Tässä on päivän päätteeksi vielä LaRouche PAC -sivustolta viimeisin Jeff Steinbergin ja John Hoeflen videokatsaus. Siinä kerrataan viikon dramaattiset käänteet seikkaperäisesti. Seikkaperäinen selvitys traagisesta tilanteesta tulee ilmi myös tästä sivuston tekstistä, joka on John Hoeflen käsialaa. Katsokaa ja lukekaa ne hyvin tarkkaan! Tässä vaiheessa draamaa pitää myös seurata kotimaamme poliitikkojen ja ekonomistien puheita ja tekoja, sillä vastuu on nyt kaikkien aikojen suurin. Tämä kriisi todella koskee myös kaikkia meitä suomalaisia. Tärkeää tämä on myös kunnallisvaalien takia.
Tässä on valtiovarainministerimme Jyrki Kataisen kirjoitus MTV3:n uutispalstalta. Yhtäältä siinä on häneltä hyviäkin "toiveita" maailman ja kotimaan taloustilanteesta, mutta ne voivat todella olla tämän maailman katastrofin myötä traagisesti aivan liian optimistisia ja vääriä. Lisäksi Katainenkin on ilmoittanut olleensa tyytyväinen "Yhdysvaltain" roskapankin toteutumiseen. Kuten huomaatte; sellainen mielipide on tällä hetkellä typerintä, mitä on mahdollista sanoa.
Tähän loppuun poimin tuosta John Hoeflen tekstistä muutamia avainkohtia täkyiksi, jotka kuvaavat tilannetta hyvin:
"Consider the ramifications of this abominable "stabilization act." First, it seeks to bail out the very financial system which has destroyed our economy, impoverished most of our people, and would create a virtual bankers' dictatorship within our government. Second, it would impose upon this impoverished population a heavy tax to support this bailout of international financial institutions, a tax that the people cannot pay. Third, it will lead inevitably to a level of hyperinflation of the sort that destroyed Weimar Germany in 1923, destroying the value of our currency and wiping out what is left of our economy. Fourth, in blowing up the dollar, it will also destroy the global economic system based upon the dollar, wreaking havoc far beyond our borders.".
"What the financiers have been doing is transforming our economy from a modern scientific marvel into one more resembling the imperial "lords and peasants" model, in which the elite feed off the rest of us. Such an economy is based upon looting others, not upon production, and thus must increase its looting to survive. The bailout is that kind of looting. The plantation owners are broke, and cracking the whip on the slaves.".
"The Founding Fathers understood that progress of mankind depends upon human creativity; the minds of the people are humanity's most precious asset, and therefore the people must be protected and nurtured. This is the opposite of the oligarchic model, which treats people as cattle.".
Saturday, October 04, 2008
Olemme moraalisella vedenjakajalla, hyvän ja pahan risteyksessä!
Valitettavasti aika on ollut rajoittava tekijä ja Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone on jo hyväksynyt roskapankkilain; A B C D E. Nyt se laitetaan täytäntöön heti ensi viikolla, kun George W. Bush on jo hetimiten allekirjoittanut ja hyväksynyt sen. Ellei yllätyksiä tapahdu... Yhdysvaltain kansalaiset saattavat nimittäin vielä reagoida yllättävällä tavalla, koska näin törkeällä valheella voi olla erikoisia seurauksia. Hyvinkin erikoisia seurauksia! Eikä pidä luulla, että ne eivät ulottuisi Yhdysvaltain ulkopuolelle...
Tässä on Lyndon LaRouchen mielipide asiasta: Roskapankkilaki vietiin siis läpi törkeän petoksen avulla. Kyse ei ole kotimaan (USA:n) tavallisen tallaajan talouden turvaamisesta, vaan nyt ulkomaiset pankit ja sijoittajat Britanniasta, Hollannista ym. maista jonottavat laittaa arvottomat paperinsa Yhdysvaltain roskapankkiin, jotta rikkailla ja vallassa olevilla olisi kivempaa - Ainakin vähän aikaa... Kuulostaa tieteissadulta, eikö vain? Se on valitettavasti totta! No, nyt Lyndon kehottaa vihaisia kansalaisia lyöttäytymään ehdotuksensa taakse ja pidättymään holtittomista reaktioista ja teoista. Saa nähdä, kuinka käy...
