kaikenlaisia narsistisia, opportunistisia ja psykopaattisia tarpeita yhdelle sun toiselle ko. systeemin pelaajalle ja manipulaattorille - George Soros on heistä ehkä kuuluisin...

Siksi moisen annetaan jatkua edelleen äärettömän suurista riskeistään ja moraalittomuudestaan huolimatta virallisen vallan siunaamana ja taustallaan vaikuttavien isäntiensä tietenkin pakottamana, vaikka mm. LaRouche-liike on osannut jo vuosikymmenien ajan tähdentää parempaa systeemiä sellaisen tilalle!...

Koko ajan on vaaranpaikkana se, että moinen systeemi lopulta romahtaa omaan mahdottomuuteensa kokonaan, ja siitä huolimatta virallinen valta tuotakin em. pankkiromahdusta vähätellen tyytyy vain toteamaan yhä "kaiken olevan kunnossa", niin kuin aina ennenkin -- Mutta kuinka kauan "kaikki" pystyy enää olemaan "kunnossa" oikeasti ja käytännössä, kun moinen systeemi koko ajan luo puitteita yhä hurjemmille kaikkivoipaisuusharhoille rahatalouden toimintojen kautta ja reaalitalouden alistamiseksi ja turmioksi?!...

6. Hollannin äskettäinen vaalitulos: Tässä maassa tapahtui äskettäin ennen näkemätön vaalitulos "provinsiaalisissa vaaleissa"! - sikäläiset maanviljelijät ovat joutuneet viime vuosina erityisen kovan alasajon ja kontrollin kohteeksi aikaisempien hallitustensa toimesta, koska sikäläistä maataloutta on yritetty ajaa kuin käärmettä pyssyyn ko. WEF-sidonnaiseen ja ilmastoalarmistiseen agendaan "yhteensopivaksi".

Tämän myötä sikäläisten maanviljelijöiden piirissä on noussut ennen näkemättömän laaja ja voimakas vastareaktio moiselle, joka yhtäältä vastustaa näitä heitä kohtaan nähtyjä toimia päättäväisesti ja toisekseen on alkanut näkemään laajemminkin tällaisten WEF-hallitusten kataluutta ja pahuutta ylipäätään.

Niinpä heidän perustamansa uusi poliittinen puolue pääsi ennen näkemättömään ja huikean valtavaan vaalivoittoon Hollannissa, ja siten suurella edustajavyöryllä virallisen vallan piiriin! - tässä havainnollistus sittenkin siitä, että vaaleissakin voi päästä muuttamaan tilanteita yllättävästikin!...

Ja kuinka ollakaan! - virallinen valta on juurikin äärityypillisesti kääntänyt tuon puolueen luonteen ylösalaisin "äärioikeistoksi" ja "populistiseksi uhaksi" - alkaa olla todella väsynyttä ja tragikoomista tämä lännen virallisen vallan tekemä itku- ja mustamaalaamismissiokin.

Lännen ja Suomenkin virallinen media on ollut hyvin vähäpuheinen tästä Hollannin vaalitilanteesta, ja mitä ilmeisimmin tuollaisesta radikaalista muutoksesta WEF-sidonnaista fasismia vastaan halutaan pysyä mahdollisimman ääneti, ettei mm. juuri täällä Suomessa(kaan) viikon päästä käsillä olevissa eduskuntavaaleissamme siitä saisi eduskunnan ulkopuoliset ja myös WEF-sidonnaisesta fasismivaarasta perillä olevat uudet puolueen "ideoita" ja "vastavoiman" nousua - Mutta syytä olisi ja Hollanti on tässä meille WEF-fasismin vastustajille hieno esimerkki!...

7. Ukrainan sota: WEF-sidonnaisessa fasismissaan ja siten geopolitiikankin pakkomielteissään oleville globalistipiireille on selvää se, ettei mitkään keinot ole kaihdettuja heidän kaavailemalleen Uudelle maailmanjärjestykselle myös tässä katsannossa.

