Tämä projektihan on ollut minulla tuloillaan jo pidemmän aikaa, mutta nyt viimein yhtenä lisäinnostajana sille ilmeni viime kuussa tähän kirjoitukseeni tullut lukijakommentti "Kimmolta", jonka lainaan tähän aluksi kokonaisena
>> "Oikkosen blogi on suorastaan hykerryttävä esimerkki Janne Kivivuoren Psykopolitiikka-teoksessaan kuvaamasta yhteiskunnallisen keskustelun psykologisoitumisesta. Siitä tulee mieleen erään varhaisen Freud-kriitikon toteamus, että psykoanalyysi tarjoaa rajattomat mahdollisuudet keimailla "henkevillä päähänpistoilla".
Psykoanalyysihän on teoriana niin tolkuttoman epätieteellistä ja käsitteellisesti löysää kamaa, ettei se aseta mitään rajoituksia toisten ihmisten piilonormatiiviselle leimaamiselle. Omat arvot on aina mukava "todistella" tosiksi määrittelemällä toisia ihmisiä psykologisesti epäkypsiksi tai väärässä tietoisuudessa eläviksi.
Kaikkein koomisinta/traagisinta on ollut seurata sitä ihailun määrää, jota Oikkosen blogi saa osakseen tieteellisesti naiiveilta lukijoilta. Suurelta yleisöltä on jäänyt huomaamatta, että vakavasti otettava tiede on jo ajat sitten hylännyt Freudin opin puoliuskonnollisena hölynpölynä ja pitää sitä nykyään lähinnä aatehistoriallisena kuriositeettina. Sen sijaan, että psykoanalyysiä käytettäisiin vakavassa mielessä tutkimuksen välineenä, siitä itsestään on viime vuosikymmeninä tullut kriittisen tutkimuksen kohde.
Kannattaa siis lukea vaikkapa Kivivuoren psykokulttuuria käsittelevä kirjasarja (Psykokulttuuri, Psykopolitiikka ja Psykokirkko), tai Osmo Tammisalon teos Tavataan ensi viikolla, ja mennä sen jälkeen tavaamaan Oikkosen freudilaista käsitemelskettä. Kokemus on taatusti aatehistorian ymmärrystä avartava!
Englannin kieltä osaaville voin suositella ainakin Richard Websterin teosta Why Freud Was Wrong: Sin, Science and Psychoanalysis, sekä Frederick Crewsin, Frank Cioffin ja Malcolm MacMillanin psykoanalyysiä käsitteleviä teoksia. Hämmästyin itsekin, miten perusteellisen ja tarkoitushakuisen vääristeltyä on virallinen (Freudin perikunnan kanonisoima) historiankirjoitus psykoanalyysin "sankarillisista" syntyvaiheista.
Websterin kotisivuilla www.richardwebster.net on myös psykoanalyysiä käsitteleviä artikkeleita.".
Tuosta "Kimmon" kommentista havaitaan siis ainakin se, että se kyseenalaistaa Seppo Oikkosen ajattelua hyvin voimakkaasti. "Kimmo" sanoo, että on olemassa ns. vakavasti otettavaa tiedettä ja sitten on sen sijaan Seppo Oikkosen freudilaista käsitemelskettä.
Sepon ajatuksiin jo varsin hyvin perehtyneenä voin sanoa, että melkoinen osa niistä on havaintoni mukaan hyvinkin erinomaisia, joihin paneutuminen vaatii mm. tietoisen ja tiedostamattoman välisten dynamiikkojen opettelua ja ensikäteen tietenkin niiden havaitsemistakin; täytyy osata metafysiikan ilmiömaailmassa toimimista.
Se ei onnistu vulgaaripositivistisen ajatusmallinnuksen kanssa, koska se jättää metafyysisten ilmiöiden tutkimisen liikaa sivuun tieteen empiirisen harjoittamiskäsityksen varjolla >> Keskittyy liikaa tutkittavan Objektin ilmiasun ominaisuuksien ja käyttäytymisen tarkasteluun eikä tarpeeksi niihin aisteiltamme piilossa oleviin tapahtumiin ja mekanismeihin, jotka osallistuvat ko. Objektin kokoonpanon muodostumiseen sen ilmiasun lisäksi.
Ratkaisuna tähän en tarkoita ollenkaan sitä, että empirismi pitäisi hylätä kokonaan ja tiedettä pitäisi tehdä pelkästään "henkimaailman varassa". Ehei! Sen sijaan on osattava toimia luovasti ja rakentavasti yhdessä tietoisen ja tiedostamattoman kanssa - fyysisen ja metafyysisen kanssa - materialismin ja idealismin kanssa - yksityiskohtien ja koherenssien kanssa. Nämä asetelmat kattavat varmasti kaikki luonnontieteistä humanistisiin tieteisiin.
Yksinkertainen käytännön esimerkki >> Esim. meteorologiassa kaikkien pilvitilanteiden aistein havaittavan eli näkyvän ilmiöosan taustalla vaikuttaa välillä hyvin monimutkainenkin mekanismikokoelma, joka ei ole näkyvää, mutta osallistuu vaihtelevilla tavoilla pilvien fyysisen ilmiasun muodostamiseen; ajankohtaisesti esim. sumu- ja sumupilvitilanne merellä syntyy nyt helposti siitä, kun lämpimän kostea ilmamassa virtaa ko. kylmän meriveden päälle. Emme havaitse silmillämme suoraan ko. ilmamassaa, mutta ko. pilvitilanteen muodostuminen tekee sen näkyväksi ja todistetuksi, vaikka jopa ko. sumu tuntuisi kylmältä.
Sumuilmiö aiheutuu siis fysikaalisena selityksenä tässä tapauksessa siitä faktasta, jossa kylmemmän ilmamassan vesihöyryn kyllästyspiste on alempi kuin lämpimän ilmamassan; lämmin ilmamassa samassa ilmanpaineessa enemmän tiivistymätöntä vesihöyryä sisältävänä siis joutuu kylmenevään tilaan kylmän meriveden päällä ja niinpä muutoksessa ylittyy ilman sisältämän vesihöyryn kyllästyspiste ja tuloksena on sumua / sumupilveä.
"Kimmo" tuntuu olevan niin varma asiastaan, että toki on ainakin mielenkiintoista tarkastella noita hänen linkkaamiaan sisältöjä ja katsoa väitteidensä todenperäisyyttä Sepon oletetusta "huuhaakirjoittamisesta".
Jotenkin minusta kuitenkin jo melko suoralta kädeltä vaikuttaa siltä, että tällainen Sepon ajatusten suoraviivainen kyseenalaistaminen kertoo lähinnä vain siitä, että vastaväittäjä ei syystä tai toisesta ymmärrä / näe sitä metafysiikkaa eli ilmiasujen takaista rakenne- ja toimintamaailmaa, joka Sepon kirjoittamiseen konkreettisesti paljon sisältyy.
Francesco Alberoni on nimittäin sanonut, että "Monipuolinen voi ymmärtää yksinkertaista, mutta yksinkertainen ei voi ymmärtää monipuolista, vaan kuvittelee näkevänsä epäaitoutta ja mielettömyyttä.".
Tämähän on näinä maailmanaikoina hyvin tärkeää tajuta, sillä tarvitsemme valveutunutta eli "monipuolista" ja "monipuolisuutta" ymmärtävää ajattelua hyvin kipeästi lisää! Seppo Oikkonen on siitä yksi hyvä esimerkki. Emme kaipaa enää ja varsinkaan enempää "Kimmon" vastaväitteen edustamaa metafysiikan ja "monipuolisen" / "monipuolisuuden" ymmärtämisen vastaisuutta! Emme siis sitä, että "vakavasti otettava tiede" olisi vulgaaripositivistista uskontoa, joka ei osaa hyödyntää tuntemattoman / tiedostamattoman ja alitajuisen piirissä olevia sisältöjä ja mekanismeja maksimaalisesti yhdessä fyysisen aistein havaittavan todellisuuden kanssa!
"Kimmon" luulema "vakavasti otettava tiede" onkin siis pikemmin taantumista kuin edistystä, joka valitettavasti leimaa tätä taloususkonnollista tavarallistamisen ja mekanistisen maailmankuvan aikaamme hyvin pikantisti ja hegemoniallistuvasti
>> Kuvitellaan, että karsimalla ja virtaviivaistamalla "ylimääräinen" henki, sielu ja metafysiikka pois ihmisyydestä ja objektivoituvasta todellisuudesta, saadaan aikaan muka todellisuutta yhä paremmin kuvaava malli ja rakenne >> Kuvitellaan, että moisesta suodattamisesta läpipäästetty on todellisuutena muka automaattisesti arvokkaampaa kuin se, mitä ei hyväksytty läpi >> Kuvitellaan, että hankalasti materialistiseen maailmankuvaan sisältyvää mystiikkaa - metafysiikkaa tietoisen ja aistein havaittavan varjolla vähentämällä luodaan muka maailmasta enemmän hyödyllistä tietoa esille >> Kuvitellaan, että tällä tavalla typistetty tiede toteuttaa yli-individualisoituvia mielihaluja paremmin osana mm. taloususkonnollisten intressien toteuttamista >> Kuvitellaan, että ihmisyys on näin muokattuna muka täydellisempää ja parempaa kuin muutoin >> Kuvitellaan, että ihmisyyden parhaimpaan toteuttamiseen kuuluu täten muka vain aistein havaittava ja suoraviivaisen käsiterealistisesti sen perusteella tulkittava maailmanjäsennys....
Tuonlaisen rappion sijaan tarvitsemaamme edistykselliseen mielen- ja tieteenharjoittamiseen mielestäni jokaisella ihmisellä on mahdollisuuksia potentiaalisesti universaalin periaatteen tapaan, mutta sen hyödyntäminen valveutumisedistykseksi sekä yksilö- että yhteisörakentamisen parantamisessa vaatii aikaa ja vaivaa sekä yksilö- että kollektiivitasoilla... Tietenkin todella paljon, jos joutuu aloittamaan hyvin pienestä ja / tai hyvin vaurioituneesta. Ja maailmassamme haasteet tälle ovat suorastaan ennen näkemättömiä vaikeudeltaan monin paikoin johtuen mm. juuri taloususkonnosta, vulgaaripositivismista, yli-individuaalista sokeudesta jne...
Joka tapauksessa osaltaan tämä kirjoitukseni ja Sepon ajatusten koosteeni on nyt vastauksen aloittamista tuolle "Kimmon" väitteelle. Kävin läpi suuren määrän Sepon keskeisimpiä ajatuksia ja tein niistä pitkän ja kattavan yhteenvedon alle. Tämä on kuitenkin vasta "vastaukseni" ensimmäinen osa ja tavallaan luonnosmainen alustus, sillä jatkossa otan verrantoihin ja ns. todellisuustesteihin näitä alla olevia Sepon ajatuksia hyvin monen eri tilanteen puitteissa eli eri tulevaisuuden kirjoituksissani.
Melko hitaan kirjoitustahtini tuntien te voitte muutoinkin varautua siihen, että tämä "vastaaminen" ei ole loppuun käsitelty osaltani ihan parissa viikossa tai parissa kuukaudessakaan, vaan kyseessä on pikemminkin vuosia kestävä ajattelu- ja analyysiprosessi (Kyllä, olen mahtipontisella tavalla perinpohjainen, heh). Ja tietenkin kirjoittamiseni sisältää jatkossakin paljon muuta kuin tätä, mille on varattava aikaa.
Eikä tämä Oikkos-aiheinen prosessi ole vain pelkästään tuota "Kimmolle" vastaamista. Ehei! Tämä on siis myös omaa tutkimustani varten tekemääni pohjatyötä, jossa haluan selvittää kunnolla mm. sen, minkälaisista Sepon ajatuksista en lopulta pidäkään niin paljon, kun joistakin olen niin hurjan paljon jo pitänyt. Lisäksi kiinnostaa paljon juuri se, miten Sepon ajattelun vertaaminen toisten hyvin edistyneiden kansalaisaktivistien ja vaihtoehtomediagurujen tietoihin - ajatteluihin tuottaisi uudenlaista tietoa synteesi- ja verrantomenetelmien kautta...