Joka tapauksessa aikeeni on ollut nyt kirjoittaa tämän kriisin muista kuin käytännön puolista. Nimittäin tämä maailman talouden kriisi ei ole pelkästään aineellinen kriisi, vaan se on myös selkeästi sielun ja henkisten ominaisuuksien kriisi. Moraalin kriisi. Siksikin pauhaan tästä nyt näin paljon, sillä minut on kasvatettu ja olen itse itseäni kasvattanut uskomaan näiden ominaisuuksien itsestäänselvyyteen. Olen myös huomannut monien ihmisten pahuutta liiaksi asti. Minulle oikeudenmukaiset ja hyvät arvot, ihmisyyden kauniita puolia korostavat teot ja moraaliltaan rakentavat asenteet ovat ehdoton perusta kunnolliselle ja hyvälle elämälle aina. Se, että kehittää sielunsa ilmenemistä ja toimimista siinä, missä muitakin osia itsestään. Olen havainnut, että tämä nykyinen länsimainen maailma ei ole pitkään aikaan antanut näiden olemiseen ja kehittymiseen kunnollisia mahdollisuuksia, vaan on suorastaan polkenut niitä aktiivisesti ja kiihtyvällä tahdilla viime vuosina.
Nyt syyt siihen ovat kristallisoitumassa, kun olen pohtinut ja tarkastellut tätä talouskriisiä ja sen ominaisuuksien ja vaikutusten uloimpia horisontteja. Tämä liberaali monetaristinen globalisaatio on todellakin räikeästi heikentänyt näiden sielullisten ominaisuuksien toteutumista, koska se ei ole keskittynyt tavallisten ihmisten todellisen hyvinvoinnin edistämiseen henkisellä eikä paljolti fyysiselläkään puolella. Joka tapauksessa optimi siitä on erittäin kaukana. Sen sijaan voitontavoittelu ja keinottelu virtuaalirahalla on ollut vallassa olevien tollojen tärkeimpänä tavoitteena ja asenteena toiminnassaan jo kauan ja monet heistä ovat luulleet sen olevan todellista ja kunnollista menestystä kansalleenkin. Väärin! Nyt he sitten yrittävät edelleen epätoivoisesti ympäri maailman jatkaa samalla tiellä järjestelmän puitteissa tapahtuneesta äärimmäisestä omasta tyrimisestään huolimatta; siksi tätä roskapankkilain läpimenoa kehutaan nyt maailmalla valheellisesti.
Liberaali monetaristinen globalisaatio on siis kaventanut huomattavan paljon kaikkien siihen tavallaan liittymättömien elämänalueiden kehitystä ja ilmenemistä. Ihmisten sielullisen tilan suhteen se näkyy mm. näin; resurssipula ja ymmärrys sen hoitoon ja kehittämiseen sekä arvostusten kieroutuneisuus ovat aiheuttaneet esim. juuri Jokelan ja Kauhajoen massamurhat kouluissa. On täysin selvää, että tämä paholaismainen monetarismi ja globalisaatio on luonut mm. näille aktiivisesti kehittyvän pohjan, joka ei ole todellakaan lakannut olemasta, vaan se kehittyy edelleen niin kauan kuin maailman perustavaa laatua oleva henkinen kulttuuri on sama; tämän talousjärjestelmän tuottama pahuus. Mikään muu kuin sen poistaminen ja korvaaminen ihmisläheisemmällä ja -ystävällisemmällä järjestelmällä ei auta. Näin ollen Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tapauksia tulee vääjäämättä tässä järjestelmässä lisää ja monia muita negatiivisia ilmenemismuotoja. Etenkin, kun järjestelmä on nyt tuhoutumassa "Uuteen pimeään aikaan".
Tämän järjestelmän pahuus näkyy elämänlaadun ja sen olemuksien alennuksessa silläkin tavalla, että virtuaalirahalla kikkailu on lisännyt sellaista yritystoimintaa, palveluita, tavaroita ja entiteettejä, joista saa nyhdettyä mahdollisimman helposti mahdollisimman paljon rahaa, mutta joiden kohdalla ihmiselämän laadukkuus ja kehittävyys on jätetty toissijaiseksi asiaksi. On Big Brothereita, huonoa idiotisoivaa popmusiikkia (hip hop ja räp räikeimpinä esimerkkeinä), keinotekoisia pseudotrendejä ja muoteja eri kulutustuotteiden kohdalla (rahannyhtämiseen muovattuja ja addiktion kehittäminen tilanteen maksimoimiseksi) ja kieroutuneita elämäntapoja (itsekkyyttä, ahneutta, välinpitämättömyyttä ja tyhmyyttä korostavat).
Elämänlaadun alennus näkyy ympäristönkin tilassa mm. epäesteettisenä ja epäinhimillisenä arkkitehtuurina, maisema-arkkitehtuurina ja viheralueina. Uskokaa pois vain, että tällainen idealisti huomaa tämänkin. Sen sijaan suuri osa ihmisistä kulkee tässä järjestelmässä silmät jalkoihin painettuna ulkona liikkuessaan ja he eivät osaa / halua kiinnittää tällaisiinkaan asioihin mitään kunnollista huomiota. Alitajuisesti ympäristö kaikkineen kuitenkin vaikuttaa heihin ja on osasyynä henkiseen pahoinvointiin. Samalla talouden tuottava osa, ns. reaalitalous, on omalla tavallaan Suomessakin tämän kasinopelimonetarismin uhri; esim. maatalous ja metsätalousyhtiöt. Se vaikuttaa sekä elinympäristössä että suoraan ihmisten elämänlaatuun huonontavasti.