Erityisen selvästi tämä näkyy heidän itsensä aikaan saamassaan Ukrainan sodassa, ja oli Venäjän Vladimir Putin osa koko kulissien takaista peliä tässä tietoisesti tai ei, niin se ei muuta tuota agendasisältöä miksikään muuksi.

Selvää kieltä tästä nimittäin puhuu se, etteivät länsivallat suostu pakkomielteisesti mihinkään liennyttävään ratkaisuun saati sotaa lopettavaan rauhan mahdollisuuteen, vaan aina juuri heidän taholtaan promotoidaan vain eskalaatiota ja yksisilmäisen vaihtoehdotonta vaatimuslistaa ilman poikkeuksia - Suomen virallinen valta ja siten Sanna Marinin näihin vaaleihin lopettava hallitus on ollut täysin kritiikittä ja täysillä mukana.

Sellainen käy päivä päivältä yhä vaarallisemmaksi koko planeettaa ajatellen, koska esim. viime päiviltä viimeisin eskalaatiokierteen merkki on ollut mm. sellainenkin, että Britannia on päättänyt lähettää Ukrainan sotajoukoille köyhdytettyä uraania sisältäviä ammuksia, ja Venäjän Putin on vastannut siihen tekevänsä sitten samoin omien joukkojensa taholta!...

Äärimmäisen valitettavaa tässäkin kaikessa on se, että fanaattisimmille russofobeille ja traumahistorian taakkojen alle nujertuneille ja sokeutuneille väestönosille mm. juuri Suomessa on aivan turhaa selittää näihin kuuluvaa varsinaista WEF-sidonnaista geopolitiikan sisältöä, koska näiden tahoilta tulee ainoastaan vain kaikkea Venäjän ja Putinin syyksi laittavaa aggressiivista ulkoistus- ja sijaistoimintavihaa.

Siinä kaikki sota- ja vihaeskalaatio länsivaltojen virallisilta tahoilta jopa (vale)vasemmistoa myöten on muka vain totaalisesti ihailtavaa ja tarpeellista toimintaa ilman puhettakaan rauhan mahdollisuudesta ja roolista! - tässäkin osaltaan vaikuttaa se kuuluisa joukkopsykoosi sosiaalisena ja psyykkisenä ajatusmallina...

8. Vladimir Putinin sotarikoksista syytteeseen laittaminen Haagissa: Tämä äskettäinen ilmoitus on eräs versio länsivaltojen ja ko. piireissä traumahistorian ja russofobian aivopesemillä suorittaa projektiivista syyllisyyden ja pahuuden siirtoa ulkoistettuun ja karikatyrisoituun syntipukkiin - Kas, Vladimir Putiniin.

Tässä tapauksessa projektio on suoritettu niin, että Putinia syyllistävän sotarikoksen keskeiseksi aiheeksi on otettu "lapsien pakkosiirrot Ukrainasta Venäjälle", ja joka mitä ilmeisimmin on lähes ainoa käytännössä ikään kuin "todistettavissa oleva" toimenpide, kun muista "sotarikoksista" ilmeisesti ei löydy riittävän kattavaa tai uskottavaa näyttöä, kun sotarikoksiin on osallistunut niin hanakasti myös ja erityisesti Ukrainan joukot, ja Azov- ym. natsiryhmänsä (sisältää mm. aitoja Hitlerin ja natsi-Saksan ideoiden kannattajia) mukaan lukien.

Ei siis ole enää siinä sekamelskassa riittävän helposti osoitettavissa sitä, mitkä rikokset kuuluvat kullekin osapuolelle, kun silloin ei voida länsivaltojen taholta syyttää "riittävän" selkeästi agendansa mukaan pelkästään vain Venäjää ja venäläisiä - toki siitäkin huolimatta, vaikka aina sodassa kummatkin osapuolet raaistuvat myös rikoksiin!...