Tämän enempää omaa alustusta ei ole enää syytä tähän tehdä enkä selittele / kommentoi vielä yhtään noita alla olevia Seppo Oikkosen ajatuksia, vaan ko. listaus toimii omillaan ja on omalle ajatteluprosessilleni siis muistilistaus. Se ei noudata välttämättä mitään tiettyä tai tarkkaa kronologista tms. järjestystä; suht organisoidusti kuitenkin copypeistaukseni tapahtui. Lisäksi otan vapauden jatkossa täydentää ja muuttaa tätä listausta mm. Sepon uusien tulevaisuuden kirjoitusten valossa tarvittaessa tai saatan tehdä myöhemmin toisenkin tällaisen listauksen...
Seppo Oikkosen ajatuksia kootusti ja poimittuna laajasti seuraavista hänen kirjoituksistaan, jotka jo kattavat varsin paljon hänen ajatustensa pääpointteja:
Blogista Kuinka Karl Marx tavataan >>
Huntu surkean humanismin kasvoilla
Kymmenen kohtaa Alppilan koulukiusaustapauksesta >> Lainauksia:
"Freudilaisessa ajatteluperinteessä on kantava luja ydin, joka vuosisadan mittaan on siilautunut yhä selvemmin esiin psykoanalyysin pioneeriajattelulle ominaisista virheistä ja kehittyville koulukunnille ominaisista teoriarönsyistä. Tämä kestävä ydin muodostuu kehitysajatuksesta -- näkemyksestä jonka mukaan ihmistä määrittelee parhaiten se että hän on kehittyvä olento."
"Ihmisen ensimmäiset elinvuodet ovat koko hänen myöhemmän kehityksensä kannalta kaikkein tärkeimmät, sillä noina vuosina muodostuu ihmis- ja itseidentiteetti, yksilöminuutemme pohjarakenne. Kaikki se mitä varhaisessa vaiheessa koemme muodostuu lähtöasetuksiksi sille miten myöhemmässä elämässämme jäsennämme maailmaa."
"Voimme kaikki kuvitella miten jokaisen vastasyntyneen tajuntaan muodostuu ensin hoivaajan hahmo, "sinä", ja vasta myöhemmin, vähitellen, kehittyy se josta sanomme "minä". Tästä ihmis- ja itseidentiteetin marssijärjestyksestä johtuu että olemme pohjimmiltamme kaikki myös moraalisia olentoja -- elämme aina kaikki toistemme sieluissa, ja kaiken, minkä teemme toisillemme, sen teemme myös itsellemme, itsessämme."
"...iso osa kysymyksiä jotka koskevat sitä missä määrin ihmisen kehitys on geneettisesti ohjelmoitua voidaan asettaa omaan arvoonsa. Geneettisesti determinoitua ei näyttäisi olevan edes kahdelle jalalle nouseminen. Kuinka sitten jonkin erityisen kulttuurisidonnaisen käyttäytymispiirteen ylimalkaan voidaan olettaa olevan geneettistä? Genetiikan ideaalisen määräävyyden ja kulttuuriolennoksi oppimisen väliin jä aivan hämmästyttävä kuilu, jota toki voimme nimittää ihan millä nimellä tanhansa: epigenetiikaksi, meemeiksi -- tosiasia on, että se on olemassa."
"Jos varhaisessa lapsuudessa tapahtuu kasvua ja kehitystä häiritseviä pahoja traumoja, ne eivät myöhemmin elämässä ilmi tullessaan suinkaan ole millään tietyllä nimilapulla varustettuja, sillä varhaisvaiheen tajunnassa muodostuvat psyykkiset alkuhahmot eivät ole samanlaisia kuin tietoisen ajattelun maailmassa niistä muodostamamme mielikuvat. Alussa kaikki on aivan tavattoman kokonaisvaltaista, ja esimerkiksi hoivaajahahmo edustaa sellaista kaikkivoipaisuutta, jota emme enää aikuisiässä tunnista, vaan koemme ja kuvittelemme esimerkiksi "rahan" ominaisuudet vain "rahaan" liittyviksi käsitteellis-sopimuksellisiksi määritelmiksi."
"Hyvin kokonaisvaltaisen kokemisen maailmassa syntyvät siis kaikki ihmisyyttä perustavat hahmot ja niiden väliset vaikutukset, kaikki inhimilliset perustunnot ja perussuhteet. Narsismin ja psykopatian vammat ovat joko rakenteellisia tai juontuvat aivan minuuden varhaisimmasta muodostumisvaiheesta -- ja siksi niitä taitaa olla jokseenkin mahdoton milloinkaan myöhemmässä elämässä täydellisesti korjata. Ne ovat hyvä esimerkki siitä miten kohtalokkaita varhaislapsuuden perustavanlaatuiset vaikutussuhteet ja niiden varassa syntyvät tajuntamme alkuhahmot ovat."
"Kaikki nuo vaikutussuhteet ja hahmot syntyvät paljon ennen kielen käsitteitä, ja ne rekapituloituvat sitten myöhäisellä iällä eräänlaisina varhaisen lapsuuden projektioina, resonansseina ja rekapitulaatioina. Lapsen mieli tuntee mielihyvää ja mielipahaa, mutta ei pitkään aikaan tiedä mikä vaikuttaa mihinkin. Se mikä jää mielen pohjalle määrää kuitenkin myöhemmässä elämässä melkein kaikkea minkä yksilö kokee mielekkäänä -- se määrää niin perustuntoja kuin älyäkin, myös moraalia ja tapaa jolla suhde muihin ihmisiin muodostuu."
"Palkitsemisen ja rankaisemisen vaikutussuhteiden vähitellen hahmottuessa lapsi voi kokea kaikkivoipaisuuden myös niin että kuvittelee ulkoisten tapahtumien johtuvan itsestään. Jossain vaiheessa sitten alkavat hahmottua myös syyllisyyden ja uhrin roolit ja kokemukset. Ulkoaohjaavat vaikutukset herättävät lapsen sisällä kunnian ja häpeän tuntoja. -- Tällaiset ihmisyyden tekijät siis laajenevat lapsuuden symbioottisesta hoivaajasuhteesta yleisemmin yhteisöllisiksi, ja esimerkiksi syyllisen ja uhrin roolit sekä kunnian- ja häpeäntunnot ovat keskeisiä osia alkukantaisissa kulttuureissa. Ne ovat siis varhaisten vaiheiden eräänlaista resonanssia ja rekapitulaatiota sekä yksilöiden myöhemmässä elämässä että koko siinä oman ihmisyytensä ominaislaatua varjelevassa kulttuurissa jossa yksilöt syntyvät, elävät ja omat jälkeläisensä synnyttävät."
"Psykopatiasta ja narsismista voidaan sanoa että ne ovat varhaisessa kehitysvaiheessa syntyneitä syviä ja parantumattomia minävammoja, mutta voidaan noteerata myös lievempiä traumaattisesta kehityksestä persoonallisuuteen pysyviksi jääneitä psyykenominaisuuksia. Voimme helposti kuvitella, että esimerkiksi toistaminen, toisto, kaiken tekeminen moneen kertaan, on mekanismi jolla puuttuvaa perusturvallisuutta on mahdollista kompensoida ja kokea ylimääräistä varmuutta. Niinpä erilaiset rituaalit ovat monen epävarmuutta varhaisessa lapsuudessaan kokeneen yksilön myöhemmässä elämässä tyypillisiä käyttäytymispiirteitä, ja monet primitiivisen yhteisön sosiaalista kiinteyttä ja pysyvyyttä ylläpitävät tavat toteuttavat rituaalin ominaisuuden."
"Uhraaminen on primitiivinen rituaali jolla on omat psyykkiset edellytyksensä pirimitiivisen ihmisen mielessä. Kyse ei siis ole vain ulkoisista uhrimenoista, vaan myös niitä vastaavista ja jo hyvin varhaisessa vaiheessa mieleemme muodostuneista psyykentoiminnoista. Nämä mielenmekanismit ovat kaiken ajattelun pohjalla vaikuttavaa magiaa, ihmisen pohjimmaisia "ajatushahmoja", varhaisessa kehitysvaiheessa itsekunkin "minuuteen" muodostuneita aivan ensimmäisiä perusjäsennyksiä. Voimme antaa niille nimiä, mutta meidän on syytä muistaa, että ne ovat tajunnantapahtumia, jotka sijoittuvat ensimmäisten elinvuosien aikaan, jolloin mitään tiedollista, kielellistä tai käsitteellistä ajattelua ei vielä voinut olla olemassa. Kaikki uskonnot tavallaan kuitenkin ovat kaikkivoipaisuusmagiaa sisältävien nimien antamista mielen primitiivisimpien kerrosten ajatushahmoille."
"Uhrirituaaleissa on kyse eräänlaista sisäisen peruspsyyken ja ulkoisen todellisuuden välisestä kaupankäynnistä -- palkitsemisen ja rankaisemisen vaikutussuhteita pyritään käyttämään minuutta -- tai laajennettuna yhteisön joukkominää -- hyödyttävällä tavalla. Monet primitiivisten olentojen uhrirituaalit ovat luonnon kanssa käytävää kauppaa, odotuksia siitä että tietty uhrilahja palkitaan luonnon taholta esimerkiksi hyvien metsästyssaaliiden tai hyvän sadon muodossa. Kehittyneimmissä yhteiskunnissa, joissa pohjimmiltaan varhaiseen lapsuuteen kuuluva ja rekapitulaationa taloususkonnollisessa muodossa toteutuva rahan kaikkivoipaisuuskuvitelma koetaan totena, on tapana uhrin ja saaliin sijasta puhua panoksesta ja tuotoksesta, sijoituksesta ja voitosta."
"Kuten monesti todettu, ihminen on perinjuurin sosiaalinen laji, ja eräs seuraus tästä on että kaikki ihmisyhteisöt ovat valtarakenteita. Tavalla tai toisella ihmisyksilö ja hänen yhteisönsä resonoivat kautta historian toisiinsa niin, että yksilön tyypillisesti varhaisessa lapsuudessaan saamat persoonallisuutta rakentavat vaikutteet muodostavat rekapituloituneina myös yhteisölle ominaiset valta- ja arvohierarkiat. Esimerkiksi matriarkaatit ovat tyypillisesti erilaisia kuin patriarkaatit, koska edellisissä hoivasuhde on paremmin turvattu -- patriarkaateissa vallitsee sukupuoliseparaatio, initiaatioriitit miehuuskokeina, aikuisuuteen jatkuva oidipaalinen poikalasten keskinäinen kilpailu ja armoton valtataistelu, jossa valtaa "otetaan" sen sijaan että yhteisöllinen valta perustuisi "alhaalta ylöspäin" annettuun luottamukseen."
"Valtarakenteet ovat aina pohjimmiltaan valtamagiaa, joka palautuu jokaisen yksilön varhaisessa lapsuudessan kokemaan hoivaajahahmon kaikkivaltaisuuteen ja kaikkivoipaisuuteen. Tällaisen alkuperäisen valtamagian tiedollis-käsitteellisiä ilmentymiä ovat esimerkiksi uskonnot. Ne ovat pohjimmiltaan valtaa legitimoivia käsitteellistyksiä, joissa maagiset taika- ja komentosanat sekä loitsut suggeroivat hypnoottisella teholla. Valta on aina pyhää, ja pyhyyden varjelemiseen liittyy aina esimerkiksi salaisuuden elementti -- ei ole eroa sillä miten primitiivisten yhteisöjen poppamiehet kuiskivat noviisien korviin taikasanoja temppeleiden kaikkeinpyhimmissä kammioissa tai sillä, miten nykyajan taloususkonnon toimijat kuiskivat toisilleen kabineteissa liikesalaisuuksiaan."
"Valtamagia -- kaikkivoipaisuusmagia -- kääntyy kuitenkin helposti myös tuhovoimaksi, jos patriarkaatin keskenään kilpailevat pojat yrittävät valloittaa ja alistaa valtaansa koko maailman. Sellaista ihmiskunnan historia on paljolti ollut. Ei kannata kysyä onko suuruudenhulluissa maailmanvalloitussuunnitelmissa mitään järkeä -- ei ole, ne ovat alle kaksivuotiaan lapsen maagista ajattelua -- mutta sellaisia muutamat hirmuvaltiaat ovat kuitenkin panneet toimeksi. Eikä pidä ihmetellä miten sellaisilla on voinut takanaan olla heidän omien kansalaistensa tuki, sillä juuri sellaisen yhteyden, resonanssi- ja rekapitulaatioyhteyden -- olemassaolosta ihmisen lajihistoriassa on aina ollut kysymys."