Tarkemmin elinympäristöstämme: Ympäristöä ei ole voitu suunnitella parhaimmalla mahdollisella tavalla, koska monetaristinen globalisaatio on yhtäältä asettanut resursseille liikaa rajoja tai ohjannut niitä väärille urille. Sitä johtuen ympäristö ei ole ollut monetarismin prioriteettilistalla riittävän tärkeä. Toisaalta se on tuottanut rumia ja epäinhimillisiä trendejä ja mieltymyksiä, joka on näkynyt siinä, että monetarismin prioriteettilistalla on ollut mahdollisimman helpolla mahdollisimman paljon rahaa tuottavien metodien suosiminen. Seurauksena siitä on syntynyt rumaa ja epäinhimillistä jälkeä, kuten äärimmäisen rumat yritys- ja toimistorakennukset monin paikoin eli juuri nämä tämän talousjärjestelmän paholaislinnakkeet. Tiivistettynä modernismi ja postmodernismi ovat olleet tämän järjestelmän tyypillisiä brutaaleja ilmentymiä arkkitehtuurin parissa viime vuosikymmeninä. Mielikuvituksen puute esim. kasvillisuuden käytössä viheralueilla on myös seurausta tästä järjestelmästä mm. resurssipulan ja siitä aiheutuvien helppojen ratkaisujen takia. On menty helposti sieltä, missä aita on matalin.
Koko tässä prosessissa eräs traaginen piirre on mm. se, että löytyy hyvin paljon ihmisiä tämänkin draaman keskellä, jotka eivät osaa tai suostu todella ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kysymys esim. noiden ym. asioiden suhteen ja kaiken sen suhteen, mitä olen viime päivinä kirjoittanut ja mihin olen tarjonnut linkkejä. Ymmärrettävästi tilanteen ainutlaatuisuus kaikkeen menneisyydessä sattuneeseen verrattuna on älyttömän suurta ja sen eri puolien ymmärtäminen on siksi ennen näkemättömän hankalaa. Silti juuri tämä maailman kriisi on kaikkine puolineen kaikkien aikojen paras oppimisen paikka ihmiskunnalle nyt heti tässä! Meillä on nyt tienristeys edessämme, jossa on mahdollisuus kulkea joko inhimillistä (moraaliltaan ja arvoiltaan hyvää ja rakentavaa) polkua tai epäinhimillistä (moraaliltaan ja arvoiltaan huonoa ja tuhoavaa) polkua. Meitä ollaan näemmä pakottamassa valitsemaan tuo paholaisuuden polku!
Yhden Facebook -statukseni kommenttilaatikossa aiheeseen liittyen kommentoinut eräs ystäväni kirjoitti myös osuvasti tästä: "... juttu on mittasuhteiltaan niin valtava, ettei niilläkään, joilla on halua ymmärtää, mistä on kysymys, ole riittävästi keinoja tai edes mielikuvitusta. Isoin haaste lienee kuitenkin se, että valtaosa jengistä ei ole edes tullut miettineeksi, mistä on oikeastaan kysymys? Kunhan nyt päivittelevät pörssiromahduksia ja ´epävarmoja aikoja´.". Valitettavasti näin on! Itse asiassa juuri tällaiseen nämä pukarimme, nämä pörssipelurisaatanat ym. röyhkeät ihmispaholaiset vallan kahvassa myös luottavat; pyrkivät liikuttelemaan siirtojaan sekä mokiaan piilossa sen turvin, että tyhmät ihmisjoukot eivät ymmärtäisi ajoissa ja / tai kunnolla. Ehkä he eivät edes itse ymmärrä vaikuttimiaan ja toimiaan kunnolla. Nyt tässäkin on käymässä juuri näin jopa globaalisti! Vaan minä en ole huijattavissa!
Ja mitä voidaan sanoa yhteiskunnasta, jonka pääministeri toteaa roskapankin hyväksymisen olevan hyvä asia vielä tässäkin vaiheessa, kun asian traaginen olemus on jo paljastunut? Valtakunnan ylin johto on siinä joko tyystin pihalla tai sitten jopa mukana tässä saatanallisessa pelissä yrittäen jotain kummallista ja vaarallista; omien ja kaveriporukoiden (ylikansalliset yritykset ja rikkaat sijoittajat) itsekkäiden intressien typerää turvaamista, kykenemättömyyttä ymmärtää ja tunnustaa järjestelmän huonous ja sen tuhoavuus...?! Jos tämä roskapankkiskenario nyt tietää sitä, mistä Lyndon LaRouche on varoitellut, niin eivätkö johtopäätökset olekin sitten aivan selviä suhtautumisessa tällaiseen yhteiskuntaan, sen johtoon ja ihmiskunnan moraalin ja arvojen tilaan? EIVÄTKÖ VAIN OLEKIN?! Moraaliltaan ja arvoiltaan huonon ja tuhoavan polun kulkemista on vastustettava! Tämä on hyvä muistaa mm. tulevissa kunnallisvaaleissa ja voi olla, että todellisuus ehtii sekoittaa pakkaa hyvinkin dramaattisesti ennen sitä näissä olosuhteissa. Ensi viikon alussa "Yhdysvaltain" (luetaan kansainvälisten monetarististen sijoittajien) roskapankki alkaisi kuitenkin toimia käytännössä ja sitten alkaisimme nähdä sen vaikutuksia jollain aikataululla...

Thursday, October 02, 2008
Satanismia videoiden kautta!
Katsokaapa nämä kaksi videota, jotka Käymälä -blogin pitäjä Sven Laakso on postannut sivullensa. Ne kuvastavat osaltaan erinomaisesti tätä Yhdysvaltain ja maailman talouskriisiä: runsaasti Yhdysvaltoihin sijoittaneet pörssipelurisaatanat haluavat nyt, että heidät pelastetaan omien mokiensa takia. Yhdysvaltain roskapankki on näiden parasiittien pelastusoperaatio eikä se koske tavallista kansaa eikä edes kunnolla Yhdysvaltojakaan. Toistan: Roskapankki on pääosin Yhdysvaltain ulkopuolella asuvien (ei siis Yhdysvaltain kansalaisia) rikkaiden sijoittajien pelastusoperaatio!! Suuri osa heistä on juuri brittejä (Brittiläinen imperiumi) ja siksi mm. Britannian pääministeri Gordon Brown on toitottanut roskapankkisopua. Ja kuka tietää; joukossa voi hyvinkin olla joitakin, ehkä jopa paljon suomalaisiakin sijoittajia. Tämä sietää pitää mielessä, kun nämä kaikki saatanat (sijoittajat sekä asiaan sekaantuneet ekonomistit ja poliitikot) toivottavasti joskus tulevaisuudessa toimitetaan tuomittavaksi. Tuomion he todella ansaitsevat, koska he ovat saattaneet koko maailman helvetin kuilun partaalle. Roskapankkihuijauksesta sietää saada suurin tuomio! Meille on valehdeltu äärimmäisellä tavalla viime päivinä ja ne, jotka näihin valheisiin vielä haluavat uskoa ovat ÄÄRIMMÄISEN TYHMIÄ!!!
Päivitys klo. 19:00: Tässä on LaRouche PAC -sivustolta vihainen kirjoitus samasta aiheesta; Yhdysvaltain roskapankki on kansainvälisten pankkien ja sijoittajien paholaismaisen luihu pelastamisyritys. Yritykseksi se todella jää läpi mentyäänkin, sillä nämä saatanalliset rosvot tulevat kokemaan joka tapauksessa ennen näkemättömän kuumia paikkoja helvetissä. Valitettavasti tavalliset syyttömät kansalaisetkin ympäri maailmaa tulevat kokemaan saman! Ellei aikeesta luovuta ja sen jälkeen tehdä, kuten Lyndon on toitottanut jo pitkään.
Päivitys klo. 20:30: Tässä on esimerkki pienestä toivosta talouskriisin ratkaisussa LaRouche PAC -sivustolta. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja nyt Tanskan parlamentti ovat näemmä kuunnelleet Lyndon LaRouchea; Tanskan parlamentti sai todistuksen tästä maailman kriisistä Lyndon LaRouchen mukaisesti Schiller instituutin Tom Gillesbergiltä. Lukekaapa mm. tästä hänen todistuksestaan; toiveita uudelle Bretton-Woods -talousjärjestelmälle alkaa olla. Toivottavasti ne leviävät!

Wednesday, October 01, 2008
Dramaattinen Lyndon LaRouchen seminaari 1.10.2008
Nyt Lyndon LaRouchen seminaari on ohi. Se kesti kysymysosionsa kera noin kolme tuntia. En kommentoi sitä nyt tuoreeltaan, vaan jään odottamaan mm. Yhdysvaltain senaatissa Suomen aikaa tulevana yönä suoritettavaa roskapankkilain äänestystä ja pieni tauko tästä draamasta lienee muutenkin paikallaan itselleni, vaikka hyvin ilmeisesti viikko jatkuu kategoriassa: "elämä tai kuolema". Esitys on tietenkin katsottavissa uudestaan (Linkit aktivoitunevat viimeistään huomiseksi), jos osa teistä lukijoistani ei sitä livenä katsellut. Palaan taas ihmettelemään tavalla tai toisella jonkin ajan kuluttua... Hyvin paljon ajatuksia kerrottavaksi joka tapauksessa olisi.
Päivitys 2.10.2008 klo. 10:15: Yhdysvaltain roskapankkilain äänestys meni siis läpi kongressin senaatissa: A B C D E. Seuraavaksi se menee uudestaan edustajainhuoneen äänestykseen ja jos se sieltä selviää hyväksyttynä, niin se menee viimeiseen hyväksymisvaiheeseen eli presidentille ja selväähän on, että hän sen silloin hyväksyy.
Tuossa Lyndon LaRouchen seminaarissa toistettiin edelleen hyvin jyrkästi se, että tämä roskapankkisuunnitelma tulee ainoastaan kiihdyttämään talousjärjestelmän tuhoa ja että se on sen takia torjuttava suorastaan keinolla millä hyvänsä. Hän myös varoitti, että nyt nämä pukarit (presidentti hallintonsa kera, valtiovarainministeriö; George W. Bush, Henry Paulson, Barney Frank, Chris Dodd jne.) saattavat turvautua jopa sotilaalliseen voimaan kansaansa vastaan, jotta saisivat runnottua lain läpi vastustuksesta huolimatta. Lyndon puhui, että kongressissakin jotkut roskapankkia vastustavat ihmiset itse asiassa ovat kertoneet jo pelkäävänsä turvallisuutensa puolesta.
Lyndonin mukaan nyt on aika toimia sotilaallisen rohkeasti ja päättäväisesti kansakunnan ja siten myös koko maailman tuhon estämiseksi; roskapankki pitää estää ehdottomasti ja sen jälkeen koko nykyinen taloussysteemi pitää julistaa vararikkoon ja korvata se uudella Bretton-Woods -systeemillä, joka vastaa Yhdysvaltain perustuslakia. Nykyinen järjestelmä on kaiken muun pahan lisäksi ko. perustuslain vastainen.
Bretton-Woods -järjestelmä olisi hyvä, koska se on kiinteiden kurssien järjestelmä. Tämä ei mahdollistaisi nykyisen järjestelmän kaltaista kasinopelikikkailua pörssissä ja finanssimaailmassa yleensäkin, hillitsisi ylikansallisia korporaatioita ja oligarkki-ilmiötä sekä estäisi imperialistisia aikeita, kuten Brittiläisen imperiumin nykymuodon (sijoitusten ja pörssikeinottelun sekä korporatiivisten yritysten avulla saatu valta) kanssa on ollut käymässä. Tämä olisi siis globalisaation loppu ja upporikkaiden kansainväliset juhlat olisivat ohi, kuten pitääkin. Heitän arvauksena, että ehkä aikanaan jopa EU lakkaisi olemasta ja saatettaisiin palata kansallisvaltioiden rahayksikköihin tälle tielle lähdettäessä.
Joka tapauksessa Lyndonin mukaan ainoa tie tervehtymiseen viime vuosikymmeninä tehdystä äärimmäisestä tuhosta on myös keskittää energiaa talouden tuottavan osan elvyttämiseen ja kehittämiseen. Se on talouden koko perustan edellytys ja tämä tapahtuu Lyndonin mukaan rakentamalla koko infrastruktuurista ja teollisuudesta mahdollisimman tehokas ja virtaviivainen tieteiden, taitojen ja silkan työn avulla. Nyt Yhdysvalloissa sen sijaan on käynyt niin, että 1960 -luvun lopusta lähtien tämä talouden tuottava osa on ollut jatkuvan tuhoutumisen tiellä kiitos juuri monetarismin ja globalisaation; tieteet, taidot, elämisen laatu ja sivistys ovat heikentyneet ja koko infrastruktuuri teollisuuden kera on päästetty rapautumaan. Samalla jatkuva vihamielinen asenne eli sotiminen mm. Irakissa on velkaannuttanut. Sen sijaan valheellista menestystä on tullut virtuaalirahalla, mikä ei ole todellista kestävää menestystä. Talouden tuottavan osan menestys eli ihmisten hyvinvointi ja sitä kautta tuleva tuottavuus on oikeaa menestystä. Niinpä nyt se on nähty, mihin helvetin kuiluun globalisaation virtuaalirahalla kikkailu voi johtaa ja paraikaa on siis johtamassa dramaattisesti.
Jos tuo roskapankkiesitys (upporikkaiden saatanoiden pelastamispaketti, tai yritys tehdä niin) siis menee presidentin hyväksyttäväksi ilmeisesti jo viikonloppuna, niin tie olisi täydellisesti eri verrattuna Lyndonin maalaamaan näkymään Bretton-Woods -systeemin kanssa. Roskapankki nopeuttaa äärimmäistä Yhdysvaltain velkaantumista ja talouden tuottavasta osasta ei ole mitään apua; syntyy nopeutettu hyperinflaatio ja koko systeemi romahtaa nopeammin kuin ilman roskapankkia. Syntyy kansainvälisesti leviävä ennen näkemätön kärsimysten tie; massatyöttömyyttä, investointien ja rakentamisen kuoleminen, sivistyksen romahdus, köyhyys, ruokapula ja niiden seurauksena sosiaaliset levottomuudet, kuten jopa kapinat ja sodat. Heikenneiden olosuhteiden takia myös sairauksien tehokkaampi leviäminen ja tappavuus voimistuu. Syntyisi siis uutena versiona se 1300 -luvulta tuttu pimeä keskiaika silloisen vastaavan talousromahduksen takia, Lyndonin toitottama "a New Dark Age".
