Tänään inspiroiduin Facebookissa tästä Anna Erikssonin hienosta kirjoituksesta liittyen kirjailija Miki Liukkosen kuolemaan, ja sen mukaisesti kirjoitin siihen liittyvää omaa pohdintaani Fb-seinälleni: teen siitä tähän alle myös oman blogipostaukseni, joka toimii tavallaan alustuksena siihen mainostamaani valituskirjoitukseeni, josta olen maininnut mm. tässä viimekertaisessa blogikirjoituksessani "Yhteiskunnallis-poliittista materiaalia Fb-julkaisuistani 24.6. - 11.7.2023 väliseltä ajalta - someaktiviteettini luonteen ja jatkokohtalon pohdintaa sekä analyysiä demokratian historiallisesta luonteesta".
Seuraavaksi pidemmittä alustuksitta alla tuo tämän päiväinen Fb-julkaisuni:
Anna Eriksson: "Suomi rakastaa sotilaita, ei runoilijoita.".
Tämä on yksi osuvimmista ja syvimmin perillä olevista kirjoituksista, mikä on vastaani tullut kuvattaessa Suomen kulttuurillista ja henkistä tilaa! - ja tuo lainattu lause kiteyttää niin paljon oleellista aikamme rappiosta ja Suomen ahdasmielisestä tilasta...
Itse en ole vain vielä onnistunut kaikkea sitä pukemaan sanoiksi (asiaa on mm. niin paljon...): tai itse asiassa olen kyllä jo kirjoitellut blogiini luonnoksena aika pitkän pätkän sellaistakin turhautumiseni ja kritiikkini syyvyyhtiä, millaista minun on pitänyt jo koko kesän ajan tehdä sinä mainostamanani pitkänä valituskirjoituksena, mutta minkälaisena sen sitten lopulta julkaisisi, vai pitäisikö se jakaa useampaan kirjoitukseen...
Joka tapauksessa tämä Annan kirjoituskin avaa myös sitä, miten itsekin voin huonosti tässä sairaassa ja monella tavalla historiallisesti kieroon jääneessä ja nykyään lisää kieroon kasvaneessa yhteiskunnassa.
Suomi sekä virallisena että kansallisena kokonaisuutena on edelleen monessa katsannossa juurikin se "Junttila", minkälaiseksi se on lyöty useasatavuotisen Ruotsin vallan aikana, ja josta Suomi ei ole kansana toipunut vieläkään, ja mistä yhtenä manifestaationa monista ilmenevät nuo Annan esille tuomat taiteilijuuden, nerouden ja runouden alistetut, vähätellyt ja mustamaalatut aspektit.
Muutenkin kaikki alammais- tai orjakansan kierot ja sairaat roolitukset ihmisille, historialliset traumavaikutukset yms. vallitsevat Suomessa edelleen hyvin vakavalla tavalla suorastaan yleisesti, vaikka näennäinen edistys pinnalta katsoen on näkynyt esim. viime sotien jälkeisenä aikana maamme tietyissä rakenteissa ja paikoissa.
Se edistys on ollut kuitenkin nimenomaan tällaiselle "junttikansalle" tyypillisesti hyvin kapeakatseista ja keskittynyt säntillisen yksitotisesti lähinnä vain muutamiin asioihin ja ominaisuuksiin, kuten "sotilaiden" lisäksi mm. urheilijoihin, IT-guruihin, poliitikkoihin, viihdetähtiin sekä virallisessa maailmassa vain tiettyjä globalistisia ja nykyään woke-ideologiankin mukaisia intressejä edesauttaviin "asiantuntijoihin".
Näistä historiallisista alammais- ja orjakansan juurisyistähän mm. Seppo Oikkonen blogissaan "Alkon kassalla" on jo vuosikausien ajan tuottanut hyvää analyysiä, ja tähän kyseiseen Annankin esille tuomaan ilmiövyyhtiin liittyen lainaan Sepon äskettäisestä kirjoituksesta "Taistolaiset ja väestönvaihto" tämän seuraavan kohdan, joka havainnollistaa ja selittää osaltaan noita taiteilijuusasioita erittäin hyvin ja syvällisenä taustoituksena >>
Seppo Oikkonen: "Suomalainen kansa nousi suunnilleen sadassa vuodessa kivikautisista savupirteistä yhdeksi maailman esimerkillisimmistä hyvinvointivaltioista – mutta on sanomattakin selvää, ettei meillä kielellis-kulttuurisena kansallisvaltiona voi olla mitään sellaisia sivistyksen institutionaalisia perinteitä, jotka tuossa ajassa olisivat muovanneet meistä kulttuurikansan. Kaikkien historiallisesti alistettujen kansojen tapaan omaamme erityisen herkkyyden jakautua kaikissa kysymyksissä kahtia, olemme alistamis- ja alamaismentaliteetin läpitunkemia, kampitamme ja kiusaamme toisiamme euroopanennätysmäärin, ja kansantautinamme on edelleenkin masennus. Syvä masennus on tyypillisesti vaivannut niitäkin, jotka kaikista kampitusyrityksistä huolimatta ovat onnistuneet nostamaan päänsä yhteiskuntamme yhdenmukaisuuden normipaineen pinnan yläpuolelle. Vietämme tänään ja aina Eino Leinon päivää.
Myös niin sanotut suomalaiset hyveet – lainkuuliaisuus ja lojaalisuus, ahkeruus ja rehellisyys, työ-, mies- ja sotakuntoisuus, kova halu nousta oppisivistystä hankkimalla paremman väen piiriin – ovat alistetuille kansoille tyypillisiä asenteita, jotka kansan historiassa ovat olleet keinoja osoittaa oma tarpeellisuus hallitsevalle herrakansalle.
Suomen katajainen kansa on kasvatettu Hurrin ja Herran nuhteessa, ja kolmesta kovasta yhtenäiskulttuuri-instituutiostamme – ne ovat kuin valtioita valtiossa – kirkosta, koulusta ja kasarmista tuo koulu on tainnut olla se, joka luonnostaan on mustasukkaisimmin varjellut tämän alistetun kansan mustavalkoista kulttuuriperinnettä. – Ja se onkin varjeltu niin ettei varsinasta ajattelun vapautumista ole toistaiseksi koskaan tapahtunut. Edes pakkoruotsista emme vielä ole päässeet irti.".
Itse lisään yhteiskunnallisessa katsannossa tuohon Annan "Suomi rakastaa sotilaita, ei runoilijoita." -toteamukseen vielä seuraavia asioita viitaten tuohon maamme näennäiseen edistykseen:
Suomen "kulttuurillinen edistys" on ollut ennen kaikkea teknologista, virallista ja rahataloudellista sekä suorittamisen ja muodon korostamista sisältöjen kustannuksella, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, miten juuri sivistyksen henkiset, sosiaaliset, taiteelliset ja kulttuurin ytimen katsannossa kansalliset aspektit ovat jääneet noiden keskeisimmin käytettyjen globalismi- ja talous"arvojen" jalkoihin koko ajan aivan liikaa.
Samalla valesivistykselliset ja monin tavoin vääristyneet länsimaiden ismi- ja aateaallot ovat pyyhkineet maamme yli tuhoa aiheuttaen viime vuosikymmeninä yhä pahemmin mm. ns. woke-ideologian, ilmastoalarmismin, monikultturismin yms. ylikansallisten huijausvyyhtien muodoissa.
Niinpä lisäksi "kulttuurillinen edistys" on Suomessa tarkoittanut katalasti sitäkin, miten varsinaisen sivistyksen sijaan olemme hullaantuneet narsistisesti yhä enemmän ulkoisten vaikutelmien haalimisen pakkomiellettä eskaloivista ominaisuuksista ja kohteista: pinnallinen viihde, porno / yliseksuaalisuus ja ahneet itsensä pönkittämisen mielteet ja keinot ovat ottaneet yhä määräävämpiä otteita ihmisistä.
Ei siksi ole mikään ihme, miten Suomi rakastaa noiden sotilaiden lisäksi nykyään juuri pinnallisia ja rappiollisia viihdetähtiä räppäreineen kaikkineen, jolloin mm. "nerokkaat kirjailijat" saati muutkaan varsinaisesti sivistyneet, taiteelliset, positiivisesti uutta humaania maailmaa luovat ja syvällistä näkemystä erilaisista asioista omaavat ihmiset eivät voi kunnolla menestyä tässä maassa, ja ilmeisesti he ovat tulevaisuudessa yhä ahtaammalla ja yhä epäarvostettavampia...
Monin osin he ovat nytkin suorastaan alistamisen, vähättelyn ja vääristelyn ikeessä, ja syvällisessä katsannossa heitä ei edes ymmärretä; niinpä oikeastaan suurin osa väestöstä siksikin sivuuttaa heidät olevaisen ulkopuolelle tai siis pitää heitä "liian kummallisina" tai "liian hörhöinä", ja osaltaan myös noissa woke-ideologisissa projisointimekanismeissa ko. rappion ilmentymänä tietynlaisina viholliskuvakarikatyyreinä tyyliin "Putinisti", "natsi", "äärioikeistolainen", ja ylipäätään siis vaikkapa tuona vähättelyn merkityksenä "yliherkkänä taiteilijana"...
Paradoksaalisesti virallinen Suomi ja etenkin tuo ns. woke-porukka myös muutenkin on aivopesty luulemaan, että "edistyksellinen sivistys" on muka tuota narsistista viihdettä ja woke-saastunutta uhri- ja hyvesignaloivaa ideologiasisältöä.