"Mitä tunnevammaisemmista, patriarkaattisemmista, sukupuoliseparaatiota vahvistavista, miehuuskokeita ja uhrirituaaleja sosiaalisen kiinteyden säilyttäjinä tarvitsevista yhteisöistä on kyse, sitä matalampi on joukkoaggressioiden ja -taantumien kynnys ja sitä enemmin maailmassa soditaan. Siellä missä primitiivinen valtamagia ja -taistelu ovat väistyneet ja yhteisön valtakuviot muodostuvat "alhaalta ylöspäin" annetulle luottamukselle -- eli siellä missä vallitsee todellinen moniarvoinen demokratia -- siellä yhteisöt eivät ole sotineet eivätkä sodi keskenään. Ilmiö tunnetaan Doylen lainnimellä."
"Elämme maailmassa jossa kertautuvat kaikki varhaisimpien kehtysvaiheidemme psyykeemme istuttamat alkuasetukset. On palkitsemista ja rankaisemista, syyllisiä ja uhreja, kunniaa ja häpeää. On kokonaisia kulttuureja, joissa sukupuoliseparaatio on niin epäinhimillisen jyrkkää että tapahtuvissa raiskauksissa syyllisen ja uhrin roolit menevät sekaisin."
"Elämä on kertakäyttöprosessi, kasvukaari, se ei anna mitään anteeksi. Ei ole mahdollista koskaan aloittaa kaikkea uudestaan puhtaalta pöydältä -- eikä myöskään ole mahdollisuutta toteuttaa mitään ihanteellisia vaihtoehtoja. Valoa ja varjoa tarvitaan elämässä täsmälleen yhtä paljon."
"Ei suinkaan ole sattumaa että siellä missä valtapolitiikka sulkeutuu kabinetteihinsa, siellä rivikansalaisten keskuuteen kylvetään tabuja, puhumattomuuden kulttuuria, ja muodostetaan tiukasti kontrolloituja kiellettyjä puheenaiheita. "Makthavare"-vallanpitäjät määräävät käsitteet ja pelisäännöt puhumiselle -- tai oikeammin puhumattomuudelle. Näinhän yhteiskunnassamme nyt tapahtuu todella laajalla rintamalla ja patriarkaattisen kurinpalautuksen ankarassa hengessä -- eikä ole suinkaan sattumaa että meitä varjellaan puhumasta nimenomaan primitiivisistä maahanmuuttajakulttuureista."
"Miettikääpä sitten hetki niitä kuiluja joita nyt ylläpidämme europolitiikasta päättävien, "vallan ytimissä" -- eli pankkikabineteissa -- lymyävien salatiedon haltijoiden ja rivikansalaisten välillä tänä päivänä. Niissä ei mikään ole tervettä -- eivät ne perustu "alhaalta ylöspäin" annettuun luottamukseen. Voimapolitiikan ja sodan valtamagiaa ne ovat. Ei EU mikään "rauhanprojekti" ole -- aivan päinvastoin. Mutta tänäkin päivänä euromaiden rivikansalaiset uhraavat älynsä, moraalinsa ja yhteiskuntarauhankin jotta EU:n lippu liehuisi."
"Rasisti- tai natsikortit eivät suinkaan ole nykyisten makthavare-vallanpitäjien kaikkein inhottavimmat leimakortit. Aina kun poliitikko sanoo: ei pidä muistaa menneitä eikä kaivella esiin syyllisiä, vaan nyt täytyy ajatella eteenpäin ja tulevaisuutta -- silloin käytetään korttia joka on vielä pahempi, psykologisesti taantuneempi kuin mikään rasisti- tai natsikortti. Se on jonkinlainen "älä uskalla kajota tabuun" -kortti. Inhottavimpia ovat kaikki ne tekopyhät äänensävyt, joilla valta-ajattelun lapsenasteista primitiivisyyttä halutaan estää paljastumasta. Se kaikki on vain roolit seikoittavaa projektiivista peitetarinaa sille ettei syyllisyyden kerroksia ja todellisia syyllisiä ja syitä kaiveta esiin."
"Fakta on, ettei maailmasta ole löytynyt yhtäkään ainoaa ihmisyhteisöä, jossa ei jonkinmuotoista uskonnollisuutta esiintyisi. Tästä tosiseikasta voidaan vetää kahdenlaisia johtopäätöksiä. ... Uskonnolliset ihmiset voivat pitää sitä uskontojen olemassaolon oikeutusta puolustavana seikkana. ... Toisaalta uskonnottomat ihmiset katsovat uskontoilmiön yleisinhimillisyydestä seuraavan, ettei uskonnollisuudella ylimalkaan ole mitään arvoa. Jos mikään uskonto ei ole toistaan kummempi, eikö se muka merkitse, että kaikki uskonnot ovat yhtä väärässä? -- Tällöin kuitenkin itse uskontoilmiö jää kokonaan selittämättä."
"Jos uskontoa tarkastellaan vain uskonnollisen kokemuksen ehdoilla, silloin mitään mikä liittyy uskontoon ei voida kyseenalaistaa. Totuudet sulkeutuvat siinä omaan piiriinsä. Tätä voidaan uskontojen ulkopuolelta nimittää "tunnustuksellisuudeksi"."
"Jos uskonnollisen totuuden vastakohtana ajatellaan yleensä tiedollisia totuuksia, nekin muodostuvat kysymyksistä ja vastauksista -- eli nekin muodostuvat tietynlaisessa kehässä, jota tiedonfilosofisesti voidaan nimittää vaikkapa "ontologiseksi kehäksi"."
"Paradoksi, että jokainen uskonnollisen kokemuksensa tai herätyksensä saanut ihminen voi omata henkilökohtaisenkosketuskohtansa jumaluuteen ... mutta toisaalta tämä jumaluus taas omaa ylivertaisen voiman ja aseman myös kaikkiin muihin ihmisiin nähden."
"Toisaalta tällaista selitystä eivät näköjään tarvitse myöskään uskonnonvastaiset ihmiset, joiden mielestä niin yksilön kokemus kuin historiassa esiintyvä uskontoilmiökin ovat vainyhtä samaa järjettömyyttä, jonka rinnalle asetettuna järki on jotakin aivan erilaatuista, aivan eri juttu."
"Eikö mitenkään olisi mahdollista, että aivan vastaavalla tavalla kuin luja ja sementoitu varmuus nyt värittää uskontokeskusteluja, aivan vastaavalla tavalla niitä voisi värittää aivan toiseen suuntaan menevä, nimenomaan epävarmuutta tavoitteleva asenne? -- Nimittäin, varmoja voivat olla vain ne jotka kuvittelevat jo tietävänsä kaiken, eivät ne, jotka haluavat oppia jotain lisää."
"Jos otamme tosissamme kysymykset uskonnosta yleisinhimillisenä ilmiönä, uskonnon esiintymisen kaikkialla ihmisen historiassa -- kuinka kuvitellaan että äkkiä voitaisiin luoda uskonnoton maailma?"
"Yksinkertainen tiedonfilosofinen tosiasia on, että pysyvää tieteessä ovat sen metodit ja totuudellisuuden kriteerit, eivät suinkaan kulloisetkin tutkimustulokset, jotka ovat aina vain ajan mukaisia ja vaihtuvat jatkuvasti. Niistä emme edes tiedä "paranevatko" ne, sillä sellaisen tietäminen edellyttäisi että meillä olisi jokin mittatikku tositiedolle ja sen laadulle, ja jos meillä olisi sellainen mittatikku, me sen varassa voisimme edetä ja tietää jo kaikesta kaiken.
Ihminen ei tiedä kaikkea. Emme todellakaan tiedä mihin verraten tai missä suhteessa tietomme "lisääntyy". Emme voi edes sanoa, että se lisääntyy "aiempaan tietoon nähden", koska historiassamme ei ole vain yhtä tiedon ja totuudellisuuden laatua. On "tiedollisen edistymisen" mielikuvien varaan rakennettua ekstrapolaatiota ja harhaa uskoa, että tiedolla ylimalkaan lähestyttäisiin jotain lopullista kaikenkäsittävää selitystä koko todellisuudesta."
"Tuntemattoman olemassaolo on maailman kovin "fakta". Voimme suhtautua tuntemattomaan -- siihen mitä emme tiedä -- periaatteessa kahdella tavalla. Joko sen ystävänä tai sen vihollisena. Jokainen muoto jolla tuntemattoman maaperällä yritämme ystävystyä vihollisen kanssa voidaan jossain mielessä nimetä "uskonnoksi". Kaikki uskonnot ovat tiedon ja "järjen" tuolla puolen, koska ollaan tuntemattoman alueella, jossa tiedolla ei ole jalansijaa eikä valtaa."
"Ajatushistoriallisesti jyrkin vedenjakaja uskonnon ja tieteen, uskon ja tiedon, väliin kylvettiin jo eurooppalaisen uuden ajan alussa niin sanotun "kartesiolaisen ajatteluparadigman" muodossa. Vastakohtana keskiajalla ihmismielissä vallineelle likimain depersonalisoituneelle yksilöminuuden regressiolle kartesiolaisen Subjektin herääminen merkitsi aivan uutta maailmanjäsennystä. Syntyi maailmaa tarkkaileva Subjekti, ja vastaavasti ulkoinen todellisuus alkoi Objektivoitua. -- Tämä itsetietoisuuden havahtuminen, tajunnanmuutos, on ehkä suurin mitä ihmiskunnan historiassa missään on koskaan tapahtunut."
"Tiedonfilosofisesti empirismi sai muotoilunsa loogisessa empirismissä ja positivismissa, jonka vulgaareimmassa muunnoksessa sitten perinteisen uskonnollisuuden on korvannut yhtä uskonvarma tiedeuskovaisuus. Juuri uskonnon korvikkeena toimiva tiedeusko on se jonka varassa nykyisiä uskontokeskusteluja käydään. Ajatushistoriassa kehittyneet ajatusmuodot eivät kuitenkaan antaisi oikeutta irrottaa "tieteellistä" ajattelua miksikään irralliseksi uudeksi "totuudeksi". Päinvastoin, mitä enemmän ajatushistoriaan tiedonfilosofian kannalta paneudutaan, sitä selvemmäksi käy, että myös "tieteellisen selittämisen" sisällä elää teologisen selittämisen perinne."
"Uskontokeskusteluissa ei siis juurikaan käsitellä sen enempää uskontoilmiön kannalta olennaisia kysymyksiä kuin myöskään tieteen ongelmia, joihin kuuluu muun muassa nykyisin maallikoiden keskuuteen laajalle levinnyt vulgaaripositivismi. Uskontoihin kuuluva tunnustuksellinen ajattelulaatu on monin tavoin ongelmallinen, mutta uskonnolliset ihmiset näyttäisivät olevan täysin kyvyttömiä tätä tunnustuksellisuutta mitenkään kritisoimaan."
"Voitaisiin esimerkiksi kysyä, onko olemassa mitään uskonnollisuutta yleensä -- siis uskontoilmiötä ilmiönä -- vai onko tunnustuksellisuus aina vain jonkinnimisen, jonkin nimenomaisen uskonnon mukaista tunnustuksellisuutta? Onko uskovilla ihmisillä ylimalkaan mahdollisuutta puhua uskonnoista yleensä?"
"Vastaavasti vulgaaripositivismi muodostaa tiedeuskovaisten keskuudessa ongelman, jota ei tiedeuskonnon sisältä käsin pystytä käsittelemään. Tiedonfilosofiset ongelmat mitätöidään -- ja mitätöinti on todella periaatteellista, perusteellista ja julmaa kuin vain uskonnollinen inkvisitio voi julma olla -- ja tiedeuskovainen käpertyy katsomaan maailmaa oman putkensa läpi -- joka ei todellakaan ole se Galilein kaukoputki vaan tarkkailijan ikiomiin kysymyksiinsä ja vastauksiinsa käpertävä itse itseensä sulkeutuva ontologinen umpiputki."
"Tunnustuksellisuus on tunnusomaista uskontokeskustelun kummallekin rintamalle. -- Onko se jotenkin sattumaa? No, ei varmaankaan -- se on jotain omalle ajatushistorialliselle ajallemme aivan ominaista ja tavallaan siis asiaankuuluvaa. Me elämme nyt opillisen tunnustautumisen ja tunnustuksellisuuden maailmassa, jossa totuudellisuudella on opillisen ismin muoto. Meitä kutkuttaa opillinen oikeassaoleminen, emmekä ole kiinnostuneita siitä miten yleisesti olemme pahasti harhassa. Vain vastapuoli on harhassa, ja sitä koskevat todistukset kaikesta aivan sanomattoman lapsellisesta laaduttomuudestaan huolimatta tekevät hyvin kauppansa."
"Se mikä uskonnoissa -- siis kaikissa uskonnoissa, ml. tiedeuskovaisuus -- on ajattelun laadun kannalta pahinta on tunnustuksellisuus. Tunnustuksellisuus merkitsee ryhmävahvistautumista. Ryhmävahvistautumisen ilmiö näyttäytyy esimerkiksi lynkkausmielialan leviämisessä -- se on juuri se ilmiö, joka niin sanotuissa "vihapuheissa" on ainoa todellinen vaara.
Vihapuhekeskustelu on kuitenkin yhtä laadutonta kuin uskontokeskustelukin, eli faktat ja fuulat ovat siinäkin täysin sekaisin. Samat ihmiset, jotka harrastavat lapsellisista lapsellisinta propagandaansa vihapuheita vastaan, ovat juuri niitä, joiden mielestä kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä ja kaikkia uskonnolliseen ryhmäsidonnaisuuteensa käpertyneitä ryhmiä pitää erityisesti suojella."
"Minusta Feuerbachin oivallus siitä että yleiskäsitteet olivat primitiivisen ihmisen ensimmäisiä jumaluuksia on kultuuriantropologisesti aivan tavattoman mielenkiintoinen. -- Primitiivinen ihminen näki vuoren siellä ja toisen täällä, ja kun hän kohtasi oikein suuren vuoren, vuoren jossa oli vuoren ominaisuuksia monin verroin, hän koki sen VuoriHallitsijana tai VuoriJumalana.
Näin jumaluus siis olisi jokin alkuperäiseen maagiseen ajattelulaatuun kuuluva ja ensimmäistä yleistävää hahmonmuodostusta edustava idea. Kaikki niin sanottu "abstraktinen", siis yleistävä ajattelumme, jota jostain syystä pidämme nykyisin vain kehittyneille aivoille ja älylliselle ajattelulle ominaisena, saisikin siis jonkin "maagisen pohjasävelensä" tuolta aivan primitiivisistä mielen kerroksista."
"Jumalan kohtaaminen kasvoista kasvoihin olisi siis vain katastrofi. Se kuitenkin paljastaisi meille, mikä tuntematon tosiasiassa on. Tuntematon ei ole vain sitä ettemme vielä tiedä kaikkea, vaan se on ajattelumme pakollinen kuvio, ajattelumme vakio."
"Tuntematon on tuntematonta aluetta, sitä ei pidä täyttää millään kuvitelmilla -- eikä mielestäni siis ylimalkaan millään. Tuntemattomalla ei voi perustella uskonnollisia kuvitelmia, mutta ei myöskään pidä kuvitella että se mitä jo tiedämme kattaisi myös tuntemattoman alueen -- ikään kuin jonkinlaisena oikeutettuna ekstrapolaationa. Tämä olisi tiedeuskontoa.
Tiedon historiassa on ollut paljon " yliluonnollista" joka on saanut "luonnollisen" selityksensä. Niin sanottua "yliluonnollista" koskien oikeat kysymykset voisivat olla esimerkiksi muotoa: "Onko kaikki empiiriset havainnot jo tehty?" "
"William Jamesin kirjassa on koottu reilut viisisataa sivua pohdiskeluja ja analyyseja uskonnollisia herätyskokemuksia sisältävästä aineistosta. William oli veljeksistä se psykologi ja filosofi, Henry taas kirjailija, jonka ihmiskuvaukset heijastavat aivan esimerkillisellä tavalla 1800-luvun henkistä ilmapiiriä jossa yksilöt yhä nähtiin ja kuvattiin oman sosiaalisen taustansa määreillä.
Williamin kartoitus painottaa yhtäältä herätyskokemuksen vapauttavaa luonnetta, yhtäkkistä minuuden ja kaikkeuden rajojen häviämistä -- mikä toisaalta ehkä viittaa siihen henkiseen hätään ja paineeseen joka on saattanut tätä kokemusta edeltää. Samoin Reijo Työrinoja omassa väitöksessään usein mainitsee sen että uskonnollinen herätys koetaan usein henkisen hädän hetkellä ja toimii ulospääsytienä psyykkisestä ahdistuksesta."
"Uskonnospsykologia olisi tarpeen. Samoin tietysti uskonnonsosiologia -- sen pitäisi tietysti olla jotain aivan muuta kuin seurakuntien sosiaalisen koostumuksen kartoittamista. Sen pitäisi paneutua esimerkiksi ryhmäpsykologian ja sosiaalisen sidonnaisuuden ongelmatiikkaan -- se voisi opettaa meitä ensin nimeämään tunnustuksellisesti ajattelevien ja fundamentalismiin taipuvaisten ryhmien ongelmat ja antaisi meille ehkä vihjeitä siitä miten tällaiset -- esimerkiksi tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin mahdollisesti liittyvät -- ongelmat voitaisiin välttää.
Ja tietysti uskonnonsosiologia voisi sanoa painavan sanansa näistä nyt niin niin niin pinnalle nostetuista teemoista -- rasistijahdeista ja vihapuhevainoista. Niissähän ilmenee tuo täsmälleen sama käsittämätön ylivarovaisuus joka on estänyt esimerkiksi uskonnonpsykologiasta puhumisen. Varotaan kajoamista arkoihin aiheisiin ja ylisuojellaan jotain joka ei ehkä ansaitsisi muuta kuin osuvampaa kritiikkiä."
"Yksi asia mikä ihmisten tulisi laajemmin tajuta on se että demokratia, sellaisena kuin me sen tunnistamme ja tunnemme, on kansallisvaltion ominaisuus. Toinen ehkä vielä tärkeämpi asia ymmärtää olisi, että kansallisvaltio on eurooppalaisen uuden ajan individualismin tuote."
"Vastakohtana edeltäneelle suunnilleen tuhatvuotiselle keskiajalle, jolloin ihmisen yksilöminuus oli jokseenkin kadonnut ja jolloin elettiin oudossa, psyykkisen dynamiikan ja ajantajun hukanneessa depersonalisaation tilassa, uudella ajalla havahduttiin mitä korostuneempaan itsetietoisuuteen."
"Uusi, yksilöminuutta ja individualismia esille nostava ajattelu oli pikkuhiljaa itänyt mm. renessanssifilosofien humanismissa ja uskonpuhdistajien esiin nostamassa omakohtaisessa jumalasuhteessa."
"Syntyi niin sanottu "kartesiolainen Subjekti". Yksilöminuus eriytyi, ja vastaavasti ulkomaailma, todellisuus, Objektivoitui. Eriytyvän Subjektin puolella kehittyivät vuosisatojen mittaan individualismi, yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratia, ja vastaavasti kehittyivät Objektivoituvan todellisuuden puolella empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi."
"Ei ole vain niin, että yksilöminuuden tiedostaminen avasi tai lisäsi psyykkiseen varustukseemme sisäänpäin kääntyvän introspektiivisen tarkastelukulman, vaan on myös niin, että uusi minätietoisuus projisoituu, heijastuu ulkomaailmaan ja antaa muodon uusille havainnoille joita dynaamisen psyyken on mahdollista tehdä."
"Lisääntyvä individualismi projisoitui yleensäkin elimistöllisten metaforien käyttöönotossa todellisuuden kuvailussa ja selityksessä. Esimerkiksi talousajattelussa -- fysiokratismissa -- rahavirrat käsitettiin jonkinlaisena talousruumiin verenkiertona."
"Valistusfilosofi Rousseau puhui valtiostakin kuin suurena joukkoruumiina, orgaanina, jolla oli jopa oma tahtokin, niin sanottu "yleistahto"."
"Kansallisvaltion syntyhistoria ja syntymekanismi on selvä: se on lisääntyneen individualismin projektio yhteisötasolla."
"Se mikä meille olisi oikeasti tärkeää ymmärtää on, että kansallisvaltio ja yksilöoikeuksia korostava demokratia ovat olleet historiallisesti lisääntyvän individualismin tuotteita. Niillä on niiden syntyvaiheessa ollut oma "objektivaationsa" -- ja kaikki käsitteet, joilla niitä ja niiden erilaisia ominaisuuksia on alettu kuvata, ovat syntyneet yksilöminuuden ulkoistuksina."
"Kansallisvaltio ja demokratia ovat ajatushistoriallisesti olennaisesti samaa kudelmaa, enkä usko, että kansallisvaltiota ja demokratiaa koskaan voidaan erottaa toisistaan menettämättä koko sitä paradigmaattista pohjaa jolle nämä ajatusmuodot ovat kehittyneet. Valitettavasti vain tässäkin kysymyksessä olemme irrottaneet itsemme historiasta ja utopistisesti kuvittelemme kansallisvaltion vain laajemman demokratian rajoitteeksi."
"Kuvitelkaa millainen oli keskiajalla vallinnut elämänmuoto ... Rooman valtakunnassa jo olemassaollut sivistys, kuten jo jossain määrin levinnyt lukutaito, olivat kadonneet maailmasta ... Vallitsi suunnaton joukkomittainen psyykkinen taantuma ... Mekaanisia ja orgaanisia mielteitä tuskin erotettiin toisistaan ... Toki karkeita mekaanisia työkaluja oli, mutta samoin olivat ajattelutyökalut karkeita ... Kidutuskoneet olivat insinööritaidon ensimmäisiä mestarinäytteitä."
"Keskiajan maailman "pimeys" ei ole klisee. Pimeys on miellemaailman ja psyyken pimeyttä."
"Mieti nyt sitten miten jostain ylhäältä avaruudesta tänä päivänä katselisit maapallon miljoonakaupungeissa kimaltelevia miljardeja valolamppuja. Liikennettä, teollisuuskeskuksia, valtamerialuksia, jumbojettejä -- entä jos voisit silmilläsi nähdä ne miljoonataajuuksilla tapahtuvat sähkövärähtelyt, jotka yhtään väsymättä välittävät viestejä läpi koko eetterin, ympäri koko pallon?
Mieti miten siinä kaikessa on pohjimmiltaan kyse fysiikan "voiman" käsitteestä. Kurkista vielä uteliaana tutkimuslaboratorioon, jossa aineen perimmäisiä salaisuuksia kaivellaan esiin -- siellä sivistys on saavuttanut aivan tavattomia tuloksia. Kohta kukaties opetamme kiteitä käyttäytymään järkevällä tavalla valjastaakseemme ne teknologian palvelukseen."
"Mikä on Subjekti? -- Jos haluamme oikeasti olla todellisuudentajuisia, tällaisia kysymyksiä meidän tulisi itsellemme selvittää. >> "
"Eurooppalaisella uudella ajalla kartesiolaisen Subjektin vaikutuksesta ovat kehittyneet individualismi, yksilöoikeudet ja -vapaudet sekä demokratia, kun taas vastaavasti Objektivaation puolella ovat kehittyneet empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi. "Minän" muutokset ovat sisäistä psyykkistä aluetta, niiden heijastumat, Objektit, ovat ulkoista todellisuutta."
"Jokainen meistä on syntynyt tähän maailmaan tiedollisesti ottaen täydellisestä pimeydestä, ja jokaisen tajuntaan on ensin piirtynyt hahmo "sinä" ja vasta sen jälkeen on alkanut muodostua se mistä sanotaan "minä". Tästä ihmis- ja itseidentiteetin marssijärjestyksestä johtuen elämme aina kaikki ikään kuin toistemme sieluissa, ja kaiken mitä teemme toisillemme, sen teemme myös itsellemme, itsessämme."
"Jos jokin menee ihmiselämän aivan varhaisessa vaiheessa pieleen, mitkään persoonallisuutta kehittävät raiteet eivät asetu kohdalleen. Esimerkiksi psykopatia ja narsismi ovat niin syviä "minuuden" vammoja, ettei niistä juuri ole mahdollisuutta "toipua" koskaan myöhemmän elämänkään aikana."
"Mitä rautaisempi on varhaisen lapsuuden perusturvallisuus, sitä ehjemmän ja pitemmälle menevän yksilöllisen eriytymisen se myöhemmässä elämässä takaa. Perusturvallisuus ei suinkaan tarkoita kaikilta kolhuilta suojelemista vaan sitä, että pahasti traumatisoivat kokemukset vältetään."
"Esimerkiksi aikuiset, jotka mieluusti hokevat kuinka "elämä on kovaa, numerot kylmiä ja talouspolitiikka vaatii realismia", ovat usein sellaisia, jotka ovat omassa lapsuudessaan joutuneet kokemaan vähän liian kovia ja kehittäneet silloin itselleen vaihtoehtoisen fantasoidun mielikuvitustodellisuuden, jossa "minä" virittyy eri tavalla ja hallitsee kuvitteellista maailmaansa. Myöhemmin näille ihmisille oikean todellisuuden kohtaaminen muodostuu haasteeksi, josta selvitään kun kovetetaan "minä" ja omaksutaan ylimääräinen annos aggressiota."
"Kaikella taiteella saattaa olla terapeuttinen tehtävä "todellisuusefektin" saavuttamisessa, haasteellisen todellisuuskosketuksen hallitsemisessa."
"Jokaisen yksilön elämään kertyy kasvun, kehityksen ja ikääntymisen myötä tiettyjä psyykkisiä perusrakenteita, ja kun nämä kerrostuvat, pysyvät piirteet voidaan havaita ajattelun rakenteellisista kaavoista ja jäljittää käyttäytymisen toistuvista kuvioista."
"Psyyken pysyvät rakenteet eivät tietenkään ole mitään senkaltaista kuin että "hän on vakaumuksellinen kommunisti" tai että "hän uskoo lujasti vapaisiin markkinoihin". Psyykenrakenteiden kannalta on ihan se ja sama, mitä ismiä ihminen "totuutena" tunnustaa -- olennaiset seikat eivät ole sisällöllisiä vaan liittyvät ajattelun muotoihin."
"Mikään sisällöllinen ei tässä todellakaan merkitse mitään. Olennaista on esimerkiksi tunnustuksellisuuden, mustavalkoisuuden aste. Mitä jyrkemmät mielipiteet, sitä heikompi persoonallisuus. Ihan sama onko tunnustuksen kohteena uskonto vai tiede, oikeisto vai vasemmisto."
"Yksilön syvimmätkin tuntemukset ovat lajityypillisiä ja kirkkaimmatkin älylliset oivallukset saavat merkityksensä kulttuurisidonnaisuuden puitteissa. Yksilö ei koskaan ole "syntynyt tyhjästä", vaan hän on aina lajityypillinen olento, sosiaalinen ja historiallinen muodoste, oman aikansa ja siinä vallitsevan elämänmuodon sekä henkilöhistoriansa tuote. Tuo kaikki on totuttu ilmaisemaan lyhyesti: ihmisyksilö on kulttuurinen artefakti."
"Lisääntyvä individualismi on ollut se suuri uuden ajan kantoaalto, jonka laineilla kuohua ovat niin yksilöoikeudet ja -vapaudet kuin kansallisvaltio ja demokratiakin. Individualismi voi kuitenkin kasvaa sokeuden asteelle, jolloin lakkaamme tajuamasta kansallisvaltion ja demokratian luonnetta individualismin projektioina, irrotamme ne synty- ja kehityshistoriastaan, siirrämme ne abstraktille käsitteelliselle tasolle ja alamme pitää niitä ikään kuin "annettuina itsestäänselvyyksinä". Emme enää ymmärrä niiden historiallista taustaa, vaan esimerkiksi määrittelemme "demokratian" käsitteellisesti -- ikään kuin se olisi ajattomassa tyhjiössä joidenkin puhtaiden ideoiden varassa toteutuva hallintojärjestelmä."
"Kansalaisyhteiskunnan idea on sokean individualismin mukainen versio aidosta demokratiasta. Kansalaisyhteiskunta on atomististen täysivaltaisten yksilöiden ideaalinen kooste, joka ikään kuin "alkaa" jokaisesta yksilöstä erikseen -- aivan kuten idealistinen liberalismi kuvitteli "talouden" muodostuvan ideaalisten "vapaiden yksilöiden" keskenään sopimista kumpaakin osapuolta hyödyttävistä kaupoista. Ihmisyksilö on kuitenkin kulttuurinen artefakti, ei päinvastoin."
"Sokeat individualistit eivät ymmärrä että yhteiskunnan on tuotettava aivan rautainen perusturvallisuus jotta yksilöt voivat kasvaa autonomiaan ja eriytyä yksilöinä pitkälle. On pidettävä perusasioista huolta -- kehityksen syvät kerrokset on elvytettävä yhä uudestaan, niitä olisi varjeltava aivan erilaisella huolenpidolla kuin mitä nykyisessä sokeiden individualistien yhteiskunnassa tapahtuu."
"Suuret kulttuurit luovat omat pohjaparadigmansa, nousevat, kukoistavat, villiintyvät ja ylikasvavat, kuihtuvat ja kuolevat sitten pois. Juuri tämä kaikelle elolliselle ominainen elämänkaari on oman eurooppalais-länsimaisen kulttuurimme suhteen nyt umpeutumassa. Individualismin ylikasvaminen sokeuden asteelle on yksi keskeinen historiallinen hajoamisilmiö."
"Individualismin historiallinen tarina on kerrottu niissä Objektivoituneissa projektioissa, joissa se on uuden ajan mittaan saanut ilmauksensa. Kuten todettu, kansallisvaltiot ja demokratia olivat yksi tuollainen projektio. Viitattiin myös fysiikan "voiman" käsitteeseen ja siihen valtavaan vaikutukseen joka sillä kaikkeen tiedolliseen ajatteluumme on ollut."
"Keskiaikaisen tiedonalojen jaon uudella ajalla korvanneet erityistieteet muodostuivat kukin oman suure- ja mittayksikköjärjestelmänsä ympärille, mutta niiden kehitys ei suinkaan vakiintunut ja pysähtynyt siihen. Jokaisen erityistieteen sisälle syntyi edelleen jakoa muun muassa tutkimuskohteen mukaisesti, sitten jakautumista koulukuntiin ja oppisuuntiin. Tiedonalojen pisrstoutumisessa olemme päätyneet eräänlaiseen "ismien" maailmaan, jossa jo jonkin "ismin" mukainen käsitepuitteistus riittää antamaan asioille totuudellisuuden leimaa.
Tämä on siis ajatusmuotona sama ilmiö kuin individualismin kasvu sokeuden asteelle. Samoin voisimme todeta, että uuden ajan mittaan on tapahtunut koherenttisen totuudellisuuden hajoaminen ja vastaava korrespondenttisen totuudellisuuden "pätevöityminen". Sekin voidaan kirjata individualistisen sokeuden lisääntymisen nimiin."
"Vielä viime vuosisadalla koherenssia projektioina ilmentävät niin sanotut "suuret kertomukset" olivat todellisuutta. Tekniikan eetos oli sellainen, psykoanalyysi oli sellainen, marxilaisuus oli sellainen -- mutta globalisaatio on jo kansallisvaltioiden ja demokratian hajoamisilmiö."
"Globaali maailma on irrotettu, kiskaistu juuriltaan, se kasvaa ja vahvistuu reaalimaailmasta irronneen rahan varassa. Se on reaganilaisen ja thatcherilaisen monetarismin maailma, todellinen idealistinen "kansalaisyhteiskunta", joka saattaa innostaa sokeita individualisteja, mutta jolla ei ole mitään reaalisia elinmahdollisuuksia eikä hengissä selviämisen edellytyksiä.
Globalismi-ismin yhteydet ihmisen lajityypilliseen sosiaalisuuteen ja sen luonnollisiin ilmenemiin, kuten kansallisvaltioon ja demokratiaan, on menetetty."
"Kaikenlaiset opilliset "ismit" ja opillinen ajattelulaatu ylimalkaan ovat oman aikamme onnettominta ja surkeinta ajattelua. Sokean individualismin maailmassa valtaosa ihmisistä on tuomittu kadottamaan perusihmisyytensä ja muodostamaan ihmis- ja itseidentiteettinsä tyhjän päälle. Tällöin mikään sisäinen ei enää muodosta ulkoisia objektivoituvia projektioita, vaan käy täsmälleen päinvastoin -- ulkoisten samaistusten varaan yritetään rakentaa omaa sisäistä identiteettiä.
En tarkoita vain niitä joille esimerkiksi merkkivaatteet tai muut vastaavat statussymbolit ovat omanarvontunnolle ja mielenterveydelle välttämätön tekijä, vaan lähinnä ideologioistaan innostuneita poliitikkoja ja muita aatteellisia sankareita, jotka vailla omaa ajatusvoimaa omaksuvat jonkin "ismin" mukaisen käsitepuitteistuksen ja kokevat voimaantumisen ja vahvistautumisen elämyksiä todistelemalla ismitotuuksia. Ei ole tympeämpää typistettyä älyä kuin on yritys "päteä" käsiteabstraktioiden varassa käydyissä "väittelyissä". Se on jotain aivan tavattoman traagista ja toivotonta.
Siinä vaistoaa yksilön historiallisen harharetken, ylikasvaneen individualismin, itsekannatteleviksi muuttuneet ajatusrakenteet ja todellisuudesta irronneet käsitekonstruktiot. "Ismien" käsitetodellisuuksista johtaa vammautuneeseen perusnarsismiin sokean individualismin musta aukko.
Todellisuuskosketus menetetään, kun objektirakkaus lakkaa ja taantuu takaisin narsistiseksi identiteetiksi. Aito sosiaalisuus lakkaa olemasta ja korviketodellisuus astuu kuvaan. Sosiaalinen kohtaaminen korvautuu samaistumisella ideologiseen ismiin. Lopulta itseidentiteetti rakentuu niin kipuilevan ja kosketusaran ideologian varaan, että kanssaihmisellä on enää merkitystä vain joko oman identiteettin vahvistajana -- tai sitten viholliskuvan vahvistajana.
Ideologit tarvitsevat vihollisia niin niin niin kipeästi. Lopulta viholliskuvan tunnistaminen herkistyy paljastus- ja ilmiantoasteelle -- tarkkaillaan vihollista ideologisilla haukansilmillä: "Ahaa, tuo sana, juuri tuo sana, hänet kavaltaa... Nyt tiedän mikä hän on miehiään!"
Siten me päädymme totalitarismiin. Ismien nimillä ei ole väliä, on sama onko niitä yksi vai kymmenen. Ne samaistuvat ja muuttuvat kaikki hajoamisen ja tuhoamisen ajatustyökaluiksi sokean individualismin kautta."
"Narsististen identiteettien maailmassa yritysjohtajat ja pankkiirit ovat psykopaatteja, poliitikot tekohurskaita porsastelijoita, luonnosuojelijat kehitysmaissa reissavaa suihkuseurapiiriä ja sitäpaitsi vauhtihurman juovuttamia ralliautoilijoita, suvaitsevat humanistit laillistetun vihan vallassa toimivia inkvisiittoreita, filosofit itsetärkeitä isminikkareita, ja kaikki vaatteelliset ja aatteelliset nuoret mamsellin älynlahjoilla siunattuja päivällispöytäkapinallisia, jotka kaipaavat "keskustelujen" lisäksi keskinäisiä kärhämiään saadakseen edes jonkinlaisia todellisuusefektejä."
"Kun elämme jo sillä sokean individualismin asteella, jossa narsistisen identiteetin tavoittelu on jokseenkin kaiken toiminnan motiivina, miksi ylimalkaan enää ylipäänsä kyselemme miksi tietty ismi-ihminen käyttäytyy kuten käyttäytyy? Jos itseidentiteetti saadaan jonkin opillisen "ismin" kautta, kaipa tekojen motiivina on vain kaikki mikä suinkin voi tarjota ismille vahvistautumista."
"Sokea individualisti toimii aina suhteessa omaan narsistiseen vahvistautumisen tarpeeseensa, eikä hänen käyttäytymisellään siis edes tarvitse olla muuta päämäärärationaalisuutta. Opillinen tunnustautuminen ja vahvistautuminen riittävät -- ne ovat käyttäytymisen päämääriä sinänsä. Ja ne ovat paljolti vain ilmaisullisia, eivät niinkään päämäärärationaalisia käyttäytymismuotoja.
Kun kaksi tai useampi samaa ismiä tunnustava narsisti-ideologi toimii toisilleen vahvistusta tuottaen, käyttäytymisestä saattaa päämäärärationaalisesti arvioiden tulla täysi katastrofi. Näin näemme nyt päivittäin käyvän, esimerkiksi kouluvirastoissa. Mutta asiaa ei voi auttaa, koska toimilla ei alunalkaenkaan ollut aitoa sosiaalista ominaisuutta, yhteistyön luonnetta. Oli vain ismitunnustuksellisuuden kautta toteutuva narsistisen itseidentiteetin vahvistamisen luonne."
"Luomiskykynsä hukkaava yhteiskunta taantuu suoritusyhteiskunnaksi. Kun kaikesta tulee suorittamista, roolit kivettyvät."
"Olemme aina väärillä jäljillä kun määrittelemme ihmistä sen perusteella millainen hän on -- että ihminen on sellainen-ja-sellainen. Oikea ihmiskuva nousee sen tosiasian pohjalta että ihmisen koko elämä on kasvu- ja kehitysprosessi. Ihminen on aina tulossa jostain ja suuntaamassa johonkin. Ja tämä kehityksen perspektiivi määrittelee meitä niin lajina kuin yksilöinäkin.
Lajina se määrittelee meitä lajityypillisen sosiaalisuutemme ehdoilla -- me olemme kehittyneet yhteisöinä, joukkoina ja ryhminä, ja kaikki pohjimmaiset olennaiset lajivalmiutemme ovat "ryhmäpsykologisia" valmiuksia. Yksilöinä se määrittelee meitä suhteessa omaan ryhmäämme -- yksikään ihminen ei ole inhimillinen olento muuten kuin niiden nimenomaisten yhteisöllisten ehtojen tuotteena, jotka hänen oma kulttuurinsa, historiallinen aikansa ja viimekädessä henkilökohtainen kasvuympäristönsä on häneen istuttanut."
"Tämä yhteisöllisyyden määräävä rooli merkitsee myös sitä, että yksilöt voivat ehjästi kasvaa varhaislapsuuden fyysisperäisestä symbioosista yksilölliseen psyykkiseen autonomiaan vain omanyhteisönsä piirissä. Yhteisön elämänmuoto, institutionalisoituneet käyttäytymismuodot ja ajattelutavat, ovat se aivan välttämätön perusta, jolle ehjä kasvu- ja kehitysprosessi vain voi rakentua. Jos yksilö kesken kasvunsa otetaan pois omasta ryhmästään ja sijoitetaan toiseen "sosiaaliseen pesään", hän ei voi välttyä sopeutumisvaikeuksilta."
"Vuosimiljoonan, satojen ja kymmenien tuhansien vuosien kuluessa ihmisyhteisöt ovat kehittyneet valtahierarkisesti kiinteistä, sosiaalisesti hyvin sidonnaisista ja vain ryhmäreaktioiden varassa eläneistä alkulaumoista nykyisiin hyvin pitkälle menevää yksilöllistä eriytymistä suosiviin "demokratioihin". Silti olemme yhä yhtä riippuvaisia meitä perustavanlaatuisesti määräävistä yhteisöllisistä ehdoista."
"Edelleenkin meidän pitäisi pystyä ensi sijassa pitämään yhteisömme ehjinä, niin että yksilöllinen kasvu yksilölliseen autonomiaan voisi toteutua parhalla mahdollisella tavalla. Yhteisöjen on oltava sellaisia että elämän lähtökohdat, perusturvallisuus, ovat aivan rautaisella tavalla varmistetut -- vasta sitten yksilön ehyt kasvu ja pitkälle menevä yksilöllinen eriytyminen mahdollistuvat.
Sanoisin näin: ihmisyhteisöjen on ensijassa täytettävä tietty lajin sosiaalista peruslaatua palveleva moraalinen ominaisuus -- vasta silloin yhteisö voi toimia kasvun ja kehityksen "pesänä"."
"Voimme mielestäni sanoa, että eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneet kansallisvaltiot ovat "luonnollisia yhteisöjä". Tällä tarkoitan sitä, että ne ovat lajityypillisille ominaisuuksillemme perustuvia sosiaalisia ja historiallisia muodosteita. Ne ovat kehityksen perspektiiviä vasten tarkasteltuina ikään kuin "sisäisesti ristiriidattomia", niin sanoakseni. .... Kansallisvaltiot ovat lisääntyneen individualismin tuotteita, ne ovat uudella ajalla vahvistuneenyksilöidentiteetin projektioita yhteisötasolla."
"Keskiajalla hallintomuodosteet olivat enemmänkin jonkinlaisen Suuren Tilikirjan muotoisia -- sellaisia joiden kansia koristivat kullatut kuninkaalliset kuviot, joiden lehdille pyrkivät uskolliset lojaalit kuninkaanpalvelijat ja muu valittu väki, joiden kunniateot kirjattiin ikuisille sivuille.
Merkantilismi oli luonnollisesti tuollaisten ajatusjäsennysten taloudellinen tilinpito. Se muuntui portaattomasti uuden ajan sarastuksessa elimistöllisten metaforien varaan rakennetuksifysiokratiaksi, jonka mielikuvavarannosta nousi rahavirtojen käsittäminen kansantalouden verenkietona, sitten individualismin vahvistumisen ja "vapaan toimijan" illuusion siivittämänäliberalismiksi."
"Kansallisvaltio, demokratia ja liberalismi talousajattelun muotona kuuluvat historiallisesti samaan, kartesiolaisuuden pohjalta hahmottuneeseen ajatusjäsennykseen. Näistä kaksi ensinmainittua on nyt hajoamassa kun individualismi on kasvamassa sokeuden mittoihin jolloin yhteydet ihmisyyden toteutumiselle tarpeelliseen sosiaaliseen yhteisöperustaan katkeavat. EU on todellakin ihmisyyden syövä ilmestyskirjan peto."
"Liberalismi taas rakentui alunalkaenkin aivan harhaiselle käsitteemuodostukselle -- liberalismi on keskiaikaisen teokratian uudella ajalla korvannut uskontomuoto. Rahassa jäi elämään keskiaikainen pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma, ja aivan kuten keskiajan ihmiset kokivat totena että maailma heidän ympärillään muodostui "Jumalan tahdosta", aivan vastaavalla tavalla nykyihminen kokee että maailma hänen ympärillään muodostuu "taloudellisista realiteeteista".
Talousajattelumme on taloususkontoa."
"Elämme nyt yhden aikakauden loppunäytöstä, jolloin rahaan liittyvä kaikkivoipaisuuskuvitelma ottaa vallan heikentyneiltä yhteisöjä muodostavilta voimilta. Rahatalous autonomisoituu ja irtoaa reaalitaloudesta, talousteokratia täydellistyy puhtaiksi rahan tuotto-operaatioiksi, jotka ylikansallisena valtamuotona ajavat kansallisvaltiot kansantalouksineen alas mennen tullen, ja "demokratiasta" jää ihmisten käsiin vain yhä epäihmismäisemmäksi muttuvaa yksilöllisyyden narsistista korostusta."
"Niin paradoksaaliselta kuin se saattaakin ensikuulemalta tuntua, Hitlerin natsi-Saksa oli eräässä mielessä uuden ajan "demokraattisen" valtiomuodosteen huippupiste -- se oli yksilömetaforan täydellinen kiinteytymä valtioruumiin muodossa. Tunnushuudossa "Ein Volk, ein Reich, ein Führer!" yhteisö- ja yksilömielikuvat läpäisevät täydellisesti toisensa.
Jos paradoksia analysoisi, totalitarismissa naksahtivat paikoilleen alkulauman täysin ryhmäkiinteät ominaisuudet -- sieltähän löytyy myös valistusfilosofi Rousseaun propagoima "yleistahto" -- ja uuden ajan narsistisen itsensäylevöittämisen, henkilökohtaisen haltioitumisen ja ekstreemielämysten kliimaksit."
"Olemme tätänykyä jo aika epäinhimillisiä ja narsistisia olentoja. Elukoidumme kuin huomaamatta -- ja tämä taantuminen tapahtuu nimenomaan sokeaan individualistisuuteemme liittyvien "opillis-ideologisten" tunnustusten kautta. Ne ovat sitä onnetonta korviketta, jolla aitoa itseidentiteettiä vaille jääneet yksilöt yrittävät nykyään korvata puuttuvat yhteisölliset juurensa. Ne ovat merkkejä siitä, että "luonnollinen yhteisö" ei enää ole voimissaan, vaan kytkennät inhimillisen pinnan ja syvätason välillä ovat oikosulun omaisia."
"Keskellä omaa, vapaaehtoisesti hajoittamaamme yhteiskuntatodellisuutta saamme päivittäistä hurmiotamme samaistumalla ideologisiin ismirintamiin ja kokemalla ryhmäpsykologisesti voimaannuttavia ylevöitettyjä hetkiä tunnustuksellisesti huumaavissa oikeassaolemisen julistuksissa."
"Meidän ei pidä ihmetellä nykyajan ilmiöitä. On uuden ajan historian kannalta aivan johdonmukaista ja ymmärrettävää, että pitkään "luonnollisena yhteisömuotona" toimineen kansallisvaltion hajotessa vallan ottaa täydellistyvä talousteokratia. Ei myöskään liity mitään ristiriitaa siihen, että hajoaminen tapahtuu sokean individualismin ja narsistisia oikeassaolemisen kokemuksia palvelevan ihanteellisen opillisen ismi-ideologisen tunnustuksellisuuden kautta.
Ei myöskään mitään ennalta arvaamatonta liity siihen, että samaan aikaan kun kaikenlaiset "oikeassaolijat" kohtelevat toisiaan yhä julmemmin ja juridisia inkvisitioita pystyttäen, samaan aikaan yhteiskunnan hajonnut moraalinen ominaisuus sallii "makthavare"-valtaapitävien porsastella kaikista moraalisäännöistä mitään piittaamatta."
"Laumamme ovat menettäneet ne moraaliset ominaisuudet jotka pitäisivät yhteisöjämme "luonnollisina". Jäljellä on vain pitkälle individualistisen idealismin häiriötilaan hajonneita häirikkölaumoja."
"Kiusaamisilmiö on kansallinen ominaispiirteemme. Tutkimusten mukaan olemme eurooppalaisittain ottaen poikkeuksellista kiusaajakansaa, työpaikkakiusaaminen Suomessa on kaksi kertaa yleisempää kuin keskimäärin muualla, ja myös koulukiusaaminen on meillä paha ongelma. Olemme siis kansaa joka kohtelee toinen toisiaan kaltoin.
Kiusaaminen ei kuitenkaan ole ainoa suomalaisille ominainen poikkeuksellisen korostunut kansallinen piirre. Olemme maa jossa kaikki yhteiskunnalliset perusvastakohtaisuudet -- kuten esimerkiksi kuilu valtaapitävän eliitin ja niin sanotun tavallisen kansan välillä -- on poikkeuksellisen suuri. Tähän meitä määrittelevään seikkaan kiinnitti aikanaan huomiota sosiologi Erik Allardt."
"Suomalaisessa kollektiivisessa tiedostamattomassa vaikuttavat kansallisen historiamme sinne institutionalisoimat voimat. Jokainen tähän maahan, sen kieleen ja kulttuuriin syntynyt on jo oman ajattelunsa alkuasetuksiksi omaksunut nuo suomalaisuuden "meemiset" perinnöt. Historian petaamia ovat kaikki suomalaiskansalliset asenteemme ja ajattelutapamme."
"Suomalaisten aggressio, perheväkivalta- ja itsemurhatilastot ovat olleet synkkiä, työpaikka- ja koulukiusaamisessa olemme eurooppalaisittain huipulla, koululapsemme ovat oppimistuloksissa maailmanluokan menestyjiä mutta viihtyvät koulussa ennätyshuonosti, sosiaalivirkailijamme kohtelevat asiakkaitaan kahdeksan kertaa tylymmin kuin pohjoismaiset kollegansa, tunnemme projektiivista ryssävihaa enemmän kuin mitä N-liiton miehittäminä olleissa maissa tunnetaan -- vain kosovolaiset tuntevat sitä suomalaisiakin enemmän -- ja kansantautinamme on masennus, jota jo suomenkieliset koululapsetkin tuntevat.
Puhumattakaan sitten siitä, että on todellinen maailmanennätys, kun muutaman prosentin kielivähemmistö voi "demokraattisessa" maassa pakottaa enemmistön opettelemaan oman kielensä. Se on merkillinen, miltei käsittämätön tilanne, joka osaltan kertoo siitä miten syvää suomalaisten historiallinen alistaminen on ollut. Se on todellinen maailmanennätys."
"Mistä nämä toinen toisiamme kaltoin kohtelevat -- periaatteessa väkivaltaiset -- asenteemme johtuivat? Ne johtuvat suoraan vuosisataisesta historiastamme alistettuna kansana.
Mikään tällaisista tilastollisista tosiseikoista ei selity muuten kuin meille kansana ominaiseen vahvaan psyykkiseen dualismiin, mielen kaksijakoisuuteen, palauttamalla. Psyykkinen dualismi taas selittyy vain vuosisataisella historiallisella kahtiajaolla erikieliseen hallintoeliittiin ja kansaan."
"Suomalaisten kansallinen erityislaatuisuus on mielestäni vain vuosisataisen alistamis- ja alistumishistorian kautta selitettävissä. Siksi tarvitsisimme erityistä kansallista psykoanalyysia -- ja se voi toki olla niin tutkimuksen kuin kansalaiskeskustelun ja myös itseanalyysin muotoista -- siis oivalluksia omien ajatuspremissien ymmärtämiseksi."
"Kyse on pohjimmiltaan alamaisasenteista, siitä että olemme omaksuneet aivan tietynlaiset selviytymiskeinot tullaksemme toimeen ja osoittaakseemme tarpeellisuutemme meitä hallinneille herrakansoille. Esimerkiksi kansalliset hyveemme ovat syntyneet tältä pohjalta. Olemme ahkeria ja rehellisiä, työ-, mies- ja sotakuntoisia, ja haluamme kovasti sivistää itseämme saavuttaaksemme oppiarvojen kautta paikan paremman väen piireissä.
Mutta varsinainen mielenpohjimmainen ajattelukaavamme on se kaikkein vaikein juttu. Alistettuna kansana olemme omaksuneet kaikessa kahden kerroksen, kahden totuuden, kaikkea kahtiajakavan dualistisen ajatteluparadigman. Olemme mustavalkoisia ihmisiä, meihin on sisäänrakennettu vahva latentti antagonismi, ja myös kuuluisa suomalainen sisu on suureksi osaksi sitä, että oman "minän" ja "ulkomaailman" joutuessa vastakkain oma minä ei ikinä anna periksi."
"Kun itsenäistyttyämme "vapauduimme" herrakansoistamme, kääntyivät kaikkea kahtiajakavat kahden totuuden asenteet meitä itseämme vastaan ja aloimme välittömästi tappaa toisiamme. Eikä tämä verinen sisällissota suinkaan päättynyt ratkaisuun, vaan vuosisataiset historiasta sisäistetyt "me" ja "ne toiset" -asenteet ovat jatkaneet olemassaoloaan sielumme syvimmissä sisäkerroksissa.
Siksi kaikki ongelmakysymykset meillä muuttuvat kansaa kahtiajakaviksi rajalinjoiksi. Näin on politiikassa, näin on yksityiselämässä. Raja julkisen ja yksityisen välillä on kokonaiskuvaan sopien jyrkkä."
"Julkiselämässä erityisessä asemassa ovat virallisimmat instituutiot, suoraan historiallisina jatkumoina vakiintuneet yhtenäiskulttuuri-instituutiot kuten kirkko, koulu ja kasarmi. Kuin sattumoisin juuri tällaisissa julkislaitoksissa kiusaamisilmiötkin ovat yleisimpiä.
Kiusaamisen ilmeneminen nimenomaan julkis-virallisissa yhtenäiskulttuuri-instituutioissa indikoi sitä että nämä yhteisöt yhä kantavat herravallan aikaista asenneperinnettä. Ylhäältä "makthavare-vallanhaltijat" katsovat kontrollikiilto silmissään alamaisia, jotka keskuudessaan kilpailevat siitä kuka on kiltein ja kuuliaisin. Kiitoksenkipeinä ja esivaltaa vapisten pelkäävinä."
"Kansallisen kypsymisen ehdot ja edellytykset ovat olemassa. Meitä auttoi suunnattomasti esimerkiksi se yleismaailmallinen nuoriso- ja arvovallankumous joka 60-luvun mittaan pyyhkäisi ympäri koko maapallon. Siinä yhteydessä koko joukko vanhoja autoritaarisia asenteita ja ajattelutapoja hajosi omaan katteettomaan mahtipontisuuteensa. Yhtenäiskulttuurinen koti-uskonto-isänmaa -militarismi sai väistyä uusien arvojen tieltä.
Pohjat kaikille niille "edistyksellisille" yhteiskunnallisille pyrkimyksille, jotka nykyisin ovat kääntyneet omiksi irvikuvikseen, luotiin nimenomaan 60-lukulaisen opiskelija- ja arvovallankumouksen pyörteissä.
Tavoitteena silloin olivat kansalaisoikeuksien laajentaminen ja ahtaan kansallismielisyyden korvaaminen ylikansallisten kulttuurien rikastavilla vaikutuksilla -- mutta ainoa mikä oikeasti tuolta ajalta tarttui ihmisten mieliin oli individualistinen vapaudenkaipuu ja yhä sokeammaksi muuttuva usko kaikkien "omien" aatteiden oikeutukseen.
Nimenomaan sokea individualismi oli se ansa, johon kaikki edistykselliset liikkeet sitten kaatuivat.""On traagista, että arvovallankumouksesta jäivät itämään ja elämään ainoastaan hajoamisen perinteet. Yhteiskunta ei nimittäin kehity vain vanhaa hajottavien voimien varassa. Tarvitaan uuden ja vanhan jatkuvaa kontaktointia ja keskinäisyhteyttä -- kaikki uusi voi rakentua vain vanhan päälle ja johonkin pysyvään perustuen. Uusi pinta voi toimia vain jos sillä on syvyyssuuntaiset kytkennät historialliseen perustaan.
Pelkkien uusien "ismien" varaan voidaan rakentaa vain älyllisesti ohutta teoreettista käsitetodellisuutta. On traagista että juuri sellaiseen olemme päätyneet -- maailmaan, jossa teoreettiset "ismit" koetaan "pätevyytenä" ja jossa ei enää edes ymmärretä miten demokratia tarvitsee vanhoja voimia, sellaisia kuin mitä ovat esimerkiksi aidot kansalaistunnot."
" "Elämänmuoto" on wittgensteinilainen avainkäsite, jonka hän kytkee suoraan kielen ja ajattelun syvärakenteisiin. Kieli ja ajattelu ovat aina elimellinen orgaaninen osa tiettyä elämänmuotoa -- ja tuossa elämänmuodossa yhdistyvät kaikki kunkinhetkistä elämänilmenemää, elämänlaatua, maailmankokemista ja tiedollista ajatteluperinnettä kuten kulloistakin teknologiaa edustavat tekijät. Elämänmuoto on siis se kokonaisuus, jonka puitteissa kielen käsitteet ja ilmaisut saavat merkityksensä -- eikä ole olemassakaan mitään omasta käyttöyhteydestään irrotettua ja ikuiseksi "pysäytettyä" kieltä, jolla olisi jokin yli aikojen ylettyvä ja ulottuva ylihistoriallinen merkitys."
"Jos käsitteen "elänmänmuoto" koko merkityksen historiallisena ja sosiaalisena muodosteena ymmärtää, ymmärtää myöskin miksi kulttuurit eivät voi pohjatasoaan myöten koskaan "sopeutua" saati "sekoittua" toisiinsa. Maahanmuuttajasta ei voi ikinä tulla suomalaista. Kielen, ajattelun ja kulttuurin juuret ovat paljon paljon paljon syvemmällä kuin mitkään tavat tai se pintatason sanasto ja kieli joka on mahdollista opiskella."
"Kielen ja ajattelun alkuhahmot -- sellaiset jotka ilmenevät esimerkiksi kielten sanojen "suvuissa" tai sanaluokkien ominaisuuksissa, joiden pohjalta ajatukset ja lauseet saavat lokatiiviset rakenteensa ja jäsennyksensä -- ovat hyvin pysyväisluoteisia psyykkisen syvätason tekijöitä jotka muuttuvat vain satojen ja tuhansien vuosien perspektiivissä."
"On tietysti ymmärrettävää mutta samalla tavattoman masentavaa, ettemme pysty käymään esimerkiksi maahanmuuttoa koskevaa keskustelua muuten kuin pelkällä pinnallisten "ismien" tai pinnallisten "ihmisoikeusjulistusten" tasolla. Syvyyspsykologinen ymmärrys ei voi olla niin laajalle levinnyttä että kansalaiskeskustelu saisi olennaisesti toisen syvyysasteen."
"Kielen ja ajattelun alkuhahmojen sijoittuminen syvälle mielemme pohjalle, tietoisuuden hämärän rajamaille, jossa intensiot, elämänvoiman intuitiiviset viriämät vasta hakevat muotoaan, merkitsee myös sitä, että käyttäytymistämme määräävimmät tekijät lähtökohtaisesti ovat muualla ja jotain muuta kuin käsitteitä, joilla muotoilemme lauseemme. Ihmis- ja itseidentiteetti, myös sukupuoli-identiteetti, on tosiasiassa perustaa, jolta tietoisempi ajattelu nousee -- esimerkiksi sukupuoliset poikkemat eivät "tartu" sanojen mukana ihmisistä toisiin. Kuitenkin torjumme tai käsittelemme tuollaisia asioita käsitteellisellä tasolla ikään kuin meillä olisi aivan rajattomat mahdollisuudet "valita" mitä haluamme pohjimmiltamme olla."
"Eurooppalaisella uudella ajalla empirismin perinne ja korrespondenttisen totuudellisuuden korostuminen ovat muuttaneet ajatteluamme laadultaan "opilliseen" suuntaan, niin että nykyisin elämme jonkinlaisessa "ismien" maailmassa jossa jo jonkin ismin mukainen käsitepuitteistus riittää antamaan asioille totuudellisuuden leimaa. Tämän kehityksen seurauksena kaikki käymämme kansalaiskeskustelu on muuttunut jokseenkin toivottomaksi -- käännellään käsitetodellisuutta joka todella koetaan sitä "pätevämpänä" mitä täsmällisemmin voimme vaikkapa wikipedia-sanakirjan avulla määritellä käsitteitä toisillaan. On tapahtunut laajamittainen paluu keskiaikaiseen skolastiikkaan ja käsiterealismiin, jossa käsitetodellisuuden uskotaan olevan "todellinen olemus"."
"Miehet ja naiset ovat lähtökohtaisesti erilaisia, mutta käytämme kaikki samaa kieltä -- ja niin kaikki ajatuksemme näyttävät käsitetodellisuudessamme sukupuolesta riippumatta aivan samanlaisilta. Sovinismi ja feminismi "ismeinä" saattavat nousta reaalisten erojen pohjalta, mutta niiden opilliset todistelut tapahtuvat käsitetodellisuudessa, jossa parhaimmillaankin vain harhaudutaan käsiterealismiin."
"Miesten ja naisten sukupuolierot tulevat näkyviin lajihistoriallisissa raameissa, kehitysominaisuuksina ja ihmisen lajityypillisen sosiaalisuuden ilmenemismuodoissa. Esimerkiksi patriarkaatti ja matriarkaatti ovat todellisia sosiaalisia vakioita. Ne ovat yhteisöilmiöitä, elämänmuotoa, joka on yksilötasolle palautumatonta."
"Yleisinhimillinen kehitys on olemassa. Siinä ei ole kyse julistuksista. "Kaikki ihmiset eivät suinkaan synny vapaina", kuten YK:n Ihmisoikeuksien Yleismaailmallinen Julistus vaatii, vaan tosiasia on, että ihmiset kaikkialla maailmassa syntyvät symbioottiseen varhaislapsuuden riippuvuuteen. Kaikki ihmiset käyvät varhaisessa lapsuudessaan läpi samat lajityypilliset kehitysvaiheet."
"Miten pitkälle tahansa inhimillisiä kehityksen tikkaita kiivennyt kulttuuri saattaa kriisiydyttyään ja romahdettuaan taantua miten primitiivisen tilaan tahansa."
"Silloin kun sukupuoliseparaatio viedään äärimmilleen, psyykkisen syvätason ihmis- ja itseidentiteetit -- ajattelun alkuhahmot, subjektin ja objektin hahmot, palkitsemisen ja rankaisemisen vaikutussuhteet, kunnian ja häpeän perustunnot, jne -- voivat mennä niin sekaisin, että esimerkiksi raiskaustapauksissa syyllisen ja uhrin roolit voivat vaihtua. -- Siitä vaihtokaupasta länsimaiset humanistit eivät kysy, onko se ehkä jokin "kulttuurinen valinta", vai olisiko se merkki siitä että jokin yleisinhimillinen kehitystekijä on täysin kehittymättä ja sairas?"
"Yksi kotimaisen kirjallisuutemme harvoista nerotyypeistä, Tatu Vaaskivi, lanseerasi kansantajuisesti psykoanalyysia suomalaiseen kansalaiskeskusteluun vuonna -37 julkaistuissa visionäärisissä teoksissaan "Vaistojen kapina" ja "Huomispäivän varjo". Vaaskiven neroutta osoittaa esimerkiksi se, että hän esitteli myös kulttuuriantropologisen sovelluksen freudilaisittain tulkituista patriarkaatin ja matriarkaatin teemoista. Alkukantaisten kulttuurien suhteen on havaittavissa, että siellä missä uskontojen jumalat ovat mieshahmoja, siellä yhteiskunta on autoritaarinen, hierarkkisesti järjestynyt ja käskyvaltainen -- siellä yhteisössä vallitsee yksilöitä yhdenmukaistava normipaine, ja yksilöiden välillä vallitsee oidipaalinen kilpailu, joka saa helposti valtataistelun luonteen.
Matriarkaatit, joissa jumalahahmot ovat naispuolisia tai panteistisia -- kuten esimerkiksi Äiti Maa käsitetään usein naispuolisena -- ovat elämänmuodossaan sallivampia, niissä ihmissuhteet ovat perhe- tai sisaruussuhteiden kaltaisia, sukupuoliroolit ja -erot ovat pehmeämpiä -- eikä suinkaan ole yleisinhimillisesti ottaen sattumaa että naiset saattavat pukeutua sekä naisten että miesten vaatteisiin, mutta ei päinvastoin -- ja yhteisöstä -- yhteisyydestä -- karkottaminen on yleisesti käytetty rangaistuskeino."
"Kaikille feministisistä tai muista modernin ismimaailman opillisista pintateoretisoinneista ja aseksuaalisuusidealismeista kiinnostuneille on valittaen todettava, että luonto on miljoonien vuosien käytännön pohjalta järjestänyt nämä asiat tavalla jota millään opillisella ismillä ei muuksi muuteta."
"Jos emme ymmärrä patrismiin ja matrismiin liittyviä perustavanlaatuisia kysymyksiä yhteisöjen perustekijöistä, meillä tuskin on edellytyksiä keskustella mistään yhteisöjämme syvästi kouraisevista kysymyksistä."
"Eurooppalaisen uuden ajan paradigmaattisen ajatusjäsennyksen -- subjektin eriytymisen ja ulkomaailman objektivoimisen -- täydellistyminen sokean individualismin asteelle on länsimaissa tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen ja varsin nopeassa tempossa. Tätä kehitystä kuvaa ja heijastaa havainnollisesti esimerkiksi se keskustelu, jota perustaltaan psykoanalyyttisen ajattelun popularisoitumisen yhteydessä on käyty.
.... 1940-50 -luvuilla keskustelun iskusanoiksi nousivat "ylemmyys- ja alemmuuskompleksit" ja "estot", mikä enteili sosiaalista ja moraalista muutosta.
... 60-70 -lukujen kulttuurivallankumouksessa oli kysymys sodanjälkeisen sukupolven suurimittaisesta itsenäistymistaistelusta, jossa vanha hallinnollinen yhteiskunta vanhoine arvoineen totaalisesti romutettiin. Yksilöllisyys ja "luovuus" purkautuivat esiin - niiden nimissä mitätöitiin autoritaarisia rakenteita, koulua, kirkkoa, armeijaa, koko toimimatonta rattaistoa.
... 80-90 -luvuilla keskustelun iskusanoiksi nousevatkin "itsetunnon" lisäksi "riippuvuudet", joista erityisen puhuttelevaksi nousee - individualistista pääteemaa toteuttaen - ns. "läheisriippuvuus", so. takertuminen toisiin ihmisiin. Tämä läheisriippuvuus on vapaudennälkäiselle individualistille ehdottomasti vastenmielisin riippuvaisuuden muoto, ja siksi sitä vastaan täytyikin kehittää todella vahvat ja tehokkaat vastalääkkeet. Sellaisiksi tulivat opit oman elämän herruudesta, autonomisesta minuudesta, sisäisestä sankarista, joka jokaisessa meissä vain odottaa toteutumistaan."
"... Tämän kehityksen lopputuotteena on ihmislajin sosiaalisen peruslaadun suhteen sokea, kilpailumentaliteetin sisäistänyt "menestyjä", joka vastustaa toimeentulotukien jakamista köyhille väittäen, että "ihmiset vain tulevat tuesta riippuvaisiksi". Jos natsit saivat aatteelleen aikanaan kantavuutta Nietzschen Yli-Ihmisihanteesta, nyt, kun politiikka taas tekee kuolemaa tai antaa tilaa Taloususkonnon Todellisille Voimamiehille, edetään eräänlaisen Yli-Yksilöihanteen nimissä. On perusteltua syytä pelätä kolmatta maailmansotaa.
Sitä odotellessamme voimme käydä mitään merkitsemättömiä tyhjänpäiväisiä mukahumanistisia keskusteluja maahanmuutosta tai kulttuurien kohtaamisongelmista, burkha- ja muista muotikysymyksistä, suostua "makthavare"-vallanpitäjien keskusteluohjeisiin ja varoa ettei mikään puhe koskaan kosketa mitään ihmisten syvärakenteisiin liittyvää ja oikeasti tärkeää asiayhteyttä. Hyvin pyyhkii, hyvää yötä Suomi."
"Kieli on historiallista ja sosiaalista muodostetta, se on yhteisöominaisuus -- yksityinen kieli on mahdottomuus -- ja yksi kielen keskeisistä tehtävistä on ylläpitää -- ja siis myös sementoida -- sosiaaliyhteyttä. Näin ollen kielimuodot -- jonkinlaiset kielen kautta toteutuvat ihmisidentiteetit -- olisivat olennainen osa kielen toimintatapaa."
"Samaa ajatusta edelleen jatkaen voisi todeta, että niin sanotusti "uutta luovaa" ajattelua voi yhteisössä esiintyä vain määrällisesti rajallinen osa kaikesta ajattelusta. Kielen on säilytettävä jokin kiinteä alusta, jokin "varmuus" -- wittgensteinilaisittain -- jolta vain voi kriittinen epäily ja uutta luova ajattelu tapahtua. Yhteisössä kaikki eivät voi olla "luovia" eikä yhdenkään "luovan" ihmisen ajattelussa kaikki elementit voi yhtä aikaa irrota juuriltaan."
"Primitiivisisten kulttuureiden primitiivisissä piirteissä ei mielestäni ole mitään säilyttämisen arvoista, eikä niihin pidä suhtautua kuin ne olisivat suojelukohteita jonkinlaisen yleistä pyhitystä nauttivan pieteetin tai "ihmisarvon" nimissä."
"Amerikassa ei voi koskaan kehittyä samanlaista yhteisöllisyyttä kuin mikä on ominaista vanhoille eurooppalaisille kulttuurikansoille." Antti Ukkosen vastaus: "Voi, koska maahanmuuttajaperäisyys on "amerikkalaisuutta"."
"Uskon siihen, että inhimilliselle kasvulle ja kehitykselle niin lajin kuin yksilöiden kohdalla on tyypillistä autonomian tavoittelu. Primitiiviset yhteisöt ovat hyvin ryhmäsidonnaisia, eikä yksilöllisyydellä niissä ole juuri sijaa -- ja aivan samoin jokainen syntyvä yksilö lähtee liikkeelle täydellisesti symbioottisesta riippuvuussuhteesta kasvaakseen sitten lopulta itsenäiseen aikuisuuteen.
Ja tässä törmäämme paradokseihin: vain varhaisen lapsuuden rautainen perusturvallisuus takaa myöhemmässä elämässä pitkälle jatkuvan yksilöllisen eriytymisen. Tavallaan siis jonkin elämän pohjan on oltava luja, jotta autonomiakehitys täydellistyisi.
Ihmisen lajityypillisen sosiaalisuuden tulkitsen täässä yhteydessä niin, että yksilöllä on mahdollisuus kasvaa autonomiaan vain oman kasvukulttuurinsa piirissä. Oman kasvukulttuurin ulkopuolella ei kokonaispersoonallisuutta tukevaa kasvuprojektia voi tapahtua."
"Yhteisöt -- tai nuo "kulttuurit" -- eivät ole mitenkään "samanarvoisia" siinä suhteessa että ne kaikki sijoittuisivat samalle viivalle tietyn niissä vallitsevan "yhteisöllisen vedenpinnan" suhteen. Sillä tarkoitan yhteisön sisäisen sosiaalisen sidonnaisuuden astetta -- toiset yhteisöt ovat sosiaalisesti sitovampia kuin toiset. On siis olemassa myös yhteisöllinen, ryhmäpsykologinen tekijä, joka asettaa katon yksilölliselle eriytymiselle."
"Olemme kuitenkin huonoja määrittelemään tällaisia ryhmäpsykologisia tekijöitä, koska joukkopsykologia jäi tiedonalana kehittymättä. Sosiologian ja psykologian väliin jäi viime vuosisadan alussa aukko, jota ei ole pystytty myöhemminkään täyttämään. Siksi esimerkiksi sellainen ilmiö kuin hypnoosi on meiltä yhä selittämättä -- emme osaa edes käsitteellistää "kollektiivista tahtotoimintoa", joka hypnoosissa tulee esiin."
"Kehittyneet yhteisöt sallivat yksilöille henkilökohtaisia vapauksia, ja esimerkiksi paljon puhuttu "moniarvoinen demokratia" mahdollistuu vain ja ainoastaan yhteisössä jossa vallitsee hyvin pitkälle menevä yksilöllinen eriytyminen. Sellaisessa yhteisössä vain ihminen ja elämä ovat korkeimpia arvoja -- ja moniarvoisuus on siis jonkinlainen arvojen arvo, johon ei sisälly sisällöllistä "tunnustuksellista totuutta.".
Moniarvoinen demokratia ei pysty sulkemaan piiriinsä ensimmäistäkään omiin ryhmäsidonnaisiin tunnustuksellisiin totuuksiinsa käpertynyttä "kulttuuria". Näinmuodoin moniarvoisuus ja monikulttuurisuus ovat de facto toisensa pois sulkevia vastakohtaisuuksia. Tätä tärkeintä, koko maahanmuuttokeskustelua pohjustavaa tosiseikkaa ei toistaiseksi juurikaan yleisesti ymmärretä.".