Toivotaan siis parasta ja pelätään pahinta! Palaan asiaan.

Pelastavan äänen tämän päiväistä seminaaria odotellessa
Muistutuksena tässä: Suomen aikaa tänä iltana (klo. 13:00 Yhdysvaltain itärannikon aikaa) Lyndon LaRouche pitää sivustonsa kautta ja siten internetin välityksellä koko maailmassa nähtävän seminaarin tähän talous- ja maailman kriisiin liittyen. Kriisihän se ei enää ole, vaan jo alkanut katastrofi! Samaan aikaan Yhdysvalloissa äänestetään toistamiseen roskapankkilaista.
Näitä kahta odotellessamme tässä on viime yönä Suomen aikaa ilmestyneitä LaRouche PAC -sivuston kirjoituksia: A B C D. Viimeisenä ilmestyi pilaa tekevä humoristinen kommentti yhdestä näistä meidän tuhosatanisteistamme, Barney Frankistä (A B). Tuo A -linkin kautta avautuva teksti on erittäin pitkä ja en ole vielä itsekään ehtinyt kahlata sitä loppuun. Tähän mennessä se vaikuttaa kuitenkin täysin loogiselta ja hyvältä analyysiltä koko tästä maailman tilanteestamme. Kannattaa siis lukea, vaikka totunnaisesta poikkeavia seikkoja tulee ilmi!
Laitan tähän loppuun vielä linkkeinä kaikki tähän aiheeseen liittyvät kirjoitukseni syyskuun puolelta tätä ja viime viikkoa, jotta aikanaan ne on tästäkin helppo napsauttaa näkyviin, kun aika on kuljettanut tekstit piiloon blogin etusivulta: A B C D.
Päivitys klo. 12:55: Näihin viime päivien kirjoituksiini on reagoitu erään ystäväni puolelta kummeksuen ja huolestuneena: "Onko sinulla kaikki ok?", hän kysyi. No, selvennetään tässäkin teille lukijoille asiaa. Olen toki ollut ahdistunut asian tiimoilta, mutta olen aivan järjissäni. Tämän asian ennen näkemätön valtavuus on kuitenkin paljon ajatus- ja sulattelutyötä vaativaa ja siksi siihen suhtautuminen on hyvin vaikeaa minullekin.
Vastasin siis ystävälleni mm. näin: "Olen luonteeltani sellainen, että minulla on voimakas tunne-elämä ja laaja mielikuvitus. Osaksi sen takia otin blogissani käyttöön radikaalin linjan tämän asian analysoimisessa. Siihen kuuluu voimakkaat sanavalinnat uskonnollisesta traditiosta tuttuun saarnaamisen tyyliin. Haluan sellaisilla tehokeinoilla hätkähdyttää lukijoita havaitsemaan asioiden uloimpia horisontteja ja ytimessä olevia piilovaikutuksia mahdollisimman tehokkaasti ja osoittelevasti.
Hyvin paljon se on myös näiden asioiden työstämistä oman itseni kanssa ja omalle itselleni auki selittämistä. Tässä tapauksessa se tapahtuu sen verran julkisesti blogissa, että monet eivät tällaiseen työstöön liene tottuneet aikaisemmin. Voimakkaat sananvalinnat tuntuvat oudoilta jne. Minua on totuttu etenkin ensivaikutelman perusteella pitämään ns. kilttinä miehenä, mutta minussa on todellakin intohimoinenkin puoli, joka tässä tapauksessa ilmenee radikaalilla tavalla. Itse en kuitenkaan aio muuttua "saatanaksi" :)".
Ymmärrän tässä tilanteessa ajatella ja tehdä välillä muutakin kuin rypeä tässä asiassa, joten ehkäpä nyt on tämän päivän jälkeen pieni tauko paikallaan bloggaamisessa :)

Tuesday, September 30, 2008
Saatanoiden voitontavoittelujen takia päälle kaatuva katastrofi kaikille ihmiskunnan jäsenille, mukaan lukien saatanat!
Huomenna on hyvin merkittävä päivä. Kenties koko viikon merkittävin päivä viikon ollessa ihmiskunnan koko historian merkittävin tähän mennessä! Huomenna nimittäin Yhdysvalloissa kongressi äänestänee uudestaan roskapankkilaista ja illalla Suomen aikaa Lyndon LaRouche pitää sivustonsa kautta ympäri maailmaa internetin välityksellä nähtävän seminaarin tästä talouskriisistä ja siten koko maailman kriisistä.
Tällä hetkellä ns. viralliset uutiset, media, ekonomit ja poliitikot kotimaassa ja maailmalla ovat edelleenkin sillä kannalla, että roskapankkia odotellaan kuin pelastavaa enkeliä: A B C D. Kun on tajunnut tilanteen oikean laidan, niin sellaiset odotukset ja puheet siitä tyyliin: "Olipa epärationaalinen päätös / pettymys hylätä roskapankkiehdotus" ovat traagista PASKAA. Viimeisimpien kirjoitusten joukossa LaRouche PAC -sivustolla on sitävastoin jälleen kerran seikkaperäinen selostus siitä, miksi roskapankki ei tule toimimaan ja miksi sitä ei pidä tehdä. Ennen kaikkea: miksi taloustilanne on se mikä on ja mitä pitää tehdä roskapankkihuuhaan sijaan. Roskapankki-ideasta luopuminen on vasta yksi askel. Lukekaapa tästä! Tässä myös muut viimeisimmät kirjoitukset: A B C.
Voin tässä itse vetää yhteen taas tämän verran: Yhdysvaltain talouskriisi johtuu siis hyvin paljon mm. siitä, että sikälainen ruohonjuuritason TUOTTAVA talous (teollisuus, maatalous yms.) on jätetty retuperälle pörssikeinottelun varjolla. Juuri nämä globalisaation ja monetarismin turvin virtuaalirahalla kasinopelanneet saatanat ovat syynä siihen, että Yhdysvaltain talous on täydellisesti kuralla, kun talouden tuottava osa, sen perusta, on rampautunut ja samalla velkataakka on kasvanut useisiin biljooniin. Nyt tilanne on siis se, että tästä kasinopelaamisesta on jäänyt järjetön määrä arvotonta arvopaperia pankeille. Nämä paperit siis siirrettäisiin ko. roskapankkiin. Yhdysvaltalaisille (ja koko maailmalle) valehdellaan, että nämä paperit tulisivat vielä sisältämään sen verran arvoa, että ne tuottaisivat lopulta jopa vähän voittoa. Valehdellaan, että roskapankki olisi hyvä lääke tähän ongelmaan ja että siitä luopuminen pahentaisi tilannetta.
Meille siis jätetään kertomatta tämä: paperit ovat arvottomia ja ko. arvottomat paperit siirtyvät pankkien kirjoista valtion kirjoihin roskapankkitilanteessa ja ne pysyvät arvottomina. Niinpä pankkimaailman pelastamiseen tarvittaisiin käytännössä PALJON enemmän rahaa kuin ko. paperit; puhutaan lopulta useista biljoonista. Tämä mm. sen takia, koska ko. arvottomista papereista Yhdysvalloille syntyvä HUIKEA lisävelka jo olemassa olevan ÄÄRIMMÄISEN velan päälle on kestämätöntä. Kestämätöntä sen on sen takia, koska Yhdysvaltain tuottavan talouden osa ei kykene tuota velkaa lyhentämään tuhouduttuaan globalisaation ja monetarismin kourissa itse niin paljon. Joudutaan siis kierteeseen, jossa velkaa on otettava velan päälle yhä enemmän kertautuvasti; syntyy hyperinflaatio äärimmäisenä lopputuotoksena.
Tämä siis on kohtalo, jos koko systeemiä ei julisteta rehellisesti vararikkoon ja korvata sitä täysin uudella systeemillä. Näinhän nämä idioottimme jostain syystä eivät halua tehdä, vaan ihmeellisten hallusinaatioiden avulla pyrkivät elvyttelemään roskapankilla jo aikoja sitten kuollutta systeemiä. Ja koko virallinen media sekä muutkin poliitikot ja ekonomistit uskovat näihin saatanoihin ja he levittävät uskomustaan muitta mutkitta. Kerrassaan utopistista havaita tällaista, mutta valitettavasti se on totta!
Roskapankkisuunnitelma siis yksinomaan nopeuttaa joka tapauksessa tulevaa tuhoa lisäämällä velkaa ennestään ja siksi se on totaalisesti absurdi pelastamisidea tässä tilanteessa. Kaikki, jotka sitä ehdottavat ja toivovat joko valehtelevat silmät satanismista kirkkaina tai ovat yhtä pihalla todellisuudesta kuin lumiukot Saharassa. Tai sitten vallassa olevat ilmeisesti yrittävät pelastaa vain oman nahkansa, kun saattavatkin tietää tilanteen oikean luonteen. Valitettavasti ainoaa tiedossa olevaa pelastavaa ääntä ei tällä hetkellä kuunnella vallassa olevien poliitikkojen ja ekonomistien pakeilla ympäri maailman :(
Summa summarun: nämä kasinopelurisaatanat tuhosivat siis pelaamisen huumassa taloutensa perustan ja nyt sen pelastamiseksi ei ole mitään tehtävissä nykyisen järjestelmän puitteissa velkataakan pakotettua koko systeemin kuilun reunalle peruuttamattomasti. Silti nämä saatanat haluavat vielä viimeisenä toivottomana tekonaan kiihdyttää kuiluun putoamista varastamalla siihen rahat syyttömiltä kansalaisilta ja valehtelemalla heille törkeästi. Täysin kammottava ja uskomaton tilanne, koska sen vaikutukset leviävät globalisaation takia tehokkaasti kansainvälisesti!

Labels:
kritiikki,
LaRouche PAC,
maailman kriisi,
monetarismi,
politiikka,
roskapankki,
talous,
uutisointi,
Yhdysvallat
Monday, September 29, 2008
Maailman kriisin nopeutuva vyöry; roskapankki roskiin joka tapauksessa merkityksettömänä
Nyt tässä erittäin nopeasti etenevässä maailman kriisissä on saavutettu uusi vaihe (monia tulee lisää heti huomenna)! Yhdysvalloissa edustajainhuoneessa suoritettu äänestys roskapankkilaista kaatui ja siis päättäjät ovat siellä nyt "tyhjän päällä" ja kaaoksessa. Tässä uutisia aiheesta sekä kotimaasta että ulkomailta: A B C D E. LaRouche PAC on reagoinut tänään mm. tällä tavalla: A B. Tuolta ensimmäisten linkkien joukosta poimin yhden lukijan kommentin, joka löytyi BBC:n jutusta. Se kuvaa erinomaisesti tilannetta, jossa kansalaiset ovat jo heräämässä todellisuuteen yllättävänkin laajasti; Lisa, Baltimoresta sanoo: "I am glad the bailout bill failed. I work five days a week, save cash and pay my bills. I did not want to pay for Corporate America's greed ". Lisäksi tuon LaRouche PAC -linkin A kautta avautuvassa kirjoituksessa oleva kuva kertoo samasta seikasta: kuvassa Wall Streetillä olleen mielenosoituksen seassa oli kyltti, jossa luki seuraavasti: "JUMP! YOU FUCKERS!".
Lukekaapa siis taas tuo alla oleva analyysini (Globalisaation olemus maailman talouskriisissä; Nykyisen aikakauden päättyminen tuhoon!) ja LaRouche PAC -sivuston materiaaleja aiheesta, niin ymmärrätte, miksi kansannousua alkaa olla havaittavissa Yhdysvalloissa (tilanteen pahetessa nopeutuvassa tahdissa varmasti pian täällä Euroopassakin). Asiahan vain yksinkertaisesti on niin, että tavallisen kansan ei pidä joutua maksamaan äärimmäistä hintaa rikkaiden sieluttomien tollojen sotkuista!
Tässä täytyy huomata kuitenkin edelleen se, että Yhdysvaltain ja koko maailman monetaristinen, ns. vapaan kaupan talousjärjestelmä on kuollut ja sitä ei voida pelastaa. Kiitos näiden idioottien!!! Roskapankkiesityksen kaatumisella tai toteutumisella ei siis ole mitään väliä ja järjestelmä tulee kaatumaan joka tapauksessa kokonaan. Ainoa vaihtoehto on siis Lyndon LaRouchen suunnitelma (PDF -muodossa tässä). Tähän on tultu ja tämä pitää nyt vain yrittää niellä tai sitten itkeä ja niellä!...
Päivitys 30.9.2008 klo. 11:03: Keskiviikoksi aletaan näemmä puuhaamaan uutta äänestystä roskapankista; Hesarin uutinen. Kuten sanottua, sillä ei ole enää mitään vaikutusta ja väliä. Tuho koittaa joka tapauksessa. Tässä Kauppalehden uutisessa Pasi Sorjonenkin paljastaa myös olevansa täydellisesti pihalla siitä, mikä on homman oikea nimi. Kukaan muka ei tiedä mitä on odotettavissa eikä muka muita varteenotettavia vaihtoehtoja ole olemassa. Hah, Lyndon LaRouche on tietänyt tämän kehityksen ja sen luonteen jo viime vuonna. Tässä on hänen seminaarinsa heinäkuulta 2007 ja heinäkuulta 2008, jolloin hän edelleen toisti asioiden traagista tilaa. Katselkaapa! Jos olisi vain tehty Lyndonin ehdottamia ratkaisuja jo viime vuonna, niin miten olisi asiat nyt? Sen sijaan saamme näemmä nähdä ahneiden idioottien itsepäistä typeryyttä maailman historian traagisimmassa ja megalomaanisimmassa muodossa! Ympäri maailmaa, kuten Suomessakin.

Subscribe to:
Posts (Atom)