Niinpä mm. mitä enemmän Suomikin "wokettuu", niin sitä etäämmälle yhteisöstä pakenee / tuhoutuu toimiva ja hedelmällinen sivistyskulttuuri, ja edelleen paradoksiteettina historiallisesti ahdasmielistä maamme tilaa korvaa siinä lähinnä vain uudenlainen narsistisilla ja teknokraattisilla ulkokultaisuuksilla koristeltu ahdasmielisyys.
Sosiaalinen perusrakenne kansakunnan tilassa ei juuri muutu, mutta sen juurilta ja traumasairaasta itsestään syntyy yhteisön keskuuteen vain toisenlainen sairas manifestaatio globalististen manipulaatioiden ikeessä, koska useita satoja vuosia vanha ja ytimeltään rajun vahva orjakansan kokonaisluonne ei niin vain parannu.
Eikä tosiaan sellaista parantamisprosessia ole etenkään virallisesti nähtävissä vain muutamia vaihtoehtomedian ja edistyksellisimpien yksilöiden joitakin ponnistuksia ja havainnollistuksia lukuun ottamatta - Anna Eriksson tässä näistä jälkimmäisistä nyt yhtenä toivon merkkinä esittelyssä...
Suomesta ei "junttius" katoa sillä, että lyödään sitä piilottamaan pinnallisia ja haitallisia "woken" tyylisiä ideologioita maailmankuvaksi tai että globalistisesti mm. "sotilaita" yliarvostamalla liittoudumme Natoon yms. ylikansallisiin ja länsirappion osaltaan kyllästämiin organisaatioihin.
Eikä traumahistoriamme parannu kollektiivisesta sielustamme sillä, että kuvittelemme juurikin noiden ylikansallisten ja toisaalta kulttuurinarsististen intressien luovan "edistystä".
Tämä kulttuurinen rappio ja Suomen ahdasmielinen tila on tullut itsellenikin selväksi myös sillä tavalla, kun olen näitä ongelmia havainnoinut myös omassa alkuperäisen ja jo paljolti hylätyn arkeni raamituksessa viheralalla mm. maisema-arkkitehtuuria opiskelleena:
Miettikää tämänkin suhteen mm. sitä, miten edellä kuvatun rappion myös yksi manifestaatio käytännössä on se, kuinka maamme viheralalla on suorastaan maanisesti alettu vihaamaan ja eliminoimaan ns. "vieraslajeja" kasvillisuudessa, ja miten kaupunkien ja muidenkin alueiden viheraluehoidossa edelleenkin pitäydytään niin paljon niittyjen / nurmikoiden yksioikoisissa ja ankaran kapeamielisissä niittotyötavoissa mm. kukkaniittyjen ja yleensäkin monipuolisemman kasvillisuusilmeen luomisen / säilyttämisen sijaan -- näistäkin kaikista on tullut myös tänä kesänä monia havaintoja haaviini siinä mainitsemassani ns. vuodenkierron valokuvausprojektissani Espoossa ja Hämeenlinnassa.
Oman elämäni kokonaishavaintona koen ja tiedän siis itsekin olevani ns. erityisherkkä ja hyvin luova persoona, joka tämän kaiken rappion sekä hyvin näkee syineen että todella ikävällä tavalla haitallisesti kokee sen vaikutuksia oman itseni alistamisena ja tukahduttamisena koko ajan tässä maassa.
Olen omalla tavallani juuri se "runoilija", joka kauhistelee ja suree hyvin ahdistuneena sitä, miten "sotilaita" nostetaan koko ajan vääristyneesti ja perusteetta virallisesti ja muillakin tavoilla kansakuntamme kaapin päälle näennäisen edistyksen mukaisiksi ulkokultaisiksi ihailun ja arvostuksen kohteiksi -- kulttuurimme ja "edistyksellisyytemme" valheellisuus ei voisi olla kierompaa ja nurinkurisempaa...
Tätä nurinkurisuutta ja kokonaisrappiota alleviivaa nyt myös se, miten parhaillaan virallinen valtamme on projektiivisesti ja ylimielisesti vihakiihottunut valtiovarainministeri Riikka Purran vanhoista kirjoituksista (vaikka ne eivät fiksuja olekaan tai olisikaan), ja siksi samalla muut yhteiskuntamme varsinaisesti huonossa jamassa olevat aspektit jäävät sellaisen kohkaamisen alle sivuasioiksi tai jopa vaille huomiota, eikä muutenkaan niidenkään juurisyitä edes ymmärretä kunnolla mm. sosiaalisesti ja länsieliitin haitallisten intressien ja kyhäämiensä petosten vaikutuksista käsin...
No comments:
Post a Comment