Niinpä tämä "lapsien pakkosiirto" on jäänyt länsivaltojen "sotarikosoikeudenkäynnin" ainoaksi hataraksi saaliiksi, mutta siinäkin piilee siis käänteisen petoksen sisältö tuohon projektioon liitettävänä sisältönä seuraavasti: 

Nimittäin Venäjän ja Putinin näkökulmasta ko. "lapsien siirron" sisältö on tarkoittanut puolestaan sitä, miten juurikin jo vuodesta 2014 alkaen Ukrainan hallinnon taholta Donbassin alueen siviilikohteita vastaan tehdyt terrori- ja sotatoimet ovat olleet Venäjän hallinnolle syy siirtää sieltä alueelta juurikin venäläisten kansalaisten lapsia turvaan Venäjälle - länsivallat ovat tietenkin kääntäneet ko. "sotarikossyytettään" varten asian ylösalaisin niin, että kyseessä ovat muka "ukrainalaiset lapset", joita Venäjä "pakottaa poistumaan kotimaastaan vastoin tahtoaan".

Suomeen liittyen tämä projektiosisältö näyttää parhaillaan jopa tragikoomiselta hulluudelta, koska viime sotiemme aikana 1930- ja 1940-lukujen vaihteen tienoilla täällä Suomessa tehtiin samanlaista "lapsien siirtoa", siis laittamista turvaan pois sodan keskeltä: kaikkihan muistavat sotavuosiemme "sotalapset", joita sijoitettiin sota-ajaksi paljon Ruotsiin: esim. oman äitini veli oli yksi heistä.

Nyt sen sijaan Suomi reagoi tähän "lapsien siirtoa" sisältävään ns. sotarikossyytteeseen Putinia vastaan aivan ylösalaisin, josta kuultiin mm. juuri Sanna Marinin äskettäisessä vaalikampanjassa huutoa häneltä tyyliin "Jo oli aikakin!".

Eli länsivallat ovat kääntäneet tuonkin agenda- ja projektiokäyttäytymisessään ylösalaisin, jota kannattaa todella miettiä siltä kannalta täällä lännessä, koska täällä asioiden ylösalaisin kääntäminen on ollut kaikessa muussakin politiikassa yksi erityinen kaasuvalottamisen ja aivopesun metodi kokonaisvaltaisessa ja WEF-yhteensopivassa agendajunttauksessaan jo monia vuosia!

--- Näin saatiin koostettua jo melko hyvää listaa länsirappion hurjasta luonteesta tällä hetkellä näiden eduskuntavaaliemme aikaan! - mutta silti tämäkin kooste on vasta osittainen sellainen kaikesta katalasta ja kauheasta nyt menossa olevasta...

Silti! >> Varmasti on jo virallisissa vaalikeskusteluissa ja vanhojen eduskuntapuolueiden vaalikampanjoissa käynyt selväksi se, että näiden kaikkien mainittujen asioiden tiimoilta ei heidän piireissään olla käyty aitoa, rehellistä eikä oleellista keskustelua / analyysiä - pikemminkin näiden seikkojen piirteitä ja sisältöjä on myös tarkoituksella piilotettu ja jätetty käsittelemättä osana tahallista kollektiivista käsitysten ohjausta ja väestöjen sokeaksi tyhmentämistä.

Siksi onkin erityisen tärkeää NYT, että eduskunnan ulkopuolisista uusista puolueista pääsisi eduskuntaan valituiksi ennen kaikkea heitä, jotka tunnistavat näitä lueteltuja ongelmia, kataluuksia ja muita aivopesun taktiikoita parhaiten! - tätä aspektia uusista eduskunnan ulkopuolisista puolueista pohdinkin sitten lisää siinä seuraavassa yhteiskunnallispoliittisessa kirjoituksessani juuri ennen ensi sunnuntain vaalipäivää!...

No comments: